Hakutulokset

  1. L

    Lakko!

    Työsopimuksen purkamisperuste on aina irtisanomisperustetta vahvempi, joten sikäli et ole ihan hakoteillä. Väkivaltainen käytös on kuitenkin mahdollinen kandidaatti purkamisperusteeksi. Muita vaihtoehtoja voi olla alkoholin vaikutuksenalaisena tuleminen työpaikalle. Lisäksi vapaa-ajalla tehdyt...
  2. L

    Lakko!

    Kyllä tätä videokuvaa levitellään tänään vielä ympäri maailman ja ihaillaan lakkovahtien toimintaa. Itselleni tuli meleen ihan vastaavanlainen episodi tuosta parin vuoden takaa. Tank Man Siinäkin punainen julma voima laittoi kansan polvilleen. Lisäksi taivaallista rauhaa tavoiteltiin...
  3. L

    Lakko!

    Ajattelin, että en lähde mukaan minkäänlaiseen oneliner-keskusteluun, koska yritin osaltani ohjata keskustelua siitä pois, mutta nyt joudun tekemään poikkeuksen. En tarkoittanut räikeällä yleistyksellä perustutkinnon suorittaneita ammattityöntekijöitä yleensä vaan nimenomaan tässä...
  4. L

    Lakko!

    Tämä on kyllä erikoinen keskustelu. Räikeänä yleistyksenä kaksi selkeää lahkoa väittelevät keskenään ja näitä voisi kutsua nimityksillä: a) Duunarit ja b) Markkinavoimamyönteiset. Duunarit ovat mahdollisesti itse ammattikoulutuksen saaneita tai sitten vahvasti punaisen kotikasvatuksen...
Ylös