Elatusmaksu – mikä on kohtuullista?

  • 28 950
  • 73

Joonatan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En löytänyt aiheesta omaa ketjua hakukoneella, niin ajattelin avata ikioman. Jos joku ketju on kuitenkin jossain olemassa, niin tämän saa siirtää ilman muuta sinne.

Oma kokemukseni asian tiimoilta on perinteinen. Kaksi lasta, vaimo pelasi korttinsa sillä tavalla, että itselleni ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kävelemään. Tästä aikaa reilut kolme vuotta. Itselläni on epäsäännöllinen vuorotyö, joten 50/50 huoltajuus ei sen takia onnistu. Työvuorot käytännössä aina joko alkavat tai loppuvat 01-05 aikaan yöllä, joten lasten kuskaaminen kouluun / päiväkotiin on sula mahdottomuus jos sattuu työpäivä. Meillä on yhteishuoltajuus ja aina vuorolistan ilmestyessä sovimme lasten yöpymiset neljän viikon jaksolle. Keskimäärin öitä tulee 4-8 kuukaudesta ja lasten / omista menoista riippuen. Lapset nyt 8 ja 5 vuotiaita.

Keskenään sovimme alunperin elatuksen määräksi 450€, nykyään indeksillä korotettuna 455€, emme käyneet siis aluksi sosiaalitoimistossa ollenkaan laskemassa tuota summaa.

Tällä hetkellä itselläni ja exälläni on palkat aikalailla samansuuruiset, molemmilla 2800-2900 tienoilla brutot per kuukausi. Itselleni tietty tulee noita haittalisiä (yöt, viikonloput ja ylityöt) päälle. Rupesin tässä vain miettimään, että tilanne on aika vino, jos molemmille jää esimerkiksi käteen 2200€ verojen jälkeen, niin kuun vaihteessa rahojen siirryttyä mulle jää 1755 ja exällä se mun 455€ verotonta lisättynä palkkaansa on 2655€. Käytännössä siis lapsiin lasketaan kuluvaksi noin 900€ kuussa. Tai siis itse asiassa noin 22-26 päivässä, riippuen kuukaudesta, koska osanhan lapset ovat siis minun luonani. En vaan keksi mitenkään, että millä helvetin matiikalla kahteen pieneen lapseen saa moisen summan kulumaan? Lisäksi exälle luonnollisesti tulee about 200€ edestä lapsilisiä joka kuukausi.

Sosiaalitoimistoon varasin ajan tuossa reilut kaksi vuotta sitten, koska olin muuttamassa uuden puolison kanssa yhteen ja sen hetkisten asuntojen myynti ja uuden osto ei menneet niinkuin elokuvissa, vaan oma asuntoni meni kaupaksi heti ja puoliso joutui myymään omaansa pidempään. Uudesta asunnosta maksoimme omasta asunnostani saamillani rahoilla myyntihinnan, jolloin uudesta asunnosta lankesi maksettavaksi kuukausittain rahoitusvastike siksi aikaa kun puoliso myi omaa asuntoaan ja sieltä saatavilla rahoilla saisi loput maksettua. Menin siis exän kanssa sossulle kyselemään, että olisiko mahdollista väliaikaisesti pienentää elatusmaksua, koska ylimääräisiä kuluja on nyt noin 1000€ kuussa siihen asti kun puolison asunto menee kaupaksi. Sossutäti laskeskeli aikansa, jonka jälkeen totesi, että minun pitäisi maksaa noin 650€ kuussa. "Ei ole kohtuullista, että asumismenoihin menee noin paljon rahaa" oli perustelu. Onneksi puolison kämppä lopulta meni ja sai tuon rahoitusvastikkeen pois kummittelemasta.

Lisäksi laskelmissa toki huomioidaan se, että exä lapsineen "joutuu" asumaan neljän makkarin lämpimällä tallilla varustetussa omakotitalossa. Se, että itse lasten myötä jouduin puolisoni kanssa ostamaan 50 000€ kalliimman kolmion, vaikka kaksiossakin olisimme ilman lapsia pärjänneet, ei luonnollisesti vaikuttanut mihinkään.

Tuossa kummallisessa keskustelutilaisuudessa tuli myös toinen korvaani särähtänyt lausahdus, kun sossutäti katsoi exääni silmiin ja totesi, että "Valitettavastihan emme tiedä kuinka paljon miehelläsi on omaisuutta". Ikäänkuin ainoastaan minun omaisuuteni olisi asia joka vaikuttaa elatuksen määrään? Siinä, että exän omaisuudesta ei ollut myöskään sen enempää havaintoa, ei ollut ainakaan mitään valitettavaa. Noista järkytyksistä toivuttuani laitoin sossutädille hieman kitkerähkön palautteen sähköpostiin.

Tällä hetkellä maksan jollain indeksillä kerran korotetun 455€ kuukausittain. Tympäsee vaan kun menee tilipäivänä aina kaikki mitä tulee, ei paljoa säästöön jää. Exä kävi taannoin 1000€ Aasian lomalla viikon. Äkkiä laskeskelisi 1+1 näistä, mutta en tiedä kannattaako, alkaa vaan entistä enemmän vituttaa. Lisäksi exä on käsi ojossa nykyään melkein joka kuukausi, kun pitää maksaa pojan lätkämaksuja ja tytön uimakouluja ym. Ja itse ei kehtaa olla sitten noista osaa maksamatta kun tietää, että sillä on aina se ässä hihassa, että "Nojoo, lähdetäämpä laskettamaan tuonne sossulle se sun oikea elatusmaksun määrä".

Omasta mielestäni systeemi on täysin epäoikeudenmukainen, onneksi enää reilut 12 vuotta tätä jäljellä.

Onko muilla vastaavia kokemuksia asiasta? Onko noille epäoikeudenmukaisille laskelmille ja hieman feministisille sosiaalivirkailijoille mitään tehtävissä?
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers

Lisätään tuohon 900€ kuussa vielä todennäköisesti lasten äidille maksettavat lapsilisät, jolloin lapsia varten olisi noin 1100€ kuussa. Lisäksi ei kai mikään sossuvirkailija noita elatusmaksujen suuruuksia päätä vaan "Elatusavun määrä ja sen suorittamistapa määritetään vanhempien tekemällä ja lastenvalvojan vahvistamalla sopimuksella tai tuomioistuimen tuomiolla.". Kaverini ainakin oli muutama vuosi sitten vastaahkossa tilanteessa käräjien sovitteluistunnossa, jossa homma lopulta saatiinkin sovittua.
 
Ei varmaankaan ole, jos et pelaa kovaa kovaa vastaan.

Oletan, että vuorotöissä et ole uraohjus vaan "ns. tavallisissa töissä".

Heittäydy oravanpyörästä, lopeta työt, myy kämppä ja muuta yhteiskunnan maksamaan vuokrakämppään. Vittuile feminatseille niiden omilla aseilla. Tosin siinä helposti tuhoaa oman riippumattoman talouden, mutta se on miten asiat näkee. Ja jos omaisuutta on, muuta vaikka ulkomaille (halpamaahan). 12 vuoden päästä sitten taas töihin.

Asioita voi pyöritellä aivan miten haluaa. Haluatko sinä tehdä orjatöitä (1700 € palkka) ja antaa ex-vaimon nauttia hedelmät?

Miehet keskimäärin ovat nössöjä eivätkä uskalla laittaa femakkoja tekemättömään paikkaan. Yleensä lapsien ajattelu tämän estää. Jäähän heille edelleenkin se "vastuullinen" vanhempi. Ja tarvittaessa voi ilmoittaa tällaisen vaihtoehdon exällesi.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Tuosta laskuri jonka antamasta tuloksesta yleensä neuvotteluihin lähdetään
Elatusapulaskuri — Sosiaalikollega

Tuo 455 € kuulostaa näin ilmoitetut asianhaarat (sinulla kaveri jakamassa asumiskustannuksia, hänellä ilmeisesti ei, lapsilla harrastuksia jne.) miettien hyvinkin kohtuulliselta ja jos asiaa lähtisi vääntämään, todennäköisesti saisit lisää maksettavaa.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
En löytänyt aiheesta omaa ketjua hakukoneella, niin ajattelin avata ikioman. Jos joku ketju on kuitenkin jossain olemassa, niin tämän saa siirtää ilman muuta sinne.

Oma kokemukseni asian tiimoilta on perinteinen. Kaksi lasta, vaimo pelasi korttinsa sillä tavalla, että itselleni ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kävelemään. Tästä aikaa reilut kolme vuotta. Itselläni on epäsäännöllinen vuorotyö, joten 50/50 huoltajuus ei sen takia onnistu. Työvuorot käytännössä aina joko alkavat tai loppuvat 01-05 aikaan yöllä, joten lasten kuskaaminen kouluun / päiväkotiin on sula mahdottomuus jos sattuu työpäivä. Meillä on yhteishuoltajuus ja aina vuorolistan ilmestyessä sovimme lasten yöpymiset neljän viikon jaksolle. Keskimäärin öitä tulee 4-8 kuukaudesta ja lasten / omista menoista riippuen. Lapset nyt 8 ja 5 vuotiaita.

Keskenään sovimme alunperin elatuksen määräksi 450€, nykyään indeksillä korotettuna 455€, emme käyneet siis aluksi sosiaalitoimistossa ollenkaan laskemassa tuota summaa.

Tällä hetkellä itselläni ja exälläni on palkat aikalailla samansuuruiset, molemmilla 2800-2900 tienoilla brutot per kuukausi. Itselleni tietty tulee noita haittalisiä (yöt, viikonloput ja ylityöt) päälle. Rupesin tässä vain miettimään, että tilanne on aika vino, jos molemmille jää esimerkiksi käteen 2200€ verojen jälkeen, niin kuun vaihteessa rahojen siirryttyä mulle jää 1755 ja exällä se mun 455€ verotonta lisättynä palkkaansa on 2655€. Käytännössä siis lapsiin lasketaan kuluvaksi noin 900€ kuussa. Tai siis itse asiassa noin 22-26 päivässä, riippuen kuukaudesta, koska osanhan lapset ovat siis minun luonani. En vaan keksi mitenkään, että millä helvetin matiikalla kahteen pieneen lapseen saa moisen summan kulumaan? Lisäksi exälle luonnollisesti tulee about 200€ edestä lapsilisiä joka kuukausi.

Sosiaalitoimistoon varasin ajan tuossa reilut kaksi vuotta sitten, koska olin muuttamassa uuden puolison kanssa yhteen ja sen hetkisten asuntojen myynti ja uuden osto ei menneet niinkuin elokuvissa, vaan oma asuntoni meni kaupaksi heti ja puoliso joutui myymään omaansa pidempään. Uudesta asunnosta maksoimme omasta asunnostani saamillani rahoilla myyntihinnan, jolloin uudesta asunnosta lankesi maksettavaksi kuukausittain rahoitusvastike siksi aikaa kun puoliso myi omaa asuntoaan ja sieltä saatavilla rahoilla saisi loput maksettua. Menin siis exän kanssa sossulle kyselemään, että olisiko mahdollista väliaikaisesti pienentää elatusmaksua, koska ylimääräisiä kuluja on nyt noin 1000€ kuussa siihen asti kun puolison asunto menee kaupaksi. Sossutäti laskeskeli aikansa, jonka jälkeen totesi, että minun pitäisi maksaa noin 650€ kuussa. "Ei ole kohtuullista, että asumismenoihin menee noin paljon rahaa" oli perustelu. Onneksi puolison kämppä lopulta meni ja sai tuon rahoitusvastikkeen pois kummittelemasta.

Lisäksi laskelmissa toki huomioidaan se, että exä lapsineen "joutuu" asumaan neljän makkarin lämpimällä tallilla varustetussa omakotitalossa. Se, että itse lasten myötä jouduin puolisoni kanssa ostamaan 50 000€ kalliimman kolmion, vaikka kaksiossakin olisimme ilman lapsia pärjänneet, ei luonnollisesti vaikuttanut mihinkään.

Tuossa kummallisessa keskustelutilaisuudessa tuli myös toinen korvaani särähtänyt lausahdus, kun sossutäti katsoi exääni silmiin ja totesi, että "Valitettavastihan emme tiedä kuinka paljon miehelläsi on omaisuutta". Ikäänkuin ainoastaan minun omaisuuteni olisi asia joka vaikuttaa elatuksen määrään? Siinä, että exän omaisuudesta ei ollut myöskään sen enempää havaintoa, ei ollut ainakaan mitään valitettavaa. Noista järkytyksistä toivuttuani laitoin sossutädille hieman kitkerähkön palautteen sähköpostiin.

Tällä hetkellä maksan jollain indeksillä kerran korotetun 455€ kuukausittain. Tympäsee vaan kun menee tilipäivänä aina kaikki mitä tulee, ei paljoa säästöön jää. Exä kävi taannoin 1000€ Aasian lomalla viikon. Äkkiä laskeskelisi 1+1 näistä, mutta en tiedä kannattaako, alkaa vaan entistä enemmän vituttaa. Lisäksi exä on käsi ojossa nykyään melkein joka kuukausi, kun pitää maksaa pojan lätkämaksuja ja tytön uimakouluja ym. Ja itse ei kehtaa olla sitten noista osaa maksamatta kun tietää, että sillä on aina se ässä hihassa, että "Nojoo, lähdetäämpä laskettamaan tuonne sossulle se sun oikea elatusmaksun määrä".

Omasta mielestäni systeemi on täysin epäoikeudenmukainen, onneksi enää reilut 12 vuotta tätä jäljellä.

Onko muilla vastaavia kokemuksia asiasta? Onko noille epäoikeudenmukaisille laskelmille ja hieman feministisille sosiaalivirkailijoille mitään tehtävissä?

Koettu tämmöinen tilanne. Eiku kovaa vastaan ja suostut vaan siihen kelan maksua vastaavaan summaan. Näin itse olen toiminut, lapsiin toki menee enemmän mutta ne hoidan mielelläni ihan itse enkä kierättämällä rahaa äidin kautta.
 

Joonatan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuosta laskuri jonka antamasta tuloksesta yleensä neuvotteluihin lähdetään
Elatusapulaskuri — Sosiaalikollega

Tuo 455 € kuulostaa näin ilmoitetut asianhaarat (sinulla kaveri jakamassa asumiskustannuksia, hänellä ilmeisesti ei, lapsilla harrastuksia jne.) miettien hyvinkin kohtuulliselta ja jos asiaa lähtisi vääntämään, todennäköisesti saisit lisää maksettavaa.

Tää laskuri on hyvin tuttu itselleni kyllä. Ja sekin on tiedossa, että jos lähtisin vääntämään asiasta, niin lisää tulisi maksettavaa. Ei noissa mitään epäselvää. Kysymys kuuluukin, että mikä on kohtuullista ja miksi järjestelmä heittelee tuollaisia summia ja millä perusteilla? Itse muistan kun asuin lasten ja exän kanssa samassa taloudessa, makselin laskut, pyöritin perheen taloutta ja voin vannoa, että lähimainkaan tuhatta euroa ei lapsiin mennyt kuukaudessa. Toki sen jälkeen on esimerkiksi vanhemmalla lapsella harrastusmaksuja enemmän, mutta toisaalta päiväkotimaksut ovat jääneet pois.

Sehän on selvää, että eron tullessa molemmilla osapuolilla menot kasvavat. Tässä vain kun omin silmin havannoi tätä tilannetta ja huomaa, että itsellä ei juurikaan ylimääräistä jää lapaseen ja exä tekee pari ulkomaanreissua vuodessa, niin ei voi välttyä kysymästä, että johtuuko tuo ainoastaan exän sinänsä varsin ansiokkaasta ja suhteellisen pihistä elämäntyylistä vai jostain muusta.

Ilmeisestihän noita maksuja voi suorittaa ostamalla lapsille jotain tarpeellista ja pitämällä kuitit tallessa. Siis ostaa vaikka 100€ vaatteita tms ja vähentää maksuista. En ole tuota koskaan harrastanut, mutta tuolla tavalla voisi ainakin varmistua siitä, että rahat tulee käytettyä oikeisiin asioihin.
 

Joonatan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oletan, että vuorotöissä et ole uraohjus vaan "ns. tavallisissa töissä".

Jep, ihan normiduunari esimiesasemassa, ei kiinnostusta tästä mihinkään edetä. Palkka ookoo ja työt ookoo, sen puoleen ei valittamista.

Heittäydy oravanpyörästä, lopeta työt, myy kämppä ja muuta yhteiskunnan maksamaan vuokrakämppään. Vittuile feminatseille niiden omilla aseilla. Tosin siinä helposti tuhoaa oman riippumattoman talouden, mutta se on miten asiat näkee. Ja jos omaisuutta on, muuta vaikka ulkomaille (halpamaahan). 12 vuoden päästä sitten taas töihin.

Asioita voi pyöritellä aivan miten haluaa. Haluatko sinä tehdä orjatöitä (1700 € palkka) ja antaa ex-vaimon nauttia hedelmät?

Miehet keskimäärin ovat nössöjä eivätkä uskalla laittaa femakkoja tekemättömään paikkaan. Yleensä lapsien ajattelu tämän estää. Jäähän heille edelleenkin se "vastuullinen" vanhempi. Ja tarvittaessa voi ilmoittaa tällaisen vaihtoehdon exällesi.

Vähän turhan radikaaleja ratkaisuja itselleni. Vaikka tässä vähän kärvistelläänkin, niin silti ookoo työt ja se, että näkee lapsia säännöllisesti on isompi asia kuin se, että saisi näyttää femakoille persettä tuhoamalla oman elämänsä siinä sivussa.
 

Carlos

Jäsen
Tuota... ei nyt millään pahalla mutta herranjestas minkälaisia vanhempia täällä on. Suomessa on itse asiassa nämä elarit käytännössä olemattomia, on maita jossa perheenisä eron tullessa joutuu maksamaan jopa 70% tuloistaan ja myöhemmin eläkkeestään sille exälle. On lapset sitten minkä ikäisiä tahansa. Ei kannata ottaa montaa eroa.

Toisekseen jos ne lapset ovat sillä äidillä 22-26 päivää kuukaudessa, niin kai siihen nyt voi herranjestas vähän jotain tuntipalkkaakin laskea exälle lasten hoidosta? Kaksi lasta, vieläpä harrastavia lapsia ja jopa niinkin vaativaa ja kallista lajia kuin jääkiekko, niin kyllä se ihan täyspäivätyöstä käy. Eikä taatusti ole halpaa. Itse sen sijaan saat vuorotyösi ansiosta hengailla aika vapaata ja huoletonta elämää. Pelkästään se kuulostaa jo minusta hyvinkin epäreilulta.

Jotenkin tämä nyt hiukan kuulostaa siltä että on erittäin paljon vain toinen puoli tarinaa tarjolla. On tullut tehtyä tenavia jonkun kanssa, sitten ei olekaan enää kivaa, niin pitäisi pystyä jatkamaan elämää kuin ei mitään olisi koskaan tapahtunut, uutta matoa vaan koukkuun, ehkä lisää lapsiakin jotka voi sitten taas lempata kun ei ole enää kivaa?

Ero lapsiperheessä on aina erittäin iso, vakava ja kallis asia, ylipäätänsä sen ei pitäisi tapahtua muuta kuin ääritapauksessa. Sen kuuluukin sattua ja tuntua ja olla ihan helvetin vaikeaa ja ihan helvetin pitkään, ihan niinkun nillä lapsilla jotka kärsii siitä traumasta lopun elämäänsä. Jos oikeasti lähinnä maksat sen vitun "indeksikorjatun" 455EUR / kk ilman muita vastuita ja huolia ja murheita, niin kyllä helpolla pääset, itse en kehtaisi valittaa. Sääliksi käy oikeasti lapsiasi ja sitä exää, ihan sama miten paha bitch on kyseessä ja mitä teki että oli pakko ottaa ero.

Lähde vaikka siitä liikkeelle, että mikä olisi ollut mielestäsi reilua silloin kun olitte vielä rakastuneita? Veikkaan että olisit halukas tulemaan aika paljon enemmän vastaan. Ja pojan kiekkomaksut? Tulee varmaan tosi läheinen suhde poikaasi kun koko lapsuus hoetaan korvaan että "isäs ei halua maksaa sun harrastuksia nyt kun sillä on uus perhe ja se ei enää rakasta meitä". Ja veikkaan että eron kokeneelle lapselle joku harrastus tyyliin jääkiekko voi olla hyvinkin se ainoa henkireikä ja ilon antaja elämässä, minkä avulla jaksaa taas mennä maanantaina kouluunkin. Puhumattakaan sitten teini-iästä kun ei tarvitse hajotella bussipysäkkejä. Tykkäätkö oikeasti omista lapsistasi noin vähän? Oma elämänmukavuus menee sen edelle että lapsilla ei tarvitse olla harrastuksia. Father of the year, miten ihmeessä kukaan edes päästää tommoisen helmen menemään?

Tiedän kyllä miten vittumaisia ja epäreiluja naiset osaavat olla, mutta oikeasti, sulla on lapset, niitä ei saa peruttua. Ja siksi toisekseen, se mitä se sun exä tekee ja missä käy kenen kanssa ja mitenkäkin kalliilla lomalla ei kuulu sulle pätkän vertaa, sillä on oma elämä nyt - ja sulla toivonmukaan oma myös.

Kertoo kyllä kaiken olennaisen ajan hengestä, ja ihmisten henkisestä köyhyydestä, sori vaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Täytyy kompata nimimerkkiä @Carlos ja ihmettelen, miten 455 euroa noin 2 900 euron netosta kahdesta lapsesta on jotain sellaista, mikä saa avautumaan epäkohdasta. Sillä ei makseta juuri mitään. Nyt kun lapset ovat jo vanhempia, kuluja todella riittää. Lisäksi perusvastuu kaikesta on lasten äidillä, jonka tehtävä on pyörittää arkea lasten kanssa silloinkin, kun se ei miehelle sovi.
 

Joonatan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Blaa blaa blaa

Jaahas, sieltähän tuli täyslaidallinen. Hupsista perkele. En tiedä nyt mitä oot vetänyt, mutta mulle kans, jos noin hyvin toimii. Koitan nyt parhaani mukaan aukoa muutamia juttuja tuosta viestistäsi, jos vaikka aukeaisi.

Toisekseen jos ne lapset ovat sillä äidillä 22-26 päivää kuukaudessa, niin kai siihen nyt voi herranjestas vähän jotain tuntipalkkaakin laskea exälle lasten hoidosta?

Tuntipalkkaa? Lueskelen tässä samalla tuota oikeusministeriön ohjetta elatusavun suuruuden määrittelemisessä ihan mielenkiinnosta. Siellä ei ainakaan toistaiseksi ole mainittu mitään siitä, että omien lastensa hoitamisesta tulisi saada tuntipalkkaa. Itsellenikään ei maksettu tuntipalkkaa samassa taloudessa asuessani lasten hoitamisesta. Ja jos exä nyt välttämättä haluaa hoitaa lapsiamme ilman minua samassa taloudessa, niin kait se on sen oma valinta.

Jotenkin tämä nyt hiukan kuulostaa siltä että on erittäin paljon vain toinen puoli tarinaa tarjolla. On tullut tehtyä tenavia jonkun kanssa, sitten ei olekaan enää kivaa, niin pitäisi pystyä jatkamaan elämää kuin ei mitään olisi koskaan tapahtunut, uutta matoa vaan koukkuun, ehkä lisää lapsiakin jotka voi sitten taas lempata kun ei ole enää kivaa?

Jeps. Tenavien tekemistä en kadu tietenkään, iso asia mun elämässä tälläkin hetkellä. Vaikka asiat menikin exän kanssa vituiksi, niin eihän noita samoja lapsia tietenkään kenenkään muun kanssa olisi tullut. Ja sanotaan nyt ihan tiedoksi, että kaikista parisuhteessa tapahtuneista asioista huolimatta olin valmis nimenomaan lasten takia jatkamaan yhdessä. Tuota vaihetta kesti jonkun kuukauden, kunnes exä jäi kiinni asioista, jotka oli ehdottomasti omalta osaltani ehtona suhteen jatkumiselle / loppumiselle. En koe lempanneeni lapsiani millään tavalla. Koen lähteneeni täysin toimimattomasta parisuhteesta, jossa vastapuolella ei ollut minkäänlaista halua elää perheenä yhdessä saatikka edes vaivautua yrittämään asioiden korjaamista silloin kun se oli mahdollista. Lasten kanssa pyrin olemaan niin paljon kuin mahdollista, myös noiden minulle merkittyjen aikojen ulkopuolella.

Jos oikeasti lähinnä maksat sen vitun "indeksikorjatun" 455EUR / kk ilman muita vastuita ja huolia ja murheita, niin kyllä helpolla pääset, itse en kehtaisi valittaa. Sääliksi käy oikeasti lapsiasi ja sitä exää, ihan sama miten paha bitch on kyseessä ja mitä teki että oli pakko ottaa ero.

No eihän ne maksut tuohon tietenkään lopu. Joka kuukasihan noita harrastusmaksuja tulee enemmän tai vähemmän maksettua + luonnollisesti kaikki mitä menee lasten ollessa mun luona. Ja vastuut ja huolet taloudellisten asioiden ulkopuolella luonnollisesti jatkuvat niinkuin aikana ennen eroakin. Sulla on ilmeisen vahva näkökanta kyllä tähän asiaan. Niinkuin jo aiemminkin sanoin, niin ainoa asia mikä tässä mietityttää on noiden laskureiden ym menetelmien antamat summat, jotka tuntuvat perustuvan omiin kokemuksiini verrattuna sangen kummallisiin seikkoihin. Jos nämä taloudelliset luvut ei mene lähellekään oikein, niin kait sen saa ääneen sanoa?

Tulee varmaan tosi läheinen suhde poikaasi kun koko lapsuus hoetaan korvaan että "isäs ei halua maksaa sun harrastuksia nyt kun sillä on uus perhe ja se ei enää rakasta meitä"

A) Minä maksan elatuksen lisäksi oman osani noista harrastusmaksuista, toki jos ne tuosta paljon nousee, niin pitää nostaa kädet pystyyn tai olla itse syömättä.
B) Minulla ei ole uutta perhettä
C) Kyllä, rakastan lapsiani

Ihan vaan jo tuon edellisen lainauksen sisällön perusteella tekee mieli taas kysyä, että mitä tajunnanlaajentajia vedät? Vai onko luetun ymmärtäminen jotenkin erityisen haasteellista?

Oma elämänmukavuus menee sen edelle että lapsilla ei tarvitse olla harrastuksia. Father of the year, miten ihmeessä kukaan edes päästää tommoisen helmen menemään?

Hmm? Ei, oma elämänmukavuus ei mene lasten harrastusten edelle. Tahtoo vaan näyttää siltä, että kun itse kaupassa miettii että ostasko Rainbowta vai euroshopperia, niin samalla kännykän facebookkifeediin pamahtaa exän lomakuva jostain Balilta. Kohtuullisuutta tässä vaan mietin. Ja eihän se tosiaan mulle kuulu, niinkuin sanoit, menkööt jos kerran on pinkka kunnossa. Ja miksipä se ei olisi kunnossa kun itse varsin hyvin tietää mitä exän ja lasten elämä maksaa versus mitä tienaa kaikkine verottomine tulonsiirtoineen ja lisineen.

Tuli sen verta monta rimanalitusta ja suoraa asiatonta syytöstä sulla tuossa viestissä, että toivoisin näkeväni noita jatkossa vähemmän. Asialliseen keskusteluun mielelläni osallistun jatkossakin.
 

Joonatan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
455 euroa noin 2 900 euron netosta

Mistä nämä luvut on peräisin? Bruttopalkkahan mulla on karvan alle 2800 + lisät - verot ym. TEL LEL jne. Lisien vaikutus vaihtelee kuukausittain, mutta pääsääntöisesti lapaseen jäävä osa on 2200-2500 välissä. Tuosta asuntolainat, autolainat, elatusmaksut, vastikkeet ym pakolliset ja kuukauden ruokamenot pois, niin ei jää yhtään liikaa. Toki jos on tarkoituskin, että etävanhempi vetää kuukauden muutamalla satasella läpi exän vetäessä pina coladaa toisella puolen palloa, niin sittenhän tämä toimii oikein hienosti. Tuo oman työn epäsäännöllisyys luonnollisesti vaikuttaa, koska parempina kuukausina käteen jää enemmän kuin huonompina. Joskus saattaa jopa saada jotain säästöön.

Ja ennekuin joku tulee viisastelemaan, niin kyllä, auto on välttämättömyys töissäkäymiselle, koska julkiset eivät kulje noihin kellonaikoihin. Exällä myös aikalailla samanlainen taloudellinen tilanne, eli asunto -ja autolaina jne.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Tällä hetkellä maksan jollain indeksillä kerran korotetun 455€ kuukausittain. Tympäsee vaan kun menee tilipäivänä aina kaikki mitä tulee, ei paljoa säästöön jää. Exä kävi taannoin 1000€ Aasian lomalla viikon. Äkkiä laskeskelisi 1+1 näistä, mutta en tiedä kannattaako, alkaa vaan entistä enemmän vituttaa. Lisäksi exä on käsi ojossa nykyään melkein joka kuukausi, kun pitää maksaa pojan lätkämaksuja ja tytön uimakouluja ym. Ja itse ei kehtaa olla sitten noista osaa maksamatta kun tietää, että sillä on aina se ässä hihassa, että "Nojoo, lähdetäämpä laskettamaan tuonne sossulle se sun oikea elatusmaksun määrä".

Omasta mielestäni systeemi on täysin epäoikeudenmukainen, onneksi enää reilut 12 vuotta tätä jäljellä.

Onko muilla vastaavia kokemuksia asiasta? Onko noille epäoikeudenmukaisille laskelmille ja hieman feministisille sosiaalivirkailijoille mitään tehtävissä?

Kyllähän se omasta mielestänikin on epäoikeudenmukainen, vaikka muut mitä sanovat. En osaa muuta neuvoa kuin että jos exäsi kävi 1000€ reissussa, niin sinun kannattaa siitä mainita näissä tapaamisissa, joissa päätetään elatusmaksusi suuruudesta. Ainakin eräs tuttuni puoliso (nainen) sai lypsettyä lisää rahaa kaveriltani, kun sai tietää tämän käyneen ulkomaanmatkalla sillä verukkeella, että kaverillani on varaa käydä ulkomailla ja on täten ylimääräistä varallisuutta. Kannattaa kokeilla onnistuuko se toisinkin päin. Ainakaan enempää en sinun maksaisi mitä on jo päätetty. Jos exäsi sitä yrittää, kannattaa ottaa tämän reissut puheeksi, ettei tämä tarvitse sinulta lisää kuin mitä on sovittu, koska hänellä on omaakin varallisuutta yllin kyllin matkusteluun tms. johon sinulla ei ole.
 
K

kiwipilot

@Carlos: vaikutat harvinaisen mulkulta tyypiltä; siis sellainen itseriittoinen vittupää joka ei ole koskaan väärässä - omasta mielestään. Ympärilläolijat toki hymähtelevät tuolle besserwisseröinnille säälinsekaisesti, viitsimättä siitä sinulle suoraan sanoa. Tuota suoltamaasi ylimielistä paskaahan on saanut palstalta lukea jo vuosien ajan. Eli sinänsä tuo tämänkertainen yrjö ei pahemmin yllätä.
 

Carlos

Jäsen
Tuntipalkkaa? Lueskelen tässä samalla tuota oikeusministeriön ohjetta elatusavun suuruuden määrittelemisessä ihan mielenkiinnosta. Siellä ei ainakaan toistaiseksi ole mainittu mitään siitä, että omien lastensa hoitamisesta tulisi saada tuntipalkkaa. Itsellenikään ei maksettu tuntipalkkaa samassa taloudessa asuessani lasten hoitamisesta. Ja jos exä nyt välttämättä haluaa hoitaa lapsiamme ilman minua samassa taloudessa, niin kait se on sen oma valinta.

Niin, eikös se sun exä hoida niitä lapsia pääasiassa sen takia että herralla itsellään on se vuorotyö? Eikä sen takia että haluaa, vai onko teillä joku kolmaskin mahdollinen vaihtoehto? Ihan sama mitä jossain oikeusministeriön laskureissa sanotaan, mutta harrastavien lasten hoitaminen, ruokkiminen, pukeminen, koulunkäyminen, siivoaminen ja harrastuksiin ajo on todellakin työtä - aikaavievää sellaista. Silloin kun kaikki menee hyvin. Sitten kun tulee sairastumisia, luunmurtumia, sydänsuruja, tappeluita, koulukiusaamista, ja kaikkea muuta normiarkeen kuuluvaa - menee aikaa koko ajan vaan enemmän. Etkö oikeasti anna tälle ihan hemmetin isolle työmäärälle mitään arvoa? No entäs sitten kun exäsi päättää joku kaunis päivä jättää lapset hakematta luotasi ja ilmoittaa Facebookissa että muuttaa Alejandron kanssa Balille? Onnea saada joku pyörittämään tuota sirkusta ilmaiseksi. Mutta eihän siitä tarvitse maksaa oikeusministeriön mukaan, vai?

Niinkuin jo aiemminkin sanoin, niin ainoa asia mikä tässä mietityttää on noiden laskureiden ym menetelmien antamat summat, jotka tuntuvat perustuvan omiin kokemuksiini verrattuna sangen kummallisiin seikkoihin. Jos nämä taloudelliset luvut ei mene lähellekään oikein, niin kait sen saa ääneen sanoa?

Vieläkään en kyllä ymmärrä että minkä verran olisi mielestäsi kohtuullinen elarimaksu, kaiken tännekirjoitetun perusteella? Jos siis se indeksikorjattu 455EUR ei ole edes lähellekään oikein?

A) Minä maksan elatuksen lisäksi oman osani noista harrastusmaksuista, toki jos ne tuosta paljon nousee, niin pitää nostaa kädet pystyyn tai olla itse syömättä.
B) Minulla ei ole uutta perhettä
C) Kyllä, rakastan lapsiani

Ihan vaan jo tuon edellisen lainauksen sisällön perusteella tekee mieli taas kysyä, että mitä tajunnanlaajentajia vedät? Vai onko luetun ymmärtäminen jotenkin erityisen haasteellista?

Meinaat ihan oikeasti että exäsi muistaa kertoa aina harrastusmaksuriidaan tullessa lapsillesi että "oikeastaan iskä kyllä maksaa näistä osansa tavallaan kuukausittain". Kyllä se tarina siellä lastesi pääasiallisessa kodissa on ihan toinen. Ihan vaan se että olet muuttanut jonkun uuden naisen kanssa yhteen on "iskän uusi perhe", kuuluu siihen lapsia tai ei. Älä aliarvioi naisia ja heidän manipulointikykyjään, ja miten se vaikuttaa sinun ja lastesi elämään. Ja minun "tajunnanlaajentaja" on ihan vaan maalaisjärki, joka syntyy oikeasta arjesta harrastavan lapsiperheen 24/7 -hulluudessa, jossa välttämättä joka viikko ei ole ollut aikaa miettiä että mitähän "minä" haluaisin, kuten esim. nukkua.

Hmm? Ei, oma elämänmukavuus ei mene lasten harrastusten edelle. Tahtoo vaan näyttää siltä, että kun itse kaupassa miettii että ostasko Rainbowta vai euroshopperia, niin samalla kännykän facebookkifeediin pamahtaa exän lomakuva jostain Balilta. Kohtuullisuutta tässä vaan mietin. Ja eihän se tosiaan mulle kuulu, niinkuin sanoit, menkööt jos kerran on pinkka kunnossa. Ja miksipä se ei olisi kunnossa kun itse varsin hyvin tietää mitä exän ja lasten elämä maksaa versus mitä tienaa kaikkine verottomine tulonsiirtoineen ja lisineen.

Ei nyt millään pahalla (oikeasti), mutta minkä hemmetin takia seuraat exääsi FB:ssa? Eikö olisi parempi ottaa vähän enemmän hajurakoa? Ja oikeasti, ei kannata miettiä exän raha-asioita, siitä ei seuraa mitään hyvä kenellekään, kaikkein vähiten sulle itselle. Ja eiköhän meistä ainakin melkein kaikki joudu miettimään ruokakaupassa käydessä että mihin on varaa ja mihin ei. Myös se exäsi. Ei siitä tarvitse katkeroitua.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mistä nämä luvut on peräisin? Bruttopalkkahan mulla on karvan alle 2800 + lisät - verot ym. TEL LEL jne. Lisien vaikutus vaihtelee kuukausittain, mutta pääsääntöisesti lapaseen jäävä osa on 2200-2500 välissä.

Lukihäriöstähän ne. Luin siis nettopalkaksi, en bruttopalkaksi.

Tuosta asuntolainat, autolainat, elatusmaksut, vastikkeet ym pakolliset ja kuukauden ruokamenot pois, niin ei jää yhtään liikaa. Toki jos on tarkoituskin, että etävanhempi vetää kuukauden muutamalla satasella läpi exän vetäessä pina coladaa toisella puolen palloa, niin sittenhän tämä toimii oikein hienosti. Tuo oman työn epäsäännöllisyys luonnollisesti vaikuttaa, koska parempina kuukausina käteen jää enemmän kuin huonompina. Joskus saattaa jopa saada jotain säästöön.

Eihän sitä jää liikaa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, jääkö liikaa, vaan sijoituksistasi lastesi elämään ja toissijaisesti siitä, että vastuu heistä käytännössä on exälläsi. Jos on säännöllistä harrastusta, sinne pitää kuskata eestaas ja järjestää niin, että on aikaa kuskaamiseen ja on rahaa harrastuksen maksamiseen. Toki voi harrastaa halvemmalla, mutta monet harrastukset maksavat yllättävän paljon. Itsellä on kokemusta lasten kanssa jääkiekosta, salibandysta, jalkapallosta, erilaisista leireistä niihin liittyen sekä monista paljon halvemmista, jotka kuitenkin syö vuositasolla satoja euroja per lapsi. Kalleimmissa satoja euroja per kuukausi.

Exä joutuu miettimään menonsa aina niin, että on lasten käytettävissä. Ellei sitten esim isovanhemmat hoida sen aikaa.

Ja ennekuin joku tulee viisastelemaan, niin kyllä, auto on välttämättömyys töissäkäymiselle, koska julkiset eivät kulje noihin kellonaikoihin. Exällä myös aikalailla samanlainen taloudellinen tilanne, eli asunto -ja autolaina jne.

Totta kai. Eihän tästä ole kyse, etteikö autoa tarvitse ja se on monille välttämätön.
 
Tällä hetkellä itselläni ja exälläni on palkat aikalailla samansuuruiset, molemmilla 2800-2900 tienoilla brutot per kuukausi. Itselleni tietty tulee noita haittalisiä (yöt, viikonloput ja ylityöt) päälle.


Jos sinä keran saat haittalisiä, niin miksi sinä kerrot meille bruttutulosi ilman niitä lisiä? Se on melkoisen irrelevanttia tietoa. Paljonko sinä oikeasti tienaat vuodessa?
 
Oma isäni maksoi ruokkoja nolla euroa kuukaudessa. Onneksi sillä ei ole lapsen elämisen kannalta mitään merkitystä, kun täällä Suomessahan kaikilla on perhetaustaan katsomatta ihan yhtäläiset mahdollisuudet pärjätä. Meillä ei ole täällä mitään sosiaaliluokkien välisiin rajoihin liittyviä esteitä olemassa.

Hieman kyllä huvitti, kun yhdelle työkaverilleni juttelin ruokoista ja tämä kysyi vilpittömän hämmentyneenä, että "ruokot, mitä ne on?" Joku voisi tuosta päätellä että kaveri tulee ihan eri maailmasta mutta eihän täällä Suomessa sellaisia ole.
 

Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Joonatan jos sinulla on huonot välit lapsiesi äitiin niin tilanne on ikävä, varsinkin kun tietää miten viranomaiset kohtelevat vanhempia. Sinuna säästäisin kuitit kaikista mitä maksat elatusmaksujen päälle, jos niitä oikeasti kertyy huomattavan paljon. Missään tapauksessa erotilanteissa ei ole koskaan tarkoitus se, että vanhemmista kumpikaan osapuoli kärsisi tilanteesta kohtuuttomasti, varsinkaan silloin jos ero on ns.siisti ja molemmat osapuolet sitoutuvat lasten elämään.
 
Viimeksi muokattu:

Carlos

Jäsen
@Carlos: vaikutat harvinaisen mulkulta tyypiltä; siis sellainen itseriittoinen vittupää joka ei ole koskaan väärässä - omasta mielestään. Ympärilläolijat toki hymähtelevät tuolle besserwisseröinnille säälinsekaisesti, viitsimättä siitä sinulle suoraan sanoa. Tuota suoltamaasi ylimielistä paskaahan on saanut palstalta lukea jo vuosien ajan. Eli sinänsä tuo tämänkertainen yrjö ei pahemmin yllätä.

Hienoa että jaksoit kuitenkin näinkin paljon antaa omaa aikaasi ja yritystä tähän aiheeseen, esimerkillistä tekstiä ja varsinkin erittäin mulkutonta. Sinäkin kuulut ihan tiettyyn kirjoittelijajoukkoon tällä palstalla - jonka jätän sen tarkemmin erittelemättä. Mutta hei ihan ilmaisena vinkkinä, ei hätää, voit pistää kaikki tyypit ignore-listalle joiden mielipiteet eivät käy yksiin sinun ajatusmaailmaasi kanssa! Tosin eipä kai sitten näitä palstojakaan enää tarvita jos ei mistään tarvitse väitellä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
@Cobol olen miettinyt pitkään, että onko sinulla jonkinlainen mammuttitauti? Oman näennäisen suuruutesi sokaisemana tahdot ottaa kantaa asiaan kuin asiaan, huolimatta siitä ettei edes välttämättä tiedetä mihin otetaan kantaa. Surullista mutta ei todellakaan tavatonta kaltaistesi hahmojen keskuudessa.

Mieti ihan rauhassa. En tosin usko, että sinun kyvyilläsi vieläkin pitempi miettiminen yhtään auttaa. Argumentointi kun elatusmaksuja koskevassa keskustelussa on yllä olevaa luokkaa.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Harrastus maksut voi myös hoitaa elareiden ulkopuolella sopimalla ja silloin kun niitä on. Meidän asiaa läpikäynyt toinen lastenvalvoja ilmaisi varsin hyvin sen että lapsiin liittyvät raha-asiat on parasta olla niin läpinäkyviä kun mahdollista. Ne kun saatiin hierottua kuntoon niin ihmeellisesti kaikenlainen riitelykin loppui ja lapsiin liittyvät asiat sujuu loistavalla yhteistyöllä.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Eikö noin lähtökohtaisesti lähivanhemman joka saa elatusapua pitäisi maksaa valtaosa harrastuskuluista jos ja kun lapsen ovat kuukaudesta melko vähän etävanhemman luona. Toki on eri asia jos muista syistä haluaa maksaa jne. tai jos sitten sovitaan joku muu maksujärjestely.

edit. tai tuolla laskurissahan on harrastuksen kulut esimerkiksi eli nehän lasketaan elatusmaksuun mukaan. Kannattaa laskea elatusmaksu noilla kuluilla ja katsoa onko oikein.

Siihen kysymykseen en itse oikein saa ottaa kantaa mikä on ns. oikea taso, en kyllä oikein usko että jos esim tuolla laskurilla lasketaan elatusmaksu ja sen mukaan mennään niin kovin helposti mitään suuria kohtuuttomuuksia tulee.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Harrastus maksut voi myös hoitaa elareiden ulkopuolella sopimalla ja silloin kun niitä on. Meidän asiaa läpikäynyt toinen lastenvalvoja ilmaisi varsin hyvin sen että lapsiin liittyvät raha-asiat on parasta olla niin läpinäkyviä kun mahdollista. Ne kun saatiin hierottua kuntoon niin ihmeellisesti kaikenlainen riitelykin loppui ja lapsiin liittyvät asiat sujuu loistavalla yhteistyöllä.

Tämä on hyvä malli. Samanlaisen teimme aikanaan siten, että perusmaksu lyötiin virallisesti paperille kaupungin virastossa, ja muita maksuja maksoin sitten tilanteen mukaan. Enpä muista, että olisi ollut maksujen suhteen riitoja. Aluksi elatusmaksuista laskennallinen osa meni lapsen hoitoon työpäivinä, sitten harrastuksiin, matkoihin jne. Olennaista oli se, että puolin ja toisin avoimesti, jolloin riitoja ei ollut.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
@Cobol ero meillä on se, että toinen meistä osaa lukea ennen kommentoitia ja toinen ei.

Tämä pitää paikkansa. Lukihäiriö yllättää välillä ja siihen ei auta, vaikka kuinka luulee lukeneensa. Olen pariinkin kertaan todennut, että luen pahimmillaan sanan "vihreä" esimerkiksi sanaksi "virhe" ja siihen ei auta aina sekään, että luen tekstin uudelleen. Koita kestää ja pistä vaikka yv, jos koet pitkän pohdintasi asiassa johtaneen vähitellen kriisiavun tarpeeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös