Hakutulokset

  1. B

    Inkoon terästehdas

    Yksittäisille teollisuusinvestoinneille harvoin on omaa ketjua, mutta tälle nähdäkseni on tarvetta, sen verran mielenkiintoisesta hankkeesta puhutaan. Tällä viikolla siis norjalainen Blastr ilmoitti suunnittelevansa Inkooseen valtaisaa terästehdasta, jonka olisi tarkoitus työllistää 1200...
  2. B

    Ismo Lehkonen

    Ismo Lehkonen on jääkiekon monitoimimies. SM-Liigassa kelpo pelaajuran 80-luvun tehnyt Lehkonen jatkoi lajin parissa valmentajana parikymmentä vuotta. Lisäksi Ismo on seurannut aitiopaikalta Artturi-poikansa nousua Stanley Cup -voittajaksi. Viime vuosina Lehkonen on kuitenkin tullut tunnetuksi...
  3. B

    Eduskuntavaalit 2023

    2. huhtikuuta 2023 koko Suomi pysähtyy televisiovastaanottimiensa ääreen seuratakseen eduskuntavaalien tulosiltaa. Vaaliasetelma näyttää tällä hetkellä vahvasti siltä, että kokoomus olisi rynnimässä vaalivoittajaksi, mutta missään nimessä ei voi laskea ulos demareita tai persujakaan, mikäli...
  4. B

    Ostourheilijat – mitä mieltä?

    Yleisurheilun MM-ketjussa on käyty mielenkiintoista keskustelua ns. ostourheilijoista eli esimerkiksi kenialaisista ja etiopialaisista juoksijoista, joita epädemokraattiset maat (Qatar, Turkki, Kazakstan yms.) ovat ostaneet mitalitilastojen parantamiseksi. Ilmiötä on nähty joissain määrin...
  5. B

    Peking 2022: Naisten jääkiekon liveseuranta

    Jees jees. Naiset ensin pätee myös jääkiekkoon, sillä kisat on polkaistu käyntiin. Ottelu CAN-SUI oli Tamin sanoin "mikään ei muutu" -kamaa, sillä peli päättyi 12-1 ja Sveitsin veskari torjui lähes 60 kertaa. Myös Suomi aloittaa olympiaurakkansa jo perinteiseen tapaan Yhdysvaltoja vastaan. On...
  6. B

    Suomen vaalijärjestelmä sekä äänestysaktiivisuus

    Historian ensimmäiset aluevaalit saatiin pidettyä. Äänestysprosentti jäi surkeaksi, vain 47,5 prosenttiin. Kuntavaaleissa 2021 vastaava prosentti oli 55,1. Edellisten eurovaalien äänestysprosentti oli 42,7. Eduskuntavaaleissa päästiin yli 70 prosentin tason, mitä pidetään hyvänä. Heikko...
  7. B

    Danny – musiikkineuvos

    Tämä ketju käsittelee Ilkka Lipsasta eli Dannyä. Miestä joka on 1960-luvulta lähtien kuulunut iskelmätaivaan kirkkaimpiin tähtiin ja joka mullisti suomalaisen viihdebisneksen. Pitkä ura pitää sisällään lukemattomia hittejä, monet muistavat esimerkiksi 1970-luvulla huippusuosioon nousseen Danny...
  8. B

    Ampumahiihtokausi 2021–2022

    Ampumahiihdolle on muodostunut Jatkoajassa oma seuraajakuntansa, joka on säilynyt, vaikkei Kaisa Mäkäräinen enää kilpailekaan. Eilen kuitenkin tuli toivoa paremmasta Tero Seppälän oltua komeasti viides Östersundin takaa-ajossa. Seppälä on ollut kaikissa kilpailuissaan 20 joukossa, eikä edes ole...
  9. B

    Total NHL Forever

    Mielestäni tämä ansaitsee oman ketjunsa, koska kohtalaisen usein aihetta sivutaan. Total NHL Forever on siis Suplan NHL-aiheinen podcast, jossa IS:n toimittajat Sami Hoffren ja Ville Touru papattavat NHL:n tapahtumista. Ote on asiallinen, jopa kuivakka, varsinkin kun vertaa nykyistä vol 2:sta...
  10. B

    Kari Jalonen Nuorten Leijonien päävalmentajaksi

    Ei palannut Jalonen Leijoniin, mutta Vierumäelle kumminkin, sillä hän aloittaa ensi vuoden toukokuussa U20-maajoukkueen päävalmentajana. Tehtävään kuuluu myös yleisiä hallintohommia nuorten maajoukkuetoiminnan sekä kilpasarjojen parissa. Mielenkiintoinen veto, mutta luulisin olevan hyvä...
  11. B

    Maastohiihtokausi 2021–2022

    Kaipa ketjun voisi avata, kun Suomen Cup alkaa ensi viikolla. Kyseessä on luonnollisesti tärkein kausi neljään vuoteen olympiatalven myötä. Suomen olympiasaldo on ollut kaksissa edellisissä kisoissa ihan hyvää luokkaa, ja samaa luonnollisesti täytyy lähteä tavoittelemaan tälläkin kertaa...
  12. B

    Tapio Suominen

    Tapio Suominen on varmasti jokaiselle jatkoaikalaiselle tuttu mies. 1990-luvulta lähtien Suominen oli Yleisradion urheilutoimituksen kärkinimiä, erityisesti yleisurheilun, jalkapallon ja hiihdon selostukset muistetaan hyvin sekä tietysti urheilustudioiden isännöinti. 2010-luvulla Suomisen...
  13. B

    Suomen presidentinvaali 2024

    Hip keikkaa! Mediat ovat alkaneet jo pelata presidenttipeliä, koska kuten tiedämme, Sauli Niinistö ei seuraavissa vaaleissa voi asettua ehdolle. Niinistön molemmat vaalivoitot olivat läpihuutojuttuja, mutta nyt sellaista skenaariota ei ole näköpiirissä, koska monesta puolueesta löytyy...
  14. B

    Nelonen Media

    Ykköselle, Kakkoselle, Kolmoselle ja Alfa-TV:lle on olemassa omat ketjunsa, joten kai Nelonenkin sellaisen ansaitsee? Ensi vuonna 25 vuotta täyttävä Nelonen on kulkenut pitkän tien. Katastrofaalisen alun jälkeen kanava löysi äänensä ja alkoi oikeasti haastaa Maikkaria taistelussa mainostajista...
  15. B

    Väliarvosanasi Sanna Marinin hallitukselle?

    Onko Marinin hallitus onnistunut? Tämä kysymys toistuu päivästä toiseen Löylyhuoneessa. On siis aika tehdä gallup. @Moderaattorit siirtäkööt tämän Löylyhuoneelle, jos tarvetta ilmenee. Nyt on nähdäkseni oikea aika kysyä tätä, koska vaaleihin on reilut kaksi vuotta (eli puolivälissä ollaan) ja...
  16. B

    Vuoden urheilija 2021

    MM-hiihtojen liveseurannassa spekulaatio jo alkoi, joten on ketjun paikka. Ilkka Herolan MM-hopea yhdistetyn normaalimäessä nosti hänet selkeälle piikkipaikalle Vuoden urheilija -pörssissä, eikä rehellisyyden nimissä ainakaan lumilta voida järin todennäköisenä pitää parempaa tulosta (kulta)...
  17. B

    Oberstdorfin MM-hiihdot 24.2.–7.3.2021

    MM-kilpailuihin on aikaa vajaa kuukausi. Maastohiihdon kausi on edennyt siihen pisteeseen, että "suomalaisittain tärkeät" kisat on kisattu lukuun ottamatta ensi viikolla käytävää Ulricehamnin parisprinttiä. Nove Mestoon maajoukkueen osallistumisprosentti lienee vähäinen, koska a) hiihdetään...
  18. B

    Ampumahiihtokausi 2020–2021

    Ampumahiihdolle on muodostunut Jatkoajassa jonkinlainen seuraajakunta, ja kausi avattiin pari viikkoa sitten Kontiolahdella. Suomalaisittain iso asia on luonnollisesti se, ettei supertähti Kaisa Mäkäräinen enää kilpaile. Senpä vuoksi toiveita on asetettu ennakolta Mari Ederin ja Tero Seppälän...
  19. B

    Jatkoajan Vuoden urheilija, jääkiekkoilija ja joukkue vuonna 2020

    Terve ja heipä hei. Mä olen Niksi-Ismo ja tänään mä näytän, kuinka koronavuonna jaetaan perinteikkäät palkinnot. Nimimerkit @vilperi ja @FASlapsi ovat tätä äänestystä ansiokkaasti hoitaneet, nyt minä varastan (taas) vastuun. Niin, vuodesta 2020 ei varmaan tarvitse sanoa mitään. Urheiltu...
  20. B

    Maastohiihtokausi 2020–2021

    Joo. Ensi viikolla starttaa Suomen Cup ja matka (toivottavasti) kohti Oberstdorfin MM-kisoja. Kansainvälinen kilpailukalenteri on totuttuun tapaan erittäin tiivis, mikä on herättänyt kritiikkiä johtuen koronatilanteesta. Mutta näillä alustavasti mennään: 27.11 - 29.11 Ruka 4.12 - 6.12...
Ylös