Hakutulokset

  1. P

    Päivän doping-käry

    Venäjän dopinghommat ovat valtiojohteisia. Jopa Venäjän valvova taho Rusada on mukana juonessa. Venäjällä on ollut kärymäärältään lukuisia Lahden vastaavia tapahtumia vuodessa, eikä loppua ole tullut, vaikka mitä sanktioita olisi annettu. Kaarlo Kangasniemen olympiavoiton aikaan esim...
  2. P

    Päivän doping-käry

    Menneisyyden ennustaminen tulevaisuudessa on tietenkin hyvä asia, ja että siihen on nykyään parempia keinoja. Palataanpa kuitenkin hetkeksi tulevaisuuteen, kuten "Clint Eastwood" elokuvassa Paluu tulevaisuuteen III. Lajiliittojen pomoina on usein entisiä urheilijoita. Siinähän voi käydä niin...
  3. P

    Päivän doping-käry

    Italialaisjuoksija kärähti tekopeniksen käytöstä dopingtestissä. Nyt kävi näin.
  4. P

    Päivän doping-käry

    Tuollaisia kommenttaja saa kyllä ihmetellä. Ihanko oikeasti kirjoittaja on ymmärtänyt keskustelun noin totaalisen väärin. Yksi aikamme kuva on siinä. Minua ei yllätä yhdenkään ukrainalaisen tai valkovenäläisen dopingkäry missään lajissa. Jos olympialajina olisi maata hereillä ja välillä...
  5. P

    Päivän doping-käry

    Samaa mietin. Meille opetettiin tilastotieteen peruskurssilla, ettei suuruusluokkaa neljä oleva ole mikään tilastollisesti kvalidi otos. Sitten kun noissa on ollut mukana Thorkildssen niin jos ottaa hänet pois "tilastoja häiritsemästä" niin jopahan alkavat vuodet näyttää tasaisemmilta.
  6. P

    Päivän doping-käry

    Daegustahan oli täällä vähän aikaa sitten puhetta. Boltin tahalliselta vaikuttava varaslähtö ja sitä ennen Asafa Powell oli samoissa kisoissa jäänyt viime hetkellä pois sataselta, kun oli joku kohta loukkaantunut. Varaslähtö kilpailun välttämisenä on jo kerran käytetty, kai sitä voisi...
  7. P

    Päivän doping-käry

    Muistaakseni Emile Puttemans (vai oliko se "vain" Jos Hermens, menevät belgialaiset ja hollantilaiset sekaisin) on jälkeenpäin vähän ulissut siitä, kun suomalaiset veridouppasivat ja he eivät semmoisia tehneet. Puttemans oli kuitenkin 5000 metrin ME-mies ja Munchenin 10 000 metrin hopeamies...
  8. P

    Päivän doping-käry

    Ehkä Munchenissä oli puhdas suhteessa sääntöihin, mutta ei enää välttämättä Montrealissa. Anaboliset kiellettiin vuodesta 1975 alkaen ja veridoping vasta vuodesta 1985 alkaen. Pekka Peltokallio hääräsi jatkuvasti Virenin ympärillä tutkailemassa ihan rehellisiäkin asioita mutta en hirveänä...
  9. P

    Päivän doping-käry

    Satasen jälkeen olisi pitänyt mennä testattavaksi 28.8.2011 ja seuraava Boltin finaalikisa, 200 m, juostiin vasta 3.9.2011, joten testipäivä oli itse asiassa peräti 7 päivää myöhemmin (kun muuten se testi olisi ollut jo 28.8 eikä laskemista aloiteta seuraavasta päivästä). Viesti juostiin...
  10. P

    Päivän doping-käry

    Nyt kun on nähty, että jamaikalaisia pikajuoksijoita on kärähtänyt jo noin kymmentäkunta, vaiko jo enemmänkin, niin tulee entistä enemmän mieleen janneimmosmainen "sauvan katkeaminen" tässä Boltin vuoden 2011 Daegun MM-finaalin täysin selvässä varaslähdössä. Oma uskoni on, että Bolt on noihin...
  11. P

    Päivän doping-käry

    Tuo norjalaisten usko hiihtäjiensä rehellisyyteen on suorastaan uskonto. Jos Joulupukki olisi norjalainen, niin norjalaiset varmasti uskoisivat kuolemaansa saakka senkin hahmon aitouteen.
  12. P

    Päivän doping-käry

    Sinivalkoisten valheiden historiaa Satuin Ylen Elävässä arkistossa huomaamaan 40 minuutin mittaisen A-Studion doping-jutun vuodelta 1985. Otsikossa puhutaan Aki Karvosesta mutta itse juttu on kyllä paljon laajempi ja käsittelee mm. suomalaisia dopingin käyttäjiä olympiakisoissa 1976-1984...
  13. P

    Päivän doping-käry

    Hienoa, että on siinä vaiheessa, eli rapia kolmikymppisenä sentään yritetty pärjätä, kun on huomattu, että eihän tässä ilman aineita pärjää. Lakki pois päästä, hienoa uhrimieltä osoitti Lallukka! Hyvin se hiihtikin siellä MM-kisoissa, kyynel vierii poskelleni, kun muistelenkin sitä...
  14. P

    Päivän doping-käry

    Enhän minä ärähdä, lunkisti vain kirjoitan suoraan:) Voisi ajatella niinkin, että kun ei ole mitään salattavaa, niin ei huvita ryhtyä mitään eli "katkennutta sauvaa" julkisuudessa esittelemään. Eli puujalkaansa. Tietystihän on niitäkin, joiden mielestä 8.16 on mahdoton juosta 3000m...
  15. P

    Päivän doping-käry

    On olemassa toisenlaisiakin julkaisuja jos haluaa nähdä miesten paljasta reisipintaa. Jukka vitut viheltää nettipalstoilla kirnuaville "näytä reitesi tai muuten uskon, että käytit dopingia" -kirjoittajille, että eipä siinä vitutuksessa, kun olympialaiset ovat juuri jääneet väliin, paljoa...
  16. P

    Päivän doping-käry

    OP nyt on taantunut 5 metriä parhaista vuosistaan ja tekee siis siihen nähden surkeita tuloksia. Selkävamma on varmaankin osaselitys. OP nakkasi jo vuonna 2000, siis 20-vuotiaana superlahjakkuutena yli 80 metriä. Varmaan se nyt sitten douppailee ja nakkaa 78 metriä. Ja hänen voimatasonsa ovat...
  17. P

    Päivän doping-käry

    Aivan mahtava käry, siis edes näin ikään kuin moraalisesti. Kansikuvapoika koittaapi nyt sitten selitellä. Banaanit on syöty, hammastahnatuubit tarkistettu. Jos minulta löytyisi vaikkapa huumeita kämpiltäni, niin tokihan hyvä selitys olisi, että "löysin huumeet tuolta metsästä". Voisi jatkaa...
  18. P

    Päivän doping-käry

    Vai että Boltin treenikaveria Daniel Baileyä epäilevät. Heillähän on toki myös sama valmentaja, Glen Mills. Tuo samainen Mills on valmentanut myöskin dopingista kärähtänyttä Dwain Chambersia. Kyllähän tässä on sellainen yhtälö nähtävissä taas kerran... Alle 9,80 juosseista ei-aktiiveista on...
  19. P

    Päivän doping-käry

    Tämähän kuuluu samaan sarjaan selitysten saralla, kuin silloin kun Kyrö sanoi käyneensä Hollannissa ja maksaneensa 22 000 euroa sille eräälle (joka paljastui myöhemmin henkilöksi joka oli perustanut kaverinsa kanssa 10 apteekkia ns. paperilla) siitä hyvästä, että osti häneltä valmennustietoutta...
  20. P

    Päivän doping-käry

    Kyllähän Myllylällä oli flunssa ilman lainausmerkkejä. Muistan, kun Myllylää kisojen aikana haastateltiin ja aivan ilmiselvässä kovassa flunssassahan tuo oli. Sitä en toki tiedä, että hankkiko sen tahallaan mutta itse en usko että se tahalleen hankittu sentään oli. Johtoportaan selitykset...
Ylös