Jatkoajan keskustelupalsta

Jatkoajan keskustelupalsta (http://keskustelu.jatkoaika.com/index.php)
-   Maajoukkue (http://keskustelu.jatkoaika.com/forumdisplay.php?f=4)
-   -   Vanhat lätkätähdet (http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=6998)

TKH 25.11.2001 17:36

Vanhat lätkätähdet
 
Olen tässä vuosien varrella kirjoitellut pienenä harrastuksenani
vanhojen pelaajien lyhyitä esittelyjä. Ei ne yksittäisinä teksteinä
kummosia ole, mutta kokonaisuuteen olen itse tyytyväinen.



Ketä pelaajaa kutsuttiin aikanaan "Riikalaiseksi
sähköjunaksi"?? Kyseessä tietenkin Neuvostoliittolainen
taiturimaisesti luistimillaan liikehtinyt Helmut Balderis.

Helmut Balderis syntyi heinäkuun 31. 1952 Rigassa, Latviassa.
10-vuotiaaksi saakka Balderis kuuluin Neuvostoliiton
taitoluisteluvalmennuksen lahjakkainpiin oppilaisiin.
Jääkiekko vei kuitenkin voiton taitoluistelusta. 10-vuotiaana
Balderis nimittäin liittyi kotikaupunkinsa Riikan
jääkiekkoseuraan. Näiltä taitoluistelu ajoilta on se suuri
taituruus jota Balderis myöhemmin luistelussaan osoitti.
Balderiksen löyti Riikasta Neuvostoliiton legendaarinen,
joskin kiistanalainen, huippuvalmentaja Viktor Tihonov. Hän
tapasi Balderiksen ensimmäisen kerran Balderiksen ollessa
16-vuotias. "Näin Helmutin 16-vuotiaana pelaamassa riikalaisen
opiskelijajoukkueen riveissä. Näin heti mikä lahjakkuus tämä
nuori mies on. Pyrimme yhteistoimin kehittämään hänen
kiekkoilijaominaisuuksiaan, joita oli todella paljon. Näin,
että hän on ollut tekemisissä taitoluistelun kanssa ja päätin
ettei tuota kosketusta saa tukahduttaa. Se tulisi olemaan
jotain uutta kiekkoilussa", kertoi Tihonov. Tuosta
tapaamisesta tuli hyvin merkityksellinen niin Balderikselle
kuin Tihonoville, mutta etenkin Riian Dynamolle. Tihonov
valmensi Riian Dynamon kolmannen divisioonan periltä
aina yhdeksi Neuvostoliiton sarjan parhaimmista joukkueista.
Se tapahtuma ja aikaväli millä Tihonovin Dynamosta tuli
Neuvostoliiton sarjassa moskovalaisten joukkueiden suurin
uhkaaja on yksi Neuvostoliiton kiekkoilun uskomattomimmista
tapahtumista. Joukkueen tähtipelaaja noina menestyksen vuosina
oli tietenkin riikalainen sähköjuna Helmut Balderis. Tihonov
ja Balderis nostivat Dynamon Neuvostoliiton pääsarjaan 1970-
luvun puolessavälissä. Moskovassa kiekkojohto haukoi henkeään.
"Miten provinssista on voinut tulla tuollainen pelaaja ja
minkälaisen joukkueen onkaa valmentaja kenenkään tietämättä
luonut", ihmeteltiin moskovassa suureen ääneen. Ei mennyt
kauan kun kaksikko oli jo Neuvostoliiton maajoukkeessa. Ensin
Tihonov napattiin Moskovan ZSKA:n valmentajaksi Boris
Kulaginin jälkeen. Balderis jatkoi vielä vuoden sen jälkeen
Riikassa, mutta sitten tuli kutsu Moskovaan ja ZSKA:han.
Ensimmäinen kausi oli hankala, mutta sen jälkeen Balderis
sopeutui miljoonakaupunkiin ja tulostakin rupesi syntymään.
Balderis voitti Neuvostoliiton sarjan pistepörssin kolme,
kertaa, -77, -78 ja -83. -78 ja -83 Balderis valittiin
Neuvostoliiton runkosarjan parhaimmaksi pelaajaksi.
Neuvostoliiton sarjan maalikuninkuden Balderis voitti kaudella
1977, edustaen vielä Riikan Dynamoa. 1977 Balderis pelasikin
uransa parhaimman vuoden, tuolloin hänet valittiin myös
Neuvostoliiton sarjan All-Starsiin sekä vuoden parhaimmaksi
pelaajaksi. Seuraavasta kaudesta lähtien hän edusti ZSKA:ta
kolmen kauden ajan. Tihonov oli Balderista houkutellut
Riikasta Moskovaan jo jonkun aikaa ja viimein Balderis myös
muuttoon suostui. Kolmen kauden jälkeen Balderis palasi
takaisin Dynamoon, siellä hän pelasi aina kauteen 1984-85
asti. Neuvostoliiton pääsarjassa Balderis pelasi 462 ottelua
ja teki niissa 333 maalia. 1989 Balderis ei ollut pelannut
neljään vuoteen enää jääkiekkoa, mutta halusi silti tehdä
paluun ja lähteä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kokeilemaan
NHL:ään. Hän pelasi kaudella 1989-90 26 ottelua Minnesotan
paidassa tehoilla 9 (3+6). Balderis oli NHL:ssä pelastessaan
jo 37-vuotias.

On helppo sanoa se seikka mikä teki Balderiksesta aikanaan
supertähden. Se oli hänen luistelutaitonsa. On sanottu että
aikanaan kukaan jääkiekkoilija maailmassa ei pystynyt
jäljittelemään Helmut Balderiksen liikehtelyä luistimilla, on
myöskin sanottu että kukaan pelaaja ei nykyäänkään pysty
liikkumaan sillä tavalla kuin Balderis pystyi parhaimmillaan.
Hän sai kotimaassaan nopeasti kutsumanimen "sähköjuna".
Moskovan maanalaisissa ja Balderiksessa olikin paljon samaa,
ne kummatkin kiihtyivät valtavan nopeasti. Balderis oli paitsi
nopea niin lisäksi vielä äärettömän ketterä. Balderiksen
luistelussa oli jotain tavatonta ja omaperäisyyttä. Hän
liikkui jäällä kuin ilmatyynyjen päällä - äänettömästi,
uskomattomalla vauhdilla ja rytmiä hetkessä vaihtaen.
Balderiksen liikkumissuuntaa oli mahdoton ennakoida tai arvata
etukäteen. Hän pystyi vaihtamaan rytmiä ja suuntaa täydessä
vauhdissa uskomattomalla tavalla. "En kykene tekemään
puoltakaan siitä temppumäärästä mitä tuo mies tekee", totesi
Kanadan legendaarinen supertähti Guy LaFleur Balderiksesta
seurattuaan Neuvostoliiton maajoukkueen harjoittelua. Mike
Bossylta kysyttiin pystyisikö hän tekemään saman pelaajan
spesiaalia - kiekko mailasta luistimiin ja takaisin mailaan
täydessä vauhdissa - johon Bossy vastasi näin: "Ehkä kykenisin
siihen jonain päivänä tulevaisuudessa, mutta sitä ennen minun
pitäisi opetella ne kaksitoista muuta temppua, jotka ovat
tänään liian vaikeita kopioitavaksi". On helppo yhtyä
edellisiin ja sanoa että Helmut Balderis oli maailman paras
pelaaja luistelutekniikaltaan. Hän lieneen melko varmasti
maailman kaikkien aikojen paras pelaaja luistelutekniikaltaan.
Parempaa luistelijaa pitää hakea jo aivan toisesta lajista.
Balderis oli maaginen luistelija, mutta melkein yhtä maaginen
hän oli mailatekniikaltaan. Hänen temppunsa vaativat
täydellisyyttä kummaltakin osa-alalta, mutta se luistelutaito
oli kuitenkin aina se joka jäi ihmisten mieleen. Ja siitä
kaikki Balderiksen parhaimmillaan nähneet hänet varmasti
muistavat. Luonteeltaan Balderista on kuvailtu hiukan
erakkomaiseksi sekä kujeelliseksi individualistiksi mutta
silti kurinalaiseksi pelaajaksi.

Helmut Balderis Pelasi Neuvostoliiton maajoukkueessa 147
ottelua ajanjaksolla 1976-1983 ja teki niissä 74 maalia.
MM-kisoissa ja Olympialaissa Balderis pelasi 54 ottelua ja
teki niissä 63 (33+30) tehopistettä. Balderis pelasi tuona
aikana viisissä MM-kisoissa ja vuoden -80 Olympialaisissa.
MM-kisojen All-starsiin ja samalla kisojen parhaimmaksi
pelaajaksi Balderis valittiin 1977. Tuolloin Balderis oli
kisojen parhaimpia maalintekijöitä ja pistemiehiä tehoilla 15
(8+7) 9:ssä ottelussa. Vuoden 1978 MM-kisoissa Balderis oli
kisojen paras maalintekijä. Yleisesti ottaen Balderis oli
Neuvostoliiton joukkueen parhaimpia pelaajia kaikissa
pelaamissaan arvokisoissa vaikkakin jäi melkein aina joko
Petrovin ketjun - Valeri Harlamov - Vladimir Petrov - Boris
Mihailov - tai myöhemmin Larionovin ketjun - Vladirmir Krutov
- Igor Larionov - Sergei Makarov - varjoon. Izvestija
turnauksen piste- ja maalipörssin Balderis voitti kaksi
kertaa, -77 ja -83. Balderis on kolminkertainen
Maailmanmestari, -78, -79 ja -83. Balderis pelasi myös
Neuvostoliiton vuoden -76 Kanada Cupin joukkueessa. Vaikka
tuolloin Neuvostoliitto jätti kaikki parhaimmat pelaajat
kotiin, oli Balderis ensikertalaisena maajoukkueessa
suhteellisen pienessä roolissa. Hän pelasi kuitenkin hyvin
tehden viidessä ottelussa 5 (2+3) pistettä. Jos Kanada Cup
olisi pelattu vasta seuraavana vuotena olisi Balderis
saattanut olla kisojen paras pelaaja, niin loistava hän
parhaimpana vuotenaan - 1977 - oli. Erään tärkeimmistä
maaleistaan Balderis teki vuoden 1978 MM-kisojen kullan
ratkaisseessa Thrillerissä Neuvostoliitto-Tsekkoslovakkia.
Tuolloin Balderis teki ottelun tärkeimmän 1-0 maalin ja oli
lisäksi avustamassa toista maalia 3-1 päättyneessä ottelussa.

NHL:stä palattuaan Balderis pelaili aktiivisesti Latvian
sarjoissa. Hän myös valmensi samalla. 1992 Balderiksesta
tuli Latvian maajoukkueen päävalmentaja, myöhemmin hän yleni
Latvian jääkiekkoliiton presidentiksi. Balderis pelasi Latvian
pääsarjassa vielä kaudella 1996-97, tuolloin hän oli jo
44-vuotias. Balderis myös pelasi kaksi kertaa Latvian
maajoukkueessa. 1998 Helmut Balderis valittiin IIHF:n Hall Of
Fameen.

TKH 26.11.2001 18:55

Juttu 2
 



Valmentaja Herb Brooks ja ruotsalainen jääkiekkolegenda
Anders Hedberg ovat sanoneet eräästä suomalaisesta pelaajasta
että hän on maailman paras luistelija. Ketä he tarkoittivat??
Kyseessä on tietenkin ilmiömäinen luistelija Reijo "Reksa"
Ruotsalainen.

Reijo "Reksa" Ruotsalainen syntyi huhtikuun 1. 1960 Oulussa.
Reksa oli nuoresta lähtien ahkera urheilija. Kun koulu loppui
lähti Reksa pelaamaan, talvella jääkiekkoa ja kesällä
jalkapalloa. Kentällä Reksa viihtyi helposti viisi tuntia
päivässä. Reksa nousikin maineeseen jo hyvin nuorena. Jari
Kurri muistelee kirjassaan D-junioreiden SM-finaalia vuodelta
1973: "Se oli hirvittävä matsi. Me johdimme viimeisessä
erässä maalilla, kun joku Kärppien pelaajista sai jäähyn.
Reksa Ruotsalainen naputti mailalla jäätä erotuomarin edessä
ja sai kympin. Siihen se peli ratkesi. Reksa oli jo tuohon
aikaan niin ylivoimainen pelaaja ja kaikki kaikessa
joukkueelleen. Reksan jäähyn aikana me teimme viisi maalia
ja peli oli selvä". Seuraavana vuonna Kurri ja Jokerit
yrittivät samaa: "Menimme hakemaan mestaruutta taas kotiin,
mutta Reksa oli asiasta eri mieltä. Se oli katkera matka,
hävittiin maalilla ja oltiin hiljaa koko kotimatka". Juuri
tuo mestaruus teki Reksalle selväksi että hänestä saattaisi
tullakin jotain. "Eihän sitä ihan pienenä ymmärrä, mutta kun
voitettiin ensimmäinen nappulamestaruus, niin ehkä siitä
lähtien tajusi, että tässä on jotain kasassa. Paljonhan sitä
oli jäällä. Lisäksi tein omia harjoituksia. Ei se ollut kuin
jotain mahdollisimman nopeaa luistelua ja kuteja, mutta
kuitenkin. Yksinkertaista, mutta tehokasta", muisteli
Ruotsalainen nuoruusvuosiaan. Ruotsalaista kysyttiin Kärppien
edustusjoukkueeseen jo 14-vuotiaana, mutta Reksa halusi
odottaa vielä vuoden: "Ne kysyivät jo 14-vuotiaana Kärppien
edustusjoukkueeseen, mutta olin silloin liian ujo lähtemään.
Sanoin, etten viitti tulla. Ajattelin, että isojen miesten
kanssa. No, 15-vuotiaana sitten menin". Siitä eteenpäin Reksan
ura olikin melkoista lehtoa. 17-vuotiaana Kärpät nousi
SM-liigaan ja samana vuonna Edmonton Oilers kysyi Ruotsalaista
joukkueeseensa. Tuolloin Reksa ei kuitenkaan vielä ollut
valmis lähtemään. Reksa pelasi peräti neljissä alle
20-vuotiaiden MM-kisoissa, kolmesti kisoissa tuloksena oli
yli kuusi pistettä kuudessa ottelussa. Kaikkein viimeisimmässä
vuoden 1980 kisoissa Reksa valittiin turnauksen parhaimmaksi
puolustajaksi sekä kisojen All-Starsiin. Tuolloin Reksa teki
viidessä ottelussa 7 (4+3). SM-liiga ei saanut nauttia Reksan
taidoista kuin neljä vuotta. Tosin vielä 1990-luvun puolessa
välissä Reksa pelasi pari rikkonaista kautta Suomessa. Reksa
depytoi SM-liigassa kärppien paidassa kaudella 1977-78. Reksa
osoittautui tähdeksi heti alusta alkaen, 17-vuotiaan tulokkaan
tehot 30 ottelussa olivat 23 (9+14). Supertähdeksi Reksa nousi
neljännellä ja viimeisellä 1980-81 kaudellaan ennen NHL:ään
lähtöään. Tuolloin Reksa teki 36 ottelussa 51 (28+23)
tehopistettä. Juha Rantasilan 10 vuotta aikaisemmin, kaudella
1970-71, tekemä puolustajien maaliennätys - 30 - jäi vain
kahden maalin päähän. Rantasilan maaliennätys on edelleen
voimassa. Samoin kahden pisteen päähän jäi Pekka Rautakkallion
kaksi vuotta aikasemmin tekemä puolustajien piste-ennätys -
53. Myös Rockyn ennätys on edelleen voimassa. SM-liigan All-
Starsiin Reksa valittiin kahtena kautena, -80 ja -81.
Samoina kausina hänet myös valittiin SM-liigan parhaimmaksi
puolustajaksi. Kuutena kautena SM-liigassa Reksa pelasi 154
ottelua ja teki niissä 138 (71+67) tehopistettä.
Ruotsalaisella on edelleen hallussaan paljon Kärppien
puolustajien ennätyksiä: Eniten maaleja (28), eniten pisteitä
(51), eniten maaleja yksi ottelu (3), eniten syöttöjä yksi
ottelu (5) ja eniten pisteitä yksi ottelu (5). Kaksi viimeistä
ovat samalla myös Kärppien tulokkaiden ennätyksiä. SM-liigan
mestaruuden Reksa voitti Oulun Kärpissä 1981.

Ruotsalainen siirtyi kaudeksi 1981-82 NHL:ään. Ruotsalaisella
kävi harjoitusleirin suhteen erittäin hyvä tuuri koska New
York Rangers piti tuon syksyn harjoitusleirin Euroopassa.
"Minullahan oli siinä mielessä hyvä tuuri, että pelasimme
HIFK:ta vastaan yhden pelin ja kaksi peliä Ruotsissa ja olin
niissä kolmessa ottelussa joukkueen paras pelaaja. Valmentaja
ja pelaajat huomasivat, että tämä kaveri pystyy auttamaan
joukkuetta. Se oli etu, mutta toisaalta se toi paineita.
Kaikki odottivat, että pystyn pelaamaan hyvin myös pienessä
kaukalossa, vaikka minulla ei ollut siitä mitään kokemusta",
muisteli Ruotsalainen uran ensimmäistä harjoitusleiriä.
Reksan uran apuna oli myös Rangersien sen aikainen valmentaja
Herb Brooks. Hän oli USA:ssa suorastaan kansallissankari
valmennettuaan USA:n sensaatiomaiseen olympiakultaan vain
vuosi aikaisemmin. Brooks oli kiekkokäsitykseltään hyvin
eurooppalainen, joka oli hyvin poikkeuksellista NHL-joukkueen
valmentajien keskuudessa. Kannattajat tästä eivät tykänneet,
mutta Reksalle se sopi. "Ehkä se oli virhe, että hän yritti
tuoda eurooppalaisuutta joukkueen pelitapaan. Yleisö ei ollut
tottunut siistimpään ja enemmän syöttöjä sisältäneeseen
tyyliin, hyökkäyksissä haettiin enemmän toista aaltoa ja
tällaista. Eivät kaikki pelaajat olleet sellaiseen tottuneet.
Hänelle tuli vaikeuksia, vaikka joukkueessa olikin aika paljon
P-Amerikkalaisia", kertoi Reksa. Reksa pelasi New York
Rangersissa viisi loistavaa yli 55 pisteen kautta ajanjaksolla
1981-86. Nistä parhaimmat pisteet toi kausi 1984-85, jolloin
Reksa teki tehopisteet 73 (28+45) ja voitti jo toisen kerran
peräkkäin Rangersien pistepörssin. Kukaan toinen suomalainen
puolustaja ei ole joukkueensa pistepörssiä voittanut, eikä
myöskään tule voittamaan. NHL:n historiassa vain muutama
puolustaja Ruotsalaisen ja Bobby Orr:n lisäksi on voittanut
joukkueensa sisäisen pistepörssin. Reksan parhaimman kauden
Maali- ja pistemäärät ovat parhaimmat mitä suomalainen
puolustaja on koskaan NHL:ssä tehnyt. Kaudella 1985-1986 Reksa
pelasi NHL:n tähdistöottelussa. Riita rahasta keskeytti
Reksan NHL-uran yhdeksi kaudeksi keväällä 1986. Edelliset
kaksi kautta olivat olleet Reksan uran siihen asti parhaat,
hän oli pelannut liigan tähdistöottelussa ja oli voittanut
Rangersien pistepörssin kahtena vuotena peräkkäin. Reksa
halusi voimassa olleen sopimuksen päätyttyä uuden sopimuksen,
jossa palkka olisi ollut 10 000 taalaa isompi. Tähän
Rangersien toimitusjohtaja Phil Esposito ei suostunut. "Nyt
kun ajattelee, niin sen ajan summat olivat ihan huvittavia.
Tänä päivänä riita syntyy miljoonista, silloin se oli
kymmenestä tuhannesta", on Ruotsalainen sanonut. Taustalla oli
kuitenkin muutakin. Niin Rangersien silloinen valmentaja Ted
Sator kuin myös Esposito olivat vahvasti eurooppalaispelaajia
vastaan ja he ovat myöhemmin myöntäneet että halusivat päästä
eurooppalaisista pelaajista eroon. Kaudeksi 1986-87 Reksa
siirtyi Sveitsin liigan Berniin. Siellä hän kuitenkin pelasi
vain kauden. Sveitsin kauden päättymisen jälkeen Reksa palasi
NHL:ään ja Edmontoniin. "Edmontoniin tuli Euroopasta myös
Kent Nilsson ja Jaroslav Pouzar. Sen jälkeen tulikin sääntö,
ettei kesken kauden saa tulla suoraan pelaamaan käytännössä
vain pudotuspelejä", misteli Ruotsalainen. Reksa pelasi
hyvän runkosarjan lopun ja hyvät pudotuspelit. Kauden
päätteeksi Edmonton ja Reksa juhlivat Stanley Cupin
mestaruutta. Reksa olisi halutessaan voinut jatkaa
Edmontonissa, mutta yllättäen hän palasikin taas Eurooppaan.
"Palasin Ruotsiin ennen kaikkea perhesyistä", kertoi Reksa
Ilta-Sanomissa tuolloin. Paluun syy oli varmastikin raskaana
ollut vaimo, joka synnytti pojan syyskuussa 1987. Ruotsin
kauden jälkeen Reksa pelasi vielä kauden Sveitsissä ennen kuin
palasi taas NHL:ään. Tällä kertaa joukkue oli New Jersey
Devils. Joukkueen valmentajat eivät kuitenkaan löytäneet
Reksalle kunnon pelipaikkaa, vaan myivät hänet Edmontoniin.
Reksa oli siirrosta innoissaan, ja syytä olikin. Edmotonissa
Reksan kyvyt tiedettiin ja hän saikin todella paljon vastuuta.
Kauden 1989-90 päätteeksi Edmonton ja Reksa juhlivat taas
Stanley Cupin mestaruutta. "Minulla oli paljon isompi rooli
kuin edellisessä Stanley Cupissa. Tunnen, että pystyin nyt
auttamaan jukkuetta ihan eri tavalla. Lopulta hävisin
joukkueen pudotuspelien tehokkaimmalle puolustajalle Steve
Smithille vain yhdellä pisteellä. Minulta jäi tosin yhdessä
ottelussa yksi piste merkkaamatta", kertoi Ruotsalainen.
Ruotsalainen pelasi NHL:ssä seitsemällä kaudella yhteensä
446 ottelua ja teki niissä 344 (107+237) tehopistettä.

Edmonton suojasi Reijo Ruotsalaisen vielä niin myöhään kuin
vuonna 1998. Edmontonista soitettiin tuolloin Reksalle ja
tiedusteltiin vieläkö NHL kiinnostaisi. "Ei minulla ollut
mitään aikomuksiakaan lähteä sinne enää, mutta en kieltänyt
enkä puoltanut. Sanoin heille että eihän sitä koskaan tiedä.
Ehkä Oilers halusi käyttää minua jossain pelaajakaupassa. Tai
ehkä he ajattelivat, että entäpä jos joku muu joukkue kysyykin
ja sitten olen yllättäen päättänytkin pelata. En tiedä, joskus
ne vain tekevät tuollaista", sanoo Reksa yllättävästä
suojauksesta. Viimeisen NHL-kauden jälkeen Reksa pelasi kolme
kautta, 1990-93, Sveitsissä SC Bernissä. Kauden 1993-94 Reksa
pelasi Tapparassa, mutta se oli erittäin rikkonainen. Kaudet
1994-96 menivät taas Sveitsissä, ensimmäinen Bernissä ja
toinen Zurcher SC:ssä. Toinen Sveitsin kausi jäi tosin kesken,
loppupuoliskon Reksa pelasi Suomessa Kalpassa. Pari viimeistä
kauttaan Reksa pelasi I-divisioonassa Oulun Kärpissä. SC
Bernissä Reksa voitti kaikkiaan kolme mestaruutta.

Reijo Ruotsalainen oli maailman nopein luistelija. Hänen voi
huoletta sanoa ollevan maailman kaikkien aikojen nopeimman
luistelijan jääkiekon pelaajista. Neuvostoliittolainen
supervirtuoosi helmut Balderis on varmastikin kaikkien aikojen
taitavin luistelija, mutta Reksa on nopein. "Reksa oli
Edmontonille tärkeä pelaaja varsinkin ylivoimapelissä. Kun
hänelle antoi kiekon, se oli kohta hyökkäysalueella", muisteli
Matti Väisänen. Ja näinhän se oli. Reksan luistelunopeutta on
vaikea kuvitella, jos ei sitä koskaan ole nähnyt. Se oli
mieletön, aivan omaa luokkaansa koko maailmassa. Tämän
tosiasian ovat todenneet hiukan eri sanoin monet
maailmantähdet. "En valehtele, kun sanon, että Reksa on paras
koskaan näkemäni luistelija", on ruotsalainen jääkiekkolegenda
Anders Hedbergsanonut. "Reksa on maailman paras luistelija",
on taas Valmentaja Herb Brooks sanonut. "Reksa on nopein
luistelija, minkä kanssa olen pelannut", on puolestaan Jari
Kurri todennut Reksasta. Ruotsalaisella oli paljon muitakin
jääkiekollisia avuja kuin suunnaton luistelunopeus, mutta ne
jäivät aina sivuosaan. Luistelutaidosta hänet tullaan aina
muistamaan. Ruotsalainen oli parhaimmilla kausillaan yksi
NHL:n parhaimmista puolustajista. Hyökkäävänä puolustajana
hänen edelleen ei juuri legendaarista Paul Coffeyta
lukuunottamatta muita noteerattu. Ruotsalainen on
luonnollisesti myös yksi Suomen kaikkien aikojen parhaimmista
puolustajista. Monet pitävät häntä Suomen kaikkien aikojen
parhaimpana puolustajana. Vseimmat pitänevät ehkä kuitenkin
Pekka "Rocky" Rautakalliota Suomen kaikkien aikojen
parhaimpana puolustajana. Vaikea sanoa, vankasti perusteltuja
mielipiteitä on kummankin puolesta. Ruotsalaisen
kompastuskiveksi arveltiin yleisesti hänen pientä kokoaan,
mutta äärettömän nopeaan ja taitavaan luistelijaan on
tunnetusti vaikea osua. "Reksan koko ei ollut ongelma NHL:ssä,
sillä hän luisteli takaperin paremmin kuin moni eteenpäin",
Edmontonin silloinen kykyjenetsijä Matti Väisänen on todennut.

Reijo Ruotsalainen pelasi Suomen maajoukkueessa 117 maaottelua
ja teki niissä 27 maalia. Reksa edusti Suomea viisissä
MM-kisoissa ja yksissä olympialaisissa ajanjaksolla 1978-1989.
Ensimmäisen kerran MM-kisoissa Reksa pelasi juuri 18-vuotta
täytettyään 1978. Tuolloin, niin kuin myös seuraavissa
kisoissa, tuloksena oli kaksi maalia. Kaikkein parhaimmat
MM-kisansa Reksa lienee pelannut vuoden -81 MM-kisoissa,
joissa hän teki 8 ottelussa 7 (3+4) tehopistettä. Kaikkein
ikimuistoisimmat kisansa Reksa pelasi kuitenkin Calgaryn
vuoden 1988 Olympialaisissa. Tuolloin Suomi voitti vihdoin
ensimmäisen arvokisamitalinsa, Reksa yksi joukkueen
parhaimmista ja tärkeimmistä pelaajista. Tehoja Reksä keräsi
tuolloin 6 (4+2) 8:ssa ottelussa. Reksa pelasi Suomen paidassa
myös kahdessa Kanada Cupissa, -81 ja -87. Kumpikaan turnaus ei
ollut menestys Suomelle eikä Ruotsalaiselle.

Reksa on tehnyt urallaan monta mahtavaa ja tärkeää maalia.
Yhden niistä hän teki New York Rangersin paidassa New York
Islandersin verkkoon runkosarjan ottelussa maaliskuussa 1983.
New York Times kirjoitti ottelusta ja voittomaalin tehneestä
Ruotsalaisesta näin: "Ovelasti luisteleva suomalainen
puolustaja nappasi Islandersin syötön ilmasta keskialueella,
meni sitten voimalla Islandersin alueelle, leikkasi terävästi
Tomas Jonssonin ympäri ja tempaisi rannelaukauksen, joka meni
rakettina Islandersin maalivahdin Roland Melansonin taaemman
olkapään yli".

Reksa siirtyi Kärpissa lopetettuaan Floridaan asumaan, missä
hän valmensi alemmissa ammattilaissarjoissa. Nykyään Reksa
toimii Kärppien valmentajana. Kärpät on jäädyttänyt
Ruotsalaisen pelinumeron 10.

Ex 27.11.2001 12:39

Kiitos!!!
 
Tällaisia muisteloita on aina ilo lukea! Kiitos!

TKH 27.11.2001 16:14

Juttu 3
 
Tattista vaan Ex.



Kenen pelaajan laukaus on NHL:n legendaarisin?? Kyseessä on
tietenkin Bobby Hull jonka laukaus erään legendan mukaan meni
kerran kaukalon päätylaudoituksesta läpi murtaen vielä
katsojan sääriluunkin.

Bobby Hull syntyi tammikuun 3. 1939 Point Anne:ssa,
Ontariossa. Hull aloitti jääkiekon pelaamisen jo
kolmevuotiaana. Ei ollutkaan ihme että Hull herätti NHL-
piirien kiinnostuksen hyvin nuorena, jo 10-vuotiaana häntä
pidettiin varmana NHL-varauksena ja mahdollisena tulevana
supertähtenä. Hullin kehitys olikin tasaista ja varmaa.
Kahden täyden OHA:ssa St. Catharines Teepees:ssä pelaamansa
kauden jälkeen nuori Hull oli valmis NHL:ään jo 18-vuotiaana.

Bobby Hull dybytoi NHL:ssä kaudella 1957-58 Chicagon paidassa.
Kaksi ensimmäistä kautta olivat jo lupauksia antavia, mutta
kolmas kausi räjäytti jo pankin. Tuolloin parikymppinen Hull
voitti sekä pistepörssin että maalikuninkuuden. Saman tempun
Hull uusi jo kahden vuoden päästä. Hull tekikin Chicagosta
nopeasti NHL:n huipputiimin. Chicago oli jäänyt NHL:n
pudotuspelien ulkopuolelle neljänä vuotena peräkkäin ja 11
kertaa viimeisestä 12:sta kaudesta. Hull vei joukkueen
Play-Offeihin jo toisella kaudellaan ja Stanley Cupin
mestaruuteen neljännellä kaudellaan 1960-61. Chicago oli ennen
Hullin tuloa ollut lähellä konkurssia, mutta hänen tultuaan
joukkueeseen Chicago Stadiumin katsojamäärät lähtivät huimaan
nousuun ja konkurssiuhka häipyi samalla. Kaikkiaan Hull
voitti NHL:n maalikuninkuuden seitsemän kertaa ja pistepörssin
kolme kertaa, lisäksi Hull oli kolme kertaa pistepörssin
toinen. Kaikki maalikuninkuudet tulivat 1960-luvulla, eli hän
voitti tuolloin seitsemän maalikuninkuutta kymmenestä. Hull:n
seitsemän maalikuninkuutta ovat myöskin NHL:n ennätys, siihen
ei ole kukaan toinen pystynyt NHL:n historiassa. Hull
valittiin kaksitoista kertaa NHL:n All-Starsiin, kymmenen
niistä oli ykkös All-Starsiin. NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi
Hull valittiin kaksi kertaa peräkkäin, -65 ja -66. Hull oli
ehdolla Hartin voittajaksi ensimmäisen kerran jo 1960, mutta
tuolloin pokaali meni Gordie Howe:lle Hullin jäädessä
äänestyksessä toiseksi. Toiseksi Hull jäi myös 1964 jolloin
pokaalin sai Jean Beliveau. Kahden Hartin lisäksi Hull on
voittanut lady Byng Trophyn -65 sekä Lester Patrick Trophyn
-69. Hull pelasi NHL:ssä 16 kautta ja 1063 ottelua tehden
niissä 1170 (610+560) tehopistettä. Pisteissä parhaimmalla
kaudellaan Hull teki 107 pistettä ja 58 maalia. Yli 50 maalia
Hull teki kaikkiaan viisi kertaa. Yli 100 pistettä Hull teki
vain kerran, mutta se oli hyvin historiallinen. Hull rikkoi
toisena pelaajana NHL:n historiassa 100 pistettä. NHL:n
historian ensimmäinen sadan pisteen rikkoja rikkoi rajan vain
muutaman viikon aikaisemmin. Kaudella 1968-69 Esposito rikkoi
sata pistettä 2.3.1969 ja Bobby Hull 20.3.1969. Kausi
muodostui legendaariseksi koska vielä Gordie Howekin rikkoi
rajan 30.3.1969. NHL:n pudotuspeleissä Hull on tehnyt 129
(62+67) 119 ottelussa. Pudotuspelien maalipörssin Hull voitti
kolmesti ja kerran pistepörssin. Bobby Hull oli Chicagon
ensimmäinen pelaaja, joka teki yli 50 maalia kaudessa. Koko
NHL:ssä hän oli kolmas 50 maalin rikkoja - Maurice Richardin
ja Bernie Geoffrionin jälkeen, mutta ensimmäinen pelaaja joka
rikkoi rajan kahdesti. Hull:lla on useita ennätykisä
Chicagossa: Eniten maaleja yhdellä kaudella 58, eniten
pisteitä yhdellä kaudella vasemmalle laitahyökkääjälle 107,
eniten maaleja koko uralla 604.

Kesäkuussa 1972 Bobby Hull ravisteli koko NHL:ää ja sitä
seuraavaa yleisöä. Hän oli tehnyt 10-vuoden ja noin kolmen
miljoonan dollarin sopimuksen kilpailevan WHA-liigan Winnipeg
Jetsin kanssa. Hull oli kaikkein ensimmäinen ja
todennäköisesti myöskin kaikkein arvokkain pelaaja, jonka uusi
liiga sai seitsemän kauden aikana "varastettua" NHL:stä.
Kaikkiaan todellisia huippupelaajia WHA:n siirtyi kymmenkunta.
WHA:n ykkös All-Starsiin Hull valittiin kolme kertaa. Kaksi
kertaa hänet valittiin WHA:n parhaimmaksi pelaajaksi, -73 ja
-75. Hull pelasi WHA:ssä seitsemän kautta ja 411 ottelua
tehden niissä 638 (303+335) tehopistettä. Pisteissä
parhaimmalla kaudellaan Hull teki 142 pistettä ja 77 maalia.
Maalimäärä jäi WHA:n ennätykseksi, mutta piste-ennätys on Marc
Tardif:n 154. Hull on WHA-liigan historian toiseksi paras
maalintekijä 303 maalillaan, Marc Tardif:n olleessa WHA:n
historian paras maalintekijä 316 maalilla. Hull on WHA:n
historian kolmanneksi paras pistemies. Andre Lacroix on WHA:n
historian tehokkain pelaaja 798 pisteellä (251+547) ja Tardif
on toinen tehoilla 666 (316+350). Hull pelasi WHA:n historian
kovimmassa joukkueessa ja parhaimmassa ketjussa: Bobby Hull -
Ulf Nillson - Anders Hedberg. Ketjua kutsuttiin Hot Line-
nimellä. Eräät neuvostoliittolaiset ovat sanoneet että
Winnipeg Jets oli kovin ja paras joukkue, jota vastaan he ovat
koskaan pelanneet P-Amerikassa. Eli että se oli parempi kuin
parhaimmat NHL-joukkueet. Samaa on sanottu myös muualla -
Winnipeg oli P-Amerikan paras joukkue 1970-luvulla Ja Hot-
Line oli P-Amerikan paras ketju. WHA:n lopettua toimintansa
Winnipeg siirtyi NHL:ään kaudeksi 1979-80. Mukana meni myös
Bobby Hull, joka näin teki paluun NHL:ään vajaan kymmenen
vuoden tauon jälkeen. Hull siirtyi kaudella Hartfordiin, jossa
hän pelasi vähän aikaa yhdessä legendaarisen Gordien Howen
kanssa samassa ketjussa. 41-vuotiaan Hullin viimeinen kausi
jäi kuitenkin eri vaivojen takia hyvin lyhyeksi, hän pelasi
vain alta 30 ottelua ja vain 9 niistä Hartfordissa. Hän oli
myöskin erittäin kyllästynyt järjettömään väkivaltaan mitä
1970-luvulla oli todella paljon P-Amerikan liigoissa. Hull on
myöskin kritisoinut kanadalaista valmennustyyliä ja
valmentajia. Hänen mielestään parhaimmat valmentajat ovatkin
eurooppalaisia, jotka eivät korosta kokoa, voimaa ja
rikollisia otteita vaan luistelua, kiekon käsittelyä,
pelinlukua ja taitoa.

Vuoden 1972 Summit Seriesiin Hull oli jo valittu, mutta hänen
siirtymisensa NHL:n kanssa kilpailevaan WHA:n aiheutti hänen
hylkäämisensä Kanadan Summitin joukkueesta. Hull pelasi
kuitenkin vuoden 1974 Summit Series II:ssa, jossa oli koko
sarjan paras pelaaja voittaen niin pistepörssin kuin myös
maalipörssin. Vaikka WHA:n ja NHL:n välit olivat todella
vihamieliset 1970-luvulla, valittiin Bobby Hull Kanadan
joukkueeseen vuoden 1976 Kanada Cupiin. Hull pelasikin
erittäin hyvän turnausen ja oli Kanadan parhaimpia pelaajia
Bobby Orrin ja Darryl Sittlerin ohella. Hull jakoi Kanada
Cupin maalipörssin voiton yhdessä Neuvostoliiton Viktor
Zhluktovin ja Tsekkoslovakkian Milan Novyn kanssa.
Pistepörssissä Hull oli viides.

Bobby Hull tuli tunnetuksi kahdesta ominaisuudestaan, joissa
kummassakin hän oli ehdottamasti koko NHL-liigan paras.
Ensimmäinen oli hänen suunnaton nopeutensa ja toinen hänen
lämärinsä. Hull oli salamannopea luistelija, hänen
huippunopeudekseen kerrotaan hiukan alle 50 km/h. Hänen
lyöntilaukaukselleen kerrotaan saadun nopeuden 190 km/h,
hänen huhutaan tosin rikkoneen 200 km/h nopeuden. Eikä se
lämäri ollut mikään hehtaaripyssy, vaan yksi NHL:n
tarkimmista. Hull oli fyysisesti vahva pelaaja ja hänellä oli
alhainen rasvaprosentti. Hänellä oli etenkin erittäin vahvat
jalat. Hull oli NHL:n kuuluisin pelaaja 1960-luvulla,
ei välttämättä aina kaikkein paras, mutta ketään pelaajaa ei
seurattu yhtä tiiviisti kuin "Golden Jetiä". Hull lienee ellei
nyt NHL:n kaikkien aikojen paras niin ainakin ehdottomasti
yksi parhaista pr-miehistä. Hänen karismansa oli mahtava ja
koskaan hän ei väsynyt kirjoittamaan nimikirjotuksia tai
vastaamaan samoihin kysymyksiin. Parhaiten hänen karismansa
näkyi kun hän kerran Chicagon jäähallin aulassa jakoi
nimmareita, vaikka ottelussa oli saanut iskun leukaan ja se
oli murtunut. Ymmärrettävästi Hull kuitenkin vastasi
tavallista lyhyemmin. Hull myös yleensä yritti vetää muitakin
pelaajia pitkäjänteisempään nimikirjoitusten antoon. Eräs
1970-luvun neuvostoliittolainen jääkiekkopelaaja kertoi
kirjassaan että Bobby Hull katsoi häntä siihen malliin että
"eikö käsi taivu nimikirjoitusten antoon, vai mikä on?", kun
pelaaja meinasi lähteä liian nopeasti pois fanien luota.
"Tämä urheilumuoto on antanut minulle kaiken elämässäni,
kohtuus kaiketi on, että koetan antaa sille jotain takaisin",
on Bobby Hull todennut.

Bobby Hullin käyttämä pelinumero 9 on jäädytetty Chicagossa ja
Phoenix:ssa. Hän oli NHL:n historian ensimmäinen ja on tällä
hetkellä ainut pelaaja jonka pelinumero on jäädytetty kahden
eri joukkueen toimesta. 1983 Hull valittiin Kanadan Hockey
Hall Of Fameen. Bobby Hullin poika Brett Hull loistaa NHL:ssä
isänsä jäljillä, myöskin Bobbyn veli Dennis pelasi NHL:ssä
hyvän uran.

Habby 28.11.2001 13:40

Re: Juttu 3
 
Lainaus:

Viestin lähetti TKH

Bobby Hullin käyttämä pelinumero 9 on jäädytetty Chicagossa ja
Phoenix:ssa. Hän oli NHL:n historian ensimmäinen ja on tällä
hetkellä ainut pelaaja jonka pelinumero on jäädytetty kahden
eri joukkueen toimesta. 1983 Hull valittiin Kanadan Hockey
Hall Of Fameen. Bobby Hullin poika Brett Hull loistaa NHL:ssä
isänsä jäljillä, myöskin Bobbyn veli Dennis pelasi NHL:ssä
hyvän uran.

Oletko varma, että Hullin numero on jäädytettynä myös Phoenixissa? Sen tiedän, että Winnipeg jäädytti Hullin numeron, mutta itselläni on sellainen muistikuva, että sekä Thomas Steenin numero 25 että Bobby Hullin numero 9 olisivat molemmat käytettävissä Phoenixissa. Tosin, tällä hetkellä joukkueessa ei ole pelaajaa, joka käyttäisi jompaa kumpaa numeroa.

Tällä hetkellä Bobby Hull ei ole enää ainoa pelaaja, jonka numero on jäädytettynä kahden seuran toimesta. Tosin olet varmasti kirjoittanut tämän jutun jo jokin aika sitten, jolloin Ray Bourque vielä pelasi Bostonissa.

Lisää vain tällaisia. Mainioita ovat olleet tähän mennessä.

EDIT: Jatkoajasta on ilmeisesti tullut nyt myös tarpeeksi tasokas sinulle, vai? ;)

Habby 28.11.2001 13:49

Re: Juttu 3
 
Lainaus:

Viestin lähetti TKH

Hull pelasi WHA:n historian
kovimmassa joukkueessa ja parhaimmassa ketjussa: Bobby Hull -
Ulf Nillson - Anders Hedberg. Ketjua kutsuttiin Hot Line-
nimellä. Eräät neuvostoliittolaiset ovat sanoneet että
Winnipeg Jets oli kovin ja paras joukkue, jota vastaan he ovat
koskaan pelanneet P-Amerikassa. Eli että se oli parempi kuin
parhaimmat NHL-joukkueet. Samaa on sanottu myös muualla -
Winnipeg oli P-Amerikan paras joukkue 1970-luvulla Ja Hot-
Line oli P-Amerikan paras ketju.

Tässä en ole samaa mieltä. Itse valitsisin Montrealin parhaaksi joukkueeksi 70-luvulla ja mieluiten ykkösketjukseni ottaisin Lafleur-Lemaire-Shutt, mutta taidan olla hieman puolueellinen.

finnjewel 28.11.2001 14:52

Anekdootti Bobby Hullista
 
Olen kuullut Bobby Hullista kerrottavan seuraavanlaisen tarinan; ehkäpä joku spesialisti osaa kertoa onko se totta vai tarua:

Bobby Hull pelasi aikana, jolloin kypärän käyttäminen P-Amerikan kiekkokentillä oli vielä harvinaista. Vapaana hulmuava tukka oli myös Bobbyn tavaramerkki, tukkansa väristähän tuo hänen lempinimensäkin - Golden Jet - osittain juontuu. Kävipä sitten vähitellen niin, että Bobbyn hiuskuontalo alkoi uhkaavasti vetäytyä kohti päälakea. Jotta imago ei olisi kärsinyt, kääntyi Bobby spesialistien puoleen tämän ongelmansa vuoksi. Lääkärit kertoivat, että rahalla asia korjaantuu: istuttamalla päähän uusia hiuksia juurineen, yksi kerrallaan, voidaan tilannetta huomattavasti korjata. Ongelmana vain tuo hinta: operaatio maksoi parisataa tuhatta taalaa. -No, Bobbyhan oli rahamies ja taalat järjestyivät. Istutus onnistui hyvin, ja tukka hulmusi taas.

Sattuipa sitten jonkin ajan kuluttua tästä eräässä kiekko-ottelussa laitakahina, jossa joku velikulta Hullia vastaan pelanneesta joukkueesta puolileikillään tukisti Bobbya ja nykäisi pari kullankallista suortuvaa tämän päästä. Silloin Bobbylta paloivat kerrankin hihat...

Seuraavan aamun lehdessä väitetään olleen kuva sairaalassa pää kääreissä makaavasta kiekkoilijasta (=tukistajasta) ja otsikko: "NOW NOBODY EVER TOUCHES BOBBY'S GOLDEN WIG"

TKH 28.11.2001 16:31

Juttu 4
 
"Oletko varma, että Hullin numero on jäädytettynä myös
Phoenixissa? Sen tiedän, että Winnipeg jäädytti Hullin numeron,
mutta itselläni on sellainen muistikuva, että sekä Thomas Steenin
numero 25 että Bobby Hullin numero 9 olisivat molemmat
käytettävissä Phoenixissa. Tosin, tällä hetkellä joukkueessa ei ole
pelaajaa, joka käyttäisi jompaa kumpaa numeroa.

Tällä hetkellä Bobby Hull ei ole enää ainoa pelaaja, jonka numero
on jäädytettynä kahden seuran toimesta. Tosin olet varmasti
kirjoittanut tämän jutun jo jokin aika sitten, jolloin Ray Bourque
vielä pelasi Bostonissa. "


Saattaa olla, tarkoitin juuri tuota Winnipegissä tapahtunutta
jäädytystä. Oletin että ne olisivat säilyneet jäädytettyinä myös
Phoenix:ssa. Tekstejä olen naputellut usean vuoden aikana,
niitä on jo niin paljon ettei niitä millään jaksa kahlata läpi ja
"päivittää".


"Tässä en ole samaa mieltä. Itse valitsisin Montrealin parhaaksi
joukkueeksi 70-luvulla ja mieluiten ykkösketjukseni ottaisin
Lafleur-Lemaire-Shutt, mutta taidan olla hieman puolueellinen."

Tietääkseni Winnipeg ja Montreal pelasivat harjoitusotteluita
keskenään ja ainakaan Mattssonin mukaan Winnipeg ei
parhaimmillaan hävinnyt yhdellekään NHL-joukkueelle. Tosin
harjoitusottelut nyt ovat aina harjoitusotteluita. Olihan Montreal
mielettömän kova joukkue 1970-luvun puolivälissä, mutta
punakone pelasi kumpaakin vastaan, joten...



Jan Suchy on Tsekkoslovakkian kaikkien aikojen paras
puolustaja ja yksi kaikkien aikojen parhaimmista. 60-luvun
lopulla ja 70-luvun alussa Suchy oli maailman paras
puolustaja, Bobby Orr:n jälkeen. Suchy hallitsi peliä tavalla
mitä ei oltu aikaisemmin Euroopassa nähty ja NHL:ssäkin
vain Bobby Orr:lta.

Suchy syntyi lokakuun 10. 1944 Havlickuv Brod:ssa. Haclickuv
Brod:ssa Suchy pelasi lapsena jääkiekkoa pienellä Cihlar
-nimisellä jäätyneellä lammella. Siellä Suchylla oli
Kavereina kaksi muuta tulevaa legendaa, veljekset Jiri ja
Jaroslav Holik. 7 vuotiaina kaikki siirtyivät pelaamaan
Kotlinan talvistadionille, jossa heitä valmensi Holikien
isä Jaroslav Holik Sr. 8-vuotiaana Suchy siirtyi pelaamaan
Havlickov Brodin paikallisjoukkueeseen Jiskran junioreihin.
Jiskrassa Suchy pelasi kunnes pääsi Dukla Jihlavaan ja Tsekin
pääsarjaan pelaamaan 19-vuotiaana. Suchy pelasi melkein koko
uransa Dukla Jihlavassa. Tsekin pääsarjassa Suchy pelasi
16 kautta ja 562 peliä. Suchy teki Tsekin liigan otteluissaan
164 maalia ja 385 pistettä, joka teki hänestä Tsekin liigan
kaikkien aikojen parhaan puolustajan pisteissä ja maaleissa.
Hänen ennätyksensä ovat edelleen voimassa Tsekin liigassa.
Suchy voitti Tsekkoslovakkian sarjan pistepörssin kerran, -69.
Tähän ei ole kukaan toinen puolustaja pystynyt. Kaksi kertaa
Suchylle ojennettiin kultainen maila Tsekkoslovakkian sarjan
parhaimpana pelaajana, -69 ja -70. Tsekin liigan mestaruuutta
Suchy juhli Dukla Jihlavan paidassa kaikkiaan seitsemän
kertaa.

Ennen Suchya ei MM-kisoissa oltu nähty yhtä täydellistä
puolustajaa kuin Jan oli. Suchylla oli kaikki osa alueet
melkein täydellisesti hallussa. Suchy oli mahtava luistelija,
hänen tekniikkansa oli loistava ja peliälynsä vertaansa
vailla. Suchy pystyi kontrolloiman koko pelin tempoa melkein
aivan yksinään ja mikä kaikkein tärkeintä hän pystyi kaiken
hyökkäämisen ohella hoitamaan myös puolustamisen
esimerkillisesti. Suchy pelotti vastustajia usein mahtavilla
koko kentän läpiajoillaan ja kovalla laukauksellaan. Kaikkein
parhaiten Suchy on monelle jäänyt mieleen esimerkillisestä
uhrautumisesta joukkueen puolesta heittäytymällä jatkuvasti
laukauksien eteen. Suchy oli itseasiassa ensimmäinen
eurooppalainen puolustaja, joka omalla kehollaan kaikista
riskeistä välittämättä rupesi peittämään vastustajan
laukauksia. Urallaan Suchy loukkaantuikin useasti juuri
peittäessään laukauksia. Suchy oli puolustaja, joka useiten
sai pelitilanteissa yleisön nousemaan seisaalleen. Hän
lieneekin kaikkien aikojen suosituin puolustaja NHL:n
ulkopuolella. Jan Suchy:a on usein sanottu Euroopan Bobby
Orr:ksi, paljon samaan heissä olikin. On itse asiassa aika
hienoa että he molemmat pelasivat aika lailla samaan aikaan,
tämä siksi että he kummatkin muuttivat koko pelin olemusta ja
yleisiä käsityksiä puolustajasta ja hyökkääjästä. Paitsi että
Suchy tunnettiin päättäväisenä ja paljon puurtava
puolustajana, tuli hänestä tunnettu myös ketjupolttajana.
Siihen hänellä oli ainoana pelaajana Tsekkoslovakkia
maajoukkueessa erikoislupa, vaikka ei ollut ainoa tupakoija.

Tsekkoslovakkian maajoukkuetta Suchy edusti 160 kertaa ja
teki niissä 44 maalia. MM-kisoihin Suchy osallistui seitsemän
kertaa ja voitti useita himmeämpiä mitaleita. Olympialaisiin
Suchy osallistui kerran. MM-kisojen parhaimmaksi
puolustajaksi Suchy on valittu kaksi kertaa, -69 ja -71.
MM-kisojen all-starsiin Suchy valittiin 4 kertaa putkeen,
-68, -69, -70 ja -71. 1970 arveltiin hyvin yleisesti että
kisojen parhaimmaksi puolustajaksi valittaisiin jan Suchy,
mutta valitsijat päätyivät yllättäen Lennart Svedbergiin,
joka kyllä myös pelasi hyvät kisat. Myös Svedberg oli sitä
mieltä että palkinto olisi kuulunut Suchy:lle ja niipä
vastaanotettuaan palkinnon Svedberg luisteli Suchyn luo ja
kertoi tälle, että valitsijat eivät ymmärtäneet mitä tekivät
ja palkinto olisi kuulunut hänelle, eikä kenellekään muulle.
Myöhemmin Svedberg kertoi tapauksesta näin: "I have no idea
if he understood what I had told him but I've never seen a
better defenseman in my life, and it only felt appropriate
to tell him what I felt about it". 1970 MM-kisoissa Suchy
todellakin oli ehkäpä kaikkein parhaimmillaan, tuolloin Suchy
sijoittui kisojen pistepörssissä peräti neljänneksi
supertehoilla 15 (8+7). Myöskin kisojen maalipörssissä Suchy
oli neljäs. Otteluita Suchy pelasi vain kymmenen. Pörssissä
Suchyn edellä olivat vain Neuvostoliiton Aleksander Maltsev
21 (15+6), Suchyn maanmies Vaclav Nedomansky 17 (10+7) ja
Neuvostolegenda Anatoli Firsov 16 (6+10). Kisojen
maalipörssissä Suchyn edellä olivat Maltsevin ja Nedomanskyn
lisäksi Neuvostoliiton Vladimir Vikulov 10 maalilla. Koskaan
ennen ei MM-kisojen historiassa ollut ollut puolustajaa joka
olisi sijoittunut näin ylhäälle kisojen pistepörssissä tai
maalipörssissä, saati molemmissa. Vastaavaan ylti vasta
Neuvostoliiton superlegenda Vjatseslav Fetisov 15 vuotta
myöhemmin vuoden 1985 MM-kisoissa, Joissa Fetisov oli
pistepörssin kolmas. Suchyn piste- tai maalimääriä Fetisovkaan
ei koskaan rikkonut. Maalipörssissä vastaavaan sijoitukseen ei
ole kukaan koskaan yltänyt. Suchyn maali- ja pistemäärät sekä
maali- ja pistekeskiarvot ovat edelleen MM-kisojen kaikkien
aikojen ennätyksiä yhden turnauksen osalta. Suchyn maali- ja
pistemääriä tuskin koskaa myöskään tullaan rikkomaan.

Suchyn hohdokkain ura päättyi hyvin valitettavasti Suchyn
aiheuttamaan vakavaan auto-onnettomuuteen heti Suchyn yksien
parhaimpien -71 MM-kisojen jälkeen. Suchy oli ajanut
juopuneena aiheutta kahden ihmisen kuoleman ja joutui siitä
istumaan yli vuodeksi. Suchy oli jo valittu vuoden -72
MM-kisoihin, mutta hänet pudotettiin sieltä kolarin takia.
Pudotus oli Suchylle erittäin kova paikka koska
Tsekkoslovakkia voitti tuolloin ensimmäistä kertaa 23 vuoteen
MM-kultaa. Suchy kommentoi pudotustaan myöhemmin
seuraavasti: "Kun tekee jotain väärää, tulee siitä tietysti
rangaistus. Mutta maajoukkuevalintaani he eivät olisi saaneet
peruuttaa". Suchy palasi tuomion jälkeen vielä Tsekkoslovakkian
maajoukkueeseen 1974, muttei ollut enää läheskään sama Suchy
kuin pari vuotta aikaisemmin -71 MM-kisoissa. Suchy pelasi
kuitenkin aktiivisesti aina 40-vuoden ikään asti. Uransa
loppuvuodet Suchy vietti Saksan ja Itävallan liigoissa,
WAT Stadlau:ssa 1979-81, ESV Kaufbeuren:ssa 1981-82, EV
Landsberg:ssa 1982-83 ja UEC Mödling:ssa 1983-84. Lopullisesti
Suchy lopetti jääkiekon pelaamisen vasta 45-vuotiaana. "olin
suunnitellut pelaavani 50-vuotiaaksi, mutta sellaista elämä
on" sanoi Suchy lopettaessaan alasarjoissa pelaamisen ja
ripustaessaan hokkanit naulaan lopullisesti.

Habby 29.11.2001 13:40

Re: Juttu 4
 
Lainaus:

Viestin lähetti TKH

Tietääkseni Winnipeg ja Montreal pelasivat harjoitusotteluita
keskenään ja ainakaan Mattssonin mukaan Winnipeg ei
parhaimmillaan hävinnyt yhdellekään NHL-joukkueelle. Tosin
harjoitusottelut nyt ovat aina harjoitusotteluita. Olihan Montreal
mielettömän kova joukkue 1970-luvun puolivälissä, mutta
punakone pelasi kumpaakin vastaan, joten...

Löydätkös mistään miten NL:n joukkueet pelasivat Winnipegia vastaan 70-luvulla? Montrealhan oli tappioton Moskovan ZSKA:ta vastaan saldolla yksi voitto ja tasuri. Molemmat ottelut olivat Montrealin totaalista hallintaa ja ainoastaan Ken Drydenin surkea ja toisaalta Tretjakin maaginen maalivahtipeli ratkaisivat, että vuonna 1975 joukkueiden välinen ottelu päättyi tasan 3-3.

Olisi muuten ollut pirun mielenkiintoista, jos WHA:n mestarijoukkue ja Stanley Cup-voittajat olisivat pelanneet finaalisarjan keskenään vielä WHA:n ja NHL:n päätyttyä. Tosin, miten joukkueet olisivat suhtautuneet tällaiseen, on aivan eri juttu. Luulen, että NHL-joukkueiden kiinnostus ei olisi ollut kovinkaan suurta Stanley Cup-finaalien jälkeen, joka on P-Amerikassa ja etenkin Kanadassa ollut aina se tärkein pokaali.

TKH 29.11.2001 16:44

Juttu 5
 
"Löydätkös mistään miten NL:n joukkueet pelasivat Winnipegia
vastaan 70-luvulla? "

Jossakin ne joskus näin, mutta en ainakaan muista että missään
noissa minun kirjoissa tai tilastoissa niitä olisi. Yksittäisiä tuloksia
taitaa olla, muttei muuta.


"Olisi muuten ollut pirun mielenkiintoista, jos WHA:n
mestarijoukkue ja Stanley Cup-voittajat olisivat pelanneet
finaalisarjan keskenään vielä WHA:n ja NHL:n päätyttyä. Tosin,
miten joukkueet olisivat suhtautuneet tällaiseen, on aivan eri
juttu. "

NHL ja WHA olivat erittäin huonoissa väleissä. Mitkään viralliset
ottelut eivät olisi tulleet kysymykseen. Mahdollinen NHL-joukkueen
tappio olisi lisäksi ollut suuri pr-tappio ja arvovalta tappio.

Nyt kun Dynamo julkaisi tuon kirjan niin lienee paikkallaa laittaa
juttu Honkavaarasta.



Kuka johti suomalaisittain legendaarista H-ketjua 1950-
luvulla?? Kyseessä on tietenkin Aarne "Dynamo" Honkavaara.

Aarne Honkavaara syntyi kesäkuun 7. 1924 Tampereella.
Honkavaaran kiinnostus jääkiekkoon syttyi 11-vuotiaana, kun
hän sai lahjaksi jääkiekkomailan. Tuolloin koulujen suosituin
talvipeli oli vielä jääpallo, mutta vähitellen jääkiekko
valtasi kouluja. "Aluksi se oli jonkinlaista sekapeliä. Kun
pallolla oli pakko pelata, veimme kuitenkin kiekkomailat
tunneille ja pelasimme sitä niillä", muisteli Honkavaara
kouluaikoja. Lopullinen halu pelaamiseen Honkavaaralle syttyi
1936 kun Tampereen Ilves vei Suomen mestaruuden. Samana vuonna
Honkavaara liittyi Ilveksen jäseneksi, alkoi seurata tiiviisti
edustusjoukkueen menestystä - ja tientenkin pelata Ilveksen
junioreissa. Honkavaaran peliura virallisesti SM-sarjoissa
alkoi jo 14-vuotiaana 1939 Tampereen Ilveksessä. Tuolloin
hänet nostettiin Ilveksen edustusjoukkueen kirjoihin.
Virallista peliä hän ei silloin saanut tililleen kun sodat
keskeyttivät jääkiekkoilun. Jääkiekko ei ollut kuitenkaan
monipuolisen nuorukaisen ainut laji, vaan Honkavaara voitti
1941 nuorten suomen mestaruuden seiväshypyssä sen aikaisella
huipputuloksella 371 senttiä. Honkavaaran huippulajeihin
kuului pitkään myös Käsipallo, jalkapallo, vesipallo,
koripallo ja jääpallo. Käsipalloa hän pelasi SM-sarjatasolla
asti, muita Suomen sarjassa. Ajan kanssa lajivalikoima
pieneni kunnes lopulta jääkiekkosta tuli Honkavaaran ainoa
päälaji. Honkavaara pelasi ensimmäisen SM-sarjapelinsä
kaudella 1943-44. Melkoinen peli se Honkavaaralta olikin, hän
teki uransa ensimmäisessä ottelussa HSK:ta vastaan viisi
maalia. Ilveksessä Honkavaara sitten myös koko uransa pelasi
aina vuoteen 1958. Honkavaaran todellinen peliura katkesi
kylläkin jo tammikuun 2. 1953 Katowicessä. Tuolloin oli
käynnissä Suomi-Puola maaottelu ja ottelun tiimellyksessä
puolalaispelaaja kaatui koko painollaan Honkavaaran jalan
päälle tuhoisin seurauksin. Honkavaaran jalasta katkesivat
niin pohje- kuin sääriluut ja ura oli käytännössä ohi.
Ottelun Suomi voitti 5-4, mutta se oli erittäin kalliiksi
käynyt voitto. Honkavaara palasi kuitenkin kaukaloon ensin
kaudella 1956-57 viiden ottelun verran ja vielä ottelun verran
seuraavalla kaudella. Parhaimmalla 1945-46 kaudellaan
Honkavaara teki 8:ssa ottelussa 35 (25+10) tehopistettä.
Honkavaara teki urallaan neljä kertaa yli 20 maalia ja kolme
kertaa yli 30 pistettä. Otteluita Honkavaaran aikoihin
pelattiin maksimissaan kymmenen. Kaikkiaan Honkavaara pelasi
SM-sarjassa 62 ottelua ja teki niissä 204 (143+61)
tehopistettä. Honkavaaran ottelukohtainen maalikeskiarvo on
2,31 joka jää SM-sarjan/SM-liigan ikuiseksi ennätykseksi.
"Nykyisillä ottelumäärillä ei tätä ennätystä tietenkää voi
saavuttaa. Minulla oli jokaiseen otteluun oma tavoite - tehdä
kolme maalia. Tälläisia ottelukohtaisia tavoitteita ei
tietääkseni nykypelaajilla ole", muistelee Honkavaara.
Honkavaara teki urallaan 26 kertaa vähintään kolme maalia
ottelussa, eli 42:ssa prosentisssa pelaamistaan otteluista.
Prosenttimäärä lieneisi ennätys, jos sellainen virallisesti
noteerattaisiin. SM-kultaa Honkavaara voitti seitsemän kertaa
ja hopeaa kaksi kertaa. All-Starseja ei Honkavaaran aikoihin
vielä valittu, mutta kauden parhaimmaksi pelaajaksi hänet
valittiin kaksi kertaa, -50 ja -52. Nekin tosin alkoivat
vasta vuodesta 1948, tätä ennen Honkavaara oli pelannut jo
monta mahtavaa kautta ja olisi niistä varmaankin saanut
muutaman lisävalinnan. SM-sarjan paras pistemies Honkavaara
oli kolme kertaa peräkkäin vuosina 1950-1952. SM-sarjan paras
maalintekijä Honkavaara oli neljä kertaa, -44, -46, -48 ja
-52. Honkavaaralla on edelleen nimissään - yhdessä Kalle
Havulinnan kanssa - yhden ottelun maaliennätys, kahdeksan
maalia. Sen hän teki tammikuun 4. 1948 kun Ilves voitti TPS:n
31-0. Honkavaaralla on myöskin jääkiekon suomenmestaruuksien
suomenennätys, seitsemän mestaruutta. Sitäkin on sivuttu
myöhemmin.

Syksyllä 1950 Honkavaara matkusti Sarniaan, lajin emämaahan
Kanadaan. Hän halusi oppia lajista kaiken mahdollisen ja
missäpä tuohon aikaan olisi ollut enemmän tietoa jääkiekosta
kuin Kanadassa. Honkavaara oli saanut kutsun Sarnialta tulla
sinne pelaamaan, mutta matka oli Honkavaaran itse maksettava -
hän maksoi sen toimimalla messipoikana. Paikallinen Sarnia sai
Honkavaarasta oivan pelimiehen, mutta vain lyhyeksi aikaa.
Honkavaaran viisumi ei mahdollistanut Kanadan ja Usan rajan
ylittämistä, ja kun joukkue kuitenkin pelasi paljon otteluita
rajan toisella puolella, niin palasi kyllästynyt Honkavaara
takaisin Suomeen. Suurin syy viisumiongelmiin oli tuolloin
alkanut Korean sota, jonka takia USA oli kiristänyt ja
rajoittanut viisumien antamista ulkomaalaisille. Vaikka reissu
jäi lyhyeksi sai Honkavaara Kanadassa lisää kovuutta, mikä
näkyi myös kaukalossa ja uudessa "Dynamo" lempinimessä.
Honkavaaran paluun jälkeen Ilves voitti kolme mestaruutta
putkeen ja Honkavaara voitti kolme kertaa pistepörssin
peräkkäin. Honkavaara sai Kanadasta myös arvokkaita neuvoja
ja vinkkejä. "Sailorsin valmentaja ei puhunut minulle koko
aikana mitään, mutta eräs pelaaja, Ted Garvin - josta
myöhemmin tuli NHL-joukkue Detroit Red Wingsin treenari,
neuvoi minua harjoitusten jälkeen juurta jaksaen ja vastasi
auliisti kaikkiin kysymyksiini", muisteli Honkavaara.

Honkavaara oli erittäin vahva, todella hyvä kiekon suojaaja
ja loistava ampuja. Lisäksi hänen mailatekniikka, pelinluku ja
pelinrakentelu oli todella mahtava. Vahvana pelaajana
Honkavaara pystyi käyttämään jyrkkää mailaa, jolla hän pystyi
suojaamaan hyvin kiekkoa ja ampumaan vaikka omien luistimien
välistä. Luistelijana hän ei ollut liigan eliittiä, vaan
vaikutti isona miehenä välillä jopa hiukan kömpelöltä. Hänen
luistelutyyli oli lisäksi hiukan hoippuva, Honkavaaraa myös
kutsuttiin aikoinaan puutteelisen ja omintakeisen
luistelutyylin takia "Hoippuvaksi Honkavaaraksi". Honkavaara
ei laukonut summittaisesti kohti maalia vaan kehitti koka ajan
tarkkuuttaan tähtäämällä erityiseen pilkkaan: "Vuosien mittaan
pilkka muuttui otteluissa maalivahdin jättämäksi tyhjäksi
tilaksi. Ennen pitkää laukaus lähti niin selkäytimestä, että
ammuin kohti vapaata tilaa vaistomaisesti. En edes aina
tiennyt mihin olin oikein ampunut, kun olin jo laukaissut."
Tarkkuudesta tulikin Honkavaaralle sellainen vahvuus ja
tavaramerkki maalinteossa ettei hänen juurikaan tarvinnut
muihin avuihin turvautua: "En yleensä edes pyrkinyt
harhauttamaan maalivahtia, ellei hän lähtenyt tulemaan kauaksi
vastaan." Laukaisutarkkuuden lisäksi Honkavaaralla oli ainakin
pari muutakin maalintekoon vaadittavaa ominaisuutta -
Sähäkkyys, nopeus ja rauhallisuus maalintekotilanteessa: "On
toimittava nopeasti, mutta kylmästi. Rauhallisesti, että voi
tiukassakin paikassa katsoa, mihin kiekon laittaa." Kanadasta
palattuaan hän oli entistä tankkimaisempi ja häneltä oli
miltein mahdoton saada kiekkoa pois. Kalle Havulinna on
sanonut pitkäaikaisesta ketjukaveristaan näin: "Aarne pelasi
paljon harjoitusaikojen ulkopuolellakin. Pikkupoikien kanssa
touhutessaan hän omaksui suojaavan pelitavan, kiekko oli aina
lähes tulkoon hänen luistimiensa välissä. Aarne käytti
jyrkkäkulmaista mailaa". Ilveksen Juhani Linkosuo muistelee
että Honkavaara ampui todella kovaa ja tarkasti: "Klubi-askin
hän ampui tohjoksi viiden metrin päästä pyydettäessä, oma
hanskakäteni oli harjoitusten jälkeen usein vähintään
sininen". "laukaukset lähtivät kuin hevosenpotkut ja
tarkkuutta oli kuin Vilho Ylösellä", muisteli Eero Saari.
Dynamo kehitti aikoinaan myös pari aivan omaa laukaisutyyliä.
Toinen oli eräänlainen lyhyt lyöntilaukaus ja toinen
potkulaukaus, jonka hän kopio Kanadasta. Potkulaukauksessa -
tai potkulyönnissä niin kuin sitä myös kutsuttiin - hän asetti
kiekon mailan lavan eteen ja potkaisi lapaa samalla mailaa
vivun tavoin taakse päin vetäen. Tyyli ei kauan elänyt, mutta
hirvittävä voima siinä kuulemma oli. "Potkulaukaus oli
Euroopassa täysin tuntematon. Pakit ammuskelivat sillä lailla
Kanadassa yllättäviä kuteja. Kiekko lähti tosikovaa, joskin
epätarkasti. Kanadasta paluuni jälkeen en tehnyt
potkulaukaukauksella koskaan maalia, mutta kaikkialla se
herätti runsaasti kohua. Myöhemmin se kiellettiin liian
vaarallisena", muisteli Honkaavara.

Aarne Honkavaara pelasi 47 maaottelua ja teki niissä 46
maalia. Hän edusti Suomea vuosien -49 ja -51 MM-kisoissa sekä
vuoden -52 Olympialaisissa. 1949 MM-kisoissa Honkavaara oli
Suomen paras pelaaja ja voitti myös Suomen sisäiset piste- ja
maalipörssit. Hän teki neljässä pelissä kuusi maalia. Eräs
Honkavaaran parhaista maaotteluista pelattiin Tampereella
hallitsevaa Euroopan mestaria Sveitsiä vastaan. Suomi voitti
ottelun 8-4 ja Dynamo maalasi neljästi. Honkavaara sai Suomen
parhaimpana pelaajana maistaa keppiä usein. Muun muassa vuoden
1949 MM-ottelussa Ruotsia vastaan hänen käteensä löytiin
murtuma.

Aarne Honkavaara pelasi ensimmäisessä suomalaisittain
legendaariseksi kohonneessa ketjussa. Kyseessä on Yrjö
Hakalan, Aarne Honkavaaran ja Kalle Havulinnan muodostama
ketju joka sai nimen H-ketju. Ketju oli koossa 1940-luvun
puolivälistä aina 1950-luvun alkupuolelle. Se hallitsi mielin
määrin SM-sarjaa, mutta myös maajoukkueessa se oli paras
kokonaisuus. Hyvän kuvan ketjun tehosta SM-sarjassa saa kun
tietää että 4.1. 1948 Honkavaara teki eräässä SM-sarjan
ottelussa 8 maalia ja vain 12 päivää myöhemmin samaan ylti
Kalle Havulinna. Ei ihme että ketjusta tuli niin legendaarinen
Suomessa. Aluksi Honkavaaran johtaman ykkösketjun laidoissa
pelasivat Osmo "Oppo" Huhti ja Kalle "Kilu" Havulinna. Huhti
kuitenkin lopetti jo parin vuoden päästä. Tällöin ykkösketjuun
laitettiin Yrjö Hakala. Loppu onkin sitten historiaa.
Havulinnan ja Huhtin laittaminen samaan ketjuun lienee ollut
myöhemmän maajoukkuevalmentajan Risto Lindroosin idea.
Ensimmäisen kerran ketju oli kasassa syksyllä 1945. Tämän
jälkeen Ilves ei hävinnyt kuin 4 ottelua vuoteen 1953
mennessä. Suurimman osan otteluista ratkaisi H-Ketju, jossa
työnjako oli selvä: Huhti, ja myöhemmin Hakala, hoiteli
vastustajat, Havulinna toi kiekon ylös ja syötti
Honkavaaralle, joka laittoi kiekon maaliin. Ketju toimi
loistavasti yhteen, mutta Honkavaaran ja Havulinnan välillä
näytti hyvin usein olleen tutkamainen yhteistyö. Heiltä on
heidän välisen yhteistyön salaisuutta usein kysyttykin.
Parhaimman vastauksen Honkavaara antoi sen jälkeen kun
häneltä oli kysytty että kuinka hän aina osasi olla oikeassa
paikassa, sopivasti kaukana maalin edessä, syötön tullessa
ylösnouseen Havulinnan mailasta. Honkavaara vastasi "ettei
koskaan ehtinyt pitemmälle". Taktiikkana oli kuitenkin
hyökkäyksen porrastaminen, joka on kova sana vielä nykyäänkin.
Ketju menestyi myös maajoukkueessa, parhaimpana meriittinä
lienee jäänyt historiaan Suomen ja Usan välinen
harjoitusottelu ennen vuoden 1951 MM-kisoja. Suomi oli
voittanut H-ketjun avulla jenkit avauserässä peräti 5-0 ja
koko ottelun Suomi voitti peräti 7-2. Jenkit olivat olleet
suorastaan tolaltaan H-ketjun pyörityksessä.

Matti Karumaan, Keijo Kuuselan ja Eero Salisman muodostama
Ka-Ku-Sa -ketju ja myöhemmin Matti Karumaan, Keijo Kuuselan
ja Esko Tien muodostama Ka-Ku-Ti -ketju pelasivat samaan
aikaan Honkavaaran H-ketjun kanssa. Yleensä H-ketju oli niskan
päällä, mutta yhdessä asiassa Kuuselan ketju oli ensimmäinen
Suomessa. Se oli myötäkarvauspelin tuominen Suomeen. Kuuselan
ketju ei asiasta meteliä pitänyt vaan oli hyvinkin hissukseen.
Tämän takia H-ketjukin löysi myötäkarvan muualta kuin
Hämeenlinnasta. Honkavaaran uran alussa ja pitkälti 1950-luvun
alkuun asti jääkiekon pelitaktiikka oli yksinkertaisen
tehokas: Linja alas. Mikä tarkoitti sitä että heti kiekon
menetyksen jälkeen hyökkäyslinja luisteli oman siniviivan
tuntumaan ja pyrki luomaan kuvion joka muistutti "Loivaa
Weetä". "Siitä oli vaikea tulla läpi. Linjapuolustus on joskus
vieläkin käytössä erikoistilanteissa. Se voi yllättää, kun ei
sitä ole opeteltu murtamaan", sanoo Honkavaara. Kaikki tuli
kuitenkin muuttumaan 1950-luvun taitteessa. Ilveksessä kaiken
alullepanija oli Juhani Linkosuo, joka oli vuonna 1949
USA:ssa. Hän kirjoitti Tampereelle ettei "täällä kukaan pelaa
sillä tavalla. Lähin mies päälle vaan". Honkavaara muistaa
asian hyvin: "Muistan, kun pohdimme Jussin kirjettä.
Totesimme, ettei tuota taktiikkaa jaksa toteuttaa. Mahdotonta.
Ei kannata opetellakaan". Linkosuo ei kuitenkaa luovuttanut
asiassa palattuaan Suomeen ja Tampereelle. "Lopulta aloimme
harjoitella myötäkarvataktiikkaa. Kokeilimme sitä jo saman
vuoden talvella sellaisissa otteluissa, joissa ensimmäisen
erän jälkeen oli aivan sama mitä taktiikkaa käytettiin.
Tasoerot olivat niin suuret. Tuli sellaisiakin tuloksia kuin
20-5, kun ei aina ehditty ajoissa alas", muistelee Honkavaara
myötäkarvauksen alkuaikoja.

Katowicessä tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen Honkavaara
siirtyi valmentamaan Ilvestä sekä osin samaan aikaan
maajoukkuetta. Ilveksen Honkavaara luotsasi kolme kertaa
Suomen mestaruuteen. Honkavaara valmensi Suomen maajoukkuetta
vuosien -55, -57, -58 ja -59 MM-kilpailuissa sekä vuoden -60
Olympialaisissa. Maajoukkuevalmentajana Honkavaaran uroteko
oli luotsata Suomi MM-kisojen neljänneksi vuoden 1957
MM-kisoissa. Tämä saavutus ylitettiin vasta 1992. 1959
MM-kisoissa tuli Honkavaaran meriittilistaan taas uusi sulka,
silloin Suomi sai pisteen Ruotsilta. Valmennusurallaan
Honkavaaralla oli ikävä kunnia todistaa aitiopaikalta Suomen
kaikkien aikojen MM-kisatappiota. Honkavaaran valmentama Suomi
Hävisi vuoden 1958 MM-kisoissa Kanadalle 24-0. Tappiota tosin
hiukan selittää se että Honkavaaran taktiikkaan kuului
lepuuttaa parhaita miehiä seuraavaan ja paljon tärkeämpään
Puola-otteluun.

Honkavaaran meriittinä on myös yksi erotuomarina vihelletty
virallinen maaottelu. Peli oli tuolloin vuonna 1955 Varsovassa
pelattu Suomi-Puola ja Honkavaaran erotuomarina oleminen
pelkkä sattuma. Tuolloin Suomi oli pelaamassa
kakkoismaaottelua Puolaa vastaan ja ensimmäinen oli hävitty
puolalaisten tuomarien räikeän kotiinpäin vedon takia 4-3.
Tämän takia suomalaiset vaativat että toiseen otteluun oli
saatava mukaan suomalainenkin tuomari. Ensin sovittiin että
maajoukkueen mukana matkannut Asko Ignatius - joka oli mukana
tulkkina - olisi viheltänyt ottelun. Stadionin porttien
häämöttäessä Ignatius kuitenkin jänisti ja sysäsi bussissa
hokkarinsa Honkavaaran syliin. "Vaihtoehtoja oli tasan kaksi.
Joko minä uhrautuisin, tai sitten saataisiin taas tyytyä
puolueelliseen puolalaiseen", muisteli Honkavaara tapausta.
Tuolloin maajoukkueen valmentajana toiminut Honkavaara
uhrautui ja joukkueenjohtaja Pentti Lumikko otti joukkueen
valmentajan työt. "Peli alkoi samoin kuin edellinenkin,
puolalaistuomari heitti heti suomalaisen ulos jostakin
mitättömästä syystä. No, minä heitin puolalaisen, että saatiin
peli tasaisemmaksi. Näin jatkettiin koko ajan. Puolalainen
heitti kaikkiaan 18 suomalaista jäähylle, minä 17 puolalaista.
Loppuhetkillä Suomi johti 4-3, ja pelasi taas kerran
alivoimalla. Siihen aikaan oli vielä sääntö, jonka mukaan
vihellettiin pitkä kiekko heti, jos vajaa joukkue löi lätkän
vastustajan päätyyn. Pari viimeistä minuuttia kestivät varmaan
varttitunnin. Aina kun pudotin kiekon jäähän, mutisin meidän
joukkueen aloittajalle että "vedä pitkä, vedä pitkä." Pelin
loppu oli pelkkää pitkää kiekkoa ja aloitusta. Mutta
maaotteluvoitto tuli", kertoi Honkavaara erotuomararina
olemisestaan.

Aarne Honkavaara on ollut suuri tekijä Suomen kiekkoilun
nousussa. Vuoden 1960 Olympialaisten epäonnistumisen jälkeen
tuli selväksi että oli toimittava pitkäjänteisesti, oli
koulutettava valmentajia ja oli saatava taloudellista tukea.
Uuden vuosikymmenen hitaan mutta pysyvän nousun takana
olivat jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harry Lindblad,
päävalmentaja Viljo Wirkkunen ja Aarne Honkavaara. Honkavaara
oli yksi tärkeimmistä henkilöistä Suomen nousun takana ja
osaltaan hänen ansiostaan Suomi rupesi satsaamaan jääkiekkoon.
Honkavaara myöskin kehitti ja aloitti suomalaisen jääkiekon
tilastoinnin ja tulospalvelun. Hän myöskin kirjoitti ja
toimitti useita alan julkaisuja, toimitti ideoimaansa
jääkiekkokirjaa sekä perusti Tampereelle Euroopan ensimmäisen
jääkiekkomuseon.

28.11.2001 julkistettiin Honkavaaran elämänkerta. "Dynamo,
rakkaudesta jääkiekkoon - Aarne Honkavaaran tarina" -niminen
kirja esittelee Dynamon uran, mutta myös maajoukkueen
vaiheita. Yksi kirjan kustantajista oli Jari Kurri. "Tämä oli
kunnia-asia. Entisen ajan jääkiekkoilijoita ei arvosteta
tarpeeksi", totesi Kurri. "Vaikka kirjaan kertyi 348 sivua,
kolme neljäsosaa aineistosta oli jätettävä yli", totesi
Honkavaara muina miehinä esittelytilaisuudessa. Tampereen
Ilves on kunnioittanut Honkavaaraa jäädyttämällä Honkavaaran
pelinumeron 7. Aarne Honkavaaralle on korvaamattomista
ansioistaan ja elämäntyöstään suomalaisen jääkiekon hyväksi
myönnetty liikuntaneuvoksen arvonimi ja hän on
jääkiekkoleijona numero 10. 1994 Honkavaaralle myönnettiin
Suomen jääkiekkoliiton ensimmäinen ansioristi kautta aikain,
samalla hänen nimettiin liiton kunniajäseneksi numero 1.
Honkavaarlla on myös oma nimikkopalkinto SM-liigassa, Aarne
Honkavaara -palkinto jaetaan kauden parhaimmalle
maalintekijälle.

TKH 30.11.2001 16:20

Juttu 6
 
Ketä äärettömän vaarallista maalintekijää aikoinaan
kutsuttiin "käppyräksi"? Kyseessä on tietenkin Troikka
Petrovan oikea laitahyökkääjä Boris Mihailov.

Boris Mihailov syntyi lokakuun 6. 1944 Moskovassa.
Neuvostoliiton pääsarjatason kiekkoilun Mihailov aloitti
18-vuotiaan Energiya Saratovin joukkueessa. Energiya
Saratovissa Mihailov ei kuitenkaan pelannut kuin kolme
vuotta, sitten hän siirtyi Moskovan Lokomotoviin kahdeksi
kaudeksi. Tämän jälkeenhänet hommattiin erittäin lahjakkaana
23-vuotiaana ZSKA:n riveihin. ZSKA:ssa Mihailov
pelasi koko lopun uransa, aina vuoteen 1981 asti.
Neuvostoliiton pääsarjassa Petrov pelasi kaikkiaan 572 peliä
ja teki 427 maalia. Maalimäärä on Neuvostoliiton sarjan
rikkoutumattomaksi jäävä ennätys kautta aikojen.
Neuvostoliiton sarjan vuoden parhaimmaksi pelaajaksi Mihailov
valittiin kaksi kertaa, -78 ja -79. Neuvostoliiton sarjan
All-Starsiin Mihailov valittiin kuusi kertaa, -69, -73, -74,
-75, -77 ja -78.

Boris Mihailov oli mahtava maalintekijä ja Neuvostoliiton
maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni. Hän oli ovela ja juonikas
pelaaja, joka ampui äärettömän arvaamattomasti. Mihailov
lienee yksi kaikkien aikojen ovelemmista ja juonikkaimmista
pelaajista. Se liittyy paitsi mailatekniikkaan niin myös
luisteluun. Mihailovin luistelutekniikka oli hämäävää ja
vasta liian myöhään vastustaja tajusi mistä oli kysymys:
pystyasennossa luistellut Mihailov kykeni vartalonsa
painopistettä siirtämällä muuttamaan luistelurytmiään
tavattoman nopeasti, siten ohittamaan vastustajan puolustajat.
Mihailov oli myös äärimmäisen loistava ampuja, laukaus ei
ollut niinkään kova, mutta sitäkin tarkempi. Kukaan pelaaja
maailmassa ei ollut ollut niin tarkka kiekkojen sijoittaja
sitten maagisen Anatoli Firsovin. Reboundit olivat myös
Mihailovin erityisosaamista, yleensä Mihailov pääsi joka toiseen
maalivahdista kimmonneeseen irtokiekkoon ensimmäisenä.
Mihailovin pitkäaikainen ketjukaveri Valeri Harlamov kuvasi
Mihailovia näin: "Mihailovissa yhdistyi harvinaisella tavalla
sammumaton taistelutahto ja huippuunsa hiottu
viimeistelytaito. Hän ampui arvaamattoman nopeasti ja
harvinaisen tarkasti. Hän seurasi aina maalivahdin liikkeitä
ja ampui tukijalan vierestä sisään. Siitä on kaikkein hankalin
torjua". Mihailovilla oli myös erityinen tehtävä legendaarisen
valmentajan Anatoli Tarasovin puolelta. Kun ketjun tai
joukkueen peli ei jostain syystä luistanut niin Mihailovin
tehtävä oli se sytyttää ja innostaa muita pelin kriittisinä
ja vaikeina hetkinä. Mihailovilla oli tähän tehtävään
synnynnäinen lahja ja hän teki todella usein tärkeitä maaleja
kiihkeissä peleissä. Tarasov lienee kehunut
maajoukkuepelaajistaan juuri Mihailovia kaikkein eniten. "Vain
urheilijoista voi tulla jääkiekkoilijoita. Mihailov oli
mallioppilas. Hän tuli ensimmäisenä jäälle ja lähti
viimeisenä. Jääkiekkoilusta löytyy vain kaksi ehtymättömän
lujatahtoista mestaria: Mihalov ja maalivahti Vladislav
Tretjak. Mihailov oli suurenmoinen kapteeni. Hän antoi aina
kaikkensa ja vaati joukkuetovereilta samaa", on Tarasov
sanonut Mihailovista. Myöskin Neuvostoliiton myöhempi
maajoukkuevalmentaja Viktor Tihonov on kehunut auliisti
Mihailovin kapteenin avuja: "Boris Mihailov oli suuremmoinen
kapteeni. Hän taisteli aina loppuun asti, jopa silloinkin, kun
ZSKA:ssa monet muut johtopelaajat alkoivat pelata melkeinpä
jokaisessa ottelussa puolella teholla. Hän taisteli aina
ottelun viime sekunneille asti, jos aikaa vain oli hän
hyökkäsi lannistumatta aina vain uudestaan vastustajan
maalille. Mihilov oli hyvä valmentajan apulainen, sillä hän
toimi joukkueen edun mukaisesti. Sellaiset kapteenit ovat
valmentajalle korvaamattomia. Borikseen pystyi luottamaan
ongelmatilanteissa. Olin varma, että jos aihetta ja syytä on,
niin Mihailov arvostelisi ketä tahansa piittaamatta
titteleistä ja meriiteistä. Tiedän varmasti Mihailovin
sanoneen päättäväisesti sanansa ja haukkuneen valmentajan
poissaollessa jopa hänen läheisen ystävänsä Vladimir Petrovin
kun siihen on ollut aihetta. Mihailov vaikutti esimerkillään
ja uhrautuvuudellaan merkittävästi joukkueen yhteishenkeen ja
taistelutahtoon. Kapteeni on joukkueen sielu. Tämän ajatuksen
todisti oikeaksi joukkueemme johtaja Boris Mihailov koko
urheilu-uransa ajan". Luonteeltaan Mihailov oli aika
salamyhkäinen, hänen kasvonsa pysyivät takuuvarmasti
peruslukemilla, kulki joukkueen peli miten hyvin tai huonosti
tahansa. Tihonov on kuvaillut Mihilovin luonnetta näin: "Hän
oli vahva persoonallisuus ja ihminen, joka tuntee itsensä ja
joka kykenee myös ymmärtämään muita. Hänen luonteensa oli
omalaatuinen, mutta tavallaan myös oikeudenmukainen". Vahva
ja kova luonne Mihailovilla kun oli niin luonnollisesti myös
Tihonov sai siitä omansa: "Boriksen kanssa työskentely ei
ollut yksinkertaista. Aika ajoin hän saattoi olla synkkänä ja
vastustaa mitä tahansa valmentajan ratkaisua". Näinhän se
usein on, joskus se kova ja vahva tahto suuntautuu vääriin
asioihin.

Neuvostoliiton maajoukkueessa Mihailov pelasi kaikki MM-kisat
ja Olympialaiset ajanjaksolla 1969-80. Kultaa hän sai kaksi
kertaa Olympialaisista, -72 ja -76 sekä kahdeksan MM-kultaa.
Mihailov pelasi kaikkiaan 282 maajoukkuepeliä ja teki niissä
yhteensä tasan 200 maalia. MM-kisojen All-Starsiin Mihailov
on valittu kaksi kertaa, -73 ja -79. MM-kisojen parhaimmaksi
hyökkääjäksi Mihailov on valittu niin ikään kaksi kertaa, -73
ja -79. Mihailov MM-kisojen historian kaikkien aikojen paras
pistemies ja maalintekijä. Mihailovin johtolukemat ovat
169 (98+71) 105:ssä ottelussa. Ketjukaveri Valeri Harlamov
pelasi täsmälleen samanverran otteluita, mutta sai kymmenen
pistettä vähemmän ja on tilaston kakkonen. MM-kisojen kaikkien
aikojen maalitilastossa toisena on Sven Tumba 14 maalia
pienemmällä saldolla. MM-kisojen kaikkien aikojen
syöttötilastossa Mihailov on neljäs Maltsevin, Harlamovin ja
Petrovin jälkeen. Pistekeskiarvoilla mitattuna Mihailovilla
on MM-kisojen historian toiseksi kovin pistekeskiarvo 1,61
pistettä per MM-kisaottelu. Firsovilla on kaikkien aikojen
kovin, 1,8. Lisäksi Mihailovilla on MM-kisojen historian
kolmanneksi kovin maalikeskiarvo, 0,93. Firsovilla on sekin
kovin, 1,05. Sven Tumba on toinen 0,95:n keskiarvolla.
MM-kisojen pistepörssin Mihailov voitti kerran, -74. Lisäksi
hän sijoittui kerran tasapisteisiin voittajan kanssa ja useita
kertoja toiseksi. MM-kisojen maalipörssin Mihailov voitti
kaksi kertaa, -77 ja -78. Mihailov oli Neuvostoliiton ja koko
sarjan parhaimpia pelaajia niin Summit Seriessissä 1972 kuin
WHA-sarjassa 1974. Kaikkein parhaiten hän on jäänyt kuitenkin
P-Amerikkalaisten mieleen Neuvostoliiton voittamassa vuoden
1979 Challenge Cupissa, jossa vastustajana oli NHL:n
parhaimmista koottu joukkue. Neuvostoliitto voitti kiivaan ja
rajun sarjan voitoin 2-1 ja Mihailov palkittiin sarjan
parhaimpana pelaajana.

Kaikkein parhaiten Boris Mihailov tunnetaan osuudestaan
legendaariseen, ja ehkäpä hyvinkin siihen kaikkien aikojen
parhaimpaan ja tehokkaimpaan, hyökkäysketjuun.
Ketju on tietenkin "Troikka Petrova", Valeri Harlamov -
Vladimir Petrov - Boris Mihailov. Ensimmäisen kerran ketju
koottiin yhteen maaliskuun 23. 1968, vuotta ennen
ensiesiintymistään MM- kisoissa. Tuolloin Moskovan ZSKA:n
tuleva legendaarinen valmentaja Anatoli Tarasov laittoi Vladimir
Petrovin ja Boris Mihailovin seuraksi mestaruussarjaotteluun
Khimikiä vastaan nuoren Valeri Harlamovin. Ketju oli tuolla
kaudella koossa vain tässä yhdessä ottelussa, eikä
kukaan tapahtumassa mukana ollut tajunnut että he olivat
todistamassa historiallista tapahtumaa jääkiekossa. Seuraavan
1968-69 kauden alussa ZSKA teki harjoitusturnausmatkan
Japaniin, josta paluun jälkeen Tarasov otti nuorukaiset uuteen
käsitelyyn. Tällöin Petrovin ketjun entinen laitahyökkääjä,
Venjamin Aleksandrov, sai luovuttaa paikkansa Valeri
Harlamoville lopullisesti. Venjamin Aleksandrov kuuluu
neuvostokiekkoilun suuriin nimiin, mutta tuolloin aika oli
hänestä ajamassa ohi. Aleksandrov lopettikin kiekkoilun tähän
kauteen. Saman vuoden joulukuun Izvestija turnauksessa Troikka
Petrova jo näyttikin mitä tulevan piti, ketju teki neljä
maalia 4-3 voittoon päättyneessä ottelussa Kanadaa vastaan.
Tämän jälkeen Neuvostoliiton maajoukkue lähti kymmenen
ottelun, ja kymmenen voiton, Kanadan kiertueelle. Mukaan
pääsi myös Troikka Petrova ja pelit myös kulkivat hyvin,
mutteivat mitenkään loisteliaasti. Ensimmäiset MM-kisat
Troikka Petrova pelasi yhdessä saman -69 vuoden MM-kisoissa.
Tuolloin vielä Firsov oli joukkueen suurin tähti, mutta
Troikka Petrova osoitti kuitenkin että heistä tulee
Neuvostoliiton johtava kokonaisuus tulevaksi vuosikymmeneksi.
Ja niin myös tapahtui, Troikka Petrova alkoi hallita
kansainvälistä jääkiekkoa vuoden -71 MM-kisoista lähtien.
Kaikkein suvereenimman osoituksen tasostaan ketju antoi vuoden
-73 MM-kisoissa, jolloin pistepörssissä tuli kolmoisvoitto
Petrovin tehdessä MM-kisojen historiaan jäävän tehopiste-
ennätyksen 34 (18+16) 10:ssä ottelussa. Myöskin -77 kisat
päättyivät Troikka Petrovan kolmoisvoittoon pistepörssissä.
Koko 70-luvulla kaikkiaan kuudesti pistepörssin voitti
"petrovilainen", myös maali- ja syöttöpörssin voitot päätyivät
yhtä usein petrovilaisten voittoihin. Kaikkiaan Troikka
Petrovan yhdessä tekemät arvokisamaalit nousevat kahdentoista
vuoden ajalta yli 270:n ja tehopisteet yli 530:n vain noin
120:ssä ottelussa. Siis tämä vain MM-kisoissa ja
Olympialaisissa. Kaikkein parhaimman saldon ketju sai
jo mainituista vuoden -73 kisoista jolloin sen saalis oli 86
pistettä ja 43 maalia vain 10:ssä ottelussa. Ketjun
pistekeskiarvo ottelua kohti koko kahdentoista vuoden ajalta
on huimat 4,4 ja parhaimmissa vuoden -73 kisoissa se oli
peräti 8,6. -73 MM-kisoissa petrovilaiset myös muodostivat
turnauksen All-Starsin, lisäksi useamman kerran kaksi kolmesta
petrovilaisesta valittiin All-Starsiin. Troikka Petrova pelasi
viimeiset MM-kisat yhdessä vuonna -79, mutta oli kasassa vielä
seuraavan vuoden Olympialaisissakin. Ketjun yhteiselo kesti
siis yhteensä 12 vuotta, 1969-80. Parhaimman kuvan Troikka
Petrovan ylivoimaisuudesta saa katsomalla MM-kisojen kaikkien
aikojen tilastoja. MM-kisojen kaikkien aikojen pistetilastossa
Troikka Petrovan sijoitukset ovat 1, 2 ja 4, vain Maltsev on
kiilannut väliin. MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssissä
petrovilaiset ovat sijalla 1, 4 ja 5, Sven Tumba ja Maltsev
ovat välissä. MM-kisojen kaikkien aikojen syöttötilastossa
petrovilaiset ovat 2, 3 ja 4, Maltsev johtaa tilastoa.
Ketjulla ei ollut vakinaista pakkipari niin kuin KLM:llä oli
Fetisov - Kasatonov. Hyvin usein Troikka Petrovan takana
kuitenkin pelasi yksi ja sama pakkipari ja se oli Valeri
Vasiljev - Vladimir Lutshenko. Tällöin tätä koko kentällistä
kutsuttiin "Super Five"-nimellä. Ketju oli poissa vain
yhdestä isosta turnauksesta ja se oli vuoden -76 Kanada Cup.
Neuvostoliitto katsoi tuolloin ettei turnauksella ollut
paljoa merkitystä ja päättivät katsastaan sen avulla nuoria
ja kokemattomia pelaajia kauden tärkeimpiä, MM-kisoja ja
Olympialaisia, silmällä pitäen. Näin he jättivät Maltsevia
lukuunottamatta kaikki tähdet kotiin. Ketjun maagista peliä
on kuvailtu monin lausein, mutta erään kaikkein kuvaavimman
sanoin ruotsalainen hyökkääjä Håkan Wickberg: "Petrovin ketjun
pysäyttämiseen olisi tarvittu seitsemän miestä ja iso tukku
hyvää onnea." Ketjun magiikkaan oli Mihailovin mielestä helppo
selitys: "Samaan ketjuun sattui kolme hyvää kaveria. Opimme
tuntemaan toisemme kuin omat taskumme. Kaikki tiesivät
luonnostaan, mitä tehdään ja minne mennään seuraavaksi".

Peliuransa jälkeen Boris Mihailov rupesi valmentamaan. Hän oli
ZSKA:n kakkosvalmentaja kaudet 1983-1991. Tämän jälkeen hän
oli päävalmentajana kaksi vuotta Sveitsin Rapperswill:ssä ja
st. Petersburg:ssa. Venäjän maajoukkueeta Mihailov valmensi
kaudet 1992-96. Vuoden -93 Saksan MM-kisoissa Mihailov
valmensi Venäjän maailmanmestariksi. Mihailov valmensi myöskin
Venäjän -96 World Cupin joukkuetta. Tämän jälkeen hän on
valmentanut Moskovan ZSKA:ta. 2000 Mihailov valittiin IIHF:n
Hall Of Fameen.

TKH 01.12.2001 15:59

Juttu 7
 
Kenen pelaajan saama pelikielto aiheutti jääkiekon kaikkien
aikojen suurimman mellakan?? Kyseessä on tietenkin Maurice
Richard, jonka loppukauden kestävä pelikielto maaliskuussa
1955 aiheutti valtavan mellakan Montrealissa.

Maurice "Rocket" Richard syntyi elokuun 4. 1921 Montrealissa,
Quebecissa. Richard pelasi ja kehittyi Montrealin
paikallisissa juniorijoukkueissa ja sarjoissa. Ensimmäisen
kerran Richardin poikkeukselliset taidot huomattiin NHL:n
piireissä Rocketin pelatessaan Montreal Royalsissa, Mtl-Sr
liigassa kaudella 1941-42. Pari kymppinen nuorukainen herätti
huomiota ilmiömäisellä nopeudellaan, vaikka maaliverkko ei
vielä mielettömän tiuhaan heilunutkaan. Jo seuraavaksi
kaudeksi hänet kuitenkin värvättiin NHL:ään ja Montrealiin.

Montrealissa Richardista tuli eräs NHL:n kaikkien aikojen
suurimmista legendoista. Ensimmäinen kausi meni
loukkaantumisen takia vielä piloille, mutta jo seuraavalla
kaudella hän teki mahtavat 32 maalia ja valittiin NHL:n kakkos
All-Starsiin. NHL:n All-Stars paikasta Richard ei
luopunutkaan seuraavaan 14 vuoteen. Richard valiittin
ajanjaksolla 1944-1957 neljätoista kertaa peräkkäin NHL:n
all-starsiin, kahdeksan kertaa ykköseen ja kuusi kertaa
kakkoseen. Kaudella 1944-45 Rocket ampui ensimmäisenä
pelaajana NHL:n historiassa 50 maalia 50 ottelussa, joka
luonnollisesti oli silloin NHL:n ennätys. Se on teko johon
pelaajia vielä tänä päivänäkin verrataan, ja vain aniharva
siihen koskaan pystyy. Rocket oli myös NHL:n historian
ensimmäinen pelaaja, joka ylti 500 maaliin, joka yhä nykyään
on eräänlaisen superpelaajan raja. NHL:n maalipörssin Richard
voitti kaikkiaan viisi kertaa. 1947 Rocket voitti liigan
arvokkaimmalle pelaajalle myönnettävän Hart trophyn. Jo 1945
Richard oli ollut ehdolla Hartin voittajaksi, mutta silloin
se meni vielä Rocketin ketjukaverille Elmer Lach:lle Rocketin
jäädessä toiseksi. 1951 Richard oli niin ikään ehdolla Hartin
voittajaksi, mutta palkinto meni Bostonin Milt Schmidt:lle
Rocketin jäädessä taas toiseksi. Richard pelasi koko mahtavan
18 vuotta kestäneen uransa Montrealissa ja hän onkin edelleen
Montrealin kautta aikain paras maalintekijä 544:llä
maalillaan. Aikanaan tämäkin oli NHL:n ennätys, mutta nykyään
ottelumäärien noustua se riittää enää sijaan 19. kaikkien
aikojen listalla. Richard pelasi viimeisen kautensa
38-vuotiaana kaudella 1959-60. Kahdeksassatoista kaudessa ja
978:ssa ottelussa Richard teki 965 (544+421) pistettä. Maaleja
Richard teki parhaimmillaan 50 ja pisteitä 74. Pistepörssiä
Richard ei koskaan voittanut, mutta peräti viidesti hän oli
pörssin kakkonen. Play-offeissa Richard oli ehkä vielä parempi
kuin runkosarjassa. Esimerkiksi kaudella 1943-44 hän teki
yhdeksässä ottelussa 12+5. Silloin Richard ei voittanut
maalikuninkuutta, mutta kerran hän on senkin voittanut.
Kaikkiaan Rocket on tehnyt 133:ssa Play-Off-ottelussa 126
(82+44) pistettä.

Rocket on tehnyt monta ikimuisto maalia urallaan, mutta yhden
kaikkein ikimuistoisimmista hän teki Bostonissa, Stanley Cupin
semifinaaleissa 1952. Bostonin Leo LaBine taklasi Richardia
ensimmäisessä erässä niin rajusti, että tämä piti kantaa
puolitajuttomana kentältä tikattavaksi. Richard palasi
otteluun vasta kolmannessa erässä 1-1 tilanteessa. Rocketilla
oli päässään side ja silmissä näkyi tähtiä, mutta silti hän
pystyi tekemään ottelun voittomaalin mahtavan soolon
päätteeksi. Hän päätti läpi kaukalon jatkuneen kuljetuksensa
harhauttamalla puolustaja Bill Quackenbushin, Rocket suojasi
kiekkoa työntämällä puolustajaa kauemmaksi toisella kädellä,
ja ampui kiekon yhdellä kädellä ohi maalivahti Jim Henryn.
Muita pudotuspelilien tähtihetkiä Richardilla on lukemattomia.
Pudotuspelisarjassa Torontoa vastaan 1944 Richard teki
joukkueensa kaikki viisi maalia 5-1 päättyneessä ottelussa.
Richardilla onkin NHL:n historian toiseksi eniten
hattutemppuja Play-Offeissa, 7 kappaletta. Vain Gretzkylla on
enemmän, 10 hattutemppua. On Rocketilla kuitenkin myös NHL:n
ennätys, hän on NHL:n historian eniten Play-Off-
jatkoaikamaaleja tehnyt pelaaja 6:lla jatkoaikamaalilla.
Rocket onnistuikin usein juuri kaikkein tärkeimmissä
otteluissa 82:sta play-off maalista 18 oli voittomaaleja ja
kuusi niistä siis jatkoaikamaaleja.

Richard oli hyvin karismaattinen pelaaja, jolla oli mahtava
vauhti. Hän oli myös hyvin tempperamenttinen pelaaja ja se
sai hänet usein vaikeuksiin. Rocket pelasi pitkään
legendaarisessa "Punch Line" -ketjussa yhdessä keskushyökkääjä
Elmer Lachin ja vasemman laiturin Toe Blaken kanssa. Ketju sai
nimensä kauden 1944-45 jälkeen kun ketju valloitti NHL:n
pistepörssin kolme kärkisijaa. Kausi oli Rocketille muutenkin
loistava koska hän teki oman yhden ottelun piste-ennätyksensä
tuolla kaudella. 9-1 Montrealin voittoon päättyneessä
ottelussa Detroitia vastaan Rocket teki viisi maalia ja
kahdeksan pistettä, joka on edelleen Montrealin ennätys. Koko
liigassakaan tätä ennätystä ei ohitettu kuin vasta Darryl
Sittlerin tehdessä 10 pistettä 1976.

"Rocket totesi minulle kerran, että hän tunsi pelatessaan
edustavansa kaikkia kanadanranskalaisia", on urheilutoimittaja
Rejean Trembley sanonut. Canadiensin parhaimpana pelaajana
Rocket olikin kaikkien kanadanranskalaisten johtohahmo.
Johtohahmo hän oli myös jäällä, hän suhtautui jääkiekkoon
hyvin intohimoisesti ja oli valmis tekemään mitä tahansa
voittaakseen. Maaliskuussa 1955 Richard meni kuitenkin liian
pitkälle löytyään linjamiestä ja huidottuaan päättämösti
mailallaan Bostonissa syntyneen joukkotappelun aikana. Tästä
NHL:n toimitusjohtaja Clarence Campbell antoi Richardille
runkosarjan kolmeen viimeiseen otteluun ja pudotuspelien
loppuun saakka kestäneen pelikiellon. Tämä teko kouhutti koko
kanadanranskalaista väestöä, jonka mielestä Campbell oli
hyvä osoitus englanninkielisten valta-asemasta koko maassa.
Asia suututti kanadaranskalaisia senkin takia että nyt
ensimmäistä kertaa Richard oli lähellä voittaa runkosarjan
pistepörssin johdettuaan sitä ennen pelikieltoaan neljällä
pisteella, ja otteluita oli vain kolme jäljellä. Campbell oli
paikalla Canadiensin seuraavassa kotiottelussa, jossa
katsojien päävastustaja ei ollutkaan kaukalossa pelannut
Detroit vaan katsomossa istunut Campbell, joka sai tuta
kanadanraskalaisten vihan. Ensimmäisen erän lopulla eräs
nuorukainen lähestyi Campbelliä käsi ojossa. NHL-pomo luuli
tämän haluavan tervehtiä ja ojensi oman kätensä
vastatervehdykseen, vain saadakseen kunnon korvapuustin
nuorukaiselta. Seuraavaksi laukesi kyynelkaasupanos, ja sitten
tuli kaaos katsomoon. Montrealin palopäällikkä keskeytti
ottelun ja tulokseksi tuli Detroitin voitto luovutuksella.
Detroit olikin siirtynyt johtoon ennen kaaosta. Detroit ja
Montreal olivat käymässä kovaa taistoa runkosarjan voitosta
ja kun Montreal oli häviämässä vain sen takia että
"vääryydellä" heiltä vietiin paras pelaaja, kouhahti
Montrealaisilla yli. Kunnon rähinät alkoivat kuitenkin vasta
kun 15 000 katsojaa siirtyi Montrealin pääkadulle, Ste.
Catherinelle. Siellä mellakoitiin oikein kunnolla usean
korttelin matkalla ja aivan aamuun asti. Seuraavana päivänä
Rocket esiintyi radiossa ja televiossa vedoten montrealaisiin
rauhan palauttamiseksi. Mikä oli sitten Richardin pelikiellon
hinta?? Montrealin kaupungille mellakan aiheuttamat kulut
olivat 500 000 Kanadan taalaa, mutta Canadienssille hinta oli
paljon suurempi. Luovutuksella Montrealin voittanut Detroit
voitti juuri sillä ottelulla runkosarjan kahden pisteen
turvin ja Richard itse menetti yhdellä pisteellä runkosarjan
pistepörssin voiton. Richard ei näin koskaan voittanut
pistepörssiä. Kaikkein suurin hinta Richardin hölmöilystä
koitui kuitenkin Canadiensille play-offeissa. Joukkue eteni
aina finaaliin asti jossa hävisi mestaruuden seitsemässä
ottelussa juuri Detroitille. Kumpikin joukkue voitti kaikki
ottelunsa kotonaan, eli runkosarjan voitto ja kotietu ratkaisi
mestaruuden Detroitille. Tämän Rocketin takia menetetyn
mestaruuden Richard maksoi kuitenkin Canadiensille korkojen
kera takaisin. Richard oli joukkueen sielu Montrealin
voittaessa viisi mestaruutta putkeen heti kaudesta 1955-56
lähtien. Nämä viisi kautta olivat Mauricen viisi viimeistä,
mutta Mauricen veljen Henri Richardin viisi ensimmäistä.
Yhdessä pelatessaan Richardit toivat aina mestaruuden
Montrealiin.

27.5.2000 kuollut Marice Richard aiheutti maansurun koko
Kanadassa. Tuskin ketään kanadalaista on muisteltu niin paljon
kuin kuin Rocketia. Hänen muistokseen muun muassa pidettiin
hiljainen hetki toisen urheilulajin pääliigan ottelussa.
Richard oli ensimmäinen ammattiurheilija, jolle tämä kunnia
on annettu. Tämän hiljaisen hetken piti baseballin Montreal
Expos. Richardin käyttämä pelinumero 9 on jäädytetty
Montrealissa. 1961 Maurice Richard valittiin Kanadan Hockey
Hall Of Fameen. Richardilla on ollut kauden 1998-99 alusta
lähtien oma nimikkopalkinto NHL:ssä, Maurice "Rocket" Richard
trophy jaetaan runkosarjan parhaimmalle maalintekijälle.

TKH 01.12.2001 20:56

Kiinnostaako joku tietty pelaaja
 
Tiedän vuosien kokemuksesta, että vanhemmat tähdet ei
juurikaan nyky lätkäfaneja kiinnosta, mutta jos siinä promillessa -
jotka näitä tekstejä jaksaa kahlata läpi - on semmosia, jotka
haluaisi lukea jutun jostain tietystä pelaajasta, niin voi ilmotella
sähköpostiin, yksityisviestillä tai viestiketjuun. Tekstejä mulla on
niin paljon että tuskin jaksan niitä murto-osaa enempää tänne
lähetellä. Kyseinen pelaaja voi olla melkeinpä miltä
vuosikymmeneltä ja mistä sarjasta tahansa, kunhan se on ollut
aikanaan "huomattava" pelaaja.

teemu_s 01.12.2001 22:45

Ensiksikin kiitokset näistä jutuista, aivan mahtavia tarinoita!

Sitten siihen toivomuslistaan. Ensimmäisenä tuli mieleen Bobby Orr, sitten siihen voisi lisätä näitä 70-luvun parhaimman joukkueen pelaajia: Lafleur, Shutt, Gainey, The Big Three, jne.

TKH 02.12.2001 11:41

Juttu 8
 
Joo, teemu_s:lle sen verran että pyrin laittamaan juttuja
vuorotellen neljästä eri ryhmästä - suomalainen, neukku, NHL ja
eurooppalainen (Tsekki tai Ruotsi). Eli Orr:n, LaFleur:n ja
Robinsonin juttujen tulo saattaa kestää jonkin aikaa, mutta kyllä
ne tulee. Gainey:stä en ole tehnyt juttua. Ja kiitoksia vaan
kehuista.



Kaikki tuntevat ja tietävät legendaarisen ja erään maailman
kaikkien aikojen aivan parhaimmista maalivahdeista,
Neuvostoliittolaisen Vladislav Tretjakin, mutta kuinka moni
tietää että Tretjak jäi usein eurooppalaisissa turnauksissa,
MM-kisoissa ja Olympialaisissa, toisen maalivahdin varjoon.
Tämä Tretjakin usein varjoonsa jättänyt maalivahti on
Tsekkoslovakkialainen Jiri Holecek, joka oli muun muassa
Dominik Hasekin suuri idoli. Holecekista olisi hyvinkin tullut
suurempi legenda kuin Tretjakista jos Holecek olisi saanut
Tretjakin tapaan useita mahdollisuuksia pelata NHL-
ammattilaisia vastaan.

Holecek syntyi marraskuun 18. 1944 Prahassa. Holecek alkoi
pelata jääkiekkoa jo pienenä poikana poikana Prahan lähellä
olevan lammen jäällä. 12-vuotiaana Holecek pääsi Tatra
Smichovin joukkueeseen ja pelasikin siinä vuoden hyökkääjänä.
Seuraavana vuonna Holecek halusi isompaan joukkueeseen ja
pyrki Prahan Bohemians -joukkueeseen. Kävi kuitenkin niin
ettei Holecek mahtunut kyseiseen joukkueeseen. Holecekin
onneksi hän huomasi kuitenkin että Bohemiansin
paikalliskilpailija Prahan Slavia etsii joukkueeseensa
maalivahtia. Niinpä Holecek pyrki Slaviaan ja myös pääsi
joukkueen maalivahdiksi. Toisin sanoen Holecekin maalivahdin
ura oli aivan sattumaa. Holecekista tuli maalivahti vain sen
takia ettei hän mahtunut toisen Prahan joukkueen
hyökkääjistöön. Slavia:ssa Holecek pelasi kunnes
Tsekkoslovakkian pääsarjan joukkue Dukla Kosice huomasi
hänet ja otti omaan joukkueeseensa. Kosicessa Holecek pelasi
aina vuoteen -73. Tällöin Holecek palasi Prahaan ja Spartan
joukkueeseen, missä pelasi aina vuoteen -78 asti.
Tsekkoslovakkian pääsarjassa Holecek pelasi kaikkiaan 488
peliä. Holecek voitti Tsekkoslovakkian sarjan parhaimmalle
pelaajalle annettavan kultaisen mailan -74, lisäksi Holecek
valittiin sarjan parhaimmaksi maalivahdiksi -78.
Holecek pelasi vielä Tsekkoslovakkian uransa jälkeen
muutaman kauden Saksassa EHC Munich:ssa ja ECH Essen:ssä.

Parhaiten Holecek tunnetaan loistavista peleistään aikanaan
melkein voittamatonta Neuvostoliittoa vastaan. Holecek on
sanonut Neuvostoliitto-peleistä näin: "I loved to play
against them because our team didn't have anything to lose
in those games. Everybody expected us to lose and if we won
we became national heroes. I usually liked to skate out a
bit to face the shooters but against them I stood on the goal
line. Trying to skate out of your crease to cut the angles
against the Russians would have been suicide" Holecek on
sanonut myös - kaiken muun maailman vastaisesti - ettei
koskaan pitänyt Tretjakkia yhtenä kaikkien aikojen
parhaimpana maalivahtina. "No, Tretyak wasn't anything
special. We had at least ten goalies back home who were
better than him and the same goes for Sweden. The Russians
had such a good team that it wasn't very hard to be in goal
for them." Ei se nyt ihan noin kyllä ole. Hivenen totuutta
tuossa kyllä on - Tretjak lienee hiukan yliarvostettu - mutta
kyllähän Tretjak on legendaarisuutensa ansainnut muun muassa
-72 Summitin peleillään sekä -81 Kanada Cupin
maagisuudellaan.

Jiri Holecek oli ensimmäinen kasvosuojusta käyttänyt
eurooppalainen maalivahti. Eurooppalainen maalivahtiLegenda
hänestä tuli hänen nopean mailakätensä ja tehokkaiden
hanskakäden torjuntojen ansiosta. Holecekille annettiin
lempinimi "Fakiiri", se ei suinkaa tullut siitä että hän olisi
esittänyt akrobaattitemppuja tai nukkunut naulapatjalla vaan
hänen ulkoisesta pitkästä ja laihasta olemuksestaan. Aluksi
Holecek matki MM-kisoissa loistaneen ja myöhemmin NHL:ssä
pelanneen kanadalaisen Seth Martinin tyyliä, mutta hio
myöhemmin oman tyylinsä. Holecekin maalivahti tyylistä on
sanottu näin: "In his homeland Holecek was called "Kouzelnik"
(The Magician), for his acrobatic style of play. He was
equally good and fast with his blocker as he was with his
glove hand. He also had very quick feets and tried to emulate
the style of his childhood idol, Canadian Seth Martin. Another
strength was that Holecek always used to be cool under
pressure."

Tsekkoslovakkian maajoukkuetta Holecek edusti 164 kertaa,
joka on Tsekkoslovakkian ennätys. MM-kisoihin Holecek
osallistui 10 kertaa, lisäksi Holecek oli mukana kaksi
kertaa olympialaisissa, -72 (pronssia) ja -76 (hopeaa).
Maailmanmestaruuden Holecek voitti kolmesti, lisäksi tuli
useita hopea- ja pronssimitaleita. Lisäksi Holecek oli mukana
-76 Kanada Cupissa, jossa Tsekkoslovakkia eteni aina
loppuotteluun. MM-kisojen parhaimmaksi maalivahdiksi Holecek
on valittu viisi kertaa, -71, -73, -75, -76 ja -78.
MM-kisojen All-Starsiin Holecek on valittu myös viisi kertaa,
-71, -72, -73, -76 ja -78. Ketään muuta maalivahtia ei ole
MM-kisojen historiassa valittu viittä kertaa MM-kisojen
parhaimmaksi maalivahdiksi tai MM-kisojen All-Starsiin.
Holecek on valittu kumpaankin viisi kertaa. Holecek oli
maailman paras maalivahti 70-luvulla ja on varmasti yksi
aivan kaikkien aikojen parhaimmista. Holecekin kannalta on
todella ikävää etteivät P-Amerikkalaiset nähneet häntä
koskaan parhaimmillaan. Sen ainoan kerran kun he yleensä
näkivät Holecekin pelaavan, vuoden -76 Kanada Cupissa,
Holecek ei onnistunut. -76 Kanada Cupin finaaleissa sekä
Jiri Holecek että Vladimir Dzurilla epäonnistuivat pahoin.
Ensimmäisessä 6-0 finaalissa Dzurilla vaihdettiin maalista
pois päästettyään neljä kiekkoa ensimmäisessä erässä.
Toisessa ottelussa taas Holecek vaihdettiin ensimmäisen erän
aikana pois päästettyään kaksi helppoa maalia. Kaiken lisäksi
koko 70-luvun Holecekin varjossa ollut Vladimir Dzurilla
onnistui pelaamaan nollapelin "kaikkien aikojen jääkiekko
-ottelussa" Tsekkoslovakkia - Kanada 1-0. Näin Dzurilla on
se maalivahti jonka P-Amerikkalaiset muistavat vaikka muuten
koko vuosikymmenen eurooppalainen ykkövahti oli Holecek.
Yleensäkin koko Tsekkoslovakkian menestys kansainvälisissä
turnauksissa 70-luvulla kulminoitui juuri Holecekin, toki
myös Dzurillan, maalivahtipeliin. Ilman heitä ei
Tsekkoslovakkialla olisi ollut mahdollisuuksia voittaa
Neuvostoliittoa vuosien -72, -76 ja -77 MM-kisoissa.

Uransa jälkeen Holecek toimi Tsekkoslovakkian junioreiden
maajoukkueen päävalmentajana sekä Tsekkoslovakkian
junioreiden ja aikuisten maajoukkueiden
maalivahtivalmentajana. Holecek on muun muassa sellaisten
maalivahtien kehityksen takana kuten Dominik Hasek, Roman
Turek ja Milan Hnilicka. Nykyään Holecek toimii mainosalalla
ja on myös Tsekin TV:n kommentaattori. 1998 Holecek valittiin
IIHF:n Hall Of Fameen.

pykli 03.12.2001 11:53

Erittäin hyviä juttuja, mutta kannattaisi kiinnittää huomioita kielioppiin ja oikeinkirjoitukseen (esim. kansallisuudet pienellä, esim. tsekki, ei esim. Neuvostoliittolainen).

--- pykli

sampio 03.12.2001 12:09

Anatoli Firsov ja Risto Siltanen kehiin!





TKH 03.12.2001 16:53

Juttu 9
 
"Erittäin hyviä juttuja, mutta kannattaisi kiinnittää huomioita
kielioppiin ja oikeinkirjoitukseen "

Olen tietoinen, että teksteissä on jonkin verran virheitä. Kielioppi
on hallussa, mutta välillä sormet toimivat nopeammin kuin ajatus.
Olen yrittänyt panostaa enemmän asiaan ja sisältöön kuin oikeinkirjoitukseen. Luonnollisesti se jonkin verran näkyy
oikeinkirjoituksessa ja lauserakenteissa. Olen ajatellut joskus ne
kirjoittaa oikein puhtaaksi, mutta tuskin tapahtuu lähiaikoina.


"Anatoli Firsov ja Risto Siltanen kehiin! "

Voin laittaa Anatolin huomenna, Siltanen tulee myöhemmin.




Kuka on useinpien arvioitsijoiden mielestä NHL:n kaikkien
aikojen paras puolustaja?? Kyseessä on tietenkin legendaarinen
Bostonin pelaaja Bobby Orr jota monet pitävät NHL:n kaikkien
aikojen parhaimpana pelaajana, eikä vain parhaimpana
puolustajana.

Bobby Orr syntyi maaliskuun 20. 1948 Parry Sound:ssa,
Ontariossa. Parry Sound oli tuolloin vain 6 000 asukkaa
pikkukaupunki, ja taitaa olla sitä edelleenkin. Nykyään
kaupungin rajalla ottaa vierailijat vastaan "tervetuloa Bobby
Orrin syntymäkaupunkiin" -kyltti. Bobby syntyi viisilapsiseen
perheeseen, jossa Bobby oli kolmanneksi vanhin. Bobbyn suvusta
löytyy huomattavia urheilijoita, hänen isänsä oli ollut
aikoinaan maineikas jääkiekkoilija, mutta hänen uransa oli
tyrehtynyt toiseen maailmansotaan. Bobbyn isoisä taas oli
ollut huomattava jalkapallon pelaaja. Parry Soundissa niinkuin
kaikkialla Kanadassa pelattiin luonnollisesti jääkiekkoa ja
sen lajin pariin Bobbykin hakeutui. Jo nuorena Bobbyn isä
huomasi pojan lahjakkuuden liikkua kentällä, mutta pojan pieni
koko tulisi olemaan hänen kompastuksensa arveli Bobbyn isä.
"Bobby oli varsin näppärä ikäisekseen, mutta ajattelin, ettei
hänestä pienikasvuisena koskaan tule todella hyvää
jääkiekkoilijaa. Aina kun olimme seuraamassa Bobbyn
junioripelejä pelkäsimme, että isommat pelaajat telovat hänet
rammaksi, mutta hän kykeni selviytymään vaikeistakin
tilanteista. Hän osasi luistella niin pahuksen hyvin, etteivät
toiset osuneet häneen", muisteli Bobbyn isä. 12-vuotiaana
Bobby oli Parry Soundin alle 14-vuotiaitten joukkueen mukana
turnauksessa, joka pelattiin 500 kilometrin päässä
Gananoquessa. Matka oli Bobbyn ensimmäinen, Bobbyn vanhemmat
olivat ensin kieltäneet matkan, mutta myöntyivät siihen
kuitenkin. Samaan turnaukseen olivat tulossa myös Boston
Bruinsin kykyjenetsijät. Bobby valittiin turnauksen
parhaimmaksi pelaajaksi ja luonnollisesti myös Bostonin
scoutit iskivät silmänsä häneen. Tuolloin NHL-joukkue saattoi
tehdä alustavan neuvotteluvaraussopimuksen 14-vuotiaiden
pelaajien vanhempien kanssa, mutta Orr oli vasta 12. Boston
pelkäsi että kahden vuoden aikana muut joukkueet saisivat
vihiä kultakimpaleesta ja Boston jäisi nuolemaan näppeljään.
Boston halusi välttää tämän tulemalla läheisiksi Orr:n
vanhempien kanssa. Näin myös tapahtui Bostonin scoutit
vierailivat niin usein Parry Soundissa että heistä tuli
melkein osa Orr:n perhettä. 14-vuotiaana Bobbyn vanhemmat
kirjoittivatkin Bobbyn Bostonin neuvotteluvarauslistalle.
Seuraavaksi kaudeksi Bobby muutti Toronton lähelle
siirtyäkseen OHA:n pelaamaan. Orr oli suuri tähti jo
15-vuotiaana pelatessaan ensimmäistä kautta OHA:n Oshawa
Generals:ssa kaudella 1963-64. Jo tuolloin Bostonin ja koko
NHL:n scoutit näkivät hänessä tulevan NHL-tähden. Kaikkiaan
Orr teki kolmen OHA:n kauden aikana puolustajalle massiiviset
259 (101+158) tehopistettä. Otteluita Orr pelasi tuona aikana
vain 158. Orr:n viimeisen OHA:n kauden 1965-66 saldo oli
mahtavat 94 (38+56) vain 47 ottelussa, eli pistekeskiarvo oli
tasan kaksi. Ei ihme että NHL kutsui seuraavaksi kaudeksi.

Bobby Orr debytoi NHL:ssä kaudella 1966-67 Bostonissa
18-vuotiaana. Orr:sta tuli NHL-tähti heti ensimmäisestä
ottelusta lähtien aivan niin kuin Bostonin johto oli
aikaisemmin luvannut. Boston ei ollut seitsemään vuoteen
päässyt pudotuspeleihin ja seuran kannattajat alkoivat käymään
jo epätoivoisiksi. Tällöin seuran johto puhui Ontariosta
löydetystä seuran pelastajasta kehoittaen kannattajia olemaan
kärsivällisiä. He lupasivat tämän Ontariolaisen pelastavan
seuran ja nostavan sen NHL:n eliittiin. Tämä ontariolainen
oli siis Bobby Orr ja hän myös pelasti NHL:n pohjamudissa
rypöneen Bostonin. Jo toisella kaudellaan Orr vei seuran
pudotuspeleihin ja jo neljännellä kaudella tuli NHL:n
mestaruus. Orr:n NHL-ura on vertaansa vailla, ensimmäisestä
kaudesta lähtien Orr valittiin NHL:n all-starseihin aina
vuoteen 1975. Näistä vain ensimmäisen kauden valinta oli
kakkos All-Starsiin, kahdeksan kertaa hänet siis valittiin
peräkkäin ykkös All-Starsiin, 1968-75. Samoina vuosina
Orr myös voitti parhaalle puolustajalle jaettavan Norris
Trophyn. Kukaan toinen puolustaja ei ole Norrista voittanut
kahdeksaa kertaa, Doug Harveylla valintoja on toiseksi eniten,
seitsemän. NHL:n 1960-luvun puolen välin tuntoja kuvaa hyvin
1967 Norris Trophyn voittaneen Harry Howellin sanat, jotka
hän sanoi saadessa Norris Trophyn: "On hyvä, että voitin
palkinnon nyt, sillä jatkossa se on Bobby Orr:n omaisuutta".
NHL:n parhaalle pelaajalle jaettavan Hart Trophyn Orr
voitti kolme kertaa peräkkäin, -70, -71 ja -72. Vain 1930-
luvun suurpuolustaja Eddie Shore on voittanut Hartin useammin,
neljästi. Ensimmäisellä kaudellaan Orr voitti parhaimmalle
tulokkaalle annettavan Calder Trophyn. Kaudella 1969-70 Bobby
Orr teki NHL:n historiaa voittamalla ensimmäisenä puolustajana
NHL:n pistepörssin. Ja minkälaisella erolla, eroa tuli
pistepörssin kakkoseen - seurakaveri Phil Espositoon - peräti
21 pistettä. Aikaisemmin NHL:n historiassa vain Gordie Howe
oli voittanut pistepörssin suuremmalla erolla, mutta että
puolustaja voittaa pistepörssin 21:llä pisteellä!! Bobby
Orr:sta tuli tuolla kaudella myöskin NHL:n historian neljäs
yli 100 pistettä tehnyt pelaaja ja tietenkin kaikkein
ensimmäinen 100 pistettä tehnyt puolustaja. Edellisellä
kaudella 1968-69 Esposito, Hull ja Howe rikkoivat NHL:n
historian ensimmäisinä pelaajina 100 pinnaa ja seuraavalla
1969-70 kaudella sen rikkoi Bobby Orr lukemilla 120 (33+87).
Yhä nykyäänkin vain Denis Potvin (kaudella 1978-79 101
(31+70)), Paul Coffey (83-84 126 (40+86), rikkonut rajan
kaikkiaan viidesti), Al MacInnis (kaudella 1990-91 103
(28+75)) ja Brian Leetch (1991-92 102 (22+80)) ovat
saaneet puolustajista yli 100 pistettä kaudessa. Yhä
nykyäänkin Orr on NHL:n ainut pistepörssin voittoon yltänyt
puolustaja, kaiken lisäksi hän teki sen vielä kahdesti.
Toinen pistepörssin voitto tuli Orr:n viimeisellä ehjällä
kaudella 1974-75. Kaudesta 1969-70 lähtien ja päätyen Orr:n
viimeiseen ehjää kauteen 1974-75 Orr oli huonoimmillaan NHL:n
pistepörssin kolmas. Kahdesti hän siis voitti pistepörssin,
kolmesti hän oli kakkonen ja kerran kolmonen. Kaikkina näinä
kuutena kautena Orr teki yli 100 pistettä. Kukaan toinen
puolustaja ei ole yltänyt lähellekään vastaavaa, Paul Coffey
rikkoi 100 pistettä urallaan viidesti, mutta vain kolmesti
peräkkäisillä kausilla. Pisteissä parhain kausi osui Orr:n
uran keskivaiheille kauteen 1970-71, tuolloin hän teki 139
(37+102) tehopistettä. Nuo hänen silloiset 139 pistettä ja 102
syöttöä ovat yhä NHL:n puolustajien yhden kauden piste- ja
syöttöennätys. Pisteissä Paul Coffey pääsi pisteen päähän
tehdessään kaudella 1985-86 138 pistettä. Syötöissä Coffey
jäi reilusti, hän antoi parhaimmillaan 90 syöttöä, on
tietenkin yhden kauden kaikkien aikojen syöttötilaston
kakkosena. Orr:lla oli aikanaan myös yhden kauden
maaliennätys - 46 maalia - mutta sen Paul Coffey ohitti edellä
mainitulla 1985-86 kaudella tehtyään 48 maalia. Uransa
päättymisen jälkeen Orr johti tietenkin kaikkia puolustajien
kaikkien aikojen tilastoja, mutta sen jälkeen useat paljon
pitemmän uran pelanneet ovat hänet ohittaneet. Orr pelasi
kaksitoista - kuitenkin vain kahdeksan suunnilleen ehjää -
kautta ajanjaksolla 1966-1979. Otteluita Orr pelasi 657 ja
teki niissä 915 (270+645) tehopistettä. Tehopisteitä per
ottelu Orr on tehnyt koko urallaan paljon enemmän kuin kukaan
muu puolustaja NHL:n historiassa. Orr:n luku on 1,4 kun
toiseksi parhaalla Paul Coffeylla se on 1,1. Vaikka Coffey:n
pidempi ura suhteutetaan Orr:n lyhyeen uraan on Orr silti
kaikkien aikojen tehokkain puolustaja pisteitä per ottelu
tilastoa käyttäen. Coffey tosin pääsee jo hyvin lähelle Orr:n
tehokkuutta, toisaalta Coffey saikin pelata Gretzkyn ja
Lemieux ketjuissa. NHL:n pudotuspeleissä Orr pelasi 74 ottelua
ja teki 92 (26+66) tehopistettä. Kerran hän voitti
pudotuspelien pistepörssin ja kahdesti syöttöpörssin. Kaksi
kertaa Orr voitti Stanley Cupin ja kumpanakin vuotena hänet
valittiin pudotuspelien parhaimmaksi pelaajaksi, eli Conn
Smythe Trophyn voittajaksi. 1975 hän voitti Lester B. Pearson
palkinnon, joka jaetaan pelaajien mielestä liigan parhaimmalle
pelaajalle. Bobby Orr:lla on edelleen hallussaan useita
Bostonin ennätyksiä: Eniten syöttöjä yhdellä kaudella 102,
eniten pisteitä yhdellä kaudella puolustajalle 139, eniten
pisteitä yhdessä ottelussa 7 (3+4).

Oman aikakautensa parhaat pelaajat joskus kehittävät oman
pelaamisensa ohella koko peliä, Bobby Orr ei vain kehittänyt
jääkiekkoa vaan mullisti sen. Bobby Orr oli äärettömän nopea
luistelija, joka mullisti koko tavan jolla puolustajat
pelasivat. Mahtava lähtönopeus, suuri suoraluistelunopeus ja
hyvä kestävyys tekivät Orr:lle mahdolliseksi pelata koko
kentän aluella. Tähän ei aikaisemmin ollut kukaan puolustaja
pystynyt, vaan aikaisemmin puolustajat pelasivat vain omalla
kenttäpuoliskolla. Orr oli niin ylivoimainen luistelija että
hän saattoi nousta omalta alueeltaan vastustajan kenttäpäätyyn
pyrkien tekemään suoraan maalin tai syöttämään kiekon
maalille, jossa sentteri Phil Esposito survoi sen sitten
sisään. Aikaisemminkin oli ollut kiekon kanssa nousevia
puolustajia, mutta kukaan heistä ei tehnyt sitä niin usein
tai sillä vauhdilla ja taidolla jolla Orr sen teki. Orr teki
kiekon kanssa nousevista hyökkäävistä puolustajista osan
peliä, joita ilman nykypeliä olisi vaikea kuvitella.
Orr:n peli perustui paitsi maagiseen luistelutaitoon myös
melkein täydelliseen pelinlukuun, syöttötaitoon ja
ajoitukseen. Syötön katkojana ja sitä kautta vastahyöksien
käynnistäjänä ja kärkenä useimmat Bobbyn parhaiten muistavat.
Myös Bobbyn laukaus oli erittäin hyvä. Bobby laukoikin
suurimman osan maaleistaan suhteellisen kaukaa. Laukaus oli
kova ja tarkka, mutta se oli myös äänetön ja pehmeä, joka oli
usein maalivahtien kannalta hyvin hämäävää. Orr oli maaginen
puolustaja joka omalla pelillään pystyi kontrolloimaan koko
ottelun kulkua. Vaikka Orr tekikin valtavasti pisteitä ja
maaleja oli hän silti hyvinkin esimerkillinen ja luotettava
oman pään pelaaja. Tämän osoitukseksi käynee esimerkiksi se
että hän voitti kuusi kertaa NHL:n +/- -tilaston, kaudella
1970-71 hän teki NHL:n historiaan jäävän yhden kauden +/-
-ennätyksen +124. Orr oli aikaanaan ylivoimaisesti koko liigan
suurin tähti ja seuratuin pelaaja. Hän sai katsomoissa
valtavan suosion ja nosti jääkiekon televisiokatsojien määriä.
Hän nosti jääkiekon suosion kokonaan uudelle tasolle. Hän
antoi myös ensimmäisenä tukkansa kasvaa ajan popmuusikoiden
tyyliin. Bobby Orr:lla on ollut suuri vaikutus jääkiekkoon
myös muuta kautta kuin kentällä pelaamalla. Bostonin
ympäristö on nykyään Usa:n jääkiekon suurta aluetta, tämä on
suurelta osin sitä perua kun suuri Orr oli alueen
mahtijoukkueen supertähti. Orr:n valtakaudella innostus levisi
niin koulu- kuin yliopistojääkiekkoon. Orr:n vaikutus Usan
kiekkoiluun buumiin ja nousuun on ollut ratkaiseva. Lakimies
Alan Eagleson tuli Orr:n mukana liigaan. Juuri Bobby Orr:sta
alkoi lakimiesten ja agenttien aika NHL:ssä, ja se johti
pelaajayhdistyksen syntymiseen Eaglesonin johdolla. Myöhemmin
Eagleson osoittautui talousrikolliseksi kavallettuaan niin
Kanada Cupin mainostuloja kuin pelaajien eläkerahoja.
Aikoinaan Orr piti Eaglesonia henkilökohtaisena ystävänään,
mutta rikosten tultua ilmi hän vaati Kanadan Hockey Hall Of
Fame:a erottämaan Eaglesonin HHOF:stä. Jos ei näin tapahtuisi
hän uhkasi itse irtisanoutua HHOF:stä. HHOF:n ei tarvinnut
Eaglesonia kuitenkaan erottaa koska mies ymmärsi itse erota
kun useampi merkittävä pelaaja uhkasi myöskin erota HHOF:stä.
Bobby Orr:lla oli vain kaksi heikkoa kohtaa, ja ne olivat
miehen polvet. Kaikkiaan niitä leikattiin kuusi kertaa, mutta
kuntoon ne eivät tulleet. Neljällä viimeisellä kaudellaan Orr
pelasi vaivaiset 36 ottelua, niistä yhden hän oli kokonaan
sivussa. Viimeisen kautensa hän pelasi 31-vuotiaana kaudella
1978-79. Otteluita kertyi tuolloin vaivaiset 6. Orr:n
polviongelmat voidaan osittain laittaa Orr:n nuoruuden
suurimpaan typeryyteen. Loukkaantuessaan 1967 hänen polvi
operoitiin ensimmäisen kerran. Nuori Orr oli kuitenkin liian
innokas pääsemään takaisin jäälle ja otti kipsin jalasta
lääkäreiden ehdottomista kielloista välittämättä. Polvi ei
tuolloin ollut kuitenkaan likimainkaan kunnossa. Hän oli
puolet kaudesta sivussa jatkuvasti kipeänä olleen polven
takia. Sitten se piti leikata uudestaan, vain sen takia ettei
Orr ollut antanut sen parantua ensimmäisen leikkauksen
jälkeen. Polvi ei lopuksi tullut kunnolla kuntoon oikein
koskaan. Orrin piti maksaa kova hinta nuoruusvuosien
innokkuudesta päästä puolikuntoisella polvella jäälle.

Bobby Orr oli loukkaantuneena sivussa vuoden 1972 Summit
Seriesin kahdeksan ottelun sarjasta Neuvostoliittoa vastaan,
mutta oli mukana Kanadan joukkueessa vuoden 1976 Kanada
Cupissa. Tuolla kaudella Orr pelasi vain 20 ottelua NHL:ssä,
edellisellä kaudella hän oli pelannut vain 10. Seuraavalla
kaudella Orr ei pelannut yhtään ottelua, sitä seuraavalla hän
pelasi uransa viimeiset kuusi ottelua. Oli erittäin hienoa
että Orr pääsi edustamaan Kanadaa yhteen arvoturnaukseen, näin
eurooppalaisetkin pääsivät näkemään kaikkien aikojen
parhaimman puolustajan tositoimissa. Orr pelasikin loistavat
kisat, rikkonainen NHL-kausi ei hänen otteissaan näkynyt. Orr
oli kisojen pistepörssin kakkonen neuvostoliittolaisen Viktor
Zhluktovin jälkeen tehoilla 9 (2+7) seitsemässä ottelussa.
Pistepörssin voittanut Zhluktov keräsi myös yhdeksän (5+4)
pistettä, mutta vain viidessä ottelussa. Orr valittiin vuoden
-76 Kanada Cupin All-Starsiin ja myös kisojen parhaimmaksi
pelaajaksi.

Vuonna 1975 esitettiin NHL:ssä pelaavan Boston Bruins -seuran
johdolle tarjous, joka oli liki uskomaton kaiken kokeneille
ammattilaiskiekon rahoittajillekin. Tarjouksen Bostonille
yhden pelaajan ostamiseksi esitti kilpailevan
ammattilaisliigan WHA:n johto. Tarjouksen loppusumma oli
tuohon aikaan mieletön 118 000 000 markkaa (118 miljoonaa).
Tuon summan WHA oli halukas maksamaan Bobby Orr:sta. "Hänen
sopimuksensa ovat kunnossa, kiitos tarjouksesta", totesi
Orr:n silloinen lakimies - ja myöhempi rikollinen - Alan
Eagleson tarjoukseen. WHA eli tuolloin lopun aikoja ja WHA oli
valmis mielettömiin riskeihinkin säilyttääkseen liigansa. Orr
olisi varmastikin tuonut enemmän katsojia WHA:n otteluihin,
mutta Orr ei ollut myytävänä.

1979 Bobby Orr voitti ansioistaan Usan kiekkoilun hyväksi
Lester Patrick Trophyn. Bobby Orr:n pelinumero 4 on jäädytetty
Bostonissa. Bobby Orr on niitä aniharvoja pelaajia joiden
kohdalla normaali kolmen vuoden odotusaika ennen valintaa
Hockey Hall Of Fameen on unohdettu. Orr valittiin sinne
suoraan lopettamisensa jälkeen 1979. Harry Sinden lienee
aikanaan omalla tavallaan kuvaillut Bobby Orr:ia erittäin
hyvin ja osuvasti: "Gordie Howe osasi kaiken, mutta teki sen
hitaasti, Bobby Hull oli nopea, mutta ei osannut kaikkea.
Bobby Orr osasi kaiken ja teki sen nopeasti".

masaman 03.12.2001 18:14

mukavaa
 
että joku vielä viitsii koota mielilajinsa huippuja tekstiksi tänne jatkoaikaan... kiitos siitä.

muuten, jäi harmittamaan todella paljon pari vuotta sitten esitetty Orr.n haastattelu Sportsmagasinetissa, koskapa en sitä nähnyt. Olen edelleenkin vihainen itselleni asiasta ja toivonkin, että jos jollakin olisi tämä nauhalla ja voisi sitä jotenkin lainata, tai mitenkä sitten asia etenisikään....

user 04.12.2001 00:07

Uskomatonta!! On hienoa nähdä kuinka joku näkee vaivaa siihen että muut saavat nauttia mielenkiintoisista lukuhetkistä.
:D

Habby 04.12.2001 13:22

Re: Juttu 9
 
Lainaus:

Viestin lähetti TKH

Tämä ontariolainen
oli siis Bobby Orr ja hän myös pelasti NHL:n pohjamudissa
rypöneen Bostonin. Jo toisella kaudellaan Orr vei seuran
pudotuspeleihin ja jo neljännellä kaudella tuli NHL:n
mestaruus.

Tähän taitaa äkilliseen nousuun ja mestaruuden voittamiseen vaikutti varmasti yhtä paljon Phil Espositon hankkiminen Bostoniin keväällä 1967 kuin Bobby Orrkin. Mielestäni tätä ei voi olla mainitsematta tässä yhteydessä.

Tätä seuraavaa ei myöskään moni tiedä. Bobby Orrista oli lähellä tulla yksi Boston Bruinsin omistajista vuonna 1976. Bruins tarjosi Alain Eaglesonille, joka siis oli Bobbyn lakimies, sopimusta, jolla Bobby Orr olisi saanut 18% seurasta. Alain Eagleson jätti tämän kertomatta Bobby Orrille ja kehoitti häntä valitsemaan seurakseen Chicagon, joka tarjosi rahallisesti hyvää sopimusta. Orr teki niin kuin hänen ystävänsä sanoi ja allekirjoitti sopimuksen Blackhawksin kanssa.

Bruinsin seuran presidentti Paul Muni (sukunimen oikeinkirjoituksesta en ole varma) yritti puhua Bobbylle kuultuaan, että tämä aikoi kieltäytyä tarjouksesta, mutta Bobby ei kuunnellut mitä Munilla oli sanottavana. Bobby sanoi, että Bruins yritti vain rikkoa Alainin ja hänen välinsä eikä suostunut kuuntelemaan mitä asiaa hänellä oli.. Jos Orr olisi kuunnellut hetken, hän olisi kuullut Bruinsin tarjoavan hänelle omistusoikeutta seuraan.

TKH 04.12.2001 16:32

Juttu 10
 
"Tähän taitaa äkilliseen nousuun ja mestaruuden voittamiseen
vaikutti varmasti yhtä paljon Phil Espositon hankkiminen Bostoniin
keväällä 1967 kuin Bobby Orrkin. Mielestäni tätä ei voi olla
mainitsematta tässä yhteydessä. "

Tokihan Espo oli todella tärkeä mies, mutta eiköhän se nyt
kuitenkin ollut niin, että Orr oli se mies joka johdatti joukkueen
mestaruuteen. Orr ei kahta Conn Smytheään Bostonin
mestaruusvuosina todellakaan turhaan voittanut. Mainitahan
aina voi kaikkea kivaa, mutta yhtä suuressa roolissa Espo ja
Orr eivät olleet. Joku voisi jopa väittää Että ilman Orr:ia Esposta
ei ikinä olisi tullut supertähteä. Orr:n menestykseen Espolla
ei olisi ollut ratkaisevaa merkitystä.
Joo, Olen kuullut tuon alemman jutun myös.







Kuka on Neuvostoliiton kaikkien aikojen paras
pelaaja?? Joittenkin mielestä se on Vladislav
Tretjak. Toisten taas Vsevolod Bobrov, Vjatsheslav
Fetisov, Valeri Harlamov tai Sergei Makarov.
Kaikkein suurin osa on kuitenkin sitä mieltä
että se on Anatoli Firsov.

Firsov syntyi helmikuun 1. 1941 Moskovassa.
Jääkiekkopiireissä Firsov huomattiin ensikerran
kun hän 17-vuotiaana pääsi pelaamaan vakituisesti
Moskovan Spartakiin. Pari kautta Firsovin oli
kuitenkin kehitettävä itseään ennen kuin Anatoli
Tarasov hankki hänet omaan ZSKA:n joukkueeseensa.
Tarasov on kertonut että hän huomasi melkein heti
ensisilmäyksellä Firsovissa piilevän suunnattoman
suuren potentiaalin. ZSKA:ssa Firsov pelasi koko lopun uransa,
aina vuoteen -74. Neuvostoliiton sarjassa Firsov teki 474
pelissä 339 maalia, mikä on yksi sarjan kaikkien aikojen
parhaimmista maalimääristä. Neuvostoliiton sarjan vuoden
parhaimmaksi pelaajaksi Firsov valittiin kolme kertaa, -68,
-69 ja -71. Neuvostoliiton sarjan All-Starsiin Firsov
valittiin viisi kertaa. Sarjan maalikuninkuuden Firsov voitti
1966.

Firsov tunnetaan ennen kaikkea uskomattoman kovasta ja
uskomattoman nopeasti, arvaamattomasti ja pienellä lavan
liikkeellä lähtevästä laukauksestaan. Firsovin laukaukseen ei
voi verrata kenenkään muun laukausta kuin legendaarisen Bobby
Hull:n. Hull saattoi ampua kovempaa, mutta Firsov ampui
nopeammin ja pienemmällä lavan liikkeellä. Firsovin
lyöntilaukaus ei ollut hänen ainoa vahvuutensa vaan
rannelaukaus oli se millä hän eniten maaleja teki. Se lähti
todella kovaa ja täysin ilman minkäänlaista valmistelua.
Kaiken lisäksi se oli vielä äärettömän tarkka, kenenkään muun
laukaukset eivät osuneet maalin nurkkiin niin tarkasti kuin
Firsovin laukaukset osuivat. Kenenkään muun laukauksia
maalivahdit eivät pelänneet, mutta Firsov herätti heissä aina
pelon sekaisen tunteen. Ei Firsov ollut kuitenkaan mikään
Brett Hullin kaltainen yksinkertainen ampuja vaan
uskomattoman monipuolinen atleetti. Firsov oli uskomattoman
nopea luistelija ja monet arvelevat että hän saattoi hyvinkin
olla jopa nopeudestaan tunnettua Valeri Harlamovia nopeampi.
Firsov oli myös loistavan mailatekniikan ja mahtavan
luistelutaidon omaava pelaaja. Lisäksi Firsovin peliäly oli
loistava, Firsovia saattoi käyttää yhtä hyvällä tuloksella
niin ylivoimassa kuin alivoimassa. Ylivoimalla Firsovia
käytettiinkin usein viivamiehenä tulisen ja todella tarkan
laukauksensa takia. Firsov olikin Neuvostoliiton legendaarisen
valmentajan Anatoli Tarasovin mukaan ainut hyökkääjä, jota
hän saattoi peluuttaa viivamiehenä ilman huolta vastustajan
tekemästä alivoimamaalista. Firsovia pystyi käyttämään myös
alivoimalla koska hän oli tunnollinen puolustaja. Tästä
osoituksena on että esimerkiksi vuoden -69 MM-kisoissa
vastustajat eivät tehneet Neuvostoliittoa vastaan yhtään
maalia Firsovin ollessa kentällä. Eräs seikka mistä Firsov
vielä oli kuuluisa oli joukkuepelaamisestaan. Monet tähdet
saattoivat tulla hyvinkin itsekkäiksi, pelata vain itseään
varten tai niitä ei kiinnostanut puolustaa - ja siten
vahingoittivat joukkuettaan - mutta Firsov oli aina
todellinen joukkuepelaajan malliesimerkki. Joukkue ja sen
menestyminen oli Firsoville kaikki kaikessa, ei mikään muu.
Kaikkien näiden loistavien ominaisuuksien lisäksi Firsov oli
vielä hyvinkin vahva ja fyysinen pelaaja. Kun koko kentän
taklaussääntö tuli voimaan, niin se ei muuttanut Firsovin
peliä muuten kuin että hän nyt antoi niitin niitistä. Firsov
on varmasti maailman kaikkien aikojen monipuolisin pelaaja,
hänellä ei kerta kaikkiaan ollut yhtään keskivertoa
ominaisuutta. Firsov oli kerta kaikkiaan kaikessa loistava,
hän oli täydellinen pelaaja. Tai ainakin niin lähellä sitä
kuin vain joku pelaaja voi olla. Useimmat pitävätkin Firsovia
kaikkien aikojen parhaimpana Neuvostokiekkoilijana, monet
pitävät häntä myös koko maailman kaikkien aikojen parhaimpana
jääkiekkoilijana. Tosin Wayne Gretzky saa maailmalla kaikkein
eniten ääniä kaikkien aikojen pelaajaksi. Neuvostoliiton
maajoukkueen valmentaja Viktor Tihonov pitää Firsovia
luonnollisesti yhtenä kaikkien aikojen pelaajista. "Valeri
Harlamov, Anatoli Firsov, Vsevolod Bobrov ja Nikolai Sologubov
ovat kaikkien aikojen jääkiekkoilijoita. He osasivat pelata
sekä oman aikansa että tulevaisuuden jääkiekkoa. Jos he
olisivat nyt 22-23 vuotiaita, he varmasti pelaisivat yhtä
loistavasti", on Tihonov sanonut.

Ensimmäisen maaottelunsa Firsov pelasi jo 1962 Itä-Saksaa
vastaan, mutta MM-kisoihin valintaa Firsov sai odottaa vielä
kaksi vuotta. Firsov pelasi kaikkiaan seitsemässä MM-kisoissa
vuosina 1964 - 1971 ja ne kaikki päättyivät Neuvostoliiton
mestaruuteen. Firsov voitti kultaa myös kaikissa
Olympialaisissa joissa oli mukana. Nämä olivat -64, -68 ja
-72. Lisäksi Firsov voitti tietenkin lukemattomia
Neuvostoliiton ja Euroopan mestaruuksia niin seurajoukkueessa
kuin maajoukkueessa. Firsov valittiin MM-kisojen All-Starsiin
kaikkiaan neljä kertaa putkeen vuosina 1967 - 1970.
MM-kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi Firsov on valittiin
kolme kertaa, -67, -68 ja -71. Valintoja olisi voinut tulla
paljon enemmänkin mutta Neuvostoliitto oli niin ylivoimainen
ja tasokas joukkue että sieltä ei ollut niin helppo erottua.
Varsinkaan sellaisen pelaajan, joka ei sitä niin halunnutkaan.
Kaiken lisäksi Neuvostoliiton parhaiden pelaajien
valintasysteemi oli välillä vähintäänkin omalaatuinen.
Esimerkiksi vuoden 1965 Tampereen kisoissa Firsov pelasi
todella loistavat kisat ja oli varmastikin Neuvostoliiton
parhaita - ja samalla koko kisojen parhaita pelaaja - mutta
kisojen parhaimmaksi pelaajaksi valittiin toinen
neuvostoliittolainen, Vjatshevlav Starsinov. Syy oli se että
kun kisojen parhaiden pelaajien valintadirektoraatti pyysi
Neuvostoliiton joukkueenjohtoa valitsemaan joukkueensa
parhaimman pelaajan he päätyivät Starsinoviin sen takia että
hänen ketjunsa laitahyökkääjänä pelannut MM-kisojen
ensikertalainen Anatoli Ionov oli pelannut niin mahtavat
kisat. Nuori Ionov esitti semmoisia otteita mitä hänen ei
oltu koskaan nähty esittävän ja neuvostoliittolaisten mielestä
se johtui enemmän hänen keskushyökkääjästään kuin hänestä
itsestään?? Niin kisojen paras oli sitten virallisesti
Vjatshevlav Starsinov, vaikka se oikeasti olisi ollut joko
Anatoli Firsov, Aleksander Almetov tai Kostantin Loktev.
MM-kisojen pistepörssin Firsov voitti neljä kertaa, -67, -68,
-69 ja -71. MM-kisojen maalipörssin Firsov voitti myöskin
neljä kertaa ja täsmälleen samoina vuosina. Vaikka Firsov
pelasi vain seitsemässä MM-kisoissa on hän silti yksi kaikkien
aikojen parhaimmista maalintekijöistä ja pistemiehistä
MM-kisojen historiassa. Firsovin sijoitus MM-kisojen kaikkien
aikojen pistepörssissä on kymmenes ja kaikkien aikojen
maalipörssissä yhdeksäs. Kaikki Firsovia enemmän maaleja ja
pisteitä tehneet pelaajat ovat pelanneet vähintään yksitoista
kertaa MM-kisoissa. Itseasiassa juuri Firsovilla on kaikkien
aikojen parhaimmat maali- ja pistekeskiarvot MM-kisojen
historiassa. Firsov on MM-kisojen historian ainut pelaaja
jolla maalikeskiarvo on yli 1,0, Firsovilla se on 1.05.
Firsovin pistekeskiarvo on 1,8. Boris Mihailov on toiseksi
paras 1,6 pisteen keskiarvolla. Firsovin tehot MM-kisoissa
ovat 56 peliä ja niissä 101 (59+42) pistettä.

Firsov pelasi urallaan kahdessa kuuluisassa ketjussa. Niistä
ensimmäinen oli etenkin Grenoblen Olympialaisissa -68 jyrännyt
Anatoli Firsov - Viktor Polupanov - Vladimir Vikulov -ketju.
Firsov voitti näiden kisojen pistepörssin tehoilla 12+4
seitsemässä ottelussa. Ketjukaverit Vikulov 2+10 ja Polupanov
6+6 olivat toinen ja kolmas. Eli ketju otti harvinaisen
kolmoisvoiton Olympialaisten pistepörssissä. Ketju oli
Neuvostoliiton kantava ja ketju tekikin Neuvostoliiton
maaleista vähän alle puolet. Kisojen toiseksi paras
maalintekijä sai kasaan 6 maalia, Firsov teki kaksi kertaa
enemmän. Toinen kuuluisa ketju, jossa Firsov urallaan pelasi
oli Anatoli Firsov - Aleksander Maltsev - Vladimir Vikulov
-ketju. Ketju oli MM-kisojen paras useammissa kisoissa aivan
60-luvun lopussa ja aivan 70-luvun alussa. Kumpikaan ketju ei
kuitenkaan ollut kovin pitkäikäinen, ne olivat koossa vain
parissa MM-kisoissa. 1960-luvun alkupuolella Neuvostoliitossa
oli kaksi mahtavaa ja pitkäikäistä ketjua, Almetovin ja
Starsinovin ketjut. Näin Firsoville ei oikein voitu koota
kunnon ketjua, koska jo olemassa olevia superketjuja ei
haluttu hajoittaa. Kun Almetovin ketju hajosi 1966, siirtyi
Firsov heti korvaamaan lopettaneen Kostantin Loktevin tässä
ketjussa. Ketju olikin seuraavan vuoden 1967 MM-kisojen paras.
Tuolloin ketju muodosti kokonaisuudessaaan MM-kisojen All-
Starsin. Pitkäikäistä ketjua siitäkään ei tullut kun samana
vuonna Almetov lopetti.

Firsov missasi loukkaantumisen takia urallaan vain yhdet
tärkeät kisat ja ne olivat Summit Series -72.
Neuvostoliittolaisille jäi paljon jossiteltavaa, koska heidän
ehkäpä kaikkien aikojen paras pelaaja ei pelannut tuossa
tappioon päättyneessä historiallisessa sarjassa.
Kanadalaisetkin tavallisesti tämän asian huomioivat, olihan
heillä aitiopaikka silloin kun Firsov teki Kanadassa Kanadan
maajoukkuetta vastaan kuusi maalia yhdessä ottelussa -69.
Peli päättyi Neuvostoliiton 10-2 murskavoittoon. Itseasiassa
juuri tämä Neuvostoliiton joukkueen tekemä 10 ottelun ja 10
murskavoiton otteluturnaus Kanadan parhaimpia
amatöörijoukkueita vastaan herätti Kanadan siihen tosiasiaan
etteivät he mitään ylivoimaisia jääkiekkossa olleet, jos edes
parempia ollenkaan. Nimenomaan Firsov oli se pelaaja joka
heidät tähän tosiasiaan herätti. Summitista täytyy tosin
muistaa että Kanadalta puuttui Bobby Orr. Firsov olisi ollut
kuitenkin avainpelaaja Summitissa, koska oli vielä vain
vuotta aikaisemmin (-71) ollut MM-kisojen paras hyökkääjä,
paras maalintekijä ja pistepörssin voittaja. Lisäksi Firsov
oli ollut maajoukkueuransa viimeisiksi jääneissä arvokisoissa
vuoden -72 Olympialaissa yksi parhaimmista pelaajista ja
pistemiehistä, vaikkakin niissä kisoissa loisti kaikkein
kirkkaimpana tähtenä ensimmäistä kertaa joku muu kuin Firsov.
Uusi pelaaja oli nimeltään Valeri Harlamov. Vielä -71
MM-kisoissa Harlamov oli jäänyt Firsovin varjoon, mutta
vuodesta -72 Neuvostoliiton kirkkain tähti tuli olemaan
Valeri Harlamov. Vuonna -71 taas yksi aikakausi Neuvostoliiton
kiekkoilussa päättyi, mutta samalla jo toinen aikakausi alkoi.
Firsovin aikakausi tullaan kuitenkin muistamaan maailmalla
aikana jolloin jääkiekon taso nousi aivan uudelle tasolle ja
tästä on kiittäminen suurelta osin Anatoli Firsovia. Kohtalon
kunnioitusta Firsovia kohtaan oli että vuodesta -63 alkanut
(Firsov pelasi ensimmäisen kerran MM-kisoissa -64)
yhtäjaksoinen 9 MM-kultaa tuonut putki katkesi viimeisiin
Firsovin MM-kisoihin -71. Näin Firsov jäi jääkiekon historiaan
pelaajana, joka ei koskaan hävinnyt yhtään kansainvälistä
arvoturnausta.

Heti peliuransa päättymisen jälkeen 1974 (maajoukkueura
päättyi olympialaisiin 1972) Firsov siirtyi ZSKA
apuvalmentajaksi ja teki sitä vuoteen -77. 1990 Firsov
valittiin Venäjän parlamenttiin. Myöhemmin 1990-luvulla
Firsov siirtyi hotellinjohtajaksi Sveitsiin.

Anatoli Vasilevitch Firsov - Kaikkien aikojen monipuolisin ja
yksi kaikkien aikojen parhaimmista jääkiekkopelaajista -
kuoli 59-vuotiaana 23.7.2000. 1998 hänet oli valittu IIHF:n
Hall Of Fameen.

Habby 05.12.2001 13:32

Re: Juttu 10
 
Lainaus:

Viestin lähetti TKH

Tokihan Espo oli todella tärkeä mies, mutta eiköhän se nyt
kuitenkin ollut niin, että Orr oli se mies joka johdatti joukkueen
mestaruuteen. Orr ei kahta Conn Smytheään Bostonin
mestaruusvuosina todellakaan turhaan voittanut. Mainitahan
aina voi kaikkea kivaa, mutta yhtä suuressa roolissa Espo ja
Orr eivät olleet. Joku voisi jopa väittää Että ilman Orr:ia Esposta
ei ikinä olisi tullut supertähteä. Orr:n menestykseen Espolla
ei olisi ollut ratkaisevaa merkitystä.
Joo, Olen kuullut tuon alemman jutun myös.

Orr ei voittanut turhaan kahta Conn Smytheä, olet oikeassa, mutta jutustasi sai sen vaikutteen että hän oli ainoa syy siihen, että Boston ylipäänsä voitti nuo kaksi Stanley Cupia. (Tiedän, että et sitä niin varmastikaan tarkoittanut.) Tämän vuoksi koin tärkeäksi mainita Phil Espositon, joka monien mielestä oli yhtä tärkeässä roolissa noissa mestaruuksissa kuin Orr.

Kyllä Espositosta olisi tullut supertähti ilman Orriakin. Ei Espo niitä yli 700 maalia vahingossa tehnyt ja mies paukutteli hyviä lukemia myös ilman Orria. Jopa uransa ehtoopuolella Rangersissa Esposito teki lähes piste-per-peli-tahtia tehopisteitä. Upean taitonsa lisäksi Esposito oli myös joukkueidensa henkinen johtaja ja erittäin tärkeä mies sytyttämään joukkuetovereitaan taistelemaan voitosta, kuten Summit Seriesissa, joss Esposito oli fantastinen myös kaukalossa.

Ja eihän Bruins tuolloin 70-luvun alussa ollut Orrin ja Phil Espositon varassa, vaikka he ovatkin pelaajat, jotka useimmiten mainitaan. Bruins oli tuolloin todellinen powerhouse-joukkue, joka oli kiistatta 70-luvun alun paras joukkue NHL:ssä. Bruins teki NHL:ssä seitsemänä peräkkäisenä kautena eniten maaleja - tuo putki muuten alkoi Espositon ensimmäisestä Bruins-kaudesta. Monien mielestä Chicago oli lähinnä Bostonin tasoa noina 70-luvun alkuvuosina. Montreal oli vasta rakentamassa seuraavaa superjoukkuetta ja siellä oli sisäänajo nuoremmille pelaajille käynnissä. Henri Richard ja Jean Beliveau lopettaisivat hienot uransa muutaman vuoden kuluessa. Tosin ei Canadienskaan ollut heikko joukkue, ei lähellekään, mutta se ei ollut NHL:n paras materiaaliltaan, vaikka mestaruuden nappasikin Bruinsin ja Blackhawksien nenien edestä vuonna 1971.

TKH 05.12.2001 16:46

Juttu 11
 
"Orr ei voittanut turhaan kahta Conn Smytheä, olet oikeassa,
mutta jutustasi sai sen vaikutteen että hän oli ainoa syy siihen,
että Boston ylipäänsä voitti nuo kaksi Stanley Cupia. (Tiedän,
että et sitä niin varmastikaan tarkoittanut.) "

Niin, ei niitä liian sanatarkasti kannata lukea. Pidän Orr:ia
kuitenkin päätekijänä Bostonin mestaruuksien takana. On
kuitenkin aina muistettava että yksinään tai edes kaksistaan ei
mestaruuksia voiteta.


"Kyllä Espositosta olisi tullut supertähti ilman Orriakin. Ei Espo
niitä yli 700 maalia vahingossa tehnyt ja mies paukutteli hyviä
lukemia myös ilman Orria. Jopa uransa ehtoopuolella Rangersissa
Esposito teki lähes piste-per-peli-tahtia tehopisteitä. Upean
taitonsa lisäksi Esposito oli myös joukkueidensa henkinen johtaja
ja erittäin tärkeä mies sytyttämään joukkuetovereitaan
taistelemaan voitosta, kuten Summit Seriesissa, joss Esposito oli
fantastinen myös kaukalossa. "

Upean taitonsa?? Hmm, missä se semmosta esitti?? Joo, kyllähän
sillä omat ansionsa on, ei kai sitä kukaan yritäkään kieltää.
Tosin kummasti sen ura lähti lentoon heti kun se Bostoniin tuli,
sitä ennen se ei mikään huippumies ollut. Taitavana häntä
en koskaan ole pitänyt. Esposto juttua myöhemmin lisää.






Kuka suomalainen maalivahti katkaisi Wayne Gretzkyn kauden
alusta alkaneen ja 51 ottelua kestäneen pisteputken kaudella
1983-84?? Kyseessä on tietenkin Markus Mattsson. Gretzky
oli ennen Mattssonin kohtaamista ehtinyt tuolloin tehdä jo
153 (61+92) tehopistettä.

Markus Mattsson syntyi heinäkuun 30. 1957 Suoniemessä.
Mattsson depytoi SM-liigassa Tampereen Ilveksen paidassa
17-vuotiaana kaudella 1974-75. Kauden päätteeksi Mattsson
voitti Jarmo Wasama -palkinnon liigan parhaimpana tulokkaana.
Mattsson ei Suomessa paljon uraansa luonut vaan lähti heti
ensimmäisen mahdollisuuden saatuaan P-Amerikkaan. NHL:n
joukkueiden kiinnostuksen Mattsson oli herättänyt pelatessaan
Winnipegissä ja Minneapolisissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoja.
Mattssonin suunnattomasta lahjakkuudesta kertoo paljon se että
vasta 19-vuotias Mattsson vartio Suomen maalia osassa
otteluista vuoden 1976 Kanada Cupissa. Saman vuoden
MM-kisoissa Mattsson oli myös mukana. Mattsson ei pelannut
kuin kolme kautta SM-liigassa ennen lähtöään P-Amerikkaan.
Vuonna 1977 New York Islanders varasi Mattssonin viidennellä
kierroksella. Seuraavaksi kaudeksi 20-kymppinen Mattsson
sunntasi WHA:han. "Siihen aikaan oli WHA vielä voimissaan,
joten minut draftattiin kahteen liigaan. WHA:n varauksen teki
Houston ja NHL:n New York Islanders. Islanders oli heti kovin
kiinnostunut ja tarjosi sellaista sopimusta, että kävisin
ensin Suomessa armeijan ja lähtisin sitten sinne NHL:ään.
Winnipeg kiinnostui myös niin paljon, että osti sopimukseni
Houstonilta, joten päätin sitten lähteä sinne", on Mattsson
kertonut. P-Amerikasta palattuaan Mattsson pelasi kolme kautta
Suomessa, 1984-87. Kaksi viimmeistä toi mestaruuden Tampereen
Tapparan paidassa. SM-liigan parhaimmaksi maalivahdiksi
Mattsson valittiin toiseksi viimeisellä kaudellaan 1985-86.
Samana kautena Mattsson valittiin myös SM-liigan All-Starsiin.

Mattsson lähti suureen tuntemattomaan, koska hän oli
ensimmäinen suomalainen P-Amerikkaan lähtenyt maalivahti.
Ennen häntä ei yleensä suomalaisia pelaajiakaan ollut rapakon
sille puolelle montaa lähtenyt. Harvassa olivat myös yleensä
eurooppalaiset pelaajat P-Amerikassa. Mattsson oli yksi
ensimmäisistä eurooppalaisista maalivahdeista P-Amerikassa.
"Se oli todellista pioneerityötä, koska yksikään suomalainen
maalivahti ei ollut aikaisemmin lähtenyt sinne
ammattilaiseksi. Jorma Valtonen oli ollut leirillä, joten
Valtsu oli ainoa, joka osasi kertoa edes jotain. Silloin olin
kuitenkin niin nuori, etten osannut edes etukäteen murehtia
mitään. Sitä vaan lähti. Siihen mennessä yksikään
eurooppalainen maalivahti ei ollut lyönyt itseään läpi
pelaavaan joukkueeseen. Ilmassa oli lievää epäilyä, että
pystyykö äijä pelaamaan ollenkaan. Itse en ajatellut asiaa.
Juttelin vain agentin kanssa ja pyrin pääsemään sisälle siihen
kuvioon kaikin tavoin", on Mattsson kertonut. Mattsson herätti
eurooppalaisena maalivahtina paljon huomiota alkuaikoina:
"Kun aloin jumpata ennen harjoituksia, kanadalaiset
ihmettelivät, mitä ihmettä minä teen. He olivat itse niin
jäykkiä, että hyvä kun saivat luistimiensa nauhat kiinni",
on Mattsson todennut. Kaikesta huolimatta Mattsson valitsi
joukkueensa erittäin hyvin koska Winnipeg oli hyvin
eurooppolainen joukkue pelaajiltaan ja pelitavaltaan. Lisäksi
se oli monen asiantuntijan mielestä P-Amerikan paras joukkue.
Siis parempi kuin tuon ajan parhaimmat NHL-joukkueet. Ainut
parempi joukkue koko maailmassa lienee ollut Neuvostoliiton
puolimaajoukkue ZSKA. "Winnipeg ei kahden pelaamani kauden
aikana hävinnyt yhtään harjoitusottelua NHL-joukkueille.
Voitimme jopa Moskovan ZSKA:n. Se oli minusta ihan
käsittämätön asia", on Mattsson muistellut. Mattsson pelasi
WHA:ssa kaudet 1977-79. Enimmäinen toi 16 ottelua, joista 5
voittoa ja jälkimmäinen 52 ottelua joista 25 voittoa.
Kummankin kauden lopuksi Mattsson ja Winnipeg juhlivat WHA:n
mestaruutta, Avco Cupia. Toinen kausi WHA:ssa oli erittäin
hyvä, tuolloin Mattsson myös valittiin liigan All-Stars-
otteluun. Kauden loppupuolella kaikki kuitenkin muuttui kun
joukkueen valmentaja vaihtui eurooppalaisia inhonneeseen Tom
McViehen. "Kun koutsi vaihtui, niin kaikki muuttui. Ensin
pelasin kaikki ottelut, sitten en enää ollenkaan", on Mattsson
sanonut. Seuraavaksi 1979-80 kaudeksi Winnipeg siirtyi
NHL:ään, Mattsson olisi halunnut pois eurooppalaisia inhonneet
valmentajan joukkueesta, mutta ei päässyt. McVei haukkui
avoimesti Mattssonia ja etenkin hänen tapaansa käsitellä
kiekkoa: "Se oli kova paikka meikäläiselle. Yksin sitä sitten
sai alkaa teenaamaan. Ja se oli vaikeaa". Seuraavan viiden
kauden aikana Mattsson pelasi yhteensä 92 NHL-ottelua,
voittoon niistä päättyi 21 ja tappioon 46. Nollapelejä
Mattsson pelasi 6 ja päästettyjen maalien keskiarvo oli 4,11.
Parhaimmalla kaudellaan Mattsson pelasi 31 ottelua. Mattssonin
NHL-otteluiden kokonaismäärä ja yhden kauden ottelumäärä ovat
Kari Takon jälkeen suurimmat mihin suomalainen maalivahti on
koskaan pystynyt. Takko pelasi 38 peliä parhaimmalla
kaudellaan ja 142 peliä yhteensä. Jos Mattssonin WHA-ottelut
lasketaan mukaan on Mattsson eniten otteluita P-Amerikassa
pelannut maalivahti, 160. Luvut ovat suhteellisen
vaatimattomia ja onkin selvää että P-Amerikassa pelaava
suomalainen nyky sukupolvi ohittaa sekä Mattssonin että Takon
lukemat. Ajat ovat muuttuneet, enää eurooppalaisia ei inhota
ja pelipaikkojakin on paljon enemmän kuin 1970-luvulla.
"Jälkeenpäin olen miettinyt vuosiani p-Amerikassa. Lahjoja
olisi ollut pelata vaikka kuinka hyvin, mutta miksi en
pystynyt tasaisempaan suoritukseen. Ongelmani oli että olin
joko kuuma tai kylmä. Saatoin pelata pari peliä todella hyvin,
mutta sitten homma alkoi lipsua. Parhaimmat NHL-veskarit
pelaavat illasta toiseen samalla tasolla. Ehkä eurooppalainen
veskari oli tosin myös helpompi vaihtaa kuin paikallinen", on
Mattsson analysoinut.

Mattssonin NHL-ura ei ehkä ole kauhean hohdokas, mutta silti
hänen nimensä on kirjoitettu ikuisesti NHL:n ennätysten
kirjohin. Tämä siksi että 28.1.1984 Mattsson oli maalissa kun
hänen Los Angeles kohtasi Wayne Gretzkyn Edmontonin. Ennen
ottelua Gretzky oli tehnyt vähintään yhden pisteen kaikissa
sillä kaudella pelaamissaan 51:ssä ottelussa. Tuossa ottelussa
hän jäi kuitenkin ilman tehopisteitä. Näin Markus Mattsson oli
se pelaaja joka lopulta katkaisi Gretzkyn kaikkien aikojen
ennätykseksi jäävän ennätysputken. Gretzky oli ehtinyt tehdä
pelaamissaan 51:ssä ottelussa 153 (61+92) tehopistettä.

Mattsson edusti Suomea vuoden -76 MM-kisoissa. Mattsson edusti
Suomea myös kahdessa Kanada Cupissa, -76 ja -81. Menestystä
Cupit eivät tuoneet Suomelle eikä Mattssonille. Mattsson lähti
jo nuorena P-Amerikkaan ja pelasikin parhaimmat kautensa
siellä, tällöin maajoukkue-edustus jäi vähäiseksi.

Mattsson lopetti jääkiekkoilemisen hyvin nuorena. Hän oli
vasta 29-vuotias kun lopetti kokonaan tapparan mestaruuteen
1987. Mattssonilla oli tuolloin tiedossa kunnon leipäammatti,
hän siirtyi sukupolvenvaihdoksella isänsä perustaman
Instrumentointi Oy:n johtoon. "No, minulla oli siinä vaiheessa
jo tämä homma tiedossa. Ja kahtena viimeisenä kautena voitin
Suomen mestaruuden", vastasi Mattsson uteluihin siitä
lopettiko hän uransa liian aikaisin. Mattsson johtaa
nykyäänkin isänsä perustamaa yhtiötä.



Habby 06.12.2001 13:17

Re: Juttu 11
 
Lainaus:

Viestin lähetti TKH

Upean taitonsa?? Hmm, missä se semmosta esitti?? Joo, kyllähän
sillä omat ansionsa on, ei kai sitä kukaan yritäkään kieltää.
Tosin kummasti sen ura lähti lentoon heti kun se Bostoniin tuli,
sitä ennen se ei mikään huippumies ollut. Taitavana häntä
en koskaan ole pitänyt. Esposto juttua myöhemmin lisää.

Puukäsikö tekee yli 700 maalia runkosarjassa? Mitä minä olen muutaman pelin nähnyt Espon pelaavan, niin kyllä hän ehdottomasti oli mielestäni taitava pelaaja. Tietysti se on katsojasta kiinni, mitä pitää taitavana.

Joo, ura lähti lentoon Bostonissa ja pisteitä tuli jo ensimmäisellä kaudella enemmän kuin aikaisemmin Esposito oli tehnyt yhdelläkään neljästä Blackhawks-kaudesta. Silti kyllä hän oli potentiaalinsa osoittanut jo Chicagossa. Ehkä se oli Espositon aika nousta tähtiin. Kestihän mm. Guy Lafleur'lta jokunen vuosi ennen kukkaan puhkeamista. Mikään tusinamies Esposito ei ollut, joka nousi kukoistukseen Orrin ansiosta. Muuten, Orr oli Espositon ensimmäisellä Bruins-kaudella lähes 30 peliä sivussa.

TKH 06.12.2001 16:01

Juttu 12
 

Puukäsikö tekee yli 700 maalia runkosarjassa? Mitä minä olen
muutaman pelin nähnyt Espon pelaavan, niin kyllä hän
ehdottomasti oli mielestäni taitava pelaaja. Tietysti se on
katsojasta kiinni, mitä pitää taitavana.

Esppsito on itse sanonut itsestään ja pelistään seuraavasti:
"Voima ja koko ovat valttejani työssä. Menen minne olen
menossa, ja kun olen perillä minua on vaikea siirtää sieltä pois.
Minun työni on sellainen. Teen sen ehkä ilman tyylikkyyttä, mutta
olen pyrkinyt aina tekemään sen mahdollisimman hyvin. Olen
työmies. Olen kyllä nähnyt itseni videonauhalla ja voitte uskoa,
etten pitänyt näkemästäni, mutta minun on myönnettävä, että
tuo möhkäle olen juuri minä. On kuitenkin muistettava, että yritän
tehdä kaiken niin hyvin kuin osaan. Muuta ei työmieheltä voida
vaaita".







Kenen pienen ja äärimmäisen taitavan ja teknisen pelaajan
jatkuva hymyileminen ärsytti monet vastustajat raivon
partaalle 70-luvulla?? Kyseessä on tietenkin ehkäpä hyvinkin
Tsekkoslovakkian kaikkien aikojen taitavin pelaaja - tai
vähintäänkin eräs niistä - Vladimir Martinec.

Vladimir Martinec syntyi joulukuun 22. 1949 Pardibuce:ssa,
Tsekkoslovakkiassa. Pelaamaan Martinec ryhtyi noin kymmenen
ikäisenä paikallisella lammen jäällä. Tuolloin hänen idolinsa
oli Vlastimil Bubnik. Paikalliseen seuraan Martinec liittyi
12-vuotiaana ja pelasi siinä aina 16-vuotiaaksi.
Tsekkoslovakkian pääsarjatasolla Martinec depytoi jo
16-vuotiaana Tesla Pardubicen joukkueessa. Tesla Pardubicessa
Martinec myös koko uransa pelasi lyhyttä dukla Jihlavan
vierailua lukuunottamatta. Martinec lopetti Tsekkoslovakkiassa
ja Teslassa pelaamisen vuonna -81 ja siirtyi Saksaan ja ESV
Kaufbeuren:iin pelaamaan neljäksi vuodeksi. Martinec lopetti
pelaamisen vuonna -85, 36-vuotiaana. Tsekkoslovakkian
pääsarjassa Martinec pelasi 14 vuotta, pelasi 539 peliä
ja teki 343 maalia. Tsekkoslovakkian vuoden pelaajaksi
Martinec valittiin neljä kertaa. Maalipörssin Martinec voitti
vuonna -73, samana vuonna tuli myös Tsekkoslovakkian
mestaruus.

Martinec oli pieni - 176 senttiä ja 80 kiloa - mutta se ei
estänyt häntä olemasta eräs jääkiekon parhaimmista
tekniikkaihmeistä. Martinec oli äärettömän luova ja aina
halukas tekemään jotain täysin uutta ja arvaamatonta kiekon
saadessaan. Martinec myös tässä usein onnistui ja koska sama
vastustaja ei halunnut joutua hänen jallitettavakseen
toistamiseen, käytettiin Martinec:kiin hyvin usein kovia
otteita. Vain harvan, jos kenenkään, pysäyttämiseen on
MM-kisojen historiassa käytetty enemmän ylikovia otteita.
Martinec ei niistä kuitenkaan välittänyt vaan nousi aina
pystyy leveä hymy kasvoillaan. Tämä hymy oli se josta
Martinec myös tunnettiin, se ajoi monta pelaajaa vuosien
varrella raivon valtaan. Toimittajat jaksoivat hymyilyn syytä
häneltä kysyä, mutta Martinec vain vastasi että hän nauttii
niin paljon joka hetkestä jäällä. Oli se sitten vaikka se
hetki kun hän nouseen Vasiljevin äärettömän kovan
lonkkataklauksen jälkeen jäästä. Tämä jatkuva hymyily yhdessä
hänen loistavan taituruuden ja luovuuden kanssa teki hänestä
suunnattoman suositun pelaajan niin yleisön kuin joukkueen
keskuudessa. Joukkueen keskuudessa Martinecia kutsuttiinkin
nimellä "Marcello". Yleisesti hänestä käytetiin nimeä "The
Fox", tämä siksi että Martinec oli niin ovela jallittamaan
vastustajia ja erityisesti maalivahteja.

Tsekkoslovakkian maajoukkueessa Martinec pelasi 289 peliä ja
teki niissä 155 maalia. MM-kisoissa Martinec pelasi 11 kertaa
ja olympialaisissa kolme kertaa ajanjaksolla 1970 - 1981.
MM-kultaa Martinec voitti kolme kertaa, -72, -76 ja -77.
Martinec on siitä harvinainen pelaaja että voitti mitalin
kaikista neljästätoista arvokisasta joihin osallistui.
MM-kisojen All-Starsiin Martinec valittiin neljä kertaa
peräkkäin vuosina 1974 - 1977. MM-kisojen parhaimmaksi
hyökkääjäksi Martinec valittiin vuoden -76 MM-kisoissa. -76
hän myös voitti MM-kisojen pistepörssin ja maalipörssin.
Martinec on yksi kaikkien aikojen parhaimmista pistemiehistä
MM-kisojen historiassa, peräti seitsemäs. Seitsemäs Martinec
on myös MM-kisojen kaikkien aikojen syöttötilastossa.
Martineckin MM-kisojen saldo on 110 (52+58) 102:ssa pelissä.
Martinec olisi voinut hyvin saada enemmänkin valintoja kisojen
parhaaksi pelaajaksi tai All-Starsiin, mutta kilpailu
Neuvostoliiton supertähtien kuten Valeri Harlamov, Aleksander
Maltsev, Vladimir Petrov ja Boris Mihailov kanssa oli
erittäin kovaa. Neuvostoliitto oli aina niin kova ja hyvä
joukkue että sen joukkueesta löytyi melkein aina vähintään
kaksi hyökkääjää MM-kisojen All-Stars:siin, näin muiden
joukkueiden parhailla hyökkääjillä oli kova kilpailu
viimeisestä paikasta ja yleensäkin heidän oli vaikea mahtua
All-stars:seihin pelasivatpa he melkein kuinka hyvin tahansa.

Martinec pelasi legendaarisessa Bohuslav Stastny - Jiri Novak
- Vladimir Martinec -ketjussa sekä Tsekkoslovakkian sarjassa
Tesla Pardubicen joukkueessa että Tsekkoslovakkian
maajoukkueessa. Tämä ketju terrorisoi sekä Tsekkoslovakkian
sarjassa että arvokisoissa melkein koko 70-luvun. Ketju muun
muassa teki yhteensä yli 800 maalia Tesla Pardubice:lle.
Maajoukkueessa ketju oli pitkän aikaa Tsekkoslovakkian
ykkösketju ja onkin kaikista Tsekkoslovakkian ketjuista se
kaikkein legendaarisin. Ainoat kilpailijat Tsekkoslovakkian
maajoukkueessa sille ovat Tsekkoslovakkian kahteen MM-kultaan
40-luvulla johtanut, Stanislav Konopacek - Vladimir Zabrodsky
- Vaclav Rosinak sekä Tsekkoslovakkian 80-luvun huippuketju,
Igor Liba - Dusan Pasek - Jiri Lala. 30-luvulla
Tsekkoslovakkialla oli lisäksi Euroopan paras ketju Jiri
Tozicka - Josef Malecek - Karel Hromadka, mutta sitä nyt ei
voi oikein verrata myöhempiin ketjuihin järkevällä tavalla.
Novakin ketju ei koko maailmassakaan hävinnyt aikanaan kuin
Troikka Petrova:lle, Valeri Harlamov - Vladimir Petrov - Boris
Mihailov. Sen Jälkeenkään siitä ketjusta ei ole ohitse mennyt
kuin Neuvostoliiton legendaarinen 80-luvun yhdistelmä KLM,
Vladimir Krutov - Igor Larionov - Sergei Makarov.

Peliuransa jälkeen Martinec alkoi valmentaa. Tesla Pardubicen
junioreita Martinec valmensi 1985 - 1987 ja päävalmentajana
Tesla Pardubicea 1988 - 1991. 1991 Martinec meni Saksaan
jossa valmensi EVS Kaufbeurenia ja Memmingeniä. 1997 Martinec
aloitti Tsekkoslovakkian maajoukkueen apuvalmentajana ja oli
siten osa sekä -98 Olympialaisten että -99 MM-kisojen
kultajoukkuetta.

TKH 07.12.2001 09:55

Juttu 13
 




Kuka superlahjakas pelaaja on hävinnyt vain yhdellä ainoalla
päivällä Yrjö Hakalalle Suomen nuorimman A-maaottelijan
tittelin?? Kyseessä on tietenkin Heino Pulli, joka Hakalan
tapaan pelasi A-maaottelussa jo 16-vuotiaana, mutta
vuorokauden vanhempana.

Heino "Hepa" Pulli Syntyi maaliskuun 23. 1938 Sortavalassa.
Pulli debytoi SM-sarjassa Tampereen K-V:n paidassa jo kaudella
1953-54 vain 15-vuotiaana. Pulli oli hyvin seurauskollinen
pelaaja ja hän pelasikin koko mittavan uransa T-KV:ssä.
Pisteillä parhaimmalla 1959-60 kaudellaan Pulli latoi 32
maalia ja 37 pistettä. Otteluja Pulli pelasi tuolloin 17.
Kaikkiaan Pulli pelasi SM-sarjassa 14 kautta ja 190 ottelua,
ja teki niissä 250 (173+77) tehopistettä. Pulli lopetti
30-vuotiaana kauden 1967-68 jälkeen. Lopettaminen tapahtui
Pullin kannalta sillä kaikkein parhaimmalla ja makoisimmalla
mahdollisella tavalla maailmassa - Pulli voitti tuolloin
ainoaan Suomenmestaruuteensa. Sen voittaminen oli Pullin
mahtavalla uralle todella hieno ja arvoisensa päätös.
Aikaisemmin Pulli oli urallaan voittanut kolme hopeaa ja
kaksi pronssia. Hepa olisi halunnut jatkaa vielä mestaruuden
jälkeenkin, mutta loukkaantumiset pakottivat lopettamaan.
Heino Pulli oli KooVee:n kantava voima koko uransa ajan,
eniten apuja hän sai muun muassa Matti Reunamäeltä ja Seppo
Nikkilältä. Vaikka Pulli oli pelannut useimmat hänen koko
uran parhaimmista kausistaan aikoina jolloin SM-sarjan
All-Starseja ei valittu, valittiin hänet SM-sarjan All-
Starsiin kolme kertaa peräkkäin vuosina 1962-64. Ensimmäisen
kerran All-Starsit valittiin juuri 1962. 1960 Pulli valittiin
Kauden parhaimmaksi jääkiekkoilijaksi Suomessa ja 1964 hänet
valittiin kauden herrasmiespelaaja palkinnon saajaksi. Pullin
koko veljessarja, johon kuuluivat Heinon lisäksi isoveli
Kalevi ja pikkuveli Markku, oli kaikki pelivuodet uskollisia
TK-V:lle, josta sitten myöhemmin muotoutui KooVee.

Heino Pullilla oli mahtava laukaus, se tuli aikanaan erittäin
tunnetuksi aina kansainvälisiä kenttiä myöten. Pullin laukaus
oli suomalaisittain melkein täydellinen, se oli erittäin
nopea, todella kova ja hyvin tarkka. Hänestä tulikin nopeasti
SM-sarjassa oikea maalivahtien kauhu. Jopa kovista
laukauksistaan Pullin aikoihin kuuluisia olleet kanadalaiset
kyselivät Pullilta hänen laukaustensa salaisuutta maajoukkueen
Kanadan turneella. "Ei siinä muuta salaisuutta ollut kuin
kova harjoittelu. Vanerilta lähti kesäisin veto vedon perään
eikä laukaisuharjoittelua unohdettu talvellakaan", kertoi
Pulli myöhemmin. Erityisesti Pullin kova rystylaukaus
oli ollut kanadalaisten ihastelun kohteena. "Käyrään lapaan
on turha vedota, kun nykyään ei osata ampua rystyltä. Kyllä
se lähtee. Olen itse kokeillut", jatkoi pulli suomalaisittain
legendaarisesta rystylaukauksestaan. Pulli oli erityisen
vaarallinen vastustajan maalin edustalla, tämän takia hän
sitten kärsikin urallaan paljon erilaisista loukkaantumisista.
"Vaarallisuuteni teki minusta alun alkaen silmätikun.
Kohtelu oli sen mukaista. Nivelet joutuivat koville myös
vastustajia väistellessä, kun ei ollut koko kentän
taklaussääntöä, joka oikeuttaa ajamaan päin", Pulli totesi
myöhemmin. Monituiset lonkka-, polvi- ja olkapäävammat
estivätkin Pullia kohoamasta aivan kansainvälisen tason
huipulle, terveenä Pulli olisi sinne voinut hyvin päästä.
Pulli oli nuorena oikea superlupaus: SM-sarjassa 15-vuotiaana
ja ensimmäinen A-maaottelu jo 16-vuotiaana. 1949 pelatussa
Suomen ja Sveitsin, välisessä maaottelussa Yrjö Hakalasta tuli
Suomen kaikkien aikojen nuorin A-maaottelija. Alkuvuodesta
1955 Heino Pulli pääsi niin lähelle kuin vain on mahdollista,
Pulli hävisi Suomen nuorimman A-maaottelijan tittelin vain
yhdellä vaivaisella päivällä. Pullin pelipaikkana oli koko
uran ajan keskushyökkääjä.

Heino Pulli pelasi 118 maaottelua ja teki niisä 83 (64+19)
tehopistettä. Hän on edelleen viidentenä Suomen kaikkien
aikojen maaottelumaalintekijöiden tilastossa ja yksi kaikkein
parhaimmista pistemiehistä maajoukkueessa. Suomea hän edusti
viisissä MM-kisoissa ja kaksissa Olympialaisissa ajanjaksolla
1958-65. Pulli on yksi Suomen kaikkien aikojen tehokkaimmista
MM-kisapelaajista, hän teki 49:ssä MM-ottelussa 35 (23+12)
tehopistettä. Pullilla on myös edelleen viidenneksi kovin
MM-kisaotteluiden pistekeskiarvo Suomen historiassa. Hepa
voitti Suomen joukkueen sisäiset maali- ja pistepörssit
vuosien -62 ja -64 MM-kisoissa. Etenkin vuoden -62 MM-kisoissa
Pulli oli selvästi Suomen joukkueen paras pelaaja ja todella
loistavassa kunnossa, silloin seitsemässä ottelussa syntyi
kahdeksan maalia ja 11 pistettä. -64 MM-kisoissa Pulli teki
yhtä monessa ottelussa viisi maalia ja kuusi pistettä. Pulli
pelasi useita mieleenpainuvia maaotteluita ja eräs niistä on
Suomen ja Norjan välinen ottelu vuonna 1963. Suomi voitti 2-0
ja Hepa teki molemmat Suomen maalit. Ottelun norjalainen
maalivahti Kåre Östensen totesi ottelun jälkeen: "Suomen
Pullilla on hirmuiset laukaukset. Niin kovalla voimalla
ammuttuja kiekkoja en joutunut torjumaan edes Ruotsi-
ottelussa, vaikka siellä olin aivan toisenlaisessa helteessä
kuin nyt."

Keskushyökkääjä Heino Pulli pelasi pitkäaikaisessa ketjussa
yhdessä laitureiden Seppo Nikkilä ja vanhemman veljensä
Kalevi Pullin kanssa. Etenkin Nikkilä oli Pullille
äärimmäisen tärkeä pelaaja. Harvoin on kukaan laitahyökkääjä
SM-sarjassa tai SM-liigassa ruokkinut ketjunsa
keskushyökkääjää niin hyvin ja oivallisesti kuin Nikkilä
ruokki Hepaa. Nikkilä oli kiekkokenttien epäitsekkäin pelaaja
aikanaan ja lienee sitä kautta kiekkohistorian. Useimmiten
Hepan maaliin antoikin syötön juuri Seppo Nikkilä. Myöskin
ketjun kolmannen lenkin Kalevi Pullin kanssa sekä Nikkilä että
Hepa pelasivat oivallisesti yhteen, mutta Nikkilän ja Hepan
yhteispeli oli usein se, joka KooVeen ottelut ratkaisi.

Pulli sai uransa kruunun kevään 1968 Suomenmestaruudessa,
mutta se ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi mitaliksi, jossa
Hepa oli mukana. Keväällä 1977 KooVee:n ollessa
valmistautumassa ratkaisevaan pronssikoitokseen HIFK:ta
vastaan, tuli Pulli puhumaan joukkueelle KooVee:n silloisen
valmentajan Kaj Matalamäen kutsusta. "Kerroin pojille, mikä
oli homman nimi, ja minkä eteen ovat tehneet töitä
kuukausikaupalla", totesi Pulli tapauksesta. KooVee voitti
ottelun ja prossit jäi Tampereelle. 1985 Heino Pulli
valittiin jääkikkoleijonaksi.

TKH 08.12.2001 10:10

Juttu 14
 





Kuka oli ensimmäinen ruotsalainen supertähti,
ja yleensä ensimmäisiä eurooppalaisia supertähtiä
jääkiekkossa?? Kyseessä on tietenkin Sven "Tumba"
Johansson joka oli yleisesti ottaen yksi kolmesta
kirkkaimmasta eurooppalaisesta supertähdestä
50-luvulla. Monet ovat sitä mieltä että Tumba on
edelleen Ruotsin kaikkien aikojen pelaaja.

Johansson syntyi elokuun 27. 1931 Tumbassa,
Ruotsissa. Johanssonin "Tumba" lempinimi on
luonnollisesti peräisin hänen syntymäpaikastaan,
joka on eräs Tukholman esikaupunkialueista. Ruotsin
pääsarjassa Tumba depytoi jo 17-vuotiaana
Djurgårdenin joukkueessa. Djurgårdenissa hän myös
koko uransa pelasi aina vuoteen 1968, jolloin Tumba lopetti
37-vuotiaana. Ruotsin sarjan mestaruutta Tumba juhli
kahdeksan kertaa ja sarjan piste- ja maalipörssin hän
voitti useita kertoja.

Tumba oli erittäin iso pelaaja - 192 senttiä ja 95 kiloa -
jopa nykyaikaan, saati 50-luvulle. Tumbaa oli vauhtiin
päästyään melkein mahdoton pysäyttää ja vaikka hänet olisi
saanut pysäytettyä, oli häneltä mahdoton saada kiekkoa pois.
Ei Tumbaa kuitenkaan pelkästään tästä tunnettu vaan myös
loistavasta laukauksestaan joka oli kova ja ennenkaikkea
uskomattoman tarkka. Tumba muodosti loistavan kokonaisuuden
fyysisyydelleen, mahtavalla laukauksellaan ja
maalintekovainullaan. Nämä tekivät hänestä vastustajalle
erittäin vaarallisen pelaajan joka kerta kun hän pääsi
kiekkoon kiinni. Tumbaa on ominaisuuksiensa perusteella
verrattu jossain määrin lengendaariseen Gordie Howe:n.
Tumballa kuitenkin oli ehkä joitain heikkouksiakin, kuten
lievä itsekkyys. Tumba ei paljoa kiekkoja muille jaellut,
mutta toisaalta se on täysin ymmärrettävää jos kanssapelaajat
eivät yllä lähellekään omaa tasoa. Tosiasia kuitenkin oli
että vain pari pelaajaa ylti koko Ruotsissa lähellekään
Tumban tasoa 50-luvulla. Joukkueessaan Tumba oli kuitenkin
aina hyvin pidetty pelaaja. Tämä johtui suureksi osaksi hänen
rajattoman suuresta energiastaan kentällä. Tumba ei pienistä
hätkähtynyt ja kerran hänen jopa kerrotaan menneen hymyillen
kehumaan kanadalaista puolustajaa joka oli hänet jäähän
rajusti taklannut. Tumba ei mahtavien taitojensa ja
rajattoman energiansa takia ollutkaan vain ruotsalaisten
lemmikki. Esimerkiksi Moskovan vuoden -57 kisojen
finaalipelin Neuvostoliitto-Ruotsi jälkeen
neuvostoliittolaiset ryntäsivät jäälle juhlimaan Ruotsin
maailmanmestaruutta ja huusivat Tumban nimeä. Peli oli
päättynyt tasan ja jätti Neuvostoliiton pisteen erolla
hopealle. Tämä ei kuitenkaan neuvostoliittolaisia katsojia
haitannut koska olihan Ruotsilla Tumba. Ruotsin jääkiekon
kehitykseen Tumballa on katsottu olleen kaikkein suurin
merkitys kaikista ruotsalaisista pelaajista. Tämä onkin
ymmärrettävää koska Tumba oli se pelaaja johon koko Ruotsin
kiekkoilu ja etenkin siinä menestyminen nojasi ja perustui
koko 50-luvun.

Ruotsin maajoukkueessa Tumba oli pitkäaikainen kapteeni.
Ensimmäisen kerran Tumba laittoi maajoukkuepaidan ylleen 1951
ja teki heti viisi maalia Usa:ta vastaan, siis ensimmäisessä
maaottelussaan. Seuraavana vuonna Tumba pelasi ensimmäiset
MM-kisat. Maajoukkuepelejä Tumba pelasi kaikkiaan 245 ja teki
niissä uskomattomat 259 maalia. Tämä on edelleen Ruotsin
maajoukkueen maaliennätys, ja sellaiseksi myös jää.
MM-kisoissa Tumba pelasi peräti 14 kertaa vuosina 1952 - 1966,
mukaan mahtuu myös neljät olympialaiset. MM-kultaa Tumba
juhli kolmesti, lisäksi tuli lukuisia hopea- ja
pronssimitaleita. Olympialaisista parhaiten sujui hopeaan
päättyneet Innsbruckin -64 kisat. MM-kisojen parhaimmaksi
hyökkääjäksi Tumba valittiin kaksi kertaa, -57 ja -62.
Virallisia MM-kisojen All-Starseja ei Tumban huippuaikoina
vielä valittu, mutta Tumba oli epäviralliseksi jääneissä
vuoden -54 All-Starseissa. Tuolloin valittiin kolme All-Stars-
kentällistä ja Tumba oli Ruotsin ainoa niihin mahtunut
hyökkääjä. Sven Tumba on yksi MM-kisojen kaikkien aikojen
parhaimmista pistemiehistä ja maalintekijöistä. MM-kisojen
kaikkien aikojen pistepörssissä Tumba on viides heti Troikka
Petrovan - Harlamov-Petrov-Mihailov - ja Maltsevin jälkeen
tehoilla 127 (84+43) 97:ssä pelissä. 84:llä maalilla Tumba on
MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssissä vielä
pistepörssiäkin korkeammalla, toisena heti Mihailovin jälkeen.
Lisäksi Tumballa on MM-kisojen historian viidenneksi kovin
maalikeskiarvo, 0,87 maalia/ottelu. Firsov on tässä kaikkien
aikojen paras arvolla 1,05. MM-kisojen pistepörssin Tumba
voitti 1964, lisäksi hän oli vuoden -63 kisoissa,
tasapisteillä voittajan kanssa, pörssin toinen. -64 Tumba
voitti myöskin kisojen maalipörssin, tällöin Tumba oli jo
33-vuotias.

1957 Tumbasta tuli ensimmäinen Euroopassa uran luoneista
pelaajista, joka kävi NHL-joukkueen harjoitusleirillä. Tumba
kävi Bostonin leirillä ja kun Tumba teki - muutenkin hyvin
menneen leirin lisäksi - vielä joukkueensa ensimmäisessä 1-1
päättyneessä harjoitusottelussa Rangersia vastaan heti maalin
niin tarjottiin hänelle luonnollisesti myös NHL-sopimusta.
Tumba ei sitä kuitenkaan ottanut vastaan. NHL-sopimus olisi
tehnyt Tumbasta ammattilaisen ja hän ei olisi silloin voinut
enää edustaa Ruotsia arvokisoissa. Tätä Tumba ei halunnut ja
siksi kieltäytyi sopimuksesta. Bostonin tarjous oli peräti
50 000 dollaria kaudesta ja se oli tuohon aikaan todella kova
tarjous. "En ole yhtään katunut sitä päätöstä. Minua ei
miellyttänyt NHL:n pelityyli". Totesi Tumba paljon myöhemmin.

Tumba ei ollut - niin monen senaikaisen jääkiekkoilijan
tapaan - maajoukkuemies vain jääkiekkossa, vaan pelasi myös
kansainvälisen pelin Ruotsin jalkapallon maajoukkueessa.
Tumba edusti Ruotsia myös kolmannessa lajissaan, golfissa.
Lopettamisensa jälkeen Tumbasta tulikin menestyksekäs Golfin
pelaaja, hän myös rakennutti lopettamisensa jälkeen paljon
Golf ratoja. Tumban poika jatkaa isänsä jäljillä, pojasta tuli
Golf-ammattilainen. Tumba tuli Ruotsissa tunnetuksi myös
muusta kuin jääkiekosta. Tumballa oli muun muassa oma radio-
ohjelma "Timmen Tumba" kerran viikossa sekä oma palsta
eräässä viikkolehdessä. Kesäisin Tumba taas esiintyi ympäri
Ruotsia tanssilavoilla, Tumballa oli myös useita
vesihiihtokouluja ympäri Ruotsia. Tumba esiintyi myös
lukemattomissa Mainoksissa sekä lanseerasi oman Tumba-
pöytäjääkiekkopelin josta tuli myös erittäin suosittu. Tumba
myös seurusteli muutaman vuoden Ruotsin Birgitta-prinsessan
kanssa. Samaan aikaan Tumba opetti Ruotsin nykyisen kuninkaan
Carl Gustavin luistelemaan. Sven Tumba on valittu Ruotsin
kaikkien aikojen kiekkoaatelistoon, hän on "Stor Grabb"
numero 36. Tumba valittiin 1997 ensimmäisenä ruotsalaisena
IIHF:n Hall Of Fameen.

TKH 09.12.2001 19:05

Juttu 15
 





Tarasov sanoi 1980-luvulla eräästä 1980-luvun
Neuvostoliittolaisesta laitahyökkääjästä että hän on paras
pelaaja, joka heillä on koskaan ollut. Ketä Tarasov
tarkoitti?? Tarasov puhui tietenkin härkämäisestä Vladimir
Krutovista.

Vladimir Krutov syntyi kesäkuun 1. 1960 Moskovassa.
Moskovalaisena superlahjakkuutena Krutov aloitti
Neuvostoliiton pääsarjauransa suoraan ZSKA:sta. Hän debytoi
ZSKA:ssa jo 17-vuotiaana kaudella 1977-78. Tuolloin menestystä
ei vielä tullut, mutta jo kahden seuraavan kauden aikana
Krutov osoitti mitä tulevan piti. Alle 20-vuotiaiden
MM-kisoissa, Krutov valittiin kahtena vuotena sekä
All-Starsiin, että kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi.
Toisella varsinaisella kaudellaan ZSKA:ssa, 1979-80, Krutov
teki lopullisen läpimurron niin Neuvostoliiton sarjan kuin
myös kansainvälisten kenttien ehdottomalle huipulle. Tuolloin
vasta 19-vuotias Krutov teki Neuvostoliiton sarjassa pisteet
42 (30+12) ja oli Neuvostoliiton parhaimpia pelaajia vuoden
1980 olympialaisissa. Parhaimmalla kaudellaan Krutov teki 66
pistettä ja 37 maalia 46:ssa ottelussa. Krutov pelasi
Neuvostoliiton sarjassa 11 kautta ja 439 ottelua tehden niissä
503 (288+215) tehopistettä. Neuvostoliiton sarjassa Krutov
teki peräti viidesti yli 30 maalia, joka on kerran enemmän
kuin mihin maaginen Sergei Makarov pystyi. Neuvostoliiton
sarjan All-Starsiin Krutov valittiin seitsemän kertaa.
Neuvostoliiton vuoden pelaajaksi Krtov valittiin kerran, -87.
Samana vuotena hänet äänestettiin kansainvälisen lehdistön
toimesta Euroopan parhaimmaksi pelaajaksi.

Krutov lähti monen Neuvostoliittolaisen pelaajan tapaan
NHL:ään kaudeksi 1989-90. Hänelle NHL-ura ei kuitenkaan
koskaan auennut. Krutov oli jo harjoitusleirille saapuessaan
kovasti ylipainoinen ja täysin harjoittelematon. Hänen
normaalipelipainonsa Neuvostoliitossa oli noin 90 kiloa, mutta
NHL:ssä se oli yli 100. Lisäksi kun Krutov kärsi
Alkoholismista ja sopeutumattomuudesta uuteen elämäänsä. Tästä
syystä jäi hänen NHL-saldokseen vain yksi kausi ja tehopisteet
34 (11+23) 61:ssä ottelussa. "Krutov on poikkeuksellisen
lahjakas jääkiekkoilija, mutta valitettavasti hänelläkin on
heikkouksia. Hän ei ole aina noudattanut urheilullista
elämäntapaa, mutta lahajakas hän todella on", sanoi Viktor
Tihonov aikoinaan. Igor Larionov kertoi kirjassaan että yritti
Neuvostoaikoina saada Krutovia muuttamaan ruokailutottumuksia,
muttei siitä koskaan mitään tullut, kun Krutov ei pystynyt
rajoittamaan syömisiään.

Krutov pelasi Neuvostoliiton paidassa 254 maaottelua ja teki
niissä 149 maalia. Neuvostoliiton maajoukkueessa hän pelasi
seitsemät MM-kisat ja kolmet olympialaiset ajanjaksolla
1980-1989. Krutov on MM-kisojen kaikkien aikojen
pistepörssissä sijalla 21 tehtyään 78 (44+34) tehopistettä
68:ssa ottelussa. Krutov on MM-kisojen pistepörssissä
1980-luvulla tai myöhemmin uransa luoneista pelaajista
kolmanneksi tehokkain. Vain Makarov ja Fetisov sijoittuvat
korkeammalle. MM-kisojen All-Starsiin Krutov valittiin
kaikkiaan neljä kertaa vuosina 1983-87. MM-kisojen
parhaimmaksi hyökkääjäksi Krutov valittiin kaksi kertaa, -86
ja -87. Vuoden 1987 MM-kisat olivat Krutovin kaikkein
parhaimmat, tuolloin hän voitti MM-kisojen piste- ja
maalipörssit. Lisäksi Krutov oli usein MM-kisojen piste- ja
maalipörssien kärkipäässä. -83 ja -86 hän oli pistepörssin
toinen, -81 ja -86 maalipörssin toinen sekä -83 maalipörssin
kolmas. Parhaimmat olympialaisensa Krutov pelasi 1988, jolloin
hän oli turnauksen paras hyökkääjä - ja paras pelaaja Fetisovin
jälkeen - voittaen taas sekä piste- että maalipörssin. Vuosina
1987 ja 1988 Krutov olikin kaikkein parhaimmillaan, näiden
vuosien jälkeen hänen romahduksensa oli nopeaa. Ei Krutovin
legendaarisuus perustu kuitenkaan vain loistaviin MM-kisoihin.
Krutov osoitti tasonsa myös kolmissa Kanada Cupeissa. Vuoden
1981 Kanada Cupissa Krutov oli pistepörssin yhdeksäs tehtyään
seitsemässä ottelussa 8 (4+4) tehopistettä. Tretjak ja
Kasatonov olivat Neuvostoliiton ja koko turnauksen parhaimmat
pelaajat, mutta Krutov pelasi myös loistavat kisat ollen
Neuvostoliiton seuraavaksi parhaimpia pelaajia Makarovin ja
Sergei Shepelevin ohella. 1984 Kanada Cupin pistepörssissä
Krutov oli myös yhdeksäs tehtyään kuudessa ottelussa 8 (3+5).
Myös -84 Cupissa Krutov oli Neuvostoliiton ja koko turnauksen
parhaimpia yhdessä Makarovin ja maalivahti Vladimir Myshkinin
kanssa. Kaikkein parhaimman Kanada Cupinsa Krutov pelasi 1987.
Tuolloin hänet valittiin oikeutetusti Cupin All-Starsiin.
Turnauksen pistepörssissä Krutov oli neljäs tehtyään
yhdeksässä ottelussa 14 (7+7), Neuvostoliittolaisista vain
Sergei Makarov oli edellä tehtyään 15 (7+8). Krutov on Kanada
Cupien historian kolmanneksi tehokkain pelaaja tehtyään 22:ssa
ottelussa 30 (14+16) tehopistettä, edellä ovat vain Wayne
Gretzky ja Sergei Makarov.

Vladimir Krutov oli pieni, mutta erittäin vahva pelaaja.
Neuvostoliiton ykkösviisikon superpuolustaja Vjatseslav
Fetisov kutsui Krutovia osuvasti "pieneksi tankiksi", joka on
erittäin hyvä ja oikeaan osuva nimitys. Krutov oli noin 175
senttiä pitkä, mutta hänen pelipainonsa oli parhaimilla
kausilla kuitenkin noin 90 kiloa. Krutov tuli tunnetuksi
ennenkaikkea kahdesta asiasta. Ensimmäinen oli hänen
uskomattoman härkämäinen ja väsymättömästi raatava pelityyli,
mikä hämmästytti katsojia muun muassa vuoden 1987 Kanada
Cupissa. Krutovin voidaan sanoa parhaimmillaan olleen
varsinainen sinnikkyyden ja kovan työnteon perikuva
aikaisemman Neuvostoliiton supertähden Boris Mihailovin
tapaan. Toinen asia mistä Krutov tuli tunnetuksi oli hänen
uskomaton kykynsä tehdä maaleja. Krutovin fysiikka sekä kova
tahto ja luonne tekivät hänelle mahdolliseksi seisoa
vastustajan maalinedustan liepeillä ja olla aina valmiina
syötön tai reboundin ilmestyessä ulottuville. Krutov olikin
pelaajana ennenkaikkea juuri maalintekijä. Hän oli myös se
joka KLM-ketjusta teki eniten maaleja. Makarov teki
MM-kisoissa 50 maalia 101:ssä ottelussa, Krutov teki 44 vain
68:ssa ottelussa. Neuvostoliiton maajoukkueen apuvalmentaja
Vladimir Jursinov totesi kesällä 1983 edellisestä kaudesta
näin: "Jos laskemme mukaan kaikki kansainvälisissä
turnauksissa tehdyt maalit, niin Krutovin tasolle ei yllä
kukaan. Makarovilla on 9 maalia tilillään, muilla enintään
6-7, ja Volodjalla 25". Neuvostoliiton legendaarinen
valmentaja Anatoli Tarasov on nähnyt kaikki Neuvostoliiton
superlegendat paremmin kuin kukaan muu. Ja hän pitää Krutovia
kaikkein parhaimpana: "Krutov on paras hyökkääjä, mitä meillä
koskaan on ollut. Hänen harhautuksensa ovat odottamattomia ja
hämmästyttävän rationaalisia. Hän tekee kaiken ikään kuin
avoimesti, yksinkertaisesti, ilman minkäänlaista oveluutta.
Silti häntä on mahdoton pysäyttää. Luulen tämän osaksi
johtuvan siitä, että hän on todella rohkea ja lujaluonteinen".
En tiedä onko Krutov nyt aivan Neuvostoliiton kaikkien aikojen
paras hyökkääjä, mutta kaikkein parhaimmilla kausillaan 1987-
1988 hän oli maailman paras laitahyökkääjä ja 3-4:n parhaimman
pelaajan joukossa koko maailmassa. Se on varma.

Krutov oli muodostamassa yhtä maailman kaikkien aikojen
parhaimmista hyökkäyskolmikoista ja ehdottomasti maailman
kaikkien aikojen parasta viisikkoa. Kyseessä on KLM-ketju,
joka tuli viisikkona tunnetuksi Green Unit -nimellä.
Viisikossa pelasivat Vladimir Krutov - Igor Larionov - Sergei
Makarov - Vjatseslav Fetisov - Aleksei Kasatonov. Ketju oli
kolmas ja viimeinen Neuvostoliiton luomista superketjuista.
Voi olla että tahti vain parani loppua kohti. Almetovin ketju
oli Euroopan paras 1960-luvulla ja Petrovin ketju oli maailman
paras 1970-luvulla, mutta KLM nousi vielä askeleen
korkeammalle. Se osoitti Kanada Cupeissa olevansa
kiistattomasti maailman paras ketju. Edes Gretzky ja Lemieux
samassa ketjussa ei yltänyt sille tasolle. Petrovin ketju ei
tosin koskaan päässyt kunnolla pelaamaan Kanadan ammattilaisia
vastaan. Vuoden -72 Summitin sarjassa ketju ei ollut kaikissa
otteluissa yhdessä ja vuoden -76 Kanada Cupiin Neuvostoliitto
lähetti A- ja B-maajoukkueen välimuodon, jossa ollut ketään
Petrovin ketjusta. KLM debytoi vuoden 1981 Kanada Cupissa,
joka päättyi Neuvostoliiton 8-1 murskavoittoon. Siitä lähtien
ketju oli koossa aina vuoden 1989 MM-kisoihin. Vaikka ketju
pelasi yhdessä vuodesta 1981, tapahtui ketjun varsinainen
kansainvälinen läpimurto vasta vuoden 1983 MM-kisoissa.
Ajanjaksolla 1981-89 ketju teki mahtavaa jälkeä niin
MM-kisoissa kuin Neuvostoliiton sarjassa. Keväällä 1982
KLM-teki ennätyksen, joka oli vailla vertaa Neuvostoliiton
sarjan historiassa - sadannen maalin yhden kauden aikana.
Otteluita Neuvostoliiton sarjassa pelattiin tuolloin vähän
reilut 40. 100 maalia kolmen pelaajan kesken ei ehkä kuulosta
paljolta, mutta täytyy muistaa että Neuvostoliiton sarjassa
tehtiin huomattavasti vähemmän maaleja kuin NHL:ssä. Tuolla
kaudella KLM-ketju pelasi kokonaisuudessaan suorastaan
täydellisen kauden. Jopa Larionov, joka yleensä teki selvästi
vähemmän maaleja ja pisteitä, pelasi huippukauden. Larionov
teki tuolloin 53 (31+22), Krutov 66 (37+29) ja Makarov 75
(32+43). Ketjun yhteistehot olivat tällöin 194 (100+94).
Neuvostoliiton historia ei tunne toista ketjua, jossa kaikki
hyökkääjät olisivat samana kautena tehneet yli 30 maalia.
Kahtena vuotena koko Green Unit valittiin MM-kisojen
All-Starsiin, -83 ja -86. Mitään toista viisikkoa ei
MM-kisojen historiassa ole koskaan valittu kokonaisuudessaa
All-Starsiin. Neuvostoliiton hyökkäysketjuja on valittu
kokonaisuudessaan MM-kisojen All-Starsiin muitakin. -83
MM-kisoissa koko viisikko oli kisojen pistepörssissä seitsemän
sakissa - 1. Makarov 18 (9+9), 2. Krutov 15 (8+7), 4. Larionov
12 (5+7), 6. Kasatonov 11 (1+10) ja 7. Fetisov 10 (3+7). Vain
Tsekkien Jiri Lala ja Saksan Erich Kuhnhackl kiilasivat
välliin. Vastaavaan suoritukseen ei mikään viisikko ole
missään turnauksessa koskaan yltänyt. KLM-ketju otti vuoden
1987 MM-kisojen pistepörssissä kolmoisvoiton - 1. Krutov 15
(11+4), 2. Makarov 14 (4+10) ja 3. Larionov 12 (4+8) - mutta
siihen on yltänyt useampikin Neuvostoketju MM-kisojen
historiassa. Niin loistava kuin KLM olikin ei se tehoiltaan
ollut lähelläkään Troikka Petrovan tasoa. MM-kisojen kaikkien
aikojen pistepörssissä vain Makarov on kuuden sakissa kun taas
Krutov ja Larionov ovat kaukana kärjestä. Petrovin ketju taas
on kokonaisuudessaan neljän MM-kisojen kautta aikain
tehokkaiman pelaajan joukossa. Tuolloin ajat olivat kuitenkin
toiset ja vertailua ei tältä osin voi yksi yhteen tehdä.
Aikansa parhaimpia ja siten legendaarisia ketjuja ne olivat
kumpikin. "Makarov, Larionov ja Krurov ovat niin taitavia että
heidän on helppoa avata miltein mikä tahansa puolustus",
arvioi Tihonov maltillisesti KLM:ään vuoden 1983 kisojen
jälkeen. "Kun puolustajat Fetisov ja Kasatonov tulevat jäältä
pelattuaan 40-50 sekunttia, he tuskin jaksavat takaisin
vaihtopenkille. He ovat fyysisesti huippukunnossa, mutta
heidän panoksensa jäällä on niin valtava", sanoi Tihonov KLM:n
pakeista samojen kisojen jälkeen. Jos on paremmuus Petrovin
ja Larionovin ketjujen välillä kyseenalaista, niin viisikkoina
se ei sitä ole. Green Unit on maailman kautta aikain paras
viisikko. Ei ole toista viisikkoa johon sitä voi vakavasti
edes verrata. Petrovin ketju ja niiden takana useimiten
pelannut Valeri Vasiljev - Vladimir Lutshenko muodostivat
loistavan viisikon, muttei sitä voi vakavasti Green Unittiin
verrata. Almetovin ketjun takana pelasi kiinteästi Eduard
Ivanov - Aleksander Ragulin -pakkipari, mutta ei A-Line
Unitkaan yllä vertailussa lähellekään Larionovin viisikkoa.
"Ykkösketjumme viiden pelaajan keskinäinen vaihdeltavuus
vaatii jokaiselta hyökkääjältä ja puolustajalta jatkuvaa
liikkeelläoloa. Heidän tekninen ja taktinen suorituksensa
yhdessä erässä vastaa sitä työmäärää, johon johtopelaajat
kymmenen vuotta sitten käyttivät kaksi, ellei peräti kolme
erää. Heidän peliään ei voi verratakaan muutama vuosi sitten
näkemäämme peliin. Anatoli Tarasov kirjoitti Sovetskaja
Rossijassa, ettei jääkiekon historia tunne samanveroista
viisikkoa. Olen samaa mieltä kunnianarvoisan valmentajan
kanssa", on Viktor Tihonov sanonut. Ja näinhän se oli.

Vancouverin kauden jälkeen Krutov siirtyi kaudeksi 1991-92
ZSC Zurich:iin Sveitsiin. Sveitsistä matka jatkui Ruotsiin,
jossa hän pelasi ensin Östersunds:ssa kaudet 1992-95 ja
Brunflo:ssa kauden 1995-96. Lopettamisenja jälkeen Krutov
toimi Moskovan ZSKA:n kakkosjoukkueen apuvalmentajana ja
valmentajana. Krutov eteni myöhemmin ZSKA:n ykkösjoukkueen
päävalmentajaksi, mutta joulukuussa 2001 hänet erotettiin
päävalmentajan paikalta huonosti sujuneen kauden takia.

TKH 10.12.2001 16:36

Juttu 16
 







Kuka legendaarinen NHL-pelaaja teki ensimmäisenä pelaajana
NHL:n historiassa yli 100 pistettä kaudessa?? Kyseessä on
tietenkin väkivahva maalineduspunnertaja Phil Esposito.

Phil Esposito syntyi helmikuun 20. 1942 Sault St. Marie:ssa,
Ontariossa. Esposito nousi NHL-piirien tietoisuuteen OHA:n
St. Catharines Teepees:ssä pelatessaan kaudella 1961-62.
Samalla kaudella Espo pääsi myös kokeilemaan EPHL:n Sault Ste.
Marie Thunderbirds:iin kuuden ottelun ajan. Seuraavan kauden
Esposito pelasikin EPHL:ssä, mutta eri joukkueessa. Kaudelle
1963-64 Esposito siirtyi CHL:ään ja St. Louis Braves-
joukkueeseen, jossa pelasikin loistavan puolikauden. Niin
loistavan että jälkimmäiseksi puoliskoksi Esposito pääsi
pelaamaan NHL:ään ja Chicagoon.

Esposito debytoi NHL:ssä Chicagossa kaudella 1963-64, mutta
varsinainen ensimmäinen kokonainen kausi oli 1964-65. Esposito
pelasi Chicagossa kolme täyttä kautta ennen siirtoaan
Bostoniin kesällä 1967. Esposito oli aivan vain keskitason
keskushyökkääjä kun hänet kaupattiin Chicagosta Bostoniin.
Bostonissa hänestä tuli kuitenkin yksi koko NHL:n historian
suurimmista pelaajista. Yhtään mitään Esposito ei ollut
saavuttanut Chicagossa, mutta heti ensimmäisestä kaudesta
lähtien Esposito kuului liigan eliittiin Bostonissa. Heti
ensimmäisellä Bostonin kaudellaan hän oli pistepörssin
kakkonen Chicagon Stan Mikitan jälkeen ja hänet myös valittiin
NHL:n kakkos All-Starsiin. Kahdeksan kautta kestäneellä
Bostonin-urallaan Esposito oli joka vuosi NHL:n kahden parhaan
pistemiehen joukossa. Esposito voitti liigan pistepörssin
viisi kertaa ja oli kolmesti toinen. Kolmesta
pörssitappiostaan kaksi hän kärsi joukkuekaveri Bobby Orr:lle.
NHL:n maalipörssin Esposito voitti kuusi kertaa peräkkäin
ajanjaksolla 1970-75, kaikki tietenkin Bostonin paidassa.
Jokaisella Bostonin kahdeksalla kaudella Esposito valittiin
NHL:n All-Starsiin, niistä kuudesti ykköseen. Kahdesti hän
voitti liigan arvokkaimmalle pelaajalle annettavan Hart
Trophyn, -69 ja -74. Kahdesti hän jäi äänestyksessä
kakkoseksi, -71 pystin vei joukkuekaveri Bobby Orr ja -73
Bobby Clarke. -71 ja -74 Esposito voitti Lester B. Pearson
palkinnon, joka jaetaan pelaajien mielestä liigan parhaimmalle
pelaajalle ja -78 Lester Patrick palkinnon ansioistaan Usan
kiekkoilun hyväksi. Toisella kaudellaan Bostonissa Espositosta
tuli NHL:n historian ensimmäinen yli 100 pistettä kaudessa
tehnyt pelaaja. Maaginen raja rikkoutui 2.3.1969. Kausi jäi
historiaan ikimuistoisena koska kaksi muutakin pelaajaa rikkoi
samassa kuussa 100 pisteen rajan. Bobby Hull rikkoi rajan
20.3.1969 ja Gordie Howe 30.3.1969. Kaudella 1970-71 Esposito
teki silloisen NHL:n maali- ja piste-ennätyksen 152 (76+76),
joka rikkoutui vasta Wayne Gretzkyn toimesta. Yhä nykyäänkään
Espositon pistelukemia ei ole ylittänyt kuin Gretzky ja
Lemieux. Maalimäärän on ylittänyt kahden edellä mainitun
lisäksi Brett Hull. Samaan maalimäärään on yltänyt lisäksi
Teemu Selänne ja Aleksander Mogilny. Edellä mainittu kausi
jäikin Espositon uran parhaimmaksi. Yli 100 pistettä Esposito
teki kuusi kertaa ja yli 50 maalia viisi kertaa. Kahdeksan
Bostonissa pelatun kauden jälkeen Esposito vajosi samaan
massaan jossa oli pelannut ennen Bostonissa pelaamistaankin.
Viimeisellä kaudellaan Bostonissa hän teki 127 (61+66)
pistettä, mutta sen jälkeisillä kausilla New York Rangers:ssa
parhaimmillaankin vain noin 35 maalia ja 80 pistettä. Yhtään
mitään Esposito ei saavuttanut muualla kuin Bostonissa. Toki
täytyy muistaa että Rangers oli tuolloin aika heikko joukkue
ja Esposito voitti neljästi joukkueen sisäisen pistepörssin.
Esposito lopetti mahtavan uransa 39-vuotiaana kauteen 1980-81.
Koko urallaan Esposito pelasi 18 kautta ja 1282 ottelua tehden
niissä 1590 (717+873) tehopistettä. Pudotuspeleissä Esposito
pelasi 130 kertaa ja teki niissä 137 (61+76) pistettä.
Kahdesti hän voitti pudotuspelien maali- ja syöttöpörssit ja
kolmesti pistepörssin. Espositolla on edelleen hallussaan
Bostonin yhden kauden maali- ja piste-ennätykset. NHL:n
kaikkien aikojen pistepörssissä Esposito on kuudes ja
maalipörssissä neljäs.

Phil Esposito oli erittäin vahva pelaaja, joka osasi taidon
survoa maaleja maalinedestä. Bostonissa pelatessaan hän teki
useimmat maalinsa survomalla Bobby Orr:n maalin eteen
toimittaman kiekon maaliin. Tässä Esposito lienee NHL:n
historian paras. Hän on itsekin todennut ettei hänellä ollut
juuri minkäänlaista taitoa tai nopeutta verrattuna moniin
muihin sen ajan NHL:n tähtipelaajiin, mutta myös taidoton
pelaaja voi nousta NHL:ssä supertähdeksi, siitä Esposito on
loistava esimerkki. "Voima ja koko ovat valttejani työssä.
Menen minne olen menossa, ja kun olen perillä minua on vaikea
siirtää sieltä pois. Minun työni on sellainen. Teen sen ehkä
ilman tyylikkyyttä, mutta olen pyrkinyt aina tekemään sen
mahdollisimman hyvin. Olen työmies. Olen kyllä nähnyt itseni
videonauhalla ja voitte uskoa, etten pitänyt näkemästäni,
mutta minun on myönnettävä, että tuo möhkäle olen juuri minä.
On kuitenkin muistettava, että yritän tehdä kaiken niin hyvin
kuin osaan. Muuta ei työmieheltä voida vaaita", on Esposito
kuvaillut itseään. Tosin ei Esposito nyt aivan taidoton
ollut, etenkin hänen otteenvaitto mailasta hämmästytti
aikanaan. Esimerkiksi tsekkoslovakkialaiset jääkiekkoexpertit
prahalaisen Ludek Bukacin johdolla filmasivat Summit Seriesin
kaikki ottelut Moskovassa 1972. Vasta jälkeenpäin filmeistä
selvisi miten Esposito temppunsa teki. "Esposito oli
Neuvostoliiton maalin edustalla ja liki yhtä isokokoinen
neuvostoliittolaispuolustaja Aleksander Ragulin piti miestä.
Minun täytyi katsoa kohta uudelleen, sillä en käsittänyt
kuinka Esposito kykeni tuossa puristuksessa laukomaan
haltuunsa saaman kiekon maaliin", kertoi Bukac tapahtumia.
Hämäävää Espositon taiturimaisessa kääntölaukauksessa oli sen
nopeus, vain yksi välähdys ja suuri mies kiepsahtaa
vastustajan otteesta, vaihtaa otteensa mailasta ja sivaltaa
kiekon kohti maalin nurkkaa.

Esposito oli mukana Kanadan ja Neuvostoliiton välisessä
Summit Seriesissä. Esposito olikin Kanadan paras pelaaja ja
voitti myös turnauksen piste- ja maalipörssit. Kaikkein
parhaiten kanadalaiset muistavat Espositon kuitenkin hänen
pitämästään televisiopuheesta Kanadan häviämän neljännen
ottelun jälkeen. Neljännessä ottelussa kanadalainen yleisö
buuasi voimakkaasti omilleen kun luulivat niiden velttoilevan.
Yleisö ei voinut ymmärtää että heidän ennakkokäsitysten mukaan
niin "ylivoimainen" joukkueensa saattoi olla häviöllä
Neuvostoliitolle. Tuolloin Neuvostoliitto oli voittanut kaksi
ottelua ja Kanada yhden, yksi oli päättynyt tasan. Shokki oli
isänmaallisille kanadalaisille liian kova ja se purkautui
voimakkaana buuaksena neljännessä ottelussa. Sen jälkeen
Esposito piti kuuluisan televisiopuheensa: "To people across
Canada, we are tryinig our best. Everyone of us - 35 guys that
came out and played for team Canada - we did it because we
love our country and not for any other reason. They can throw
the money out the window, we came because we love Canada,
even though we play in the United States. Canada is still our
home and that´s the only reason we have come to play. I don´t
think is´s fair that we should be booed". Sen jälkeen kun
Kanada oli hävinnyt viidennenkin ottelun Neuvostoliitolle
Esposito piti puheen Kanadan joukkueelle: "Nyt me tarvitsemme
kolme voittoa. Minä aion hakea ne, ja ne jotka ovat samaa
mieltä tulkoot perässäni". Kanada, tai paremminkin Bobby
Clarke, oli raukkamaisesti ja törkeästi hakannut
Neuvostoliiton suurimman tähden Valeri Harlamovin ulos
loppupeleistä kuudennessa ottelussa ja näin helpottanut
huomattavasti Kanadan tietä voittoon. Kanada voittikin lopulta
kaikki loput pelit yhdellä maalilla. Monet asiantuntijat
muistuttavatkin että Harlamov olisi voinut hyvinkin helposti
kääntää pelit toisinpäin, hävisihän Neuvostoliitto Harlamovin
pelatessa vain yhden ainoan ottelun. Täydellistä
"taktikointia" sanoikin moni kanadalainen, joille vain
voitolla oli merkitystä - ei sillä miten raukkamaisesti se
saavutettiin.

Esposito oli mukana Kanadan joukkueessa myös vuoden -76 Kanada
Cupissa. Hän pelasikin hienot kisat ollen Kanadan parhaimpia
pelaajia ja pistepörssin yhdeksäs. Esposito pelasi vielä
kolmannenkin kansainvälisen turnauksen, mutta siitä hän jäi
historiaan erittäin negatiivisesti. Kyseessä on vuoden 1977
MM-kisat. Kanada oli vetäytynyt kahdeksan vuotta aikaisemmin
MM-kisoista kun ei ollut saanut tahtoaan läpi ammattilaisten
käytöstä MM-kisoissa. Nyt heillä ammattilaisia oli mukana aina
supertähti Phil Espositoa myöten. Kentällä Espositoa ei
kuitenkaan huomannut muusta kuin sikailusta ja
epäurheilijamaisuuksista. Esposito solvasi, uhkasi ja haukkui
tuomareita joka kerta ohi luistellessaan ja eritoten kun joku
kanadalainen määrättiin jäähylle. Espositon ja muun Kanadan
käytös oli täysin ennennäkemätöntä Euroopassa ja ne
johtivatkin "Go home Canada" -huutoihin kaikissa Kanadan
otteluissa. Espositon olisi Kanadan joukkueen kapteenina
pitänyt pyrkiä karsimaan joukkueensa rikollisuutta eikä
yllyttää siihen, tai paremminkin johtaa sitä - mitä hän
hillitsemisen sijaan todellisuudessa teki.

Uransa jälkeen Esposito on toiminut niin valmentajana kuin
managerina. Hän oli lyhyen aikaa Rangersin valmentaja
kaudella 1986-87. Rangersien GM hän oli ajanjakson 1986-89.
Esposito toimi kaudet 1992-98 Tampa Bay Lightningin
toimitusjohtajana, hän oli seuran ensimmäinen GM. Esposito
teki Tampan aikanaan jääkiekkohistoriaa tekemällä sopimuksen
Manon Rheaume kanssa. Esposito teki naisen kanssa sopimuksen
1992 ja kutsui hänet myös saman vuoden syksyn
harjoitusleirille. Rheaume myös torjui yhdessä
harjoitusottelussa yhden erän Tampan maalissa. Lähinnä
ilmeisesti markkinointikikkana toiminut Rheaume jäi näin
historiaan ensimmäisenä ja ainoana ammattilaisliigassa
pelanneena naisena. Espositon käyttämä pelinumero 7 on
jäädytetty Bostonissa. 1984 Phil Esposito valittiin Kanadan
Hockey Hall Of Fameen.

TKH 13.12.2001 16:59

Juttu 17
 





Kuka oli ensimmäinen NHL:n All-Stars -pelissä pelannut
suomalainen?? Kyseessä on tietenkin Pekka Rautakallio, joka
pelasi NHL:n All-Stars -pelissä 1982.

Pekka "Rocky" Rautakallio syntyi heinäkuun 25. 1953 Porissa.
Rautakallio oli superlupaus alusta lähtien. Hän debytoi
SM-sarjassa jo kaudella 1968-69 vain 15-vuotiaana Porin Ässien
joukkueessa ja 17-vuotiaana 1971 hänet valittiin junioreiden
Euroopan mestaruuskilpailuiden parhaimmaksi puolustajaksi.
Superpuolustaja Rautakallio huomattiin kansainvälisestikin
jo nurena, koska saatu valinta oli tuohon aikaan todella kovan
luokan arvostus ja saavutus. Ässille Rocky oli hyvin
seurauskollinen pelaaja, koska pelasi kaikki SM-sarjakautensa
ennen ammattilaiseksi siirtymistään Ässissä. Kaudelle 1975-76
Rautakallio siirtyi Pohjois-Amerikkaan, josta palasi kuitenkin
jo kahden vuoden jälkeen takaisin. Kaudet 1977-79 Rocky
pelasi taas Ässissä, sitten matka jatkui takaisin taalajäille.
Tällä kertaa kuitenkin NHL:ään, jossa Rocky pelasi kolme
kautta 1979-82. Tältä reissulta palattuaan Rocky pelasi
SM-liigassa HIFK:ssa kaudet 1982-87 ja Sveitsin liigan
Rapperswill-Jona:ssa kauden 1987-88. Näiden jälkeen Rocky
lopetti 34-vuotiaana. Kaikkiaan Rautakallio pelasi
SM-sarjassa/SM-liigassa 13 kautta ja 443 ottelua, ja teki
niissä 379 (174+205) tehopistettä. Näillä tehoilla Rautakallio
on koko SM-sarjan historian viidenkymmenen tehokkaimman
pelaajan joukossa sekä viidenneksi tehokkain puolustaja.
Pisteitä per ottelu -keskiarvo Rautakalliolla on selvästi
parempi kuin kenelläkään toisella puolustajalla SM-sarjan
historiassa. SM-liigan pudotuspelien kaikkien aikojen
puolustajien pistepörssissä Rocky on viides tehtyään 43:ssa
ottelussa 44 (24+20) tehopistettä. Hän lienee SM-liigan ainoa
yli 40 ottelua pelannut puolustaja, joka on tehnyt yli pisteen
per ottelu. SM-sarjan parhaimmalla kaudella 1978-79
Rautakallio teki yhä voimassa olevan SM-sarjan puolustajien
piste-ennätyksen 53 (25+28) vain 36:ssa ottelussa. Kaikkiaan
Rocky pelasi SM-sarjassa peräti kahdeksan yli 30 pisteen ja
viisi yli viidentoista maalin kautta. Muun muassa kaikki viisi
hänen viimeistä kauttaa HIFK:ssa - kausilla 1982-87 - olivat
yli 30 pisteen kausia ja niistä viimeinen toi pisteet 40
(15+25). Tuolloin Rocky oli 33-vuotias. SM-liigan parhaimman
puolustajan palkintoa alettiin jakaa vuodesta 1978. Tuolloin,
niin kuin myös seuraavalla kaudella, sen voitti Pekka
Rautakallio. Vaikka Rautakallio oli pelannut melkein kymmenen
vuotta SM-sarjassa ennen kuin palkintoa alettiin jakaa, voitti
hän palkinnon kaikkiaan kolme kertaa, -78, -79 ja -86.
SM-sarjan/SM-liigan All-Starsiin Rautakallio on valittu viisi
kertaa, -75, -78, -79, -83 ja -86. Vain Jarmo Wasama on
valittu puolustajista SM-Sarjan/SM-liigan All-Starsiin yhtä
monta kertaa. SM-liigan parhaimmaksi pelaajaksi Rocky
valittiin 1979 ja SM-liigan tehopelaajaksi 1978.
Rautakalliolla on edelleen hallussaan Porin Ässien
puolustajien piste-, maali- ja syöttöennätys. Nämä kaikki
tulivat sillä samalla 1978-79 kaudella, 53 (25+28). Tuolla
kaudella Rocky oli koko pistepörssin viides. Urallaan Rocky
voitti kolme SM-sarjan mestaruutta.

Vuonna 1972 syntyi NHL:n kilpailija WHA. Kahdentoista
joukkueen liiga vaati paljon lisää pelaajia, tämä tarjosi
mahtavan tilaisuuden eurooppalaisille ja siten myös
suomalaisille tuon ajan huippupelaajille. WHA oli suunnilleen
saman tasoinen liiga kuin NHL, mutta se ei hyljeksinyt NHL:n
tapaan taitavampia mutta pehmeämpiä eurooppalaisia. Niinpä
vuoden 1974 maailmanmestaruuskisojen jälkeisenä syksynä WHA:n
Winipeg Jets teki sopimukset Veli-Pekka Ketolan ja Heikki
Riihirannan kanssa. Näin ensimmäiset suomalaiset
jääkiekkoammattilaiset olivat syntyneet. Ketolan ja
Riihirannan hyvät pelit antoivat omalta osaltaan entistä
paremmat mahdollisuudet muillekin suomalaisille. Seuraavana
Keväänä WHA:n Phoenix Roadrunners teki sopimukset Pekka
Rautakallion ja Lauri Monosen kanssa. Saman vuoden syksynä
vielä Juhani Tamminen siirtyi Cleveland Crusedes:n
joukkueeseen. Näin vuoden sisällä peräti viisi suomalaista
huippupelaajaa oli siirtynyt taalajäille WHA:han. Rautakallio
oli Suomen ensimmäisiä pioneereja ammattilaispelaamisessa ja
myös menestyi siellä erittäin hyvin. Ensimmäisellä kaudella
WHA:ssa tuli 73:ssa pelissä huippupisteet 50 (11+39), toinen
kausi meni hiukan heikommin vain 35 (4+31) 78:ssa pelissä.
Kaksi kautta WHA:ssa riitti Rautakalliolle ja hän palasi
takaisiin Suomeen. Rautakallion kokonaispisteet WHA:ssa ovat
85 (15+70) 151:ssä ottelussa. Kahden Ässissä vietetyn kauden
jälkeen Atlanta Flames tarjosi Rockylle sopimusta, johon hän
myös tarttui. Rocky pelasi kauden Atlantassa ja kaksi
Calgaryssä, jonne Flames muutti kaudeksi 1980-81. Ensimmäinen
NHL-kausi oli Rockylle totuttelua, tuolloin syntyi 30 (5+25)
pistettä. Rautakallio kuitenkin muistelee yhä Atlantan vuotta
hyvällä. Joukkueen kohtaloksi kuitenkin muodostui vanhentunut
jäähalli. Taloudellisesti joukue tuotti tappiota, joka pakotti
joukkueen siirymään Calgaryyn. Seuraavalla kaudella ja
ensimmäisellä Calgaryssä Rocky teki jo huippupisteet 56
(11+45). Niin ensimmäisellä kuin toisellakin kaudellaan Rocky
oli Calgaryn toiseksi paras ja tärkein puolustaja silloisen
tähtipuolustajan Paul Reinhartin jälkeen. Kolmannella
kaudellaan Rocky oli kuitenkin joukkueensa ehdoton ykköspakki
ja koko NHL:n parhaimpia puolustajia. Pisteitä Rocky teki 68
(17+51) 80:ssä ottelussa. Tuolla kaudella Rautakalliosta tuli
myös ensimmäinen suomalainen joka koskaan on pelannut NHL:n
All-Stars-pelissä. Teko oli todella mahtava temppu, koska NHL
oli tuolloin vielä hyvinkin P-Amerikka henkinen eikä
eurooppalaisia sinne haluttu. Rocky ei ollut vain ensimmäinen
suomalainen, vaan yksi kaikein ensimmäisistä eurooppalaisista
All-Stars -otteluun valituista pelaajista. Vain Börje Salming
ja pari muuta eurooppalaista pelaajaa oli ennen Rockya
pelannut NHL:n All-Stars -pelissä. Kaudella 1981-82
Rautakallio oli Calgaryn ja koko NHL-liigan tähtipuolustaja,
mutta silti hän palasi tuon kauden jälkeen kotiin. Hän oli
vaimonsa kanssa päättänyt että he haluavat kasvattaa lapsensa
Suomessa ja niin he palasivat Suomeen ja HIFK:hon.
Rautakallio oli tuolloin jo osoittanut olevansa yksi maailman
ehdottomasti parhaimmista puolustajista ja se riitti Rockylle.
Rockyn lähteminen Calgarystä oli paikallisille kiekkofaneille
todellinen järkytys. He eivät voineet ymmärtää miten
joukkueen suurin tähti ja eräs koko liigan parhaimmista
puolustajista saattoi haluta palata parhaimman kautensa
jälkeen takaisin kotimaahansa. Vielä suurempi järkytys Rocky
lähtö oli Calgaryn Toimitusjohtajalla Cliff Fletcherille.
Fletcher vetosi Rockyn jäämisen puolesta erittäin
voimakkaasti, hän tarjosi sopimusta josta palkka oli jätetty
tyhjäksi, "Kaikki maksetaan mitä pyydät". Rautakallio
kuitenkin kieltäytyi selittäen että kyse ei ollut rahasta vaan
perheestä ja lapsista. Fletcher teki vielä -83 MM-kisojen
aikaan yhden tarjouksen Rautakalliolle. Fletcher pyysi Rockyn
aamiaispöytäänsä. "Muistan hyvin sen viestin: Jos haluat tulla
takaisin, ei tarvitse kuin soittaa ja yksityisjetti tulee
hakemaan sinut. Pelipaita odottaa edelleen Calgaryssä".
Calgaryssä Rockyn peliminuuttien korvaaminen tulevalla
kaudella oli vaikeaa. Rocky oli käytännöllisesti katsoen
saanut pelata niin paljon kuin halusi ja pystyi, olihan hän
joukkueen ehdottomasti monipuolisin ja paras kiekollinen
puolustaja. Koko NHL-urallaan Rocky pelasi 235 peliä ja teki
niissä 154 (33+121) tehopistettä. Rocky itse on kertonut
NHL-ajastaan näin: "Olin pelintekijä. Kundit sanoivat mulle,
että sä et tappele. Vastasin, että selvä juttu. Käytännössä
homma meni niin, että jos joku rupesi tökkimään tai
huutelemaan, niin paikalle tuli omat gorillat, jotka jyräsivät
sen. Valmentaja sanoi aina, että ota kiekko ja tee sillä mitä
tykkäät. Sain kuskata kiekkoa tai tehdä mitä vain. Siihen
aikaan eurooppalaisten pelaajien luistelutaito oli niin paljon
parempi kuin paikallisten, että alta pääsi hyvin pois. Niiden
ajatusmaailmahan oli: Eurooppalainen! Aja päälle ja täysillä!
Uskon, että kanadalaisten oli pakko elää tuo aika läpi.
Nykyisin joku Don Cherry vihaa eurooppalaisia aika yksinään."
Rautakallion aikaa pelattiin vielä vanhaa kanadalaista
tappelukiekkoa, mutta eurooppalainen taitokiekko oli kuitenkin
jo tulossa erittäin vahvasti. Siihen vaikutti osaltaa ei vain
taitavat eurooppalaiset vaan myös eräs kanadalainen. "Muistan,
kun Edmonton oli tulossa Atlantaan pelaamaan ensimmäisen
kerran sinä syksynä, kun joukkue oli tullut mukaan NHL:ään.
Valmentaja Al Macneil sanoi meille ennen ottelua, että siellä
on nyt sitten sellainen pelaaja kuin Wayne Gretzky, josta on
puhuttu paljon. -Se on pieni, se ei osaa ampua, se ei osaa
luistella, se ei ole mistään kotoisin!!- Jos en nyt ihan
väärin muista, niin Gretzkyn tehot sinä iltana olivat 2+3,
tai jotain ihan käsittämätöntä."

Rautakallio oli hyökkäävä puolustaja, jonka luistelutaito oli
aivan kansainvälistä huippuluokkaa. Rocky myös ampui kovaa ja
hänen pelikäsityksensä ja pelin lukunsa oli erittäin hyvää.
Rautakallio ei ollut niin kovin iso, mutta hän pelasi erittäin
hyvää fyysistä peliä. Nämä tekivät hänestä aikanaan yhden
NHL:n parhaimmista puolustajista.

Pekka Rautakallio pelasi 165 maaottelua ja teki niissä 27
maalia. Hän edusti Suomea seitsemissä MM-kisoissa ajanjaksolla
1972-83. MM-kisoissa Rocky pelasi 58 MM-ottelua ja teki niissä
28 (10+18) tehopistettä. Rocky on Jutilan ja Pekka Marjamäen
jälkeen Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi tehokkain
puolustaja MM-kisoissa. Rautakallio oli aina erittäin tasainen
puolustaja ja siksi hän pelasi useita huipputurnauksia. Eräät
Parhaimmista MM-kisoistaan Rocky pelasi vuosien -77, -78 ja
-83 MM-kisoissa, joissa oli Suomen aivan parhaimpia pelaajia.
Vuonna -77 hän sai kymmenessä ottelussa 7 (3+4) pistettä,
vuonna -78 yhtä monessa ottelussa 7 (4+3) pistettä ja vuonna
-83 jälleen kymmenessä ottelussa 8 (1+7). Suomen sisäistä
arvokisojen pistepörssiä Rautakallio ei voittanut, mutta
monesti oli luonnollisesti aivan parhaimpia pistemiehiä.
Vuoden 1978 MM-kisoissa Pertti Koivulahti oli Suomen paras
pistemies 8 (1+7)pisteillään ja Vuoden 1983 MM-kisoissa Anssi
Melametsä sai yhdeksän pistettä. MM-kisojen lisäksi
Rautakallio edusti Suomea vuosien 1976 ja 1981 Kanada
Cupeissa. Vuoden -76 Kanada Cupissa Rautakallio oli Suomen
parhaimpia pelaajia ja pistemiehä, 4 (2+2) pistettä viidessä
ottelussa. 1981 Kanada Cupissa Suomi hävisi neljä ensimmäistä
ottelua maalierolla 2-27. Kanadalle hävittiin 9-0,
Neuvostoliitolle 6-1, Tsekkoslovakkialle 7-1 ja Ruotsille 5-0.
Kanadaan vastaan olleen ottelun jälkeen Rautakallio kommentoi
omaansa ja koko joukkueen peliä näin: "Suorituksemme oli
surkea. Ei Kanada mikään voittamaton joukkue ole. Meistä ei
vain ollut mihinkään". Neljän ensimmäisen katastrofaalisen
pelin jälkeen Rautakallio sanoin näin: "Häpeän fiaskoamme ja
haluasin hiipiä hiljaa ensimmäiseen lentokoneeseen ja lentää
Havaijille". No viimeisestä pelistä sentäs saatiin piste ja
Rockykin saattoi palata Suomeen.

Pekka Rautakallio pelasi Ässissä 1970-luvun lopulla
kuuluisaksi nousseessa ykkösketjussa. Ketjussa pelasi Kari
Makkonen, Veli-Pekka Ketola, Arto Javanainen, Pekka
Rautakallio ja Harri Nikander. Kentällisen taktiikka oli
pelkistettynä yleensä joko Kaivaa kiekko vastustajan
kenttäpuoliskon kulmista, jonne Rautakallio sen oli laukonut
tai sitten hakea maalipaikkoja maalin edestä seuraten
Rautakallion pitkiä nousuja. Nikanderin tehtävänä oli melkein
vain puolustaa ja paikata hyökkäyshaluisen Rautakallion
mahdollisia lipsahduksia. Rautakallio pelasi usein Suomen
ykkösketjussa kansainvälisissä turnauksissa. Esimerkiksi
vuoden 1976 Kanada Cupissa Suomen ykkösketju oli Juhani
Tamminen - Veli-Pekka Ketola - Harri Linnonmaa, Pekka
Rautakallio - Heikki Riihiranta.

Peliuransa jälkeen Rautakallio on toiminut ensin
vakuutusalalla ja sitten valmentajana Suomessa Espoon
Blues:ssa ja Sveitsissä Rapperswillessä ja Bern:ssä.
Tulevaisuuden suunnitelmistaan Rautakallio on sanonut näin:
"Tulevaisuudessa haluaisin kokeilla manageripuolella ja vähän
isommissa asioissa." Nyky SM-liigasta ja sen tilasta Rockylla
on selvä näkemys: "Koko toiminta on riistäytymästä käsistä.
Toimintaa johdetaan bisneksen ehdoilla ilman, että siihen on
valmiuksia. Moniko joukkue tekee SM-liigassa positiivisen
tuloksen? Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on valtava tarjonta.
Seurojen täytyy miettiä, mitä tehdä, että kannattajat tulevat
paikalle illasta toiseen eivätkä ala valikoida vain parhaita
pelejä. Suomesta puuttuu menestymisen kulttuuri.
Maailmanmestaruuden jälkeen on hiffattu, että tässä on nyt
bisnesrako. Sellaista kulttuuria ei kuitenkaan ole, että
sen menestyksen kanssa osattaisiin elää". 1993 Pekka
Rautakallio valittiin jääkiekkoleijonaksi numero 91.
Rautakalliolla on oma nimikkopalkinto SM-liigassa, Pekka
Rautakallio -palkinto jaetaan SM-liigan parhaimmalle
puolustajalle. Tämän samaisen palkinnon Rautakallio itse
voitti kolme kertaa.

KuPLa 13.12.2001 21:25

TKH loistavaa, loistavaa ja vielä kerran loistavaa!!upeaa työtä!
Mutta min henkilökohtaisesti olisin todella iloinen ja myös kiitollinen jos jaksaisit tai pystyisit tekemään jutut vielä minun omista suosikeistani (Dino Ciccarelli ja Igor Larionov) jotka olivat jo pienestä suuria suosikkejaani!Pihapeleissä usein minun kohdalla tuli huuto "ja Ciccarelli tekee maalin" tai "Larionov mahtavat kikat ja maali";)

koo 14.12.2001 15:46

Hienoja juttuja
 
Kiitos jo ilmestyneistä jutuista. Pyytäisin Zurillasta, Konovalenkosta ja Lalli Partisesta kirjoitusta.
Juhani Lahtinen (tiedän, että ei se nyt niin ihmeellinen ollut) kiinnostaisi myös.

Terveisin koo

TKH 14.12.2001 16:44

Juttu 18
 
"Kiitos jo ilmestyneistä jutuista. Pyytäisin Zurillasta,
Konovalenkosta ja Lalli Partisesta kirjoitusta.
Juhani Lahtinen (tiedän, että ei se nyt niin ihmeellinen ollut)
kiinnostaisi myös. "

Konovalenkosta en ole juttua vielä tehnyt, mutta valkkauslistalla se on (listalla josta valitsen seuraavaksi esiteltävän pelaajan).
Ei se tosin silti vielä takaa mitään. Muista jutut on tehty.
Lahtinen oli muuten aikansa merkittävin maalivahti Suomessa, eli
kyllähän se jo sinänsä ihmeellinen oli. Siitäkin juttu siis on.


"Dino Ciccarelli ja Igor Larionov)"
Valitettavasti kummastakaan en ole juttua tehnyt. Larionovista
tietysti joskus juttu tulee, mutta olen keskittynyt jo aikaa sitten
lopettaneisiin pelaajiin.


Niin, kiitoksia vaan kehuista. Pääsääntöisesti nämä jutut taitaa
olla siitä pitemmästä päästä mitä olen niitä tehnyt. Osa tulevista
esittelyistä saattaa olla hiukan lyhyempiä johtuen monesta asiasta, kuten käsillä olevasta kirjallisuudesta. Kaikista ei vain
löydy kunnolla mielenkiintoista kirjoitettavaa, tai ainakaan omasta
kirjahyllystäni ei ole löytynyt.








Ketä maalivahtia useimmat pitävät kaikkien aikojen parhaimpana
NHL-maalivahtina?? Kyseessä on tietenkin legendaarinen Terry
Sawchuk joka muun muassa johtaa NHL:n maalivahtien kaikkien
aikojen nollapelitilastoa.

Terry Sawchuk on syntynyt joulukuun 28. 1929 Winnipegissä,
Manitobassa. Sawchukin suku oli lähtöisin Ukrainasta, josta
hänen myöhempi lempinimensä - "Uke" ja "Ukie" - olivat perua.
Sawchukista tuli maalivahti 10-vuotiaana. Se tapa
jolla hänestä tuli maalivahti jahtasi häntä koko hänen
loppuelämänsä. Tuolloin hänen 17-vuotias veli, Mike Sawchuk
- joka myös pelasi maalivahtina - kuoli käsittämättömästi
sydänkohtaukseen. Veljeksillä oli hyvin läheiset suhteet,
on sanottu ettei Terry oikeastaan koskaan päässyt veljensä
kuolemasta kunnolla yli. Tapahtuman jälkeen Terry sai veljeltä
jääneet maalivahdin varusteet ja rupesi käyttämään niitä
ahkerasti. Sawchuk pelasi menestyksekkäitä juniorikausia
eri liigoissa ja joukkueissa, mutta NHL:n kiinnostuksen
Sawchuk herätti kahdella AHL:n Indianapolis Capitols-
joukkueessa pelaamallaan kaudella. Kaudella 1948-49 hänet
valittiin AHL:n vuoden tulokkaaksi ja seuraavalla 1949-50
kaudella AHL:n ykkös All-Starsiin. Samaisella kaudella Sawchuk
pääsi kokeilemaan jo NHL:äänkin seitsemän ottelun verran.

Terry Sawchukin ensimmäiset kaudet NHL:ssä olivat melkein
satumaiset. Sawchuk debytoi liigassa kaudella 1950-51, jolloin
hänet valittiin NHL:n ykkös All-Starsiin ja hän voitti
parhaan tulokkaan Calder Trophyn. Viidellä ensimmäisellä
kaudellaan hän voitti kolme Stanley Cupin mestaruutta, kolme
Vezina Trophya (-52, -53 ja -55), oli kaksi kertaa Vezina
Trophy äänestyksen kakkonen (-51 ja -54), valittiin kolmesti
ykkös All-Starsiin (-51, -52 ja -53) ja valittiin kahdesti
kakkos All-Starsiin (-54 ja -55). Jokaisella viidellä kaudella
Sawchuk saavutti eniten voittoja NHL:n maalivahdeista,
kolmella niistä hän saavutti eniten nollapelejä. Kaikkilla
viidellä hänen ensimmäisellä kaudellaan Sawchukin päästettyjen
maalien keskiarvo oli alle 2 maalia, niistä kolmella kaudella
Sawchukin keskiarvo oli liigan paras. Play-Offeista Sawchukin
legendaarisin esitys koettiin kaudella 1951-52 jolloin
Detroit vei mestaruuden suoraan kahdeksan ottelun
voittoputkella. Sawchuk ei hävinnyt siis yhtään ottelua ja
hän pelasi peräti neljä nollapeliä. Siis vain kahdeksassa
ottelussa. Sawchukin päästettyjen maalien keskiarvo oli
käsittämättömän pieni 0.63! Viidestä ensimmäisestä kaudestaan
kolmella Sawchukilla oli pudotuspelien alin päästettyjen
maalien keskiarvo ja kolmesti hänellä oli eniten nollapelejä
pudotuspeleissä. Detroitilla oli käsissään oikea timatti,
mutta silti Sawchuk päätettiin myydä viiden superkauden
jälkeen Bostoniin. Bostonissa Sawchuk pelasi kaksi
keskinkertaista kautta, joiden jälkeen hänet kaupattiin
takaisin Detroitiin. Detroitissa Sawchuk pelasi seuraavat
seitsemän kautta, muttei yltänyt ajoittain loistavista
otteistaan huolimatta lähellekään 1950-luvun alkupuoliskon
tasoaan. Detroitista Sawchuk kaupattiin Torontoon, jossa
Sawchuk ylti 1967 viimeiseen mainetekoonsa. 1967 Toronto ylti
finaaleihin ennakkosuosikkia Montrealia vastaan. Kolmessa
ensimmäisessä pelissä Toronton maalissa pelasi Johnny Bower,
mutta neljännen pelin alkuverryttelyssä Bower kuitenkin
reväytti nivusensa eikä sen takia pystynyt pelaamaan. Tällöin
Toronton valmentajalla Punch Imlachilla ei ollut muuta
mahdollisuutta kuin peluuttaa kakkosmaalivahtina ollutta
Sawchukia. Neljännen ottelun Sawchuk ja Toronto hävisivät
reilusti 6-3, mutta kahteen viimeiseen otteluun Sawchuk keräsi
itsensä loistavasti ja päästi kahdessa ratkaisevassa
ottelussa vain kaksi maalia ja johti Toronton mestaruuteen.
Näin veteraanimaalivahti oli vielä viimeisen kerran osoittanut
suuruutensa. Sawchuk pelasi tämän kauden jälkeen vielä kolme
kautta kolmessa eri joukkueessa ilman menestystä. Sawchuk
lopetti mahtavan uransa 40-vuotiaana kahden hyvin rikkonaisen
kauden jälkeen vuonna 1970. Tuolloin hän oli pelannut kahdella
viimeisellä 1968-70 kausilla vain reilut 20 ottelua. Kaikkiaan
Sawchuk pelasi 21 kautta ja 971 ottelua, joista voitettuja
447. Ottelumäärä on suurin mitä kukaan maalivahti on NHL:ssä
pelannut. Voitettujen ottelujen määrä oli NHL:n ennätys aina
kauteen 2000-2001 jolloin Patrick Roy ohitti sen. Sawchuk
pelasi urallaan 103 nollapeliä joka on edelleen NHL:n ennätys.
Sawchukin koko uran päästettyjen maalien keskiarvo on 2,52.
Pudotuspeleissä Sawchuk pelasi 106 ottelua ja 12 nollapeliä
keskiarvolla 2,55. Sawchukilla on edelleen hallussaan
Detroitin nollapeliennätys, 85 nollapeliä. Viimeisen Vezinansa
Sawchuk voitti yhdessä joukkuetoverinsa Johnny Bowersin
kanssa vuonna 1965. Tämä yhdessä kahden kakkos All-Stars-
valinnan kanssa (-59 ja -63) ovat ainoat merkittävät Sawchukin
saavutukset niiden legendaaristen viiden ensimmäisen kauden
ulkopuolelta. Toki Sawchuk pelasi erittäin hyviä kausia
myöhemminkin, mutta ne kaikkein ikimuistoisimmat kaudet
osuivat viiteen ensimmäiseen.

Terry Sawchuk jätti maalivahtien peliin oman merkkinsä. Hän
oli maalivahti joka ensimmäisenä rupesi pelaamaan kyyryssä.
Kyyryn kerrotaan olleen joskus niin syvä, että Sawchukin
leuka on melkein ollut hänen polvisuojuksissa kiinni. Sawchuk
oli havainnut että kyyryssä hän pystyi reagoimaan
tilanteisiin kaikkein nopeiten. Lisäksi hän saattoi kyyryssä
nähdä paremmin kun vastustajat yrittivät peittää hänen
näkyväisyyttään. "Sawchuk Crouch", niin kuin sitä aikanaan
kutsuttiin, kopiotuu nykyään maalivahtisukupolvelta toiselle.
Sawchuk oli akrobaattinen maalivahti jolla oli salaman nopeat
refleksit. Sawchuk oli kuitenkin hieman kiistanalainen
persoona. "The first time I met Terry Sawchuk he was raging
with anger and shouting obscenities and throwing his skates
at a reporter. This was in 1953. In all the years to follow,
he never really changed", kertoi Detroit Free Press -lehden
toimittaja Joe Falls. Lapsuudessaan Sawchuk oli ollut
useammassa onnettomuudessa, jonka takia hänen kättää
jouduttiin leikkaamaan myöhemmin useita kertoja ilman kunnon
tulosta. Sawchukin kättä särki kovasti ja hän ajautuikin
vakavaan särkylääkkeiden ylikäyttöön. Kaiken lisäksi hän
joutui vielä huippuvuosinaan vakavaan auto-onnettomuuteen.
Vastoinkäymiset kävivät liian suuriksi ja Sawchukin henkinen
tasapaino alkoi järkkyä. Toinen vuosi Bostonissa oli Sawchukin
uran käännekohta, tuolloin hän sairastui työperäiseen
masennukseen. Hän jätti joukkueensa ja häipyi omille teilleen
parantumaan, vähän myöhemmin hänet kaupattiin takaisin
Detroitiin. Masennuskautenaan Sawchuk myös jätti oman
perheensä. Hänen sanotaan olleen ulkopuolinen käytännössä
kaikissa joukkueissa jossa pelasi. Marcel Pronovost, joka oli
Sawchukin huonetoveri vierasotteluissa ja pitkäaikainen
joukuetoveri, kertoi Sawchukista myöhemmin näin: "When we
First aweke in the morning, I said good morning to Sawchuk in
both French and English. If he answered, I knew we would talk
at least a little bit that day. But if he didn´t reply, which
was most days, we didn´t speak the entire day". New Yorkissa
pelatessaan hän asui yhdessä joukkuetoverinsa Ron Stewartin
kanssa. Heille tuli epäselvissä olosuhteissa raju tappelu,
jonka jälkeen Sawchuk kuoli vain parin viikon päästä
keuhkoveritulppaan. "He was the greatest goalie I ever saw,
and the most troubled athlete I ever knew", totesi Detroit
Free Press -lehden toimittaja Joe Falls Sawchukin kuoleman
aikoihin.

1971 Terry Sawchuk valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen.
Hän on niitä harvoja jotka on sinne valittu suoraan ilman
normaalia kolmen vuoden odotusaikaa. Terry Sawchukin käyttämä
pelinumero 1 on jäädytetty Detroitissa. Terry Sawchuk kuoli
31.5.1970. Kuolemansa jälkeen, 1971, Sawchuk:lle annettiin
Lester Patrick Trophy ansioistaan USA:n kiekkoilun hyväksi.
"The Uke was the best goalie I ever saw. He was everything
that a goalie should be", totesi maalivahteja neljällä eri
vuosikymmenellä kiusannut Gordie Howe 6.3.1994 kun Detroit
jäädytti Sawchukin pelipaidan.

ozo 14.12.2001 17:01

Ihailtavaa, että joku vaivautuu kirjoittamaan näin pitkiä juttuja... Erityisen mua kiinnosti ensimmäinen teksti Helmut Balderis'sta.. Hän on kuitenkin pienen maan vaikuttavin latvialainen kiekkoilija, ehkä jopa kaikkien paras latvialainen. Häntä ei kukaan yleensä jaksa muistaa, varsinkin NL'n loppumisen jälkeen. Itse tunnustan olevani "näitä hulluja Latvian kiekkofaneja", jotka ovat minun mielestä Euroopan parhaat. Sääli vain, että pienen Latvian kiekkotulevaisuus ei näytä hyvältä.. Juniorit eivät enään ole NL'n parhaimmistöä ja menestystä vanhoilla konkareilla ei voi saada...

TKH 15.12.2001 16:26

Juttu 19
 
"Häntä ei kukaan yleensä jaksa muistaa, varsinkin NL'n
loppumisen jälkeen. "


Niin, jos eurooppalaista jääkiekkoa yhtään muistaa tai tuntee
niin kyllähän Balderis on varmastikin muistiin jäänyt. Mutta
unhon maillehan 20 vuotta sitten lopettaneet pelaajat -
puhumattakaan vielä vanhemmista - tuppaavat yleisesti
joutumaan, ja se on sääli.









Kuka legendaarinen tsekkoslovakkialainen maalivahti piti
nollan historiaan jääneessä Tsekkoslovakkian ja Kanadan vuoden
1976 Kanada Cupin alkusarjan ottelussa?? Kyseessä on tietenkin
Vladimir Dzurilla.

Vladimir Dzurilla syntyi elokuun 2. 1942 Bratislavassa.
Dzurillan poikkeukselliset maalivahdit kyvyt huomattiin jo
hyvin nuorena paikallisessa Slovan Bratislavan joukkueessa.
Dzurilla dybytoikin Tsekkoslovakkian pääsarjassa peräti
15-vuotiaana. Dzurilla oli erittäin seurauskollinen
maalivahti, koska edusti Slovan Bratislavaa peräti 16 vuotta,
eli aina vuoteen 1973. Tämän jälkeen Dzurilla siirtyi viideksi
kaudeksi Zetor Brno:hon. Viimeiset kaudet Dzurilla pelasi
Saksan liigassa, ensin Augsburg:ssa 1978-79, ja sitten SC
Riessersee:ssä 1979-82. Tsekkoslovakkian pääsarjassa Dzurilla
pelasi 21 kautta ja 571 ottelua.

Tsekkoslovakkian maajoukkuetta Dzurilla edusti 139 kertaa.
MM-kisoihin Dzurilla osallistui 10 kertaa ajanjaksolla 1963 -
1977. lisäksi hän oli mukana kolmissa olympialaisissa, -64
pronssia, -68 hopea, -72 pronssia. Maailmanmestaruuden
Dzurilla voitti kolmesti, -72, -76 ja -77, lisäksi tuli useita
hopea- ja pronssimitaleita. MM-kisojen parhaimmaksi
maalivahdiksi Dzurilla on valittu kertaalleen, -65. MM-kisojen
All-Starsiin Dzurilla valittiin kaksi kertaa, -65 ja -69.
Dzurilla oli koko mahtavan pitkän uransa ajan yksi maailman
parhaimmista maalivahdeista. Hänen kaikkein parhaimmat pelinsä
sijoittuvat enimmäkseen 1960-luvulle. Etenkin vuoden 1965
MM-kisoissa Dzurilla esiintyi erityisen loistavasti. Vuosina
1973-75 Dzurilla piti taukoa maajoukkuepelaamisesta, mutta
palasi takaisin vielä kaudeksi kaudeksi, 1976 ja 1977. Yhdessä
Jiri Holecekin kanssa Dzurilla pelasikin unelmapeliä ja niin
maailmanmestaruudet menivät kumpanakin vuotena
Tsekkoslovakkiaan vaikka Neuvostoliitto oli edellisinä vuosina
osoittanut uskomatonta ylivoimaa. Holecek oli tavallaan kirous
Dzurillalle. Dzurilla jäi monta kertaa hiukan sivurooliin
MM-kisoissa vain sen takia että eräs maailman kaikkien
aikojen parhaimmista maalivahdeista - Holecek - oli samassa
joukkueessa. Häntä Dzurillan oli vaikea ohittaa 1970-luvulla,
oli hän itse sitten kuinka mahtavassa vireessä tahansa.
Dzurillalla oli koko uransa ajan hiukan huono tuuri. Ensin hän
oli 1960-luvun alkupuolella maagisen Seth Martinin varjossa
ja koko 1970-luvun Jiri Holecekin varjossa. Ilman Jiri
Holecekia Vladimir Dzurilla olisi valittu useita kertoja
MM-kisojen parhaimmaksi maalivahdiksi ja turnauksen All-
Starsiin. Oli kohtalon ivaa että 1970-luvulla maailman ainoa
Dzurillaa parempi maalivahti pelasi samassa Tsekkoslovakkian
maajoukkueessa.

Kaikkein legendaarisimman ottelunsa Dzurilla pelasi vuoden
1976 Kanada Cupissa, jossa Tsekkoslovakkia voitti alkusarjan
ottelussaan Kanadan 1-0. Vladimir Dzurilla onnistui siis
pelaamaan nollapelin "kaikkien aikojen jääkiekko -ottelussa",
joksi sitä yleisesti silloin kutsuttiin. Legendaarinen Bobby
Orr on sanonut tuosta pelistä että se oli kaikkien aikojen
paras peli jossa pelasi mukana. Monelta taholta ja monesta
muustakin suusta on sanottu että tuo peli oli kaikkien aikojen
paras siihen asti, ja on se yhä aivan kaikkien aikojen
legendaarisimpia. Peli jäi lähtemättömästi P-Amerikkalaisten
mieleen ja näin Dzurilla on se maalivahti jonka
P-Amerikkalaiset muistavat tai tietävät ainoana
tsekkoslovakkialaisena maalivahtina ennen Dominkin Hasekin
aikakautta. Tämä on sikäli hyvinkin virheellistä koska koko
vuosikymmenen paras maalivahti oli toinen
tsekkoslovakkialainen, Jiri Holecek. Holecek oli myöskin
mukana vuoden 1976 Kanada Cupissa mutta epäonnistui. Cupin
finaaleissa sekä Jiri Holecek että Vladimir Dzurilla
epäonnistuivat pahoin. Ensimmäisessä 6-0 finaalissa Dzurilla
vaihdettiin maalista pois päästettyään neljä kiekkoa
ensimmäisessä erässä. Toisessa ottelussa taas Holecek
vaihdettiin ensimmäisen erän aikana pois päästettyään kaksi
helppoa maalia. On sinänsä valitettavaa etteivät
P-Amerikkalaiset saaneet nauttia Dzurillan ja Holecekin
esityksistä kuin vuoden 1976 Kanada Cupissa muutamissa
otteluissa. Jos heillä olisi ollut yhtä paljon
loistamistilaisuuksia P-Amerikassa kuin esimerkiksi Vladislav
Tretjakilla niin nauttisivat he nyt yhtä suurta tai jopa
suurempaa legendan statusta kuin Tretjak. Niin loistavia he
kummatkin parhaimmillaan olivat. Yleensäkin koko
Tsekkoslovakkian menestys kansainvälisissä turnauksissa 1960-
ja 70-luvulla kulminoitui juuri Dzurillan ja Holecekin
maalivahtipeliin. Ilman heitä ei Tsekkoslovakkialla olisi
ollut mahdollisuuksia voittaa Neuvostoliittoa vuosien -72, -76
ja -77 MM-kisoissa. Dzurilla ja Holecek olivat oikea
lottovoitto Tsekkoslovakkialle. He syntyivät kahden vuoden
välein 1942 ja 1944 ja dybytoivat MM-kisoissa kolmen vuoden
välein, Dzurilla pelasi ensimmäiset MM-kisat 1963 ja Holecek
1966. Yhdessä he sen jälkeen hoitelivat maagisilla
otteillaan Tsekkoslovakkian maalia muutamaa poikkeusta
lukuunottamatta kahdentoista vuoden ajan, aina vuoteen 1977.
Useat arvioitsija pitävät Dzurillaa ja Holecekia maailman
kaikkien aikojen parhaimpana maalivahtiparina mitä millään
maalla on koskaan ollut esittää missään turnauksessa.

Uransa jälkeen Vladimir Dzurilla työskenteli valmentajana.
Hän aloitti valmentamalla Slovan Bratislavan junioreita
kausina 1982-85. Sitten hän valmensi Zetor Brno:ta kahteenkin
kertaa, ensin kauden 1985-86 ja sitten toisen kauden 1989-90.
Välissä ja vuoden 1990 jälkeen Dzurilla valmensi ensin
Sveitsissä ja sitten Saksassa: ECH Olten 1986-87, SC
Riessersee 1987-88, Eintracht Frankfurt 1988-89, Nordhorn
1990-91 ja Straubing 1991-1993. 1998 Vladir Dzurilla valittiin
IIHF Hall Of Fameen. Vladimir Dzurilla kuoli Dusseldorf:ssa
25.7.1995.

TeeVee 15.12.2001 22:55

Kiitoksia ja omia ehdotuksia
 
Jep, hienoja tekstejä, tosin erään toisen lätkäsivuston lukijat ovat jo aiemmin saaneet nauttia näistä kirjoituksista, kiitoksia paljon vaivannäöstä näin minunkin puolesta.

Kun muutamat ovat jo esittäneet toiveita tulevista pelaajaesittelyistä, laittaa allekirjoittanutkin tähän pari toivomusta. Näin Jokerifanina olisi hienoa saada enemmän tietoa 70-luvun tähdistä kuten Henry Leppä, Pentti Hiiros sekä Timot Sutinen ja Turunen.

Mitä kirjallisuutta muuten käytät noiden tekstien kokoonsaamiseksi?

TKH 16.12.2001 11:58

Juttu 20
 
"Jep, hienoja tekstejä, tosin erään toisen lätkäsivuston lukijat
ovat jo aiemmin saaneet nauttia näistä kirjoituksista, kiitoksia
paljon vaivannäöstä näin minunkin puolesta. "


Joo, osaan näistä on voinut törmätä myös muualla, kyse kun on
osaksi "vanhoista" teksteistä.



"Kun muutamat ovat jo esittäneet toiveita tulevista
pelaajaesittelyistä, laittaa allekirjoittanutkin tähän pari
toivomusta. Näin Jokerifanina olisi hienoa saada enemmän tietoa
70-luvun tähdistä kuten Henry Leppä, Pentti Hiiros sekä Timot
Sutinen ja Turunen. "


Yhdestäkään mainitusta en ole tehnyt juttua.
Epätasaiset rivit johtuu muuten siitä, että joissain näissä oli
alunperin kuvia mukana.






Kuka pelasi MM-kisoja 60-luvulla hallinneessa
legendaarisessa A-Line Unitissa vasenta laitaa??
Kyseessä on tietenkin Venjamin Aleksandrov.

Venjamin Aleksandrov syntyi huhtikuun 18. 1937.
Neuvostoliiton pääsarjassa kiekkoilemisen
Aleksandrov aloitti jo 18-vuotiaana Moskovan
ZSKA:ssa. Legendaarisessa ZSKA:ssa Aleksandrov
myös koko uransa pelasi aina vuoteen 1969, jolloin
Venjamin lopetti 32-vuotiaana. ZSKA:ssa ja
Neuvostoliiton pääsarjassa Aleksandrov pelasi 14
kautta ja 400 ottelua. Niissä hän teki maaleja 351.
ZSKA:ssa Aleksandrov pelasi käytännössä melkein koko uransa
yhdessä Konstantin Loktevin ja Aleksander Almetovin kanssa.
Yhdessä he muodostivat yhden kaikkien aikojen tehokkaimmista
ketjuista Neuvostoliiton sarjan historiassa. Neuvostoliiton
sarjan maalipörssin Aleksandrov voitti 1963 tehtyään 37:ssä
ottelussa 53 maalia. Venjamin Aleksandrov on yksi niistä
neljästä pelaajasta jotka ovat pystyneet tekemään yli 50
maalia Neuvostoliiton sarjassa, muut kolme ovat Vsevolod
Bobrov, Aleksander Jakushev ja Vladimir Petrov.

Aleksandrovia sanottiin Bobrov II:seksi, koska hän oli
ominaisuuksiltaan yhtä ylivoimainen omana aikanaan kuin mitä
Bobrov oli ollut aikanaan. Toinen yhdistävä tekijä Bobrovissa
ja Aleksandrovissa oli se että kumpaakin verrattiin Maurice
"Rocket" Richardiin, koska he hallitsivat maalinteon paremmin
kuin kukaan muu sen aikaisista pelaajista. Rocket Richardia
ja Aleksandrovia yhdisti monen mielestä vielä se että
kumpikaan heistä ei ajatellut vastustajan puolustajien
mahdollisia tekoja maalille ajaessaan, vaan he keskittyivät
vain maalintekopaikan löytämiseen ja ottivan minkä tahansa
puolustajan antaman "rangaistuksen" siitä hyvästä. He
molemmat olivat valmiita maksamaan mitä vain kunhan saivat
tehtyä joukkueeleen maalin. Legendaarinen Neuvostoliiton
valmentaja Anatoli Tarasov on sanonut suojatistaan
Aleksandrovista näin: "I think that our Alexandrov, by his
style of game, by his ability to keep a level head even in
the most explosive situations, looks something like Maurice
Richard, the great master of attack."

Ollessaan uransa huipulla 60-luvun puolessa välissä
Aleksandrov oli hyvin suosittu ei vain Neuvostoliitossa, vaan
myös muualla Euroopassa. Hän oli niin loistelias tähti että
hän sain usein omilla yksilösuorituksilla ottelun yleisön
hurraamaan. Kanadassa ja Usa:ssa Aleksandrov oli ainoita
nimiä koko eurooppalaisessa kiekossa, jotka sanoivat
kanadalaiselle tai Usalaiselle yleisölle jotain.

Neuvostoliiton maajoukkueessa Aleksandrov pelasi yhdettoista
MM-kisat ja kolmet olympialaiset ajanjaksolla 1957 - 1968.
Maajoukkuepelä hän pelasi 159 ja teki niissä 112 maalia.
MM-kultaa Aleksandrov voitti kuusi kertaa ja olympiakultaa
kaksi kertaa, -64 ja -68. Parhaimmat MM-kisansa Aleksandrov
pelasi välillä 1965 - 1967. MM-kisojen All-Starsiin
Aleksandrov valittiin kaksi kertaa peräkkäin, -66 ja -67.
1966 MM-kisoissa Aleksandrov voitti kisojen pistepörssin.
Aleksandrov on yksi MM-kisojen historian parhaimmista
pistemiehistä ja maalintekijöistä. Aleksandrov on kahdeksas
niin MM-kisojen kaikkien aikojen pistepörssissä kuin myös
maalipörssissä tehoilla 104 (63+41) 70:ssä pelissä.
Keskiarvoilla laskettuna Aleksandrovilla MM-kisojen historian
kuudenneksi paras pistekeskiarvo, 1,49, ja neljänneksi paras
maalikeskiarvo, 0,90.

Kaikkein parhaiten Venjamin
Aleksandrovtunnetaan osuudestaan legendaariseen Venjamin
Aleksandrov - Aleksander Almetov - Konstantin
Loktev -hyökkäysketjuun. Ketju oli Neuvostoliiton
ykkösketju aivan 60-luvun alusta aina Loktevin
lopettamiseen asti vuoden -66 MM-kisoihin.
Parhaimmat MM-kisansa ketju pelasi vuosina -65 ja
-66, jolloin kumpanakin vuotena kaksi pelaajaa
ketjusta oli MM-kisojen All-Starsissa. -65
All-Starsiin valitut olivat Loktev ja Almetov ja
-66 Loktev ja Aleksandrov. 1966 Loktev oli lisäksi
MM-kisojen paras hyökkääjä, Aleksandrov voitti
pistepörssin ja Alametov syöttöpörssin. Kaiken
lisäksi Seuraavana vuonna Almetovin koko ketju
valittiin MM-kisojen All-Starsiin, Loktev vain oli
vaihtunut ketjun oikeassa laidassa Anatoli Firsoviin, joka
myöskin valittiin MM-kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi. 1967
oli viimeinen vuosi kun Almetovin ketju oli jossain muodossa
yhdessä. Tämä ketju oli ensimmäinen legendaariseksi
muodostunut Neuvostoliiton ketju. Neuvostoliitolla oli
tietenkin yksi kuuluisa ketju jo ennen Almetovin ketjua, eli
50-luvun Vsevolod Bobrov - Jevgeni Babitsh - Viktov
Shuvalov -ketju, mutta se ei ollut saavutuksiltaan ja tai
kestoltaan Almetovin ketjun tasoa. Myöhemmistä kuuluisista
Neuvostoliiton ketjuista vain Petrovin ja Larionovin ketjut
yltävät merkityksessä, saavutuksissa ja kestossa Almetovin
ketjun edelle. Koko MM-kisojen historiassa Almetovin ketju
oli ensimmäinen legendaarinen ja pitkäaikainen ketju.
Tsekkoslovakkialla oli tietenkin jo 40-luvun lopussa kuuluisa
Stanislav Konopacek - Vladimir Zabrodsky - Vaclav Rosinak
-ketju, mutta se oli koossa vain kolmissa kisoissa ja ei yllä
merkityksessä lähellekään Almetovin ketjun tasoa. Almetovin
ketju oli ensimmäinen legendaarinen ketju koko MM-kisojen
historiassa, mutta ei ketjun tarina vielä siihen pääty.
Vuodesta 1963 vuoteen 1966 ketjun pakkiparina pelasi Eduard
Ivanov - Aleksander Ragulin. Tätä kokonaisuutta kutsuttiin
A-Line Unit -nimellä ja se oli Neuvostoliiton ja koko
maailman ensimmäinen legendaarinen kentällinen. Sen katsotaan
toimineen mallina myöhemmille Super Five:lle (Valeri Harlamov
- Vladimir Petrov - Boris Mihailov, Valeri Vasiljev - Vladimir
Lutshenko) ja Green Unit:lle (Vladimir Krutov - Igor Larionov
- Sergei Makarov, Vjatsheslav Fetisov - Aleksei Kasatonov).

Heti lopettamisensa jälkeen, 1968, Aleksandrov ryhtyi
Moskovan ZSKA:n apuvalmentajaksi, jossa toimessa oli aina
vuoteen 1973. Seuraavan 1973 - 1974 kauden Aleksandrov oli
SKA Leningradin päävalmentajana. Leningradin kauden jälkeen
Aleksandrov oli valmentajana melkein kymmenen kautta CSKA
Sofiassa, Bulgariassa.

TKH 17.12.2001 18:07

Juttu 21
 





Kuka suomalainen pelaaja on pelannut ainoana suomalaisena
kymmenet peräkkäiset MM-kisat?? Kyseessä on tietenkin
suomalaisittain legendaarien maalivahti Juhani Lahtinen.

Juhani Lahtinen syntyi syyskuun 28. 1938 Tampereella. Lahtinen
oli nuorena hyvä ja erittäin monipuolinen urheilijalahjakkuus.
Hänen lajeihinsa kuuluivat muun muassa pikajuoksu ja
seiväshyppy. Pikajuoksussa Lahtinen saavutti kaksi nuorten
4 x 100 metrin Suomenmestaruutta ja seiväshypyssä yhden
Suomenmestaruuden. Jääkiekon SM-sarja Debyyttinsä Lahtinen
teki Tampereen Ilveksen paidassa jo kaudella 1955-56
17-vuotiaana. Lahtinen oli hyvin seurauskollinen pelaaja ja
pelasikin koko mahtavan uransa Ilveksen paidassa, aina kauteen
1969-70 asti jolloin lopetti 31-vuotiaana. Lahtinen pelasi
SM-sarjassa otteluita viidentoista kauden aikana yhteensä 252
ja niistä 245:ssä hän vartioi Ilveksen maalin peräkkäin. Tuona
aikana Lahtinen saavutti Ilveksen kanssa neljä kultaa, neljä
hopeaa ja kolme pronssia. SM-sarjan kauden parhaimmaksi
pelaajaksi hänet valittiin kaksi kertaa, -62 ja -64. SM-sarjan
All-Starseihin Lahtinen valittiin viisi kertaa peräkkäin
vuosina 1962-65. Lahtinen ehti pelata vähintäänkin kolme
huippuvuotta ennen kuin All-Starseja edes ruvettiin
valitsemaan vuonna 1962. Lahtinenhan oli maajoukkueen ja
valtakunnan ehdoton ykkösvahti jo vuodesta 1958. Esimerkiksi
1959 maineikas maalintekijä Yrjö Hakala totesi Lahtisen
maagisuuden yritettyään turhaan peräti kuudesti läpiajosta
maalia Lahtista vastaan. Silloin jo sadan maaottelun Hakala
menetti tuossa pelissä täysin uskonsa siihen että pystyisi
yllättämään Lahtisen, Lahtinen oli lumonnut hänet kuin kobra
saaliinsa.

Juhani Lahtisen parhaimpia avuja maalivahtina olivat
erinomaisen hyvä notkeus ja nopeat refleksit. Hän oli myös
fyysiseltä kunnoltaa loistava ja hän oli täysin peloton
maalivahti. Tätä ei kaikista sen aikaisista maalivahdeista
voinut sanoa, maalivahdinvarusteet kun olivat silloin hyvin
toisenlaiset kuin nykyään. Lahtisen peliaikana kuka tahansa
ei olisi uskaltanut mennä maaliin maalivahdin varusteissa,
nykyisten maalivahdin panssariasusteiden kanssa se ei olisi
mikään ongelma ja sinne uskaltaisikin mennä kuka tahansa.
Nykyään maalivahdin loukkaantuminen suorasta kiekon osumasta
on mieltein mahdotonta, Lahtisen aikaa sitä tapahtui paljon.
Se mikä teki hänestä todella hyvän maalivahdin oli kovat
hermot. Monissa tiukissa peleissä joukkue saattoi tukeutua
Lahtiseen koska he tiesivät kuinka lujahermoinen hän oli.
Olemukseltaa hän oli hyvin rauhallinen, mutta myös jouhevan
naureskeleva. Lahtinen ei pienistä välittänyt. Se tuli
selväksi kun hän selvitti suomalaisille toimittajille miten
oli ollut mahdollista hävitä ottelu 24-0. Lahtinen selvitti
rauhallisesti että "Joo, sitten ne tuli taas ja...niin, taas
se punanen valo sytty". Peli oli Oslon vuoden -58 MM-kisojen
ottelu Suomi-Kanada, jossa Suomi koki kaikkien aikojen
MM-kisatappion. Ottelu oli Juhani Lahtisen debyytti
MM-kisoissa, huonompaa ajankohtaa ei olisi voinut tulla.
Tappiota tosin hiukan selittää se että Suomen silloisen
valmentajan Aarne Honkavaaran taktiikkaan kuului lepuuttaa
parhaita miehiä seuraavaan ja paljon tärkeämpään Puola-
otteluun.

Juhani Lahtinen vartio Suomen maalia 160:ssä ottelussa ja
kaikkiaan kahdeksissa MM-kisoissa ja kaksissa Olympialaissa
ajanjaksolla 1958-1967. Näissä kaikissa turnauksissa Lahtinen
oli ykkösmaalivahti ja torjui melkein kaikki pelit. 1967
Juhani Lahtisesta tuli yhdessä keskushyökkääjä Raimo Kilpiön
kanssa ensimmäiset suomalaiset pelaajat, jotka olivat
pelanneet kymmenet arvokisat. Samalla Lahtisesta tuli ainut
pelaaja, joka oli pelannut kymmenet peräkkäiset kisat. Siinä
hän on yhä Suomen jääkiekkohistorian ainut pelaaja. Lasse
Oksanen ja Esa Peltonen ovat pelanneet useammat kisat,
mutteivat peräkkäisinä. Toistaiseksi lähimmäksi Lahtisen
saavutusta ovat päässeet Kalevi Numminen ja Lasse Oksanen
yhdeksillä peräkkäisillä arvokisoilla. Tuskin Lahtista tuossa
tilastossa kukaan enää koskaan ohittaakaan, ajat ovat
muuttuneet. Ehkäpä kaikein parhaimmat kisansa Lahtinen pelasi
vuoden 1965 Tampereen kotikisoissa. Siellä hän oli suorastaan
maaginen. Lahtiselle kisat olivat kaikin puolin loistavat,
pääsihän hän esiintymään Tampereen kotiyleisölleen. Itse
peleissä Lahtinen ratkaisi muun muassa 2-2 päättyneessä
ottelun Ruotsia vastaan loistavialla torjunnoillaan ja pelasi
siten Suomelle pisteen. 1965 MM-kisat olivat tamperelaisille
mannaa, olihan kisojen kummatkin kaksi parasta pelaajaa,
maalivahti Lahtinen ja puolustaja Jarmo Wasama, Ilveksen
miehiä. Erään parhaimmista maaotteluuistaan Lahtinen pelasi
Tampereella 8.2.1961 Kanadaa vastaan. Lahtinen pelasi niin
loistokkaan ottelun ettei sille antanut arvoa vain yleisö,
vaan kanadan joukkueen johtaja saapui ottelun jälkeen Suomen
pukusuojaan. Hän vain katseli suomalaista maalivahtia runsaan
minuuttin, sanaakaan sanomatta. Sitten hän poistui päätään
pyöritellen ja itsekseen mutisten: "Mikä maalivahti!! Mikä
maalivahti!!"

Lopettaessaan pitkän ja mittavan maalivahdinuransa Juhani
Lahtinen totesi haikeasti: "Kyllä se on haikeata katsella kun
pojat lähtee reissuun. Vähän sitä on kuin tupakkalakon tehnyt
mies, ei tiedä minne kätensä pistäisi". Kaudella 1977-78
40-vuotias Juhani Lahtinen pelasi vielä yhdessä ottelussa
Ilveksen maalissa. Juhani Lahtinen tullaan muistamaan toisena
loistavana kansainvälisen tason suomalaisena maalivahtina
Unto Viitalan jälkeen. Unto Viitala loi pohjan ja perusteet
suomalaiselle maalivahtitoiminnalle 1940- ja 1950-luvulla,
mutta Juhani Lahtinen teki niistä perinteitä 1960-luvulla.
Lopullisen kruunun ja palkinnon Suomen maalivahtiperinteiden
tekijöinä Viitala ja Lahtinen saivat 1970-luvulla kun Urpo
Ylönen ja Jorma Valtonen valittiin MM-kisojen parhaimmiksi
maalivahdeiksi. Ylönen sai kunnian 1970 MM-kisoisa ja Valtonen
1972 MM-kisoissa. Ilman Viitalan ja Lahtisen synnyttämää
maalivahtiperinnettä eivät Ylönen ja Valtonen olisi
palkinnoille MM-kisoissa päässeet. Paitsi että Lahtinen
tullaan muistamaan aikansa parhaimpana maalivahtina Suomessa
niin hänet tullaan muistamaan myös mahtavana suomalaisen
maalivahtiperinteen pioneerina.

Pullasorsa 18.12.2001 00:17

Ehdotus
 
Eikös näitä loistavia pelaajakuvauksia voisi kerätä jonnekin yhteen paikkaan? Luulisi, että esim. Jatkoajasta olisi järjestettävissä joku soppi, jonne voisi pistää vaikka kaikki jutut kootusti sopivan hakemiston kanssa.


Kaikki ajat ovat aikavyöhykkeen GMT +3 aikaa. Kello on nyt 11:02.

Powered by: vBulletin Version 3.8.7
Copyright ©2000 - 2014, Jelsoft Enterprises Ltd.
© Jatkoaika - 2001-2013