Hakutulokset

  1. D

    NHL Entry Draft 2015

    Eritoten sytyin kaverin maaliahneudelle, kuinka palavasti halusi itselleen kiekon ja päästä laukomaan. Rohkeus ampua, se puuttuu aika moneltakin suomalaiselta. Toki tuollaisella laukauksella, minkä Laine omistaa, se olisi typeryyttä. Mutta niitäkin on nähty.
  2. D

    Phoenix Coyotes 2013–2014

    Noniin, siitä on ikuisuus, kun olen viimeksi tänne jotain kirjoitellut. Pelejä olen kyllä seurannut ahkerasti, mutta kirjoittelu on jäänyt tasolle nolla. Palaankin sorvin ääreen niin sanotusti kevyesti ja totean vain, että pitkä kausi takana - ei playoff-paikkaa - mikä oli viimeisten...
  3. D

    Fanitoiminta ja -matkat kaudella 2012–2013

    Huomenna Jokerit matkaa Ouluun, onko paikalle tulossa Jokeriväkeä? Itse matkaan kahden muun Jokeri-fanin voimin kohti Oulun Raksilaa.
  4. D

    Inttiin lähdössä?

    I/13, 7.1.2013 astuu tämä poika palvelukseen. Paikkana Kajaani ja yksikkö Tiedustelukomppania, niin kuin toiveissakin. Onko muita jatkoaikalaisia tulossa Kajaaniin?
  5. D

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Venäjällä 2012-2013

    Nyt täytyy melkein pyörtää puheitani Järveläisestä, aivan huikeaa peliä. Todella sympaattinen kaveri :) mutta osaa pelata kyllä todella hyvin, sen on tämä toinen näyttöpaikka ainakin minun silmiin osoittanut. Huomaako Leinoa haukkuneet "ikos-fanit" miten isoja mustikoita Robert kerää...
  6. D

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Venäjällä 2012-2013

    Kohta sitten harjoitellaan jenkkejä vastaan, mukava nähdä nyt viimeksi huilanneetkin mukana. Tohkeet. Paikalliseen sporttibaariin, pari ohrapirtelöä ja pelistä nauttimista, mukava startti tälle päivää.
  7. D

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Venäjällä 2012-2013

    Hyvää iltaa kaikille jatkoaikalaisille! Olen pienen hiljaiselon jälkeen päättänyt avautua mukaan tähän minulle hyvin mielekkääseen aiheeseen, Suomen juniorikiekkoon. Olen seurannut vierestä tämän ketjun keskustelua ja nyt päätin kaivaa äänioikeuteni esiin, jonka Jatkoaika minulle on joskus...
  8. D

    Semir Ben-Amor Jokereissa

    Hei joo, niin. Itse olen Jokeri-fani ja vielä paljon kauempaa maalta kuin teikäläinen. Ihan rehellisesti sanottuna, noita rottamaisia (viikatelyöntejä) tekoja näkyy ihan yhtä paljon muuallakin, ellei enemmänkin. Siis fo' real! Otin esimerkiksi viikatelyönnin, koska sen mainitsit. Joka puolella...
  9. D

    Kauden 2012-2013 harjoitusottelut ja European Trophy

    Streamia mieluusti sitten kehiin, jos joku sellaisen löytää :)
  10. D

    Phoenix Coyotes 2012-2013

    Mitäköhän Isot Herrat suunnittelevat, hyökkäystä on vahvistettava ja toivottavasti oikeasti sellaisella kaverilla, jonka avut kuuluvat ehdottamasti hyökkäyspäähän. Wizardi teki pahvin Dallasiin, joten onko nyt muita huhuiltu kuin tuo Yandle <----> Pääjärvi, Gagner?
  11. D

    Teuvo Teräväinen – matkalla tähtiin

    Valaise vähän tätä porilaista ideologiaa?
  12. D

    NHL Entry Draft 2013

    Kyllä sillä ikosella mahdollisuus ekalle rundille on - jassottaa nuorten kisoissa ensin välierissä Jenkit ja finaalissa vielä Kanukit kovilla tehoilla ja yksilösuorituksilla. 1. kierroksen varaus hänen kohdalla on siis vielä kohtalaisen utopiaa, mutta WJC:n näytöt laskevat varmasti...
  13. D

    NHL Entry Draft 2012-seurantaketju

    NHL VideoCenter Tuolta kai se näkyy..
  14. D

    NHL Entry Draft 2012-seurantaketju

    Kiitokset!
  15. D

    NHL Entry Draft 2012-seurantaketju

    Moneltako se toinen kierros nyt tarkalleen alkaa? Sen verran viel kujilla, että ei mitään hajua mistään..
  16. D

    NHL Entry Draft 2012-seurantaketju

    Parin välikuoleman jälkeen ollaan taas pelissä mukana, huuhhhuh mikä ilta. Jätän kirjoittelun nyt vähän vähemmälle, mutta mestoilla ollaan! 4. varausta odotellaan, go Teukka ja Olli!
  17. D

    Stanley Cup -finaalit 2012: New Jersey Devils vs. Los Angeles Kings

    Nonii, elämäni on pilalla - en saavuta enää ikinä suomalaisen "normaalia" unirytmiä, olen kuin amerikkalainen Euroopassa. No, mutta vielähän tätä urheilunjuhlaa töötistä puskee. NBA:n 1. finaali Oklahoma City Thunder vs. Miami Heat käynnistyy näillä minuuteilla, joten urheilu pysyy, laji...
  18. D

    Otteluseuranta, Stanley Cup Game 6, LAK - NJD

    Hieno kausi päättyi tähän! Vielä kuitenkin Entry Draft seurattavana, jonka jälkeen kausi on viimeistään paketissa. Oikea joukkue voitti, onnea Kingsille ja Kings-faneille! Kyllä tuota juhlaa on aina niin mukava katsella :) Kiitokset myös teille kaudesta ja kaikista kirjoituksista!
  19. D

    Otteluseuranta, Stanley Cup Game 6, LAK - NJD

    En nyt ihan ymmärrä.. Minkä ihmeen takia jäähymäärien pitäisi olla tasaiset, jos toinen on parempi ja altavastaaja joutuu ottamaan jäähyjä, ei minusta siinä ole mitään yhtäläisyyttä voittamiseen rehdisti tai voittamiseen tuomaripelillä. Tai jos joku sikailee itselleen ison kakun, ei siitä...
Ylös