Lauri Markkanen

  • 379 178
  • 1 681
Taisi Markkasen pärjääminen näin hyvin yllättää Nelosen housut kintuissa ja ajattelivat ennen kautta, ettei kaikkia Markkasen pelejä kannata näyttää. Mitään muuta selitystä tähän en keksi. Kai Nelonen voisi jotenkin kesken kaudenkin hommata kaikki Bullsin pelien oikeudet, ehkä siellä on oikeasti vaan tyhmää sakkia.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Taisi Markkasen pärjääminen näin hyvin yllättää Nelosen housut kintuissa ja ajattelivat ennen kautta, ettei kaikkia Markkasen pelejä kannata näyttää. Mitään muuta selitystä tähän en keksi. Kai Nelonen voisi jotenkin kesken kaudenkin hommata kaikki Bullsin pelien oikeudet, ehkä siellä on oikeasti vaan tyhmää sakkia.
Sinänsä törkeää kuitenkin markkinoida tuota pakettia Markkasen naamalla.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ymmärtääkseni NBA päättää ne pelit joita saa näyttää. Omaa tuotettahan (League Passia) siinä vain suojellaan.

Tai ainakin määrittelee hinnat. Sellaisiksi, että Nelonen ei välttämättä saanut haluamaansa diiliä.

Sitten yksi syy voi olla sekin, kun Bullsin tiedettiin häviävän noin 90% peleistä, niin säilyykö buumi edes koko kautta. Yle ainakin vielä jaksaa, vaikka nyt tuli kymmenes peräkkäinen tappio.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Joo, kieltämättä se hiukan itseänikin on alkanut kummastuttamaan kun Markkasen Bullsia hehkutetaan noissa Nelosen lähetyksissä yleisesti aika paljon ja sitten niitä pelejä tulee se kerran viikkoon. Toki tämä oli jo alusta asti about selvä diili ja varmaan ajateltiin, että järkevä näyttää vähän tasokkaampaakin koripalloa välillä, mutta yllättiköhän tosiaan vähän suomalaisten into Markkaseen. Siis jos nyt edes saivat valita kummemmin pelejä. Ton Palotien selostamana on kuitenkin suht rentoa ja nopeaa katsella peli jälkilähetyksenä ihan mielenkiinnosta.

No, seuraava peli Ruudussa kuitenkin lauantai-sunnuntai yöllä 3:00 (ja tallenne myöhemmin) kun Chicago kohtaa New York Knicksin ja heidän "oman markkasen", Kryst Porzingisin.

Toki sitä ennen Bulls pelaa vielä Charlotteakin vastaan perjantai-illalla.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joo ehkä Nelosen pitää ajatella myös niitä, jotka katsovat NBA koripalloa ihan sen koripallon takia eikä Markkasen takia. Jos haluaa katsella hyvää koripalloa eikä vaan ihmetellä uusien tuulipukufanien kanssa kuinka se meirän Lauri nyt siellä pärjää, niin olisi aika surkeaa kun tulisi pelkkää Bullsien taaperrusta.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Toki tämä oli jo alusta asti about selvä diili ja varmaan ajateltiin, että järkevä näyttää vähän tasokkaampaakin koripalloa välillä, mutta yllättiköhän tosiaan vähän suomalaisten into Markkaseen.

Toisaalta, mikä se into nyt edes tarkalleen ottaen on? Pari keskustelupalstaa ja Ylen teksti-tv:ssa aamulla pari tuntia otsikoissa.

En siis ollenkaan väheksy sitä, mutta onko sitä olemassa oman kuplan ulkopuolella? Minkälaisia katsojamääriä ottelut nauttivat ja mitä suomalaiset mainostajat tästä hyötyy?
 
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets
Joo ehkä Nelosen pitää ajatella myös niitä, jotka katsovat NBA koripalloa ihan sen koripallon takia eikä Markkasen takia. Jos haluaa katsella hyvää koripalloa eikä vaan ihmetellä uusien tuulipukufanien kanssa kuinka se meirän Lauri nyt siellä pärjää, niin olisi aika surkeaa kun tulisi pelkkää Bullsien taaperrusta.

Ongelma on myös siinä että pelejä tulee todella huonoon tahtiin. Esim. tämän viikon arkipäivinä ei näytetty yhtään peliä. Rohkenen myös väittää että moni paketin tilaajista tilaa sitä nimenomaan Markkasen takia kuten minä tai keskustelussa aikasemmin esiintynyt herrasmies. Jos on oikeasti lajin ystävä niin löytyy varmasti parempia palveluita kuin Ruutu+ joka näyttää kaksi peliä per viikko.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Olen Puolassa retkellä ja tulin juuri kämpille ja laitoin paikallisen Canal+ Sportin päälle.

Speaking Finnish with Lauri Markkanen alkoi juuri. Olin toki tietoinen tuosta pätkästä, mutta en ollut ennen nähnyt. Onko nyt niin ihmeellinen, mutta ihan hauska.
 
Katsopa tämä. On suosikkiyhtyeeni kappaleeseen tehty niin hienot sanat Markkasesta, että lähes herkistyin:
Lauri Markkasta verrataan laulussa jo Michael Jordaniin | Villi kortti | TV | Areena | yle.fi
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Lauri Markkanen ja ratkaiseva kolmonen!

No en tiedä tuleeko tuo olemaan ratkaiseva kori, mutta aika lähellä ollaan.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Ensimmäistä kertaa kymmeneen peliin Markkasen pelitilanneheitot upposivat yli 42 prosentin tarkkuudella. Toivottavasti tästä lähtee uuteen nousuun, kun viime aikoina on ollut aika hiljaista.
Hilijaistha tarkoittaa jopa Tampereen murteella ja parilla muullakin joukkueen parhaan pelaajan esitystä liki joka toisessa ottelussa viimeisessä kymmenessä pelissä.

Toki ymmärrän, että se pelien katsominen voi olla liikaa vaadittu. Ei siinä mitään.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ensimmäistä kertaa kymmeneen peliin Markkasen pelitilanneheitot upposivat yli 42 prosentin tarkkuudella. Toivottavasti tästä lähtee uuteen nousuun, kun viime aikoina on ollut aika hiljaista.

Ilmeisesti tuli voitto. Ibis Hotelin valikoimista löytyi vain Pistonsia ja Warriorsia, mutta ruudussa vilahti noin 101-100 pelissä mikä oikeasti kiinnostaisi.

Tekstitv ei ole päivittänyt etusivua.
 
Toki ymmärrän, että se pelien katsominen voi olla liikaa vaadittu. Ei siinä mitään.

Peleistä on katsottu jokainen mutta ilmeisesti ei ihan riittävän vahvoilla Suomi-laseilla. Aika paljon on vapaita heittoja Lauri missannut. Mutta kaipa sekin on aina joukkuekaverien vika, jos vapaat kolmoset ei osu. Onneksi siihen on tuolla änärikeskusteluissa tottunut, että jos suomalaisella ei oikein kulje, vika on aina jossain muualla.
 
Sitten ollaan samalla viivalla, mikä on hieno kuulla.

Itse vertaan Laurin tekemisiä pääasiassa muihin tulokkaisiin ja toki omiin joukkuekavereihin. Tässä oman joukkueen sisäisessä vertailussa Lauri on todella hyvissä minun mielestäni. Vaikka nyt, kun otit kolmoset puheeksi, niin eipä valitettavasti juuri moni muukaan ole niitä heitellyt sisään paremmin viimeisen kymmenen ottelun aikana kuin tämä suomalainen tulokas.

Uskon, että ollaan aika samaa mieltä siitä kuinka Laurin kokonaisvaltaiset otteet ovat parantuneet kauden edetessä. Lauri ei kuitenkaan ole mikään pelkkä kolmoslinko, niin kuin moni luuli ennen kauden alkua.

Lisäksi eipä tällaista olla koskaan aiemmin keneltäkään suomalaiselta nähty.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Peleistä on katsottu jokainen mutta ilmeisesti ei ihan riittävän vahvoilla Suomi-laseilla. Aika paljon on vapaita heittoja Lauri missannut. Mutta kaipa sekin on aina joukkuekaverien vika, jos vapaat kolmoset ei osu. Onneksi siihen on tuolla änärikeskusteluissa tottunut, että jos suomalaisella ei oikein kulje, vika on aina jossain muualla.

Lauri Markkanen Full Highlights vs Hornets (2017.12.08) - 24 Pts, 12 Reb, SICK! - YouTube

Minusta Lauri on tällä hetkellä paras suomalainen NBA:ssa mutta vahvat Suomi-lasini saattavat vääristää kokonaiskuvaa. Kovia heittoja ratkaisevilla hetkillä, kyllä tuosta pojasta vielä hyvä tulee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös