Suomi Pyeongchangin olympiakisoissa 2018

  • 384 298
  • 1 589
Tila
Viestiketju on suljettu.

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sen vuoksi, koska pelaajamateriaali on ollut heikko.

Pelaamateriaali Euroopassa onkin Suomella heikko. Tämän tulee myös Jukka Jalonen huomaamaan, kun ottaa päävalmentajan homman vastaan. Peli voi toki itsessään olla parempaa Jalosen kaudella, mutta mitaleita se ei takaa. Ellei sitten Jalonen saa MM-kisoihin jostain syystä 4-6 huippupelaajaa NHL.stä. Fakta nimittäin on, että Jukka Jalosen täysosumat maajoukkueissa ovat tulleet kuitenkin kohtalaisen kovalla pelaajamateriaalilla. Näin oli 2011 ja näin oli nuorten MM.kisoissa 2016. Eikä siinä siis mitään väärää ole; kyllähän hyvillä pelaajilla jotkut valmentajat myös epäonnistuvat.
 
Ralph

Jäsen
Fakta nimittäin on, että Jukka Jalosen täysosumat maajoukkueissa ovat tulleet kuitenkin kohtalaisen kovalla pelaajamateriaalilla. Näin oli 2011 ja näin oli nuorten MM.kisoissa 2016.
Jos kerran on fakta, niin kerropa tuon vuoden 2011 joukkueen kovuudesta. Ollut kyllä mielestäni paperilla nimettömimpiä Suomen joukkueita, ehkä nimettömin 2010-luvulla. Viisi NHL-pelaajaa (Koivu, Ruutu + Salmela, Lepistö, Joensuu) ja peräti 11 pelaajaa Liigasta. KHL-pelaajia kahdeksan.

Toistakymmentä Liiga-pelaajaa ja vain kaksi huippuvahvistusta NHL:stä. Jos tuo oli kova pelaajamateriaali, niin Suomella on aina sellainen.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Jos kerran on fakta, niin kerropa tuon vuoden 2011 joukkueen kovuudesta. Ollut kyllä mielestäni paperilla nimettömimpiä Suomen joukkueita, ehkä nimettömin 2010-luvulla. Viisi NHL-pelaajaa (Koivu, Ruutu + Salmela, Lepistö, Joensuu) ja peräti 11 pelaajaa Liigasta. KHL-pelaajia kahdeksan.

Toistakymmentä Liiga-pelaajaa ja vain kaksi huippuvahvistusta NHL:stä. Jos tuo oli kova pelaajamateriaali, niin Suomella on aina sellainen.
Kyllä tuo nyt ainakin 2009, 2010 ja 2014 joukkueet voittaa. Muuten aika samaa mieltä, että ei toi nyt mikään erityisen kova joukkue ollu.
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jos kerran on fakta, niin kerropa tuon vuoden 2011 joukkueen kovuudesta. Ollut kyllä mielestäni paperilla nimettömimpiä Suomen joukkueita, ehkä nimettömin 2010-luvulla. Viisi NHL-pelaajaa (Koivu, Ruutu + Salmela, Lepistö, Joensuu) ja peräti 11 pelaajaa Liigasta. KHL-pelaajia kahdeksan.

Toistakymmentä Liiga-pelaajaa ja vain kaksi huippuvahvistusta NHL:stä. Jos tuo oli kova pelaajamateriaali, niin Suomella on aina sellainen.

Perustelen sillä, että 2011 jengissä kansainvälisen tason pelaajia, nimenomaan Europpassa pelaavia. Esimerkkeinä vaikkapa Jarkko Immonen, Niko Kapanen, Ossi Väänänen, Janne Pesonen, Lasse Kukkonen, kokeneita pelaajia parhaassa iässään. Siihen mausteeksi Granlund+Koivu ja Ruutu. Kyllä se minun silmissä kova nippu oli. Nythän Suomelta puuttuu kokonaan nämä Europpassa pelaavat kokeneet pelaajat, nimenomaan ne, jotka pystyvät pelaamaan kovia kansainvälisiä pelejä. Niitä ei vaan ole. Kaikki kunnia Kontiolalle, Kukkoselle, Pyörälälle ynnä muille, mutta ei se heidän vikansa ole, että parempia ei ole. Eri juttu alkaa sitten keskustelemaan, olisiko pitänyt lähteä rohkeasti nuoremmalla joukkueella turnaukseen. Mielestäni ei.

Eihän 2011 jengi paperilla mikään tähtisikermä ollut, mutta MM-kisatasolla erittäin kilpailukykyinen joukkue.
 
Tässä keskustelussa puututaan liikaa parin-kolmen pelaajan valintoihin. Oikeasti olisi hyvä keskustella, miksi Suomi on Marjamäen aikana ollut ajoittain jopa heikko. Jokaisella valmentajalla on omat "saunakaverinsa", joita hän raahaa mukana tietyn ajan. Näin on ollut joka ikisellä maajoukkueen päävalmentajalla. Eikä se muuksi muutu jatkossakaan. En usko, että joukkue olisi suorittanut paremmin vaikka esimerkiksi Pyörälän tilalla olisi ollut Palola tai Kukkosen tilalla Jokipakka. Jos kymmenen suomalaista valmentajaa olisi valinnut Leijonat turnaukseen, kaikilta löytyisivät 17-20 samaa pelaajaa.

Nimenomaan näin! Siksipä onkin erikoista ja suorastaan absurdia, että mm. nimimerkki @Guru on viemässä tätä koko keskustelua tuon oljenkorren varassa. Parin valmentajalle ennestään hyvin tutun marginaaliroolin pelaajan valinta ei keikauta venettä yhtään mihinkään ja niiden valintojen perusteella on ihan turha paukutella henkseleitä ja todeta, että minä tiesin, minä tiesin!
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Perustelen sillä, että 2011 jengissä kansainvälisen tason pelaajia, nimenomaan Europpassa pelaavia. Esimerkkeinä vaikkapa Jarkko Immonen, Niko Kapanen, Ossi Väänänen, Janne Pesonen, Lasse Kukkonen, kokeneita pelaajia parhaassa iässään. Siihen mausteeksi Granlund+Koivu ja Ruutu. Kyllä se minun silmissä kova nippu oli. Nythän Suomelta puuttuu kokonaan nämä Europpassa pelaavat kokeneet pelaajat, nimenomaan ne, jotka pystyvät pelaamaan kovia kansainvälisiä pelejä. Niitä ei vaan ole. Kaikki kunnia Kontiolalle, Kukkoselle, Pyörälälle ynnä muille, mutta ei se heidän vikansa ole, että parempia ei ole. Eri juttu alkaa sitten keskustelemaan, olisiko pitänyt lähteä rohkeasti nuoremmalla joukkueella turnaukseen. Mielestäni ei.

Jotenkin olet mielestäni vertailussasi epälooginen. Janne Pesonen oli siis mielestäsi keväällä 2011 kokenut kansainvälisen tason pelaaja, mutta esimerkiksi Joonas Kemppainen ei sitä ole mielestäsi talvella 2018. Jos objektiivisesti asiaa tarkastelee, niin Pesonen matkasi Bratislavaan uransa ekoihin arvokisoihin 29-vuotiaana, kun taas vaikkapa Kemppaisella oli kahdet MM-kisat vyöllään ennen Korean olympaisia ja NHL-pelejäkin oli vyöllä selvästi enemmän kuin Pesosella. KHL-tehopisteidenkin osalta vertailu kääntyy Kemppaisen hyväksi.
 
Kukkosta on turha syyttää. Ratkaisupelissä Kanadaa vastaan pieni rooli ja ei vuotanut omiin eli +/- 0. Ei myöskään jos en ihan väärin muista niin yhtään YV maalia ei mennyt omiin, kun Kukkonen oli jäällä AV:lla koko turnauksessa.

Myös koko turnauksen saldo +/- 0. Ruotsia vastaan tuli yksi miinus, joka sekään ei mennyt suoraan Kukkosen piikkiin, vaan pakkiparinsa piikkii paljon suoremmin. Tämäkin miinus kuittaantui maalilla Saksaa, joka otti lopulta turnauksessa hopeaa.

Sen sijaan jos katsotaan Eeli Tolvasta, sekä Kanadaa että Ruotsia vastaan ratkaisupeleissä +/- oli -1...ja nimenomaan se Kanadan maali, missä Suomi hävisi aloituksen 100-0, Tolvanen jäätyi eikä uhrautunut peittämään laukausta.

Muutenkin kun katsoo Suomen YV ja muutakin pelaamista, strategia näytti olevan se, että yritetään pelata Tolvaselle tyhjään maaliin. Heikkoja maita vastaan tämä vielä toimi, mutta sitten kun tuli vähän kovempi vastus, Tolvanen pelattiin pois. Toisaalta täytyy sanoa, että Tolvasella oli riittävästi paikkoja tehdä maali esmes Kanadaa vastaan, mutta totuus oli, että Tolvanen jäätyi erityisesti ratkaisevassa Kanada pelissä.

Summasummarum. Suomen peli oli rakennettu Tolvasen ympärille ja Tolvanen feilasi.

Mitä tulee tähän Suomen aneemiseen ilmeeseen, että mistä se johtuu? Alkoiko muita Suomen pelaajia vituttamaan tuo Tolvastaktiikka? Tuollainen 18v. finninaamainen, joka ei ole koskaan voittanut edes junnusarjoissa mitään, on jossain erityisasemassa, että meni jo vähän peli-ilokin. Kyllä nämä jätkät punttisalilla yhtäaikaa on ollut ja tietävät tämän 18-vuotiaan tason.

Kun Suomi voitti U20 maailmanmestaruuden vuonna 2016, presidentti oli heiluttelemassa Suomen lippua, siitä tehtiin postimerkkiä, kirjaa ja vaikka mitä. Kun Kanada voitti tänä vuonna U20 mestaruuden, todellakaan mikään Kanadan presidentti ei siellä ollut kisoja seuraamassa, katsomot pullistelivat tyhjyyttään ja ketään ei kiinnostanut hevon v****** jotkut junnukisat. Myötähäpeää koen tästä suomalaisten tekemisestä.

Suomea vaivaa joku ihme nuorsuomisyndrooma. Aikoinaan oli sellainen puolue kuin Nuorsuomalaiset, joka oli ihan sysipaska liike. Tästä liikkeestä esmes. Jyrki "Boy" Katainen - nostetaan sari sairaanhoitajan palkkaa 500€ - on saanut vaikutteita.
 
Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täällä kun puhutaan milloin oli kovin nippu kasassa niin unohtuu yleensä roolitukset. Ei peli onnistu kenen tahansa ketjukaverin kanssa niin kuin tuossa edellisessä viestissä kerroin. Ketjujen yhteen pelaaminen on hankala asia selvittää ennen turnausta ja pitää myös muistaa jos tulee loukkaantumisia tai jos ketjun peli ei kuljekaan esim urheilijan rasitustilan kautta (=jarru päällä). Nyt kun meillä on pula pelaajista niin tuo ketjujen B-suunnitelma on vaikea toteuttaa. Jalosella on laajuutta ketjujen kasaamiseen ollut huomattavasti enemmän kuin Marjamäellä. Mutta ei tätä valmentaja voi ääneen sanoa, koska samalla se haukkuisi pelaajat eli omat valinnat.
 
Guru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nimenomaan näin! Siksipä onkin erikoista ja suorastaan absurdia, että mm. nimimerkki @Guru on viemässä tätä koko keskustelua tuon oljenkorren varassa. Parin valmentajalle ennestään hyvin tutun marginaaliroolin pelaajan valinta ei keikauta venettä yhtään mihinkään ja niiden valintojen perusteella on ihan turha paukutella henkseleitä ja todeta, että minä tiesin, minä tiesin!

En tiedä ymmärsitkö lukemaasi, mutta vähän aikaa sitten sinulle selitin, että noiden pelaajien valinta kertoi ennenkaikkea valmennuksesta. En ole väittänyt että pelit kaatuivat näihin muutamaan "mätään omenaan", vaan ennenkaikkea siihen, että joukkuetta johti nämä mädät omenat valinnut henkilö. Jos et ymmärrä näiden eroa, on keskustelu turhaa.
 
Juu eiköhän sinun argumenttisi jo tulleet selväksi. Turha vääntää viikkokausia tästä kun jokainen näkee mikä oli tulos ja mikä oli vaikkapa joidenkin yksittäisten pienen roolien pelaajien osuus siitä. Siksi en vieläkään ymmärrä miksi nostat pari yksittäistä pelaajaa esiin, vaikka niillä ei kuitenkaan ollut isoa merkitystä kokonaiskuvan kannalta. Mutta ei ole tarvetta ymmärtääkään, joten voidaan puolestani klousata tämä keskustelu ja jäädä odottelemaan tulevia arvokisoja.
 
Gemondo

Jäsen
Näin jälkikäteen hieman ihmetyttää miten Jokipakka ei mahtunut joukkueeseen?
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jotenkin olet mielestäni vertailussasi epälooginen. Janne Pesonen oli siis mielestäsi keväällä 2011 kokenut kansainvälisen tason pelaaja, mutta esimerkiksi Joonas Kemppainen ei sitä ole mielestäsi talvella 2018. Jos objektiivisesti asiaa tarkastelee, niin Pesonen matkasi Bratislavaan uransa ekoihin arvokisoihin 29-vuotiaana, kun taas vaikkapa Kemppaisella oli kahdet MM-kisat vyöllään ennen Korean olympaisia ja NHL-pelejäkin oli vyöllä selvästi enemmän kuin Pesosella. KHL-tehopisteidenkin osalta vertailu kääntyy Kemppaisen hyväksi.

Pesonen-Kemppainen vertailussa olet osin oikeassa. Kemppainen hakkaa kokemuksessa tuon kevään Pesosen, mitä MM-kisoihin tulee. Mutta kokonaisuutena pidän silti tuota 2011 MM-joukkuetta hyvänä joukkueena ja vastaavaa on hankala saada nykyisistä pelaajista jalkeille. Kemppaisen kun otit esille, voisikin verrata Kemppaista kevään 2011 Jarkko Immoseen, joka oli tuossa kohtaa todella kovassa iskussa ja tärkeä palanen joukkueessa.

Kokonaisuutena pidän kuitenkin tällä hetkellä Euroopassa pelaavaa pelaajamateriaalia aika heikkona.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.

Onhan Suomen materiaali Euroopasta varmasti heikentynyt. Kuitenkin näkisin, että tämä koskee kaikkia muitakin maita paitsi Venäjää. Syy on minusta se että NHl:n pelityyli on muuttunut enemmän eurooppalaiseen suuntaan, jolloin siellä sarjoissa pelaa yhä enemmän eurooppalaisia. Tästä päästään siihen kun materiaali on aina suhteessa vastustajaan ei Suomen Eurooppa materiaali ole niin paljon heikompi nyt mitä muilla, kuin annettaan ymmärtää. Jypin voitto CHL antaa kyllä osviittaa tästä, ettei Suomen jääkiekko ole Euroopassa yhtään enempää lamassa kuin muidenkaan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Täällä kun puhutaan milloin oli kovin nippu kasassa niin unohtuu yleensä roolitukset. Ei peli onnistu kenen tahansa ketjukaverin kanssa niin kuin tuossa edellisessä viestissä kerroin. Ketjujen yhteen pelaaminen on hankala asia selvittää ennen turnausta ja pitää myös muistaa jos tulee loukkaantumisia tai jos ketjun peli ei kuljekaan esim urheilijan rasitustilan kautta (=jarru päällä). Nyt kun meillä on pula pelaajista niin tuo ketjujen B-suunnitelma on vaikea toteuttaa. Jalosella on laajuutta ketjujen kasaamiseen ollut huomattavasti enemmän kuin Marjamäellä. Mutta ei tätä valmentaja voi ääneen sanoa, koska samalla se haukkuisi pelaajat eli omat valinnat.
Ei vaan näissä unohtuu aina sen pelaajan ikä ja kokemus sillä hetkellä kun se on siellä pelaamassa. Niin joku Olli Jokinen 20v A-junnuna muuttuu super staraksi IFK:ssa, missä pelasi alkuun jämäminuuteilla, kuten kuuluikin. Samaten joku Granlund nousee ylistyksen arvoiseksi, vaikka oli todellinen arpa kun kisoihin lähtettiin. Porukka peilaa nimiä, ei sen hetken tilanteeseen kun ne kisat on, vaan siihen mitä niistä pelaajista on tullut sen jälkeen, kaudella, tai niissä kisoissa. Sitten voidaan haukkua kaikki paskaksi/ylistää taso taivaisiin, miten nyt on kisat sattuneetkaan kulkemaan. Tässä on se ongelma perus karjalalippiksillä. Sitten tullaan kertomaan miten se vuoden se ja tää joukkue oli niin ja näin kova, kun ne 20v junnut sieltä nousi myöhemmin NHL:ään, ihan se ja sama vaikka sillä hetkellä joukkueessa oli kokeneempia ja parempia pelaajia.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Onhan Suomen materiaali Euroopasta varmasti heikentynyt. Kuitenkin näkisin, että tämä koskee kaikkia muitakin maita paitsi Venäjää. Syy on minusta se että NHl:n pelityyli on muuttunut enemmän eurooppalaiseen suuntaan, jolloin siellä sarjoissa pelaa yhä enemmän eurooppalaisia. Tästä päästään siihen kun materiaali on aina suhteessa vastustajaan ei Suomen Eurooppa materiaali ole niin paljon heikompi nyt mitä muilla, kuin annettaan ymmärtää. Jypin voitto CHL antaa kyllä osviittaa tästä, ettei Suomen jääkiekko ole Euroopassa yhtään enempää lamassa kuin muidenkaan.

Pitää hieman korjata tätä tekstiä. NHL ei välttämättä nyt rohmua sen enempää pelaajia kuin joskus aikasemmin. Kuitenkin Euroopasta oli monelta maalta varsin huonoja ikäluokkia nuo samat mitkä Suomeltakin oli eli 1984-1990. Tämä vaikuttaa nyt siihen, ettei materiaalit ole hirveän leveitä olleet. Ruotsi sai kelkkansa käännettyä ensin ja nyt Suomi lähtenyt perässä. Tsekin ja Slovakian osalta ollaan kyllä vakavan äärellä, koska etenkin Slovakialla ei vielläkään ole tapahtunut mitään petrausta. Saksan menestyksestä huolimatta nyt näissä kisoissa ei heilläkään näytä kovin vahvalta tuo meno.

Tässä linkkiä tähän aiheeseen, joka kuvastaa kyllä aika hyvin minusta myös eri maiden voimasuhteiden muutoksia myös maajoukkueiden osalta:

Suomalaisten pahin NHL-suvanto ohi: painoarvo silti vain 4,4 % – tšekit nyt pohjalukemissaan - Kiekkoareena
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös