Hakutulokset

  1. M

    Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

    Kyllähän Ylikangas selkeästi sohaisi tutkimuksellaan sellaista myyttien ja tabujen nukkuvaa muurahaispesää, että siinä moni kirkasotsaisempi "sotahistoriaguru" oli heti valmis lähtemään sotajalalle Suomen arrrmeijan kunnian puolesta. Tasapuolisuuden nimissä täytyy toki lukaista tuo Teloitettu...
  2. M

    Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

    Lukaisin juuri Heikki Ylikankaan Romahtaako rintama?, joka siis käsittelee karkuruutta ja sotilaskurin palauttamisen keinoja kesällä 1944, kun suursuomispedeily tungettiin lopullisesti vessasta alas. Tämä tutkimus viimeistään romuttaa sen myytin, että suomalaiset kävivät sotaansa...
  3. M

    Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

    Veikkaan aikaväliä noin 1958-1976. Silloin Maon terrori oli suurimmillaan, kun paksuposki koki aina vain suurempaa tarvetta olla palvottu sekä tunnustettu nero. Kiinan ja Nliiton ero näissä jutuissa onkin siinä, että Stalinia pidetään laajasti suoraan murhaajana, kun taas Maon uhrit ovat...
  4. M

    Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

    Ja arvioiden tasalle se luultavasti tulee jäämäänkin, koska eihän tuon laajuisissa katastrofeissa enää tietyn pisteen jälkeen kukaan ruumiita laske. Beevorin arvio on sikäli melkoisen raju, että kiinalaiset keskimäärin ovat itse arvioineet Suuren Harppauksensa uhriluvuksi kai about 15:sta...
  5. M

    Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

    Juuri aloittelemassa teosta Mao - Kiinan suuri nälänhätä 1958-1962. Aihe on hyvin mielenkiintoinen, koska ennen tätä ei ole kirjoitettu kovinkaan paljoa siitä, kuinka Maon kuningasajatus modernisoida Kiina yhdellä rysäyksellä meni reisille pahemman kerran. Siinä missä Aatu kaasutti 6 miljoonaa...
  6. M

    Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

    Samaa mieltä. Ongelma on valitettavasti siinä, että nosferatut eivät kostuta teinipimppiä ja tuo sitä kautta ("erilaisten" goottiritsojen viikko)rahaa.
  7. M

    Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

    Uutena kirjana kävin lainaamassa Albert Järvisen elämänkerran. Melkoinen tiiliskivi, mutta toisaalta myös hyvin mielenkiintoinen ensimmäisen sadan sivun perusteella.
  8. M

    Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

    Itsehän luin juuri Robert Misikin "Marx jokamiehelle". Mainio pikkuopus siitä, että kuinka marxilainen ajattelu ennakoi nykyistä kulutusyhteiskuntaa ja absurdia tavarafetisismiä.
  9. M

    Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

    Paras tähän saakka ilmestyneistä. Mukana paljon ajan ilmiöiden kuvausta, mikä on mielestäni todella tärkeää.
  10. M

    Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

    Lammasseikkailu oli Murakamin läpimurtoteos ja kieltämättä yksi positiivisimpia yllätyksiä ikinä itselle kirjallisuuden saralla. Tämä Kafka on alkanut aika hitaasti, mutta sama maaginen ja ovela ote tekstissä kuitenkin jo löytyy, ei siis hukkaan heitettyä aikaa vielä. Harmillinen juttu on se...
  11. M

    Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

    Haruki Murakamin Kafka Rannalla on menossa juuri nyt. Ihan mielenkiintoista lukea välillä muidenkin maanosien nykykirjallisuutta.
Ylös