Hakutulokset

  1. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Tilanne on nyt arvaamaton. Saa aika paljon lukea asiantuntijoita, jotka päivittelevät taloudellisia vaikutuksia vaikka Suomeen lähinnä Suomalaisten yritysten taloudellisien intressien kautta Venäjälle ja tämä on kyllä minusta aivan väärä lähtökohta lähteä arvioimaan tämän vaikutuksia talouteen...
  2. A

    Sijoitusvinkkejä?

    USA inflaatio 7,5%. Kohtuullisen kylmää kyytiä, mutta tuo inflaatio on nyt sitten pysyvää kun energiasta ja ruusta putsattu inflaatiokin on 6%. Mielenkiintoista on, että samaan aikaa kekuspankin korko on atl lukemissa. Isoja nostoja korkoihin on luvassa USA:ssa, ja raha hanat menevät kiinni.
  3. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Karkeasti Suomalaiset metäsyhtiöt menevät näin. UPM on merkittävästi painottunut energia ja paperi sektorille. UPM siis pystyy paikkaamaan heikkoa suhdannetta paperissa olemalla isosti mukana myös energiassa. Stora on merkittävä kartongissa, sahatavarassa ja isoin metsien omistaja kolmesta...
  4. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Energian hinta painaa UPM:mää. UPM kun on Suomalaisista metsäyhtiöistä enää ainut merkittävä paperin valmistaja, niin energian hinta kurittaa tätä nyt erityisen paljon kun tuo paperin valmistus on aika energia syöppöä hommaa. Todennäköisesti UPM lakkoilu on myös asia joka ei tuota niin suuria...
  5. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Äärimmäisen fiksu kirjoitus. Toki Japanissa on nähty, että ehkä nollakorot ovat uusi normaali. Japani kun tässä asiassa edellä muita huomattavasti. Toiseen henkäykseen kuitenkin sanoisin, että Kiina on yksi merkittävä tekijä joka mahdollistaa nykyisen hieman oudon nollakorkojen maailman. Kiina...
  6. A

    Sijoitusvinkkejä?

    kuinkas näin? Ruotsissa noin 1 400 000ha ja Suomessa noin 260 000ha ja mitä muualla päälle, niin omien laskujen mukaan tuossa ei juurikaan ole taseeseen merkitty väärää summaa arvoksi. https://www.storaenso.com/fi-fi/about-stora-enso/our-forest-holdings edit-Tai siis kun lasken itse tuon...
  7. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Olen kanssa sitä mieltä indeksit ovat hyvä, mutta välttäisin itse pelkkää indeksiin sijoittamista. Ihan jo sen takia, että on mielestäni hyvä ottaa myös hieman omaa näkökulmaa asiohin. Näin pysyy kärryilla ja myös oppii ymmärtämään ehkä joskus jotain paremmin. Näin vaikka yksi oma esimerkki...
  8. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Ikävä kyllä taitaa olla niin ettei inflaation suhteen ole mitään tehtävissä enää. Homma lähti nyt lapasesta ja kun on ylitetty puoli vuotta todella korkeita energian hintoja seuraava aalto tulee olemaan tuotteet joihin korotukset menevät. Inflaatio on viellä rajoittunut lähinnä energiaan ja olen...
  9. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Kempower on kyllä mielenkiintoinen homma. Brändinä kemppi on alallaan yksi Suomen kovimpia tekijöitä, ja käytänössä hitsauskoneiden laadun standardi maailmalla. Vähän kävin katsellemassa firman sivuja, aika vahvasti on Kempin näköistä on tuoteiden desing ja laatuvaikutelma. Tälle jutulle on...
  10. A

    Sijoitusvinkkejä?

    On kyllä ainakin Finnairin bisneksitä anti onnistnut hyvin, ja aika massiivinen rahoitus on onnistuttu tuolla keräämään. Tuolla markkina-arvolla firma saa pyöriä kyllä aika optimaalisissa oloissa vuosia, että alkaa löytymään tulos joka kohtaa tätä arvostusta. Finnairilla iso ongelma on sen...
  11. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Yhden osakkeen osalta on pakko sanoa, että pieni typerä mieleni ei ymmärrä sen arvostusta ollenkaan. Finnairin markkina-arvo vuodelta 2019 756miljoonaa euroa ja markkina-arvo nyt noin 850miljoonaa. Siellä on aika iso anti ollut ja osake ei enää sen jälkeen ole verrannollinen sitä edeltävään...
  12. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Se lappu voi olla myös käteinen. Pitkäjänteiseen sijoittamiseen kuuluu myös käteisvarat, joita kerätään nousukaudella ja aletaan käyttää laskukaudella. Itse olen sitä mieltä, että ollaan pörssien syklissä nyt siinä vaiheessa jossa käteisvarojen kerääminen on yksi hyvä kohde jolle saa tuottoa...
  13. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Hieman täytyy olla huollissaan tästä elvyttämisen volyymistä. Taloudessa oli havaittavissa pientä säröilyä ennen tätä koronaa, ja nyt yhtäkiä monet singnaalit viittaavatkin hyvin monilla aloilla erinomaiseen tuloskuntoon. Lopulta Korona taitaa olla kokonaiskuvaltaan nollasummapeliä, ja raha...
  14. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Yhtiölainoissa on yleensä suuremmat marginaalit, ja etenkin sijoittusasunto vetoisissa yhtiöissä on riski joutua maksamaan persaukisten sijoittajien hurlumhei. Toimii niin kauan kun kaikilla on rahaa maksaa laskunsa, ja korot pysyvät maltillisina.
  15. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Huomatkaa viestini merkittävin osuus öljyn hinnasta. Öljy vielläkin määrittää maailman energian hinnan ja näin myös inflaation. Halpa öljy on yhtä kuin nolla inflaatio ja kalliimpi jotain muuta. Inflaatio taas on se joka määrittää rahan hinnan.
  16. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Oma veikkaukseni on kurssit eivät korjaa niin kauan, kuin maailmalla on ilmaista rahaa jaossa. Tähän taas vaikuttanee monikin tekijä kauanko nollakoroilla rahaa markkinoille pumpataan. Yksi tekijä joka ei suonkaan ole se vähäpätöisin lienee öljyn hinta, joka yhä edelleen taitaa olla se...
  17. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Ei kyse ole pelkästä koronasta. Itse olen ollut jo pitkään mieltä, että olemme syklin huipulla. Aikaa kulunut edellisestä korjauksesta yli 10v, niin olemme väistämättä lähellä seuraavaa sykliä. Ensimmäinen varoitus on annettu silloin kun kurssit eivät enää seuraa yritysten tuloskuntoa, ja sitä...
  18. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Tähän sanottava, että kyllä ne nousevat kun velkavivuttajien rahat on ensin kerätty parempiin taskuihin. Tätähän se sykli aina on, kun välillä vähän rommautellaa pääsee ne keillä omaa rahaa ostelemaan halvalla vivuttajien jäännökset.
  19. A

    Sijoitusvinkkejä?

    Tosiaan eihän tässä kyse ole hintojen laskusta, vaan nostosta. Saudit vaan päättivät sulkea tuotantoa nyt polkemalla hinnat alas, ja vaikutukset tulevat näkymään pitemmällä tähtäimellä hintojen nousuna.
  20. A

    Sijoitusvinkkejä?

    No höh! Sitten vain ostelee jostain lapista minimi määrään metsäpohjaa jäsenyyteen 3ha, joka on lapissa lähes ilmaista ja liittyy jäseneksi, niin saa nuo b-osuudet käyttöönsä. Jos vaikka vaikka on satku tilillä toimettomana, niin tuo toimenpide maksaa itsensä noin vuodessa takaisin.
Ylös