Jukurit kaudella 2018–2019

  • 231 833
  • 840

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Nyt jos Salonen tulee Mikkeliin, olisi hyvä jos saataisiin myös Suhonen jatkamaan. Siinä olisi oivat kiekolliset puolustajat ykkös- ja kakkosylivoimalle.
Ja Kokkonen reserviin (ja mielellään ruvettaisiin ajamaan sisään jo nyt loppukaudella). Veikkaan että +/- tilastoissa Mikko saattaisi jo nykykunnossa olla Suhosta edellä ja kehityspotentiaali luonnollisesti valtava. Tosin Teemukin oppinut pelaamaan kaksinkamppailutilanteet enemmän vahvuuksillaan, alkukaudesta kun oli maalin edessä parkissa niin olihan se kevyt siirtää, nyt hakee enemmän liikkeen kautta momentumia.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Ei ole Rajusta ollut tiukkojen pelien pelastajaksi mitä lähtökohtaisesti häntäpään joukkue tarvitsisi. Toivottavasti huhut Kaskiin miehestä pitävät paikkansa.
 
Toivottavasti huhut Kaskiin miehestä pitävät paikkansa.

Voi olla tyhmä kysymys, mutta keneen tällä viitataan?

Pakko kyllä minunkin ottaa hieman sanoja takaisin ja todeta, että Piitulainen olisi ehdottomasti saatava pidettyä ensi kaudellakin joukkueessa. Viime kauden koheltaja on saanut peliinsä lisää järkeä ja tehojen lisäksi on ihailtavaa, kuinka Pide kentällä taistelee ja blokkaa vetoja.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Parru on täällä itsensä jo näyttänyt, joten Pikkaraisedariusta ei tulla täällä näkemään. Hyvä kiinnitys tuleviin vuosiin.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kyllähän noilla try-out esityksillä oli itsestäänselvää että kaverille pidempikin pahvi sorvataan jos IFK ei vaan tule hakemaan väkisin ja isolla rahalla pois.

(Tämä oli huumoria, Partanen on siis missannut tähän mennessä kaikki, eli molemmat, ottelut jotka lainadiiliin sisältyi, tänään sentään päästään näkemään otteita kentällä. Jatkoa sen sijaan osasi odotella heti kun lyhyt laina ilmoitettiin.)
 

Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Budin uudesta seurasta (keltainen pelipaita)on kuulunut kahvipöytähuhuja, mutta uskoisin vielä puhtaaksi htt-uutisoinniksi.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Budin uudesta seurasta (keltainen pelipaita)on kuulunut kahvipöytähuhuja, mutta uskoisin vielä puhtaaksi htt-uutisoinniksi.
SaiPa, Lukko vai KalPa?
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Parrulta hyvä peli tänään. Kunhan saa vastuuta ja peliaikaa, niin on paljon apua Jukureille. Jukurin näköinen pelaaja!
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Parrulta hyvä peli tänään. Kunhan saa vastuuta ja peliaikaa, niin on paljon apua Jukureille. Jukurin näköinen pelaaja!
Todellakin. Erittäin hyviä esityksiä vaikka Parrun jäähyn aikana JYP tasoihin pääsikin. Hieman sellainen Kalliola käsillä (samoin kuin I. Pitkänen hankittiin kädellisenä Lähteenä Lähteen paikalle). Tulee iloiset 2 tulevaa kautta tuon ukon kanssa.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tulee iloiset 2 tulevaa kautta tuon ukon kanssa.
Mahdollisesti, jos ei vaan IFKsta tuttu edarius ja Hank Pikkarainen reinkaartiomode iske päälle. Mikäli keskittyy olennaiseen on varmasti loistava vahvistus.
 
Tuossa huvikseni selailin Eliteprospectsista ilman sopimusta ensi kaudesta olevien liigapelaajien listaa ja silmään pisti pari nimeä, jotka olisi mukava nähdä Jukureissa.

Hyökkäykseen Pelicansin Aleksi Rekonen, joka tällä kaudella tehtaillut 25 pinnaa 45 peliin. Pelannut hyvän kauden Lahdessa ja uskoisin, että sielläkin on halua mies pitää ensi kaudellakin. Ollut mielestäni hieman tutkan alla, kun ei ole juurikaan otsikoissa paistatellut, vaikka vahvaa kautta onkin pelaamassa. Miikaroinemaisesti lopullista läpimurtoa tekemään Jukureihin ja onhan täällä vanha seurakaveri Jokereista, Teemu Henritius. :) 24-vuotiaskin vasta eli parhaat vuodet ovat edessä päin.

Pakeista katselin HIFK:n Oliwer Kaskea. Kiekollinen nuori puolustaja, joka on viime aikoina ollut kovassa lennossa. Rightin kätinen ja kun katselin muutamat maalikoosteet tuossa, niin osaa myös laukoa. Puolustuspelaamisen kanssa ilmeisesti vielä tekemistä, mutta toisi Jukureihin sitä puuttuvaa kiekollista osaamista. Potentiaalinen läpimurron tekijä. Vastuuta on tullut HIFK:ssakin, joten ei varmasti poissuljettu vaihtoehto ole siellä jatkaminenkaan, mutta ainahan sitä saa haaveilla ja spekuloida.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Esittäisin viattoman toiveen: ei jatkoa Antti Jaatiselle. Kun ei riitä, niin ei riitä. Ei jalka, eikä monesti muukaan.
Tykkikausi Miika Koiviston vierellä antoi väärän kuvan miehen todellisista taidoista ja vahvuuksista. Parhaiten tuota eroa kuvaa vilkaisu tämän kauden tilastoihin. Miika Koivisto on koko liigan ykkönen lukemalla +28. Jaatinen puolestaan jakaa koko liigan toiseksi viimeistä sijaa. Tehotilasto -18 vetää hiljaiseksi. Jaatinen joutuu pelaamaan väärässä kiekollisessa ja aivan liian isossa roolissa.

Taas eilisen pelin puolustussekoiluita katselleena Suhonen kuuluu samaan kategoriaan. Kultakypärä joo, mutta vaikka pelataankin modernia pelipaikatonta viisikkopeliä niin kyllä puolustajan yköstehtävä on edelleen puolustaa eikä painaa vaihto toisensa jälkeen hyökkäyksen kärjessä. Suhosella ei edelleenkään riitä pelimerkit (koko+voima) puolustuspäässä. Pistelukemista huolimatta tehotilasto -14 ja sijoitus samoilla sijoilla koko liigan jumbosijoilla Jaatisen kanssa. 46 miinusmaalia tasaviisikoin on eniten liigassa, saavutus kai sekin.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Jaatinen omassa roolissaan käyttökelpoinen pakki. Suhosen myös erinomainen hyökkäyspäässä, joten vapauksia lienee annettu. Toivottavasti molemmat jatkaa tulevan kauden.

Muutama pelaaja nykyisestä rosterista joille en tekisi jatkoa. Kalliolan kehitys ei ole ottanut tuulta alleen. Ei vaan kädet ja pelinlukutaito riitä tähän sarjaan.

Ihmettelen myös Hotakaisen sopimusta Jukureihin. Mies on töpeksinyt jo useamman maalin omaan piikkiin. Pelikäsitys ja kädet riittämättömät. Oliko kaverista aikomus tehdä yksi tulevan joukkueen senttereitä? Sanon, että ei riitä!
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Asplundille sattui myös eilen ohipeli. Erittäin huolimatonta pelaamista ja Turren virheestä maali Ässille.
Kyseessä oli tärkeä peli ja silti joukkue pelasi ensimmäisen erän todella pehmeästi. Menikö otteluun valmistautuminen huonosti kun Risto ei ollut valvomassa?
 

AVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hotakaisen pitkää sopimusta itse ihmetellyt monta kertaa kauden mittaan. Samalla mietityttää, miksi Kumpulaista ei ole tarjottu kokoonpanoon pitkään aikaan. Mestiksessä pelannu nyt kuitenkin suht hyvin. Vai onko sopimus jo johonkin toiseen seuraan ensi kaudelle?

Itse myös Jaatisen jatkon kannalla, mutta vähän pienempään rooliin.
 
Jaatinen joutuu pelaamaan väärässä kiekollisessa ja aivan liian isossa roolissa.

Jaatinen omassa roolissaan käyttökelpoinen pakki.

Itse myös Jaatisen jatkon kannalla, mutta vähän pienempään rooliin.

Vaikka viime kausi menikin Jaatisella plus-miinus-tilastoilta paremmin kuin nyt, niin näen kuitenkin merkittäviä puutteita taidoissaan. Varsinkin Jukureiden tavassa peluuttaa, niin viime kuin tälläkin kaudella. Liian usein luistelunopeuden ja reagointinopeuden puute aiheuttaa hasardeja. Pitäisi siis pysyä oman siniviivan takana, vaan se ei sovi sapluunaan. Tällä kaudella kasvanut YV vastuu on ollut aivan liikaa. Ei siellä hirveästi käyttöä ja minua ainakin pelottaa, kun herra on vastustajan sinisellä. Viivapelote kun hän ei ole ja on silti laukonut melkein puolentoistasataa vetoa tälläkin kaudella. Liian usein olen pannut merkille puutteita myös oman maalin edessä. Ei saa kaverin mailaa ja kehoa kuriin. Poikkaria tarjotessaan tosin välillä. hetkeksi. Avauspelaaminenkaan ei mitään huippua ole. Siinäkin tietysti vaikuttaa monet muutkin tekijät, niin omassa kuin kaverin joukkueessa. Onhan matkalla sattunut enemmän kuin yksi oma maali luistimella ohjaamalla, mutta niitä ei lasketa. Silloin taisi olla aina täysillä yrittämässä estää kaverin hyökkääjän touhuja maalin edessä.

Voishan tota tietysti katsella, jos tulevalla kaudella kiekollisia pakkeja ja myös nopeammin kiekottomana reagoivia olisi useampia ja Jaatinen pelaisi merkittävästi pienemmällä peliajalla kolmosparissa tai ylimääräisenä pakkina.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Pitää ja koettakaa nyt muistaa. Joukkueella on tietty pelaajabudjetti mihin on mahduttava lähes 30 pelaajaa. Joista mielellään on pakkeja 8-9. Jukurit operoi liigan pienimmällä pudjetilla siihen tuskin mahtuu yhtään ykköskorin pelaajaa. Joten kenen kanssa Jukurit hierookaan sopimusta hänellä hyvin todennäköisesti on puutteita. Sitten se osuuko joku valittu pelaaja suunniteltuun rooliin jne. Se on vähän kuin huonolaatuista palapeliä kokoisi, istuuko palat toisiinsa hyvällä tuurilla tulee siedettävä lopoutulos. Jis puhutaan Jaatisesta. Mitä muuta olisi tarjolla sillä hinnalla? Ensi kaudelle ajatusta pystyykö Jukurit pitämään Suhosen. Ottajia vaemaan on muuallakin. Onko keretty tekemään jatko ennen joulua? Tosin Suhosella on tuo puolustajien tärkein tilasto +/- pahasti pakkasella. Mikä voi olla rajoittava tekijä sopimuksen saannin kanssa. Jokainen joukkue etsii joka hetki. Kiekkovarmaa rightin pakkia jika avaa hyvin pelip. Laukoo maaleja. +/- hurjasti vihreällä. Niitä vaanvin pirun vähän saatavilla. Jis löytyy niin ne pelaa ihan toisessa sarjassa
 
Jaatinen pelaisi merkittävästi pienemmällä peliajalla kolmosparissa tai ylimääräisenä pakkina.

Tämähän se ihannetilanne olisi, mutta ihmeenä pidän, jos JaatisAntti ei paikkaansa 1-2 parista löydä ensi kaudellakin.

Tosin Jaatista isompi ongelma tällä hetkellä mielestäni on Karalahti. Syksyllä oli hyvä, mutta tällä hetkellä aivan totaalisen paska. Syötöt menevät jatkuvasti harakoille ja jalka ei riitä kuin ensimmäisen erän, jonka jälkeen on pujottelukeppi kentällä. Eilisessä pelissäkin pisti ihmetyttämään, miksi mies oli kentällä siinä vaiheessa, kun haettiin tasoitusta päätöserässä. Vaikka aiemmin olinkin puoltamassa Kenin jatkoa, niin tämän hetken näytöillä sanoisin, että toivottavasti tasaisempi suorittaja saadaan pakistoon tilalle.

Ihannetilanteessahan pakisto voisi ensi kaudella näyttää tältä:

Suhonen-Piipponen
"Salonen"-"Mr.Begining"
Hietanen-Hyvärinen

Jaatinen, Alho, Kokkonen
 

Camembert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jos Jaatinen on ensi kaudella 1-2 parissa ja pelaa niinkuin tällä kaudella, niin aivan turha on haaveilla pudotuspelipaikoista. Joukkue ei silloin ole vahvistunut tarpeeksi.

Ja muuten:
Jaatinen -18. Onhan tämä aivan jäätävä lukema. Sijalla 507. liigapelaajista.Pelaajia on tilastossa 510 (huonoin -19).
Karalahti +8. Joukkueen paras.
 
Vaihtaisin Jaatisen Alhoon tai Kokkoseen, mielummin molempiin, milloin tahansa. Jaatisen vois lähettää loppukaudeksi Ketterään ja ottaa Kokkosen meidän kokoonpanoon. Mestiksen kolmantena oleva Ketterä ei varmaan kuitenkaan Jaatista huolisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös