Inttiin lähdössä?

DAF kirjoitti:

En nyt oikein näe, miten tällaisesta leivotaan mitään ihmetystä veturinkuljettajalle, jos on ajanut rataosuuden nopeusrajoitusten mukaan. Kumipyöräliikenne väistää raideliikennettä aina, ja jollei niin tapahdu junan jarrutusmatka on liike-energian vuoksi hitaammassakin vauhdissa hyvin pitkä. Ei aikataulutettu junaliikenne oikein voi alkaa hidastella sillä perusteella, että risteävä liikenne ei mahdollisesti jossain näkisi jotain.

Laajenna klikkaamalla

Ei tietysti veturinkuljettajan syy - tekee, mitä käsketään - mutta, miksi ylipäätään paikallisjunan pitää paahtaa 120 km/h rataa, jossa on useita puomittomia tasoristeyksiä, asemia suht tiheään ja asutusta paljon. Lyhyt rataosuus - n. 50 km -, jossa hetkellisellä nopeuden nostolla matka-aika ei juuri lyhene. Eiköhän tuosta nopeudesta pysähtyminen kestä vähintään 500 metriä, jopa kilometrin, melkoinen "ohjus" pimeällä, niin junan matkustajille kuin ympäristölle.

Nythän onnettomuusajoneuvon apukuskia on kuultu - sen, jonka kai olisi pitänyt tähystää onnettomuussuuntaan yhdessä kuskin kanssa. Hänen kommentti oli, ettei nähnyt eikä kuullut mitään, ennen kuin osui.

Näitä nukahtamis tapauksia lukiessa tulee mieleen seuraava kysymys: mitä apukuski oli tekemässä? Ainakin omana aikanani apukuskin tärkeimpiä hommia oli valvoa & auttaa pitämään kuskia virkeänä eikä itse nukkua apukuskin paikalla vaikka kuinka väsyttäisi.

Aleksandros kirjoitti:

Kyseinen kaveri oli omana palvelusaikanani noin 10 vuotta sitten AUKin pääkouluttaja (1.Pionkissa) ja itsekin pääsin siis hänen opissaan 7 viikkoa viettämään. Ja sitten johtajakaudella hänen kanssaan "pääsi" myös ajoittain asioimaan ihan kahden kesken. Hullun katse oli miehellä, mutta oli mainettaan löysempi minusta. Antoi myös AUK-aikana ihan laadukkaan välipalautteen kasvokkain ennen RUK-keikkaa.

AUKin santsarin homman toki skippasin pääosin siksi, ettei tehnyt mieli asioida hänen kanssaan sen enempää.

Laajenna klikkaamalla

Hehheh, muistoja muistoja. Itse pääsin Ylil. JK:n joukkueeseen heti p-kaudelle vuonna 2007 ja ei kyllä aina hampaita naurattanut. Olin aivan varma, että jannu vihaa mua, kun kurmootti välillä ihan kunnolla (edessä oleva kaatui hiihtäessä, minä siinä perässä ja kilometrin myöhemmin huomasin lippaan puuttuvan. Herra yliluutnantti näki, että se on tetsarin ja selän välissä, mutta komensi hiihtämään takaisin etsimään lipasta, kunnes itse hiihteli perässä ja huusi, että ota se nyt sieltä selästä ja tule takaisin. Myös teltan purkaminen oli meillä joskus herran mielestä vähän turhan hidasta ja toimenpiteitä tuli), mutta sitten kuitenkin yritti väkisin työntää AUKiin.

Ainakin meillä oli kyllä kuri kohdallaan joukkueena, mitä kuuli muilta. Mutta sitten jos kundille puhui kahden kesken, oli huomattavasti inhimillisempi ja palautteen antoi tosiaan kyllä laadukkaasti. Aika samaa kastia silloisen kapt. L:n kanssa. Lake tosin piti enemmän meteliä.

2012 Vekaralla kuljettajan ja apukuljettajan yöunet oli kyllä elintärkeät ja jos riittävä määrä ei täyttynyt niin ensinnäkin joukkueenjohtaja sai erittäin pahasti korville ja viimekädessä myös kouluttajana toiminut kantahenkilökunnan jäsen. Eikä niistä ikinä tingitty oli tilanne mikä tahansa, venytettiin sitten tarvittaessa lähtöä.

Ilmeisesti näin ei sitten ole kaikkialla ja jos tuossakin keississä selviää, että mies ajoi edellisen vuorokauden silmillä niin aivan varmasti oikeudessa istuu myös kantahenkilökuntaa.

molari kirjoitti:

Ei tietysti veturinkuljettajan syy - tekee, mitä käsketään - mutta, miksi ylipäätään paikallisjunan pitää paahtaa 120 km/h rataa, jossa on useita puomittomia tasoristeyksiä, asemia suht tiheään ja asutusta paljon. Lyhyt rataosuus - n. 50 km -, jossa hetkellisellä nopeuden nostolla matka-aika ei juuri lyhene. Eiköhän tuosta nopeudesta pysähtyminen kestä vähintään 500 metriä, jopa kilometrin, melkoinen "ohjus" pimeällä, niin junan matkustajille kuin ympäristölle.

Laajenna klikkaamalla

No, siinä pitää "paahtaa", koska aikataulut. Ja aikataulut, koska matkustajat ja preferenssit. Ei se sen kummempaa ole. Kumipyörä väistää raideliikennettä _aina_.

Pekko Pelikaani kirjoitti:

Itse 90luvulla intissä ja kyllä spon silloin hoiti liikenteen ohjausta ja joukkojen opastamista.
Ilmeisesti ei nyt turvallisuus suunnitelma ollut kunnossa jos tuollainen kohta eikä liikenteenohjausta.

Laajenna klikkaamalla

Jos jokainen risteys vaatii liikenteenohjauksen, niin Suomen puolustuskyky heikkenee dramaattisesti.

Siinä vaiheessa kun täällä mietitään, kuka käy ohjaamassa perunankuorijan auton kasarmille, niin Iivana on jo saavuttanut Helsingin.

punasydän kirjoitti:

Hehheh, muistoja muistoja. Itse pääsin Ylil. JK:n joukkueeseen heti p-kaudelle vuonna 2007 ja ei kyllä aina hampaita naurattanut. Olin aivan varma, että jannu vihaa mua, kun kurmootti välillä ihan kunnolla (edessä oleva kaatui hiihtäessä, minä siinä perässä ja kilometrin myöhemmin huomasin lippaan puuttuvan. Herra yliluutnantti näki, että se on tetsarin ja selän välissä, mutta komensi hiihtämään takaisin etsimään lipasta, kunnes itse hiihteli perässä ja huusi, että ota se nyt sieltä selästä ja tule takaisin. Myös teltan purkaminen oli meillä joskus herran mielestä vähän turhan hidasta ja toimenpiteitä tuli), mutta sitten kuitenkin yritti väkisin työntää AUKiin.

Ainakin meillä oli kyllä kuri kohdallaan joukkueena, mitä kuuli muilta. Mutta sitten jos kundille puhui kahden kesken, oli huomattavasti inhimillisempi ja palautteen antoi tosiaan kyllä laadukkaasti. Aika samaa kastia silloisen kapt. L:n kanssa. Lake tosin piti enemmän meteliä.

Laajenna klikkaamalla

Varmaan kaikki tämän kaverin kanssa tekemisissä olleet hänet loppuelämänsä muistavat. Kyllähän hän niitä harvoja ihmisiä on ollut, jonka läsnäollessa aidosti on vähän pelottanut.

Tästä surullisesta Raaseporin tapauksesta tulee mieleeni joitakin asioita myös omalta palvelusajaltani noin 10 vuoden takaa. Ensinnäkin joukkueenjohtajana yksi osa tehtävää oli huolehtia, että kaikkien ryhmien kuskit saivat mahdollisuuden vähintään kuuden tunnin yhtäjaksoisiin uniin. Tästä kyllä ainakin meillä silloin pyrittiin huolehtimaan. Luulisin, että tuo mahdollisuus oli kyllä ainakin lähes aina aidosti tarjolla, jos kuski vain halusi sen hyödyntää. Mutta ei meillä silloin ainakaan aamulla kuskeilta mitään kyselty eikä sellaista ohjeistusta ollut olemassa, että pitäisi kuskilta aina varmistaa, onko unet nukuttu. Luotettiin, että kuski itse asiasta ilmoittaa. En sitten tiedä, miten kouluttaja olisi asiaan suhtautunut, jos joku kuski olisi tullut valittamaan nukuttuaan vain viisi tuntia putkeen. Yleistä ärsyynnystä se perusmokuissa tietysti aina herätti, kun itse sai nukkua sen 2-6 tuntia yhteensä kuskien (ja tietysti varusmiesjohtajien) nauttiessa koko yön (pioneereille yö tosin on aika suhteellinen käsite, ehkä tarkoitan sillä jotain klo 02.00-06.00 välistä aikaa, kuskit laitettiin nukkumaan viimeistään puolilta öin) levosta. Sivumennen sanoen, itse jopa kokelaana pariin otteeseen pidin kipinää, kun jonkun ryhmän koko (yleensä vemppauksen seurauksena) oli pieni. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta ainakin omien kokemuksieni mukaan se oli varsin harvinaista.

Itsekin olin yhdessä "läheltä piti" -tilanteessa osallisena, kun loppusodassa kuski torkahti rattiin. No, itse istuin joukkueenjohtajana hänen vieressään, huomasin torkahtamisen (näin pään nuokahtavan ja auto lähti ohjautumaan hieman kohti vastaantulijan kaistaa) ja tönäisin kaverin hereille. Mitään ei siis sattunut, mutta olihan siinä ainekset (suht iso tie, 80 km/h rajoitus, ei toki silloin ketään ajanut vastaan). Tokihan siinä kuskin vieressä istuvilla onkin velvollisuus tarkkailla myös kuskin vireystilaa, mutta kun samalla lukee karttaa ja selvittää vieressä toisella puolelle istuvalle kouluttajalle omia ajatuksiaan seuraavan tehtävän toteuttamisesta, niin ei se aivan helppoa ole. En siis yritä esittää mitään sankaria, vaan ihan vain kokemuksen kerroin. Tällaiset tilanteet lienee aika yleisiä.

Ja kyllähän tässä Raaseporin keississä onni oli, että pian oman palvelusaikani jälkeen miehistöä on kuljetettu erillään materiaaleista ja omissa, turvavöillisissä istuimissaan. Omana aikanani vielä oli 8-15 kaveria Masin lavalla, maaten milloin missäkin, sulassa sovussa esim. rautakankien, telamiinalaatikoiden (40 kg), aseiden ja hävityspanosbetonimöhkäleiden seassa. Toki harjoitukseen lähtiessä ainakin isoimmat tavarat sidottiin liinoilla, mutta aika ison osan ajasta vähintään osa kalustosta (esim. rautakanget ja osa telluista) olivat irrallaan seuraavaa tehtävää varten tai tehtävältä pikaisesti poistuttaessa. Tuskin olisi vielä kymmenen vuotta sitten yksikään lavalla istunut selvitytynyt tuollaisesta Raaseporin tapauksen kaltaisesta tällistä. Vaikka sitä tuon uudistuksen tullessa vähän naureskeltiin uusille pullamössösaapumiserille, niin kyllähän uudistus tässä näytti hyödyllisyytensä. Oikeastaan ihmetyttää, miten puolustusvoimien on annettu pitää niin heikko taso rauhan ajan palvelusturvallisuudessa. Sota-ajat sitten tietysti erikseen.

DAF kirjoitti:

No, siinä pitää "paahtaa", koska aikataulut. Ja aikataulut, koska matkustajat ja preferenssit. Ei se sen kummempaa ole. Kumipyörä väistää raideliikennettä _aina_.

Laajenna klikkaamalla

Se ei taida olla kaikille selvää, että tämä koskee myös hälytysajoneuvoja. Jos juna jyrää pillit päällä paahtavan ambulanssin, niin se on lanssin vika _aina_ luonnollisesti, jos juna on noudattanut omia sääntöjään.

Lert kirjoitti:

Jos jokainen risteys vaatii liikenteenohjauksen, niin Suomen puolustuskyky heikkenee dramaattisesti.

Siinä vaiheessa kun täällä mietitään, kuka käy ohjaamassa perunankuorijan auton kasarmille, niin Iivana on jo saavuttanut Helsingin.

Laajenna klikkaamalla

No enhän minä kirjottanut että joka risteys pitää opastaa...kun minä olin armeijassa suunnistimme kartoista emme navigaattoreilla

Tempaisenpa pienen kuvailun siitä, mitä inttiaika pitää sisällään. Kokemukset perustuvat noin kymmenen vuoden takaiseen aikaan pioneerihommissa Vekaranjärvellä ja Haminassa (Reserviupseerikurssi). Yritän myös kuvailuni lomassa mainita, miltä osin asiat ovat ilmeisesti muuttuneet. Ajatus olisi, että inttiin lähtöä kuumottelevat saisivat realistisen ja suht tarkan kuvauksen siitä, mitä intti pitää sisällään (ainakin pioneeripuolella).

P- eli peruskoulutuskausi (ensimmäinen noin 8 viikkoa)

Tämä kausi on joka puolella Suomea ja aselajista (pioneeri, viesti, tykistö, jääkärit jne.) riippumatta melko samanlainen. Kaudella harjoitellaan sotilaan perustaidot.

Aluksi tietysti jokaiselle osoitetaan oma majapaikka ja hankitaan hänelle palveluksessa tarvittavat varusteet. Sitten harjoitellaan aivan perusteet kasarmilla oleilusta. Kaapin järjestäminen, sängyn petaaminen, oikeaan varustukseen pukeutuminen, ulos muotoon järjestyminen, toimistokäyttäytyminen, tervehtiminen, ylempiarvoisen puhuttelu, ruokailuproseduurit jne. Alussa on paljon sulkeisia. Harjoitellaan pikkutarkasti asentoa, lepoa, käännöksiä, ojentamista, tahtimarssia ja aseotteita. Näissä valmistaudutaan luonnollisesti myös P-kauden loppupuolella häämöttävää valatilaisuutta varten. Myös oppitunneilla istutaan kuuntelemassa perusasioita palvelukseen liittyen.

Palveluksen alkupuolella on myös tulolääkärintarkastukset, rokotukset ja valokuvauksia. Lisäksi tehdään ns. pällitestit, joilla testataan kunkin taistelijan matemaattis-loogista ja kielellistä älykkyyttä sekä kartoitetaan persoonallisuutta. Näistä testeistä pitää saada riittävästi pisteitä, jos mielii johtajakoulutukseen P-kauden jälkeen. Alokkaan kuntoa testataan Cooperin testillä ja lihaskuntotestillä, jossa omana aikanani tehtiin minuutin aikana mahdollisimman monta vatsaa, selkää ja punnerrusta. Leukoja vedettiin ja vauhditonta pituutta hypättiin (olikohan niin, että nykyään ainakaan selkiä ei enää tehdä?). Näilläkin testeillä on jatkovalintoihin merkitystä, mutta ei tässä mikään supermies tarvitse todellakaan olla.

Kun aivan alku on saatu alta pois, aletaan harjoitella yksittäisen taistelijan perustemppuja. Asetta opetellaan purkamaan, kasaamaan ja puhdistamaan päivä toisensa perään. Harjoitellaan ampuma-asentoja ja ampumaratakäyttäytymistä ensin joko komppanian pihalla tai ainakin meillä välillä ihan vain komppanian käytävillä. Sitten päästään ampumaan räkäpäitä ja lopulta, oikeastaan melko nopeasti, kovilla ampumaradalla. Asetta kohdistetaan ja opetellaan ampumaan makuulta, polvelta ja pystystä. Ampumakoulutusta on P-kaudella todella paljon ja kaikki huipentuu amputaitotestiin, josta on mahdollista tienata itselleen sinänsä merkityksetön ampumataitomerkki. Tätä testiä ammutaan myöhemminkin muutamaan otteeseen ja merkin voi tienata silloinkin.

Tämän lisäksi P-kaudella tehdään useampi marssiharjoitus, jotka toteutetaan joko kävellen, pyörällä tai hiihtäen. Marssien pituus on muistaakseni jotain 5-15 kilometrin väliltä. Alussa lyhyempiä ja jatkossa pidempiä. Vauhti noissa on aika rauhallinen, enkä itse pitänyt noita kummoisina haasteina, vaikken mikään huippukuntoinen ollutkaan.

Aseen lisäksi P-kaudella kaikki opettelevat käyttämään kevyttä kertasinkoa, telamiinaa ja käsikranaattia. Lisäksi P-kaudella opetellaan tetsauksen perusteet. Miten ryhmittäydytään puolustukseen, milloin tuli avataan, milloin vaihdetaan asemia. Miten toimitaan taisteluparin kanssa puolustuksessa ja hyökkäyksessä. Miten taistelupari toimii suhteessa muuhun ryhmään. Miten suojaudutaan ilmahälytyksen aikana, miten toimitaan osana sinkotaisteluparia. Myös päästään ihan "oikean" taistelun makuun räkäpäiden räiskimisen myötä.

P-kauden rankimpia juttuja lienevät ensimmäiset maastoharjoitukset. Meillä ensin oli yksi yhden yön harjoitus. Hiihdettiin ensin kymmenisen kilometriä keskelle ei mitään, jossa harjoiteltiin sitten puolustukseen ryhmittymistä, teltan pystyttämistä, halkojen hakkaamista, tulen sytyttämistä ja sen ylläpitämistä, lyhdyn sytyttämistä sekä hälytyksen tekemistä. Yöllä harjoiteltiin vartiotoimintaa. Jokainen pääsi toimimaan lähivartiomiehenä (piti kaminassa tulta yllä ja oli vartiossa välittömästi teltan ulkopuolella) ja parivartiossa (munat turpeessa tai oikeastaan lumessa taistelijaparin kanssa). Yöllä tuli tietysti pari hälytystä ja sitä myöten taistelua, joissa sovellettiin aiemmin harjoiteltuja asioita. Harjoituksen lopuksi opeteltiin huoltamaan harjoituksessa mukana ollut varustus.

Sitten taisi olla toinen vastaavantyyppinen pariöinen harjoitus ja P-kauden loppupuolella taistelijan leiri. Sielläkin tehtiin aika paljon samoja juttuja kuin aiemmin. Uutena taisi tulla poteron kaivaminen routaiseen maahan, kenttähartaus, kovapanosammunnat sekä puolustus- että hyökkäystaistelussa. Näissä toimittiin taistelijaparin kanssa.

P-kauden lopussa oli myös taistelijan peruskoe, jossa testattiin P-kauden lukuisissa rastikoulutuksissa harjoiteltuja taitoja. Eteneminen taistelijaparin kanssa, häiriön poisto aseesta, sinkotaistelijaparin toiminta, käsikranaatin heitto, telamiinan asentaminen tieuralle, ilmahälytyksen aikana suojautuminen ja suojeluhälytyksen aikana toimiminen (kaasunaamari ja sadeasu mahdollisimman nopeasti päälle ja niiden tiiveyskoe kyynelkaasun avulla).

Muistaakseni liikuntakoulutusta oli kaiken muun liikkumisen ohella melko vähän. Olisikohan meillä joku yksittäinen koripallohöntsäily ollut ja toki suunnistusta pariin-kolmeen otteeseen.

P-kauden aikana alokkaasta ja valan jälkeen pioneerista kerättiin todella paljon dataa, joiden perusteella jatkokoulutusta lähdettiin suunnittelemaan. Pällitestit, ampumatulokset, Cooper, lihaskuntotesti, sotilaan peruskoe sekä ryhmänjohtajien, vertaisten ja kouluttajien arviot kunkin taistelijan kyvykkyydestä. Luonnollisesti taistelijan omalla halukkuudella oli myös merkitystä. P-kauden jälkeen osa pioneereista jäi pitkälti entisille sijoilleen kuuden kuukauden peruspioneereiksi, osa lähti (itseni mukaan lukien) pioneerialiupseerikurssille eli AUK:kiin, osa lähti panssariaukkiin Parolaan (kouluttautumaan raivauspanssarivaunun johtajaksi). Lisäksi osa oli valittu kuskiksi jo kesken P-kauden ja he olivat autokoulussa jo P-kauden aikana muutaman viikon. Varmaan jotain muitakin reittejä oli, mutta en niitä nyt muista.

Yleisesti ottaen P-kausi oli kohtalaisen raskasta aikaa. Kaikki oli uutta, päivät olivat aika pitkiä, vapaa-aikaa ei kovinkaan paljoa ollut ja kiinnioloviikonloppuja oli kahdeksan viikon aikana neljä. Lisäksi alikersantit olivat todella tarkkoja siitä, että punkat, pinkat ja siivousalueet olivat viimeisen päälle kunnossa. Monelle P-kausi on myös siltä osin haastavaa aikaa, että todella paljon ollaan jalkojen päällä ja liikunnan määrä siviiliaikoihin verrattuna saattaa olla hyvinkin suuri. Raskasta on myös se, että kaikkia perustaitoja hinkattiin kyllästymiseen asti niin, että hitainkin kaveri osaa temput unissaankin.

P-kaudella ollaan todella paljon tekemisissä ryhmänjohtajien eli alikersanttien kanssa. He pitävät paljon koulutuksia perusasioista ja varsinkin aivan alussa opastavat talon tavoille. Toki kantahenkilökunta opettaa myös todella paljon ja kaikki vähänkään isommat asiat. Kokelaat eli joukkueenjohtajat saapuvat RUKista noin puolivälissä P-kautta, mutta heidän roolinsa P-kaudella on vielä varsin maltillinen ja alokkaalle tai pioneerille usein varsin etäinen.

Viimeiseksi voisin kuvailla peruspäivän P-kaudella. Herätys oli noin kello 6. Heti pedattiin sängyt, tehtiin lyhyet aamupesut (ohjatut aamutoimet olivat vain ekana aamuna, myöhemmin RUKissa ne olivatkin sitten joka-aamuiset -> niistä lisää myöhemmin), puettiin päälle ja lähdettiin marssimaan Pioneerin taistelulaulua hoilottaen aamupalalle. Jos oli tarvetta aamuvastaanotolle, piti siitä ilmoittaa heti aamulla ja suunnata varuskuntasairaalaan heti aamupalan jälkeen. Aluksi P-kaudella aamupalalta palattiin yksikköön yhtenä muotona marssien, mutta jossain vaiheessa P-kauden aikana tuosta luovuttiin ja paluun sai tehdä omaa tahtiaan kävellen. Koulutus alkoi yleensä noin kahdeksan aikaan aamulla. Koulutus jatkui P-kaudella tyypillisesti päivälliselle asti eli johonkin klo 16.30-17 asti ehkä. Lounas syötiin puoliltapäivin, aika usein maastossa. P-kaudella oli jonkin verran ohjelmaa myös iltaisin eli vapaa-aikaa klo 18-21 ei todellakaan voinut pitää selviönä. Klo 21 alkoi vielä siivouspalvelu ja pinkan nysvääminen ja sitä alkuun tehtiinkin vähintään puoli tuntia, usein lähemmäs tunti. Turhaa simputuksen tapaista ei silloinkaan ollut paljoa. Lähinnä pinkan, punkan ja siivouspalveluksen yhteydessä oli aika paljon kaikkea tarpeetonta. Ja usein ulosjärjestymisen yhteydessä juostiin kerran pari takaisin tupiin jotain korjaamaan tai muuten vaan - luonnollisesti koko kasarmirakennus kiertäen. Ja jos sotilaskotiin mieli, täytyi osata nimetä päivystäjän näyttämä arvomerkki. Ja ehkä joku voi sitäkin pitää simputuksena, että paine ajaa päänsä kaljuksi oli pioneerihommissa varsin kova. P-kauden ja AUKin saattoi vielä pystyä sinnittelemään lyhyellä tukalla, mutta RUKissa kaljuus oli jo odotusarvo ja kunnia-asia :)

Seuraavan päivityksen kirjoitan AUK 1:stä paremmalla ajalla...

edit. Ehkä P-kaudesta kannattaa mainita myös polttotaisteluradalla käynti, jossa tutustutaan napalmiin ja päästään juoksemaan erilaisten tulikujien läpi ja harjoittelemaan alkusammutustaitoja. Se on aika erilaista siihen nähden, mitä muutoin P-kaudella puuhataan.

AUK 1 (noin 7 viikkoa)

Pioneerialiupseerikurssi eli Pion-AUK (ja sen vaihe 1) alkoi heti P-kauden jälkeen. Muutin komppaniasta toiseen, joka itselläni tarkoitti noin 50 metrin siirtymää välioven toisella puolella olleeseen tupaan. AUK alkoi mukavasti tavaroiden kaappiin sullomisella ja sängyn petaamisella tupa-, kaappi- ja siisteystarkastusta varten. Pääsimme nimittäin heti kolmen päivän lomille. Palvelusarvo muuttui pioneerista aliupseerioppilaaksi, josta kuitenkin käytännössä käytettiin nimitystä 'oppilas'. Rinnukseen saatiin tällöin hopeinen raita.

AUK 1 erosi melko paljon P-kaudesta.

a) Sotilaan perustaitojen sijaan alettiin opiskella nyt aselajikohtaisia tietoja ja taitoja eli minun tapauksessani pioneerihommia. Heti ensimmäisestä viikosta lähtien alettiin sekä oppitunneilla istuen että metsässä ja miinahallissa käytännössä puuhaten opiskella esimerkiksi erilaisia miinatyyppejä (telamiina, putkimiina, pohjamiina jne.), erilaisia tulilankoja, niiden haaroittamista ja nallittamista, pienten sulutteiden osien (esim. tela- ja pohjamiinoista muodostetun kokonaisuuden) rakentamista, dokumentointia ja merkitsemistä. Lisäksi opeteltiin raivaamisen perusteita eli esimerkiksi miinaharavan ja piikkitutkaimen käyttöä, kohteiden panostamista, tulilangan liittämistä panokseen jne. Nyt siis istuttiin paljon oppitunnilla opettelemassa teoriatietoja ja maastossa hinkattiin samoja asioita käytännössä. Koulutus keskittyi enimmäkseen siihen, että jokainen oppi nämä asiat yksittäisen taistelijan kannalta (siten että pystyy myöhemmin kouluttamaan nämä asiat muille) ja varsinkin metsäharjoituksissa myös käytiin asioita läpi ryhmäkohtaisesti. Joukkuetasolla ei vielä liikuttu. Kaikki pioneeritaitojen opettelu huipentui AUK 1:sen loppupuolella pidettyyn käytännön kokeeseen, jossa piti esimerkiksi ohjelmoida pohjamiina, paikantaa miinaharavalla ja tehdä muita vastaavia temppuja. Tästä kokeesta saaduilla pisteillä oli tietysti oma vaikutuksensa jatkovalintoihin.

b) Liikuntakoulutus lisääntyi. Joka kasarmiaamu heräsimme puolisen tuntia P-kautta aikaisemmin (taisi olla klo 5.15) ja hilpaisimme kusihädässä saman tien aamulenkille / -reippailulle. Aamureippailu sisälsi kaikkea mahdollista 10 minuutin venyttelytuokiosta 4 km:n kovavauhtiseen juoksulenkkiin riippuen siitä, mitä jumpan vetänyt kokelas (ns. AUKin santsari) jaksoi ja tahtoi. Tämän lisäksi pakottamatta tulee seitsemän viikon ajalta mieleen paljon myös päiväsaikaan suoritettua liikuntaa. Juoksulenkkejä, sauvakävelytekniikan harjoittelemista, pari uintikertaa, hiihtokisat, jalkapallon ja salibandyn peluuta ja muistaakseni myös suunnistusta. Tämän lisäksi liikuntaa tuli toki päivittäin ihan peruskoulutuksen puitteissa kuin myös pitkähköissä siirtymissä ruokailuihin. Cooperin testinkin pääsi jälleen suorittamaan. AUK 1 oli fyysisesti raskainta aikaa omalla varusmiestaipaleellani.

c) Oli muutamia teoriakokeita, joissa kyseltiin lähinnä oppitunneilla läpikäytyä ja hieman myös kirjallisuudesta. Ne liittyivät joko johtamiseen tai pioneeritietoihin. Käytännössä ainakin itse luin näihin testeihin hyvin vähän, mutta pärjäsin silti mainiosti. Kokeet olivat ehkä yläastetasoa ja perustuivat aika lailla ulkoa muistamiseen. Juurikaan solveltavia tehtäviä ei ollut. Teoriakokeet olivat merkittävässä roolissa jatkovalinnoissa.

d) Johtamissuorituksia. Hiljalleen alettiin harjoitella johtamista. Aiheesta oli oppitunteja, joissa käytiin läpi mm. hyvän ja huonon johtajan ominaisuuksia ja syväjohtamisen kulmakiviä. Käytännössä johtamista harjoiteltiin kohtuullisen säästeliäästi. Joka viikko yksi aliupseerioppilas toimi oppilasjohtajana, joka oli kasarmilla vastuussa siitä, että oppilaat ovat oikeassa varustuksessa oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Hän myös teki ainakin osan ilmoituksista kouluttajalle, siis tyyliin: "Luokka ylös! Ilmoitan oppitunnin pitäjälle HUOMIO! Herra yliluutnantti, aliupseerikurssi valmiina oppituntianne varten vahvuudella x, ilmoitti oppilas nönnönnöö." Lisäksi ryhmillä oli ryhmänjohtajat, jotka pääsivät kunnolla tuleen oikeastaan vain maastossa. Jokainen pääsi myös vetämään pienen hetken sulkeisia toisille oppilaille. Kokonaisuudessaan tuntui, että vielä tässä vaiheessa johtamista oli melko vähän. Itselleni tosin osui yksi viikon mittainen oppilasjohtajan nakki ja sen aikana piti aikamoista haipakkaa. Omanlaisekseen johtamissuoritukseksi voinee laskea myös sen, että ainakin lähes jokainen oppilas pääsi toimimaan päivän komppanian päivystäjänä, joka oli kiireinen ja vastuullinen pesti ainakin Vekaralla. Päivystäjä ei osallistunut muuhun palvelukseen, vaan hallinnoi mm. läsnäololistoja ja asekaappien avaimia ja toimi kantahenkilökunnan ja varusmiesjohtajien äänitorvena keskusradion kautta.

e) Kunnon metsäharjoituksiakin oli. Muistini mukaan ehkä kolme (ainakin kaksi) nelipäiväistä harjoitusta. Kaksi (ainakin yksi) melko perusharjoitusta, jossa asuttiin metsässä ihan normaalisti ja harjoiteltiin pioneeritemppuja sekä yksilön että ryhmän tasolla. Näissä harjoituksissa nukuttiin todella vähän, koska yöllä oli kaikki mahdolliset vartiot ja päivät todella pitkiä. Oli kaiken hyvän lisäksi vielä talvi ja varsinkin öisissä vartioissa jäätyi. Lisäksi oli ensimmäinen kunnon ampumaleiri, jossa ammuttiin kovilla ainakin puolustus- ja hyökkäysammunnat (puolustus myös pimeässä). Luulisin, että teimme myös jonkinlaisia räjäytyshommia, mutta en enää varmaksi mene sanomaan näin pitkän ajan jälkeen. Muutenkin tuntuu, että AUK 1 on ajanjakso, jonka muistan kaikkein huonoimmin intistä.

f) Kiinnioloja oli P-kauden tapaan noin joka toinen viikonloppu. Sanoisin, että illat olivat paremmin vapaat kuin P-kaudella. Eli klo 18-21 oli aika usein vapaata. Myös siivouspalvelun ja pinkkojen ja punkkien kanssa oltiin ehkä aavistuksen löysempiä kuin P-kaudella. Ryhmänjohtajat (siis rj:nä toimineet oppilaat) pitivät ainakin osan tarkastuksista, mikä saattoi vaikuttaa niiden suhteelliseen lepsuuteen.

g) AUK 1 oli ainakin siinä mielessä mielekkäämpää aikaa kuin P-kausi, että koulutus oli monipuolisempaa ja tiivistahtisempaa. Toisaalta, vaatimustaso oli kovempi ja kurssin johtaja ja sitä kautta pääkouluttaja oli komppanian pelätyin mies. Tässä mielessä kurssilla aika ajoin leijui pieni pelon ilmapiiri. Kurssilla oli kolme kantahenkilökuntaan kuulunutta kouluttajaa ja sen lisäksi pari tuoreehkoa upseerikokelasta (jotka siis ovat suorittaneet RUKin). Kokelaat pitivät paljon rastikoulutusta ja olivat käytännön asioissa paljon tekemisissä oppilaiden kanssa. Kantahenkilökunta hoiti tärkeimmät koulutukset. AUKin oppilaat olivat jo hieman "särmempi" porukka kuin P-kauden tupalaiset. Huonoiten motivoituneet ja armeijaan sopeutumattomat olivat nyt poissa. Toki AUKissakin hiihteli aika monenlaista porukkaa, mutta ainakin motivaatio tuntui suurimmalla osalla olevan ihan hyvä.

Kurssin lopulla julkistettiin jatkokoulutuspaikat. Suurin osa jatkoi samassa paikassa 9-viikkoisen AUK 2:n parissa (jonka päätteeksi ylennytään alikersanteiksi ja päästään pian paimentamaan uusia alokkaita), yksi taisi lähteä lääkintä-AU-kurssille Lahteen ja loput noin 15 matkustivat Haminaan Reserviupseerikurssille eli RUKkiin 14 viikoksi, jossa palvellaan upseerioppilaina yksi salmiakki rinnuksissa ja päästään pois upseerikokelaina toisen salmiakin kera. Ennen upseerioppilaaksi nimittämistä palvellaan ensin päivän tai parin ajan aliupseerioppilaskorpraalina (hopeinen raita ja yksi kulmarauta).

RUKkiin pääsy oli samalla sekä hienoa ja innostavaa, mutta myös jännittävää, jopa pelottavaa. Miten siellä tulee pärjäämään?

RUK (14 viikkoa), Hamina

AUK 1:sen lopussa RUK:hon lähtijät palauttivat lähes kaikki varusteensa Vekaran varus- ja liinavaatevarastoihin. Toki myös taisteluvälineet palautettiin rynkkyä myöten. Haminassa jaettaisiin sitten uudet varusteet tilalle. RUK:hon lähdettiin keskellä yötä, koska tarkoituksena oli olla Haminassa ennen aamukuutta. Varmaan elämäni kovin jännitys oli päällä, kun bussi alkoi lähestyä Haminaa. AUK 1:sen lopulla santsarit olivat kertoneet omat versionsa Pioneeri-RUKista, eikä niistä jäänyt epäselväksi, että aika rankkaa ja erilaista settiä oli tiedossa. Eivät he toki kesä-RUKkia pitäneet minään...

No, Haminaan saavuttiin hieman ennen kuutta ja tasan kuudelta kajahti käsky järjestyä kahdeksaan riviin. Aikamoinen muotohan siitä syntyy, kun kahdeksassa rivissä oli noin 700 tuoretta upseerioppilasta järjestyneenä. Siitä sitten aika haipakkaa siirryttiin oman komppanian pihamaalle ja saman tien varusteita hakemaan. Muistan ajatelleeni varusteita jonottaessani, että mihinköhän tilanteeseen sitä on itsensä taas laittanut. Mutta toisaalta ajattelin, että ihan sama mitä tapahtuu, niin tämä vaan täytyy kestää. Kun varusteet oli saatu ja oli tarkastettu, että kaikilla on kaikki varusteet, mentiin tupiin pohtimaan, mihin järjestykseen kaappi laitettaisiin. Sehän ei sinänsä ole vaikeaa, mutta kun samaan tupaan on sullottu upseerioppilaita joka puolelta Suomea (Kainuu, Keuruu, Pori, Vekara, Dragsvik) erilaisine opetettuine tapoineen, niin soppahan siitäkin syntyy. Aika jännittynyttä meininki oli alkuun, mutta alkoi se siitä sujua.

Kasarmielämä oli aika paljonkin erilaista kuin Vekaralla. Komennot olivat monin paikoin (esim. ruokailuun lähdön yhteydessä) erilaisia. Tuvat olivat todella pieniä ja kaapin ovet puisia. Muutenkaan mitään modernia tästä punatiilisestä, ikivanhasta ja ankeahkosta rakennuksesta ei löytynyt. No, sisävessat ja suihkut sentään. Aamulla pidettiin ohjatut aamutoimet, jotka olivat siinä mielessä järjettömät, että tuon varatun ajan puitteissa ei ollut mitään mahdollisuuksia tehdä juuri mitään. Ehkä kusella juuri ehti käymään tai vaihtoehtoisesti hieman sipaista hampaita. Aamutoimien jälkeen tosin oli pieni hetki ennen lähtöä aamupalalle, minkä aikana ehti toimittaa loput toimet. AUK 1:sen tapaan joka aamu jo ennen näitä ohjattuja aamutoimia oli aamureippailu, jonka veti yksi upseerioppilaista harjoitustyön (arvosteltiin) merkeissä. Yleensä se piti sisällään hieman hölköttelyä, venyttelyä ja esimerkiksi kottikärrykävelyviestin tyyppisiä hassutteluja. Myös pieni kuntopiiri oli mahdollinen. Aamureippailut eivät olleet kovinkaan raskaita, vaan lähinnä ne herättelivät päivään. Ikäviä ne olivat lähinnä siksi, että ne oli taas tehtävä hirveässä kusihädässä.

Kasarmilla upseerioppilailla oli erilaisia rooleja. Useimmat olivat ihan perusoppilaita, joka tuvasta yksi oli ryhmänjohtaja (jonka rooli kasarmilla oli lähes olematon), joka joukkueella oli joukkueenjohtaja (jonka rooli kasarmilla pieni) ja koko komppaniassa yksi upseerioppilas toimi viikon kerrallaan oppilaspäällikkönä, joka huolehit, että komppania oli ajallaan oikeassa paikassa oikeassa varustuksessa, hoiti ilmoittamiset ja johti komppanian tahtimarssia esimerkiksi koko kurssin oppitunneille päärakennuksen Maneesiin. Pioneerikomppanialla oli myös omat erityiset tapansa. Ruokailuun mentiin lohikäärmemarssia (hölkättiin jonossa tahdissa matopelin tavoin eli suoraan eteenpäin, kunnes tehdään 90 asteen käännös). Lisäksi Maneesin koko koulun oppitunneilla pioneereille on ollut tapana jäpittää/jäkittää (istua selkä suorassa, kädet polvilla, katse yläviistoon) läpi koko oppitunnin. Kurssillamme sitä tapaa yritettiin kitkeä pois ja usein jäpitimme niin kauan kunnes se aika painokkaasti käskettiin lopettaa. Mutta kyllä useampikin oppitunti jäpitettiin alusta loppuun. Mitään järkeähän siinä ei ole, mutta perinne on perinne ja synnyttää yhteishenkeä. Lisäksi kalju oli käytännössä pakko olla. Lauloimme myös varsin runsaasti pioneerien taistelulaulua ja kajautimme tasaisin väliajoin muita ihastuttaneen "Pioneerivoimaa!"-huudon.

Kasarmilla vietettiin RUKin aikana melko paljon aikaa, varsinkin kurssin alkuvaiheessa. Oli paljon suunnilleen lukiotasoisia oppitunteja johtamisesta ja taktiikasta (sekä pioneeritaktiikasta että alkeet myös muista aselajeista sekä vihulaisesta eli A2 keltaisesta). Melko pian alkoivat myös ensimmäiset teoriakokeet, joihin tuli usein noin 100 sivua luettavaa. Lukuaikaa ei ollut järjestetty, joten lukeminen tuli tehdä iltavapailla, klo 22 hiljaisuuden jälkeen tai kotona / lomabussissa. Illalla ja yöllä oli toki usein myös muuta tehtävää. Piti suunnitella esimerkiksi tulevaa rastikoulutusta tai muuta johtamisnakkia tai varata tavaraa seuraavana päivänä alkavaa metsäharjoitusta varten. Esimerkiksi kaiken tavaran varaamisen upseerioppilaat sumplivat keskenään, mikä tarkoitti, että varsinkin kurssin alussa tuohon meni aikaa todella paljon, pitkälle yöhön. RUKissa oppi myös pakoilemaan nakkihommia, joita tuntui riittävän illasta toiseen. Useimmiten kyseessä oli jonkinlainen varastotehtävä. Milloin välineistöä huollettiin, milloin laskettiin ja milloin varattiin seuraavaa päivää varten.

Kasarmioleiluun kuuluivat myös koko koulun yhteiset oppitunnit, joissa esimerkiksi kurssin johtaja, sosiaalikuraattori tai Haminan kaupungin edustajat kävivät luennoimassa jostain. Olipa kurssilla myös Timo T.A. Mikkosen pitämä luento ja sotaveteraanin luento Karjalan Kannaksen tapahtumista. Usein nämä Maneesin oppitunnit menivät isoilta osin nukkuessa tai ainakin pilkkiessä (tähän jäkitys auttaisi!).

RUKissa ihan perusiltavapailla ehti Haminan keskustaan juomaan huurteisen tai pari ja varsin runsaasti monet tätä mahdollisuutta hyödynsivät. Lisäksi lähellä sijaitsi lukuisia pitserioita, joihin joko saattoi mennä paikan päälle tai tilata pitsat pääportille ja sitä kautta komppaniaan syötäviksi. Pioneerikomppaniassa kasarmikuri oli kohtuullisen tiukka, mutta esimerkiksi pinkkoja ja punkkia hinkattiin varsin maltillisesti. Siivousalueista oltiin tarkempia. Iltaisin oli iltavahvuuslaskenta, johon sisältyi usein myös vahvuuden laskemisen lisäksi kurinpalautusta verbaalisessa muodossa.

Rukissa oltiin kiinni jälleen joka toinen viikonloppu. Aikaan sisältyi kaksi tuplakinkkua eli noin kolme viikkoa putkeen kiinni.

Metsäelämä

RUK:ssa metsässä vietetään paljon aikaa. Meillä oli silloin alkuun viisi nelipäiväistä maastoharjoitusta, joista kahden ensimmäisen aikana opeteltiin ja kerrattiin pioneeritietoja - ja taitoja sekä suluttamisen että raivaamisen osalta. Lisäksi harjoiteltiin puolustukseen ryhmittymistä kuin myös pioneerien toimintaa hyökkäyksen aikana. Kolme muuta harjoitusta oli yhteistoimintaharjoituksia (YTH:t 1, 2 ja 3), joiden aikana teimme pioneeritemppujamme esimerkiksi jääkärien ja PST-miesten kanssa puolustaessamme tai hyökätessämme. Kaikkien harjoitusten aikana nukuttiin todella vähän ja harjoituksissa oli koko ajan aika jännittynyt ilmapiiri. Osin jännittyneisyys johtui siitä, että kouluttajat RUKissa olivat aika ankaria (yleensä ihan asiallisia kuitenkin, ja päteviä), osin siitä, että koko ajan "pelkäsi", milloin omalle kohdalleen osuu johtajanakki. Jokaiselle joukkueelle määrättiin yleensä päiväksi kerrallaan joukkueenjohtaja (todella vaativa tehtävä), joukkueen varajohtaja (huolehti lähinnä tavaroista ja ruokailuista, ja toimi JJ:n apuna tehtävissä), ja jokaiselle ryhmälle ryhmänjohtaja, jonka tehtävä oli tietysti johtaa ryhmää (AUK 2 kouluttaa siis nämä ryhmänjohtajat, mutta RUKissa sitä tehtävää pääsi harjoittelemaan huomattavasti enemmän kuin koko joukkueen johtamista). Johtajat nakitettiin yleensä aikaisintaan edellisenä iltana, joskus vasta aamupalalla. Jännitys aina laukesi, kun ei nakki napsahtanut. Toki RUKissa ollaan tuota johtamista harjoittelemassa, mutta joukkueenjohtajaa erityisesti hiillostettiin harjoitusten aikana niin paljon, että se oli kaukana mieluisasta tehtävästä.

Joukkueen johtaminen ja joiltain osin myös ryhmänjohtaminen oli usein aika hankalaa. Usein joutui johtamaan tehtävissä, jotka eivät ole itselleen tuttuja ja toisaalta esimerkiksi joukkueenjohtajana oleminen on vielä hyvin vierasta. Vertaisten johtaminen asettaa omat haasteensa myös. Vertaiset eivät useinkaan olleet kovin hyviä alaisia.

Näiden viiden rankan harjoituksen lisäksi oli viisipäiväinen ampumaleiri ja kolmipäiväinen johtamisharjoitus eli JOHA. Ampumaleiri Pahkajärvellä oli itsessään melko mukava. Päivät ammutaan kovilla ja räjäytellään (esimerkiksi 20 kg:n putkiraivain räjähtää komeasti, varsinkin kun sen sen sai aistia noin 50 metrin päästä), illat istutaan nuotiolla paistamassa makkaraa tai sotilaskodissa kiskomassa munkkia. Saunaankin taisi päästä, vartioita ei ollut (kipinää lukuun ottamatta), nukkua sai reilusti ja käytössä oli riu'un sijaan ulkohuussi. Telttakin pystytettiin "näkkäreille" eli tasaisen puualustan päälle. Toisaalta, itselleni sattui tuohon harjoitukseen pari haastavaa johtamissuoritusta, joten leiri ei ollut aivan niin kepeä kuin olisi voinut olla. JOHA taas on perinteisesti harjoitus, josta ei puhuta ja joka pitää itse kokea. Mutta eiköhän se aika yleisessä tiedossa ole, että se sisältää paljon marssimista, paljon kuumottavia tehtävärasteja, ajoittaisia yllätystehtäviä ja minimaalisesti unta. Taidettiinpa siellä keskellä yötä kirjallista koettakin rustata. JOHAlla testataan niitä kaikkia taitoja, joita RUKin aikana on yritetty oppia.

Pidempien harjoitusten lisäksi meillä oli myös paljon päiviä, jolloin oltiin ulkona harjoittelemassa koko päivä. Yleensä ei oltu metsässä, koska Haminassa metsään on aika paljon matkaa, vaan harjoittelu tehtiin Reserviupseerikoulun laajoilla tiluksilla, nurmi- tai hiekkakentillä. Erityisesti kurssin aivan alussa vietettiin pitkiä päiviä ulkona harjoitellen suluttamisen ja raivaamisen perustaitoja.

Seuraavassa viestissä lisää...

Jatkoa edelliseen...

Johtamissuoritteet ja arvostelu: Jokainen upseerioppilas toimi maastoharjoituksessa vähintään yhden päivän joukkueenjohtajana ja joukkueen varajohtajana. Lisäksi ryhmänjohtajakertoja tuli varmaan 4-5. Jokainen piti myös ainakin pari rastikoulutusta, itse pidin kolme. Jokainen piti yhden aamureippailun ja toimi päivystäjänä/apupäivystäjänä x määrä kertoja. Tuolla päivystäjä osallistui kaikkeen koulutukseen, mutta istui vapaa-aikansa päivystäjäpöydän ääressä pitäen lähinnä kirjaa pääluvusta ja halliten asetelineiden avaimia. Kaikki johtamissuoritteet (ei päivystäjän tehtävää) arvioitiin joko kantahenkilökunnan tai kouluttajakokelaiden (edelliseltä RU-kurssilta valmistuneita ns. santsareita) toimesta.

Kurssin lopuksi jokaiselle laskettiin pisteet, joista määräytyi myös sanallinen arvosana. Eniten pisteisiin vaikuttivat (painokertoimella 9) aselajiopin teoriakokeet ja käytännön johtamissuoritteet (ilmeisesti lähinnä JJ:na ja JVJ:na tehdyt suoritteet). Lisäksi vaikuttivat (painokertoimella 4) taktiikan teoriakokeet ja liikuntasuoritteet. Teoriakokeita oli koko kurssilla aika monta (ehkä 7) ja liikuntasuoritteet koostuivat Cooperin testistä, maastojuoksukilpailuista ja suunnistuskilpailuista. Tuohon laskettiin ehkä myös ampumasuoritus (10 laukauksen kilpasarja) mukaan. Liikuntakoulutusta, kuten myös ampumista, kurssilla oli melko vähän. Suunnistusta oli kurssin alussa useampana päivänä (aika haastaviakin ratoja) ja joka paikkaan mentiin polkupyörällä. Ja toki metsäharjoitukset olivat myös fyysisesti kohtuu raskaita. Taidettiin me yhden kerran käydä pelaamassa salibandya. Tykärit sen sijaan pelasivat harva se päivä koripalloa pioneerikomppanian edustalla.

Kurssin lopussa palkitaan kunkin komppanian paras sekä koko kurssin paras (joka saa mm. miekan). Yksiköittäin palkitaan myös Kunnon kuomat, parhaat sotilasjohtajat ja parhaat aselajiosaajat.

Kurssin muut tapahtumat

Kirkkojärven marssi: 20-25 km:n mittainen pikamarssi, joka edetään yhtenä joukkueena. Alkumatkasta tehdään muutama tehtävärasti, joita ei silloin ainakaan pioneerikomppaniassa harjoiteltu ollenkaan. Pääosiin vain hölkätään kevennetyssä taisteluvarustuksessa ja puolivälissä käydään ampumassa ampumaradalla lyhyt ammunta. Joukkueille otetaan aikaa ja lasketaan aikasakkoja tehtävärasteilta, mutta ainakin pioneerikomppaniassa marssin henki on mielestäni ymmärretty hyvin. Tärkeintä on, että kaikki komppaniasta osallistuvat ja tullaan toisiaan tsempaten maaliin. Joissain komppanioissa lähetetään iso osa kurssilaisista hakemaan vapautusta, jotta pärjättäisiin mahdollisimman hyvin. Naurettavaa touhua tuommoinen. Perinteisesti marssilta palatessa punkan päällä odottaa kurssipuukko. Ainakin pioneerit valmistautuivat tähän marssiin vetämällä edellisenä päivänä marssivarustuksessa Vilniemen lenkin eli reilun 10 km. En ole ihan varma, oliko tuo kovin järkevää tehdä juuri edellisenä päivänä.

Kurssijuhla: Silloin kyseessä oli aidosti kaksipäiväinen tapahtuma, nykyään ilmeisesti toinen päivä on pitkälti jäänyt pois. Meidän aikaan ensimmäisenä päivänä oli varsinainen juhla. Ruusurynnäköitiin oman avecin luo ja ojennettiin hänelle ruusu. Ajettiin bussilla hotellille kirjautumaan huoneisiin ja vaihtamaan juhlavaatteet. Ajettiin takaisin Haminaan, jossa syotiin juhlapäivällinen, kuunneltiin virallinen juhlaosuus (puheita, laulu- ja soittoesityksiä, runonlausuntaa), tanssittiin, kuunneltiin livemusiikkia ja juotiin enemmän tai vähemmän. Illan lopuksi katseltiin upseerioppilaiden valmistelema speksi ja katseltiin ilotulitus. Yötä vasten ajeltiin takaisin hotellille. Siellä yö ja aamupäivällä lähtö takaisin Haminaan. Tämä päivä oli aika vapaata pööpöilyä. Itse esittelin avecilleni varuskunta-aluetta, oman tupani, Haminaa ja kävimme syömässä. Illansuussa avecit lähtivät pois ja itse aloimme jo valmistella varusteita tulevaa ampumaleiriä varten.

Omaisten päivä: Mukava päivä, jolloin perheenjäsenet, tyttö-/poikaystävät ovat tervetulleita kylään Haminaan. Käytännössä tuona päivänä vierailijoille on ensin Maneesissa lyhyehkö esittely aiheesta RUK, sen jälkeen upseerioppilas esittelee omaisilleen yksikkönsä ja tupansa. Tämän jälkeen oli vapaata aikaa kierrellä Haminassa, käydä syömässä ja vaikka oluella. Illaksi meille oli kehitetty jotain aktiviteettia (olikohan valittavana mm. pesäpallo), kun aiemmat kurssit olivat töhöilleet liikaa tuon päivän iltavapailla.

Maanpuolustuskorkeakouluun tutustuminen: Käytiin siis yhtenä päivänä MPKK:ssa vierailulla Santahaminassa Helsingissä. Kovastihan meille kyseistä oppilaitosta esiteltiin ja suositeltiin. Sielläkään ei saanut olutta Kadettikellarista, koska edelliset kurssit olivat hölmöilleet.

Oppilaskuntapäivät: Kurssilla oli valittu oppilaskunta, joka huolehti monista käytännön asioista aina lomakuljetuksista ja kurssituotteista kurssijuhlaan ja kurssikirjaan saakka. Lisäksi he järjestivät ohjelmaa viikolla ennen kurssijuhlaa. Esimerkiksi erilaisia urheilulajeja oli mahdollista harrastaa ja verta luovuttaa. Pioneeerikomppanian perinne on, että kaikki menevät luovuttamaan verta (kunhan ei ole kipeä).

Paraatit: Lippujuhlan päivänä oli paraati jumalattomassa helteessä ja kurssin päättymispäivä huipentui paraatiin Haminan kaduilla kaksi salmiakkia rintapielessä.

Kannaksen matka: Osa upseerioppilaista pääsi päivän reissulle Karjalan kannakselle. Halukkaita oli paljon ja itselleni ei ollut arpa suosiollinen. Nykyään tätä matkaa ei enää tehdä, vaan tutustutaan ilmeisesti SALPA-linjaan sen sijaan.

Metsämarssi: Luulimme etukäteen, että tämä olisi kovakin koettelemus. Käytännössä se olikin vain päivä, jolloin tehtiin töitä paikallisten maanomistajien (jotka ilmeisesti vuokraavat maitaan PV:lle) hyväksi. Osa harvensi metsää, osa istutti taimia ja sen sellaista. Leppoisa päivä.

Isoympyräviesti: Juoksuviesti, johon osallistuu joukkueita joka yksiköstä ja lisäksi on muutama vieraileva joukkue (esim. MPKK). Ne, ketkä eivät juokse, ovat luonnollisesti katsomassa viestiä.

RUK-kurssi oli minusta parasta, mitä intillä oli tarjottavanaan. Se oli toisaalta haastavinta ja kuumottavinta aikaa. Toisaalta siellä sain viettää intin parhaat ja leppoisimmat hetket. Oli kesä ja ympärillä motivoituneita ja kohtalaisen samanhenkisiä ihmisiä. Yhteishenki oli aivan eri luokkaa kuin koskaan Vekaralla. Päivät olivat myös todella monipuolisia ja tuolla tuntui, että upseerioppilaita arvostetaan. Saattoi toki olla vain aivopesua, mutta kuitenkin. Oman osansa teki myös se, että iltavapailla pääsi ihmisten ilmoille, toisin kuin keskellä ei mitään sijaitsevalta Vekaralta. Suosittelen.

Upseerikokelaan nappulat rinnassa oli tiedossa paluu takaisin Vekaranjärvelle. Uudet alokkaat olivat viettäneet jo muutaman viikon opettelemassa talon tavoille omana P-kautenaan. Vekaralla on ollut sellainen perinne, että tuoreet upseerikokelaat pitävät viikon loman ensin ja vasta sitten aloittavat roolissaan joukkueen johtajana. Johtajakaudesta lisää seuraavassa viestissä sitten.

Sä punkkaat mun naapurissa. Saatan jopa nähdä teidän tupaan sisälle kotoani.

adolf kirjoitti:

Sä punkkaat mun naapurissa. Saatan jopa nähdä teidän tupaan sisälle kotoani.

Laajenna klikkaamalla

Olin Haminassa siis noin 10 vuotta sitten RUKissa. Eli juuri nyt en siellä aikaa vietä.

Hieno kaupunki oli Hamina, ainakin kesällä. En panisi pahakseni, vaikka joskus kohtalo kuljettaisi kaupunkiin vaikkapa töihin.

Olin -99/00 AUK:ssa ja meidän piti opiskella sissisodankäynnin perusteita, mutta koska alkoi just ennen tunnin alkamista satamaan niin kurssin johtaja päätti vetää tunnin sisällä teoreettisena. Mikäs on teidän kovin inttimuisto?

Tinke-80 kirjoitti:

Mikäs on teidän kovin inttimuisto?

Laajenna klikkaamalla

No meillä ylenemiskiellossa oleva luutnantti sekosi ja ampui suksivarastolta reiän muken kattoon (joka on siellä vieläkin) samalla kun taaksepoistutti meitä järveen. Lasse Viren siinä töhinässä otti ja lähti juoksemaan cooperia mutta veti kassun porteista pihalle.

Tinke-80 kirjoitti:

Olin -99/00 AUK:ssa ja meidän piti opiskella sissisodankäynnin perusteita, mutta koska alkoi just ennen tunnin alkamista satamaan niin kurssin johtaja päätti vetää tunnin sisällä teoreettisena. Mikäs on teidän kovin inttimuisto?

Laajenna klikkaamalla

Kun sai käskyn vetää siviilit päälle ja käydä alkosta hakemassa pullon konjakkia, sekä tuoda sen sitte piilotettuna kasarmille ja loppujen lopuksi hörppiä sitten sitä muutamien muiden kanssa.

No niin, vähän taas jatkoa aiempiin viesteihini, joissa kävin läpi armeija-aikaani RUKin päättymiseen asti. Tarkoitus ei ole kirjoittaa mitään päiväkirjamuistelmia, vaan avata tulevia alokkaita varten sitä, millainen palvelusaika pääpiirteissään saattaisi olla. Tässä viestissä avaan omaa johtajakauttani uusien alokkaiden P-kaudella.

Alkuaika johtajana (RUKin loppu ja uusien (pioneeri)alokkaiden P-kausi)

Kun RUKissa oli saatu juhlavasti toiset salmiakit rinnuksiin ja osallistuttu kotiutumisparaatiin, olikin aika jättää hyvästit Haminalle. Tunnelma oli hyvin monijakoinen. Toisaalta oli käsillä se päivä, mistä oli vain voinut haaveilla aiemmin kurssilla ja sitä mukaa oli iloinen ja ylpeäkin fiilis. Oli myös hieno tunne yletä vihdoin alaisesta varusmiesjohtajaksi. Tämähän tapahtui yhdessä hujauksessa. RUKissa upseerioppilas on kuitenkin monilta osin aivan alokkaan asemassa, vaikka vähän saa johtamista harjoitellakin. Mutta ylentymisen myötä nouseekin yht'äkkiä varusmiesten hierarkian huipulle, ja seuraavasta päivästä lähtien pitäisi olla jo uskottava joukkueenjohtaja. Hämmentävä muutos. Tähän muutokseen liittyy myös se, että RUKin viimeisenä päivänä on myös jännittynyt ja hieman epävarmakin olo. Olenko minä nyt oikeasti valmis johtamaan omia alaisiani, pystynkö olemaan yhtä uskottava, miltä oman alokasajan varusmiesjohtajat olivat vaikuttaneet, osaanko oikeasti tarpeeksi jne.? Yhtäältä olo oli myös haikea. RUKin alussa kohkataan koulun johtajien ym. toimesta siitä, miten kursseilla syntyy yleensä aivan poikkeuksellinen yhteishenki ja viimeisenä päivänä täältä lähteminen voi tuntua haikealta. Alussa noita puheita tuli pidettyä enemmän tai vähemmän lässytyksenä, mutta fakta ainakin omien tuntemusteni osalta oli, että Haminassa yhteishenki oli aivan poikkeuksellista ja olo todella oli myös haikea viimeisenä päivänä. Varmasti yhteishenki syntyy pitkälti siitä, että ensinnäkin oman ryhmän ja osin myös joukkueen kesken koetaan todella paljon rankkoja, mutta myös hauskoja ja mukavia hetkiä, yhdessä. Rankkojen hetkien aikana itse kukin lopettaa feikkaamisen ja siellä ollaan ainakin jollakin tasolla aika haavoittuvaisia toisten edessä. Toki yhteishengen syntymiseen vaikuttaa myös se, että lähes kaikki ovat ainakin kohtalaisen motivoituneita, käydään läpi paljon historiallisia perinteitä ja junaillaan keskenään monenmoisia asioita, toisin kuin vaikkapa omalla alokaskaudella. Palvelus RUKissa oli myös erittäin monipuolista verrattuna Vekaran sinänsä tehokkaaseen, mutta varsin harmaaseen ja yksitoikkoiseen arkeen (tästä tarkemmin myöhemmin).

No, oli olo mikä tahansa, Vekaralle lähtevään bussiin oli hypättävä ja pian ajettiinkin jo tutusta pääportista sisään. Ja kyllä tämä tapahtui hymyn karehtiessa suupielillä. Jotain oli nyt tullut saavutettua ja aika mielenkiintoinen ajanjakso oli kaikkinensa edessä. Toki aihetta hymyyn aiheuttivat myös tiedossa olleet 9 päivän lomat, jotka pioneerikokelaat pitivät ensi töikseen. Nämä lomapäiväthän eivät olleet mitään almuja, vaan omia ansaittuja kuntoisuuslomia siinä poltettiin. Kuntoisuuslomiahan voi ansaita monin eri tavoin. AUKin ja RUKin suorittamisesta itsessään saa kuntoisuuslomapäiviä. Samoin osoittamalla liikunnallista aktiivisuutta, pärjäämällä hyvin kokeissa, ampumataitotesteissä jne. voi ansaita lomapäiviä. Ja myös sotilaan peruskokeessa P-kaudella taisi olla lomapäiviä tarjolla.

Ennen lomillelähtöä haimme kuitenkin jälleen kerran uudet varusteet (taas uusi rynkky), asettauduimme johtajatupaan ja kävimme hörppimässä tervetuliaiskahvit KarPr:n isojen herrojen kanssa. Ja lomille lähdettiin siis vasta yhden yön nukuttuamme, joten ehdimme jo esittäytyä alokkaillekin, ainakin osalle heistä. Taisin päästä pitämään jopa pinkka-punkkatarkastuksen. Hauskaahan se oli huomata, miten nöyrää poikaa sitä kokelaiden edessä oltiin, vaikkei edes harrastettu mitään luulojen poisottamisia tms. Päinvastoin, yritimme antaa itsestämme hyvän kuvan heti alkuun. Riehumiset muutenkin olivat ehkä enemmän alikersanttien juttuja.

Lomilta palatessamme alkoi perusarki alokkaiden P-kaudella. Kokelaiden kannalta P-kausi on aika tylsä. Silloinhan hinkataan lähinnä yksittäisen alokkaan ja taistelijaparin perussotilastaitoja. Niinpä tämän muutaman viikon aikana mitään maata mullistavaa ei tapahtunut eivätkä omat johtajantaidot joutuneet kovinkaan kovalle koetukselle. Jonkin verran pääsin pitämään rastikoulutusta alokkaille (kevyt kertasinko, telamiinan asentaminen jne.). Tämähän ei ollut kovinkaan mieltä ylentävää, koska koulutettavat aiheet olivat helppoja ja rastia sai päivästä riippuen pitää 3-9 kertaa putkeen. Tämän lisäksi pääsin vetämään jalkamarssin ja toisessa marssissa olin päävastuussa ruokahuollon onnistumisesta (käytännössä johdin tässä yhtä kuskia, jonka kanssa haimme ruokapöntöt sovittuna ajankohtana ja luin karttaa, jotta löysimme oikeaan aikaan aina tietyn joukkueen (kolme joukkuetta) ruokailupisteelle). Yhdet sulkeiset pääsin vetämään (asento, lepo, lakki päästä jne.) sekä johtamaan hölkkälenkin ja lihashuollon. Avustavia tehtäviä ampumaradalla, tetsausharjoituksissa jne. kyllä riitti, mutta eivät ne kovin kummoisia olleet. Sotilaan peruskokeessa kokelaalla oli jo enemmän roolia. Ensinnäkin ennen koetta kokelas oli mukana rastikoulutuksissa, joissa treenattiin juuri koetta varten ja varsinaisessa kokeessa hän toimi pääarvostelijana. Eli siis pisteytti kunkin alokkaan suorituksen. Apuna tuossa oli alikersantti, joka käskytti alokkaille koetehtävät ja toimi tavallaan heidän ryhmänjohtajanaan.

Alokkaiden (tai valan jälkeen pioneerien) metsätaisteluharjoitukset (1-2 yötä metsässä) kokelaat olivat vielä aika sivuroolissa. Mitään kun ei oikein tehty joukkueena (puolustukseen ryhmittymistä ja maastontiedustelua lukuun ottamatta), vaan korkeintaan ryhmän koossa. Siksi alikersantit hoitivat alaistensa paimentamisen ja kokelaat saivat olla aika rennosti. Erilaisia apukoulutusnakkeja ja juuri joukkueen ryhmittämissuunnitelmien laatimisia saattoi olla. Tosin meidänkin alokasjoukkueessa oli kaksi kokelasta, joten edes ne harvat nakit eivät välttämättä osuneet kohdalle. Tilanne toki tulisi muuttumaan radikaalisti heti E-kauden alusta lähtien.

P-kauden johtamissuorituksesta haastavin oli eittämättä komppanian valvojana toimiminen. Valvoja vastasi monenlaisesta. Hän huolehti, että kaikki komppanian alokkaat (taisivat olla jo pioneereja tuolloin) olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikeassa varustuksessa. Oli kyse sitten ruokailusta, vaatteidenvaihdosta, liikuntakoulutuksesta tai mistä vain. Valvoja myös ilmoitti joukot esimerkiksi koulutuksen pitäjälle. Omalla valvontaviikollani harjoiteltiin sotilaan peruskoetta varten ja tuolloin tuli tehtäväksi kantahenkilökunnalta järjestää kertaava rastikoulutussessio. Tässä siis pääsi itse suunnittelemaan pidettävät rastit, nakittamaan niille vetäjät ja tiedottamaan asiasta kaikille. Ei kovin vaikeaa, mutta sentään vähän enemmän puuhaa. Valvojan tehtävä oli vaikein juuri P-kaudella, koska tällöin liikuttiin paikasta toiseen koko komppanian voimin. Jatkossa valvojana toimiminen (aina kokelaan tehtävä, P-kauden alussa alikersantit tosin tuuraavat, kun tulevat kokelaat paahtavat vielä Haminassa) oli huomattavasti leppoisampaa, koska eri joukkueet tekivät pääsääntöisesti jokaisena päivänä eri juttuja. Siksi olikin niin, että E- ja J-kaudella joukkueenjohtajat vastasivat lähinnä oman joukkueensa toiminnasta aikataulutuksineen. Valvojan tehtävä muuttui enemmän muodolliseksi. Lähinnä tuleen joutui joidenkin järjestyshäiriöiden (kännissä iltavapailta -tyyliset tapaukset) takia. Ja olihan joskus koko komppanialle jotain yhteistä, kuten ison harjoituksen alla ns. "harjoitusoppitunti" , liinavaatevaihto tai vaikka joku huumevalistusoppitunti Kaartinkinossa (koko Prikaatin yhteinen auditorio).

Kaiken tämän lisäksi pääsi harjoittelemaan niin paljon kuin halusi esimerkiksi muodon marssittamista, pinkkatarkastusten pitoa yms. peruskauraa.

Varmasti intin helpointa aikaa, tosin se kesti vain noin 4 viikkoa (koska yksi viikko oltiin lomilla ja koska alokkaat olivat olleet koulutettavina jo kolme viikkoa ennen kokelaiden saapumista). Ei ollut kuin yksi kiinnioloviikonloppu neljästä mahdollisesta. Tämän ajanjakson aikana jo ymmärsi, että ainakin kasarmielämän ja koulutustehtävien johtaminen sujuu ja tulee sujumaan hyvin. Mutta pääasiasta eli maastossa johtamisesta kertyi vielä hyvin vähän kokemuksia.

Hieman irrallisena asiana muutama yleishuomio sotilaskodista. Sotilaskotihan on paikka, jonne voi halutessaan mennä iltavapailla. Paikasta riippuen sotilaskodissa voi olla kaikenlaisia palveluita, mutta kaikista niistä saa ainakin sotilaalle niin tärkeitä asioita, kuten (halpoja!) munkkeja ja karkkia. Vekaralla sotilaskoti on todella iso varuskunnan suuresta koosta johtuen. Peruskahvilan lisäksi sieltä löytyy ainakin grilli (jos päivällisellä oli vähemmän hyvää ruokaa, saatoin joskus poiketa vetämässä makkaraperunat; monet käyttivät palvelua huomattavasti enemmän) ja pieni kauppa. Kirjastokin oli. Haminan sotilaskoti oli pieni, ja sisälsi pelkän kahvilan. Haminassa tosin oli iltavapailla mahdollisuus lähteä aina myös keskustaan, josta löytyi lukuisia baareja, pizzerioita ja ihan kunnon kauppojakin tietysti. Mitä nyt kaupungista löytyy.

Sotilaskotiin ei meillä päässyt alokasaikana parina kolmena ensimmäisenä iltana. Ensin piti käydä tutustumassa siihen oman ryhmänjohtajan johdolla ja myöhemminkin P-kaudella piti osata päivystäjän näyttämä sotilasarvo, jotta sai luvan lähteä (sai toki yrittää niin monta kertaa kuin halusi). Myöhemmissä vaiheissa palvelusta sotilaskoti oli käytettävissä kasarmi-iltoina lähes aina. Omalla P-kaudella joskus, RUKin aikana usein ja johtajakaudellakin silloin tällöin iltaisin oli niin paljon hommaa, että sotilaskotiin ei yksinkertaisesti joko päässyt, ehtinyt tai jaksanut lähteä. Sotilaskodin sijaan voi iltavapailla tehdä toki muutakin. Käydä lenkillä tai salilla, katsoa tietokoneelta tai televisiotuvassa elokuvia tms. Lukea kirjaa. Kuunnella musiikkia. Pelata pingistä tai vaikka koripalloa. Nukkua. Soittaa tyttö- tai poikaystävälle. Paljon on vaihtoehtoja. Sotilaskodissa oli mahdollista nähdä myös esimerkiksi kavereitaan tai perhettään, mikäli heidän oli mahdollista päästä käymään.

Sotilaskoti oli läsnä myös metsässä. Usein pidemmissä maastoharjoituksissa pääsi yhtenä iltana piipahtamaan sotilaskotiautolla. Karkkia ja munkkeja sieltä lähinnä hamstrattiin. Pahkajärven ampuma-alueella oli myös oma sotilaskotinsa (ihan rakennus siis), jossa sai ampumaleirien aikaan käydä lähes poikkeuksetta joka ilta. Sieltäkin sai kahvia, munkkeja, karkkia jne. Johtajakauden viimeisen ampumaleirin ajan kokelaat tosin osallistuivat harjoituspalavereihin kantahenkilökunnan kanssa, mikä ikävästi haittasi sotilaskodissa rötväämistä.

Tinke-80 kirjoitti:

Olin -99/00 AUK:ssa ja meidän piti opiskella sissisodankäynnin perusteita, mutta koska alkoi just ennen tunnin alkamista satamaan niin kurssin johtaja päätti vetää tunnin sisällä teoreettisena. Mikäs on teidän kovin inttimuisto?

Laajenna klikkaamalla

Meidän ryhmän ei tarvinnut osallistua loppusotaan, koska sinne ei jostain syystä lähetetty haupitsivaunuja, joiden parissa meidän ryhmä siis toimi. Hengailtiin sitten kasarmilla ja jotain täyteohjelmaa kyllä oli, mutta ei muistaakseni paljon. Näin Parolannummella joulukuussa 2008.

Aleksandros kirjoitti:

Tämähän tapahtui yhdessä hujauksessa. RUKissa upseerioppilas on kuitenkin monilta osin aivan alokkaan asemassa, vaikka vähän saa johtamista harjoitellakin. Mutta ylentymisen myötä nouseekin yht'äkkiä varusmiesten hierarkian huipulle, ja seuraavasta .

Laajenna klikkaamalla

Olen aivan samaa mieltä. Haminassa oppilaat ovat suunnilleen samalla tasolla kuin jalka- ja persrätit. Olin miettinyt aikoinaan jopa armeijan uraa, mutta toiminta paikanpäällä oli totaalisen rectumista - olinkin ollut Barbie-maailmassa?

Elin siihen aikaan todella pohjoisessa, enkä voinut käydä kertaakaan viikonloppulomalla. Sain avaimet kouraan kehoituksen kera; olla rikkomatta tykkihallia.
Huom: Kotkassa on kauniita naisia.

Ihme homma tuo upseerioppilaiden kurmottaminen Haminassa. Luulisi että saapumiserän parhammistolle annettaisiin enemmän vapautta ja vastuuta kasarmilla. Maastossa sitten asia erikseen, siellä koulutuksen täytyykin olla kovaa, mutta jotenkin tuollaisen sisäjärjestys-nihkeilyn luulisi jäävän viimeistään AUK I:een.

Mikään yllätys tuo Haminan meininki ei itselle ole, kyllä siitä sai kuulla jo inttiaikana. Kävin itse merivoimien vastaavan laitoksen Suomenlinnassa ja oli siellä ilmeisesti vähän eri meiningit. Luonnollisesti RUK:n Haminassa käyneet jaksoivat kuittailla vesileikkilyseosta, ehkä katkeroituneena siitä että joutuivat Suomenlinnan sijaan Haminaan. Siinä mielessä lienevät oikeassa, että on Merisotakoulun meininki varmaan enemmän herrasmiesmäistä sisäkurin suhteen, hyvässä ja pahassa.

Itse kyllä viihdyin Suomenlinnassa, niin hyvin kuin firman hommissa voi yleensä viihtyä. Jälkeenpäin harmittaa että en tarttunut mahdollisuuteen jäädä santsariksi, kun oikeiden alaisten kanssa touhuaminen kiinnosti muka enemmän. No, loppupeleissä e- ja j-kaudella rannikkotykistön laskimella oli yksi alainen, joka sekin oli vertaisjohdettava au. Ja ampumaankaan ei päästy kuin muutaman hassun kerran säiden takia.

Jämerä kirjoitti:

Ihme homma tuo upseerioppilaiden kurmottaminen Haminassa. Luulisi että saapumiserän parhammistolle annettaisiin enemmän vapautta ja vastuuta kasarmilla. Maastossa sitten asia erikseen, siellä koulutuksen täytyykin olla kovaa, mutta jotenkin tuollaisen sisäjärjestys-nihkeilyn luulisi jäävän viimeistään AUK I:een.

Laajenna klikkaamalla

Kyllä se minusta suurin piirtein näin menikin. Ei ainakaan pioneerikomppaniassa mikään kohtuuton kuri kasarmilla ollut. Ei meillä ainakaan pinkkoja, punkkia, siivousalueita tai kaappia hinkattu P-kauden malliin - toki ne oli silti tehtävä hyvin. Oikeastaan ainoastaan ohjatut aamutoimet olivat jossain määrin hölmöt. Ja nekin lähinnä siksi, että peseytymis- / vessa-aikaa ei ollut riittävästi. Parilla lisäminuutilla per tupa nekin olisivat olleet ihan mielekkäät, ottaen huomioon, että WC-tilat eivät olleet kovinkaan suuret. Iltavahvuuslaskennan aikana tuli joskus kovaakin palautetta ja siinä oli välillä seisottamisen makua. Mutta usein tämä johtui upseerioppilaiden omasta perseilystä aiemmin päivällä. Joo, simputusta ehkä tiukasti tulkittuna, mutta omaan makuuni ihan ok. Ja kyllä kasarmillakin vastuuta oli, esimerkiksi kaikki kalustonäppäily (pioneereissa tätä tehdään paljon) oli upseerioppilaiden omalla vastuulla. Ja viimeiset kolme viikkoahan siellä oltiin ilta-ajat keskenämme, kun koksut olivat kotiutuneet. Eli silloin päästiin testaamaan sisäistä kuriakin. Ja sekin toimi ihan hyvin. Aamujumppa oli, mutta sen tarkoitus oli pitkälti se, että jokainen upseerioppilas pääsi harjoittelemaan liikuntakoulutuksen pitämistä.

Toki pioneereissa oli nämä lohikäärmemarssit, jäkittämiset Maneesissa, kaljuvaatimukset ym., mutta ne kaikki ottivat enemmän hauskoina perinteinä kuin varsinaisesti minään simputuksena.

Metsässä vastuuta jaettiin todella paljon kulloinkin vastuussa olleille upseerioppilaille enkä koe, että sielläkään itse kuri olisi ollut kovinkaan kova. Sen sijaan pieleen menneiden suoritusten jälkeen kyllä tuli ajoittain rajuakin palautetta ja hommat otettiin uusiksi riittävän monta kertaa. Mutta ei meillä ollut mitään tarkoituksettomia telttojen kymmeneen kertaan kokoamisia tai mitään muutakaan täysin idioottimaista. Eikä kasarmillakaan ollut rättisulkeisia tms. typeryyksiä.

Kasarmielämä oli varsinkin kurssin alussa aika rankkaa, mutta lähinnä siksi, että jo valmiiksi pitkien päivien päälle oli usein uhrattava iltavapaat ja/tai nukkumisaikaa erilaisten tehtävien tekemisille (kokeisiin lukeminen, koulutuskorttien (pidettävää rastia varten tehty suunnitelma) laatiminen, erilaisten kirjallisten harjoitustehtävien (esseet, erilaisten pioneeritoimintaan liittyvien lomakkeiden täyttämisen harjoittelu jne.) tekeminen). Tämä hieman helpotti kurssin kuluessa.

Olen ymmärtänyt, että jossain muissa komppanioissa sisäkuri voi olla jopa kovempi (ainakin enemmän kaikkea tarkoituksetonta hölynpölyä), mutta pioneerikomppania lienee aivan kärkipäätä koulutuksen yleisen raskauden osalta. Ei välttämättä fyysisesti, mutta henkisesti ja univajauksen osalta.

NDT665 kirjoitti:

Olen aivan samaa mieltä. Haminassa oppilaat ovat suunnilleen samalla tasolla kuin jalka- ja persrätit. Olin miettinyt aikoinaan jopa armeijan uraa, mutta toiminta paikanpäällä oli totaalisen rectumista - olinkin ollut Barbie-maailmassa?

Laajenna klikkaamalla

En ehkä ihan allekirjoita. Itselleni RUK tuntui ainoalta paikalta, jossa varusmiespalveluksen aikana tunnuttiin meitä jopa arvostettavan. Ehkä se oli vain aivopesua ja silmänlumetta, mutta näin sen koin. Varmaan komppaniakohtaisia eroja on paljonkin tässä.

Viittasin alokaskommentillani lähinnä siihen trivialiteettiin, että upseerioppilas oli RUKissa se "alokas", jolle taitoja opetettiin. Ja toisaalta varsinaista johtamiskokemusta tuli kuitenkin siellä vielä aika vähän, toisin kuin myöhemmin johtajakaudella. Mutta RUKin jälkeen tilanne muuttui lyhyen bussimatkan aikana siten, että pitäisikin olla jo uskottava johtaja isolle alaisjoukolle. Ei mikään aivan helppo tilanne.

Mainitsit myös Kotkassa olevan kauniita naisia. Näin varmaan on. Oli niitä Haminassakin, kun komppanian ikkunasta katseltiin minihameissa jalkakäytävillä käveleviä naisia. Ja iltavapailla näki tietysti vielä enemmän. Aikamoinen luksus verrattuna siihen, että Vekaralla oltiin metsän keskellä.