Joona Huttula, Oulun Kärpät

  • 6 953
  • 19

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Tästä nuoresta tulevaisuuden isosta liigatähdestä ei ollut Ketjua niin päätin tehdä hänelle oman ketjun. Runkosarjassa 10 ottelua tehoilla 1+1 ja pelasi mielestäni hyvin.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hoona Juttula - eli Joona Huttula (linkki eliteprospectsiin)

184 cm / 83 kg, 21 vuotta (1/1997), left

Merkattu Kärppien kokoonpanoon illan matsiin, joten edessä lienee playoffs-debyytti.

Ronkainen-Mäkelä kaksikko saa Huttulasta ensi kaudeksi koko kauden kirittäjän. Melkein sen perusteella, että mitä olen Huttulaa nähnyt, väittäisin Huttulan polkaisevan kesän aikana ohi Ronkaisen ja Mäkelän.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vähän hurjaa kuitenkin, että pleijareiden käynnistyessä Huttula on pelaavassa kokoonpanossa. Niemelä pelasi hyvää kautta ja väläytteli etenkin itsevarmuudellaan ja hyökkäyksien tukemisella, joten harmi toki että hän on sivussa, mutta saapahan ainakin Huttula arvokasta kokemusta. Ei varmaan haittaisi jos Kärpät saisi sarjan poikki suhteellisen nopeasti niin pakisto saisi lepoaikaa ennen seuraavaa vaihetta (jos ja toivottavasti kun sinne päästään).
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Näistä nuorista miehistä positiivisin yllätys. Kiekollinen ja hyvin luisteleva pakki. Pikkasen kun saa lisää voimaa kroppaan niin miehestä voi kasvaa ihan huippupakki. En yhtään ihmettele jos ensikaudella murtautuu jo kuuden pelaavan pakin ryhmään.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jaahas, niin sitten aukesi yllättäen Joonalle iso ikkuna parrasvaloihin. Keskittyminen, huolellisuus ja peruspelaaminen, niistä lähtee hyvä suoritus tälle illalle. Yliyrittäminen ja höntyily vie puolestaan metsään. Tsemppiä!
 

Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tekis varmaan Joonalle hyvää hakea vähän varmuutta jostain alempaa tähän väliin. Välillä veti hyvinkin, viime aikoina vaikeampaa. Tänään ansaitusti vilttiin ekan erän jälkeen.
Kaksinkamppailut oli tänään todella hirvittävää katsottavaa. Liekö näin heikkoa kaksinkamppailua nähty aikoihin. Mannerilta hyvää reagointia ottaa Joona pois selviämästä. HPK kuitenkin ehkä liigan parhaita kulmapelijoukkueita, että muita vastaan voi pärjätäkin kentällä.
 

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Joona Huttulalle 1+1-vuotinen jatkosopimus, hyvä homma! Kokemuksen ja treenien myötä hänestä tulee tulee vielä huippupakki.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joona Huttulalle 1+1-vuotinen jatkosopimus, hyvä homma! Kokemuksen ja treenien myötä hänestä tulee tulee vielä huippupakki.
Kunhan ei vaan tehdä "Ronkaisia", eli jatkosopimusta jatkosopimuksen perään ilman merkkejä kehityksestä.

Ronkaisella on muuten myös ensi kaudesta sopimus.

Lisäksi tuon uutisen otsikko on hieman harhaanjohtava. Puhutaan "kolmesta merkittävästä jatkosopimuksesta" yhden sijaan.
 
Viimeksi muokattu:

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Joona Huttula on kylla aika ajoin esittänyt hyviä otteita hyökkäyspäässä, yhdessä pelissä mm. lämäsi tolppaan. Puolustuspään kun saa kuntoon niin voi tulla vielä hyvä liigapakki ainakin.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Nostetaan oikeutetusti herra pisteputken ketjua.

Pisteiden lisäksi, omaa silmää on miellyttänyt kaverin ilkeys omassa päässä. Joona ei kaihda kovia tilanteita ja hanskakin värähtelee vastustajan poskella tarvittaessa.

Jännä, että kaveri tahkosi lähes 100 liigapeliä ilman maalia. Olen aina meinaan tykännyt Joonan kudista, kovaa osaa ainakin laukoa. Ja vanha sanontahan kuuluu; ”ei kahta ilman kolmatta”. Tänään siis Joona venyttäköön jälleen naruja.
 

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Nostetaan oikeutetusti herra pisteputken ketjua.

Pisteiden lisäksi, omaa silmää on miellyttänyt kaverin ilkeys omassa päässä. Joona ei kaihda kovia tilanteita ja hanskakin värähtelee vastustajan poskella tarvittaessa.

Jännä, että kaveri tahkosi lähes 100 liigapeliä ilman maalia. Olen aina meinaan tykännyt Joonan kudista, kovaa osaa ainakin laukoa. Ja vanha sanontahan kuuluu; ”ei kahta ilman kolmatta”. Tänään siis Joona venyttäköön jälleen naruja.
Huttulan lämäri on meinannut tappaa minut. Viime kaudella 7.3. KooKoota vastaan sen lämäri osui alkulämmittelyssä yläputkeen, josta se lähti voimalla kohti kattoa, se osui putkistoon ja tuli voimalla alas. Ei mennyt kuin kolme metriä minusta ohi. Mielestäni laukoja oli nimenomaan Huttula.
 

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Joona Huttula on kylla aika ajoin esittänyt hyviä otteita hyökkäyspäässä, yhdessä pelissä mm. lämäsi tolppaan. Puolustuspään kun saa kuntoon niin voi tulla vielä hyvä liigapakki ainakin.
Huttula, Topi Niemelä ja Kasper Puutio pitäisi ajaa kylmästi ainakin Ronkaisen edelle. Oikeastaan myös Teppo ja Mikko Niemelä pitäisi pudottaa kokoonpanosta.
 

Zinetula

Jäsen
Huttula, Topi Niemelä ja Kasper Puutio pitäisi ajaa kylmästi ainakin Ronkaisen edelle. Oikeastaan myös Teppo ja Mikko Niemelä pitäisi pudottaa kokoonpanosta.
Meillä on tosiaan hyvä tilanne pakistossa, kun kaikkien terveenä ollessa löytyy yhdeksän pakkia. Itse näkisin, että Byström, Heshka, Sulak ja Niemelät muodostavat runkoviisikon. Sitten on peruspuolustaja Teppo sekä omat kasvatit Huttula, Ronkainen ja Puutio. Kaikkien ollessa terveenä on selvä, että myös pakkipuolella tulee olemaan rotaatiota. Toivottavasti pelkästään peliesitykset ratkaisevat ja Ronkainenkin joutuu välillä katsomaan peliä jos 24-vuotias Huttula ja 18-kesäinen Puutio vetävät paremmin.

Tuosta Misestä olen kyllä vahvasti eri mieltä @Petofanin kanssa. Misellekin sattuu ja tapahtuu välillä, kenellepä ei, mutta Mise on kyllä liigaan ammattimies. On selvästi pakkiemme tehotilaston ykkönen ja on ansaitusti eniten urakoivia pakkejamme Byströmin vanavedessä. Esim. alivoimalla ja peruspuolustajana tärkeä lenkki, jota ei ole helppo korvata rosterista. Misen kuin koko joukkueen peli oli sekaisin tammikuussa, mutta on nyt selvästi saanut takaisin juonen päästä kiinni. Ilman tammikuun viiden pelin "pakkasjaksoa" misen tehotilasto näyttäisi lukemaa +13.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ilman tammikuun viiden pelin "pakkasjaksoa" misen tehotilasto näyttäisi lukemaa +13.
Mikähän järki tällaisessa tilastojen muokkaamisessa oman agendan mukaiseksi on? Samalla tavalla ne tammikuun pelit lasketaan mukaan kuin muutkin.
 

Zinetula

Jäsen
Mikähän järki tällaisessa tilastojen muokkaamisessa oman agendan mukaiseksi on? Samalla tavalla ne tammikuun pelit lasketaan mukaan kuin muutkin.
Höpö höpö, mitä ihmettä taas. Ei tässä mitään omaa agendaa tarvitse rakennella enkä ole sanonut, ettei huonoja pelejä tarvitsisi laskea. Kerroin myös, että Misenkin peli oli sekaisin tammikuussa kuten koko joukkueella. Halusin tuolla osoittaa, että pääsääntöisesti Mise on luutinut hyvin tälläkin kaudella ja ilman tuota synkkää miinusjaksoa tehotilasto olisi ihan erinomaisella tasolla. Nytkin jo Mise on Kärppien pakkien tehotilaston selvä ykkönen ja koko joukkueessa Kunykin jälkeen toisena.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Huttula, Topi Niemelä ja Kasper Puutio pitäisi ajaa kylmästi ainakin Ronkaisen edelle. Oikeastaan myös Teppo ja Mikko Niemelä pitäisi pudottaa kokoonpanosta.

Ottamatta nuorilta mitään pois, niin on kummallinen lausunto kaikkinensa. Puolustuksessa tarvitaan myös puolustavia puolustajia, ja niitä joilla vääntövoima riittää. Nuorista Niemelän Topi ja Puution Kasper omaa vielä puutteita tällä puolella. Sen sijaan Huttula on osoittanut miehekkäitä otteita myös oman maalin edessä, ja samaa näin myös Ronkaisen pelissä mm. Lappeenrannassa. Niemelän Mikon peliä kanattaa seurata, vaikka ei pisteitä tee... on todella tärkeä mies puolustuksessa. Tepolla on ollut hankala kausi, mutta varmasti on keväällä hyvä lisä tuohon pakistoon.

Kärpillä on hyvä tilanne pakistossa, kun kaikki on terveenä. On rotaatiota ja paikkomiehiä, on kiekollista pakkia ja puolustavaa puolustajaa. Ja mahtavia, lupaavia nuoria.

Huttulassa on kyllä mukavia kehittymisen piirteitä ollut.
 
Viimeksi muokattu:
H

Hidas_ja_kankea

Alkaa olla absoluuttista kärkeä joukkueessa. Ei tarvitse edes laittaa "rahaa pankkiin jatkon suhteen" tai muuta loiventamaan arvostelua. Osassa nuorista pelaajista tulee tarkoituksella katsottua läpi sormien puutteita, mutta tähän ei ole tarvetta. Kiekkovarma ja riittävän fyysinen. Riskinotto on hallittua. Jos päättää tehdä oman ratkaisun kiekollisena, ei menetä kiekkoa omalla siniviivalla. Oikeastaan niitä harvoja pelaajia, jotka erottuvat tasaisesta massasta (jota piisaa).

Kehitysaskeleet kauden aikana todella suuret. Toivottavasti on merkattu joukkueen johdossa tulevaisuuden runkopelaajana (?).
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Aikalailla jo kolmisen vuotta sitten uumoilin, että Huttula tulee olemaan pakkikuusikon vakiotavaraa niin nyt on jonkinmoinen läpimurto tapahtunut. Miehen liike ja kiekollinen peli on ottanut taas askeleita. Lisäksi fyysisyys on parantunut huomattavasti ja eilen esimerkiksi antoi hienon vastapallon Kalpan pelaajalle. Huttulalla on todennäköisesti hieno kevät tulossa. Toivottavasti valmennusjohto on sen verta hereillä, että hierarkiassa Huttula on Ronkaisen edellä. (myös Puutio pitäisi olla)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös