Kauhuelokuvia on tosiaan tullut katseltua varsin reilusti, ehkä viime vuosina vähemmän, mutta kiinnostus näitä kohtaan on säilynyt korkealla. Tarpeeksi kun näitä on katsellut, niin jotenkin ei enää se pelottavuus ole helposti löytyvä elementti, mutta kyllähän näiden parissa silti viihtyy. Parhaiten viihdyn komedialliseen suuntaan kumartavien kauhujen parissa, mutta niiltäkin vaatimuksena melkeinpä se K18-leima. Tältä osastolta mainittakoon norjalaisen Tommy Wirkolan loistavat
Død snø -elokuvat, jotka on vedetty niin överiksi kuin vaan vetää voi, mutta goren ja huumorin taso on huipussaan. Wirkolan uutukainen muuten julkaistiin taannoin Netflixissä, pitäisikin katsella. Nimeä en nyt tähän hätään muista.
Yleisesti ottaen Euroopasta tulee parempaa, hieman rankempaa kauhukuvastoa kuin jenkeistä. Ranskalaiset varsinkin ovat onnistuneet hienosti, Marttyreistä oli jo aiemmin puhetta, mutta myös mm. Frontière(s), À l'intérieur, Haute Tension ja Ils ovat toimineet itselle mainiosti. À l'intérieur (myös nimellä Inside) on ehkä yksi hienoimmista ranskalaisista, tunnelma on todella painostava, huumori loistaa poissaolollaan ja aihekin on ahdistava.
Myös muissa Euroopan maissa osataan, poimitaan nyt ainakin brittileffa Eden Lake ja espanjalainen, piinaava kauhutrilleri Mientras Duermes (Sleep Tight). Jälkimmäisen näin ekan kerran IIK!! -kauhuelokuvafestivaaleilla ja olen sen tiiraillut useammankin kerran uudestaan.
Tuo IIK!! on muuten mainio tapahtuma bongata uusia laatukauhuja ja tietysti vanhoja klassikoita. 20 vuotta tuota on järjestetty, itse olen kymmenen viimeisen vuoden aikana ollut enemmän tai vähemmän katsomassa leffoja. Mieleen on jäänyt mm. Tonight She Comes, jonka IMDB-arvosanan (3,9) ja oman arvostelun (9) välinen kuilu lienee kaikista suurin katsomistani leffoista :D Eihän tuossa mitään järkeä ollut, mutta viihdyin kyllä ja jotenkin vielä toimi entistä paremmin, kun muukin yleisö oli sopivasti vinksahtanutta ja repeilyä kuului tasaiseen tahtiin sieltä täältä.
Tänä vuonna kävin katsomassa festivaaleilla Spiralin (ei se Saw-spiral) ja ranskalaisen Huntedin. Molemmat oli varsin toimivia, Spiralissa oli jotenkin hieman sellainen Get Out -tunnelma. Sekin mainio leffa, muuten. Hunted näistä kahdesta ehkä hieman heikompi, mutta kertaviihteenä meni mainiosti.
IIK!! -festivaalilla yksi olennainen osa on lyhytelokuvakilpailu, jossa on vuodesta toiseen varsin laadukkaita kotimaisia tuotoksia. Taso on yleensä kautta linjan korkea, mutta varsinkin parhaiden kohdalla jää usein harmittamaan, että niitä ei kovin paljoa jälkeenpäin mistään näe. Yle Teemalla on satunnaisesti näkynyt jotain, mm. Ilja Rautsin Helsinki Mansplaining Massacre. Tältä vuodelta jään kaipaamaan erityisesti yleisön suosikkia Lawn Of The Deadiä. Pitäkää silmät auki, jos tulee vastaan :D Tämän vuoden osallistujista Hysteria löytyy
Länsi-Suomen sivuilta (salasanan vedin itse arvamaalla, kokeilkaa vaikkapa leffan nimeä...). Tästä festivaalista ja varsinkin noista lyhäreistä saatan vielä kirjoitella myöhemmin lisää.
Remake-osastolta suhtaudun positiivisesti Alexandre Ajan uudelleenlämmittämään The Hills Have Eyesiin (kakkososa oli kyllä paskaa, ei tainnut olla kuitenkaan Ajan leffa tuo), pariin ekaan Texas Chainsaw -tuotokseen, Rob Zombien Halloweeniin (jakaa ilmeisesti mielipiteitä :D), Uinu Uinu Lemmikkiin, I Spit On Your Graveen ja Romeron alkuperäisiä kunnioittaviin Dawn Of The Deadiin ja Land Of The Deadiin.
Kun tämä nyt meni tällaiseksi namedroppailuksi, niin listataan nyt ihan satunnaisotannalla vielä muutamia leffoja, mille olen nakannut IMDB:ssä korkeaa arvosanaa (8-10): 30 päivää kaamosta, Ready Or Not, A Quiet Place, Conjuring, Becky, Train To Busan, Don't Hang Up, Hostel 1 & 2, Wolf Creek, Crimson Peak, Hereditary. Tietysti monet vanhat klassikot ovat korkeissa arvosanoissa, mutta niitä nyt on sinänsä turha tähän erityisemmin nostella, mainittu kuitenkin jo tässä ketjussa useaankin otteeseen.
Se on kyllä tullut havaittua, että jos leffoissa yleensä makuasioista tulee kiistaa, varsinkin kauhuleffojen kohdalta se pätee vielä moninkertaisesti :) Minä haen näiltä yleisesti ottaen vain aivot narikkaan viihdettä, välittämättä onko joku klisee nyt miljoonaan kertaan käytetty vai ei. Useimmiten olenkin varsin kriittinen yleisesti arvostettujen elokuvien suhteen, esimerkiksi Ari Asterin Midsommar pitää kyllä nostaa jonkinverran yliarvostetuksi tekeleeksi. Kovasti sitä on kehuttu, mutta en minä sen mestarillisuudesta saanut kiinni vielä toisellakaan katselukerralla. Ihan hyvä, vaan ei omaan makuun erityisen hyvin istuva.