Hyvin taistelleiden vierasjoukkueiden sunnuntai taisi olla päivän teemana - tai no, Titaaneista en ole ihan varma:). Pistepussi ei vain vierailla sitten lihonutkaan lukuunottamatta Riemua, joka saalisti jo kolmannen arvokkaan vierasvoiton (HCIK, JHT, ja nyt Hunters!). Kumma, että joukkue silti edelleen pyörii viivan alapuolella sarjan keskikastissa, varsinainen sarjan arvaamaton jokerikortti tuo porukka.
Eniten sääliksi käy pitkässä tappioputkessa tarpovia Karhu HT:tä ja MuiKia, jotka kovien pohjoisten joukkueiden vieraina pääsivät niin lähelle, mutta antautuivat viimeisillä minuuteilla. Porin pojilla ei sitten ottelupöytäkirjasta päätellen ollut tuota enää kasetti kestänytkään.
Mahtava kotijoukkueen esitys nähtiin jälleen kerran Kaarinassa (tai no, ainakin jokunen silmäpari näki, kun yleisöä taas se 80, satoi taikka paistoi). Ekassa erässä JHT näytti niitä kvaliteetteja, joiden perusteella joukkue lienee sarjaykköseksi aikanaan rankattu. Murhaavan tehokasta viimeistelyä nopeiden syöttökombinaatioiden kautta, ja suunnilleen joka paikasta maali noin pelin aluksi. Inkkarit tulivat kuitenkin vahvemmin mukaan pelin vanhetessa ja aina välillä käänsivät momentumin itselleen. Uusia ratkaisijoitakin (Tikka, Virtanen, Järvinen) tuli esiin, mikä on aina hyvä merkki, mutta voittomaaliin 4-3 tarvittiin maestro Seinelää. Kolmas erä oli rikkonainen ja JHT esitti vielä pelottavan laadukasta ylivoimamyllyä illan lopuksi, mutta enää eivät kiekot pomppineetkaan pelin alun malliin, ja taas tapahtui yksi niukka Inkkari-voitto. Jotain erityistä tässä maineikkaan vastustajan kukistamisessa kuitenkin oli, kun pelin jälkeen pukukopista kuului niin hurjia ilonhuutoja, etten heti muista aladivarihalleissa kuulleeni.
Tämä nyky-Indians on selkeästi kovin tiimi, mikä valtakunnallisessa Suomi-sarjassa on koskaan Turun seudulta tullut, se voidaan jo nyt myötäilolla todeta.
Eniten sääliksi käy pitkässä tappioputkessa tarpovia Karhu HT:tä ja MuiKia, jotka kovien pohjoisten joukkueiden vieraina pääsivät niin lähelle, mutta antautuivat viimeisillä minuuteilla. Porin pojilla ei sitten ottelupöytäkirjasta päätellen ollut tuota enää kasetti kestänytkään.
Mahtava kotijoukkueen esitys nähtiin jälleen kerran Kaarinassa (tai no, ainakin jokunen silmäpari näki, kun yleisöä taas se 80, satoi taikka paistoi). Ekassa erässä JHT näytti niitä kvaliteetteja, joiden perusteella joukkue lienee sarjaykköseksi aikanaan rankattu. Murhaavan tehokasta viimeistelyä nopeiden syöttökombinaatioiden kautta, ja suunnilleen joka paikasta maali noin pelin aluksi. Inkkarit tulivat kuitenkin vahvemmin mukaan pelin vanhetessa ja aina välillä käänsivät momentumin itselleen. Uusia ratkaisijoitakin (Tikka, Virtanen, Järvinen) tuli esiin, mikä on aina hyvä merkki, mutta voittomaaliin 4-3 tarvittiin maestro Seinelää. Kolmas erä oli rikkonainen ja JHT esitti vielä pelottavan laadukasta ylivoimamyllyä illan lopuksi, mutta enää eivät kiekot pomppineetkaan pelin alun malliin, ja taas tapahtui yksi niukka Inkkari-voitto. Jotain erityistä tässä maineikkaan vastustajan kukistamisessa kuitenkin oli, kun pelin jälkeen pukukopista kuului niin hurjia ilonhuutoja, etten heti muista aladivarihalleissa kuulleeni.
Tämä nyky-Indians on selkeästi kovin tiimi, mikä valtakunnallisessa Suomi-sarjassa on koskaan Turun seudulta tullut, se voidaan jo nyt myötäilolla todeta.
Viimeksi muokattu: