Hakutulokset

  1. L

    Lapsia vai ei?

    No nythän asia on siis selvä. Totuus on kerrottu. Jälleen kerran.
  2. L

    Lapsia vai ei?

    Mun lapsettomuus johtunee siitä, että asuin parhaassa lapsentekoiässä Turussa. En halunnut rangaista oletettua viatonta ihmisenalkua moisella kohtalolla.
  3. L

    Lapsia vai ei?

    No mä puhuin vaan tästä keskustelusta. Mulla mitään lapsia oo eikä tuu.
  4. L

    Lapsia vai ei?

    Emmä. Noi uudet tietää taas mua paremmin mun motiivit. Sama kuin aikaisemmillakin kierroksilla. Hankala keskustella tuollaisten kanssa, kun hoitavat oman osuutensa lisäksi myös minun osuuteni.
  5. L

    Lapsia vai ei?

    Jaksaisko vielä kuudennen kierroksen tätä samaa vääntöä?
  6. L

    Lapsia vai ei?

    Minä olen kuule vielä mieto tapaus. Lässytän kyllä koirilleni, mutta en ole vertaamassa niitä lapsiin, vaikka leikkisästi noita lapsukaisiksi joskus kutsunkin. Useimmiten kutsun niitä ihan vaan pöljiksi. Mutta tiedän ihmisiä, joille koirat/kissat merkitsevät niin valtavasti, että ihan turha...
  7. L

    Lapsia vai ei?

    Anteeksi vaan, mutta juuri nyt vaikutat normaalia dorkemmalta.
  8. L

    Lapsia vai ei?

    Olen aina sanonut, että kaikille ei saisi antaa lemmikkejä. Eikä kaikkien myöskään tulisi lisääntyä.
  9. L

    Lapsia vai ei?

    Minä taas kyynikkona uskon, että ihmisen kiintymys lihapitoiseen ravintoon on paljon suuremmassa roolissa lajin säilymisen kannalta. Ei tuosta kiintymyksestä jälkeläisiinsä ole kyllä haittaakaan.
  10. L

    Lapsia vai ei?

    Minä kääntäisin tuon kiwipilotin dilemman kyllä elämänkaaren toiseen päähän. Kuinka pitkään omaa isää/äitiä täytyy pitää letkuissa, vaikka viimeinenkin aivosolu on jättänyt kelkan jo vuosia sitten?
  11. L

    Lapsia vai ei?

    En ole 100 % varma. Lohjalta tuo koira on tänne tuotu. Mentiin vaan puoleen väliin vastaan.
  12. L

    Lapsia vai ei?

    Mä oon hakenut ton koiran Espoosta asti, joten älä tuu mulle sanomaan, etten tiedä pitkästä odotuksesta mitään.
  13. L

    Lapsia vai ei?

    Edelleen haluan painottaa sitä, että minä en ole koskaan ymmärtänyt ihmisen itse määrittämää erinomaisuuttaan muihin eliöihin verrattuna. Olen kyllä lukenut lukuisia artikkeleja sankarikoirista, jotka ovat jopa oman henkensä hinnalla pelastaneet istäntänsä hengen. En epäile hetkeäkään, etteikö...
  14. L

    Lapsia vai ei?

    Jos sulle on biologia niin rakas aihe, niin huomauttaisin, että ihmisen ja koiran geenit ovat hyvin pitkälti samat. Ja lisää shokkeja seuraavan linkin takaa. Ihmisen genomi täynnä yllätyksiä Ja sieltä poimintana sulle hiukan miehen geeneistä:
  15. L

    Lapsia vai ei?

    Olet jo niin moneen kertaan paasannut tuota samaa, että vihdoinkin olisi kiva kuulla, millä tavalla se suhde on erilainen. Mitä sellaista on vanhemmalla suhteessaan lapseensa, mitä lemmikin omistajalla ei ole?
  16. L

    Lapsia vai ei?

    Se olennainen osa on toisen kirjoittajan lainaamana juuri tuossa yläpuolella. Julistusta julistuksen perään.
  17. L

    Lapsia vai ei?

    Mä jo pelkäsin, että valkoinen ratsusi oli joutunut piikille. Mutta sieltähän se kavioiden kapse taas raikaa. Hienoa, että tiedämme taas, mitä mieltä meidän pitää olla. Olet kuitenkin edelleen kaikesta huolimatta pahimpia palstapoliiseja, vaikka yritätkin kohteliaasti antaa viitan muille. Ethän...
  18. L

    Lapsia vai ei?

    Kuulostaa kuule ihan lapsenlapselleen lässyttävältä mummolta. Todella rasittavaa.
  19. L

    Lapsia vai ei?

    Olisihan siinä monelle miettimistä, jos pitäisi steriloida lapsensa ja lopuksi viedä piikille.
  20. L

    Lapsia vai ei?

    Älä vaan hanki koskaan koiraa. Et ole henkisesti valmis niin vahvaan sitoutumiseen. Eikä sitä kissaakaan saa jättää omilleen syyskuussa. Ehkä voisit harkita tuota edellä mainittua kultakalaa.
Ylös