Länsimetro

  • 58 681
  • 355

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Karua kritiikkiä ja varmaan ainakin jotain perääkin:

Raideasiantuntijan suorat sanat länsimetrosta: Nämä viisi asiaa vain harva näkee tai ymmärtää | Yle Uutiset | yle.fi

Oli Suomessa korruptiota tai ei, niin mistä näistä tietää.
Osittain asiaa mutta jonkin verran myös älyttömyyksiä noissa Alkun kommenteissa. Tuo on jotenkin tuollainen tyypillinen espoolaisen omakotitaloasujan ajattelumalli että kaikki kerrostalokeskittymät ovat saatanasta eivätkä kuulu Espooseen. Silti samoille tyypeille kelpaa kyllä oikein hyvin Entressen, Ison omenan, Sellon ja Tapiolan palvelut joita ei olisi olemassakaan ja ne pitäisi käydä Helsingissä kokemassa jos Espoo oli pelkkää omakotitaloasutusta.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Katselin juuri, että itselläni julkisen liikenteen matka-aika Kamppiin kasvoi 30 minuutista 45 minuuttiin tämän reilun miljardin investoinnin seurauksena.

Hyvä puoli asiassa on, että Länsiväylän bussikaistat on avattu vähäpäästöisille ekoautoille, jolloin omalla autolla matka-aika vastaavasti lyhenee.

Noista kahdesta vaihtoehdosta on helppo valita oma auto julkisen liikenteen sijaan.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Katselin juuri, että itselläni julkisen liikenteen matka-aika Kamppiin kasvoi 30 minuutista 45 minuuttiin tämän reilun miljardin investoinnin seurauksena.
Samoin meidän perheemme Espoon asunnosta Nuottaniemestä matkustusaika Kamppiin pitenee 15 minuutilla. Aikaisemmin on päässyt kätevästi bussilla suoraan Kamppiin, nyt joutuu Isossa Omenassa vaihtamaan metroon. Onneksi perheessä on useampi auto.
 

Undrafted

Jäsen
Kamppiin mennessä matka hidastui ja hankaloitui. Mikäli matkani veisi enemmän keskustan itäpuolelle niin kokonaisuus voisi nopeutua. Vielä epäselvää kallistuuko matkani vai ei.

Eilen tuli ensimmäisen kerran kokeiltua länsimetroa ja ihan sujuvasti meni. Kampin bussiterminaali oli kaiketi tulossa kapasiteetin osalta toensä päähän, että jotain tarvitsisi tehdä asialle. Espoon osalta terminaalien hajauttaminen Kivenlahden, Matinkylän ja Tapiolan metroasemill on yksi tapa ratkaista tilanne. Eilen osui silmiin, että Vantaan bussitkin jättävät jatkossa matkustajia Kalasatamaan eli yhä harvempi bussi matkaa jatkossa keskustaan.
 

scholl

Jäsen
Samoin meidän perheemme Espoon asunnosta Nuottaniemestä matkustusaika Kamppiin pitenee 15 minuutilla. Aikaisemmin on päässyt kätevästi bussilla suoraan Kamppiin, nyt joutuu Isossa Omenassa vaihtamaan metroon. Onneksi perheessä on useampi auto.

jo 80-luvulla oli pörssissä yrityksiä, jotka menivät konkurssiin. Nyt on Talvivaara jne. Ei se pörssi silti paskaa ole. Sama se on tämän metron suhteen. Se ei ole paskaa, vaikka jollain olisi vaikeata. Dösät ovat 1800-luvun teknologiaa ja niiden käyttö pitää lopettaa. Tuottavat ruuhkia ja muita ongelmia kuten huonoa ilmanlaatua. Minusta jos metroa ei halua käyttää, voi liikkua polkupyörällä tai kävellen.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Otin liitteen kuvan syyskuussa. Siinä näkyy ehkä puolet tuolloin jonossa olleista busseista, mutta en saanut fiksusti enempää niitä mahtumaan kuvaan.

Jokainen ymmärtänee, että tuo Länärin bussihäröily oli jo nyt täysin kestämätöntä puhumattakaan siitä, että pk-seutu kasvaa voimakkaasti ja joukkoliikenteen suosio sekä paine sen käyttämiseen kasvaa Helsingin keskustan ruuhkautumisen takia koko ajan.

Länsimetro (tai ylipäätään Länärin suuntainen raideyhteys) oli Pääkaupunkiseudun kasvun turvaamiseksi täysin välttämätön investointi. Se ei tosin ole vielä yksinään riittävä, vaan muitakin framilla olevia raidehankkeita (Raide-Jokeri, Pisara, toinen metrolinja) tulee viedä nopeaan tahtiin eteenpäin.
 

Liitteet

  • Porkkalankatu.jpg
    Porkkalankatu.jpg
    472,7 KB · kertaa luettu: 541

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Otin liitteen kuvan syyskuussa. Siinä näkyy ehkä puolet tuolloin jonossa olleista busseista, mutta en saanut fiksusti enempää niitä mahtumaan kuvaan.

Jokainen ymmärtänee, että tuo Länärin bussihäröily oli jo nyt täysin kestämätöntä puhumattakaan siitä, että pk-seutu kasvaa voimakkaasti ja joukkoliikenteen suosio sekä paine sen käyttämiseen kasvaa Helsingin keskustan ruuhkautumisen takia koko ajan.

Länsimetro (tai ylipäätään Länärin suuntainen raideyhteys) oli Pääkaupunkiseudun kasvun turvaamiseksi täysin välttämätön investointi. Se ei tosin ole vielä yksinään riittävä, vaan muitakin framilla olevia raidehankkeita (Raide-Jokeri, Pisara, toinen metrolinja) tulee viedä nopeaan tahtiin eteenpäin.

Tuota Porkkalankadun bussirallia on monesti itsekin tullut ihailtua. Parhaimillaan olisin kävellyt nopeammin keskustasta kotiin kuin kulkenut Sokkarin kulmalta bussilla. Toki kaupungista pois päin mennessä liikennettä on tukkimassa muitten bussien ohella omilla autolla työmatkaansa tekevät ympäryskunnista.
Parhaimmillaan Kampista Ruoholahteen on mennyt joku 15 minuuttia bussilla. Ja tästä noin 5 minuuttia, että bussi on päässyt edes Kampista ulos.

Joten juu, täysin selvää, että tuon bussirallin oli loputtava ainakin tuossa mittakaavassa missä se on aiemmin rullannut. Itse olisin säilyttänyt jokusen noista suorista linjoista. Ei niitä montaa tarvitsisi jättää, mutta jokunen palvelemaan metron rinnalle. Nyt on Helsingin sisälläkin liikkuminen vaikeutunut metron myötä, kun linjoja tapettiin aika isolla kädellä. Terve ihminen toki kävelee noita matkoja, mutta valitettavasti sää ei aina suosi ulkoliikkujaa.

Noita raidehankkeita tosiaan pitäisi viedä isosti eteenpäin. Raide-Jokeri ja Länsimetron jatke on toki jo tulilla ja Kruunuvuoren ratikkakin joskus varmaan kulkee. Mutta metrolinjastoa olisi aivan välttämätön laajentaa kulkemaan muutenkin kuin Etelä-Espoossa ja Helsingin eteläosissa. Ja, kun nyt on nähty kuinka kauan oikeasti toimintakuntoon tehdyn metron rakentaminen viekään aikaa niin kyllähän tuo Helsingin toinen metrolinja pitäisi polkaista käyntiin mahdollisimman pian, jotta siitä vielä ensi vuosikymmenen lopulla päästään oikeasti nauttimaan/kiroilemaan.
Vapaavuori haaveilee luotijunasta lentokentälle. Sen sijaan voisivat vihdoin rakentaa sen metron kulkemaan Kampista Töölön ja Pasilan kautta lentokentälle ja siitä vielä eteenpäin Tuusulaan asti.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Otin liitteen kuvan syyskuussa. Siinä näkyy ehkä puolet tuolloin jonossa olleista busseista, mutta en saanut fiksusti enempää niitä mahtumaan kuvaan.

Jokainen ymmärtänee, että tuo Länärin bussihäröily oli jo nyt täysin kestämätöntä puhumattakaan siitä, että pk-seutu kasvaa voimakkaasti ja joukkoliikenteen suosio sekä paine sen käyttämiseen kasvaa Helsingin keskustan ruuhkautumisen takia koko ajan.

Länsimetro (tai ylipäätään Länärin suuntainen raideyhteys) oli Pääkaupunkiseudun kasvun turvaamiseksi täysin välttämätön investointi. Se ei tosin ole vielä yksinään riittävä, vaan muitakin framilla olevia raidehankkeita (Raide-Jokeri, Pisara, toinen metrolinja) tulee viedä nopeaan tahtiin eteenpäin.
Stadissa taksia ajellessa tuo patka heti kun kaannytaan Lansivaylalta Porkkalankadulle oli jokapaivainen helvetin riesa, ei varmasti ollut bussikuskeillakaan hauskaa, varsinkaan sitten kun tuosta lahtivat taittamaan kohti ydinta niista painperseisista liikenneympyroista.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Varmaan pitkällä tähtäyksellä ja metron jatkeella ongelmat lieventyy ja edut tulevat paremmin esille. Sitenhän kävi Itämetronkin kanssa. Oikeastaan yksi asia ihmetyttää. Raideliikennettä halutaan yhdyskuntarakenteen tiivistämiseksi ja tiiviimpää yhdyskuntarakennetta raideliikenteen kannattavuuden parantamiseksi. Helsingistä Espooseen, jonnekin sinne kaukaiseen Kökkeliin ja pidemmällekin on kulkenut raide jo vuosikymmeniä. Miksi ihmeessä sen radan asemien ympärille ei ole haluttu suunnitella ja rakentaa tiivistä kaupunkia? Oikeastaan Leppävaaraa lukkuunottamatta asemanseudut on korkeintaan pienlähiöitä ja enimmäkseen maaseutua, joiden pysäkkien liikennettä on entisestään vähennetty.

Ei sentään maaseutua vielä välillä Leppävaara - Kauklahti.

Kyllähän tuo Espoon kaupunkirakenteen tiivistämistarve koskee myös tuota väliä, joskin suurin kasvupaine tällä hetkellä taitaa kohdistua Etelä-Espooseen ja Lepuskin välittömään ympäristöön.

Liikennettä välillä Leppävaara-Kauklahti ei ole voitu tiivistää, koska radan kapasiteetti ei anna tällä hetkellä myöden. Sitä varten on suunnitteilla tällä hetkellä Leppävaaraan asti kulkevan kaupunkiradan jatkaminen Kauklahteen asti - tällä hetkellähän tilanne on se, että neliraiteinen osuus päättyy Lepuskiin.

Espoon kaupunkirata – Wikipedia

Ja, kun nyt on nähty kuinka kauan oikeasti toimintakuntoon tehdyn metron rakentaminen viekään aikaa niin kyllähän tuo Helsingin toinen metrolinja pitäisi polkaista käyntiin mahdollisimman pian, jotta siitä vielä ensi vuosikymmenen lopulla päästään oikeasti nauttimaan/kiroilemaan.

Tätä samaa olen miettinyt. Juuri nyt vaadittaisiin sitä, että tätä lähdettäisin viemään kunnolla eteenpäin, kun tiedetään, että se on ajallisesti todella pitkä projekti. Mutta tällä hetkellä yksikään kuntapoliitikko ei uskalla mainita sanaparia "metron laajennus", vaikka juuri nyt pitäisi.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Jokainen ymmärtänee, että tuo Länärin bussihäröily oli jo nyt täysin kestämätöntä puhumattakaan siitä, että pk-seutu kasvaa voimakkaasti ja joukkoliikenteen suosio sekä paine sen käyttämiseen kasvaa Helsingin keskustan ruuhkautumisen takia koko ajan.

minusta tuossa on suoraan sanottuna ideologinenkin kysymys eli se, minkä hiton takia maalaisten pitää saada tulla Stadin kaduille. Itä-Helsingissä on pidetty jo 80-luvun alusta alkaen bussiralli loitolla. Minkä hiton takia maalaiset Espoosta pitäisi saada tulla ruuhkauttamaan meidän katumme? Jos he haluavat käydä täällä, niin käyttäkööt liityntäliikennettä. Sama koskee vantaalaisia. Ei mitään Manskun dösärallia vaan vaihtakoot Tikkurilassa junaan.

Eli siis ovat epäonnistunet oman kaupunkinsa rakentamisessa, kun on niin paljon asiaa Stadiin.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
minusta tuossa on suoraan sanottuna ideologinenkin kysymys eli se, minkä hiton takia maalaisten pitää saada tulla Stadin kaduille. Itä-Helsingissä on pidetty jo 80-luvun alusta alkaen bussiralli loitolla. Minkä hiton takia maalaiset Espoosta pitäisi saada tulla ruuhkauttamaan meidän katumme? Jos he haluavat käydä täällä, niin käyttäkööt liityntäliikennettä. Sama koskee vantaalaisia. Ei mitään Manskun dösärallia vaan vaihtakoot Tikkurilassa junaan.

No siis vaikka asunkin täällä maalla, niin olen vähän samaa mieltä. Vielä tähän mennessä Helsingin katuverkosto on nipinnapin (todellakin nipinnapin) riittänyt paikallisten sekä kaupungissa töissäkäyvien ja palveluita käyttävien espoolaisten, vantaalaisten, kehyskuntalaisten ja muiden autoliikenteeseen. Nyt ollaan jo limitillä ja yli paukkuu ihan just. Pääkaupunkiseudun väkiluvun tästä vähän vielä kasvaessa tuo kantakaupungin katuinfra ei vain enää riitä.

Itsehän en Helsingin katuverkostoa kovin paljoa autollani rasita. Kuljen duunissa pääosin fillarilla ja jos ei satu huvittamaan, niin sitten julkisilla. Ihmettelen oikeastaan, mikä tarve niin monilla on täältä Espoostakin ajaa autolla Stadiin, kun joukkoliikenne olisi huomattavasti stressittömämpi vaihtoehto.

No, paine joukkoliikenteen käyttöön kasvaa koko ajan ruuhkien ja parkkipaikkapulan takia ihan automaattisestikin ja lopulta myös tienkäyttömaksut lienevät tulevaisuutta.
 
Viimeksi muokattu:

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helsingistä Espooseen, jonnekin sinne kaukaiseen Kökkeliin ja pidemmällekin on kulkenut raide jo vuosikymmeniä. Miksi ihmeessä sen radan asemien ympärille ei ole haluttu suunnitella ja rakentaa tiivistä kaupunkia? Oikeastaan Leppävaaraa lukkuunottamatta asemanseudut on korkeintaan pienlähiöitä ja enimmäkseen maaseutua, joiden pysäkkien liikennettä on entisestään vähennetty.
Espoossa on ihan tietoisesti vältelty liian kaupunkimaista rakentamista. Ajatuksena on, että näin saadaan parempaa väkeä asukeiksi. Joukkoliikenteen mukana tulee kaikenlaista köyhää roskasakkia, jolla ei ole varaa edes autoon. Parempi siis rakentaa omakotitaloja niille, joilla on niihin varaa.

"Juna toisi huumeet", sanoi Nurmijärven kunnanjohtaja parikymmentä vuotta sitten ( Linkki hesariin: Nurmijärven kunnanjohtaja: Juna toisi huumeet - Kotimaa - Helsingin Sanomat ). Kukas nyt sellaista haluaisi. Itämetron vastustajienkin joukossa oli jokunen vastaava kommentoija. Ei haluttu Itä-Helsingin roskaväelle liian helppoa ja nopeaa reittiä parempien ihmisten keskuuteen.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia

scholl

Jäsen
Itsehän en Helsingin katuverkostoa kovin paljoa autollani rasita. Kuljen duunissa pääosin fillarilla ja jos ei satu huvittamaan, niin sitten julkisilla. Ihmettelen oikeastaan, mikä tarve niin monilla on täältä Espoostakin ajaa autolla Stadiin, kun joukkoliikenne olisi huomattavasti stressittömämpi vaihtoehto.

No, paine joukkoliikenteen käyttöön kasvaa koko ajan ruuhkien ja parkkipaikkapulan takia ihan automaattisestikin ja lopulta myös tienkäyttömaksut lienevät tulevaisuutta.

Parkkihallitilanne on itseasiassa nykyisellään Euroopan mittakaavassa todella hyvä. Niistä ei sinänsä ole pulaa, mutta tieverkkokapasiteetti on ongelmana. Onneksi on pari parkkihallia, joihin pääsee jo sisään sieltä melkein Ruoholahdesta eli ei tarvitse ajaa keskustaan. Kun bussiliikenne on poissa, niin länäri varmasti vetää paremmin kuin ennen.

Uskon kanssa ruuhkamaksuihin. Vastustin niitä aikoinaan, nyt kannatan. Kannattaisin myöskin joukkoliikenteen kuukausilipun ruuhkamaksua eli olisi kalliimpaa matkustaa julkisilla ruuhka-aikaan. Minusta jo pelkästään kalustohankintojen lähtökohdista ihmisten tulisi oppia liikkumaan eri aikaan, eikä niin, että joka iikka kulkee täsmälleen samaan kellonaikaan.

Kannatan myös kaupunkibulevardeja. Minusta Länärillä nelikaistainen motarityylinen tie pitää loppua kaupungin rajalle. Kun katsoo, keitä sinne Länärille autolla menee, niin ne ovat espoolaisia. Ei meillä ole mitään tarvetta sinne ajaa. Jos joskus ajan vaikka kerran kesässä jonnekin hevonkuuseen niin olen valmis sitten istumaan autossa sen, mitä se matka vie aikaa. Se on ihan älytöntä, että esim. Lauttasaaressa on varattu noin valtavasti tilaa "motarille", jota helsinkiläiset eivät tarvitse. Sehän on täysin absurdiajatus, että meidän pitäisi ajatella espoolaisten matka-aikoja. Jos matka on liian pitkä, muuttakoot lähemmäs ja jos matka on silti liian pitkä, niin asioikoot lähempänä kotiansa. Esim. lähialepassa, silloin ei tarvitse mennä kauas.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Uutisoinnissa ihmetyttää yksi asia.

Länsimetrossa tehtiin ”hassu ratkaisu” – ”Käytännössä asemia ei tulla ikinä pidentämään” | Uusi Suomi

(HKL:n infra- ja kalustojohtaja Artturi) Lähdetie toteaa, että vaikka lyhyiden asemalaiturien tekeminen on joidenkin mielestä ”hassu ratkaisu”, oli sille selvät perusteet silloin kun ratkaisu suunnittelun aikana hyväksyttiin.

– On syytä muistaa, että kun päätös asemien pituuksista tehtiin, oli käsitys, että automatisaatio viedään loppuun ja saadaan lyhyemmät vuorovälit, kertoi HSL:n joukkoliikenneosaston johtaja Tero Anttila Uudelle Suomelle tällä viikolla.

Metrojen vuorovälien tihentäminen puolestaan on vaikeaa ja edellyttäisi mainittua metron automatisointia, mutta automatisointisuunnitelma peruttiin kolme vuotta sitten.

– Automatisointi siis nopeimmillaankin on vasta 2020-luvun loppupuolen ratkaisu, kertoo Anttila.

Perustellaan ratkaisun järkevyyttä joka on tehty väärien olettamuksien perusteella. Ihan kuin tuo olisi pointti. "Teimme päätöksen koska luulimme ja tämäntakia päätöksen kritisoijat ovat väärässä.

Kaipa asia liittyy julkissektorin mindsettiin jossa projektin lopputulos ei kuulu top-5:seen kun kerätään arvostelukritiiteireitä projektin onnistumisesta. Päätös oli täysin oikea koska oltiin väärässä kun päätöstä valmisteltiin.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hauskintahan on, että lyhyempiin vuoroväleihin voitiin hyvin siirtyä ilman automatisointia. Sitä köytettiin vain tekosyynä automatisoinnille.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nauraakohan pöndet meille:

"Espoon kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Henrik Vuornos arvioi keskiviikkona lähettämässään tiedotteessa, että noin 10 minuutin pidennys on kohtuuton."

Eihän sillä olisikaan väliä, jos jossain kaukojunassa joutuisi istumaan kymmenen minuuttia pidempään. Joka aamuinen sählääminen päästäkseen tekemään lähinnä jollekin muulle rahaa alkaa kuitenkin nopeasti vituttaa.

Kaikki pieneltä kuulostavat asiat vain yksinkertaisesti ei sitä ole eikä kyse ole mistään helvetin kiireestä vaan siitä säätämisestä. Lentokentälle vievän junan ongelma ei ole naurettavan pitkä matkustusaika itsessään vaan se uskomaton välipysäkkien määrä mikä aiheuttaa sirkuksen.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Päätös sijoittaa maan pääkaupunki niemeen on niin typerä, ettei se voi olla oikein muuta kuin ryssien tekemä. No, siitä historiallisesta typeryydestä maksetaan taas kovaa hintaa.

Se, että kymmenien tuhansien ihmisten asuinpaikalta viedään toiminnallista arvoa huolimattomalla suunnittelutyöllä, on todella anteeksiantamatonta. Sitten vielä sanotaan, että se on kepu joka pettää...
Itsekin olen ollut espoolainen niissä vaaleissa, joissa valittiin metropäätöksen tehnyt valtuusto. Silloisessa osoitteessamme olisimme olleet hyötyjien joukossa. Kokonaistilanne oli kuitenkin jo silloin arvattavissa.

Ei tämä haittaa pelkästään espoolaisia. On myös helsinkiläisiä, jotka käyvät töissä Espoossa. Heihin tämä muutos osuu yhtä lailla. Näiden ihmisten osalta yksityisautoiluun siirtyminen pahentaa stadin pysäköintiongelmaa.

Harvoin, jos koskaan, on yksittäinen joukkoliikennehanke ollut näin paljon yksityisautoilua tukeva.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Yhtenä vaihtoehtona pöydällä pitäisi olla se, että ruuhka-aikana matkustaminen alkaa maksaa enemmän. Kommunisti Kusinina saa sanoa mitä haluaa.
Tuohan on jo osittain tulossa nyt tänä vuonna. Tai siis yli 70-vuotiaille aletaan myymään halvempaa kausilippua joka ei kuitenkaan kelpaa matkalipuksi ruuhka-aikoina. Toisaalta en ymmärrä miksi sille sellainen ikäraja on. Laskisivat sen nyt edes 65:en, mutta mieluiten ottaisivat sen kaikille myyntiin.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tuohan on jo osittain tulossa nyt tänä vuonna.

Ja esimerkiksi Lontoossa on ollut aina. Nykyisessä asuinkaupungissani en mene koskaan töihin klo 8-9 vaan joko aikaisemmin tai myöhemmin. Ruuhka-aikojen lippu on samanhintainen, mutta ei ole vain mitään järkeä tunkea sinne.

Aivan varmasti Espoossakin todella monilla olisi kunnon liukuma, mutta kun ei. Sinne vain tungetaan. Jos ei kerran itse osata, niin sitten matkustajia pitäisi juurikin kouluttaa kalliimmilla lipuilla. Niille ketkä valittaa kuinka on pakko olla tiettyyn aikaan (mikä tietenkin on tottakin) annan ilmaisen neuvon.

Lopeta valittaminen, muuta, tai vaihda työpaikkaa.

Hyvä kun täsmensit, epäilin kärppiä. Toisille se auto tosiaan on kyrvän jatke.

No onhan niitä Etäkärppiä kaupunki täynnä. Useimmat toki tulivat junalla, mutta joidenkin on pakko autoilla.
 

Undrafted

Jäsen
Tällä viikolla viisi reissua bussi+metro yhdistelmällä ja ongelmitta meni. Helsingistä palatessa ongelmakohtana liityntäliikenteenvuorovälit. Jokaisen metron kulkeminen Matinkylään auttaisi myös nopeuttamaan matkoja. Toki omat matkani meni pahimman ruuhka-ajan ulkopuolelle, mikä näkyi kanssamatkustajien määrässä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Olikohan missään vaiheessa harkintaa siitä, että kalliin metron sijasta olisi tehty nämä taatusti suuruusluokkaa halvemmat levennykset ja alettu tosissaan kehittämään radan vartta.

En tiedä pääsikö ikinä tämän vitun typerän demokratian päätettäväksi, mutta puhetta oli.

Olisi ollut melkoisen hyvä ratkaisu rakentaa rata ihan tähän maan pinnalle, mutta kun ei.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Eli kalliilla saatiin tehtyä paskaa. Yllätys. Rampautettiin vanhan metrolinjan kapasiteetti vielä samalla. Paljonkos sitä uutta asukasta piti metrolinjan varteen saada idässäkin ja samalla tuoda Vantaan busseja vielä Kalasatamaan. Hienosti kyllä hoidettu. Samaan aikaan osa Rautatientorin liukuportaistakin on viikosta toiseen pois käytöstä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eli kalliilla saatiin tehtyä paskaa. Yllätys.

Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

"Kuukankorven mukaan paineenvaihtelu ei ole niinkään metron ongelma, vaan sen ominaisuus. Hän kertoo, että kaikissa maailman metroissa syntyy paineenvaihtelua."

Olen sitten ilmeisesti käyttänyt väärän maailman metroja, kun en ole huomannut. Länsimetrolla en ole ajanut, mutta vanha metrokin toimi ihan hyvin ilman mitään lentokone-efektejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös