Hakutulokset

  1. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Onnettomuus, joka oli kaikin puolin valitettava. Ja jos syytetyn kertomus pitää paikkansa, niin syytetty ei myöskään voinut sille mitään. En osaa sanoa, millainen rangaistus tällaisesta onnettomuudesta/vahingosta olisi oikeudenmukainen. Mutta jotenkin tuntuu kuitenkin aika lievältä, että...
  2. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Ja nopeastihan se Valjakkala napattiin taas valtion hellään huomaan: https://yle.fi/uutiset/3-12043017/64-3-116933
  3. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Valjakkalaa nyt tuskin on kellään mitään varsinaista syytä puolustella, mutta ei hän tietääkseni ole syyllistynyt mihinkään väkivaltarikoksiin noin kymmeneen vuoteen (tai ainakaan saanut tuomioita niistä). Nythän oli ilmeisesti istumassa muuntorangaistusta, kun ei ollut suorittanut törkeästä...
  4. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Kyllä nuo sinun veikkauksesi on varmaan ihan oikeat, eli ei mulla maallikkona sen kummempia perusteluita ole kuin että moraalisesti mielestäni rikolliselle kuuluu rangaistus.
  5. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    @Peltinen Kuten jo kirjoitinkin, niin vaikea tapaus. Eettismoraalisesti vaikea myös siksi, että tälle sotarikolliselle on kuitenkin menty aikoinaan lupaamaan syytesuoja. Hyvinkin mahdollista myös se, että lopputulos on tuollainen mitä ennustat. Mutta jos toinen vaihtoehto on se, että kukaan ei...
  6. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    HS:n Kuukausiliitteessä on erinomainen artikkeli tästä Sierra Leonen / Liberian sotarikollisesta. Vaikea tapaus monessakin mielessä, mutta allekirjoitan kyllä päätutkijan perustelut sille, miksi Suomen poliisin pitää tätä tutkia: - koska jos Suomi ei tutki, niin sitten ei tutki kukaan -...
  7. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Puhuttiinkohan tuossa nyt siitä ekasta vai tokasta laukauksesta? Se eka "varoituslaukaus" ammuttiin siis parvekkeelta kohti pihalla uhoavaa sankaria.
  8. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Sä et nyt ota huomioon ollenkaan sitä, että kaveri oli niin hädissään ja säikähdyksissään, että ei tiennyt missä puhelimensa on. Onneksi kuitenkin luvaton haulikko oli sellaisessa varmassa ja helposti muistettavassa paikassa, mistä sen sai napattua. Kyllä taitaa olla ihan koko yhteiskunnan...
  9. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Samaa mieltä edelleen, Penttilät ja vastaavat pitäisi saada loppuiäkseen lukkojen taakse. Oli loppusijoituspaikkana sitten vankila tai mielisairaala. Lähinnä vain halusin tuoda esille sen pulman, että ei voi varmuudella tietää, tuleeko surmaaja syyllistymään vielä tuomionsa (tai jopa sen toisen...
  10. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Enpä ole oikeastaan tästäkään eri mieltä, mutta jonkunlainen moraalinen dilemma mielestäni kuitenkin. Jos meillä nykyään yleisenä oikeuskäsityksenä on se että, kaikki saavat ennemmin tai myöhemmin uuden mahdollisuuden rikoksiensa kamaluudesta huolimatta, niin poikettaisiinko tuosta sitten koska...
  11. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    En nyt kokonaan eri mieltä, mutta näissäkin tapauksissa jälkiviisaus on helppoa. Kyllä niitä on sellaisiakin murhamiehiä, jotka eivät ole tuomionsa kärsittyään syyllistyneet mihinkään vakavaan rikokseen. Varmaan joukossa myös kaksinkertaisia murhaajia, joten sekin olisi vielä vähän keinotekoinen...
  12. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Mulle kävi penskana vähän samanlainen juttu. Oltiin käyty vuokraamassa R-kioskilta (silloin ei täällä ollut vielä edes varsinaisia videovuokraamoja) muistaakseni Hei me lennetään ja mentiin sitten ostamaan jotain herkkua Anttilasta (josta silloin sai vielä samasta kaupasta siis myös...
  13. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Näin on, tässä tarjosit juuri hyvän esimerkin siitä, mitä missä maassa tahansa voi olla edessä, jos äärioikeistoaatteiden kanssa flirttaileville oikeistopopulisteille annetaan siimaa.
  14. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Mitä tarkoitat väärin tuomituilla? Jos sitä, että onko Suomen vankiloissa istunut syyttömiä ihmisiä henkirikoksista, niin aika naiivin sokeaa uskoa sekä oikeusjärjestelmän erehtymättömyyteen että ihmisten rehellisyyteen. Paljon on varmasti sellaisia tapauksia, joissa totuus ei selviä koskaan...
  15. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Vaan milläpä näkisit, jos ei kiinnostaisi ketään eikä mikään media asiasta raportoisi. Dilemma, sanoisinkos.
  16. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Nykyään kun valtio ja kunnatkin ulkoistavat vaikka mitä toimintojaan, niin eikös vankeinhoidonkin voisi ulkoistaa. Vuokrattaisiin Virosta vaikka näin ensi alkuun muutama sata paikkaa paatuneimmillie taparikollisille ja psykopaateille. Siellä homma pyörii varmasti halvemmalla ja vankien olot on...
  17. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Ai vähän? Minä olen ainakin suhteellisen tyytyväinen siihen, että Suomessa ei kannusteta ihmisiä vartioimaan moottorikelkkojensa bensatankkeja pyssy tanassa. Saati sitten ampumaan kohti. En tiedä tapauksesta sen tarkemmin, mutta jotenkin outo juttu kokonaisuudessaan. Varmaan jotain muita...
  18. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Ei varmaan pitäisikään olla moiseen syytä, mutta tarkoitus oli selvittää kärjistetyn esimerkin avulla miksi poliisi sanoo "hyi hyi, ei saa" sen sijaan että sanoisi "noo, ei se nyt niin tarkkaa ole". Laki on sitten toinen juttu.
  19. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Mitä luulet, olisivatko seuraukset kovinkaan hyviä, jos poliisi sanoisi julkisuudessa vaikka, että kyllähän sitä saa vähän korville vedellä, jos joku uhkailee, ja ehkä sitten vähän pelotella sillä leukullakin, jos ei vielä nyrkistä usko?
  20. E

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Jos oikein muistan lukemani, niin pyysivät aina vaan lisää rahaa eri syihin vedoten. Milloin piti saada viisi tuhatta oman yrityksen perustamiseksi tms. Ja jos kyse on samasta tapauksesta, niin uhri ei syystä tai toisesta pystynyt/halunnut/uskaltanut kieltäytyä, vaan joutui lopulta myymään...
Ylös