Hakutulokset

  1. A

    Maalivahdit

    Sitä ei tiedä kukaan, mutta kohta on pakko ottaa selvää.
  2. A

    Maalivahdit

    Pitää muistaa, että voitaisiin olla samassa tilanteessa myös niin, että meillä olisi ollut maalivahtikaksikkona koko kauden Lankinen/Halonen ja sitten Lankinen olisi loukkaantunut. Kukaan ja korostan kukaan ei olisi valittanut.
  3. A

    Maalivahdit

    Se mikä tuossa jutussa myös jätetään huomiotta, niin Garteigin torjuntaprosentti alkoi keulia vasta, viimeisen 5-6 pelin ansiosta. Halosella ei ole ollut mahdollisuutta nyt pelata, kun IFK tiivistänyt puolustustaan. No tämä on pieni asia. Isompi asia on se, että kyllä maalivahdin työskentely...
  4. A

    Maalivahdit

    HIFK:lla on kaksi hyvin eri typpistä maalivahtia. Garteig on enempi sellainen sähikäinen ja Halonen staattisempi maalivahti. HIFK voitti Halosen kanssa ja hävisi Garteigin kanssa. Heitän villinä teoriana sellaisen, että HIFK tottui ja sitä kautta oli helpompi puolustaa Halosen kanssa. HIFK...
  5. A

    Maalivahdit

    Tuli vielä mieleen, että mikä on HIFK:n suurin ryöstö mitä maalivahdilta muistatte. Toki etenkin Lankinen oli välillä ihan käsittämättömän hyvä ja pelasi vielä kovempia pelejä, kuin Lukon veskari eilen. Myös Thomas aikanaan, mutta Thomas pelasi niin hyvän joukkueen takana, että mihinkään...
  6. A

    Maalivahdit

    Kuten itse kommentoin, niin liian iso paikka olisi luultavasti hänellekin. Silti kommentoin myös sitä, että koska meillä on maalivahti voittanut viimeksi meille pelin niin, että on ollut puolet enemmän vetoja vs vastustajan maalivahti? Meillä maalivahti korkeintaan pelaa niin siedettävästi...
  7. A

    Maalivahdit

    HIFK:n pitää lopettaa sosiaalipeluutus nyt tai olisi pitänyt lopettaa jo. Nyt menty selkeästi 50/50 jaolla. Tuohimaa maaliin seuraavaan peliin ja mikäli tulee voitto ja/tai päästää max 2-3 niin jatkakoon. Engrenille sitten se pakollinen lepuutuspeli jossain välissä. Eiliseen peliin palatakseni...
  8. A

    Maalivahdit

    Mulla ei mene jakeluun se asia, että miten ihmeessä Afan ja Lasse#11 saavat tuosta kirjoittamastani viestistä noin paljon negatiivista irti. Minähän perkele kirjoitin selvällä suomen kielellä, että mahdollisesti MONIVUOTINEN IFK:N TULEVA YKKÖSMAALIVAHTI. Niemiseen pitää satsata paljon, mutta en...
  9. A

    Maalivahdit

    Tämä Nieminen on kyllä mystinen kaveri. Jokerit peli meni heikohkosti, mutta heti perään nollapeli Hämeenlinnassa ja samalla aika monta putkea rikki. En kyllä millään silti jaksa uskoa, että Nieminen on se maalivahti, joka vielä kantaa IFK:ta ykkösmaalivahtina. Otteet ovat vielä liian...
  10. A

    Maalivahdit

    Niin no jos IFK on suomalaisen jääkiekkoilun vitsi, niin eipä meillä sitten ole muita varteenotettavia joukkueita Suomessa, kuin Kärpät.
  11. A

    Maalivahdit

    Ei kai nyt jumalauta Suomalaiset maalivahdit voi loppua Noroseen, Vehaseen, Hurmeeseen ja Riksmaniin. Kyllä niitä paluumuuttajia aina kesän aikana löytyy. Nieminen & Ahlqvist kaksikolla en liigaan lähtisi. Ainakaan koko kaudeksi. Oliko Jukka Koivu tms. joka Canalilla sanoi, että kahdella...
  12. A

    Maalivahdit

    Yksi duunikaverini, joka on Kerhon miehiä sanoi Lundellista voitetun Jokerit matsin jälkeen, että toi teidän Lundelllilla vuodesta toiseen meneminen on vähän sama, kun Texas Holdemissa pelkästään all in:eillä pelaaminen. Välillä tulee makeita voittoja, mutta pitkässä juoksussa turnauksia ei voi...
  13. A

    Maalivahdit

    Lundellissa tuntuu myös olevan sellainen ominaisuus, että ollessaan selkeä ykkösmaalivahti, kuten nyt, hänelle tulee enemmän näitä imurointeja. Lundell nostaa selkeästi tasoaan siinä vaiheessa, kun hänen asemansa on uhattuna tai hän joutuu raivaamaan tiensä ykköseksi. Siitä ei mielestäni ole...
Ylös