Suomi-sarjan otteluseuranta 2017–2018

  • 123 018
  • 589
Katselin tuon KooVeen ja JHT:n välisen pelin kaksi viimeistä erää. KooVee pelasi hienoa peliä ja paremmalla viimeistelyllä olisi kymppi tullut täyteen. Voi olla, että JHT:n bussissa mieluummin seisotaan kuin istutaan kotimatkalla.
Hunters voitti Riemun 3-9. Tuloksessa muuten ei ole mitään ihmeellistä, mutta toisessa erässä kahdeksan minuutin aikana Hunters teki kuusi maalia. Melkoista tykitystä hetken aikaa.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Tykitykseen ja nakutukseen lämpeni hienosti myös VG:n vanha kaarti Kotkassa ja vuosikausia Suomi-sarjaa tahkonnut tutkapari Lehtonen-Savolainen näkyy olleen tänään mukana kaikissa viidessä maalissa ja Otto myös voittomaalikisan ratkaisussa! Tämä antaa lisääntyvää uskoa siihen, että vaikka joukkue on ollut pahasti jyrän alla syksyn mittaan useinkin, niin jospa kevätpuolella vielä sarjapaikka Naantalissa tavalla tai toisella uusittaisiin.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Melkoinen ohipeli Haukoilla tänään Forssassa. Fopsi ei ole todellakaan mitään kovin kummoista peliä esittänyt, mutta eipä sen ole tarvinnutkaan kun Haukat ei edes yritä. Olisikohan Haukoilla sitten fokus enemmän huomisessa kotipelissä D-Kiekkoa vastaan.. Toivottavasti näin, sillä ainakin tämän luokan pelillä jopa VG-62 voittaisi Haukat.
Tilanne siis kahden erän jälkeen 5-0 forssalaisille.

EDIT: Lopputulos fopsille 8-1. Oli ehkä huonoin Haukat jonka olen koskaan nähnyt.
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Tasaista vääntöä Porvoossa toistaiseksi. YV ei Hokilla lähde, läpiajokin Huntersille sen aikana.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Samapa tuo sille yv:lle jos alkaa tähän tahtiin napsumaan tasakentällisin! Hyvä alku.
 

The Rock

Jäsen
Hokkihan vie Huntersia jalalla aika rankasti kokoajan ja kun tuota tahtia vielä iskevät kiekkoa maaliin niin voipi olla, että Porvoossa nähdään tänään kauden toinen kotitappio.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Totta, erän loppua kohden kääntyi Hokille selvemmin. Jospa jatkuisi. Hieman enemmän Huntersin tahtiin menty toisessa. Jospa yv toimisi hokilla nyt
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Melkoista Hasekkia Kinnuselta viimeinen minuutti. Torjuu joka asennossa ilman mailaakin! Pahaa pyöritystä Huntersilta jonka sitten Locans kuittaa läpiajolla! Nyt näyttää vaarallisen hyvältä.
 

pippurimylly

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT / Boston Bruins
.... miten ihmeessä KooVee on aina JHTlle niin vaikia.
Eka ja kolmas meni vierasjoukkueen käskytyksessä, silti HT otti hienon voiton.
 

The Rock

Jäsen
Haukoille eilisen Forssan kylvetyksen jälkeen erittäin tärkeä ja varmasti samalla makoisa 2-1-kotivoitto D-Kiekosta. Kyseinen lopputulos tiivistää myös mukavasti taistelua karsintaviivan tuntumassa.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Nyt pitäisi Hokilla pyrkiä hieman rauhoittamaan. Liian helposti on pariinkin kertaan päässyt Hunters maalintekoa kokeilemaan ja onnistuikin kertaalleen.
 

Lätkä

Jäsen
Nyt pitäisi Hokilla pyrkiä hieman rauhoittamaan. Liian helposti on pariinkin kertaan päässyt Hunters maalintekoa kokeilemaan ja onnistuikin kertaalleen.

Voisi toi hyökkäyskalustokin laskeutua puolustamaan!

Juuri Porvoon tekemän maalin aikaan...oliko peräti Hra Locans, joka jäi Hokki-hyökkäyksen jälkeen nenää kaivelemaan, eikä paljon kiinnostanut polkaista puolustuksen avuksi!
 

The Rock

Jäsen
Nyt menee Porvoossa mielenkiintoiseksi, sillä Huntersin kone on pikkuhiljaa lämmennyt ja peli jo tasan 3-3.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Jep. Olisi voinut vaikka sitä aikalisää kokeilla ja hieman rauhoitella paniikkia.
 

The Rock

Jäsen
Hokki jälleen johtoon, jokohan Huntersin selkäranka taittui?
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Jostain tuli kuitenkin vauhtia jalkoihin noin 127% Hokille ja taas johtoon. Onpas kyllä peli.
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
JHT - KooVee 3-2

Hieno jääkiekko ottelu! Tunnetta oli ja muuten viittävaille ettei se läikkynyt yli. Tanssipareja oli tuon tuosta ja varsinkin Niemi ja Mustonen kävi lämpöisinä. Mahtava homma ja mitä tärkeintä 3 pistettä jäi särkille! Camoooon! Revanssi on nyt done!

Vähän erinäkemys pelistä mitä palstaveli @pippurimylly tuumas. Ensimmäinen erä oli varsin tasainen kahta KooVeen eka vaihtoa lukuunottamatta, joita se vei. Toinen erä oli 100-0 meidän erä, josta ilman Ristelin maagisia torjuntoja ei KooVee olisi bussille osannut. Kolmas mentiin tasaisesti ja mitään yyber pyörityksiä ei Tampereen pojat saanu loppu minuuteilla järjestettyä.

Hyvä joukkue toki KooVee on ja lasken sen yhdeksi tämän sarjan suosikiksi. Nyt tsup ja ja sauna päälle.

Toivottavasti Joki-Erkkilä ei loukannut itseään, koska ainakaan tähän silmään ei miestä näkynyt alun jälkeen.
 
Hokin maalivahdilta loistava peli ja Hokki teki maalit, kun tilaisuuden saivat. Vauhdikas peli, jossa tilanteita riitti. Harmillisen pitkä tauko tuli Huntersin kolmannen maalin jälkeen, paras flow katosi ja Hokki sai rauhoittua ja vetää henkeä.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Hyvä kiekkoilta nähtiin Pyryn ja AIK/Laser HT:n välillä. Melkoista Pyryn pyöritystä peli kylläkin oli, siitä kielivät aika vahvasti torjunnatkin 18-53. Vieraiden Niko Palsola pelasikin huippupelin maalillaan ja kerta toisensa jälkeen pyryläiset hakkasivat päätään seinään hänen kanssaan. Lopulta onneksi saatiin survottua riittävät maalit sisään, ja lopulta Korkeamäen omasta päästä lähtenyt laukaus tyhjään maaliin ratkaisi pelin lopullisesti nokialaisille.
Pyryn uusi hyökkääjä Vili-Jesper Koivula oli kyllä todella pirteä tapaus ja vaikutti heti hyvältä hankinnalta. Vielä kun saisi vähän tehokkuutta, hänellä oli varmaan 10 hyvää maalintekopaikkaa, mutta se tuntui olevan koko joukkueen syndroomana tänään. Myös viimeksi syyskussa pelannut Ville Saloranta palasi ryminällä pelaten hyvän pelin ja esitteli muutaman kerran todella näppärää mailataituruutta.
Hallilla oli todella hyvin porukkaa, ja 450 katsojalla Nokialla nähtiin tämän illan paras katsojamäärä. Myös meteliä oli todella kiitettävästi taas kerran, ja tunnelma oli kohdillaan.

Seuraava ottelu onkin sitten iso ottelu, kun Hunters saapuu Nokialle. Tullaan varmasti näkemään hieno kiekkoilta taas kerran!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös