Hakutulokset

  1. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Jeren kirjassa on mielenkiintoista lukea kertooko hän miten tarkasti nuo meillä palvellut vuodet. Lähinnä se kaikki tuki mitä seurasta annettiin miten hän siihen vastasi. Frankin kirjassa tuotiin mm. esille inttiaikoja jolloin kaveri joudutiin viemään Mobben avustuksella, kun lomat vähän venähti...
  2. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    En tiedä millaista pelaajaa kelpuutatte nelosen keskelle, mutta itselleni Simo kelpaisi mainiosti. Rutinoitunut ja kokenut kaveri siihen rooliin. En halua nähdä ensi kaudella tilannetta enää uudestaan, että nelosen keskellä polkevat esim. milloin Salmela ja milloin Jääskä. Tärkeä paikka täyttää...
  3. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Tuli oikeasti tippa silmään, kun tuon haastattelun luki. Vielä enemmän tuo surua se miten hänet aikoinaan pistettiin pihalle. Menee samaan kategoriaan Chrisu Ruutun ulostamisen osalta. Kuinka vitun kujalla voi Pena olla, että tollaisen sankarin päästää pihalle. Pena ei ollut vielä kyllä...
  4. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Harmi homma, että Jarda ei pelannut meillä kuin yhden kauden. Yksi parhaimmista mikä on jäänyt mieleen 2000-luvulta.
  5. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Kyseisen kaverin tätä kautta ei ole täällä vielä käsitelty, eli Zabon. Ei ole kyllä kauhean hyvin Brynäsissä alkanut. 7 peliä ja tehoina 0+1. Toivotaan, että se siitä aukeaa. Tuollakin potkut voi tulla nopeasti, jos tehot eivät miellytä. Tsemppiä Zabolla. Kaikilla muilla lähtijöillä onkin...
  6. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Patrick O´Sullivanin tarina on kyllä karua luettavaa. En tiedä kyllä minkälainen seulonta aikoinaan oli, kun tätä paljon puhuttua Micken korvaajaa koitettiin etsiä. Lopulta päädyttiin häneen. Mitäköhän olivat muut vaihtoehdot ja oliko niitä edes? Kaveri oli ainakin täysin keskenkuntoinen...
  7. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Koko Hank on kyllä niin vitun vastenmielinen kiekkoilija mitä hän on. Harvoin vituttaa oman jengin pelaajat niin paljon kuin hän. Osoittaa jotain myös Nybarin taidoista etsiä korvaavia pakkeja viime kaudella, kun tämä sankari palkattiin. Äijä on niin saatanan haluton pelaamaan oman jengin eteen...
  8. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Keränen tippui jo takaisin farmiin. 4 peliä sai olla mukana ja nekin katsomon puolella. Pohdin tossa jo, että tuleekohan Keränen ja ensi kaudeksi takaisin, vai jääkö yrittämään kunnolla Amerikan valloitusta. Tuntuu vaan niin kaukaiselta haaveelta, että täällä pelaisi. Taitaa mennä valitettavasti...
  9. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Peesaan perässä, mutta mua enempi vituttaa se tapa jolla Hirso pistettiin pihalle. Paskansyöjä pisti polkemaan nelosessa Tuomaisten sun muiden kanssa ja se ei ole oikea paikka Kimille. Olisi varmasti ollut hyvä lisä hyökkäyksessä, mutta siitä sitten joutui kiertelemään Venäjällä ja Sweduissa...
  10. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Täysin samoilla ajatuksilla ollaan myös täällä. En pysty ymmärtämään mistä tälle kaverille oikeasti maksetaan. Olen ymmärtänyt, että täysipäiväinen maksaja on Ny Islanders ja sen lisäksi tekee myös meille hommia. Siitäkin myös maksetaan. Tulokset ovat 0-tasoa. Sen verta paskoja on ollut...
  11. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Mun mielestä Pena tarjos vaihdossa Pikkaraisen Hannua ja Eetu Holmaa. Eivät kelvanneet. Nää on näitä Penan läheltä piti hakuja yhdessä Ales Kotalikien kanssa. Hän kyllä poistui lopulta Buffalon, eikä tullut tänne.
  12. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Oikeasti tämä Vokounin case osoittaa myös osaltaan sen, että meidän organisaatiossa tietyissä asioissa kaikki on mahdollista. Ja tämä tarkoittaa veskariosastoa. Muistan Vokounin runkkarin ja se oli huikeaa näytöstä pelistä toiseen. Sitten kun tosipelit alkoivat korttipakka kuihtuu kasaan aivan...
  13. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Noiden kolmen osalta tuo pitää kyllä paikkaansa. Ovat olleet vuokralla, mutta esim. Holman otteet Saipassa olivat niin hyviä että hänet otettiin takaisin. Voi sanoa, että ei jouduttu ottamaan takaisin. Francis ei pahemmin luottoa antanut ja paluu oli edessä. Nyt ei kyllä olisikaan käyttöä...
  14. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Bumba Seppänen tulee ekana mieleen, mutta tällä kaudella jälleen menetetty ja nyt varmaankin lopullisesti. Myös Salosen Pasi saatiin takaisin, mutta täksi kaudeksi jälleen menetettiin. Samoin kävi Holman Eetun kanssa. Saatiin takaisin, mutta niin vain palasi Lappeenrantaan taas takaisin...
  15. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Tota minäkin rupesin kanssa vähän pelkäämään, että ei ole Penailtu koko hommaa reisille. Meidän flaksilla Tobbari nakuttaa kovat tehot ja solmii ässien kanssa 2+1 vuotisen sopparin ja taas on yksi nuorukainen menetetty tehoilemaan muualle. Toivoakseen kaikki on meidän päätettävissä tulevaisuuden...
  16. R

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Tobbari?? Vittu, että rupeaa kiehumaan tää organisaation toiminta. Onko meillä todellakin liikaa noita junnuja kupattavaksi muihin seuroihin? Ei ole. Ymmärtäisin kyllä hyvin, jos Tobbarille olisi annettu edes jonkinlainen mahdollisuus näyttää kyntensä seurassamme. Salamissa tulokset olivat...
Ylös