Tomi Kallio

  • 169 351
  • 604

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Kallio heilui ensiksi mailan kanssa kuin olisi niittämässä ollut ja sitten purku oli heikohko.

Käykö taaperrus voimille vai mikä mättää?
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kieltämättä Kallio aika turhautuneen oloinen heti alussa. Toivottavasti saa energian käännettyä positiiviseksi. Jo tänään.

Muok. Ja saihan se käänettyä. Edelleen joukkueen paras.
 
Viimeksi muokattu:

Sakoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos en aivan väärin muista niin HPK teki kaikki kolme maaliaan Kallion ollessa kentällä. Ainakin yksi maaleista syntyi tilanteen jälkeen kun Kallio ei saanut kiekkoa purettua omista. Toki ykköskentän rooli on hyökkäyspainotteinen, mutta ei omissa saisi ihan tuolla tavalla soida. Taitaa pimeä syksy painaa, josko se siitä taas keväällä kirkastuu.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Onneksi Kallio on vain tehnyt pisteperpeli ja eilisessä surkeasti menneessä pelissä vain 0+2. Itse rupean kääntymään jopa "one more year" kannalle.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Välillä kyllä tuomarit antaa aika paljon anteeksi, mutta joskus taas tuntuu, että Kallio on silmätikkuna. Tämäkin jäähy mistä sitten seurasi Ässien avausmaali oli ihan naurettava.
 

Nigi

Jäsen
Välillä kyllä tuomarit antaa aika paljon anteeksi, mutta joskus taas tuntuu, että Kallio on silmätikkuna. Tämäkin jäähy mistä sitten seurasi Ässien avausmaali oli ihan naurettava.
Naurettava? Alaselkään poikkari, josta Tuohilampi kaatui ollessaan vähän huonossa asennossa. Selvä jäähy.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Naurettava? Alaselkään poikkari, josta Tuohilampi kaatui ollessaan vähän huonossa asennossa. Selvä jäähy.

Älä kehtaa :D Oikeesti...
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mistä muusta olet eri mieltä, kuin että selvä jäähy?

Minun mielestäni noin pienestä "poikkarista" ei missään nimessä pitäisi tulla jäähyä. Tämä on jääkiekkoa eikä balettia.
 

tamme

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Poikkari on lyönti siten, että maila on kahdessa kädessä. Jos työnnät toista niin, että maila on kahdessa kädessä, niin se on kaukana poikkarista! Prkl!
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Välillä kyllä tuomarit antaa aika paljon anteeksi, mutta joskus taas tuntuu, että Kallio on silmätikkuna. Tämäkin jäähy mistä sitten seurasi Ässien avausmaali oli ihan naurettava.

Jäähy meni oikein. Kallio yritti kokeneen pelaajan kikkaa, painoi poikittaisella mailalla vastustajan housujen yläreunasta alas. Vanha temppu, nyt tuomari huomasi Kallion teon, estäminen olisi voinut olla parempi tuomio.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Kallion tämänpäiväinen poikkari oli ainakin omasta mielestä päivänselvä jäähy. Mutta tästä sisuuntuneena meidän huonosti pelannut kapteeni painaa 2+0 ja vetää tällä hetkellä yli pisteperpeli.

Kaikille ei kelpaa, mutta minulle kyllä!
 

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muutamassa viimeisessä vierasmatsissa olen kiinnittänyt huomiota kun vierasyleisöstä huudellaan aina Kalliolle tyyliin "lopeta jo urasi" tms. Pikkaraiselle huutelun kyllä ymmärrän kun herran pelityyli menee tunteisiin, mutta miksi Kalliosta moisia huudellaan? Onko muut tälle niin kateellisia vai mikä on?
 

BigJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näytti eilen, että Kallio yritti vain saada Perrinille pistettä ottelun jo ratkettua. Toisen maalin jälkeen tuuletukset Ekille ja sen jälkeen eivät tainneet enää käydä jäällä kertaakaan. Huikeita äijä kumpainenkin!
 
Suosikkijoukkue
TPS
Muutamassa viimeisessä vierasmatsissa olen kiinnittänyt huomiota kun vierasyleisöstä huudellaan aina Kalliolle tyyliin "lopeta jo urasi" tms. Pikkaraiselle huutelun kyllä ymmärrän kun herran pelityyli menee tunteisiin, mutta miksi Kalliosta moisia huudellaan? Onko muut tälle niin kateellisia vai mikä on?

Kai se nyt vituttaa kun joku vanha äijä tekee kentällä ihan mitä lystää :)
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
miksi Kalliosta moisia huudellaan? Onko muut tälle niin kateellisia vai mikä on?

En tiedä kateellisuudesta, mutta kuten @Sempervigilans tuossa toikin jo esiin, niin saattaahan se hiukan harmittaa, kun omasta porukasta ei löydy vastaavaa pelimiestä. Nelikymppinen jäbä, joka on (muistaakseni) pelannut kauden kaikki 32 ottelua keräten niissä maukkaat tehot 10+23 ja on 33 pisteellään pistepörssissä kakkosena pari pojoa kärjen (ei Jarno) takana.

Sen lisäksi että on edelleen tehokas, johtaa joukkojaan juuri niin kuin nelikymppisen, edelleen huipulla toimivan "kaiken nähneen" kapteenin kuuluukin. En saatana suostu uskomaan, että yksikään junnu kehtaisi lepsuilla edes treeneissä, kun kapteeni K on paikalla. Tai jos lepsuilee, saanee siitä välittömän palautteen.

Onkohan tässä Liigassa yhtään ainutta joukkuetta, joka ei riemusta kiljuen raivaisi Kalliolle tietä kokoonpanoonsa, jos mahdollisuus olisi? En nyt aamusta jaksa mitään rosteritarkistuksia alkaa tekemään, mutta uskoisin, että Kallio kelpaisi ihan jokaisen liigajoukkueen tulosyksiköihin.

Tuollainen pelaaja vastustajan riveissä. Se on vanha, mutta edelleen aivan saatanan hyvä, eikä sille oikein voi suorittamisesta vittuilla, niin vittuillaan (tai "vittuillaan") sitten siitä kun se on niin vanha. Tämän kannattajan korviin mannaa tuollaiset vinkumiset, varsinkin kun on ihan varmaa, että Pyydys itse vitut viheltää tuollaisista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös