Hakutulokset

  1. V

    Kesän festarit

    Kovat on festarit Hämeenlinnan kaupunginpuistossa heti kesäkuun alussa eli 8.6. Kyseessä on Suomen vanhimmat ilmaisfestarit. Toki Ämy on ollut muutamia vuosia tauolla, kun rahoitusta ja tekijöitä ei ole aina ollut. Nyt onneksi taas on. ÄMY = älyttömän musiikin yhdistys.
  2. V

    Kesän festarit

    Tein saman ja sama ainoa kiinnostuksen kohde löytyi. Te olette @heavy ilmeisesti hieno ihminen.
  3. V

    Kesän festarit

    Ruisrock näyttäis tulevan YleAreenasta just nyt suorana. Siitä ei oo aavistustakaan, että tuleeko koko viikonlopun vai vaan nyt hetken.
  4. V

    Kesän festarit

    Nuorison kuuntelema musiikki on ollut aina perseestä ja tulee aina olemaan. Siksi olen viimeksi osallistunut (rock)festareille, kun olin nuori.
  5. V

    Kesän festarit

    Manicsit juu Wanajafestareilla perjantain pääesiintyjänä. Paljon on vielä esiintyjiä kiinnittämättä ja mm. lauantain pääesintyjää ei ole vielä julkaistu, mutta kyllähän tuolla ainakin perjantaina pitää paikalla olla. Harvinaista herkkua meikäläiselle.
Ylös