Hakutulokset

  1. B

    Tässä ketjussa vaadimme hallituksen eroamista

    Tj on kokematon, ei ylimielinen. Välillä antaa harkitsemattomia kommentteja, laitetaan ne sen kokemattomuuden piikkiin. Toteuttaa varmasti hallituksen ohjeita, kuten tj:n kuuluukin. Tavallisesti tosin hallitus antaa tj:lle hieman enemmän toimintavapauksia. Uskon, että molemmilla osapuolilla...
  2. B

    TPS kaudella 2014–2015 – joko nyt?

    Aamen tälle. Syvähaastattelu paikalliseen lehteen ja sama videolla omiin kanaviin. Miksi tähän on tultu ja selkeä linjanveto jatkosta. Jos kuluvan kauden alussa olisi rehellisesti kerrottu, että tällä(kin) kaudella kerätään voimia tulevaan, niin nykyinen tulipalomyynti olisi hieman...
  3. B

    TPS kaudella 2013–2014

    Vahalahden siirto kirpaisee pahasti, mutta tämä alkaa olla jokakesäistä. Hyttysen pistoja. Aiemmista (Lehkonen, Järvinen) poiketen tämä oli paarma: joukkueen kapteenin ja seuraikonin siirto lähimmän kilpailijan riveihin on sen luokan tapahtuma, joka vaatii joukkueenjohdon ulostulon mediassa...
  4. B

    Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

    Vuosia takaperin, kun voitoista puhuttaessa tarkoitettiin mestaruuksia eikä yksittäisiä pelejä, voitto-otteluiden jälkeen hallilla ihmisten poistuessa soi Hunajata. Mielestäni perinne on päässyt joitain vuosia sitten loppumaan, vai olenko väärässä? Se oli perinteistä parhaita ja pitäisi...
  5. B

    URHOtv, siellä se lätkä on...

    Itselleni tarjottiin pari viikkoa sitten Soneralta netti+viihde+1v Urho Total - - kahden vuoden sopimuksella 1. vuosi 30 euroa, 2. vuosi 40 euroa. En tosin tarttunut.
  6. B

    Hurme Tepsissä

    Voi s... TPS ei tainnut olla liigan avaamista vastaan? Alkaa tulla sellainen olo, että kannattaisi vaihtaa mielipidettä aika nopeasti. Pelottaa vaan että TPS ajaa itsensä huonompaan jamaan missä on tällä hetkellä. Kuka tulee halliin jos joukkueen nimekkäin mies on Mikko Rautee? Ykkösketju...
  7. B

    Tässä ketjussa onnitellaan Tepsiä yhdeksännestä sijasta!

    Onneksi olkoon kausikortin hankintapäätöksestä. Vaikka olen TPS-fani henkeen ja vereen niin mielestäni ei ole mitään väärää kritisoida joukkuetta. En myöskään aio maksaa rahaa siitä että kiroilen kaksi tuntia ja tulen pahalla mielellä kotiin. Tai korjaan sen verran, että tein sen kyllä useita...
  8. B

    Kysymys tilastoista

    En löytänyt sopivaa otsikkoa, joten isketään tänne. Onko kellään tietoa saako jostain kesken kauden joukkuetta vaihtaneiden maalivahtien (Satosaari, Askey, Rämö) tilastoja erikseen eri joukkueiden paidassa pelattujen otteluiden osalta?
  9. B

    Puolivälieräsarja 2004-2005 HPK - TPS

    Onnea HPK! Samaan hengenvetoon sanon kyllä että jos on vain hippusen parempi kuin umpisurkea palloseura niin ei hyvältä näytä. Noronen kyllä paikkasi tänään aikaisempia hermoilujaan, sen puolesta näyttää hyvältä. Toivon että Jokerit kaatuu, mutta ei kyllä tällä pelillä. Tepsistä sen verran...
  10. B

    Fanien anti-pelaajat omissa joukkueissa ?

    Markku Paukkunen on kyllä turkulaisten ykkössuosikki, mutta huolestuneena olen seurannut Markun ajoittaisia positiivisia väläytyksiä tällä kaudella, välillä olen täysin ällikällä lyöty. Puolustuspeli toisaalta tasapainottaa näitä väläytyksiä ja miestä viedään usein kuin litran mittaa. Tepsin...
  11. B

    TPS - Blues to 30.12.2004

    Wilsonista vielä sen verran että itselleni pisti silmään kun Wilson ajeli ensin Lassilan yli, Tuokko veti miehen matalaksi (toki laittomin ottein) ja Wilson alkoi takoa kaksin käsin jäässä selällään makavaa Tuokkoa naamaan. Varsinkin pohjois-amerikkalaiselta hieman erikoinen teko. Ja Tuokolle...
  12. B

    TPS-SaiPa To 9.12.2004

    Lassila pelasi aika varmasti. Kumpikaan maali ei mennyt hänen piikkiin, ekasta en tiedä, olisikohan kimmonnut reboundista oman pelaajan kautta. Toinen läpiajosta. Pelasi paljon paremmin kuin Myllys, joka pomputteli hieman. Tosin otti paljon hyviä torjuntoja Jamokin. En kuullut tähtiä, mutta...
  13. B

    Voutilainen lokakuun eurooppalainen pelaaja

    eipä ole kukaan tainnut reagoida, joten http://www.eurohockey.net/players/playerofthemonth/
  14. B

    Michael Moore

    Kannattaa tsekata www.theonion.com Loistavaa satiiria amerikkalaisilta amerikkalaisista. Sopii Mooren faneille. Vaatii hieman kielitaitoa, mutta loistava sivusta. Sisältää feikkiuutisia maailmalta; "Superstar actor Tom Hanks will fill President Bush's spot at the White House through Friday...
  15. B

    Jortikan parhaat

    L-Miehen juttuun lisään vielä sen että myöhästyneen laukauksen jälkeen Eloranta rusikoitiin jäähän, olisikohan joku tullut aika pahasti niskaan. Tappara pääsi koira veräjästä, mutta Elorannalle kymppi, lähinnä tämän takia taisi tunteet nousta pintaan. Laukaus kyllä tuli jokseenkin selkeästi...
  16. B

    Ensi kauden sopimustilanne

    Mielestäni Tuokko on kaukana peliä tekevästä hyökkääjästä! On se onnetonta katsottavaa kun kaveri saa vähänkin tiukempaan paikkaan kiekon. Ruutunsa hoitaa kyllä loistavasti, kunhan se ruutu ei löydy kolmosketjua korkeammalta. Ehdottomasti tärkeä pelaaja, en sitä sano.
  17. B

    Ensi kauden sopimustilanne

    *Köh, köh* En tiedä mistä kevään esityksistä puhut (kolmesta maalista, jotka sai lämätä tyhjiin? okei, kai siinäkin jotain vaistoja kaivataan...), mutta mielestäni Tuokko on TPS:n ylivoimaisesti kädettömin pelaaja, jos Paukkusta ei oteta lukuun. Ja jos Paukkunen otetaan laskuihin, niin Tuokko...
  18. B

    OULUN KÄRPÄT - Suomen mestari 2003-04 - onnitteluja otetaan vastaan!

    Onnea Kärpille, parempi voitti. Jos matkalla kaatuu Jokerit, HIFK ja TPS niin ei voi olla kyse sattumasta.
  19. B

    TPS - Kärpät 15.1. klo 18.30

    Tuokon tuohtumisesta ei tuntunnu kellään olevan näkemystä, joten tässä omani: Tuokko hyökkää kolmannen eran loppusekunneilla kärppäsinisellä, yrittää jotain ihme kikkaa ja epäonnistuu, kuten kaikessa tekemässää ottelun aikana, kiekko jää jalkoihin, joku ajelee Tuokkoa. Vastakkaisesta päädystä...
  20. B

    HPK - TPS 12.3. Rinkelinmäki, Peli I

    Re: Re: kirjoituksista Kuten jo sanoin, jos HPKn joukkue ottaa yhtään mallia suurimmasta osasta fanejaa, se ei voita otteluakaan. Mutta joukkueen onneksi se ei näemmä ole ottanut.
Ylös