Osallistu Telian Liiga-tuotteen kehitykseen – sana on vapaa!

  • 769 030
  • 5 070
Tila
Viestiketju on suljettu.

Tappara #27

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Äänistä on paljon keskusteltukin tässä ketjussa ja parempia halliääniä on monet toivoneet. Onneksi siihen on parannusta jo ensi kaudesta lähtien tulossakin. Mahdollisuutta poistaa selostusäänet on myös melko paljon toivottu ominaisuus, mutta tästä ei ole vielä tässä vaiheessa tietoa. Mielenkiintoisina ehdotuksina täällä on myös ehdotettu valmentajien, pelaajien tai vaihtoaitioiden mikittämistä.

Keskustelua selostajista on ollut mielenkiintoista seurata, kun monesti näissä tuntuu mielipiteet jakaantuvan aika hyvin. Toki selostus on tärkeä osa katselukokemusta, joten toivottavasti saadaan mahdollisimman hyvät. Paljon tulee itsekin seurattua urheilua, joten pakko kehua että paljon löytyy hyviä suomalaisia selostajia.

Niko / Telia

Selostusäänen poiskytkeminen on yksi tämän ketjun eniten mainituista toiveista. Ei pitäisi olla vuonna 2018 mahdotonta! Joten viepä nyt Niko terveisiä tekniikan pojille!

Vaihtoaitioiden/valmentajien mikittäminen ei tule tapahtumaan. Mitä järkeä siinä olisi että vastustajan esim. apuvalmentaja voi aikalisällä kuunnella vastustajan koutsin taktiikat? Lisäksi valmentajien ja pelaajien kielenkäyttö ei ole perheohjelma tasoa. Voin vain kuvitella kuinka eduskuntaa myöden keskustellaan jostain R.Summasen pedofiilihuudoista.

Ja sitten vielä tiedoksi teille jotka toivotte lehdistltilaisuuksia eetteriin, niin kaikilla paikkakunnilla ei järjestetä lehdistötilaisuutta. Esim. Tapparan isönnöimissä otteluissa ei ole lehdistötilaisuuksia vaan pelaajakäytävällä haastatellaan niin valmentajat kuin pelaajat yksittäin.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Ja sitten vielä tiedoksi teille jotka toivotte lehdistltilaisuuksia eetteriin, niin kaikilla paikkakunnilla ei järjestetä lehdistötilaisuutta. Esim. Tapparan isönnöimissä otteluissa ei ole lehdistötilaisuuksia vaan pelaajakäytävällä haastatellaan niin valmentajat kuin pelaajat yksittäin.
No sitten Tapparan pitää tulla 2010 luvulle sieltä 50 luvun touhuistaan, ei vaikuta ammattiorganisaatiolta moinen puuhastelu.
 
Roo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Philadelphia Flyers
Heitetään toivomuksena nykyistä laadukkaammat huippuhetkipätkät otteluista. Nykyisissä koosteissa ei muistaakseni näytetä juuri muuta kuin maalit ja korkeintaan 1 tai 2 muuta maalipaikkaa vaikka niitä olisi varmasti ollut enemmänkin. Välillä näitä tulisi katseltua mielenkiinnolla, jos ei ole nähnyt jotain kiinnostavaa ottelua. Nykyään ei kuitenkaan saa näistä koosteista oikein minkäänlaista kuvaa ottelun kulusta kun näytetään vain maalit ja niitä kelaillaan turhankin moneen otteeseen hidastuksena. NHL:stä tulee usein vahdattua aamusella tulospiilosta noin 8 minuutin pituiset otteluiden huippuhetket. Niistä voisi hyvin ottaa mallia tässä tapauksessa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tapparan isönnöimissä otteluissa ei ole lehdistötilaisuuksia vaan pelaajakäytävällä haastatellaan niin valmentajat kuin pelaajat yksittäin.

Kuten myös Ilves.. ja joukkueet ovat olleet nihkeitä pyynnöille erillisestä lehdistötilaisuudesta. Tätä pitäis vaan Liigan alkaa vaatimaan. Ja jotta siitä saataisiin TV show, niin toimittajien lisäksi sinne tulis valita aina 2 edustajaa kannattajayhdistyksistä. tulisi vähän tiukempia kysymyksiä (kun toimittajat ei voi "tuhota" uraansa näilä, vaan pitää pysyä väleissä). Varsinkin erotuomaritarkkailija juotusi vähän kovempaan rakoon. Draamaa...
 
Telia

Jäsen
Selostusäänen poiskytkeminen on yksi tämän ketjun eniten mainituista toiveista. Ei pitäisi olla vuonna 2018 mahdotonta! Joten viepä nyt Niko terveisiä tekniikan pojille!

Voin kertoa, että meidän tekniikan heput ja monet muutkin on lukeneet tätä ketjua mielenkiinnolla, vaikka itse olen hoitanut tätä kirjoittelua. Monilla kahvitauoilla tullut kollegoilta kommenttia, että täällä keskusteluissa ollut todella hyvää tarinaa ja loistavia ideoita tuotteen kehitykseen. Tämä alkava matka on niin pitkä, että jännittävä nähdä miten Liiga tulee kehittymään tulevina vuosina :)

Niko / Telia
 
Tappara #27

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No sitten Tapparan pitää tulla 2010 luvulle sieltä 50 luvun touhuistaan, ei vaikuta ammattiorganisaatiolta moinen puuhastelu.

Uskon että tamperelaisilla tämä johtuu siitä että pelataan edelleen Suomen vanhimmassa jäähallissa. Eli ei ole vain järkeviä tiloja 1965 takennetussa betonitöllissä. Eiköhän tämäkin asia uudella keskusareenalla ole toisin.

Tosin en ole lehdistötilaisuuksien varaukseton kannattaja. Olen nähnyt niin karmeita lehdistötilaisuuksia suomalaisittain toteutettuna, etten ole aivan varma olisiko niin ammattitaidottomasta sisällöstä riemua Telialle, ennemminkin myötähäpeää. Mutta jos näitä aletaan vahvasti kehittämään ja ne hoidetaan hyvin, niin ehdottomasti peukku tälle! Toinen asia on se että jos järjestetään ”suuri” lehdistötilaisuus ja paikalla on 2-3 toimittajaa, niin onko sille tilausta. Eli onko Suomessa tilausta sellaiselle lehdistötilaisuudelle jota kuluttajina kaipaamme? Vai riittäisikö että valmentajat velvoitettaisiin antamaan Telialle jokaisen ottelun jälkeen haastattelu vierekkäin ja molemmille luurit päähän..
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Timonen asuu tietääkseni Jenkeissä, mutta Saari ja mahdollisesti peliuran loputtua TRuutu kannattaa yrittää värvätä Telian porukkaan.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Heitetään toivomuksena nykyistä laadukkaammat huippuhetkipätkät otteluista. Nykyisissä koosteissa ei muistaakseni näytetä juuri muuta kuin maalit ja korkeintaan 1 tai 2 muuta maalipaikkaa vaikka niitä olisi varmasti ollut enemmänkin. Välillä näitä tulisi katseltua mielenkiinnolla, jos ei ole nähnyt jotain kiinnostavaa ottelua. Nykyään ei kuitenkaan saa näistä koosteista oikein minkäänlaista kuvaa ottelun kulusta kun näytetään vain maalit ja niitä kelaillaan turhankin moneen otteeseen hidastuksena. NHL:stä tulee usein vahdattua aamusella tulospiilosta noin 8 minuutin pituiset otteluiden huippuhetket. Niistä voisi hyvin ottaa mallia tässä tapauksessa.
Noita pidempiä NHL-mallisia koosteita liputtaisin minäkin. Ja lisämainintana koosteisiin pelikello näkyviin. Noissa Ruudun koosteissa ei koskaan tiedä missä vaiheessa ottelua mennään, erän vaihtumisen huomaa vain päiden vaihtumisesta.
 
sergo91

Jäsen
Onko asiasta siis varmaa tietoa mihin kaikkialle tulee pelit saataville? Kiinnostaisi Elisa Viihteen katsojana mitä tehdä tulevaisuudessa näille asioille.
 
Telia

Jäsen
Onko asiasta siis varmaa tietoa mihin kaikkialle tulee pelit saataville? Kiinnostaisi Elisa Viihteen katsojana mitä tehdä tulevaisuudessa näille asioille.

Tähän löytyy oikeastaan vastaus jo tuosta viikko sitten julkaistusta Jatkoajan artikkelista.

"Yksi paljon intohimoja keskustelussa herättänyt aihe oli Telian tulevan tuotteen saatavuus muiden operaattoreiden kautta. Se ei tule olemaan saatavilla televisiopakettina muiden kaapeli-, antenni- tai satelliitti-TV-operaattorien kautta.

Miten aiotte varmistaa, että kaikki halukkaat saavat liigalätkän tilattua ja katsottua?
− Jokaiselle löytyy tapa katsoa pelejä television isolta ruudulta. Liiga tulee tarjolle muun muassa Telian kaapeli-TV:n kautta ja Telian mediaboksilla laajakaistan kautta. Otteluja voi katsoa tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla, ja isolle ruudulle matsit saa myös Chromecastilla ja Apple TV:llä."

Eli tiivistettynä. Liiga ei tule näkymään mitenkään tuon Elisa Viihteen kautta, mutta se ei tarkoita että olisit pakotettu vaihtamaan sitä mihinkään. Käytännössä sinulla on mahdollisuus hankkia rinnalle meidän mediaboksi tai Telia TV -sovellus (tietokoneelle, älypuhelimelle, tabletille).

Niko / Telia
 
M.Lemieux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Pittsburgh Penguins
Mites Smart TV-appi, mistä tälläkin hetkellä yli 80 vuotias isoisäni pelejä katselee?
 
Forest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Forest, Bruins

Mitäs tämä mediaboxi sitten tulee maksamaan ? Ja jos lisäksi on tarvetta esim. mökillä katsella pelejä (Telia TV -sovellusta käyttäen), niin tuleeko tämä erikseen veloitettavaksi mediaboxitilauksesta riippumatta ?. Ei enää välttämättä kovin halpaa..
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Toivelistani on lyhyt, mutta sitäkin merkittävä.

Haluan selostuksettoman äänivaihtoehdon, koska minua kiinnostaa peli, eikä selostajien lähetyksessä kertomat sisäpiirijutut ja hassutukset. Lisäksi haluan lähetykseen sen verran pitkän viiveen, että pelaajien ja valmentajien suustaan päästämät kirosanat ehditään peittää piipillä. Kun Suomessa on kerran tapana apinoida Amerikkaa kaikintavoin, pitäisi myös tämä saada vihdoin suomalaiseen televisioon.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Lisäksi haluan lähetykseen sen verran pitkän viiveen, että pelaajien ja valmentajien suustaan päästämät kirosanat ehditään peittää piipillä. Kun Suomessa on kerran tapana apinoida Amerikkaa kaikintavoin, pitäisi myös tämä saada vihdoin suomalaiseen televisioon.
Jos tämä nyt ei ole mukahassuttelua, niin pakko kysyä... miksi vitussa? Eihän Suomessa piippailla muutenkaan kirosanoja, mikä on ihan oikein; ei me olla mitään puritaanien jälkeläisiä, kyllä sitä kiroilla saa jos siltä tuntuu.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jos tämä nyt ei ole mukahassuttelua, niin pakko kysyä... miksi vitussa? Eihän Suomessa piippailla muutenkaan kirosanoja, mikä on ihan oikein; ei me olla mitään puritaanien jälkeläisiä, kyllä sitä kiroilla saa jos siltä tuntuu.

Saa sitä mukahassutteluksi kutsua, mutta se oli enemmänkin muistutus siitä, että aina ei toteutuksessa tarvitse matkia Amerikan mallia, vaan joskus olisi hyvä pohtia itse, miten saada aikaan hyvä konsepti ja millä kielellä ne kannattaa nimetä.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Älkää, herranjumala, kopioiko yhtään mitään Vitosen olympialähetyksistä!

Ei mitään hassunhauskoja jetroja pyörimään mihinkään.

Että silleen...
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Älkää, herranjumala, kopioiko yhtään mitään Vitosen olympialähetyksistä!

Ei mitään hassunhauskoja jetroja pyörimään mihinkään.

Että silleen...
Itse pidin TV5:n lähetyksistä. Tosin vertaan niitä MTV:n MM-kisalähetyksiin, joten rima ei ollut korkealla. Ihan eri planeetalta toi toteutus kuitenkin. Jethroa en kyllä itskeään kaipaa, mutta ilmeisesti Suomen kansa tarvitsee yhden kiintiöturkulaispellen lätkälähetyksiin. Eli Jethro on pienempi paha kuin Tami-pelle. Jethro ei sentään koko ajan kehu vain itseään. Oskari Saaren selostustakin kuunteli paljon mielummin kuin Mertsin. Oskarilla on sentään peli pääosassa ja yllättävän hyvin oli faktatkin tiedossa. Pelin ymmärrys on Mertsiä korkeammalla tasolla vaikka on lätkäselostajana melkoinen rookie.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Pelin ymmärrys on Mertsiä korkeammalla tasolla vaikka on lätkäselostajana melkoinen rookie.
"Tämä ottelu pelataan loppuun" ja "Miro Heiskanen alkaa pelata kuin Miro Heiskanen" kieltämättä osoittaa kykyä syväluotaavaan analyysiin.

(ei sinänsä että olisi tosiaan Mertarantaa ikävä)
 
Goalpost

Jäsen
Vielä täsmennyksenä tähän Chromecast ja Apple TV asiaan. Tässä on syytä tietää, että Chromecast tai Apple TV täytyy olla liitettynä samaan wifi-verkkoon tabletin tai älypuhelimen kanssa, jotta kuvan peilaaminen isolle TV-ruudulle onnistuu. Verkossa pitää olla myös hyvin potkua, jotta kuvanlaatu on paras mahdollinen. Oikeastaan parhaiten Chromecastin käytön havainnollistaa nämä Googlen ohjeet.

Näistä aiheista toki ruuvataan vielä tarkempia sisältöjä nettiin, kunhan Liigan kuviot tarkentuu. Saadaan kaikille sitten selkeät ohjeet tarjolle.

Niko / Telia
Tähän löytyy oikeastaan vastaus jo tuosta viikko sitten julkaistusta Jatkoajan artikkelista.

"Yksi paljon intohimoja keskustelussa herättänyt aihe oli Telian tulevan tuotteen saatavuus muiden operaattoreiden kautta. Se ei tule olemaan saatavilla televisiopakettina muiden kaapeli-, antenni- tai satelliitti-TV-operaattorien kautta.

Miten aiotte varmistaa, että kaikki halukkaat saavat liigalätkän tilattua ja katsottua?
− Jokaiselle löytyy tapa katsoa pelejä television isolta ruudulta. Liiga tulee tarjolle muun muassa Telian kaapeli-TV:n kautta ja Telian mediaboksilla laajakaistan kautta. Otteluja voi katsoa tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla, ja isolle ruudulle matsit saa myös Chromecastilla ja Apple TV:llä."

Eli tiivistettynä. Liiga ei tule näkymään mitenkään tuon Elisa Viihteen kautta, mutta se ei tarkoita että olisit pakotettu vaihtamaan sitä mihinkään. Käytännössä sinulla on mahdollisuus hankkia rinnalle meidän mediaboksi tai Telia TV -sovellus (tietokoneelle, älypuhelimelle, tabletille).

Niko / Telia

Seuraan liigaa kaapeli-TV:n välityksellä, koska minulle on tärkeintä kuvan laatu. Nyt tulevalla kaudella minun pitää katsoa pelit nettiyhteydellä, koska olen kiinni väärän operaattorin kaapeliverkossa. Se ei sinänsä ole ongelma, koska minulla on riittävä nettiyhteys ja peilaamiset televisioruudulle sekä anroid-TV:n apit ovat tuttua puuhaa.

Huoleni onkin kuvan laatu ja siihen en löytänyt pikaisella selaamisella vastausta tästä ketjusta. Nuo peilaamiset ja sekä Katsomo, Ruutu että Areena häviävät kuvanlaadussa televisiolähetykselle, mutta sen sijaan Netflix on erinomainen. Nykiminen ei ole se ongelma vaan kuvanlaatu, siihen toivon kommenttia Telialta.

Toinen tärkeä kysymys on tietysti se, että onko anroid-TV:lle tulossa Telian sovellus muiden suoratoistopalvelujen tapaan?
 
Telia

Jäsen
Mites Smart TV-appi, mistä tälläkin hetkellä yli 80 vuotias isoisäni pelejä katselee?

Seuraan liigaa kaapeli-TV:n välityksellä, koska minulle on tärkeintä kuvan laatu. Nyt tulevalla kaudella minun pitää katsoa pelit nettiyhteydellä, koska olen kiinni väärän operaattorin kaapeliverkossa. Se ei sinänsä ole ongelma, koska minulla on riittävä nettiyhteys ja peilaamiset televisioruudulle sekä anroid-TV:n apit ovat tuttua puuhaa.

Huoleni onkin kuvan laatu ja siihen en löytänyt pikaisella selaamisella vastausta tästä ketjusta. Nuo peilaamiset ja sekä Katsomo, Ruutu että Areena häviävät kuvanlaadussa televisiolähetykselle, mutta sen sijaan Netflix on erinomainen. Nykiminen ei ole se ongelma vaan kuvanlaatu, siihen toivon kommenttia Telialta.

Toinen tärkeä kysymys on tietysti se, että onko anroid-TV:lle tulossa Telian sovellus muiden suoratoistopalvelujen tapaan?

Näistä smart tv / android tv -applikaatioistakin on jonkin verran ollut ketjussa puhetta. Tällä hetkellä ei ole tiedossa näihin sovellusta, mutta lukuisat toiveet on kyllä huomioitu. Kaikkea mahdollista ei varmasti saada toteutettua vielä ensimmäiselle kaudelle, mutta muistetaan kuitenkin että sopimus on pitkä ja tarkoitus kehittää Liiga-tuotetta jatkuvasti eteenpäin.

@Goalpost kun puhuit laadusta, niin oletko testaillut meidän Telia TV -palvelua tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella? Itsellä on kotona jatkuvassa käytössä Apple TV, jossa Telia TV -sovellus asennettuna. Tällä ratkaisulla toimii ohjelmien tallennukset, videovuokraamo ja maksukanavat varsin näppärästi. Tokihan nämä on aina makuasioita, että millaisilla ratkaisuilla kukin haluaa sisältöjä katsella :)

Niko / Telia
 
Telia

Jäsen
Mitäs tämä mediaboxi sitten tulee maksamaan ? Ja jos lisäksi on tarvetta esim. mökillä katsella pelejä (Telia TV -sovellusta käyttäen), niin tuleeko tämä erikseen veloitettavaksi mediaboxitilauksesta riippumatta ?. Ei enää välttämättä kovin halpaa..

Tuotteistus ei ole vielä valmis ja mediaboksiakaan ei ole vielä julkistettu, joten hintoja ei ole myöskään kertoa. Tarkemmat speksit selviää varmasti tässä kevään aikana, joten maltetaan vielä odotella. Tällä hetkellä Telia TV -digiboksi on saatavilla meidän laajakaistaliittymien kylkeen ja siihen maksukanavapaketteja normaaliin tapaan. Mikäli asiakkaalla on maksukanavia digiboksilla, niin samat paketit saa maksutta näkyville myös Telia TV -mobiilipalveluun, joten tuo mahdollisuus on hyvin huomioitu jo :)

Niko / Telia
 
Asplöven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
@Telia vastauksistanne voi siis päätellä, että TV appeja ei ole tulossa ja lankaverkon kautta ei voi katsella. Eli jos haluaa katsella pelejä televisiosta on ostettava joko Telian boxi tai AppleTv tai Chromecast. Vai ymmärsinkö väärin. Minulla on Telian 4G netti ja siitä ethernetyhteys televisiolle. Eli tämän sijasta minun on ostettava Chromecast ja kytkettävä televisio Wifillä reitittimelle nopeamman ethernetin sijaan ja lisäksi pitää tietokoneella katsoa TeliaTVtä ja Chromecastilla siirtää kuva TV:lle.
Nykyään katson suoraan Ruutu appia käyttäen.

Helpoksi teette katsomisen.
 
Viimeksi muokattu:

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
@Telia vastauksistanne voi siis päätellä, että TV appeja ei ole tulossa ja lankaverkon kautta ei voi katsella. Eli jos haluaa katsella pelejä televisiosta on ostettava joko Telian boxi tai AppleTv tai Chromecast. Vai ymmärsinkö väärin. Minulla on Tekisin 4G netti ja siitä ethernetyhyeys televisiolle. Eli tämän sijasta minun on ostettava Chromecast ja kytkettävä televisio Wifillä reitittimelle nopeamman ethernetin sijaan ja lisäksi pitää tietokoneella katsoa TeliaTVtä ja Chromecastilla siirtää kuva TV:lle.
Nykyään katson suoraan Ruutu appia käyttäen.

Sinulla on pari asiavirhettä tuossa tekstissä.

a) Chromecastin saa kiinni myös ethernet-piuhalla. Vaatii vain erillisen adapterin: Ethernet-sovitin Chromecastille – Google Store

b) Voit valita katsotko tietokoneella, tabletilla tai kännykällä TeliaTV:tä ja ohjaat siitä chromecastiin TeliaTV:n sisällön jolloin kuva näkyy telkkarin kautta.
 
Asplöven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vielä täsmennyksenä tähän Chromecast ja Apple TV asiaan. Tässä on syytä tietää, että Chromecast tai Apple TV täytyy olla liitettynä samaan wifi-verkkoon tabletin tai älypuhelimen kanssa, jotta kuvan peilaaminen isolle TV-ruudulle onnistuu. Verkossa pitää olla myös hyvin potkua, jotta kuvanlaatu on paras mahdollinen. Oikeastaan parhaiten Chromecastin käytön havainnollistaa nämä Googlen ohjeet.

Näistä aiheista toki ruuvataan vielä tarkempia sisältöjä nettiin, kunhan Liigan kuviot tarkentuu. Saadaan kaikille sitten selkeät ohjeet tarjolle.

Niko / Telia

Muistelin vaan tätä Telian vastausta. Siinä sanotaan että pitää olla kytkettynä samaan Wifi verkkoon.
Eikä sekään hyvä ole, jos minun pitää Chromecastin lisäksi ostaa vielä Ethernet sovitin väliin.
 
Viper

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
@Telia vastauksistanne voi siis päätellä, että TV appeja ei ole tulossa ja lankaverkon kautta ei voi katsella. Eli jos haluaa katsella pelejä televisiosta on ostettava joko Telian boxi tai AppleTv tai Chromecast. Vai ymmärsinkö väärin. Minulla on Telian 4G netti ja siitä ethernetyhteys televisiolle. Eli tämän sijasta minun on ostettava Chromecast ja kytkettävä televisio Wifillä reitittimelle nopeamman ethernetin sijaan ja lisäksi pitää tietokoneella katsoa TeliaTVtä ja Chromecastilla siirtää kuva TV:lle.
Nykyään katson suoraan Ruutu appia käyttäen.

Helpoksi teette katsomisen.

En ole Telia, mutta Chromecastin käyttäjä kylläkin.

Eli tarkennuksena tuohon sinun pohdintaasi, niin eihän sinun tarvitse toki toimivaa ethernet-yhteyttä telkkarin ja reitittimen väliltä purkaa. Lyöt vaan chromecastin kiinni telkkarin (toivottavasti) vapaaseen hdmi-porttiin ja siinäpä se. Ilmeisesti sinulla on kuitenkin wifi käytössä siinä 4G-reitittimessä?

Jos reititin ei ihan hirveän monen seinän/katon takana ole, niin langattomassa verkossa kyllä riittää nopeus. Ennemminkin se on se 4g-pätkä, mikä voi hidastella - etenkin ruuhka-aikaan. Itsellä ainakin wifi työntää (100-megan nettiä) parinkin huoneen takaa helposti semmosta 60 - 90 Mbps. Eihän ne hd-nettistreamit ole parhaimmillaankaan varmaan kuin kymmennesosan tuosta bittinopeudesta.

Ja tosiaan pelin katsomiseen riittää, että esim. kännykästä tökkäät pelin käyntiin. Sen jälkeen sitä kännykkää ei pelin katsomiseen tarvi, eli sen voi vaikka sulkea halutessaan. Itse katson pelit nykyään chromecastin kautta, vaikka telkkarista ruutu-appi löytyykin. Tuntuu jotenkin helpommalta ja sulavammalta sitä kännykkäappia käyttää kuin telkkarin vastaavaa.

Vaan olen ihan samaa mieltä siitä, että aikamoiseksi säätämiseksi on kuitenkin nykyyään menneet monet asiat. Ei riitä enää, että avaat telkkarin ja valitset kanavan. On äppejä ja ylimääräisiä lisälaitteita. Itse kaikista mieluiten katsoisin niitä lätkäpelejäkin ihan perinteiseltä telkkarikanavalta. Toimivat kuin junan vessa ja kuva on aina hyvä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös