Miksi tämä ylitti uutiskynnyksen

  • 27 588
  • 100

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Boldaamastani olen hiukan eri mieltä. Olihan tuosta mm. kolmosen kympin uutisissa juttua ja taidettiin siitä mainita YLEn puoli ysin uutisissakin. Toki vähän laimeaahan tuo uutisointi oli jos vertaa siihen "alkuperäiseen" juttuun jossa Räty todettiin syylliseksi syrjintään, se kun tosiaan oli silloin valtakunnan selkeä ykkösuutinen ja Rätyä kiirehti paheksumaan lukematon määrä jotain naisasianaisia ja tasa-arvotahvoja.

Eli et ollutkaan eri mieltä? Siis olihan siitä uutisissa, mutta nimenomaan vuoden takaiseen, oli uutisointi vähäisempää kuin nyt. Käräjäoikeuden tuomio kun tuntui olevan suuri yhteiskunnallinen asia, mutta tämä taas yksi oikeudenpäätös muiden joukossa.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eli et ollutkaan eri mieltä?

En suinkaan kaikilta osin ja siksipä kirjoitinkin, että olen hiukan eri mieltä. Siis kun sinä kirjoitit, että hovioikeuden päätöksestä "uutisoitiin hyvin vähän tai ainakin vähällä huomiolla", niin siitä olin hiukan eri mieltä, koska asiasta kuitenkin uutisoitiin kahdenkin kanavan "pääuutisissa", mikä mielestäni ei ole "hyvin vähän". Erimielisyyteni on siis lähinnä semanttinen ja varsin ohut sellainenkin, mutta on olemassa kuitenkin.

Toki olisin mielelläni kuullut mitä sanottavaa aiemmin mainituilla naisasianaisilla, tasa-arvotahvoilla ja muilla mielensäpahoittajilla olisi ollut hovioikeuden päätöksestä, sitä sanottavaa kun tuntui riittävän paljonkin aiemman käräjäoikeuden päätöksen jälkeen.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
En suinkaan kaikilta osin ja siksipä kirjoitinkin, että olen hiukan eri mieltä. Siis kun sinä kirjoitit, että hovioikeuden päätöksestä "uutisoitiin hyvin vähän tai ainakin vähällä huomiolla", niin siitä olin hiukan eri mieltä, koska asiasta kuitenkin uutisoitiin kahdenkin kanavan "pääuutisissa", mikä mielestäni ei ole "hyvin vähän". Erimielisyyteni on siis lähinnä semanttinen ja varsin ohut sellainenkin, mutta on olemassa kuitenkin.

Vähällä en tarkoita sitä, etteikö se olisi pääuutisissa, vaan huomioarvoa uutisissa. Ylen pääuutislähetyksessä asiasta mainittiin lyhyesti sähkeissä, eikä siitä siis ollut varsinaista uutisraporttia. Asia joka oli vuosi sitten yksi pääuutisista ja nyt kuitattiin sähkeellä, saa tapauksen uutisarvon ja merkityksen aivan eri tavalla.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Iltalehti.fi:

Jukurit nousi Liigaan - Lätkäliiga-karamellien kääreet eivät vieläkään ole päivittyneet kaikkialle

Lauantai 5.11.2016 klo 20.09

Lätkäliiga-karamellien uudet kääreet pitäisi ilmestyä kaikkialle Suomeen marraskuun aikana.


Perinteisten Lätkäliiga-karkkien etiketit menivät kesällä vaihtoon, kun Mikkelin Jukurit nousi Liigaan.

Myynnissä on kuitenkin edelleen paikoin viime kauden papereihin käärittyjä salmiakkikarkkeja, kertoo Länsi-Savo.

- Päivitys tehtiin kesällä, ja karkit uusissa käärepapereissaan ovat jo niin sanotusti putkessa. Logistiikkaketjun vuoksi kuitenkin kestää, mutta olemme arvioineet, että uudet kääreet tulisivat suurin piirtein kaikkialle marraskuun aikana, sanoo karkkeja valmistavan Cloettan viestintäpäällikkö Marja Piironen Iltalehdelle.

Lätkäliiga-karkkeja on tehty 1970-luvulta saakka. Kääreitä on pitänyt vaihtaa suhteellisen tiuhaan tahtiin.

Karkeista on hävinnyt muun muassa Helsingin Jokereiden logo, ja sinne on ilmestynyt Kouvolan Kookon ja Vaasan Sportin tunnukset. Nyt myynnissä on vielä karamelleja, joiden kääreistä löytyy vielä Espoon Bluesin logo.

Yhteensä liigassa on joukkueita 15, joten karkeissa on löydettävissä yhtä monta erilaista logoa.

- Kun liigaan tulee uusi joukkue, karkkien kääreet täytyy aina päivittää. Ei sitä nyt kuitenkaan niin usein tapahdu. Perushyvä salmiakki on käynyt kaupaksi vuosikymmeniä, Piironen kertoo.

TIINA SAARI

tiina.saari@iltalehti.fi
Laskekoon joku jutun kirjoitusvirheet, jos jaksaa...

...ja lisätköön tämän hyvän ketjun otsikkoon kysymysmerkin.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Niin no, toisaalta kyseistä tv-ohjelmaa katsoo vissiin pelkästään Britanniassa sellaiset vajaat 10 mljoonaa ihmistä, ja tähän päälle sitten vielä muiden maiden ihmiset keille ohjelmaa näytetään. Kyllähän Aallosta on tullut jokseenkin tunnettu kaiketi myös Iso-Britanniassa, joten tokihan kotimaan lehdistö kaivaa tästä kaiken irti.

Myös poikabändi 5 After Midnight selvitti tiensä suoraan finaaliin. Karsinnasta tuomarit valitsivat jatkoon Matt Terryn.

Yllä oleva lainaus on Ylen uutisesta ja samaa on toistettu päivän uutislähetyksissä. Kuten ihmettelyketjussa totesin, ymmärrän vielä suomalaislaulajan pärjäämisestä uutisoinnin, mutta tämä menee jo tv-ohjelmasta raportoimiseksi kuin uutisoimiseksi.
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Amanda Harkimo tapasi Jaromir Jagrin: "Takajeejee"
Aika mielenkiintoinen otsikko Iltapaskassa.

Kenties soveliaisuussyistä otsikko ei jatkunut kommenteilla: ”Ratsujeejee ja Blowjobjeejee”?
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Amanda Harkimo tapasi Jaromir Jagrin: "Takajeejee"
Aika mielenkiintoinen otsikko Iltapaskassa.

Kenties soveliaisuussyistä otsikko ei jatkunut kommenteilla: ”Ratsujeejee ja Blowjobjeejee”?
Paras oli kuitenkin, että Iltapaskan etusivulla otsikko oli tyyliin" Amanda Harkimo tapasi legendaarisen pelimiehen- "Takajeejee". "
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ylellä on tarjolla varsinanen "breaking news":

Prinsessa Madeleinen mies Trumpille: On surullista olla amerikkalainen

Mitä helvetin väliä sillä on, mitä jonkun trinsessan ukko sanoo.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Yle taas vauhdissa:

Tanskan kruununprinssiltä evättiin pääsy baariin Brisbanessa

Kuka tietää Tanskan kruununprinssin nimen tai miltä tämä näyttää? Niinpä. Turkulaisen musiikkibaarin ovimikko ei tunnistanut Massive Attackin jäseniä heinäkuussa 2008. Ravintola oli täynnä, eikä Massive Attack päässyt sisään. Minusta se oli moka, tämä taas ei ollut.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Yle kirjoittaa

Vau, lunta! – lapset ja laduntekijät iloitsivat ensilumesta

Vau. Voitteko kuvitella? Lunta satoi ja vieläpä ensimmäistä kertaa ikinä missään milloinkaan.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ilta-Sanomat 9.5.2018:

Kaljakuitin bonusrivi löi sodankyläläisen Markun, 67, ällikällä: ”Ajattelin, että onko tämä joku vitsi”

Sodankyläläinen Markku on viikon ajan ihmetellyt muutosta kauppakuiteissaan.
Sodankyläläinen Markku, 67, on viikon ajan tarkastellut hämmästyneenä kauppakuittejaan, sillä olutostoksista ei ole kertynyt plussapisteitä. Tänään hän osti sixpackin Karhun nelosolutta, muutaman tölkin Karhun kolmosolutta, Hyvän apajan remoulade-kastiketta, Fazer Real -täysjyväruisleipää, Valion sokeritonta mustikkakeittoa ja tuoretta kotimaista taimenta. Ostokset tekivät yhteensä 28,80 euroa, mutta vain 14,83 euron ostoksista kertyi plussaa.

– Olen nyt kolme kuittia kerännyt eri päiviltä. Ajattelin, että onko tämä joku vitsi, sattuma vai systemaattinen juttu? Soitin meidän paikalliskauppiaalle. Se ei varmaan ole hänen vikansa, mutta hän sanoi, että se johtuu alkoholilainmuutoksesta, Markku pohtii.

Keskon viestintäpäällikkö Anni Sironen vahvistaa, että alkoholiostoksista ei ole saanut plussapisteitä 1. maaliskuuta 2018 lähtien.

– Käytäntö muuttui lakimuutoksen jälkeen, Sironen sanoo.

Myös SOK:n viestintäjohtaja Kai Ovaskainen kertoo, ettei alkoholiostoksista ole enää 1.3. jälkeen kertynyt bonusta. Syynä on maaliskuun alussa voimaan tullut uusi alkoholilaki. Lain mukaan alkoholijuoman hinnasta annettavan hyvityksen tarjoaminen ja maksaminen on kielletty niin vähittäiskaupassa kuin anniskelussa.

Sodankylän ja Pyhän K-kaupoissa asioiva Markku on sitä mieltä, ettei kaupan kanta-asiakaspisteisiin vaikuttaneesta muutoksesta ole kerrottu tarpeeksi avoimesti asiakkaille.

– Minä olen aina kuvitellut, että kaikesta mitä ostan, kertyy plussapisteitä. En ymmärrä, että jos nelosolutta saa kaupasta, niin minkä vuoksi asiakkailta viedään kolmosoluen ostokset pois? Onko tässä juonittu jotenkin, että jotta saadaan laki läpi, niin mennään siitä, mistä aita on matalin?

”Yksinäisenä miehenä en ehdi niin paljon olutta juomaan”
Markku kiistää, että plussapistekertymällä olisi sen suurempaa vaikutusta hänen elämänmenoonsa.

– Mutta jollekin toiselle se voi olla kovempikin juttu. Ei tämä minun maailmaani kaada, mutta kun tällaisia muutoksia tehdään, niin olisi ihan kiva, että joku olisi tullut kertomaan. Voinhan mennä ostamaan olutta vaikka vähän kalliimmalla Alkosta, kun en kuitenkaan saa kanta-asiakaspisteitä siitä.

Mies käy lähes aina K-ryhmän kaupoissa, koska hänellä on ollut vuosia vain K-plussakortti. Hän ostaa olutta kaupasta lähinnä saunaa varten.

–  Eivät plussapisteet mikään tulonlähde ole olleet. Yksinäisenä miehenä en ehdi niin paljon olutta juomaan, että hankkisin sillä, hän naurahtaa.

Juttua tarkennettu 9.5. kello 22:45: lisätty tieto siitä, miksi uusi alkoholilaki kieltää bonusten kertymisen alkoholiostoksista.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilta-Sanomat 9.5.2018:

Kaljakuitin bonusrivi löi sodankyläläisen Markun, 67, ällikällä: ”Ajattelin, että onko tämä joku vitsi”...
Mitä????!!!!!1 Kaljasta ei saa enään ponus pisteitä???!!!!11 Nyt loppui kalsari kännittely lopulisesti SAATANA!!!!111

Sama "uutinen" pisti minunkin silmääni, varmaan "muutamalle" muulle on sama asia valjennut, mutta tarvittiin joku huru-ukko soittamaan siitä lehtiin.

Taitaa muuten olla myös niin, että pantin hintaa ei enää (tai taaskaan) tarvitse ilmoittaa hyllyssä olevassa hintalapussa, ellen nyt ihan kujalla ole. Tai sitten on pariin kertaan ollut väärä hinta hyllyssä.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kohta joku tulee vielä kertomaan, että kaljasta joutuu maksamaan eikä sitä saakaan vaan tyhjillä tölkeillä.
Lidlistä saa edelleen Nobelaner-tölkeillä. Eihän niillä ole edes mitään bonussysteemiä. Paitsi tietysti jos laittaa jonkun tyhmän kakaran asialle. Se voi lahjoittaa vahingossa kympin hyväntekeväisyyteen ja ei kun soittamaan Iltalehteen.
 

Glove

Jäsen
Lehtien, varsinkin iltapäivälehtien, nettisivuilta saa niitä oikeita uutisia melkein etsimällä etsiä. Sitten on tämmöisiä klikinkerääjiä kuten tämä bonusuutinen. Kai toimittajilla on joku klikkausperustwinen palkkaus.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
En löytänyt tälle parempaakaan ketjua kuin tämän, jonka olen itse avannut.

Seksuaalinen häirintä nousi taas eilen uutisotsikoihin, ja huomasin kahden eri uutistoimituksen välillä eroa. Kun Yle uutisoi eilen Poliisiammattikorkeakoulun opettajaa kohdistuneista häirintäsyytteistä, niin samana päivänä MTV uutisoi yksittäisen julkisuudenhenkilöä kohdistuneesta häirintäsyytteestä. Tuskin olen ainoa, joka näkee ensimmäisellä olevan yhteiskunnallista merkitystä, kun taas toinen on vakavan asian viihteellistämistä. Henkilökohtaisesti olenkin sitä mieltä, että tässä on taas yksi esimerkki osoittamaan eron Ylen ja MTV:n uutisten kohdeyleisön välillä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Henkilökohtaisesti olenkin sitä mieltä, että tässä on taas yksi esimerkki osoittamaan eron Ylen ja MTV:n uutisten kohdeyleisön välillä.

Tuostakin on taatusti kyse, mutta myös siitä, että halutaan oma skuuppi. Eikä toistaa mitä muut tekevät ja joutua kirjoittamaan "asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle."
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Ilta-Sanomat 9.5.2018:
Markku Sodankylästä kirjoitti:
Voinhan mennä ostamaan olutta vaikka vähän kalliimmalla Alkosta, kun en kuitenkaan saa kanta-asiakaspisteitä siitä.
Tämä oli Markulta kauniisti ja terävänäköisesti sanottu. Jos ei saa plussapisteitä niin sama sitten ostaa kalliimmalla vaikka Alkosta.
Edit: Oho, olipa vanha uutinen ja viesti. No olkoot. Mennyt minultakin ohi tämä muutos!
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Huvitti hiukan teksti-teeveen otsikko "Makaronia tulossa kohta kauppoihin". Joojoo, tiedän kyllä taustat. Mutta silti aika hauska pieni uutinen pula-ajan Suomessa.

Ns. "Nistipadan" nautiskelijoita tämä uutinen varmasti ilahduttaa. Varsinkin opiskelijoille tuttua huttua, ja ehkä tämä uutinen onkin kohdennettu juuri heille, nyt kun koulut ovat osalla jo alkaneet ja siellä mietiskellään kuumeisesti:"Mitä v*ua mä nyt syön?!".
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Huvitti hiukan teksti-teeveen otsikko "Makaronia tulossa kohta kauppoihin". Joojoo, tiedän kyllä taustat. Mutta silti aika hauska pieni uutinen pula-ajan Suomessa.
Mutta saadaanko koskaan enää siihen perinteiseen hintaan, 0,19€/400 g?
Varmana on nyt kalliimpaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös