Jatkoaika Music Awards 2016

  • 8 532
  • 59

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No niin, täältä tulee tulokset. Äänestysinto jäi todella vaisusti. Lienee vähiten äänestäjiä koskaan JA:n historiassa. Liekö kiinnostus äänestämiseen ylipäätään laskenut, vai oliko huono musiikkivuosi monen mielestä?

Kiitos kun vielä jaksoit. Olen pannut saman merkille, että tämä topic kerää vuosi vuodelta vain vähemmän äänestäjiä (tosin ainakin minun kohdallani musiikkivuosi 2016 oli myös aivan äärimmäisen heikkotasoinen), eikä edes äänestyksen karsiminen vain näihin oleellisimpiin asioihin näköjään tilannetta auttanut. Koko ketjun mielekkyyttä lieneekin syytä pohtia.. suunnittelin jo, että avaan äänestyksen itse vuoden 2016 osalta, sitten Ted ehti kuitenkin vielä väliin. Mitään uutta informaatiotahan tämäkään vuosi ei tarjonnut, metallimusiikin ystävät ovat selvästi palstalla suuri enemmistö. Tosin metallimusiikin ystävät ovat myös kaikkein innokkaimpia listaamaan asioita, ja siksi se dominoi tässä ketjussa vuodesta toiseen. Sattuneesta syystä tiedän sen itsekin *hymiö*

Sen sijaan tämä alkanut musiikkivuosi vaikuttaa äärimmäisen lupaavalta, jo ensimmäisen neljänneksen aikana tulee ainakin minulle 4-5 erittäin kiinnostavaa ostosta. Mutta katsotaan vajaan 11 kuukauden kuluttua, saadaanko äänestystä kasaan vai onko aika jo ajanut tämän ketjun ohi..
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ootte ihan kakkapäitä kaikki kun ette äänestäny Nailsia, Cult of Lunaa ja Swansia. Kyllä minä niin mieleni taas pahoitin.

Vakavammin kiitos @Ted Raikas ja muut äänestäneet. Nämä ovat aina mukavia äänestyksiä ja kiva seurata mitä mieltä muut ovat musiikista ja levyvuodesta.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Laimeaksi jäi uurnalla käynti, mutta trendihän on ollut laskeva, mutta nyt mentiin rytinällä alas. Tämäkin äänestys kuvaa aikamme musiikin kulutusta. Yhä harvempi ylipäätään kuuntelee yhtä levyä alusta loppuun edes yhtä saati useampaa kertaa. Puhumattakaan, että ostaisi sen jonain versiona hyllyyn. Irtokappaleiden kuuntelu on ollut jo pitkään monelle nosteessa ja jos listaus koskisi vain yksittäisiä biisejä, niin meitä olisi täällä monta muutakin.

Levykokonaisuuksiin paneutuvat ja varmaankin niitä ostavat koostuvat pitkälti kevyemmästä ja raskaammasta kitara/basso/rummut - koulukuntien edustajista aina hard rockista sinne jytisevään metalliin. Ei täällä kauheasti karrikoiriin tai sinisabotageen törmää.

Toivottavasti äänestys jatkuu jatkossa jonkinmoisessa muodossa. Suuri hatunnosto Tedille vaivannäöstä ja ymmärrän, että valtikan kuuluukin vaihtua nyt ylläpitäjän paikalta. Jatkoajassa on kuitenkin poikkeuksellisen tuntevaa ja analyyttista populaarimusiikin kuluttajaa, joten tämä thread on ollut aina mieluisa yhteenveto menneen vuoden levyistä.
 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
No niin, täältä tulee tulokset. Äänestysinto jäi todella vaisusti. Lienee vähiten äänestäjiä koskaan JA:n historiassa. Liekö kiinnostus äänestämiseen ylipäätään laskenut, vai oliko huono musiikkivuosi monen mielestä?

Vuoden pettymys (albumi:)

Nihkeänlaisesti tuli ääniä tähän kategoriaan ja vaikutti jo, että täytyy jättää "palkinto" tällä erää antamatta, mutta Vesalan samanniminen debyytti sai kun saikin huikeat 2 ääntä, joten se olkoot sitten vuoden pettymyksellinen albumi.

***
Kiitokset järjestämisestä Raikas! Vesalan nimeäminen vuoden pettymykseksi on mielenkiintoista, sillä levyhän ei ole huono, se vain on nyt niin muodikasta elektopoppia. Se ei ole minun suosikkityyli, eikä näköjään muidenkaan. Aina parjataan Miran osuutta PMMP:stä, niin täytyy muistaa että punk-asenne ja rock-henki oli käsittääkseni enemmän Miralta peräisin. Ei se sama yhtye olisi ollut muuten.

Kiitokset muillekin vastanneille, olen kuunnellut joitain vuoden aikana ohi menneitä levyjä tämän ketjun nostoja apuna käyttäen.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Harmillisen vähiin näyttää albumikokonaisuuksien kuuntelu hiipuvan. Tietty piiri (itseni mukaan lukien) haluaa nauttia levyt kokonaisuuksina, mutta suuri yleisö ei cd:n kuolemisen myötä enää näe maailmaa samalla tavalla, vaan biisejä kuullaan ja kuunnellaan radiosta ja Spotifystä sieltä täältä yksittäin, lähinnä hitteihin keskittyen.

Iso kiitos täältäkin Tedille järkkäämisestä! Toivon todella, että saadaan äänestys jatkumaan taas ensi joulun tienoilla. Maailmassa julkaistaan niin suuri määrä laadukasta musiikkia, että olisi harmi jos ne helmet jäävät kateisiin, eivätkä pääse ihmisten tietoisuuteen. Itse nautin suuresti, kun pääsen näkemään muiden listoja ja perusteluita, mutta äänestysinnon pitäisi olla selvästi nyt nähtyä suurempi, jotta tätä kannattaisi jatkaa.

Useampaan bändiin on kuitenkin tullut vuosien varrella tutustuttuakin tämän ketjun kautta. Siksi yritän itsekin joka vuosi hieman avata valintoja ja linkata biisejä, jos nyt joku innostuisi sen johdosta kuuntelemaan laatumusiikkia.

Pidetään tämän osalta lippu ylhäällä ja jatketaan musiikin kuuntelua!
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kiitos Tedille jälleen perinteisen äänestyksen järjestämisestä!

En tällä(kään) kertaa osallistunut äänestykseen, mutta saanen listata tähän ketjuun ihan vain omaksi ilokseni (ja toivottavasti toki muidenkin) musiikkivuoden 2016 helmiä; eivät nämä valintani olisi näköjään muuttaneet Jatkis-raadin tuloksia yhtään mihinkään suuntaan:

Albumit:
Mira Luoti - Tunnelivisio
Vesala - Vesala
Vilma Alina - Ufoja
Sia - This Is Acting
Evelina - 24K
Mariska - Matador

Kappaleet:
Vilma Alina - Ota mut niin
Sia - Cheap Thrills
Mira Luoti - Aamusta iltaan
Vesala - Tequila (/Sinuun minä jään)
Evelina - Ei filtterii
Maija Vilkkumaa - Kaivopuiston jää
Viitasen Piia - Rukous rauhasta
CMX - Hyökyaalto
Laura Närhi - Supersankari
Mariska - Je m'appelle Mari

Kokonaisarvosanaksi voisi vilpittömästi antaa likimain 5/5: kauniin rosoista ja aitoa settiä kautta linjan.
 
Viimeksi muokattu:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vuoden albumi 1: Graham Bonnet Band – The Book
Tässä paljastui näiden vuosiäänestysten merkitys. Ilman tätä Sledgen mainintaa, tuskin olisin Spotifyssä ottanut kuunteluun tätä Bonnetin uutta levyä. Kovasti olen tykännyt ja eilen menin sitten On the Rocksiin katsastamaan tämän uuden kokoonpanon livemeiningin.

Myös livenä bändi toimi hyvin, tosin settilista oli pääasiassa sitä vanhaa: soolotuotantoa, Rainbow'ta, MSG:tä ja Alcatrazia. Pari biisiä kuitenkin tältä uutukaiselta soittivat. Bonnet joutui niiden sanat vielä lunttaamaan paperilta, ikä ei tule yksin. Bändi nautti soittamisesta selvästi, ja Bonnetin tyttöystävä basisti oli kovin söpö. Hieno ilta, Sledgelle kiitos hyvästä johdatuksesta, eikä tainnut olla edes eka kerta.

Toki kiitokset myös kisan järjestäjälle.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Homma taisi sitten loppua viime vuoteen. Äänestäjiä ei riittäne enää siinä määrin, että saataisiin järkevää määrää ääniä? Vai vieläkö jollain on aikaa ja viitseliäisyyttä pistää äänestyystä tammikuuksi pystyyn?
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Homma taisi sitten loppua viime vuoteen. Äänestäjiä ei riittäne enää siinä määrin, että saataisiin järkevää määrää ääniä? Vai vieläkö jollain on aikaa ja viitseliäisyyttä pistää äänestyystä tammikuuksi pystyyn?
Tsekkaa viime vuosien voittajat. Jos joltain niistä on tullut uusi levy ulos, vaihdetaan lopputuloksiin uusien levyjen nimet.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Hienoa, saatiin kuin saatiinkin uusi ketju pystyyn. Siirrytään sinne siis äänestämään!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös