HPK mediassa

  • 1 273 193
  • 6 307

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Haluaisin, että Kerholla olisi myös naisten joukkue, mutta rahaa tähän pitäisi tulla myös Oy:n ulkopuolelta. Moniko täältä lähtisi katsomaan tai on käynyt katsomassa naisten pelejä? Vilpitön kysymys siis.
 
Rusty44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Hyvin sanottu.

Myös itse haluaisin ja ennen kaikkea toivoisin toiminnan jatkuvan ihan vaan paikallisten naiskiekkoilijoiden ja tyttöjunioreiden takia. On karua jos harrastus loppuu kuin seinään tällä tavalla, monien haaveet kaatuvat.

Valitettavasti tuohon kysymykseen, että kävisinkö/olenko käynyt katsomassa naisten lätkää, joudun vastaamaan surullisen vastauksen.
En ole tainnut käydä katsomassa yhtään kokonaista naisten peliä, en vain yksinkertaisesti halua maksaa siitä. Mielestäni naiskiekko on erittäin tylsää läpsyttelyä ja ilmeisesti valitettavan moni on samaa mieltä ja ei löydä tietään katsomoon.

Viimeisen päälle vaikea tilanne rahoituksen kannalta.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Moniko täältä lähtisi katsomaan tai on käynyt katsomassa naisten pelejä?
En ole koskaan käynyt katsomassa ja tuskin ihan helpolla menisinkään. En sen kummempaa syytä tiedä kuin että ei vain kiinnosta, sillä naisten jääkiekko on mielestäni erittäin tylsää katseltavaa. Katsojamääristä päätellen ei kyllä kiinnosta juuri ketään muutakaan.
On muutama naisten joukkuelaji, joita katselen todella mielelläni ja näitä ovat ainakin pesäpallo ja lentopallo.
 
lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Itsekkään en ole nähnyt kuin 1 HPK:n naisten ottelun, ja en myöskään olisi valmis euroakaan tuohon panostamaan. Syy on yksinkertaisesti se, että naisten kiekko ei ole läheskään sama laji kuin miesten kiekko, siitä puuttuu fyysisyys joka miesten lätkään alunperin vei. Olympialätkässäkin katsoin pari peliä naisten kiekkoa, enkä siitä pitänyt. Siksipä en tukisikaan kyseistä toimintaa, koska mielestäni ei ole järkevää tukea asioita joista ei ole varsinaisesti hyötyä tai iloa. Suurinpiirtein samoista syistä en myöskään salibandyssakaan liigapelejä katsele, vaikka itsellekin on kyseisessä lajissa jonkunnäköista uraa. Salibandyssa on mielestäni vähän samaa ilmiötä kuin naisten kiekossa kiva pelaajille, mutta tylsää katsojille.

Kiinnostavuuden lisäksi toinen tekijä miksi en naisten kiekkoa katsele/seuraa on yksinkertaisesti aika. Mitä vanhemmaksi tulee sitä vaikeampaa on järjestää hallille pääsy jo pelkästään miesten peleihin. Näinpä ollen ei olisi edes mahdollisuutta päästä naiskiekkoa seuraamaan.

Summasummarum, itselleni on melkein sama onko HPK:lla naiskiekkojengiä vai ei. Mutta ei sitä muiden mielestäni pidä tukea, koska kiinnostavuus pitää ansaita. Jos jotain kiinnostaa niin siitä vain tukemaan. Sen sijaan sen ymmärrän että esimerkiksi edustus tukee junioreita, koska se tuottaa heille mahdollisesti loppupeleissä säästöjä kun voi peluuttaa lahjakkaita omanpaikkakunnan nuoria vs ostaa pelaajia muualta. Se on sijoitus joka kannattaa. Valitettavasti sijoitus naiskiekkoon ei tällä hetkellä kannata kuin muutaman satunnaisen katsojan verran, ja se on liian vähän.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Moniko täältä lähtisi katsomaan tai on käynyt katsomassa naisten pelejä? Vilpitön kysymys siis.
Olen käynyt katsomassa ja tuomaroimassa. Ja valitettavasti pitää yhtyä edellisten kommentteihin, että naislätkästä en montaa euroa lähtisi maksamaan. Ja jos ajatellaan, että nyt A-junnujen pleijareista pyydetään 5€ matsilta niin en ainakaan tuon enempää naislätkästä lähtisi pyytämään jos edes sitäkään kun pelin taso ja tempo on aika verrattavissa C -junnuihin ellei jopa pikkaisen jäljessä.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
tempo on aika verrattavissa C -junnuihin ellei jopa pikkaisen jäljessä.

Aika pirustikin jäljessä. Suomen naisten maajoukkuehan pelasi vuosia sitten C-junnuja vastaan harkkapelejä. Kärppien C-junnut kylvetti majua 17-0 ja TPS:n vastaavat junnut 11-0. Junnut.com - Kärpät - Suomi NMJ 17 - 0, maajoukkue harjoitteli puolustuspeliä C-nuorten SM-sarjassa Olympialaisiin valmistautuvat naisleijonat hävisivät c-junioreille 11-0 | Jääkiekko | Iltalehti.fi

Naisten palloilulajeista on mielenkiintoisia tosiaan lentopallo ja pesäpallo. Lenttis sopii naisille ja joskus naisten lenttis on jopa viihdyttävämpää kuin miesten vastaava, joka menee usein aika kliiniseksi, kun naisten puolella sattuu aina välillä pieniä ohhoh juttua. Olen tällä kaudella käynyt kaksissa naisten Serie-A matsissa ja yhden miesten Serie-A matsissa ja viihtynyt molemmissa. Miesten lenttis silti kokonaisuudessaan viihdyttävämpää, mutta naisten lenttis ei niin hirveästi perässä ja tähän kun lisää sen, että lippujen hinnat on melkein kaksinkertaiset, niin hyvillä mielin voi valita naisten lenttiksen. Naisten pesäpallon viihdyttävyyden kannalta tärkein asia on, että rajat on pienemmät ja pesämatkat lyhyempiä. Tämä seikka kuroo kiinni intesiteetti tasoa miesten vastaavaan verraten. Mielestäni naistenkin lätkä pitäisi pelata pienemmässä kaukalossa, jotta intesiteetti säilyisi. Perus isossa kaukalossa aika höntsän näköistä touhua.
 
Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
Naisten palloilulajeista on mielenkiintoisia tosiaan lentopallo ja pesäpallo. Lenttis sopii naisille ja joskus naisten lenttis on jopa viihdyttävämpää kuin miesten vastaava, joka menee usein aika kliiniseksi, kun naisten puolella sattuu aina välillä pieniä ohhoh juttua.

Käsipallo on kanssa yksi laji, missä naisten meno on viihdyttävämpää kuin miehillä. Miehillä se on semmosta kyttäilyä ja hieromista, kun taas naisilla vauhdikkaampaa ja aggressiivisempaa.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Täytyy kyllä omasta puolesta sanoa, että lentopallo tai pesäpallo tulee aika kaukana perässä verrattuna lätkään. Sukupuoleen katsomatta. Naisten lätkä on ok, vaikka taklaamattomuus muuttaakin lajia. Myös ringette vauhdikkuudellaan on todella mielenkiintoista seurattavaa (kunhan tuntee perussäännöt). Ottelutapahtuma vaikuttaa toki eri lajeissa aika paljon. Superpesis on aina superpesistä, mutta muutoin laji ohjaa meikäläisen vain makkarajonoon. Lähelle lätkää yltää oikeastaan vain intensiivinen ja vauhdikas koripallo. Ja taas sukupuoleen katsomatta.
 
Valistaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä olisi Hpk:n imagoetu, että naisten lentopallojoukkue käyttäisi Hpk nimeä, joukkue pelannut joka vuosi mestaruudesta. Joukkue rahoittaa kuitenkin itse toimintansa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllä olisi Hpk:n imagoetu, että naisten lentopallojoukkue käyttäisi Hpk nimeä, joukkue pelannut joka vuosi mestaruudesta. Joukkue rahoittaa kuitenkin itse toimintansa.
On siinä monta muutakin etua. Ihan jo mainostamisesta, väreistä yms. lähtien. Periaatteessa aina kun jossain on logo näkyvillä niin se mainos on samalla kaikkien lajien mainos, kun jää mieleen ja herättää asiasta tunteita. Synergiaedut on melkoisia.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu

Eikös synergiaedut tule yleensä vaikka siitä, että johto-organisaatio, laskutukset yms ovat yhteisiä. Eikä logon näkyvyydestä.

Mutta muuten kyllä mielestäni pitäisi olla HPKta tuo lentopallokin. Taisi vain Hassinen hassata rahoja...

Että silleen...
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Eikös synergiaedut tule yleensä vaikka siitä, että johto-organisaatio, laskutukset yms ovat yhteisiä. Eikä logon näkyvyydestä.

Mutta muuten kyllä mielestäni pitäisi olla HPKta tuo lentopallokin. Taisi vain Hassinen hassata rahoja...

Että silleen...
No silleen että synergia on mikä tahansa kahden tai useamman vaikuttavan tekijän kumuloiva yhteisvaikutus. Että siis silleen suomen kielessä. Että silleen.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
No silleen että synergia on mikä tahansa kahden tai useamman vaikuttavan tekijän kumuloiva yhteisvaikutus. Että siis silleen suomen kielessä. Että silleen.

No, synergiaa juu voi olla positiivista tai negatiivista. Mutta esittele nyt ne "melkoiset synergiaedut".

Itselle tulee lähinnä mieleen tuo "olen nähnyt tuon logon jossain" -tyyppinen etu mainostusmielessä, mutta suoraan ei tuosta oikein irtoa mitään muita taloudellisia synergiaetuja, jos mitään yhteistä toimintaa ei ole.

Että silleen...
 
Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eikös synergiaedut tule yleensä vaikka siitä, että johto-organisaatio, laskutukset yms ovat yhteisiä. Eikä logon näkyvyydestä.

Mutta muuten kyllä mielestäni pitäisi olla HPKta tuo lentopallokin. Taisi vain Hassinen hassata rahoja...

Että silleen...
Logon näkyvyys on mainostamista. Mainostaminen maksaa. Siten aina, kun puhutaan tai kirjoitetaan HPK:n nimellä tai näytetään oranssia pelipaitaa, HPK organisaationa hyötyy, koska ei joudu maksamaan mainostamisesta erikseen.

Ja ole ystävällinen, lopeta tuon typerän ettäsilleenin käyttö.
 
Gustaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hämeen Sanomissa oli tänään 29.3. oikaisu koskien HPK-uutisointia:

"Toisin kuin Hämeen Sanomien verkkosivuilla esitetyn Kiekkokiuas-ohjelman saamien tietojen pohjalta väitettiin, HPK Liiga Oy on saanut Sakari Mannisesta sopimuksen purkamisesta korvauksen."

Eli: Kiekkokiukaan sisällöntuottajat ovat saaneet tietoja, joita on käytetty ohjelmassa, mutta tiedot ovat olleet bullshittiä. Onkohan tämä nyt yksittäistapaus ja vahinko, vai vedetäänkö siellä toimituksessa laajemminkin lavealla pensselillä.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Asioita seuranneena veikkaisin, että "uutiset" ovat lähinnä toimittajien omia mielipiteitä ja henkilökohtaisia patoutumia.

Että silleen...
 
suklaasydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Natus Vincere (CS2), Tottenham Hotspur
Onkohan tämä nyt yksittäistapaus ja vahinko, vai vedetäänkö siellä toimituksessa laajemminkin lavealla pensselillä.
Asioita seuranneena veikkaisin, että "uutiset" ovat lähinnä toimittajien omia mielipiteitä ja henkilökohtaisia patoutumia.
Ihmetyttää, kuinka tarkoituksenanne näyttää olevan HS:n faktapohjan ja journalistista uskottavuuden kritisointi. Nämä kritisoinnit kuitenkin ristiriitaisesti esitetään mielestäni melko... lavealla pensselillä sekä mielipiteillä ja patoutumilla. Tässä Mannista koskevassa uutisessa on ollut virheellistä tietoa, joka on sitten korjattu. Jos heidän uutisoinnissa olisi enemmänkin virheitä, niin uskoisin että nämäkin olisi vaikka pyydetty korjaamaan.

Myönnän itsekin tähän väliin, että Sihvosen ja Savolaisen tyyli on välillä melko puskeva, mutta silti olen iloinen, että paikallismedia tuottaa näin runsaasti jääkiekkosisältöä nykyään.

Nyt HPK on julkaissut sivuillaan haastattelun Pennasen kanssa menneen kauden asioista. Pennasta oli pyydetty aiemmin HS:n haastatteluun, mutta sitä ei nyt tippunut. Samoin Toivasta on pyydetty haastatteluun maaliskuun puolivälissä. Toivaselle sopivampi aika huhtikuun alussa, mutta toistaiseksi tarkkaa sopivaa aikaa tälle ei ole annettu. Näihin lähde Savolaisen kolumnissa.

Jälleen kerran, Savolaisen kirjoitustavasta voi olla montaa mieltä ja on hienoa, että seura itse pistää myös sisältöä ulos. Mutta mielestäni on huolestuttavaa jos paikallista, riippumatonta mediaa ei haluta kohdata. Toivanen kun vielä itse sitä vuoropuhelua haluaisi. Toki, tällainen kolumni on helppo laittaa jonon jatkoksi "Hämeen Sanomat mustamaalaa HPK:ta jälleen"-kasaan ja että kyse on vaikka sattumasta ja aikataulujen epävarmuuksista. Harmi, että nämä kaksi osapuolta ovat tällaisessa tilanteessa ja uskon että molemmilla tahoilla on parannettavan varaa viestinnässään.

Loppuun vielä, että yleisesti toivoisin kritiikin seuralle otettavan vastaan enemmän parempaan pystymisen uskomisena, eikä haukkumisena. Toki paljon se riippuu tavasta, miten asiat tuo esille. Välillä vaan tuntuu, että Kerhon ympärillä pyörivään kritiikkiin suhtaudutaan mielestäni melko vähättelevästi.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Ihmetyttää, kuinka tarkoituksenanne näyttää olevan HS:n faktapohjan ja journalistista uskottavuuden kritisointi. Nämä kritisoinnit kuitenkin ristiriitaisesti esitetään mielestäni melko... lavealla pensselillä sekä mielipiteillä ja patoutumilla. Tässä Mannista koskevassa uutisessa on ollut virheellistä tietoa, joka on sitten korjattu. Jos heidän uutisoinnissa olisi enemmänkin virheitä, niin uskoisin että nämäkin olisi vaikka pyydetty korjaamaan.
Itse halusin uskoa silloin kun Syksyllä tämä Kiekkokiuas alkoi, että Sihvonen ja Savolainen pystyisivät tuottamaan sisältöä ilman henkilökohtaisuuksiin menoa, mutta ikävä kyllä olin väärässä. Ei ole ainoa kerta tuo case Manninen kun tämä kaksikko on väittänyt faktana jotain omia päätelmiään. Ja harmi, että Sihvosella paistaa läpi katkeruus Kerhoa kohtaan. Hyvä esimerkki tältä viikolta. Kaupunkiuutisissa oli PJ Koskisen haastattelu jossa hieman ihmetteli klikkiotsikointia. Tänään Sihvonen paaluttaa seuraavaa omassa twitterissään:

"Kiekkokiuas on tullut seitsemän kuukauden ankaran työskentelynsä jälkeen johtopäätöksiin: HPK:n pitää palkata urheilujohtaja; HPK:n kannattaa vaihtaa toimitusjohtaja; HPK:n eduksi on vaihtaa hallituksen puheenjohtaja; ja HPK:n strategia tulee kirjoittaa uudestaan."
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Loppuun vielä, että yleisesti toivoisin kritiikin seuralle otettavan vastaan enemmän parempaan pystymisen uskomisena, eikä haukkumisena. Toki paljon se riippuu tavasta, miten asiat tuo esille. Välillä vaan tuntuu, että Kerhon ympärillä pyörivään kritiikkiin suhtaudutaan mielestäni melko vähättelevästi.
Tervetuloa joukkoon kummastelevaan. Melkoista valko... oranssipesua tällä harrastetaan ja aika surutta hyökätään ad hominem tyylisesti nimen omaan henkilöihin, ei siihen mitä henkilöt sanoo. Aika perinteinen siilipuolustus menossa ja on sitä ollut jo aika helvetin kauan. Sääli että tässä näkyy ihan sitä samaa kuin koko kulma/kannattajat vs. sikakatsomo menossa. Niin lapsellista ja puusilmäistä toimintaa puolin ja toisin. Sitä saa olla Sihvosesta, Savolaisesta ja kumppaneista ihan mitä mieltä haluaa, mutta ei sen pitäisi vaikuttaa sisältöön. Lisäksi erehdyksiä sattuu kaikille, joku Mannisesta saatu korvaus on yks kärpäsenpaska meressä, mutta siihenkin piti oikein tarttua ja tempautua ja sillä varjolla voi sitten kaiken muun tuomita paskaksi, kun kerran yksi virhe oli kaiken muun seassa.

Joo kyllä minäkin olen kritisoinut jatkuvaa Kerhon parjaamista paikallismediassa, mutta on sentään tullut sisältöä elämään pelien ulkopuolella noin 1000x sen mitä Kerho on saanut itse tuotettua koko kaudella materiaalia. Valmentajankin pneeli hylättiin heti hyvän alun jälkeen. Jäljellä on enää "avointa peliä" pläjäys, mikä ei kyllä avointa ole nähnytkään. Tai no P-Koreassa ja Venäjällä tuota ka joku avoimeksi kutsuisi.

No on sentään uskollisia kannattajia, että onhan se positiivista. Ehkä minä nyt ymmärrän mihin se kiekon heittäminen sieltä Aulangon tornin katolta viittasi.
 
emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
Itse halusin uskoa silloin kun Syksyllä tämä Kiekkokiuas alkoi, että Sihvonen ja Savolainen pystyisivät tuottamaan sisältöä ilman henkilökohtaisuuksiin menoa, mutta ikävä kyllä olin väärässä.

Jep, harmi homma. Itsekin pidin syksyllä Kiekkokiukaan annista, mutta valitettavasti Sihvoselta ja Savolaiselta taisi aiheet loppua kesken ja jankkaus alkoi. Tuttua huttua jo Urheilulehden ajoilta. HäSa voisi ottaa käytännön, että vain 1-2 Kiekkokiuasta per kuukausi. Pysyis homma tuoreempana.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kyllä riitaan tarvitaan aina kaksi, nyt on molemmat heitellyt piikkejä toisilleen. Kyllä, HPK epäonnistui strategiassaan ja epäonnistui myös kaudessaan. Samalla myös voin sanoa, että Kiekkokiuas on epäonnistunut journalismissaan. Petteri Sihvosen Twitter kirjoitus, jossa hän sanoo, että Kerhon pitää hänensä mukaan vaihtaa toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja, strategia ja palkata urheilujohtaja kertoo kaiken. Jos toimittajalla on jo valmiiksi omat vahvat mielipiteensä asiasta, niin miten hän voi tuoda esille hänen kohteensa näkökulman asiasta? Journalismi on tiedon keräämistä, faktojen tarkistusta ja tämän jälkeen oikean tiedon julkistamista. Hämeen Sanomien tehtävä on jakaa ja julkistaa faktapohjoista tietoa ja samalla myös julkaista kohteensa näkökulman asiasta. Tässä tapauksessa kohde on Hämeenlinnan Pallokerho ja lukijat heidän fanejaan tai muuten Kerhosta kiinnostuneet henkilöt.

Periaatteessa Sihvonen ja Savolainen kaksikolla on paikallislehden rajatun levikin ansiosta huolehdittavanaan vain yhden seuran, HPK:n, näkökulman julkaisemisesta ja siinä he epäonnistuivat täydellisesti. Sihvosen ja Savolaisen "journalismissa" on tärkeämpi se mitä mieltä he ovat Kerhosta, kuin se että mitä mieltä Kerho on itsestään. Totta kai eri näkökulmien tuonti on tärkeätä, ei kaikki saa olla puhtaaksi pestyä, mutta katsokaa kumpi on saanut saanut enemmän palstamillimetrejä, toimittajien mielipiteet vai Kerhon mielipiteet. Tämä Savolaisen avautuminen oli taas oma juttunsa. Selvästi Kerholla on luotto mennyt kaksikkoon ja sitten Savolainen avautuu vielä tästä asiasta, niin kuilu vain syvenee näiden kahden välillä. Aika moni henkilö on kieltäytynyt haastatteluista, mutta harva toimittaja tästä asiasta avautuu. Mutta ymmärrän avautumisen täysin, sillä jos olet paikallislehden jääkiekko toimittajana menettänyt puhe yhteyden paikalliseen jääkiekkoseuraan, niin varmasti harmittaa ja tulevaisuuden suhteen näyttää hänen kohdaltaan huonolta. Toki Toivanen on itse sanonut että vuoropuhelun pitää toimia, mutta onko sen aika vielä, niin näemmä ei. Savolaista harmitti, kun Pennanen löi kauden yhteen Kerhon omilla sivuilla ilman kritiikkiä, mutta kyllä mielestäni Pennasen yhteenvedossa oli aivan tarpeeksi itsekritiikkiä ja täten erittäin hyvä yhteenveto. Itse olen jopa tyytyväinen että Penso teki tämän omilla sivuilla itsekritiikin säestyksellä, kuin että häntä oltaisiin keskeytetty ja kerrottu omia mielipiteitään kiekkokiukaan vieraana. Nyt tähän voi tulla joku kriittisempi fani minulle sanomaan, että olen vain fanipoika joka ottaa seuralta kaikki koppina, mutta varmasti monet täällä tietää etten ole kaikista helpoin fani ollut, omasta mielestäni todella vaativakin. Mutta en niele sitä jos kritiikkiä annetaan vain kritiikin vuoksi tai että oma mielipide nostetaan kaikkien muiden yläpuolelle.

Jos nyt lähtee hieman enemmän taittamaan eri asioita mitä nyt päähän tulee, niin Sihvosen mielestä HPK:n strategia on epäonnistunut ja siksi strategia pitää muuttaa ja toimitusjohtaja vaihtaa. HPK on Toivasen alaisuudessa nyt kaksi kautta vetänyt tällä strategialla. Ensimmäisellä kaudella se onnistui ja toisella ei. Tarkoittaako auttamatta, että kun strategiassa epäonnistutaan niin se pitäisi laatia uusiksi ja johtajat heittää sivuun? Omasta mielestäni ei. He ovat kerran jo siinä onistuneet ja en näe syytä miksei onnistuisi ensi kaudella. Strategisia epäonnistumisia on tapahtunut aina ja pääasia on että niistä otetaan opiksi. Entä jos tulee toinen epäonnistuminen putkeen? Sitten asia on eri, silloin pitää alkaa miettimään että mopon vääntö ei riitä ja miksi se on näin. Mutta kun katsotaan näiden kahden osapuolen mielipiteitä niin Toivanen on sanonut että strategiassa pysytään ja virheistä opitaan, kun taas Sihvonen sanoo että strategia ja johtajat uusiksi, niin onhan nää todella kaukana omissa poteroissaan. Omasta mielestäni jääkiekkoseuran toimitusjohtajan pitääkin olla järkkymätön asiasta jota ajaa ja että paikallislehden jääkiekkotoimittaja pitäisi olla enemmän liikkuvampi mielipiteestään mitä tulee paikallisen kiekkoseuran strategisiin päätöksiin.

Asia numero duo on tämä urheilujohtaja asia. Sihvosen mielestä Kerho epäonnistui pelaajahankinnoissaan koska ei ollut urheilujohtajaa. Lisäksi hänen mukaansa ilman urheilujohtajaa ei voi voittaa mestaruutta. Mutta Sihvonen heijastaa vain varjoja seinälle ilman että näin isoa ja monisyistä voisi enempää hahmottaa. Ensinnäkin mestaruuksia on voitettu ilman urheilujohtajaakin ihan lähimenneisyydessäkin (esim. Tapparan tupla). Liigassa on nähty yhtä hyvää urheilujohtajaa kohtaan vähintään yksi huono urheilujohtaja. Lisäksi urheilujohtajat on myös palkannut huonoja pelaajia. Mielestäni koko urheilujohtaja nimitys alkaa tulemaan korvista pihalle, koska sitä kailotetaan liikaakin, sillä urheilusta vetovastuun ottava henkilö ei pidä olla tittelivalinta vaan henkilövalinta. Henkilön pitää olla oikea henkilö oikeassa paikassa oikeaan aikaan. HPK ei myönnä että hakisi urheilujohtajaa, vaikka kyllä rivien välistä voi nähdä että sellainen palkataan kun yllä oleva lause toteutuu. Kerho ei tätä julkisesti sano, sillä ei voida tietää koska se voisi tulla eteen. Näissäkin asioissa vastapuolet kaukana toisistaan poteroissaan.
 
Anteeksi tarpeeton kommenttini, mutta erittäin hyvin kirjoitettu. Hyvä analyysi.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pari mietettä on vielä pakko heittää tähän edellä käytyyn keskusteluun, jonka ytimessä ovat HäSa ja SS-parivaljakko vs. Toivanen.

Sihvosen vaatimus kaikkien erottamisesta ja kaiken laittamisesta uusiksi menee mielestäni hieman ohi, koska itse koen suurimpana syyllisenä päättyneen kauden kyykkäykseen päävalmentaja Pennasen. OK, toimari aina viime kädessä lopulta hommista vastaa, mutta kuten olemme jo kauden verran kuulleet ja lukeneet, niin Pennasella sitä valtaa on Kerhossa vähän perkeleesti tuolla urheilullisella puolella. Lasken Pendon suurimmiksi synneiksi seuraavat tempaukset.

- Pelaajien rekrytointi. Kuuleman ja luetun, jopa sieltä rivien välistä, mukaan Pendolla on ollut tässä paljon näppinsä pelissä. Ei noi haut nyt sitten lopulta ihan mitään timanttia olleet. Vittu Bambi Lehtonen!
- Kesätreeni. Joko sen yksisarvisen metodit ovat olleet vähän saatanan tehokkaita, mutta väärään suuntaan, kun jengi oli niin pitkään täysin nuhaisia, tai sitten kaikki muukin on vedetty huolella perseelleen. Muistaakseni Pendo kommentoi tätä joskus edgen haulla tiukassa kilpaurheilussa ja nyt meni vituiksi. Vaikutti siis sitlä, että Pendolla oli tässä yksisarvisen haussa myös vahvasti näppinsä pelissä. Vittu hei, Lahden Jaska ei toipunut koko helvetin kauden aikana viime kesän kesätreeneistä!!! Back to basics tulevana kesänä?!
- Pelitapa. Tästä tuskin tarvitsee enää sen enempää runoilla.

Kaikki selittyy vissiin sillä kiekon heittämisellä kaivoon. Josko Pendo vaihdettaisiin suuntaa tilevalle kaudelle ja heität sen kiekon vaikka Aulanko Golf Hugon ykköstiiltä sinne näkötornin huipulle! Saitko?

Tuosta UTJ:sta keskustelu on mielestäni nyt turhaa, kun Kerholla on siellä pelaajia kartoittamassa jo Vode. Pendo on kuitenkin puheiden mukaan luonut sitä Kerhon nahkaa urheilupuolella muuten, niin sille puolelle tuskin nyt tarvitsee paljon koskea ja siksi pelaajien värvääjä riittää. On kaiketi myös halvempaa. Se on mielestäni taas hieman ohi menevää perustelua, miten muualla on milloinkin pärjätty UTJ:n kanssa tai ilman. Jos rahaa on kylvettäväksi asti reilusti, niin ei siinä ole mielstäni kummoinenkaan tehtävä käsissä, kun tarjoat riittävää summaa, niin allekirjoittajia löytyy. Ja tätä kautta oletettavasti myös menestystä. Vai miten se Nybari meni? Mielestäni oleellisin pointti on miettiä sitä, miten mahdollinen UTJ:n palkkaus muuttaisi Kerhon tilannetta. Tuoko lisäarvoa? Jos hommat toimivat nykyisellään ja roolit ovat selkeät, niin mitä UTJ toisi lisää? Kaiken muun hyvän lisäksi UTJ:n pitäisi olla mielellään juuri oikea henkilö Kerhon tarpeisiin, ei liian kovalla liksalla jne. Jossain homma on toiminut hyvin UTJ:n johdolla, mutta jossain pärjätään ilmankin. Jos Kerho meinaisi saada jonkun pätevän, kokeneen ja kaiken oikein nappiin tekevän UTJ:n, niin mistäs ne perunat tällaiseen heeboon löytyvät? Pitäisikö Kerhon käydä ryöstämässä Ahvenanmaalta Taffelin varastot? Vai menikö se jo konkkaan? Pointtina kuitenkin se, että jos joku juttu on toiminut jossain, niin se ei suoraan tarkoita sitä, että se toimisi automaattisesti myös Kerhossa. Tietenkin tilanne on sama myös toisinpäin.

Strategian osalta on helppo erotella, mikä on toiminut suunnitellusti ja mikä ei. Osittain ainakin tuo julkisesti näkyvillä oleva strategia on mielestäni hieman ylimalkainen. Toimarin, tai päävalmentajan, huoneen seinällä voi olla yksityiskohtaisempikin versio, mutta mennään tuolla julkisella. Voisiko esim. tuossa ykköskohdassa eli visiossa olla edes yksi välitavoite? Homma toimii täydellisesti, kun playoffeja pelataan Rinkelinmäellä joka kausi ja joskus voitetaan mestaruus. Nyt jo tiedetään, että strategian suhteen toiminnassa on jo särö ja mestaruuskin tuntuu aika utopistiselta.

Edelleen kuitenkin mennään, sekä toimarin että päävalmentajan suulla sanottuna, strategian mukaan. OK, mutta mitäköhän tämä nyt tarkoittaa näin oikeassa elämässä? Ei ole hirvittävän informatiivista lausumaa, kun todetaan vain, että strategian mukaan mennään. Joihinkin kohtiin asioita voi yhdistellä, mutta suurimman huomion vievät tietenkin nuo vision kohdat playoffit ja mestaruus. Riittääköhän strategian kohdan täyttymiseksi heti sääleissä tippuminen?

Noin muutoin totean, etten itse jaksa välittää SS-kaksikon tyylistä sinänsä, vaan koitan poimia sieltä niitä asioita, joita mahdollisesti koittavat tuoda esille. En kuitenkaan pahoita mieltäni, jos heitä morkataan, tai jotkut toteuttavat ideansa ja käyvät muksimassa Sihvosta. En kuitenkaan kehoita, tai kannata, toteuttamaan tätä ideaa. Ennemmin kuitenkin luen, kuuntelen ja katselen näiden kahden tuotoksia kuin en mitään. Kukaan, tai mikään, muu taho ei kai tällaista sisältöä Kerhosta tuota.

Seuraavaa poreilua odotellessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös