JYPin taloustilanne

  • 719 241
  • 2 899

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Halpalippujen merkittävästä vaikutuksesta yleisömäärän kasvuun ei ole näyttöä vaikka yksittäisiä henkilöitä toisikin. Sensijaan nollasummapeliä mikäli dynaamisen halpalipun ostaa henkilö joka olisi tullut normaalillakin hinnalla. Yritä sinä ymmärtää se.

Eikä ole myöskään näyttöä etteikö se olisi tuonut jopa satoja katsojia lisää, koska emme voi tietää paljonko kyseisissä halvemmalla myydyissä peleissä olisi ollut katsojia ilman halpalippuja. Uskoisin myös että viime kaudella halvalla kausikorteilla peleissä käyneistä jotkut on tälle kaudelle hommannut kalliimman kortin, eli silläkin tavalla on saatu hyötyä halvoista lipuista.

Esimerkiksi minä kävin katsomassa yhden runkosarjapelin viime kaudella ja se oli juurikin tommosen kampanjan ansiota, muuten en olisi käynyt sitä yhtäkään, koska hyvistä istumapaikoista joutuu maksamaan liki 40€/kpl(jota ei todellakaan varsinkaan siitä syksyn paskasta halunnut maksaa) ja vierekkäisiä paikkoja on hankala saada. Pleijareissa sitten kävinkin katsomassa ihan normaalilla hinnalla. Kuitenkin joka kerta hallissa ollessa jätin sinne rahaa jonkin verran.

Minä ainakin olen sitä mieltä että mieluummin otetaan se sama summa rahaa 3500 ihmiseltä kuin 3000:lta, koska tunnelma on parempi mitä enemmän porukkaa on hallissa ja ei näytäkään niin hölmöltä, kun ei oo puoli hallia tyhjänä.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.

No joo, olisi kiva saada tietää lipputulojen summan suhteessa edellisiin kausiin. Ymmärrän kantojanne, pidättäydyn silti enemmän kannassani että halpalipuilla ja korteilla ei hyvää bisnestä tee. Kiitos kuitenkin hyvästä keskustelusta ja hyvistä perusteluista.

Asiasta kukkaruukkuun: miljoona turskaa viimeiseen 5 kauteen! Seuraavaksi purnaan siitä! Suunnan on muututtava mutta kasvun kautta, ei leikkauksien (vai onko nykytermi sille talouden sopeuttaminen) kautta! Minardiksi emme enää halua!
 
-pasi-

Tämänkauden osalta onneksi ei ainakaan pelaajabudjetista olla leikattu, Mäenpää ja Immonen on semmoisia paluumuuttajia joiden avulla sitä kasvua on mahdollista tehdä. Joskus on pistettävä rahaa kiini että saa enemmän rahaa. Akatemian alasajo jopa hieman saattaa tuoda lisää liikkumisvaraa.

Lipunmyynin kannalta näkisin että tulevaisuudessa ratkaisevia asioita voi olla se paljonko noita kalliimpia kausikortteja on mennyt kaupaksi. Niiden määrä on alkanut laskemaan vuosi vuodelta mestaruuskausien jälkeen ja joissakin otteluissa jäänyt jopa ihan hyviltä paikoilta lippuja myymättä. Nuo kalleimpien kategorian liput ne katteet tuo seuralle, melkeinpä ihan sama mihin hintaan sitten alarivien ja seisomapaikkojen liput myydään. Toki kun jos parhaimmat paikat myytäisiin suoriltaan niin heijastuisi ylöspäin hintoja myös huonoilta paikoilta, mutta nyt alkanut olemaan se tilanne että jopa ihan hyviä istumapaikkoja jää ainakin tiistaiotteluista myymättä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Asiasta kukkaruukkuun: miljoona turskaa viimeiseen 5 kauteen! Seuraavaksi purnaan siitä! Suunnan on muututtava mutta kasvun kautta, ei leikkauksien (vai onko nykytermi sille talouden sopeuttaminen) kautta! Minardiksi emme enää halua!
Totuushan lienee, että Akatemian pyörittäminen on maksanut neljän edellisen kauden aikana todennäköisesti aika lähelle miljoonan euron verran. Nyt sitä taakkaa ei enää ole.

Mutta jänniä nämä sun vaatimukset, kun elettäkään "minardoitumisen" puolesta ei ole nähty aikoihin ja seura satsaa kaudesta toiseen paljon. Nyt ei vain ole kaikki asiat osuneet kohdalleen, jolloin sitä turskaa voi tulla. Riskeillä on mentävä, jos haluaa kärkikahinoissa pysyä ja juuri sitä JYP on tehnyt jo vuosikausien ajan.

Niin ja suunnan muuttumista taloudellisen tuloksen osalta haluaa varmasti koko organisaatio. Siitä ei ole epäilystäkään.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Ottamatta sen tarkemmin lukuihin kiinni, niin itsestä ainakin on positiivista huomata, että seura yrittää kurssia muuttaa. JYPin kausarimyynti oli laskenut vuosia ja kate pienentynyt, Ässillä, Lukolla ja olikohan Pelicans joilla oli onnistunut halpojen kausarien kampanja jolla saatiin väkeä halliin ja oheismyyntiä kasvatettua ja tämä näkyi suoraan tuloksessa positiivisesti.

Tietenkin JYP olisi voinut jatkaa entisellä linjalla eli reakoimatta ja tekemättä sen suurempia muutoksia kausari ja lippupolitikkaan, mutta ei nyt sillä sitä laskevaa käyrää olisi ainakaan korjattu. Nyt edes on yritetty ja ainakin määrällisesti homma on kääntynyt nousuun, todennäköisesti myös tuloksellisesti, mutta siitä itsellä ei ole nyt dataa. Eiköhän tämän kauden jälkeen nähdä tämäkin tilanne paremmin ja sitten voidaan taas hienosäätää asioita.
 
Nimenomaan näin. Tärkeintä on, että yritetään saada muutosta parempaan aikaiseksi. Jokainen muutos ei heti osu täysillä maaliin, mutta jos et koita, et voi voittaa. Jos ei heti osuta maaliin, niin sitten yritetään toista reittiä tai viilataan alkuperäistä lähestymistapaa.

Ei ole nähdäkseni kovin rakentavaa tulla foorumeille huutelemaan, kuinka tehdyt muutokset olivat idioottimaisia, eikä niistä ollut mitään muuta kuin haittaa. Etenkään, jos ei oikeasti tiedä yhtään mitä ko. muutokset saivat tai eivät saaneet aikaiseksi.

Joidenkin nimeltä mainitsemattomien mielestä ilmeisesti pitäisi samaan aikaan sekä jatkaa sillä samalla linjalla, jolla on vuosikausia menty, että jotenkin maagisesti parantaa tulosta tekemättä muutoksia. Tämä ei itselleni mene kaaliin.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tietenkin JYP olisi voinut jatkaa entisellä linjalla eli reakoimatta ja tekemättä sen suurempia muutoksia kausari ja lippupolitikkaan, mutta ei nyt sillä sitä laskevaa käyrää olisi ainakaan korjattu. Nyt edes on yritetty ja ainakin määrällisesti homma on kääntynyt nousuun, todennäköisesti myös tuloksellisesti, mutta siitä itsellä ei ole nyt dataa. Eiköhän tämän kauden jälkeen nähdä tämäkin tilanne paremmin ja sitten voidaan taas hienosäätää asioita.

Joo varsinkin kun tosiaan tv vastaan taistellaan, sieltä kyllä tulee isommat korvaukset vuosi vuodelta, mutta katsojamäärätkin nousee telkkarilla. Ensikaudeksi on myynissä 15e pakettia ja tilausmäärät varmasti nousee. Saattaa useampikin tiistailta ensikaudella olla luvassa jolloin voi seura olla tyytyväinen että edes 3,30e per peli maksavia seisomokatsojia on matsissa. Selkeästi läpi liigan suuntaus ollut siihen että kaliimpien korttien rinnalle tuotu näitä halvempia kortteja monella seuralla ja sitä kautta yritetty rakentaa pienimuotoista buumia samalla ja kasvatettua oheismyyntiä.

Siltäkin kannalta katsoisin tilannetta että jos viimekaudelta olisi julkaistu edelliskautta heikommat katsojamäärät ja tuo nykyinen tappio mitä tuli niin vaikeampi sponsoreille ja omistajille on vakuutella että olisi tarve hankkia Immonen ja Mäenpää tänne. Eiköhän säästötoimet olisi helposti alkanut. Nyt yritetään täysillä ja luotetaan kasvuun.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sattuuko jollain olemaan JYPin pelaajien tulotietoja 2016 osalta? ksml uutisessa taisi ainakin olla tarjolla tilaajille, nopealla vilkaisulla en huomannut muualla että olisi joukkueittain julkaistu noita.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tuppurainen 200 000, Nättinen 120 000, Kalteva 100 000, Suomela 75000 (puoli vuotta JYPissä, Bluesissa varmaan aika junnusopparilla), Hytönen 67000 (puoli vuotta), Yonkman 83000, Kolehmainen 75000, Louhivaara 81000 (puoli vuotta)

Ja Veltsu 150 000.

Siinäpä nuo mitä on silmään osunut ilman isompia haeskeluja.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jokseenkin turhalta tuntuu katsella näitä verotietoja, kun todellisuudesta eivät välttämättä kerro juuri mitään rahastointien vuoksi. Etenkin, kun kyse on tällaisista summista, niin rahastoinneista riippuen voi totuus vaihdella rajusti pelaajien välillä.
 
Enemmän kertoo ehkä tuo edelliskausiin vertailu jotain jos vaihtaa joukkuetta, tietenkin toiselle paikkakunnalle muutto saattaa muuttaa että ei rahastoidakaan ainakaan sopimuksen ensimmäisenä vuotena
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Jokseenkin turhalta tuntuu katsella näitä verotietoja, kun todellisuudesta eivät välttämättä kerro juuri mitään rahastointien vuoksi. Etenkin, kun kyse on tällaisista summista, niin rahastoinneista riippuen voi totuus vaihdella rajusti pelaajien välillä.

Näinpä. Kaltevan verotiedoissa viime vuodelta oli 110 000 euroa, niin ei lien kovin hankala päätellä että ei tuossa JYPin maksama palkka ole tippunut. Ja tuskin Kolehmainenkaan on 40 000 euron palkanpudotukseen suostunut, kun verotiedoissa on 105 000 euroa 2014.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mukava aikanaan kuulla tämän kauden tuloksesta myös talouspuolella. Hallissa on ollut väkeä, CHL jäi varmaankin plussalle ja hirveitä tuhlailuja pelaajapuolellakaan ei ole näkynyt pl. Miklik.
 
CHL kyllä antaa kivan puskurin tuohon, mutta saa lopulta nähdä sitten kuinka paljon varsinainen tulos ilman CHL oli, että oltaisiinko ilman sitäkin plussalla. Yli 400 000 pitäisi plussaa saada ensikaudesta että jäätäisiin voitolle varsinaisessa liikevaihdossa (toki CHL osa liiketoimintaa). . Näillä yleisömäärien nousuilla se ei varmaan ihan mahdotomalta näytä, mutta vaikka fanin silmin moni asia näyttääkin hyvältä niin lopulta usein se yritysmyynti ratkaisee kaiken. Tynin aikakaudella siinä ollaan usein hyvin onnistuttu, mutta valleniuksen aikakaudella ollaan ehkä enemmän yritetty lähestyä faneja, mutta toki se ei sulje että taustalla tehdään hyvää työtä yrityksienkin kanssa, joskus nekin menee käsikädessä. Jos joukkue menee mitalipeleihin tälläkin kaudella niin kyllä se vähän huolestuttavalta ehkä kuulostaa jos alle 500 000e tästäkaudesta tulee voittoa, ei se CHL kuitenkaan jokavuotista herkkua tule olemaan.
 
Tukaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No en tiedä onko se huolestuttavaa, kulut tuossa kasvoivat myös kun mentiin CHLssä eteenpäin, eli ei se koko potti varmaankaan säästöön jää. Muutenkin, suurin hyöty tuosta voitosta näkyy ensi vuoden markkinoinnissa/myynnissä, kun päästään tuplamestaruudella markkinoimaan tuotetta :). Eli semmoinen 300 kiloa voittoa on jo ihan ok (mielestäni).

Edit: Lisätään vielä sen verran että tottakai pelaajillakin saattaa olla mestaruusbonuksia tuosta jolloin puhdas voitto voi olla pienempikin (mutta kuten jo mainitsin, suurin hyöty saadaan ensi kaudella).
 
Viimeksi muokattu:

Pitää muistaa että vaikka varmasti on CHL on matkanvarrella kulut noussut niin mitä pitemmälle on menty niin myös tulot on kasvanut palkintorahoista, se ei jäänyt pelkästään tuohon 300 000e vaan ihan mukavia pieniä potteja aikaisemmiltakin kieroksilta. Todennäköisesti jokaisesta kieroksesta jäätiin jo plussalle taloudellisesti ennen lipputuloja, Tapparaakin vastaan säästyi lentokulut ja alkusarjan peleissä oli viimekausiin nähden paljon enemmän porukkaa. Ei varmaan hirveästi jää tuosta 500 000e voitosta CHL osalta tämäkausi, toki ainahan siitä myös niitä haittapuolia liigaan nähden ja mahdolliset boonukset pelaajille on.
 
Väitän kyllä, että mitä palkintorahoihin tulee, niin tuo 300k on kaikki mitä sieltä CHL:n puolelta saatiin. En todellakaan usko, että palkintorahoja jaettaisiin erikseen jokaiselta kierrokselta, vaan palkintoraha määräytyy lopullisen sijoituksen mukaan ja maksetaan kerralla.

Toki lipputuloista on jääty plussalle, mutta niistäkin kun vähennetään sitten puolestaan matkakuluja, niin en usko että ihan hirvittävästi on plussaa jäänyt. Lisäksi mitä tulee koko kauden tulokseen, niin näitäkin rahoja saatetaan vielä käyttää pelaajahankintoihin tai muihin investointeihin, joten liian suuria päätelmiä ei kannata loppullisesta tuoksesta tehdä.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Oletteko unohtaneet että enää JYP Akatemia ei ole syömässä sitä +200'000 euroa. Eli odotan +700k tulosta.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Oletko unohtanut viime kauden tuloksen? Eikös sillon oltu yli 300k miinuksella, joten ei ole millään tavalla kohtuullista odottaa miljoonan nousua tulokseen näillä tiedoilla.

En ole unohtanut. Siihen tappioon sisältyi kertaluonteisia investointeja, pudonnut yleisökeskiarvo sekä liigajoukkueen paisunut pelaajabudjetti. Akatemian kanssa on pystytty tekemään positiivistakin tulosta.
 
Blackened

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Penguins
Oletko unohtanut viime kauden tuloksen? Eikös sillon oltu yli 300k miinuksella, joten ei ole millään tavalla kohtuullista odottaa miljoonan nousua tulokseen näillä tiedoilla.

30.4.2017 päättyneellä tilikaudella 450 000 euroa tappiota.

En ole unohtanut. Siihen tappioon sisältyi kertaluonteisia investointeja, pudonnut yleisökeskiarvo sekä liigajoukkueen paisunut pelaajabudjetti. Akatemian kanssa on pystytty tekemään positiivistakin tulosta.

Viivan alle jäävää lukua tilikauden päätteeksi ei kannata katsoa muutenkaan liikaa, vaan kannattaa käydä koko tilinpäätös läpi. Edellisvuosien tappiot on vähennyskelpoisia tilikauden voitosta ja edellytysten täyttyessä voidaan maksaa konserniavustuksia jne... sen takia nollatuloskaan ei välttämättä ole huono.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saa nähdä mihin tämänkauden tulos lopulta painuu, kaikki ainekset CHL ja yleisömäärien nousulla olisi ollut tehdä edellisiin kausiin nähden huipputulos, mutta pelkästään se jo että Game 7 ei tullut syö tulosta viimekauteen nähden. CHL voitolla taidetaan pelastaa aika paljon onneksi. Ilman tuota varmaan olisi jo aika isoja muutoksia organisaatiossa tarvittu tehdä.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Mitenkäs ne pleijareiden yleisöpotit menivät jakoon? Puolivälieristä jokaiselle "omansa" ja siitä eteenpäin kaikki yhteiseen pottiin, mikä jaetaan... kenen kaikkien kesken?
 
Suosikkijoukkue
JYP
Mitenkäs ne pleijareiden yleisöpotit menivät jakoon? Puolivälieristä jokaiselle "omansa" ja siitä eteenpäin kaikki yhteiseen pottiin, mikä jaetaan... kenen kaikkien kesken?
Vuonna 2014 jaettiin näin:
1. 23%
2. 18%
3. 13%
4. 11%
5. 8%
6. 7%
7. 6%
8. 5%
9. 3%
10. 2%

On voinut tulla muutoksia, mutta en löytänyt tuoreempaa uutista. Pitkiä sarjoja toiveissa ja vielä kun on isot hallit, niin voihan sieltä jotain tulla.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Paljonkos JYP nyt saa tuosta Vaakanaisesta kasvattajakorvauksia? Jääkö yhden kauden palkkaan nähden saamapuolelle kustannusten suhteen? SaiPa jäänee ainakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös