Maaliahne Oulun Kärpät – yli 180 maalia kaudella 2017–2018?

  • 70 401
  • 230

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljon on parjattu, että Kärpät on aivan liikaa ykkösketjun varassa. Viimeisissä kolmessa pelissä Kärpät on tehnyt 10 maalia + voittolaukausmaalit. Näistä kymmenestä maalista ykkösketju ei ole tehnyt yhtään. Ai niin, muistinko mainita, että olemme tästä ykkösketjun hiljaiselosta huolimatta 10 ottelun voittoputkessa.
Hyvä ja asiallinen pointti (vaikka pointti oli kätkettykin happaman piruilun taakse). Tappara pelin jälkeen joukkueessa on varmasti tapahtunut hienoinen ulospuhallus, kun tuossa kärkikamppailussa Kärpät pärjäsi hyvin. Hienoisesta ulospuhalluksesta huolimatta Kärpät otti noissa kolmessa viime pelissä aika hyvin pisteitä. Olisiko niin, että tuo henkinen ulospuhallus on näkynyt nimenomaan ykkösketjun maalinteossa? Aina ei voi olla hirmuvireessä ja joskus se ulospuhalluskin tulee. (Ja jos ajattelee ihmiskehon toimintaa, niin ainahan sisäänhengitystä seuraa ulospuhallus. Sisäänhengityksen aikana tehdään työ, ulospuhalluksen aikana palautellaan - noin kai se ihmiskroppa toimii...) Jotta noista maalimääristä voisi päätellä jotain, täytyisi nähdä niistä pidempää trendiä mihin suuntaa ne ovat menossa. Nyt nähtävä trendi tuossa näkökulmassa on käsittääkseni positiivinen. Lisäksi mielestäni onnistumisia keskikastin- ja häntäpään joukkueita (esim. Pelicans, KooKoo, Jukurit) vastaan on tärkempää onnistua kärkipään joukkueita (kuten TPS, HIFK, Tappara) vastaan. Ennen joulua Kärpillä on jäljellä 6 ottelua:

(Ti 28.11.2017 Kärpät - Jukurit)
La 2.12.2017 Kärpät - Ässät
* * * * *
Ti 5.12.2017 HIFK - Kärpät
To 7.12.2017 Sport - Kärpät
La 9.12.2017 Kärpät - Lukko
* * * * *
13.-17.12.2017 Maajoukkue EHT-turnaus
Pe 15.12.2017 Pelicans - Kärpät
* * * * *
Ti 19.12.2017 Kärpät - JYP

Kyllähän taas otteluohjelma on Kärpille suosiollinen... ;) Noiden pelien pelien jälkeen aletaan nähdä trendiä lisää, mihin suuntaan on Kärppien ykkösketjun maalintekotrendi menossa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Selviskö sinulle muuten tuo kakkosketjun maalimäärä, vai onko tilastointini edelleen virheellinen? Jos virhe on olemassa, se on minun syytä korjata.
Joo, hyväksyn kyllä tuon noin. Pitää ollakin perusteellinen, oma ajatteluvirhe.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Äh, Kärpät jäi Ässiä vastaan yhteen maaliin ja tilastoihin merkittiin voittolaukaustappio. Kakkosketju on alkanut tekemään tulosta ja maalasi Kärppien ainokaisen Ässiä vastaan. Maalintekijänä oli kauden kymmenennellä maalillaan Ville Leskinen.

Oulun Kärpät 29 ottelua 96 maalia. (3,31 maalia/ottelu -> 199 maalia/kausi)

Maalintekijät:
Bertrand 16
Leskinen 10
Ruohomaa 9
Mäenalanen 8
Heshka 7
M.Koivisto 7
Junttila 6
Hakanpää 5
Humaloja 4
Lasu 4
Kupari 3
Ikonen 3
Anttila 2
Kivihalme 2
Junnila 2
Ronkainen 1
Koblizek 1
Niemelä 1
Sailio 1
Mäkelä 1
(Voittolaukaus 3)

Ykkösketju 31
Kakkosketju 23
Alaketjut 15
Puolustajat 24
(Voittolaukaus 3)
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvä ja asiallinen pointti (vaikka pointti oli kätkettykin happaman piruilun taakse).
Tarkoitus ei ollut olla hapan ja pirullinen. Ehkäpä kirjoitukseni rivien välissä oli leikkimielinen virnistys. Tarkoitus oli vain pikkaisen kuitata joillekin oneliner-valittajille, jotta mistähän tuota meinaatte seuraavan valituksen aiheen kaivaa. Olemme kuitenkin tilanteessa, jossa onnistumiset seuraavat toisiaan ja piikkipaikalla mennään. Tulta munille!
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Uusi mielenkiintoinen viikko on edessämme. Tiistaina Kärpät kohtaa ulkoilmapelissä HIFK:n. HIFK on sarjan toiseksi kovin kotijoukkue heti Kärppien jälkeen. Voi siis olla aivan hyvä juttu, että kohtaamme HIFK:n nyt muualla kuin Nordenskiöldinkadulla. Torstaina onkin sitten paluu arkeen, kun Kärpät kamppailee pisteistä Vaasassa Sportin vieraana. Lauantaina Raksilaan saapuu Lukko. Kolmen ottelun viikko siis.

HIFK on päästänyt kotonaan keskimäärin 1,71 maalia ottelussa.
Sport on päästänyt kotonaan keskimäärin 3,14 maalia ottelussa.
Lukko on päästänyt vieraissa keskimäärin 2,53 maalia ottelussa.

Ykkösketju onnistuu tällä viikolla. Asetan tälle viikolle kivikovan tavoitteen eli kymmenen maalia.
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Uskoisin että Jätkät ovat latautuneet tähän ulkoilmaotteluun ihan tosissaan niinkuin Hifk myös.
Semmonen fiilis on että Kärpät lyö taululle kovat lukemat. Vähä niinkö nyt on oltu pari matsia hakusessa mutta kaikilla on
hirvee into tehdä taas sitä omaa peliä millä tulee voitto.
Tulosvetoon asetan normaalia isommat panokset ja maalimäärät.
Ei muuten pääty 1-1.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Uskoisin että Jätkät ovat latautuneet tähän ulkoilmaotteluun ihan tosissaan niinkuin Hifk myös.
Semmonen fiilis on että Kärpät lyö taululle kovat lukemat. Vähä niinkö nyt on oltu pari matsia hakusessa mutta kaikilla on
hirvee into tehdä taas sitä omaa peliä millä tulee voitto.
Tulosvetoon asetan normaalia isommat panokset ja maalimäärät.
Ei muuten pääty 1-1.

Eikö nuo ulkoilmaottelut ole perinteisesti olleet hyvinkin vähämaalisia, ainakin NHL:ssä. Ja tämä on pelkkää mutua tämä.

Toivottavasti Calle saa täräytettyä maalittomuuden pois, tuolla varmaan on keskimääräistä mukavampi tuulettaa isolle yleisölle.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eikö nuo ulkoilmaottelut ole perinteisesti olleet hyvinkin vähämaalisia, ainakin NHL:ssä. Ja tämä on pelkkää mutua tämä.
Monesti noinkin, mutta toisaalta Suomessa Jokereiden ja SKA Pietarin välinen mittelö päättyi samaisilla Kaisaniemen ulkojäillä viikonloppuna maalein 3-4. Ihan kunnollisia maalimääriä nähtiin myös esimerkiksi viimekaudella Tampereen Sorsapuistossa, jolloin Tappara kaatoi Ilveksen niinikään maalein 3-4 (tosin ratkaisu saatiin vasta jatkoajalla) ja seuraavassa pelissä puolestaan Ilves pääsi maistamaan voittoa HIFKiä vastaan jatkoilla maalein 3-2.
Toivottavasti Calle saa täräytettyä maalittomuuden pois, tuolla varmaan on keskimääräistä mukavampi tuulettaa isolle yleisölle.
Tätä samaa itsekin toivon, sillä kyllä ne taidot edelleen tallella on, vaikka nyt vähän apinaa meinaa selkään kivutakin.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On meillä kyllä kannatettavana aivan huikea joukkue. Ei voi jättää yhtäkään Kärppien kannattajaa kylmäksi tämä. Huh, ihanaa Kärpät ihanaa! Kärpät voitti tänään dramaattisessa ulkoilmapelissä Helsingin Kaisaniemessä HIFK:n jatkoajalla 4-3. Ykkösketjumme löysi jälleen maalijyvän ja hyvä niin. Ruohomaa teki maaleista kaksi, Bertrand yhden samoin kuin Leskinen. Tulta munille!

Oulun Kärpät 30 ottelua 100 maalia. (3,33 maalia/ottelu -> 200 maalia/kausi)

Maalintekijät:
Bertrand 17
Leskinen 11
Ruohomaa 11
Mäenalanen 8
Heshka 7
M.Koivisto 7
Junttila 6
Hakanpää 5
Humaloja 4
Lasu 4
Kupari 3
Ikonen 3
Anttila 2
Kivihalme 2
Junnila 2
Ronkainen 1
Koblizek 1
Niemelä 1
Sailio 1
Mäkelä 1
(Voittolaukaus 3)

Ykkösketju 34
Kakkosketju 24
Alaketjut 15
Puolustajat 24
(Voittolaukaus 3)
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Tämähän meni niinkuin elokuvissa, Suomi 100v ja Kärpillä 100 tehtyä maalia.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämähän meni niinkuin elokuvissa, Suomi 100v ja Kärpillä 100 tehtyä maalia.
Sanopa muuta! Runkosarja on puolessa välissä ja Kärpät on tehnyt satavuotiaan Suomen kunniaksi sata maalia. Olemme siis tasan 200 maalin vauhdissa, aikamoista!
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sanopa muuta! Runkosarja on puolessa välissä ja Kärpät on tehnyt satavuotiaan Suomen kunniaksi sata maalia. Olemme siis tasan 200 maalin vauhdissa, aikamoista!
Ja onhan tässä maalien lisäksi mahdollista tehdä myös uusi runkosarjan piste-ennätys Liigassa. 30 ottelun jälkeen pisteitä on kasassa 66 ja jos saman verran tehtaillaan niitä myös runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla niin sehän tietäisi 132 pistettä runkosarjan päätteeksi. Voimassaoleva ennätys kaudelta 2013-2014 on pistettä vähemmän eli 131 pistettä. Haastava tavoite, muttei toki tällä menolla mahdoton.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paluu arkeen eli kolmen pisteen voitto. Kärpät voitti Vaasassa Sportin lukemin 3-1. Maalintekijöinä olivat Mäenalanen, Ruohomaa ja Sniper-Junttila.

Oulun Kärpät 31 ottelua 103 maalia. (3,32 maalia/ottelu -> 199 maalia/kausi)

Maalintekijät:
Bertrand 17
Ruohomaa 12
Leskinen 11
Mäenalanen 9
Heshka 7
M.Koivisto 7
Junttila 7
Hakanpää 5
Humaloja 4
Lasu 4
Kupari 3
Ikonen 3
Anttila 2
Kivihalme 2
Junnila 2
Ronkainen 1
Koblizek 1
Niemelä 1
Sailio 1
Mäkelä 1
(Voittolaukaus 3)

Ykkösketju 36
Kakkosketju 25
Alaketjut 15
Puolustajat 24
(Voittolaukaus 3)
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja onhan tässä maalien lisäksi mahdollista tehdä myös uusi runkosarjan piste-ennätys Liigassa. 30 ottelun jälkeen pisteitä on kasassa 66 ja jos saman verran tehtaillaan niitä myös runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla niin sehän tietäisi 132 pistettä runkosarjan päätteeksi. Voimassaoleva ennätys kaudelta 2013-2014 on pistettä vähemmän eli 131 pistettä. Haastava tavoite, muttei toki tällä menolla mahdoton.
No, toden totta! Kärpät on huikaisevasti Liigan piste-ennätysvauhdissa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät votti lauantaina Raksilassa Lukon maalein 3-1. Kärppien maaleista vastasivat tulosyksikön miehet eli Mäenalanen, Ruohomaa ja Bertrand. Kärppien koko viikon maalisaldo kolmessa ottelussa oli kymmenen eli viikkotavoitteesen päästiin. Hyvä kärpät!

Oulun Kärpät 32 ottelua 106 maalia. (3,31 maalia/ottelu -> 199 maalia/kausi)

Maalintekijät:
Bertrand 18
Ruohomaa 13
Leskinen 11
Mäenalanen 10
Heshka 7
M.Koivisto 7
Junttila 7
Hakanpää 5
Humaloja 4
Lasu 4
Kupari 3
Ikonen 3
Anttila 2
Kivihalme 2
Junnila 2
Ronkainen 1
Koblizek 1
Niemelä 1
Sailio 1
Mäkelä 1
(Voittolaukaus 3)

Ykkösketju 38
Kakkosketju 26
Alaketjut 15
Puolustajat 24
(Voittolaukaus 3)
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viikon ainoa peli on pelattu ja 3-1 vierastappio tuli. Vieläkään Kärpät ei jäänyt maaleitta! Kärppien maalintekijä oli Ville Leskinen.

Oulun Kärpät 33 ottelua 107 maalia. (3,24 maalia/ottelu -> 195 maalia/kausi)

Maalintekijät:
Bertrand 18
Ruohomaa 13
Leskinen 12
Mäenalanen 10
Heshka 7
M.Koivisto 7
Junttila 7
Hakanpää 5
Humaloja 4
Lasu 4
Kupari 3
Ikonen 3
Anttila 2
Kivihalme 2
Junnila 2
Ronkainen 1
Koblizek 1
Niemelä 1
Sailio 1
Mäkelä 1
(Voittolaukaus 3)

Ykkösketju 38
Kakkosketju 27
Alaketjut 15
Puolustajat 24
(Voittolaukaus 3)
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jälleen elämme yhden ottelun viikkoa. Tiistaina Kärpät kohtaa Raksilassa JYPin ennen vetäytymistään joulun viettoon. JYP on ollut sarjan neljänneksi paras vierasjoukkue, eikä ole päästänyt vieraissa kuin 2,2 maalia ottelua kohti. On kyllä mukava mennä huomenna katsomaan kahden laadukkaan joukkueen välistä kohtaamista. Kärpille asetan kolmen maalin tavoitteen.
 
Tahti hyytyy. Kyllä se valitettavasti niin on että kun ykkönen ja Leskinen eivät onnistu niin ratkaisijat ovat vähissä. En oikein jaksa uskoa että ykkönen jaksaa kantaa pitkät playoffit. Pitää luottaa että Humaloja tekee suonenvedon jälleen tai J. Koivisto nostaa tasoaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tahti hyytyy. Kyllä se valitettavasti niin on että kun ykkönen ja Leskinen eivät onnistu niin ratkaisijat ovat vähissä. En oikein jaksa uskoa että ykkönen jaksaa kantaa pitkät playoffit. Pitää luottaa että Humaloja tekee suonenvedon jälleen tai J. Koivisto nostaa tasoaan.
Tämäpä se itselläkin suurin pelkokuva on pitkää kevättä ajatellen. Muutamien pelaajien tasonnoston lisäksi haaveilen edelleen, että Kärpät tekee kaksi laadukasta pelaajahankintaa sentterin ja laiturin muodossa tuomaan lisää raakaa ratkaisuvoimaa joukkueeseen.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Tahti hyytyy. Kyllä se valitettavasti niin on että kun ykkönen ja Leskinen eivät onnistu niin ratkaisijat ovat vähissä. En oikein jaksa uskoa että ykkönen jaksaa kantaa pitkät playoffit. Pitää luottaa että Humaloja tekee suonenvedon jälleen tai J. Koivisto nostaa tasoaan.

Hävettää tämmöiset kommentit ja pahasti. Jos eilen KATSOIT peliä, niin hätää ei kyllä edelleenkään ole. Eri asia jos oltaisiin pelillisesti oltu huonompia tai että paikkoja ei olisi ollut miljoonaa.

Kärpille tulee tauko hyvään paikkaan, joukkuetta on kuormitettu maajoukkuekutsuilla jne joten hyvä aika treenata ja levähtää.

Ketjun aiheeseen --> nolla peli piti tulla johonkin paikkaan, ei ylireagoida joka tappion jälkeen.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Hävettää tämmöiset kommentit ja pahasti. Jos eilen KATSOIT peliä, niin hätää ei kyllä edelleenkään ole. Eri asia jos oltaisiin pelillisesti oltu huonompia tai että paikkoja ei olisi ollut miljoonaa.

Kärpät kyllä laukoi paljon, muttei kovin hyvistä paikoista. Laukaisukartta kertoo karusti miten kaukaa suurin osa laukauksista lähti. Tuon kartan valossa ei ole mikään ihme ettei maaleja syntynyt.

Hallinta oli hyvin näennäistä, sillä JYP piti Kärpät hyvin poissa tekopaikoilta. Samanlaista näennäishallintaa nähtiin viime viikolla Lahdessa ja muutamassa aiemmassakin joulukuun pelissä.

Ykkösketju alkaa olla väsynyt ja alempaa ei tulitukea löydy. Jos ei toimistolla kohta herätä, voidaan unohtaa runkosarjan voitto.
 

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Hallinta oli hyvin näennäistä, sillä JYP piti Kärpät hyvin poissa tekopaikoilta.

Ei vitussa ollut mitenkään näennäistä, vaan ihan saatana täydellistä dominointia. Kärpäthän vei peliä 100-0. Vain Olkinuoran varma torjuntatyöskentely ja kärppien tuhnut maalinteko yritykset ja liian hienojen maalien yritys, vei voiton Jypille.

Tämä ei toki poista sitä tosiasiaa?, että vahvistusta maalintekoon ja keskikaistalle tarvitaan.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Ei vitussa ollut mitenkään näennäistä, vaan ihan saatana täydellistä dominointia. Kärpäthän vei peliä 100-0.

Joo Kärpät piti kiekkoa ja vei pelin painopisteen JYPin päätyyn, mutta maalille ei päästy vaan kulmissa pyörimiseksi meni ja vedot tulivat aika kaukaa. Ei Olkinuora mitään ihmetorjuntoja joutunut esittämään kun maskiakin oli harvoin. Hallintaa kyllä mutta ei mitään täydellistä dominointia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös