Ampumahiihtokausi 2017–2018

  • 64 968
  • 364

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ei toki ole tällä kaudella taas osallistunutkaan kuin reiluun puoleen kisoista.
En nyt kyllä ymmärrä, minkä matikan mukaan Dahlmeier on osallistunut "reiluun puoleen" kisoista. Ei käy oikein retorisesta liioittelustakaan, koska eihän Dahlmeier ollut poissa kuin Östersundin (henkilökohtaisista) kisoista. Viestejä on toki hänkin jättänyt väliin.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
En nyt kyllä ymmärrä, minkä matikan mukaan Dahlmeier on osallistunut "reiluun puoleen" kisoista. Ei käy oikein retorisesta liioittelustakaan, koska eihän Dahlmeier ollut poissa kuin Östersundin (henkilökohtaisista) kisoista. Viestejä on toki hänkin jättänyt väliin.

Joo, oli tilastot vinksallaan, muistelin että kaksi kokonaista väliin, mutta toki vain yksi. Sekin kyllä pinnoissa näkyy paljon. Täysiä kausia vaan ei tosiaan ole kuin viime vuosi koskaan. Sinänsä hämmästyttävää, miten Mäkäräinen on kyennyt kiertämään vuosikaudet ilman poissaoloja, lähinnä sairastumatta cupissa kunnolla siis koskaan. Ei kellään kärjessä tuollaista rekordia ole. Arvokisapuolella se on sitten saattanutkin kostautua.
 
Salama44

Jäsen
Cuppien mukaan Mäkäräisen pitäisi olla nyt lajissaan maailman paras, mutta ei näytä siltä. Tuulee tai ei tuule niin metsään ampuu.

Öhbergit sen sijaan taistelee Olympiakullasta ja mitaleista!
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tällä viikolla olisi edessä symbolisesti hyvin tärkeä kilpailuviikonloppu Kontiolahdella. Nimittäin Mäkäräisen viimeiset kotikilpailut maailmancupissa. Ensi vuonnahan Kontiolahdella ei enää kisata, ja on hyvin vaikea nähdä Kaisan enää jatkavan 2020, kun ei tiedä jatkaako hän edes ensi kautta.

Maailmancupin tilannehan on suomalaisittain mielenkiintoinen:

1. Kuzmina 554 pistettä
2. Mäkäräinen 550 pistettä
3. Wierer 501 pistettä
4. Dahlmeier 490 pistettä

Tilanteesta on vähennetty tähänastisista kisoista kaksi huonointa. Dahlmeierilta ei lähde pinnaakaan, koska hän jätti Östersundin avausviikonlopun väliin, Wiereriltä lähtee näillä näkymin vain sijan 20. tuottamat 21 pistettä pois, sillä Dorothea jäi Östersundin normaalimatkalla nollille.

Mäkäräisen huonoimmat sijat ovat juuri nyt ovat 14. ja 26., kun taas Kuzminalla ne ovat 23. ja 36.

Toivottavasti Mäkäräinen (joka on muuten taistelussa myös yhteislähdön ja takaa-ajon cupeista) voittaisi maailmancupin. Kautta ei voi enää pelastaa, mutta onhan maailmancupin voitto aina kova saavutus. Ja jos ura loppuu Tjumenin viikonloppuun, niin Kaisa lähtisi voittajana eläkkelle.

EDIT: Kuzmina oli poissa Östersundin normimatkalta, eli laskuni olivat päin vittua.
 
Viimeksi muokattu:

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Ensi vuonnahan Kontiolahdella ei enää kisata, ja on hyvin vaikea nähdä Kaisan enää jatkavan 2020, kun ei tiedä jatkaako hän edes ensi kautta.
On muuten suuri harmi ja häpeä, että Kontiolahdelle tai sitten Lahteen ole saatu Mäkäräisen valtakaudella rakennettua oikeasti toimivaa ja MC- tasot täyttävää ampumahiihtostadionia. Kontiolahdellehan rakennetaan vieläkin joka vuosi nuo välikaiset katsomot.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
On muuten suuri harmi ja häpeä, että Kontiolahdelle tai sitten Lahteen ole saatu Mäkäräisen valtakaudella rakennettua oikeasti toimivaa ja MC- tasot täyttävää ampumahiihtostadionia.
Lahteen olikin tarkoitus siirtää MC-kisojen hakeminen Suomeen, mutta AH-liitossa tapahtuneet muutokset estivät sen. Aivan älytöntä, sillä ei Kontiolahti vs Lahti -vertailussa ole oikein mitään perustelua Kontiolahden puolesta. Lahti on liikennemielessä ylivoimainen, ja siellä on uudemmat ladut. Venäjä on toki lähempänä Kontiolahtea kuin Lahtea, mutta vastaavasti Helsinki-Vantaa ei ole kuin päälle tunnin ajomatkan päässä.
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Kautta ei voi enää pelastaa, mutta onhan maailmancupin voitto aina kova saavutus

Siis kausi on mielestäsi pilalla, vaikka voittaisi mc:n? Outoa arvottamista - niin kuin oli odotettavissakin. Jo nyt on selvää, että kausi ei ole epäonnistunut: voidaan tosin perustellusti olla sitä mieltä, että kaikki tavoitteet eivät täyttyneet, jos cupin voittoa ei tule. Sen sijaan kolmen joukkoon cupissa on hyvät mahdollisuudet, mikä useimmille suksilajien suomalaisurheilijoille on merkki kauden isosta onnistumisesta.

On vaan niin, että harvat voivat edes uneksia sijoittumisesta lajinsa cupissa kolmen joukkoon, mutta paljon useammat voivat voittaa olympiamitalin. Toki tässä Kaisan tapauksessa menestys olympialaisissa olisi ollut tärkeää - sitä kun ei ole ollut.
 
Minusta kausi jää väkisinkin miinusmerkkiseksi, koska Mäkäräinen ei olympiamitalia onnistunut nappaamaan. MM-vuosi olisi ollut asia erikseen, sieltä kun Kaisalla menestystä jo on. MM-mitalin puutteen voisi aivan hyvin paikata maailmancupilla, mutta ei olympiamitalia, olivathan olympialaiset Kaisankin suurin tavoite ja kisoista suurimmat.

Mäkäräisen ura on suomalaisella mittapuulla todella kova, minkä takia onkin erittäin harmillista, että hänen kohdallaan on jouduttu jossittelemaan niin paljon arvokisojen (varsinkin olympialaisten) suhteen.

Ja joo, Kaisa on edelleen maailman huippua, sitä ei olympialaisissa mitaleitta jääminen muuta mihinkään.
 
Eikö näitä tyhjänpäiväisiä haastatteluja oikeasti saada jo pois TV-ruuduista? Eurosport oli niin paljon parempi vain siksi, että kisaa ei keskeytetty millään tyhmällä haastattelulla.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Tulipa hyvä fiilis kun katseli Kontiolahden naisten yhteislähtöö ja viimeistä kierrosta. Vanessa Hinz ja seinänousu ja ilme että juuri tän takia tätä touhua on tehty että joskus napsahtaa se kisa milloin kaikki sujuu ja siitä sitten osataan iloita aidosti. Toisin kuin eräs ylimielinen Fourcade joka ei edes onnitellu voittajaa maaliintullessa.
 
Salama44

Jäsen
Maailman huippu on cupin osakilpailussa 4. keskinkertaisellakin suorituksella, mutta kun kun muut tähtäävät kuntohuippunsa arvokisoihin niin Kaisa on tavallinen tallaaja.

Parempi niin että Iivo ja Krista ovat nyt väsyneitä kuin että he olisivat epäonnistuneet arvokisoissa. Iivo teki viisaasti kun kesketti Tourin ja voitti kultaa.

Weng hiihti Tourilla rahan perässä ja vajosi olympiakisoissa Mäkäräisen sijoille. Björgen ja Kalla eivät Tourista ja cupista piitanneet ja tulos näkyy. Kristalla myös kunnonajoitus meni nousujohteisesti.

Käsittääkseni ampumahiihdossakin voi osakilpailuja jättää väliin jos pää kestää ja haluaa muutakin menestystä. Dahlmeier ja Domratsheva ovat ainakin niin tehneet ja varmaan norjalaiset ja ruotsalaisetkin.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Tässä taitaakin olla kyse juuri siitä että Mäkäräinen haluaa menestyä maailmancupissa ja ei itse arvota arvokisoja juurikaan sen isommaki. Vähän "kisa kuin kisa" -meininkiä. Onhan se suoraansanottuna aika keinotekoista että joku neljän vuoden välein pidettävä kisa nyt vaan on isompi kuin ne muut kisat jotka samalla porukalla vedetään.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
En usko, että Mäkäräisen kohdalla kilpaileminen aiheuttaisi ongelmia, sillä ihan samalla tavalla bergerit, kuzminat, neunerit ja dorinit kiersivät maailmancupista kaiken mitä pystyivät ja pärjäsivät hienosti myös arvokisoissa. Enemmänkin ongelma vaikuttaisi olevan kunnonajoituksessa tai pikemminkin sen puutteessa. Mäkäräinenhän on arvokisoissa hiihtovauhdissa hyytynyt maailmancupiin nähden, mutta painelee sitten arvokisojen jälkeen taas ihan eri vauhtia kuin moni muu joka pääsi häntä arvokisoissa lähemmäs tai jopa ohi.

Maailmancupiin Mäkäräisen "tasaisen kovassa kunnossa läpi kauden" -taktiikka toki sopii mainiosti. Ja onhan hän kuusinkertainen MM-mitalisti sekä Suomen kautta aikain paras ampumahiihtäjä (kyllä, pidän Ikolaa parempana, koska ampumahiihto on nykyisin jotain aivan eri luokkaa ammattimaisuudessa), eli ei se nyt huonosti ole mennyt.
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Käsittääkseni ampumahiihdossakin voi osakilpailuja jättää väliin jos pää kestää ja haluaa muutakin menestystä. Dahlmeier ja Domratsheva ovat ainakin niin tehneet ja varmaan norjalaiset ja ruotsalaisetkin.

Ajattelet, että Dahlmeier ja Domratcheva jättävät kisoja väliin näyttääkseen, että pää kestää tai ehkä jopa säästääkseen matkakuluissa. Mikä se syy voisi olla? Vai ihan muuten vaan? Olisiko syy siinä, että he tietävät omasta fysiikastaan sen, että koko kautta se ei kestä huipulla: on levättävä. He eivät pysty vetämään koko kautta läpi täysillä. Dahlmeier sairastuu helposti, siksi hän jättää kisoja väliin ja yrittää tähdätä kunnon arvoksioihin - hyvin on siinä onnistunutkin. Nyt hiihtovauhti alkaa jo ajoittain hiipua, vaikka olikin lepokausia kauden alussa. Domralla on sama juttu, vaikka ei olekaan sairastumisherkkä. Ei hänkään pysty hiihtämään koko kautta kärjessä. Sitten kun yrittää roikkua liian kovassa vauhdissa, käy niinkuin Kontsalla, ja aiemminkin, ampuu käsittämättömiä sakkoja. Vai menikö siltä hermot: viimeinen pysty kolme sakkoa kun oli yhdessä Kaisan kanssa penkalla? Luulen kuitenkin, että hiihto meni yli.

Mäkäräinenhän on arvokisoissa hiihtovauhdissa hyytynyt maailmancupiin nähden, mutta painelee sitten arvokisojen jälkeen taas ihan eri vauhtia kuin moni muu joka pääsi häntä arvokisoissa lähemmäs tai jopa ohi

Näin on, jos pitää sairastumisia keksittyinä ja teeskenneltyinä. Se on sitä barnesilaisuutta aidoimmillaan.

Jotkut eivät pysty pärjäämään mc:ssa, vaikka sitä haluaisivatkin. Sitten on näitä säätäjiä ja taktista taukoa pitäviä, jotka joskus onnistuvat arvokisoissa ja joskus eivät. Ajoittain käy niin, että on kelattava aika vanhoja tallentaita ja korostettava kisan ainutlaatuisuutta, jos halutaan demoilla menestyvää urheilijaa, jonka kunnonajoitus on huippuhyvä. Pitäisi keksiä kymmenen renkaan superkisat, jotka pidettäisiin kahdeksan vuoden välein. Siinä vasta oliskin supermestareita, jotka osavat ajoittaa kuntonsa. No tämä palsta ei ole oikea paikka älyttömille ajatusleikeille, vaikka joskus siltä tuntuukin.
 
Viimeksi muokattu:

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Lahteen olikin tarkoitus siirtää MC-kisojen hakeminen Suomeen, mutta AH-liitossa tapahtuneet muutokset estivät sen. Aivan älytöntä, sillä ei Kontiolahti vs Lahti -vertailussa ole oikein mitään perustelua Kontiolahden puolesta. Lahti on liikennemielessä ylivoimainen, ja siellä on uudemmat ladut. Venäjä on toki lähempänä Kontiolahtea kuin Lahtea, mutta vastaavasti Helsinki-Vantaa ei ole kuin päälle tunnin ajomatkan päässä.

Lahti aikoi hakea kisoja, vaikka ei siellä ole edes IBU:n A-lisenssiä, joka on edellytys kisojen järjestämiselle. Älytöntä. Ilmeisesti peruste oli tulla keräämään voitot kotiin, kun huomasivat, miten kova suosio ampumahiihdolla on, ja erityisesti tulee olemaan, jos Euroopan trendi leviää laajemmalle. Vaikka Lahti on keskellä yleisökeskittymää ja liikenneyhteydet ovat erinomaiset, ei se saanut Salppurille kuin 30 000 katsojaa, vaikka lajeja ja kisoja oli useita päivässä. Kontiolahden periferiassa oli 23 000, vaikka kisoja oli paljon vähemmän. Jos kilpailumuodot olisivat olleet toiset, esim. lauantaina sekä sunnuntaina naisten yksilökisat, yleisömäärä olisi ollut selvästi suurempi. Tunnelma katsomoissa on todella euforinen, mitä harvoin Suomessa kokee. Sekä IBU että urheilijat, katsojat myös, olivat erittäin tyytyväisiä. Onko älytöntä järjestää kisoja Kontsalla kun näin on?

Venäjä on lähempänä Kontiolahtea kuin Lahtea. Itseasiassa olen kateellinen venäläisten fanikulttuurista. Sielltä tullaan Kontsalle kaukaakin, eikä valiteta jos kaljateltalla on jonoa tai vessa ei ole vieressä (vessoja olikin joka paikassa). Katsomossa on tunnelmaa ja kannustusta saa ne jotka ovat huippuja - omien lisäksi. Poliisilla ei olliut yhtään tehtävää koko kisoissa. Ilmeisesti humaltuminen ei ollut katsojille pääasia. Lumivarmuus on Kontiolahden kiistaton etu - sekä luonnonlumi että tehty ja varastoitu lumi mahdollistavat kisat lokakuusta huhtikuulle. Varakisoja tullaan ehkä tarvitsemaan Keski-Euroopan lumitilanteen takia. Onko nämä jonkinlaisia perusteita kisoille? Mitä lisaarvoa Lahti toisi näihin? Ei mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Kontiolahti on toki lähempänä Venäjän rajaa kuin Lahti, mutta onko tuolla loppujen lopuksi paljoakaan merkitystä, koska Venäjän Karjala ei niin tiiviisti asuttua ole. Ampumahiihtokansaa toki siellä voi olla suhteellisesti enemmän kuin isoissa kaupungeissa, mutta esimerkiksi Pietarista on lyhyempi matka Lahteen kuin Kontiolahdelle.
 
Totta. Mutta miksei Pietarista tullut katsojia Lahteen maastohiihtoa katsomaan? En tiedä, mutta voi olla niin, että ampumahiihdon suosio keskittyy joillekin paikkakunnille - tai lajina se on suositumpi kuin maastohiihto. Omien havaintojen perusteella suurimmat ryhmät olivat Petroskoista ja Kontupohjasta, joissa on aktiivista harrastusta ampumahiihtoon. Myös Viipurista ja Pietarin alueelta oli porukkaa. Krasnodar oli yksi kaukaisimpia paikkoja, enkä toki kaikkia lippujen nimiä osannut paikallistaa kartalle.
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Lahti on liikennemielessä ylivoimainen, ja siellä on uudemmat ladut

Vielä tästä Lahdesta. Mitä tuo "uudemmat ladut" tarkoittaa siinä mielessä, että on argumentti jonkin asian puolesta? Ymmärrän, että et tarkoita lunta ladun yhteydessä, vaan latupohjaa. Mutta silti: jos on hyvä latupohja, niin miksi sitä pitäisi uudistaa? Kontiolahdella nimenomaan ratoja on kiitelty; Johannes Bö, Fourcade, joka lisäksi kiittelee säätä - on tarpeeksi kylmää, Domracheva, monet saksalaiset, Eckhoff, ja monet muut. Latujen kunto on myös aina erinomainen, ainakin tähän saakka. Aika höttöä tuo perusteesi, minun mielestä. Ja ehkä jonkun muunkin - viittaan kilpailijoiden kommentteihin.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Näin on, jos pitää sairastumisia keksittyinä ja teeskenneltyinä. Se on sitä barnesilaisuutta aidoimmillaan.
Ensiksi, pyydän vilpittömästi anteeksi Mäkäräiseltä. Ei ollut minulta kovin reilua.

Lahti aikoi hakea kisoja, vaikka ei siellä ole edes IBU:n A-lisenssiä, joka on edellytys kisojen järjestämiselle.
Lahteenhan oli (onko edelleen, en tiedä) kaiketi tulossa ampumapaikat ja -laitteistot, joilla se kyllä tuon lisenssin saisi helposti.

Vaikka Lahti on keskellä yleisökeskittymää ja liikenneyhteydet ovat erinomaiset, ei se saanut Salppurille kuin 30 000 katsojaa, vaikka lajeja ja kisoja oli useita päivässä. Kontiolahden periferiassa oli 23 000, vaikka kisoja oli paljon vähemmän. Jos kilpailumuodot olisivat olleet toiset, esim. lauantaina sekä sunnuntaina naisten yksilökisat, yleisömäärä olisi ollut selvästi suurempi. Tunnelma katsomoissa on todella euforinen, mitä harvoin Suomessa kokee. Sekä IBU että urheilijat, katsojat myös, olivat erittäin tyytyväisiä. Onko älytöntä järjestää kisoja Kontsalla kun näin on?
Täytyy muistaa vertaillessa, että Salppurilla oli käytännössä kaksipäiväiset kisat, ampumahiihdossa kisattiin torstaista sunnuntaihin. Lisäksi ampumahiihdossa suomalainen katsojapotentiaali perustuu käytännössä a) yhteen urheilijaan, joka kilpailee uransa viimeisiä kausia ja b) lajin runsaaseen TV-näkyvyyteen. Kun Mäkäräinen lopettaa, ovat menestysnäkymät hyvin epävarmat, ellei Tero Seppälän kaltainen nuorukainen ota kunnon harppausta.

TV-kuvio taasen on hyvin avoinna, sillä Ylen sopimus loppuu tähän kauteen ja Ylellä on hyvin täysi talvikalenteri FIS:n lajien myötä. Mikäli ampumahiihto jää pelkästään Eurosportin harteille ja Mäkäräinen lopettaa ensi vikkoon, tulee ampumahiihto unohtumaan samaan tapaan kuin esimerkiksi yhdistetty unohtui Mannisen ja Koivurannan lopetettua.

Summa summarum; ulkomainen kiinnostus tullee olemaan avainasemassa ja tähän huutoon Lahti pystyy nähdäkseni vastaamaan Kontsaa paremmin, koska liikenneyhteydet ja niiden mukanaan tuoma majoituskapasiteetti hakkaavat Joensuun seudun pystyyn.

Mitä tuo "uudemmat ladut" tarkoittaa siinä mielessä, että on argumentti jonkin asian puolesta?
Se on sikäli argumentti Lahden puolesta, että olosuhteet ovat modernimmat ja väittäisin että sitä kautta myös paremmat. Tosin Lahden haittana on, absurdia kyllä, maastohiihto. IBU ei nimittäin kovin mielellään vie kisoja maastohiihdon mc-paikkakunnille. Joku Kollen on asia erikseen.
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Täytyy muistaa vertaillessa, että Salppurilla oli käytännössä kaksipäiväiset kisat, ampumahiihdossa kisattiin torstaista sunnuntaihin. Lisäksi ampumahiihdossa suomalainen katsojapotentiaali perustuu käytännössä a) yhteen urheilijaan, joka kilpailee uransa viimeisiä kausia ja b) lajin runsaaseen TV-näkyvyyteen. Kun Mäkäräinen lopettaa, ovat menestysnäkymät hyvin epävarmat, ellei Tero Seppälän kaltainen nuorukainen ota kunnon harppausta.

Summa summarum; ulkomainen kiinnostus tullee olemaan avainasemassa ja tähän huutoon Lahti pystyy nähdäkseni vastaamaan Kontsaa paremmin, koska liikenneyhteydet ja niiden mukanaan tuoma majoituskapasiteetti hakkaavat Joensuun seudun pystyyn.

Toive ja perusteet ampumahiihdon mc:n järjestämiseksi Lahdessa tuntuvat oudoilta. Luultavasti LHS:n perusteet ovat erilaiset kuin tällä palstalla esitetyt. Kirjoitat, että yksi peruste on Mäkäräisen suosioon perustuva katsojien määrä, ja että Kaisan lopettaessa pitää turvautua ulkomaiseen suosioon. Hyvänen aika: ei kukaan, ei edes opportunistinen LHS, tee ratkaisujaan yhden urheilijan suosion vaikutuksen perusteella. Se olisi todella kummallista.

Toisaalta mainitset, ettei suosiota ole, tai tule olemaan, ja sitten perustelet huolella, miksi Lahteen pitäisi saada mc ulkomaisten katsojien potentiaalin varaan. Tämäkin olisi tiettävästi ainutlaatuista maailman mittakaavassa, jos kisapaikka rakennettaisiin ulkomaisen suosion varaan. Et kai itsekään usko siihen? Niin kuin aikaisemmin totesin, ei venäläisiä ainakaan maaastohiihto Lahdessa kiinnostanut. Ehkä ampumahiihto saisi porukkaa Lahteen, ja siten pelastaisi euroja LHS:lle, joita voisi sitten käyttää maastohiihdon ja mäkihypyn tappiolliseen kilpailutoimintaan. Tuskin tässä LHS:n kiinnostuksessa on mukana lajirakkaus ja urheilulliset perusteet. Nämä perättömät tutkintapyynnöt Kontsan kisojen taloudesta saattavat olla yksi merkki kulissien takaisesta taistelusta - likaisin asein.

Mikä merkitys on lajikulttuurilla? Kontiolahdella on jo asema ampumahiihdossa, kaikki sen tietävät ja tuntevat. Esittämilläsi perusteilla voisi esimerkiksi Rukan kisat siirtää Kouvolaan. Rukalla oli ennätysyleisö 20 500 ja kilpailuja 11. Kontsalla 6 kisaa ja 23 000. Lahdessa kisoja oli kahdeksan ja 30 000. Eikö Ruka pitäisi siirtää johonkin ruuhkasuomeen? No ei missään nimessä minun mielestä, Rukalla on historia ja perinne, kisat kuuluvat Rukalle niin kuin ampumahiihto Kontiolahteen.

Edit: Ja kyllä Lahden katsojamääriin on laskettu kaikki tapahtumat, myös perjantain varakisat ja mitä niitä nyt olikaan, pitkälle toistakymmentä tapahtumaa tyhteensä.

Lentokentän käyttäminen perusteena, varsinkin katsojien saamisen nakökulmasta, ei kanna. Valtaosa katsojista tulee muilla välineillä, ja Joensuussa on myös kenttä; Finnair on tarvittaessa lentänyt ylimääräiset vuorot kisojen yhteydessä. Hki-Vantaaltakin on autolla tultava Lahteen. Majoituskapasiteetti riitti MM-kisoissakin, mc:ssa myös. Ei kanna sekään peruste. Tietysti, jos katsojamäärät kaksinkertaistuvat lyhyessä ajassa, kapasiteetista tulisi ongelma. Mutta enemmän se on organisointikysmys; talvilämpimiä loma-asuntojakin olisi saatavilla paljon hotellien kapasiteetin loppuessa.

Ja se lumivarmuus vielä
 
Viimeksi muokattu:

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Mikä merkitys on lajikulttuurilla? Kontiolahdella on jo asema ampumahiihdossa, kaikki sen tietävät ja tuntevat. Esittämilläsi perusteilla voisi esimerkiksi Rukan kisat siirtää Kouvolaan. Rukalla oli ennätysyleisö 20 500 ja kilpailuja 11. Kontsalla 6 kisaa ja 23 000. Lahdessa kisoja oli kahdeksan ja 30 000. Eikö Ruka pitäisi siirtää johonkin ruuhkasuomeen? No ei missään nimessä minun mielestä, Rukalla on historia ja perinne, kisat kuuluvat Rukalle niin kuin ampumahiihto Kontiolahteen.
Tästä oli pakko lainata tämä omaan silmään pompahtanut tekstin osa. Rukan ottaminen tähän kiistaan mukaan on vähän absurdia, koska Rukan maailmancup järjestetään marraskuun lopulla, jolloin hyvin harvoin on missään muualla Suomen varteenotettavilla kisapaikkakunnilla sellaisia olosuhteita, että järjestäminen onnistuisi millään tavalla.
Se on sitten eri asia, jos FIS löytää jostain toisen sellaisen paikkakunnan, joka omaa saman lumivarmuuden marraskuun lopulla kuin Ruka.
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Tästä oli pakko lainata tämä omaan silmään pompahtanut tekstin osa. Rukan ottaminen tähän kiistaan mukaan on vähän absurdia, koska Rukan maailmancup järjestetään marraskuun lopulla, jolloin hyvin harvoin on missään muualla Suomen varteenotettavilla kisapaikkakunnilla sellaisia olosuhteita, että järjestäminen onnistuisi millään tavalla.

Absurdius oli minunkin mielessä, kun Rukan mainitsin. Yhtä absurdi kuin Kontiolahden kisojen siirto. Siinä mielessä se oli onnistunut vertaus, että se tuntuu hullulta. Niin minustakin.
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
On aika epätödennäköistä, että Kaisa voittaisi kokonaiscupin, jos Kuzmina ei epäonnistu. Luultavasti Kontiolahden rata ja väsymys tekivät sen, että Kuzmina ei ollut palautunut penkalle tullessa (seinänousu ja tasainen työpätkä) ja siksi ampui paljon ohi. Tämä sama ilmiöhän toistuu neljän paikan kisoissa kun sarjan viimeisissä laukauksissa alkaa tutina. Nyt Kollenilla tullaan pitkää palauttavaa liukua ja tulos on hyvä - varsinkin kun hiihto on todella vahvaa. Tasoitettu piste-ero on vain 17, mutta tämä pikakisan epäonnistuminen kertautuu vielä lisää. Jos Kaisa nousisi minuutin päässä oleviin, olisi jo kymppisakissa, ja jos Kuzmina voittaa, piste-ero kasvaa noin 30. Se tarkoittaa kolmelle kisalle sitä, että Kaisan pitäisi olla podiumilla joka kisassa ja Kuzminan jäätävä suurinpiirtein viidenneksi tai huonommaksi. Ei siis ole todennäköistä. Tietysti kolme voittoa Tjumenissa antaisi paljon anteeksi, mutta on kai oltava realisti.
 
Salama44

Jäsen
Paremmuudesta ei pitäisi olla mitään epäselvää jos Kuzmina on voittanut jo 7 kisaa ja Mäkäraäinen vain yhden.

Järjestelmässä on paha vika jos Kuzmina ei voita kokonaikilpailua. Kyllä voittamisen pitäisi ratkaista enemmän kuin tasaisen taapertamisen. Pahimmillaan kai kokonaiskilpailu on voitettu 2 osakilpailuvoitolla ja silloin osakilpailuvoiton arvo on liian pieni. Kun vielä huonoimmat sijat saa pudottaa pois niin tämä on valitettavasti mahdollista.

Eihän formuloissakaan ole tälläista. Maailmanmestaruuteen tarvitaan vähintään viisi osakilpailuvoittoa.
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Paremmuudesta ei pitäisi olla mitään epäselvää jos Kuzmina on voittanut jo 7 kisaa ja Mäkäraäinen vain yhden.

Järjestelmässä on paha vika jos Kuzmina ei voita kokonaikilpailua. Kyllä voittamisen pitäisi ratkaista enemmän kuin tasaisen taapertamisen. Pahimmillaan kai kokonaiskilpailu on voitettu 2 osakilpailuvoitolla ja silloin osakilpailuvoiton arvo on liian pieni. Kun vielä huonoimmat sijat saa pudottaa pois niin tämä on valitettavasti mahdollista.

Eihän formuloissakaan ole tälläista. Maailmanmestaruuteen tarvitaan vähintään viisi osakilpailuvoittoa.
Niin, montas osakilpailuvoittoa se Keke Rosberg voitti mestaruuskaudellaan v.1982? :D Yhdellä voitolla kannu kotiin.

Siinä kyllä olet oikeassa, että enemmän pitäisi noista voitoista saada pisteitä suhteessa muihin sijoihin. Mutta näillä mennään tämä kausi ja katsotaan jos jotain muutoksia jossain vaiheessa tuohon tulisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös