Hakutulokset

  1. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Eilen saatiin sadekuuro, ja nyt taas aurinkoa ja hellettä pilvettömältä taivaalta - kaikki voivat olla tyytyväisiä.
  2. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    +23 ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta Helsingissä. Kelpaa. Antaa nyt tulla vain sitä lämpöä vaikka lokakuuhun asti. Aurinkorasvaa vain päälle, ja ulos ihmettelemään. Jos luonto tarvitsee, niin laittaisi vaikka pienen sadekuuron väliin. Nyt eletään vuoden parasta aikaa. Tätä on kaivattu.
  3. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    No, korkeapainetta, aurinkoa ja +16 astetta, ainakin etelässä. Ei tuokaan pahalle näytä, suht turvallisesti voinee myös pari astetta päivälämpötiloihin lisätä.
  4. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Jos asuu Helsingin niemellä tai suurimmalla osaa Itä-Helsinkiä, niin ei voi oikein välttyä meren vaikutuksilta. Pitäjänmäellä oli taas ihan t-paitakelit ainakin auringossa. Onhan tämä toukokuu mahtavaa aikaa, siitä ei mihinkään pääse.
  5. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Mielestäni Helsingissä, varsinkaan meren rannalla ei ole vielä shortsikeli. Vaatisi vielä muutaman asteen lisää, että vaihtaisin shortseihin. Aamulla menin vielä kevyessä kevättakissa. Lämpöä vain lisää. Kiitos.
  6. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Hienoa säätä pitelee. Jännän näköistä, kun koivut puskevat lehtiään esiin, kukkia tulee maasta, mutta vielä on puita, joissa ei lehtiä ole ollenkaan. Kyllähän nämä toukokuun korkeapaineet ovat säiden puolesta parasta, mitä Suomella on tarjota. Kahdeksan kuukautta tässä oli tyytyväinen, että...
  7. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Hieman harmittaa, että näin hieno korkeapainepäivä on samalla suht kylmä. Toisaalta en voi valittaa tästä auringonpaisteesta ja pilvettömästä taivaasta Helsingissä. Eiköhän tämä pian käänny myös lämpöasteiksi.
  8. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Joko saa alkaa valittamaan säästä? Reilu kuukausi juhannukseen ja tuollaiset lukemat kuulostavat karmeilta. Taitaa myös juuri esiin puskeneet kukat ja kasvit kuolla samalla.
  9. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Helsingissä paistaa aurinko. Nauttikaa hienoista vappusäistä! Ei tämä todellakaan jokavuotista ole. Syökää hyvin ja juokaa kohtuudella, jos juotte. Mutta tärkeintä, olkaa ulkona ja nauttikaa.
  10. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    No nyt pitelee hienoa säätä Helsingissä. +16 astetta ja aurinkoa. Tämän kun pitäisi vaikka marraskuulle asti.
  11. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Tänään on ollut syytä käyttää aurinkolaseja. Kirkas kevätaurinko ja valkoinen hanki häikäsisee melkoisesti.
  12. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010381817.html Pienestä se on Suomessa kiinni, onko hieno 10-15 astetta kevätaurinkoa, vaiko eilisen kaltainen harmaa ja kylmä lumikaaos. Ensi viikolla sitten taas lämmintä. Nyt eiliset lumet sulaa silmissä Helsingissä.
  13. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    HSL:n mukaan laittavat spårat kulkemaan taas mahdollisimman pian.
  14. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Tässä kelissä jos jossain on mielestäni sitä eksotiikkaa turisteille. Maailman yksi surkeimmista säistä juuri tällä hetkellä. Ei kai kukaan Suomeen tule hienon sään takia? Jos tulee niin saa kyllä syyttää ihan itseään, sillä pettyy lähes varmasti.
  15. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    En viitsisi edelleenkään valittaa säästä, mutta kyllä nämä huhtikuun lumisateet ovat melko huono vitsi. Onneksi nämä taitaa sulaa pian.
  16. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Helsingissä, meren rannalla noin 8 astetta ja aurinkoista. Ihmisten pukeutuminen näyttää vaihtuneen astetta kevyempään. Pipoja ja hanskoja ei enää paljoa näy, talvitakkeja kyllä, mutta niitä taidetaan pitää enimmäkseen auki. Vielä ei kuitenkaan tarkene ilman takkia. Farkku- ja nahkatakit ovat...
  17. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Katupölyssä on kyllä kevään tuoksua. Teki viikonloppuna ja alkuviikosta poutasää hyvää. Toppatakista en ole vielä luopunut, toki tänään ja eilen ei olisi ollut syytäkään.
  18. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Itse olen kyllä nauttinut tästä leudommasta jaksosta. Nyt kun joulutkin on jo juhlittu, niin saisi föhn-tuuli jatkaa lämmitystään ihan maaliskuuhun asti. Mielestäni sitä kirpsakkaa talvisäätä saatiin jo riittämiin joulukuun lopusta tammikuun alkuun.
  19. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Itse asun Helsingissä, juuri merenrannan vieressä vielä kannella, jossa tuuli usein puhaltaa melko lujaa. Ei tuo sää ilman viimaa niin pahalle tunnu, kun käyttää hyvää aluskerrastoa, lämmintä talvitakkia ja lämpimiä kenkiä, pipoja ja hanskoja. Nyt toimistolla vain talvikengät hiostavat melko...
  20. M

    Hienoa säätä pidellyt?

    Ainakin sitä herää kunnolla, kun astuu ovesta ulos. Suht ongelmitta sujui myös kävely bussi/metroasemalle, paitsi viima tuntui melko ikävältä puhaltaessaan välillä puuskissa suoraan päin naamaa. No, valoa kohti.
Ylös