Veti surulliseksi / hiljaiseksi

  • 1 443 135
  • 4 839

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Olihan se tyhmää ja darwinit jne... Mutta kun miettii omaa nuoruuttaa, niin tulihan sitä tehtyä kaikkea tyhmää. Ne on kuitenkin ollut viettämässä hauskaa iltaa ja sit käy jotain tällästä.

Totta kai todella ikävä juttu ja itsekin aikoinaan asuin Herttoniemessä. Nuorena aikuisena tosin eli en ole iltoja mäessä viettänyt. Ihan vain muuten kännissä.

Näissä silti mietityttää, että en minä tehnyt kaikkea tyhmää nuorena. Olin kenties nynny. Ne ketkä niitä juttuja tekivät ovat nykyään ns. vähemmän koulutettuja. Sekään ei ole vielä huono asia eikä joku koulutus voi olla itseisarvo, mutta enemmän sattuu ja tapahtuu joillekin. Sellaisissa piireissä en liiku missä osa porukasta olisi kuollut tai vankilassa.

Mökillä tulee paljon veneiltyä, soutuveneellä, eli siinä ei haittaa, jos on hieman promilleraja ylittynyt. Mutta ei sinne kuitenkaan yön pimeydessä lähdetä säätämään. Joskus joo, kun pitää rapumerrat ja verkot tutkia, mutta silloin siinä on suunnitelma ja järki miksi siellä ollaan. Ja tutulla järvellä missä tietää jokaisen kiven ja karin.

Miksi piti hyppiä aitojen yli pimeydessä ja laskea isoa mäkeä kohti tuntematonta.

Enemmän tässä vetää hiljaiseksi, kun 85-vuotiasta pidetään löysässä hirressä tuomiota odotellessa. Mietinkin eihän tämä ainakaan nyt viime kesänä ollut eikä varmaan sitä edellisenäkään. Tuskin on uhrin omaisillekaan kovin kivaa.

Joku mättää aika helvetin pahasti, jos tätä harmillista onnettomuutta pitää märehtiä vuosikausien päästä käräjillä.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ei tarvitse olla erityisen tyhmä, että teininä innostuu porukalla tekemään jotain harmittoman tyhmää. Joku saa periaatteessa ihan hauskan idean ja sitten mennään. Harvemmin nuo kai ruumishuoneelle päättyvät, nyt valitettavasti kävi niin. On kokonaan eri asia, jos tarkoituksena on urpoilla jo lähtökohtaisesti, esim. murtaudutaan johonkin kouluun, vedetään kännit siellä ja rikotaan samalla paikat.
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Meillä lapset istuvat kasvot eteenpäin. Viihtyvät autossa paremmin.

Toivottavasti se lohduttaa sitten jos jotakin tapahtuu.

Joku oli valittanut samasta aiheesta että lapsi joutuu olemaan jalat koukussa, jos ei istu kasvot menosuuntaan päin. Siihen oli hyvin kommentoitu, että mieluummin jalat koukussa kuin arkussa. Eihän se mun asia ole jos joku haluaa pelata uhkapeliä omilla lapsillaan.
 
sinikettu

Jäsen
Näissä silti mietityttää, että en minä tehnyt kaikkea tyhmää nuorena. Olin kenties nynny. Ne ketkä niitä juttuja tekivät ovat nykyään ns. vähemmän koulutettuja. Sekään ei ole vielä huono asia eikä joku koulutus voi olla itseisarvo, mutta enemmän sattuu ja tapahtuu joillekin. Sellaisissa piireissä en liiku missä osa porukasta olisi kuollut tai vankilassa.
Kyllähän se näin on. Suurin osa ihmisistä, jotka tekevät nuorena tyhmiä asioita, jatkavat niiden tekemistä myös aikuisena. Toki pieni vähemmistö parantaa tapansa ja alkaa elämään sivistyneeksi, mutta se todellakin on pieni vähemmistö. Tyhmillä asioilla tarkoitan oikeasti tyhmiä asoita, kuten vaikka parin promillen kännien ottaminen ja kovassa tuulessa meno järvelle soutelemaan ilman pelastusliivejä. Tai vaikka heroiinin käyttäminen tai liiman imppaaminen.
 
Sellaisissa piireissä en liiku missä osa porukasta olisi kuollut tai vankilassa.

Nauratti hieman tuossa hiljattain, kun kaverin vaimo muisteli vuosituhannen vaihteen tienoita ja totesi, että "kun me oltiin x:n kanssa oltu vasta muutama vuosi yhdessä, olin käynyt jo neljissä x:n kaverin hautajaisissa". Tähän kaveri vastasi lakonisesti: "Niin kai kun ei sua kaikkiin pyydetty." Ei ole toki mikään ihme, että kun isäni ja isäpuoleni viettivät molemmat aikaa vankilassa, kaveripiirikään ei koostu kaltaisistasi paremmista ihmisistä.
 
Viimeksi muokattu:

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Lohjan auto-onnettomuuden vanhemmille on Brother Christmasin organisoima keräys. Varoja käytetään muun muassa hautajaiskuluihin. Osallistukaa, jos asia omalta tuntuu. Onnistuu esimerkiksi tekstiviestillä.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Oma tilanne... jos ei nyt vedä hiljaiseksi tai surulliseksi niin hämmentyneeksi ainakin. Syöpäketjussa lisää asiasta. Kuolema ei pelota vaan kuoleminen ja siihen liittyvät kivut jne. Paha oli kertoa eilen puhelimessa äidille ja pojalle. En ole vuosiin itkenyt mutta eilen lähti spontaanisti kun pojan kanssa juteltiin. Ehkäpä vapauttavaakin.
 
lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuntuu näitä nuoria ihmisiä nyt "putoavan" jäihin ja hukkuvan tiheää tahtia... Viime vkl Joensuussa nuori nainen ilmeisesti päätyi Pielisjokeen ja perjantaina Helsingissä hiihtolenkille lähtenyt 18v jannu löytyi tänään merestä kuolleena.

Ikäviä tapauksia kun ei jää kukaan kertomaan, mitä tapahtui ja miksi. Tuossa Joensuun todennäköisessä hukkumistapauksessa on kyllä paljonkin merkkejä siitä, että tarkoituksella on veteen päätynyt. Helsingissä hukkunut kaveri on saattanut päätyä veteen vahingossakin. Mistä näitä tietää.

Eiväthän nämä ensimmäisiä tai viimeisiä tapauksia ole laatuaan, mutta pysäyttäviä ovat joka tapauksessa.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helsingissä hukkunut kaveri on saattanut päätyä veteen vahingossakin. Mistä näitä tietää.
Ainakin jos on ollut hiihtäen liikkeellä, kuten epäiltiin, niin eiköhän siinä löytöpaikankin perusteella olla hiihdetty laivaväylään. Tänään juuri katselin Lauttasaaren siltaa kävellessäni, että aika lähellä väyliä siellä ihmisiä toikkaroi ja voi ehkä vauhdilla lähestyessä jäädä huomaamatta, missä reuna on.
 
M10

Jäsen
Oma tilanne... jos ei nyt vedä hiljaiseksi tai surulliseksi niin hämmentyneeksi ainakin. Syöpäketjussa lisää asiasta. Kuolema ei pelota vaan kuoleminen ja siihen liittyvät kivut jne. Paha oli kertoa eilen puhelimessa äidille ja pojalle. En ole vuosiin itkenyt mutta eilen lähti spontaanisti kun pojan kanssa juteltiin. Ehkäpä vapauttavaakin.

Voimia sinne! Toivottavasti tilanne jo parempi?
 
TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Oma tilanne... j.

Tsemppiä ja jaksamisia Vanha Len!! Muistankohan väärin, kun joskus muinoin surin täällä yksinäistä kaupunki-Juhannustani, ja mielestäni se oli äijä, ku tarjosi mahdollisuutta liittyä teidän mökki-Juhannuksen viettoon.
 
redlate

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä
Yksinäisyys. Vaikka se onkin omien valintojen ja luottavaisuuden seurausta, niin ei se silti kivaa ole tehdä aina kaikkea yksin.
 
kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lohjan auto-onnettomuuden vanhemmille on Brother Christmasin organisoima keräys. Varoja käytetään muun muassa hautajaiskuluihin. Osallistukaa, jos asia omalta tuntuu. Onnistuu esimerkiksi tekstiviestillä.
Oliko numeroa mihin voi lähettää viestiä?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Yksinäisyys. Vaikka se onkin omien valintojen ja luottavaisuuden seurausta, niin ei se silti kivaa ole tehdä aina kaikkea yksin.

Miksi valintoja ei voi muuttaa, jos alkuperäinen valinta osoittautuikin huonoksi. Jos on siltoja palanut, niin rakennetaan uusia.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Yksinäisyys. Vaikka se onkin omien valintojen ja luottavaisuuden seurausta, niin ei se silti kivaa ole tehdä aina kaikkea yksin.

Yksinäisyys on melko pitkälti itseaiheutettu "sairaus". Yhtä lailla se yksinäisyydestä eroon pääseminen lähtee omasta itsestä. En tiedä käytkö tällä hetkellä töissä enkä mä sitä lähde arvostelemaankaan mutta ensi alkuun voisit esimerkiksi alkaa harrastaa jotain, missä pääset liikkumaan ihmisten ilmoilla. Ota vaikka yhteyttä vanhaan frendiin/tuttavaan ja pyydä silloin tällöin mukaan lenkeille tai jotain.

Yksinäiselle ihmisille se aloitteen tekeminen on totta kai hankalaa ja mä tiedän sen varsin hyvin sillä täysi-ikäisyyden kynnyksellä jäin lukion lopettamisen jälkeen pariksi vuodeksi käytännössä täysin yksin vailla mitään järkevää aktiviteettia, mitä nyt harvakseltaan bestistä tuli nähtyä.

Sen voin luvata, että ei se yksinäisyys kotisohvalta käsin miksikään muutu, joten päätit sitten kokeilla kontaktin ottoa johonkin sulle tuttuun ihmiseen tai mennä puhumaan ammattilaiselle, niin tärkein ensiaskel on että alat tekemään jotain. Kyllä se siitä pienin askelin paremmaksi muuttuu kunhan et jää rypemään itsesäälissä. Tsemii.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Tässä kyllä oikaistaan nyt taas mutkia aika suoriksi, vaikka varmasti hyvää tarkoitetaankin. Vähän samaa settiä kuin masentuneita kehotetaan ottamaan itseään niskasta kiinni, niin kyllä se siitä.

Yksinäinen voi olla myös silloin vaikka ympärillä olisi iso joukko ihmisiä.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Tässä kyllä oikaistaan nyt taas mutkia aika suoriksi, vaikka varmasti hyvää tarkoitetaankin. Vähän samaa settiä kuin masentuneita kehotetaan ottamaan itseään niskasta kiinni, niin kyllä se siitä.

Masennus nyt on kuitenkin jossain määrin eri asia kuin yksinäisyys sillä yksinäisyys on yleensä pitkälti itse aiheutettu olotila siinä missä masennus on mielialahäiriö. Toki pitkä yksinäisyys voi helposti johtaa ihmisen masentumiseen, se on ihan pyskologisestikin tutkittu fakta, että yksinäiset ihmiset ovat onnettompimpia.

Yksinäinen voi olla myös silloin vaikka ympärillä olisi iso joukko ihmisiä.
Erinomainen pointti. Mutta aina löytyy joku joka välittää. Kyllä kaikilla meistä on vähintään se yksi perheen ulkopuolinen ihminen jonka puoleen voi aina kääntyä tai jos ei ole niin sitten on kyllä kussut elämässä todella, todella pahasti. Uskon ja toivon että redlaten tapauksessa ei olla ajauduttu näin pohjalle..

Kuten sanoin, tiedän varsin hyvin että yksinäisyydestä irti pääseminen ei ole mikään "walk in the park" mutta oman aktivoitumisen kautta asioilla on yleensä ajan kanssa tapana alkaa kääntymään parempaan.
 
Sen elämän voi olla kussut myös joku muu, jonka takia luottamussuhteen luominen toiseen ihmiseen on äärimmäisen vaikeaa. Sitten voi olla ihan tuurista kiinni ilmestyykö sellainen ihminen elämään. Toki nuo mainitsemasi asiat aina helpottavat yksinäisyydestä irti pääsemistä, mutta ei se monelle ihan noin sormia napsauttamalla tapahdu, jos tapahtuu koskaan.

redlaten tapaukseen en tällä ota kantaa, koska en tiedä siitä mitään.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Sen elämän voi olla kussut myös joku muu, jonka takia luottamussuhteen luominen toiseen ihmiseen on äärimmäisen vaikeaa. Sitten voi olla ihan tuurista kiinni ilmestyykö sellainen ihminen elämään. Toki nuo mainitsemasi asiat aina helpottavat yksinäisyydestä irti pääsemistä, mutta ei se monelle ihan noin sormia napsauttamalla tapahdu, jos tapahtuu koskaan.
Toki itse kunkin elämään osuu matkan varrelle niiden hyvin tyyppien vastapainoksi täysiä kusipäitä. Ja varmasti hyväksikäytetyksi tulleella ihmisellä menee kuukausia ellei vuosia ennen kuin hän alkaa uudelleen luottamaan ihmisiin. En tiedä redlaten tapausta sen tarkemmin kuin sinäkään joten en lähde sen suurempaa syväanalyysiä hänen yksinäisyytensä perimmäisistä syistä tekemään.

Mutta se nyt vaan on fakta että puhuminen auttaa aina ja on paras lääke yksinäisyyteen. Sikäli en ihmittele että täällä ehdoteltiin jo parinkin nickin toimesta terapiaa. Redlaten vastuksista kävi kuitenkin varsin selväksi että hän ei koe terapiaa itselleen hyödylliseksi keinoksi mennä eteenpäin, siispä ehdotin että voisi sitten olla kontaktissa vaikka tuttuihin. Toivottavasti hänellä on edes joku kenelle puhua. Yksinäisyyttä ei tarvi kenenkään yksin selättää. Ihminen on luotu kommunikoimaan.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Yksinäisyys. Vaikka se onkin omien valintojen ja luottavaisuuden seurausta, niin ei se silti kivaa ole tehdä aina kaikkea yksin.

Ilmeisesti tiedän, mistä puhut. Voimia! Elämä on usein kauniisti sanottuna aika mielenkiintoista. Siis täyttä paskaa. Neuvoja saat, mutta tukea et. Just tänään kuuntelin neuvoja, kun vitutti eli masensi. Tää Jatkoaika on siitä hyvä mesta, että vaikka täälläkin neuvojia piisaa niin on paljon muutakin.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Toki itse kunkin elämään osuu matkan varrelle niiden hyvin tyyppien vastapainoksi täysiä kusipäitä. Ja varmasti hyväksikäytetyksi tulleella ihmisellä menee kuukausia ellei vuosia ennen kuin hän alkaa uudelleen luottamaan ihmisiin. En tiedä redlaten tapausta sen tarkemmin kuin sinäkään joten en lähde sen suurempaa syväanalyysiä hänen yksinäisyytensä perimmäisistä syistä tekemään.

Mutta se nyt vaan on fakta että puhuminen auttaa aina ja on paras lääke yksinäisyyteen. Sikäli en ihmittele että täällä ehdoteltiin jo parinkin nickin toimesta terapiaa. Redlaten vastuksista kävi kuitenkin varsin selväksi että hän ei koe terapiaa itselleen hyödylliseksi keinoksi mennä eteenpäin, siispä ehdotin että voisi sitten olla kontaktissa vaikka tuttuihin. Toivottavasti hänellä on edes joku kenelle puhua. Yksinäisyyttä ei tarvi kenenkään yksin selättää. Ihminen on luotu kommunikoimaan.

Sun pitäs varmaan ryhtyä hoitoalalle kun tiedät paljon asioita eritoten ihmisistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös