FC Barcelona 2017–2018 – Valverden aikaan

  • 175 999
  • 917

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Kyllähän tuossa oli keiton kaikki ainekset pistemenetykselle, mutta onneksi Raba hölmöili törkeällä taklauksellaan itsensä aikaiselle pesulle (ja vielä suuremmaksi onneksi Busquets ei pahemmin tuossa loukkaantunut.), niin voitto saatiin Suarezin ja Messin komeilla maaleilla kuitattua. Ennen tuota ulosajoa oli kyllä tuskaista katsoa tuota todella hidasta pelinrakentelua syvällä makaavaa bussia vastaan. Jos jättää Alban ja D.Suarezin parit pystyjuoksut pois, niin tuntui, että koitetaanko peli voittaa ottamatta yhtään juoksuakselta koko pelissä. No ulosajon ja D.Suarez<->Paco vaihdon jälkeen Barca alkoi pääsemään vaarallisille tekopaikoille säännöllisesti. Messille aukesi keskelle tilaa ja pääsi sieltä jakamaan Alballe laitaan, joka ainakin puolen tusinaa kertaa pääsi syöttämään/keskittämään boxiin vaarallisesti Messi/Paco/Suarez -akselille. Tärkeintä kuitenkin, että jo ennakkoon vaikeasta vieraspelistä saatiin kaivettua täysi pistepotti. Vielä Ter Stegenille jälleen taas kehut. Otti varsinkin ensimmäisellä puoliajalla yhden todella kovan reaktiotorjunnan, jonka päästämällä pelin lopputulos olisi voinut olla jotain aivan muuta.

Huomiona vielä, että Busquets otti ottelussa keltaisen ja taitaa olla nyt kortin päässä pelikiellosta, joten mies huilannee ensi sunnuntain kotiottelun La Corunaa vastaan, jotta on varmasti mukana klassikossa.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Saatiinhan siinä jotain paikkoja aikaiseksi ekallakin jaksolla, mutta ei se helppoa ollut kuten en oikein osannut odottaakaan. No, ylivoimalla sitten ratkesi. Maaleissa viimeistely oli kyllä Suarezilta ja Messilta sitä parasta Suarezia ja Messiä. Valtavan määrän keskityspaikkoja sai kyllä vastustajakin luotua, ja ylipäänsä molemmat olisivat voineet saada maalin tai pari enemmänkin, mutta onneksi nolla pysyi oikeassa päädyssä tällä kertaa. Näin pysyi sarjataulukkokin ihan hyvässä asennossa kohti seuraavia kierroksia. Topparitilanne kyllä edelleenkin huolestuttaa: pitää koputella puita, mutta ihmehän se on, jos Vermaelen pysyy ehjänä joulu-tammikuun peliruuhkassa, jos vielä pitkäänkin joutuu pelaamaan suunnilleen kaikki pelit. Selvinnyt kyllä ihan hyvin toistaiseksi.

Katsos, tänään jo arvotaan CL-vastustajakin klo 13 Suomen aikaa. Chelsealla on niin vähän mahdollisia vastustajavaihtoehtoja, että matemaattisesti todennäköisin vaihtoehto ovat he. Ja onhan siellä Bayernkin. Joku Basel saattaisi olla hieman helpompi reissu...
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Chelseahan sieltä vastaan tuli jopa odotetusti. Ihan luottavaisin mielin lähdetään sinisiä kaatamaan.

Realilla kova kohtalo, PSG vastaan heti neljännesvälierissä.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Näin kävi. Chelsea ei ole viime aikoina oikein yltänyt tasolleen, mutta harmi kyllä ei voi olla varma, että näin olisi edelleen helmikuussa. Helpolla tuskin päästään, mutta tällä hetkellä kai ennakkosuosikkeja ollaan. Viimeksi kaaduttiin Chelsean bussiin 2012 (kun Messikin kumautti rankkarin ylärimaan, istuin tuossa pelissä melkein eturivissä juuri pilkun kohdalla), mutta siitä on moni asia muuttunut. Tuo Real-PSG oli kyllä hieno arpa! Harmi vain, että molemmat eivät voi pudota... City on edennyt vahvasti ja joutuu jo sovittelemaan koko turnauksen ennakkosuosikin viittaa, kun sai nyt tähän vielä yhden helpon kierroksen ennen tosipelejä.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Realilla kova kohtalo, PSG vastaan heti neljännesvälierissä.

Toisinpäin. PSG:llä on kova kohtalo. Muovinen pariisilaisseura ei ole voittanut mitään, mutta Real kyllä tietää, miten näitä pelejä voitetaan. Barcelonalle huiman hieno arpa. Mahtavaa päästä pelaamaan Chelseaa vastaan jo pelkästään aiempien CL-kohtaamisten takia. Dinhon ja Iniestan maalit eivät unohdu ikinä.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Toisinpäin. PSG:llä on kova kohtalo. Muovinen pariisilaisseura ei ole voittanut mitään, mutta Real kyllä tietää, miten näitä pelejä voitetaan. Barcelonalle huiman hieno arpa. Mahtavaa päästä pelaamaan Chelseaa vastaan jo pelkästään aiempien CL-kohtaamisten takia. Dinhon ja Iniestan maalit eivät unohdu ikinä.


Nojoo, toki näinkin asian laita. Valehtelisin jos kovin pahoillani kyseisten seurojen kovasta kohtalosta väittäisin olevani.


Chelsealla muuten todella paha otteluohjelma helmi-maaliskuussa, kun kolmen viikon sisällä pelaavat ensin Barcelonaa vastaan kotona, jonka jälkeen käyvät Manchesterissa ManU:a ja Cityä vastaan palloilemassa ja heti perään Barcaa vastaan Camp Noulla.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Nojoo, toki näinkin asian laita. Valehtelisin jos kovin pahoillani kyseisten seurojen kovasta kohtalosta väittäisin olevani.

Tuossa parissa on erinomainen asia siinä, että toinen noista seuroista putoaa jo tässä vaiheessa pois. Harmi toki, että toinen jatkaa, mutta seuraavalla kierroksella sitten putoaminen sillekin.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Coutinho-huhuja taas lehdistö kovasti herättelee henkiin. Ottaisihan tuon, jos hinta pysyy järkevänä - mitä valitettavasti epäilen. Pool on kyllä onnistunut Salahin muodossa hankkimaan toisen ehkä vielä kovemman talentin, tosin toiseen rooliin, olisi voinut kelvata meillekin... Vaatimattomat 13+4 valjussa toistaiseksi. Toppariosastolle huhuillaan Yerry Minaa, joka on ollut huhuissa aiemminkin. Hän siis Brasiliassa pelaava kolumbialainen.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Kyllä taas Cityn peliä katsoessa tuli Pepiä ikävä. Oli se Pepin Barca jotain niin kaunista. Materiaali ei ole enää (lähelläkään) samaa luokkaa, mutta kyllä Pep silti saisi tämän miehistön pelaamaan aivan eri tasolla kuin Valverde, niin esteettisesti kuin tuloksellisesti. Harmi että miestä tuskin takaisin Barcan penkin päähän saadaan ja samankaltaista hyökkäyspelin neroa ei ole olemassa. Josko Xavi sitten joskus toisi sen magiikan takaisin Barcan joukkuepeliin. Nyt ainoa magiikka syntyy Messin ja vähenevissä määrin Iniestan jaloista.

Ja olihan se nyt perkeleen hienoa että nämä kaksi huijarijengiä kohtaavat CL:ssä ja toinen lähtee laulukuoroon. Barcan arpa puolestaan kelpasi meikäläiselle. Chelsea ei ole vakuuttanut tällä kaudella viime kauden tapaan ja joukkue on Barcan tapaan yhden miehen magiikan varassa, ja Messi > Hazard, vaikka se Kante hihassa roikkuisikin.

Pool on kyllä onnistunut Salahin muodossa hankkimaan toisen ehkä vielä kovemman talentin, tosin toiseen rooliin, olisi voinut kelvata meillekin... Vaatimattomat 13+4 valjussa toistaiseksi.
Älä nyt houraile ja sokeudu hypetyksestä. Salah on hyvä pelaaja, mutta ei Coutinhon tasoa. Salah on yhä edelleen surkea viimeistelijä, joka tuhlaa järkyttävän määrän paikkoja yhtä maalia kohti.

Kyllä se Coutinho maistuisi edelleen, jos hinta pysyy edes hiukan järkevissä luvuissa. Eniten kyllä ilahduttaa että Griezmann on vahvasti tulossa kesällä seuraan. Raporttien mukaan Tico-joukkuetoverit pitävät Barcaa Griezmannin ensi kauden joukkueena. Taisi tuo ManU-City-peli viimeistään ratkaista homman, että Antoine haluaa pelata jalkapalloa bussinparkkeerauksen sijaan.
Liukuovista toiseen suuntaan voikin sitten ensi kesänä lähteä läski-Suarez, vaikka sitten paluupostissa Liverpooliin. Alkaa muistuttamaan Zizoun Benzema-sekoilua, kun sysipaskasti pelanneella Suarezilla on kausikortti avaukseen vaikka Alcacer on ollut paljon parempi. Ilman muuta Pacon kuuluu olla avauksessa Classicossa Suarezin sijaan.
 
Viimeksi muokattu:

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Salah on yhä edelleen surkea viimeistelijä, joka tuhlaa järkyttävän määrän paikkoja yhtä maalia kohti.

Niin aivan, siinähän on valtavia ongelmia, ja siksi Salah onkin kaukana valjun maalipörssin kärjestä. Eiku...

Mutta takaisin asiaan. Nyt lehdistössä on tammikuun lähestyessä voimistunut myös huhu Massen lähdöstä. Silloin yhden topparin hankkiminen ei melkein enää riitä - itse hankkisin kaksi. Ei mikään ideaalitilanne missään tapauksessa joukkueen kannalta. Jos huhut pitävät paikkansa, on siinä toki jotain ymmärrettävää: Massen peliaika on vähentynyt paljon (ja nyt kun sitä olisi tarjolla, on sitten itse telakalla).
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Niin aivan, siinähän on valtavia ongelmia, ja siksi Salah onkin kaukana valjun maalipörssin kärjestä. Eiku...
Kannattaisi katsoa niitä pelejä eikä tuijottaa vaan tilastoja. Se sama tuhlailija-Salah siellä on viilettänyt, saanut vaan enemmän paikkoja kun Kloppon vauhtifutis on kuin tehty hänelle. Salahin tämän kauden maalipaikoilla pitäisi olla vähintään tuplasti enemmän maaleja. Kyllä kaiken maailman West Bromeja vastaan on vara tuhlata paikkoja, kun paikkoja tulee runsaasti. Sen sijaan isoja joukkueita vastaan vähäiset paikat on käytettävä kliinisesti, ja tähän Salah ei pysty.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Sen sijaan isoja joukkueita vastaan vähäiset paikat on käytettävä kliinisesti, ja tähän Salah ei pysty.

Aivan, ja siksihän hän ei tietenkään kyennyt maalintekoon esim. Chelseaa, Spursia tai Arsenalia (jos se nyt lasketaan vielä isoksi) vastaan. Eiku...

Jotta ei mene offtopiciksi, nostetaan hyviä uutisia: treeneissä ovat pyörineet niin Iniesta, Masse kuin pitkäaikaispotilaat Rafinha ja Dembelekin. Näistä muut lienevät käytettävissä jo viikonloppuna tai ainakin pian, paitsi Dembele pelannee vasta tammikuussa. Massen mahdollinen siirtokuvio voi tietysti hankaloittaa tilannetta hänen osaltaan, mutta yksi ehjä toppari lisää olisi kyllä ihan semikiva jutska tässä Clasicon lähestyessä. Sitähän ei muuten täällä ole vielä mainittukaan, että valkoisten reissun MM-höntsiin luulisi antavan pienen edun meille tuohon peliin, vaikka ei siitä vieraissa helppoa varmasti tule ja voitto olisi edelleen pieni ylläri.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Mascherano lähtee siis tammikuussa Kiinaan, joten meidän on pakko hankkia uusi toppari, koska kolmella topparilla ei voida vetää kevättä läpi kunnialla, varsinkin kun yksi heistä on lasista tehty Vermaelen. Todennäköisesti yritetään varmaan tuoda Mina ensi kesän sijaan jo nyt.

https://www.sport-english.com/en/news/opinion/cristiano-ronaldo-should-learn-from-iniesta-6494448
TRUTH!
Harvoin saa lukea noin laadukasta tekstiä.


Nojaa, ei kai tuo tekstinä kummoinen ollut. Itsestäänselvyyshän on, että Iniestaa pidetään jalkapallopiireissä herrasmiehenä, kun taas Ronaldoa ei. Ei kai se tekstistä hyvää tee, että puoltaa näkemystäsi?


Massen lähdöstä vähän haikeat fiilikset, toki täysin ymmärrettävää Massen ja Barcelonan osalta, mutta yksi lempipelaajistani Barcelona-ajaltaan. Eipä sieltä taida enää juuri peliaikaa olla tulevaisuudessakaan tiedossa, joten eiköhän anneta Javierin matkata muille maille.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Nojaa, ei kai tuo tekstinä kummoinen ollut. Itsestäänselvyyshän on, että Iniestaa pidetään jalkapallopiireissä herrasmiehenä, kun taas Ronaldoa ei. Ei kai se tekstistä hyvää tee, että puoltaa näkemystäsi?
No eniten tekstissä miellytti vakuuttava osuus Messi vs. Ronaldo aiheesta:

"The pedantry displayed by Ronaldo is, in reality, also jealousy (another of the deadly sins), which he feels towards Lionel Messi. The Madrid man annointed himself the best player of all time because he knows that he isn't. Not even close. And if that title belongs to anyone, it's to Barcelona's Argentina star. While they both have won the Ballon d'Or five times, the deficiency of that trophy is that it doesn't award the best player, but the one with the most trophies or goals.

As a former member of Barça's Dream Team explained the other day, Messi will always be better than Cristiano because as well as being an excellent '9', he's also a magical '10'. In fact, he'd be brilliant wherever he played on the pitch. Something which cannot be said for the Portuguese. Simply because he doesn't have the qualities or the ability to do it."
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Katsos vain, Eibar auttoi meitä ja kaatoi Valencian. Kaikki kunnia Valencian tekemiselle, mutta oli kai odotettavissa, että he tuskin pystyvät voittamaan esim. juuri vieraspelejä tarpeeksi kovalla prosentilla koko kauden läpi.

Huomenna siis vastassa Depor, joka on liigan häntäpäässä, mutta ollut viime vuosina usein vaikea vastustaja ja vienyt tasuripisteitä Camp Noultakin. Iniesta ja Masse lienevät kokoonpanossa, mutta pitkäaikaispotilas Rafinha ei vielä, Valverden puheista tänään voisi päätellä.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Tunnin päästä pelataan. Busquets varmaankin sen korttitilanteen vuoksi penkillä. Mm. Sergi Roberto, Alcacer ja Paulinho avauksessa. Iniesta palaa, mikä on erinomaista, ja Vermaelen ehkä vähän yllättäenkin edelleen kehissä Massen sijasta. Vaikka ihan hyvinhän on pärjännyt. Nyt fokus tässä, kolme pistettä pakolliset, ja vasta sitten katse kohti Bernabeua.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Totaalinen ylikävely nähtiin tänään Camp Noulla. Suarez sai tänään hanoja auki tehden ehkä peräti kolme maalia. Yksi nyt ylitti maaliviivan korkeintaan niin vähän, että sitä ei laskettu, mutta se on jo niin arkipäivää, ettei jokaisesta viitsi sen isompaa numeroa tehdä. Messillä oli taas päivä, kun maali oli noiduttu. Kolme tolppaa ja hieman heikohko rankkari, jonka vastustajan molari toki hienosti torjui. Paulinho teki pari maalia tekemällä oikein ja ajamalla maalille. Messi ja Alba vuorollaan käytti tolppaa seinänä, joista Pauli pääsi siivoamaan pallon verkkoon.

Klassikkoon vajaa viikko ja peli näyttää ihan kohtalaisen hyvältä sitä ajatellen, vaikkei vastustaja tänään suurta mittaria antanut. Ukot vähän tuppaa loppumaan hyökkäyksestä, kun nyt Dembeleen ja Deulofeun lisäksi Paco tippui ensimmäisen puoliajan aikana ringistä pois. Alustavien huhujen mukaan huilaa kolmisen viikkoa. Nyt kun Valverde vetäisi kanin hatusta ja nostaisi Barca B:stä Jose Arnaizin siihen, niin olisipa kutkuttava veto. No tuskin tulee tapahtumaan. Eiköhän siinä Vidal tai D.Suarez nähdä. Vermaelen pelannut hyvin ja vaikkei nyt mies mikään Umtiti ole, niin ei niin pahalta kuulosta heittää miestä avaukseen, kuin pari viikkoa sitten ajatteli. Toivottavasti nyt ei vaan loukkaa itseään harjoituksissa (kopkop).
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Näin, hyvä suoritus ja odottamaani parempi tulos (vaikka voittoon kyllä uskoin). Taisi se Suarezin kolmaskin sisällä käydä. Kai se jotain kuvaa, että näitä on ollut jo kolme aika lyhyessä ajassa, ja kaikki - ne päivänselvätkin - on tuomittu meitä vastaan. Saapa nähdä, miten nämä hoidetaan ensi kaudella, jos videosysteemit tosiaan tulevat vihdoin la ligaankin... Nyt tuo ei onneksi vaikuttanut lopputulokseen. Messikin olisi kyllä tekemisellään ansainnut maalin tai pari.

Tässä on joka tapauksessa hyviä elementtejä Clasicoa kohti, vaikka osin aika repaleisella kokoonpanolla mennään. Iniestan paluu auttaa meitä varmasti. Harmi vain, että MM-höntsä ei tällä kertaa ollutkaan kaukoidässä monen aikavyöhykkeen takana, eikä ehkä autakaan meitä ihan niin paljon kuin muuten voisi.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Ennustus El Clasicoon. Valverde lähtee ultradefensiivisellä kokoonpanolla liikkeelle ja lähtee hakemaan Bernabeulta tasapeliä, mikä olisi Barcelonalle hyvä tulos. Toki, jos Messi vetää jälleen kerran kaneja hatustaan, niin voittokin on toki mahdollinen, mutta sitä ei lähdetä hakemaan keinolla millä hyvänsä.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Eilisessä pelissä muuten viisi tolppaa, joista Messillä kolme. Tämän myötä Messillä on yhtä monta maalia liigassa, kuin tolppalaukauksia (siis tolppaan ja ulos), mikä on melko käsittämätöntä ottaen huomioon Messin johtavan La Ligan maalipörssiä 14 osumallaan.

Toinen hauska fakta on, että Paulinholla on enemmän maaleja kuin yhdelläkään Real Madridin pelaajalla. Legenda.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Ennustus El Clasicoon. Valverde lähtee ultradefensiivisellä kokoonpanolla liikkeelle ja lähtee hakemaan Bernabeulta tasapeliä, mikä olisi Barcelonalle hyvä tulos.
Tässä tapauksessa siltä seisämältä potkut miehelle. Barca ei peruuttele, piste. Jätetään se Realin kaltaisille pikkuseuroille ja Mourinhon kaltaisille paskahousuille.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Tässä tapauksessa siltä seisämältä potkut miehelle. Barca ei peruuttele, piste. Jätetään se Realin kaltaisille pikkuseuroille ja Mourinhon kaltaisille paskahousuille.
Ymmärrän kantasi, sillä eihän tuo ole mikään Barcan pelityyli. Klassikosta kuitenkin tasapeli olisi hyvä tulos, joten itsekin uskon Barcan lähtevän sillä mentaliteetilla, että oma pää pidetään mahdollisimman puhtaana. Tietenkään pallon pitäminen ja maalien tekeminen ei ole kiellettyä, mutta varmasti puolustamista teroitetaan.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Pallon pitäminen on myös yksi tapa edistää sitä tavoitetta, että vastustaja ei tee maalia. Lisäksi se voi edistää sitä tavoitetta, että itse tekee. Ottaen huomioon myös hyökkääjäpulan, ei olisi valtava yllätys jos yritettäisiin ottaa keskikenttää haltuun 4-4-2:lla. Se ei kerro vielä mitään siitä, pelataanko bussia - tuskin, koska siitä ei ole kokemusta eikä siihen sopivia pelaajia.

Pakko mainita, että onhan meillä kuitenkin Messin lisäksi aseena nyt taas myös Suarez, joka on viime peleissä alkanut näyttää enemmän omalta itseltään ja osunutkin muutaman kerran. Ja kokemusta Clasico-maaleista on. Parhaimmillaan pienikin tila voi riittää Luisille.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Suarezia peluutetaan nyt oikein keskustan puolella, eikä sivurajaa vartioimassa ja tulosta tulee heti, kuten kirjoitin jo aiemmin. Toki fyysinen kuntokin on kohentunut silmissä, kun Suarez on päässyt pelaamaan terveenä. Jokainen loukkaantuneena urheilua harrastanut/pelannut tietää, että vammojen kanssa pelaaminen on haastavaa, mutta nyt näyttää siltä, että Suarez on pääsemässä omalle tasolleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös