Hakutulokset

  1. M

    Iron Maiden

    Bruce Dickinson tulee 6.9. syyskuuta Suomeen eli Suomen Turkuun spoken word -keikalle jutustelemaan elämästään, Maidenista ja muusta. Myös yleisö saa esittää herralle kysymyksiä. Tilaisuus kestää kaksi tuntia, eli varsin pitkä jutustelu luvassa. Tilaisuus on pelkästään Turun Logomossa, eli...
  2. M

    Iron Maiden

    Dickinson on aiemminkin kirjoja julkaissut ja kirjoittanut, joten veikkaisin hänen kyenneen kirjoittamaan tämänkin, sen sijaan erilaiset ozzyosbournet eivät itse muuta kuin korkeintaan sanele juttujaan haamukirjoittajalle, jerekaralahdista puhumattakaan. Luin jostain tilaston, että Jeren "omaa"...
  3. M

    Iron Maiden

    Lainaan lyhennettynä itseäni, sillä ihan saman kaavan mukaanhan tässä tosiaan mennään. Ensin levykiertue, sitten retrokiertue vanhoilla hiteillä. Oliko tämä nyt se luvattu yllätys, vai oliko se jo se aiempi Angry Birds -yhteistyö? Saisivat tulla vaihteeksi Turkuun asti. Helsinkiin meno ja...
  4. M

    Iron Maiden

    Tekevät yhteistyötä Angry Birdsin kanssa, johonkin AB-peliin tulee Maiden-henkisiä kenttiä ja Maidenin biisejä. Vau, valtava yllätys.
  5. M

    Iron Maiden

    Eikö Maidenillä ole ollut viime aikoina tapana tehdä suurin piirtein siten, että joka toinen rundi on uuden albumin tms. promorundi uudemmilla biiseillä (plus ne pakkohitit) ja joka toinen on ollut jonkin sortin retrorundi? Maiden-kiertueet on koottu wikipediaan, 2000-luvun kiertueet ovat...
  6. M

    Iron Maiden

    En nyt vannomaan mene kovan luokan Maiden-keräilijäfriikkien puolesta, mutta tuollainen kolmen biisin sampleri on todennäköisesti suht ison painoksen radiosampleri/promo, jota on aikanaan laiteltu esim. radioasemille radiosoittoa varten ja/tai jaettu jossain kiertueen ennakkona/kylkiäisenä...
  7. M

    Iron Maiden

    Eikös Maiden nimen omaan ole viime kiertueillaan vuorotellut uusien ja vanhojen biisien suhteen? Nyt on vuorossa ns. retrokiertue vanhoilla hiteillä, sitä ennen tuli Final Frontier -kiertueella uuden levyn biisejä, sitä edelsi retrohittikiertue, sitä taas edelsi AMOLAD-kiertue uusilla biiseillä...
  8. M

    Iron Maiden

    Soitetaan, ellei ihmeitä tapahdu. Ihan samaa settilistaahan bändi on soittanut kiertueellaan, ja toki lavashow vaatiikin sen, ettei settilistaa voida vetää hatusta. Hyvä settilista kuitenkin valittuna. Biisit voit tarkistaa vaikka tämän linkin takaa jos haluat, linkki vie setlist.fm:n...
  9. M

    Iron Maiden

    Päivänvalo voi show'ta hieman haitata. Sisätiloissa, kuten Gdanskin Ergo-areenalla tätä ongelmaa ei toivon mukaan ole, joten saapa nähdä miltä spektaakkeli näyttää kun käyn Maidenin katsastamassa Puolassa lomareissun ohella ja sen alkajaisiksi. Maiden soittaa siellä 4. heinäkuuta, siihen on enää...
Ylös