Hakutulokset

  1. G

    Joukkueen rakennus 2024–2025

    Toivottavasti Laine ei ole pelkkää puhetta noiden sentterin, laiturin ja pakin osalta. Mutta onhan tuossa jo hyvä pohja ja nopean eliteprospects-skouttauksen perusteella innostuin Veeti Miettisestä. Voi hyvinkin yllättää jo ensi kaudella.
  2. G

    MM 2024: Suomi

    Samaa mieltä, viime vuonna peli ei lähtenyt oikein missään vaiheessa kulkemaan ja sanoisin että suurin syy oli nimenomaan tuo pakiston hitaus ja puukätisyys. Viime vuonna Lehtonen taisi olla ainoa selkeästi kiekollisempi pakki ja eihän siitä pelin avaamisesta ja paineen alta lähtemisestä...
  3. G

    MM 2024: Suomi

    Rask pelasi Sotshissa nyt vähintäänkin hyvin, varsinkin puolivälierissä Venäjää vastaan ja nollasihan tuo jenkit vielä pronssipelissä. Sitä en muista oliko kipeänä vai mistä syystä ei tuota välierää pelannut.
  4. G

    MM 2024: Suomi

    Voisihan se olla nimekkäämpi mutta ihan mielenkiintoinen porukka kuitenkin. Paljon uusia nimiä ja onhan Mikke huikea taas nähdä Leijonissa. Lähtökohtaisesti ajattelisin että tämän vuoden porukka on myös puolustuspäästä liikkuvampi ja kiekollisempi kuin viime vuonna, jolloin mukana oli...
  5. G

    MM 2024: Suomi

    Lankinen oli 2019 Chicagon sopimuspelaajana mutta toki AHL-pelaajan statuksella. Korpisalo taisi 2017 tulla ykkösmaalivahdiksi kisoihin mutta menetti sen tontin Säterille kisojen aikana.
  6. G

    EHT 2023–2024

    Kyllähän se yleensä on viimeisen EHT-matsin jälkeen julkaistu. Eli eiköhän Saroksenkin tilanne tänään ratkea.
  7. G

    EHT 2023–2024

    Pulju on kyllä parantanut peli peliltä. Kapanen oli loistava liigan playoffeissa mutta tullut silti yllätyksenä miten hyvin taso on riittänyt näissäkin peleissä.
  8. G

    MM 2024: Suomi

    Listasta unohtui kuitenkin se ykkössentteri eli Granlund joka on kuitenkin tällä tasolla ihan ykköskorin ukkoja. Pelannut kauden keskellä niin tuskin suunnitellaan laidalle. Lammikko nyt ei ainakaan MM-tasolla ole minkäänlainen sateentekijä vaikka alakenttiin olisi ollut hyvä vahvistus. Onhan...
  9. G

    U18 MM-kisat 2024 – liveseuranta

    On taas taattua kv-tason viheltelyä.
  10. G

    MM 2024: Ruotsi

    Suomen parhaat pelaajat näyttävät pelaavan aikalailla järjestään änärin parhaissa joukkueissa ja ovat nytkin jatkamassa pitkälle kesään playoffeissa (jos nyt vielä Dallas jatkaa), joten varmaan sitten joskus kun näistä joukkueista puhti alkaa loppua.
  11. G

    Otteluseuranta 29.–30.4.2024

    Meni kyllä juurikin toisinpäin, eli kuusi kotivoittoa putkeen ja Bruins voitti seiskapelin vieraissa. Viime keväältä ainakin Devilsin ja Rangersin sarja alkoi neljällä vierasvoitolla.
  12. G

    Otteluseuranta 29.–30.4.2024

    Lähtiskö se siitä taas Roopella. Henkisesti iso maali, ja vielä isompi voitto Starsille.
  13. G

    MM 2024: Suomi

    Tuota Tuulolaa vähän ihmettelen ettei ole peliäkään päässyt edes EHT:lle kokeilemaan. En nyt välttämättä kisoihin ole tyrkyttämässä mutta onhan tuolla EHT:lla nähty kaiken maailman puolustajia tässä vuosien aikana. Kiva saada Puustinen mukaan. Mikähän lie Ville Koivusen tilanne, mielestäni...
  14. G

    Pe 26.4.2024 Pelicans - Tappara

    Meillä oli yläasteellakin väljempi koppi kuin Tapparalla
  15. G

    Pe 26.4.2024 Pelicans - Tappara

    Nämä menee pitkässä juoksussa tasan.
  16. G

    U18 MM-kisat 2024 – liveseuranta

    Huvittavan näköistä kun koko Norjan penkki seisoo pelin ollessa käynnissäkin, onko siellä valmennus ottanut kovennetun käyttöön?
  17. G

    MM 2024: USA

    Jos en väärin muista niin Dubois oli 2022 ilman sopimusta Kanadan mukana. Varmaan ainakin tuolloin oli vielä isompi nimi kuin mitä Pinto on nyt.
  18. G

    Ke 24.4.2024 Tappara - Pelicans

    Ei hyvä jumala tuota Heljankoa.
  19. G

    MM 2024: Suomi

    https://www.is.fi/mmkiekko/art-2000010378484.html
  20. G

    Otteluseuranta 21.–22.4.2024

    Väitän että tässä pelissä on ollut noin 1000 kovempaa poikkaria
Ylös