Muiden pelit meidän kannalta 2018 keväällä

  • 23 710
  • 90

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Voitolla noustaisiin toiseksi tai siis 3p, mutta ei tästä sellaista irtoa.

Helvetti, oma pesä kuntoon ennen kuin aletaan muiden peliä seurata.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Tänään Jyppi ja Töpsykät ottaa käkättimeen, niin olis sauma kuroa eroa kiinni. Ei kyllä hyvältä näytä ekan erän jälkeen. Kakkoseksihan runkkarissa on noustava, että sillä on jotain merkitystä vastustajan kannalta. Sijat 3-5 antavat kaikki ihan yhtä kovan vastuksen ekalle kiekolle poffeihin.
Juuri näin. Tänään olisi ollut mahdollista ottaa eroa kiinni isosti, mutta toisaalta päästää muita karkuun. Onni onnettomuudessa että myös Jyp ja TPS tupeloivat.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Huono oli lauantain kierros IFK:n kannalta.

TPS, Tappara ja JYP voittivat kolmen pinnan arvoisesti.

2. TPS 95
3. Tappara 95
4. JYP 91 (peli vähemmän kuin muilla)
5. IFK 89

Eroa kuusi pinnaa siis kakkospaikkaan.
Kutos-ja seiskapaikkaan eroa kahdeksan pinnaa meidän hyväksi eli ei tuokaan nyt ihan vielä kirkossa kuulutettua ole, että suora paikka on varma.
Pari "odottamatonta" tappiota ja erot hupenee nopeasti, mutta toki sama tilannehan se on kaikille. Pari voittoa/tappiota, niin taas on tilanteet ja erot täysin erilaisia.
Ensi viikolla mm. Tappara-TPS, joten ristiinpelaamisia tulee kyllä. IFK:lla Ilves vieraissa ja HPK kotona, näistä kuusi pinnaa ja näyttää taas hyvältä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Huono oli lauantain kierros IFK:n kannalta.

TPS, Tappara ja JYP voittivat kolmen pinnan arvoisesti.

2. TPS 95
3. Tappara 95
4. JYP 91 (peli vähemmän kuin muilla)
5. IFK 89

Eroa kuusi pinnaa siis kakkospaikkaan.
Kutos-ja seiskapaikkaan eroa kahdeksan pinnaa meidän hyväksi eli ei tuokaan nyt ihan vielä kirkossa kuulutettua ole, että suora paikka on varma.
Pari "odottamatonta" tappiota ja erot hupenee nopeasti, mutta toki sama tilannehan se on kaikille. Pari voittoa/tappiota, niin taas on tilanteet ja erot täysin erilaisia.
Ensi viikolla mm. Tappara-TPS, joten ristiinpelaamisia tulee kyllä. IFK:lla Ilves vieraissa ja HPK kotona, näistä kuusi pinnaa ja näyttää taas hyvältä.

Juurikin näin. Toivottavasti pelaajat eivät näitä spekulointeja mieti, vaan keskittyvät seuraavaan venyttelyyn/yöuniin/erään/vaihtoon täysillä. Muiden peleillä ei saa olla mitään merkitystä. Olennaista on vain oma tekeminen.

Parin viikon päästä HIFK:n tulisi olla sijalla kolme. Tuo kai vaatisi sitten Ilvekseltä ja Perunoilta 4-6 pojoa? Ilves ja HPK ovat ikävä kyllä juuri taistelemassa Lomarengas -paikasta, eli eipä todellakaan ole helppoja matseja tiedossa. Uskomme.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappara ja JYP kahden pinnan voittoihin. TPS hävisi ilman pisteitä.

2. Tappara 97p.
3. TPS 95p.
4. JYP 93p.
5. IFK 89p.

6. SaiPa 84p.
7. Lukko 82p.
8. KalPa 82p.

JYP:llä ja IFK:lla peli vähemmän alla, kuin muilla mainituilla.

Jännäksi menee, koska jos tulee jonkinlainen suvantovaihe, niin saattaa nopeasti luiskahtaa suora paikkakin käsistä pois ja tutut ja turvalliset sääliplayoffit kutsuu.
Toki samaa voi sanoa siitä, että jos kolmeä pistettä napsuu hyvällä tahdilla, niin saattaa vielä paikka olla pari sijaa ylempänäkin. Keskinäisissä on vielä tällä viikolla Tapparan ja TPS:n kohtaaminen muun muassa ja on siellä myöhemmin esimerkiksi TPS-IFK:kin tarjoamassa paikkaa vaikka mihin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika hyvä kierros IFK:n kannalta, kun TPS jäi nollille, eikä JYP ja Tappara saaneet täysiä pisteitä, vaikka kylläkin kaksi pinnaa rankkareilla. Tepsin seuraavat pelit on Tapparaa ja Lukkoa vastaan, joten turkulaiset alkaa kohta olla iskuetäisyydellä, jos IFK hoitaa omat matsinsa. Eiköhän siis huomenna jätetä pisteet Ipalle ja tilanne säilyy ennallaan.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Tämä menee kuten pitääkin. JYP ja Tappara ohittakoot tepsin, joka saadaan puolivälieriin vastaan, mielellään kotiedulla.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Tämä menee kuten pitääkin. JYP ja Tappara ohittakoot tepsin, joka saadaan puolivälieriin vastaan, mielellään kotiedulla.

Näin näkisin itsekin. Sain jotain tämänsuuntaista arvottua sarjataulukkolaskurilla:

1. Kärpät
2. JYP
3. Tappara
4. TPS/HIFK
5. TPS/HIFK
6. Lukko/KalPa
----
7. KalPa/Lukko
8. Pelicans
9. SaiPa/Ässät
10. Ässät/HPK/SaiPa

Puolivälierät ehkä sitten:
Kärpät - Ässät/HPK/SaiPa/Pelicans
JYP - Pelicans/KalPa/Lukko
Tappara - Lukko/KalPa
TPS - HIFK

Ja näillä saattaisi aueta hieman tylsähköt välierät:
Kärpät - HIFK
JYP - Tappara

Tylsähköt siinä mielessä, että tuossa on kieltämättä tämän hetken neljä parasta joukkuetta ilman yllätyksiä. Tai minulle on kyllä sinänsä yllätys, että IFK on yksi niistä, mutta nyt kauden loppua kohden mentäessä uskoni välieriin alkaa nousta. Etenkin, jos vastaan asettuu Turku. JYPi tuskin puolivälierissä kaatuisi, hieman suuremmalla todennäköisyydellä Tappara ja esim. Lukko tai jopa lentokenttä-KalPa pitäisi olla melko helposti lyötävissä. Tepsi kaatuu puolivälierissä vähintään 55% todennäköisyydellä. Välierissä taas kaikki on auki ja niin loukkaantumiset kuin momentum vaikuttavat niin paljon etten uskalla arvioida yhtään mitään.

Uskoni CHL-paikkaan alkaa pikkuhiljaa nousta, mutta ilman sitä pakkivahvistusta uskoni ei riitä mitaliin liigassa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tappara - TPS tänään. Eipä tuosta kakkospaikasta kannata enää haaveilla eli toivotaan, no, Tapparaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Viidenneksi jäätiin. Näin se aina menee, että ei ne sijoitukset enää juuri muutu. Teoriassa näytti jopa kakkossija mahdolliselta ja nyt voisi vielä haaveilla Tapparan ohittamisesta.

Ei tapahtuisi muutenkaan ja niillä on vielä tiukat väännöt sekä Sportia että Jukureita vastaan.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Viidenneksi jäätiin. Näin se aina menee, että ei ne sijoitukset enää juuri muutu...

Siltä se vahvasti näyttää, että vitosia runkkarissa ollaan.

Eli 1/8:ssä pitää kaataa Tappara, JYP tai TPS (tuo kolmikko on ollut selvähköä jo hetken toki) ja sitten 1/4:ssä Kärpät. Eli helppoa tulee olemaan :)
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eli 1/8:ssä pitää kaataa Tappara, JYP tai TPS (tuo kolmikko on ollut selvähköä jo hetken toki) ja sitten 1/4:ssä Kärpät. Eli helppoa tulee olemaan :)

Pitäisi lähteä reissuun finaalien aikana ja toki peruutan sen, jos niikseen tulee, mutta eipä taida tarvita.

Tein jo hotellivarauksenkin.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Pitäisi lähteä reissuun finaalien aikana ja toki peruutan sen, jos niikseen tulee, mutta eipä taida tarvita.

Tein jo hotellivarauksenkin.

Kannattaa peruuttaa se, tulee hienot finaalit :)

Vaatii kyllä aika eläimellistä tasonnostoa, että sinne päästäisiin, mutta onhan se mahdollista. Mutta ei toi joukkue taida valitettavasti henkisesti(kään) niin vahva olla, että noita kovia vastaan pystyttäis jotain voitoin 0-2 tai 1-3 tappiolla olevia poff-sarjoja kääntämään. Eli hyvä startti pitää saada heti ja mielellään varastaa avausvoitto, niin jengi voi saada kovan hengen päälle (tai ainakin nyt voittaa eka kotipeli).
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Kannattaa peruuttaa se, tulee hienot finaalit :)

Vaatii kyllä aika eläimellistä tasonnostoa, että sinne päästäisiin, mutta onhan se mahdollista. Mutta ei toi joukkue taida valitettavasti henkisesti(kään) niin vahva olla, että noita kovia vastaan pystyttäis jotain voitoin 0-2 tai 1-3 tappiolla olevia poff-sarjoja kääntämään. Eli täydellinen startti pitää saada heti ja varastaa avausvoitto, niin jengi voi saada kovan hengen päälle.
...ja avausvoitto pitäisi ottaa vieraissa, joka taas entisestään laskee etenemismahdollisuuksia.

Aika heikolta näyttää.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
...ja avausvoitto pitäisi ottaa vieraissa, joka taas entisestään laskee etenemismahdollisuuksia.

Aika heikolta näyttää.

Tai sit ainakin voittaa eka kotipeli, koska tosiaan muuten voi olla tolle jengille liian kova paikka.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Katselin eilen yhdellä silmällä Tepsin, JYPin ja Tapparan pelejä ja kyllähän niillä on mareriaalin osalta tosi kovat jengit, eteenkin Tapparalla joka vahvistuu vielä Haapalalla. Kyllä saa IFK joukkueena ylittää itsensä POFFeissa jos meinaa edes välieriin.

Jos joku jaksaa/ehtii niin voisi Stiga-ukkoilla sen verran että vertailisi näiden joukkueiden pelaajia suunnilleen vastakkain. MuTu on että meidän materiaali ei pärjää noille muille.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tänään tulee voitto Kerhosta, niin 5 pinnaa ero Tapparaan ja neljänteen sijaan. 6 ottelua jäljellä. Jotenkin vaikuttaa kyllä vähän liian vaikealta tuo nelossijan tavoittelu.

TPS, JYP, Tappara kolmikosta joka tapauksessa tulee puolivälierävastustaja ja noista ehdottomasti mieluiten TPS. Kaikki vaikuttaa erittäin pahoilta, mutta usko ei riitä millään siihen, että JYP tai Tappara kaadettaisiin neljästi heti puolivälierissä.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kunhan nyt tänään me ja Lukko ottettais 3p, ni olis hyvä.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tai edes me.

Tiukille veti. Kauhea määrä virheitä, ja meinas livetä käsistä koko peli.

Noista nylyisistä 2-4 jengeistä jotenkin toi JYP vaikuttaa pahimmalta vastukselta. CHL:kin todisti että aika valmiita taitavat olla kevääseen. Tapparan kohtaaminen heti 1/8:ssa olisi taas aikas rankkaa/raastavaa fanin näkökulmasta, mutta olisiko sitä vastaan paremmat voittomahikset paras seiskasta... vaikea sanoa! TPS on paha myös, mutta pyörittää noita miten vaan, niin taitaa olla kyllä meille sopivin noista varmaankin.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä Tapparan loppu runkosarja:
Sport (vieraissa)
Ilves (kotona)
Ässät (vieraissa)
Kärpät (kotona)
Jukurit (vieraissa)
HPK (kotona)

Tässä JYP:n loppu runkosarja:
SaiPa (vieraissa)
KK (kotona)
TPS (kotona)
KalPa (vieraissa)
Ässät (kotona)
KK (vieraissa)

Meidän loppu runkosarja:
Lukko (kotona)
Kärpät (kotona)
Kärpät (vieraissa)
SaiPa (kotona)
TPS (vieraissa)
Ässät (vieraissa)

Tapparalla loppuohjelma näyttäisi näistä kolmesta jengistä helpoimmalta. Varmimmat täydet pisteet tulossa ainakin Vaasasta ja Mikkelistä (6p.)

JYP:n loppuohjelma näyttäisi sekin olevan helpompi kuin meillä ja varmoja pisteitä otteiden jatkuessa CHL:n kaltaisina niin, KK x2 ja Ässät (9p.)

Meidän loppu ohjelma on kyllä tästä kolmikosta paskin. Kaksi kertaa Kärpät, aina vittumaiset Lukko ja SaiPa kotona ja päälle vielä Turussa vieraspeli.
En näe tässä rivissä kuin yhden suoran kolmen pisteen voiton ja laittaisin sen Poriin viimeiselle kierrokselle. (3p.)

Tätä listaa kun siis katsoo ja vertaa sitä piste-eroihin Tapparaan ja JYP:n, niin en enää jaksa uskoa kummankaan joukkueen kiinni saamiseen. HIFK:lle ei riitä edes kotiotteluiden suorat voitot (9p.), koska Tappara/JYP tulee myös ottamaan lopuista peleistänsä suoria voittoja häntäpäätä vastaan. HIFK:n ainoa mahdollisuus lepää siinä, että tässä vaiheessa em. joukkueet kompastelevat parissa matsissa ja me hyödynnettäisiin se täydellä pistepotilla. Mitä näihin kompurointien hödyntämiseen tulee, niin ainakin parin viime kierroksen mahikset ovat menneet enemmän ja vähemmän perseelleen.

Täten tulenkin tulokseen, että HIFK kohtaa poffien ensimmäisellä kierroksella JYP:n. Ja vaikka pisteeni toisin ylhäällä osoittavat, lasken sen siihen että Tappara ohittaa jyväskylän vielä.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Tässä Tapparan loppu runkosarja:
Sport (vieraissa)
Ilves (kotona)
Ässät (vieraissa)
Kärpät (kotona)
Jukurit (vieraissa)
HPK (kotona)

Tässä JYP:n loppu runkosarja:
SaiPa (vieraissa)
KK (kotona)
TPS (kotona)
KalPa (vieraissa)
Ässät (kotona)
KK (vieraissa)

Meidän loppu runkosarja:
Lukko (kotona)
Kärpät (kotona)
Kärpät (vieraissa)
SaiPa (kotona)
TPS (vieraissa)
Ässät (vieraissa)

Tapparalla loppuohjelma näyttäisi näistä kolmesta jengistä helpoimmalta. Varmimmat täydet pisteet tulossa ainakin Vaasasta ja Mikkelistä (6p.)

JYP:n loppuohjelma näyttäisi sekin olevan helpompi kuin meillä ja varmoja pisteitä otteiden jatkuessa CHL:n kaltaisina niin, KK x2 ja Ässät (9p.)

Meidän loppu ohjelma on kyllä tästä kolmikosta paskin. Kaksi kertaa Kärpät, aina vittumaiset Lukko ja SaiPa kotona ja päälle vielä Turussa vieraspeli.
En näe tässä rivissä kuin yhden suoran kolmen pisteen voiton ja laittaisin sen Poriin viimeiselle kierrokselle. (3p.)

Tätä listaa kun siis katsoo ja vertaa sitä piste-eroihin Tapparaan ja JYP:n, niin en enää jaksa uskoa kummankaan joukkueen kiinni saamiseen. HIFK:lle ei riitä edes kotiotteluiden suorat voitot (9p.), koska Tappara/JYP tulee myös ottamaan lopuista peleistänsä suoria voittoja häntäpäätä vastaan. HIFK:n ainoa mahdollisuus lepää siinä, että tässä vaiheessa em. joukkueet kompastelevat parissa matsissa ja me hyödynnettäisiin se täydellä pistepotilla. Mitä näihin kompurointien hödyntämiseen tulee, niin ainakin parin viime kierroksen mahikset ovat menneet enemmän ja vähemmän perseelleen.

Täten tulenkin tulokseen, että HIFK kohtaa poffien ensimmäisellä kierroksella JYP:n. Ja vaikka pisteeni toisin ylhäällä osoittavat, lasken sen siihen että Tappara ohittaa jyväskylän vielä.
Kun nyt vahvasti näyttää siltä, että kotietu on mennyttä, niin on oikeastaan se ja sama kuka sieltä tulee vastaan - pelit alkavat vaikeaa vastustajaa vastaan vieraissa. Laittaisin keskenkuntoisia jätkiä suosiolla sivuun kokoonpanosta nuolemaan haavojaan ja ajaisin sisään pelitavallisia hienosäätöjä. Antaisin Lankisen levätä ja jos Finley on mitenkään parsittavissa kasaan, niin ei muuta kun ukolle tuntumaa.

Ajatukset pudotuspeleihin. Sormet ristiin ja toivotaan pitkää kevättä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
En olisi uskonut tätä sanovani, mutta toivon, että ensimmäisellä kierroksella tulee vastaan Tappara. Porkkanoilla on tosin sen verran helpon oloinen loppuohjelma, että ikävä kyllä eivät taida neloseksi jäädä. IFK:n vitospaikkahan on oikeastaan jo aika selviö. Toki edelleen on mahdollista pudota kuutoseksi tai jopa sääleihin, mutta en jotenkin siihen usko.

Tappara voisi sopia todella hyvin ensimmäiselle kierrokselle. Pienet perustelut:

1. Selin osaa pelata Tapparaa vastaan erinomaisesti. Tukka-Jukka ei kuulu mihinkään sensaatiomaisiin velhoihin, joka pääsisi pudotuspeleissä karvoistaan ja peluuttaisi jotain todella erilaista kiekkoa. Samaa trappipaskaa sieltä on tulossa ja Selin on näyttänyt, että osaa pelata sen pois.

2. Tämän kauden henkinen yliote
IFK on ollut tämän kauden keskinäisissä todella vahva. Joukkueelle on vihdoin tullut sellainen fiilis, että Tappara on kaadettavissa. Sen merkitystä ei voi aliarvioida.

3. Tapparan "sammunut" nälkä ja paineet
Tappara on voittanut kaksi mestaruutta putkeen. Vaikka kuka yrittäisi mitä väittää, niin ei siellä samanlaista kiimaa enää kolmanteen ole. Totta kai Tappara haluaa voittaa mestaruuden, mutta se suurin intohimo on varmasti sammunut. Kaikki dynastiat loppuvat joskus ja veikkaan, että Tapparan osalta tuo menestysputki katkeaa tähän kevääseen riippumatta siitä, onko siellä IFK vastassa vai kuka. IFK:lla taas on ihanteellinen tilanne: "uuden alun" vasta ensimmäinen kausi ja sopivasti katkeruutta Tapparaa vastaan. Hyvä asetelma.

TPS voisi sopia myös hyvin. IFK on pelannut jo pitkään Tepsiä vastaan todella hyvin ja Tepsi olisi mahdollista kaataa puolivälieräsarjassa.

JYPiä pidän näistä todennäköisistä vastustajista ylivoimaisesti pahimpana vaihtoehtona. JYPillä on alla vielä CHL:n voitto, joka varmasti antaa virtaa ja lisäksi jonkinlainen henkinen yliote IFK:sta tämän kauden osalta. Pidän JYPiä suurimpana mestarisuosikkina jopa Kärppien ohi.

Kevään näkymät ovat mielestäni vähintään ihan ok. JYP ja Kärpät voivat olla IFK:lle mahdoton paikka tämän kevään osalta, mutta kaksi edellä mainittua on hyvinkin mahdollista kaataa :)
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tappara on voittanut kaksi mestaruutta putkeen. Vaikka kuka yrittäisi mitä väittää, niin ei siellä samanlaista kiimaa enää kolmanteen ole. Totta kai Tappara haluaa voittaa mestaruuden, mutta se suurin intohimo on varmasti sammunut. Kaikki dynastiat loppuvat joskus ja veikkaan, että Tapparan osalta tuo menestysputki katkeaa tähän kevääseen riippumatta siitä, onko siellä IFK vastassa vai kuka.

Kuinka monta kaksi peräkkäistä mestaruutta voittanutta pelaajaa (tai taustaporukkaa) on kokoonpanossa?

Sillä, että dynastiat loppuvat joskus ei ole mitään tekemistä tämän kauden todennäköisyyksiin. Tappara ei ole yli 50% suosikki eli dynastian katkeaminen on todennäköisempää kuin sen jatkuminen.
 

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Tulipahan pitkästä aikaa katsottua sarjataulukkoa ja todettava on, että tässä on kaikki mahdollisuudet pudota vielä kuuden sakista :D Saipa hyvässä vireesä ja 3 pojoa perässä. Välissä Kalpa 2 pojoa perässä. Huomenna ei toisin sanoen passaa ottaa dunkkuun, tai puristus viikonlopun peleihin on taattu.
Eteenpäin taitaa todellisuudessa olla liikaa matkaa, joten nykyisestä sijoituksesta taistellaan ja Saipa & Kalpa pahimmat uhkaajat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös