Julius Junttila, Oulun Kärpät

  • 178 239
  • 520

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täytyy tulla tänne antamaan Junttilalle vähän tunnustusta, kun menin häntä kesällä hieman epäilemään. Pidin häntä vähän kuin Joonas Raskina, jonka pistepotentiaali on siinä reilussa 30 pisteessä ja lähinnä toimii ykkösketjussa täydentävässä roolissa. Pidin Junttilaa siis tunnollisena työmyyränä, joka tekee siinä sivussa ihan ok pisteet ja jota omat kannattajat arvostavat muita enemmän. Junttilan tapauksessa pidin arvostusta kuitenkin ylimitoitettuna JJJ -ketjun aiheuttaman hypen vuoksi. Lisäksi lievä floppaus Ruotsissa ei nostanut odotuksiani. En ole nähnyt Junttilan pelaavan tällä kaudella, mutta ainakin pisteiden valossa kausi on lähtenyt liikkeelle loistavasti, ja Junttila on laittanut minulle ja muille epäilijöille jauhot suuhun. On hyvä juttu, jos Junttila on nyt ottanut sen viimeisenkin stepin kohti Liigan tähtipelaajan statusta. Onnea ja menestystä Juliukselle, toivottavasti taso säilyy ja laittaa epäilykseni vaikuttamaan vieläkin hölmömmiltä.

E. Alhaalta näkee mitä on muutettu. Olihan tässä muutakin korjattavaa kuin vain nimi.
 
Viimeksi muokattu:

Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täytyy tulla tänne antamaan Junttilalle vähän tunnustusta, kun menin häntä hieman kesällä hieman epäilemään. Pidin häntä vähän kuin Joonas Raskina, jonka pistepotentiaali on siinä reilussa 30 pisteessä ja on lähinnä toimii ykkösketjussa täydentävässä roolissa. Pidin Junttilaa siis tunnollisena työmyyränä, joka tekee siinä sivussa ihan ok pisteet ja jota omat kannattajat arvostavat muita enemmän. Junttilan tapauksessa pidin arvostusta kuitenkin ylimitoitettuna JJJ -ketjun aiheuttaman hypen vuoksi. Lisäksi lievä floppaus Ruotsissa ei nostanut odotuksiani. En ole nähnyt Junttilan pelaavan tällä kaudella, mutta ainakin pisteiden valossa kausi on lähtenyt liikkeelle loistavasti, ja Junttila on laittanut minulle ja muille epäilijöille jauhot suuhun. On hyvä juttu, jos Junttila on nyt ottanut sen viimeisenkin stepin kohti Liigan tähtipelaajan statusta. Onnea ja menestystä Joonakselle, toivottavasti taso säilyy ja laittaa epäilykseni vaikuttamaan vieläkin hölmömmiltä.

2000- luvulla Kärppien Janne Pesonen oli monenkin median mielestä Jussi Pesonen. Toivottavasti Junttila ei ole Joonas kuin tämän yhden kerran ;) Nämä J:t menee aika monella sekaisin nyt kun on joukkueessa myös Jyri Junnila :D
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
2000- luvulla Kärppien Janne Pesonen oli monenkin median mielestä Jussi Pesonen. Toivottavasti Junttila ei ole Joonas kuin tämän yhden kerran ;) Nämä J:t menee aika monella sekaisin nyt kun on joukkueessa myös Jyri Junnila :D
No niinpä tietysti. :D Kyllä Juliuksen nimi on hyvin tiedossa, mutta menin näköjään sekaisin miettiessäni noita Joonaksia. Onnea ja menestystä toki niillekin.

Korjataan...
 
Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kevyessä 75 pinnan kausivauhdissa Julle. Kyllä näkee, että nyt peli maistuu ja itseluottamus on aivan tapissa. Mitälie siellä Ruotsissa sitten meni niin vihkoon, että mies vajosi aivan yöhön. Ei nimittäin sellaista pelaajaa tämän hetken Kärpissä näy maille halmeilla.

Hyvä meille, paskempi homma Luleålle. Vielä jos niin hyvin kävi, että saatiin puoli-ilman ruotsalaisten maksaessa osan palkasta niin kyllä hymyilyttää :)

edit: semmoinen kuriositeetti muuten, että viimeksi liigassa yli 70 pinnaa tehneet olivat Janne Pesonen ja Ville Leino, molemmat samalla kaudella 2007-2008. Sitä ennen Petri Varis 2000-2001. Eli harvinaista herkkua olisi jos tahti säilyisi kauden loppuun.
 
Viimeksi muokattu:

Zinetula

Jäsen
Positiivinen yllätys, että Julle määrää Liigan pistepörssiä kun neljännes runkosarjasta on takana. Maaleja voisi olla enemmän, mutta niitäkin tulee, kuten HIFK:ta vastaan nähtiin.

Kuuntelin Cityltä ennakkoa ja pitää mainita tätä sniper-keskusteluun. B-Kärppien pääkäskyttäjä Antti Aarnio sanoi Junttilan olleen aiemmin Kärpissä snaipperi ja tulleen tällä kaudella ja iän myötä kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi. Änä ennusti sen snaipperinkin tulevan sieltä esiin kunhan itseluottamus löytyy. HIFK:ta vastaan nähtiinkin tästä esimakua.

Sniper-keskustelu meni täällä vähän henkilökohtaisuuksiin ja @McTorso joutui tulilinjalle mielestäni aika helposti, sen mitä kovilta kiireiltäni ehdin lukea juttuja ohimennen. Sniperin saa tietty jokainen määritellä itselleen sopivaksi, mutta eihän se määritys voi de facto olla niin kireä, että sen sisälle mahtuu vain joku Ovechkin. Kiva kun liigatasollekin mahtuu joku sniper ja Julle on tässä roolissa kyllä ollut vaikka itse viimeistely ei olekaan ollut aina ihan kliinistä.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Huikea pistetahti on Junttilalla nyt. Mies dominoi syöttötilastoja miten haluaa. Jullella on 21 syöttöä ja seuraavaksi eniten syöttäneellä (Immonen) on 13 syöttöä. Itse asiassa Junttilalla syöttöjä on yhtä monta kuin 3. ja 4. eniten syöttäneillä yhteensä.

Pientä tilastomasturbointia vain...
 
Justus76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Junttilalle taisi tehdä hyvää floppikausi Ruotsissa. Varmaan lisäsi näytönhaluja ja motiavaatioita panostaa omaan osaamiseen. Huikeaa dominointia enkä näe mitään syytä, että tahti hiipuisi, jos vain saa terveenä pelata.
 
Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ajattelitko, että Junttila tekee ainakin 79 pistettä, jos saa pelata 60 ottelua terveenä?
Olis kyllä huikeaa. Mitäs se Pesonen teki? 76? Olishan se jo aika jonkun tehdä kunnon pisteet.
 
sinikettu

Jäsen
Olis kyllä huikeaa. Mitäs se Pesonen teki? 76? Olishan se jo aika jonkun tehdä kunnon pisteet.
Olishan se, mutta en millään jaksa uskoa yli 60 pisteen kauteen, vaikka kaikki menisikin niin kuin strömssössä. Jos pelivire jatkuu, niin oletettavasti 50-55 pistettä on hyvä veikkaus, sillä harva pelaaja pelaa kaikkia 60 ottelua.
 
Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täytyy sanoa, ettei Junttilan tehtailu ole tasolla jolla Pesosen oli huippukautenaan. Mitä nyt yhtään muistan Pesonen hakkasi maaleja mukavasti (34) ja oli eri vaarallinen. Junttilan pistepotti koostuu paljolti kolmossyötöistä, joissa apuna ketjukamut. Olettaisin, että Junttilan pisteily alkaa tasaantua, mutta Ruohomaalla alkaa pisteet vastata esityksiä. Tasaantuu.

Pesosen ketjukamut tais olla Bros ja Hyvönenkö siinä toisena laiturina oli paljon... Jäätävä plusmiinus muuten 37... ja 15 ylivoimamaalia...

Junttila ei ole selkeä pelintekijä eikä maalintekijä, joten en usko kaameaan pistepottiin. Sinne 50 pintaan toki on mahdollista päästä. Toki olisihan se jotain jos nakuttaisi Pesosen ohi. Olisi pelaajaprofiililtaan aika erikoinen pistepörssin voittaja. Otetaan vastaan jos näin.
 
Ränse

Hieman OT, mutta hitto joskus Liigassakin on ollut kovia nippuja. 2005-2008 välisenä aikana oli aivan hirvittävän kovia nippuja Liigakaukaloihin heittää. Olikos se just toi Pesosen hirmu kausi kun 3. ketjussa oli semmoisia rivijätkiä kuin Sahlstedt ja Aaltonen. Käytännössä KHL-tason porukoita oli vielä tolloin Liigassa, Narreilla kans oli perkeleen kovia nippuja.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS

Joo, Kärpillä kausilla 2007-08 ja aiemmalla kaudella 2006-07 ihan jäätävän kovat jengit materiaalien suhteen, mestaruudetkin tuli v. 2008 voitoin 12-4 ja edellisenä vuonna 10-0, tuolloin semit ja finaalit oli paras viidestä.

Kaudella 2006-07 joukkue oli:

Pesonen-Bros-Ujcik
Pyörälä-Viuhkola-Hyvönen
Normio-Sahlstedt-Aaltonen
Mustonen-Paakkolanvaara-Aarnio

Boumedienne-Lupaschuk
Mikkola-Laamanen
Loponen-Jaakola
Korpikari, Ylönen jne.

Tarkki
Suomalainen

Lisäksi hyökkäyksessä oli rotaatiomiehinä Alikoski, Junnila, jne. Toki Hyvönen pelasi vain 15 peliä runkosarjassa kun loukkaantui kauden alussa, mutta palasi pleijareihin. Tuosta jengistä kuitenkin oli ihan MM-tason pelaajia käytännössä kaksi ekaa ketjua ja sitten esim. Sahlstedtin voi nostaa EHT-pelaajan tasoiseksi, Aaltonen teki yli 30 pistettä ja Normio 14 maalia. Mustonen ja Paakkolanvaarakin taisi tehdä lähemmäs 20 pistettä nelosketjun pelimäärillä.

Kaudella 2007-08 jengi oli sitten kauden lopussa vähintään yhtä jäätävä:

Pesonen-Bros-Hyvönen
Kratena-Viuhkola-Kuusela
Andersson-Sahlstedt-Aaltonen
Normio-Paakkolanvaara-Aarnio

Lehtonen-Laamanen
Mikkola-Jaakola
Korpikari-Haakana
Ylönen, Jokinen...

Tarkki
Chiodo

Näistäkin toki Viuhkola pelasi runkosarjassa vain 10 peliä kun alkukausi meni AHL:ssä, ja esim. Andersson, Chiodo, Juho Jokinen yms. tuli loppukaudesta mukaan mutta etenkin Andersson oli ihan jäätävän kova liigan sisäinen kaappaus. Melkein tuon kauden hyökkäyskaluston voi heittää kenties kaikkien aikojen kovimmaksi Kärppähyökkäykseksi, pakit oli ehkä edellisellä kaudella vähän paremmat. Puhumattakaan toki siitä kaikkien aikojen Kärppäpakistosta, eli lock-out kauden 2004-05 puolustuksesta:

Kukkonen-Lehtonen
Niinimaa-Boumedienne
Mikkola-Vallin
Lotvonen, Korpikari, Jaakola...

Tuossa on muuten myös omavaraisuusaste ihan kohtalaisen hyvin kohdallaan. Eihän näihin aikoihin tulla enää koskaan pääsemään, joten hienoa katsella näin jälkeenpäin miten kova tuo Kärppien ns. kultainen sukupolvi sieltä jostain 70-luvun puolivälistä aina tuonne 80-luvun puolivälin paikkeille syntyneiden suhteen oli. Siis ei perkele. Huhhuh.
 
Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hieman OT, mutta hitto joskus Liigassakin on ollut kovia nippuja. 2005-2008 välisenä aikana oli aivan hirvittävän kovia nippuja Liigakaukaloihin heittää. Olikos se just toi Pesosen hirmu kausi kun 3. ketjussa oli semmoisia rivijätkiä kuin Sahlstedt ja Aaltonen. Käytännössä KHL-tason porukoita oli vielä tolloin Liigassa, Narreilla kans oli perkeleen kovia nippuja.

Mainitsemisen arvoinen kyllä tuo vaatimaton kolmonen... :D Nelosessa jotain Juntusia ja Paakkolanvaaroja? Ehkä Saarenheimo... :D
 
Ränse

Jäsen
Tuo 07-08 hyökkäys on aivan järjetön AllStar sikermä kyllä. :D Eihän noilla voinut hävitä. Valehtelematta 3 ketjullista Liigan kirkkainta kärkeä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tuo 07-08 hyökkäys on aivan järjetön AllStar sikermä kyllä. :D Eihän noilla voinut hävitä. Valehtelematta 3 ketjullista Liigan kirkkainta kärkeä.
Joo, siis tuo joukkueen kolmosketju oli sellainen että siitä jokainen jätkä oli seuraavalla kaudella ykkösketjun mies. Andersson ja Aaltonen Kärpissä ja Sahlstedt oli ykkössentteri KalPassa, ja KalPakin oli kuitenkin sillä kaudella pronssilla eli ei puhuta edes mistään sellaisesta siirrosta että olisi jämäjengin kärkiäijäksi lähtenyt.
 
Hyvä huomio tuo Kallen siirto.
 
PES

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO, Kärpät, ManC, R.Nadal, Ronnie O'Sullivan
Onhan nämä ihan uskomattomia teholukemia, mitä Julle on tehnyt nyt tälle kaudelle. Harvoin kun Liigassa päästään päälle piste/peli- tahtiin. Kiitos Julle tästä!
 
Ehkäpä Jullellakin oli oma osansa JJJ-ketjun tehokkuudessa. Mahtavaa menoa tähän asti!
Oli tietenkin. Ja iso osa olikin. Mutta vasta nyt Julle näyttää ihan oikeasti johtavalta pelaajalta Liigaan. Paikoittain jopa dominoivalta. Yhtään en tiedä mitä on tapahtunut, koska Marjamäen viimeisellä ja ilmeisesti myöskään viime kaudella Ruotsissa Junttila ei ollut lähelläkään nykytasoa. Päädyn syyttämään Mannerta ja hänen sexymambahockeyta.
 
Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko Junttila syönyt ameriikan pekonia siellä Ruotsissa? Oli kasvanut pojasta mieheksi ja vähän vauvanpyöreyttä poskissa olin havaitsevinani Urheiluruudussa. Olihan se aika kukkakeppi viimeksi Kärpissä pelatessaan. Nopeutta ei ilmeisesti ole liiemmin menettänyt.

Hyvä reissu Ruotsiin joka tapauksessa. Jos kaikki palaa sieltä jääkiekkoilijoina, voisi Kärpät harkita ottavansa vaikka Skellefteån farmiseurakseen. Siellä pyöräyttää joka miestä kauden ajan ja mestaruus Liigassa joka kevät.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Onko Junttila syönyt ameriikan pekonia siellä Ruotsissa? Oli kasvanut pojasta mieheksi ja vähän vauvanpyöreyttä poskissa olin havaitsevinani Urheiluruudussa. Olihan se aika kukkakeppi viimeksi Kärpissä pelatessaan. Nopeutta ei ilmeisesti ole liiemmin menettänyt.
Junttilalla meni ruotissa kausi piloille lähinnä loukkaantumisien vuoksi. Oli jalkavammaa ja aivotärähdys.

Nythän mies pelaa elämänsä kautta. Tuossa ketjussa on natsannut hyvin nyt palikat kohdillaan ja jokainen mies pelaa isolla itseluottamuksella. Hienoa katseltavaa.
 
chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Junttila pyrkii käyttämään paljon tuota nopeuttaan. Hyökkäysalueen pyörityksissä pyrkii usein hyvillä rytminmuutoksilla pääsemään hiukan irti varjostajastaan ja tämän jälkeen etsii ajomahdollisuutta kohti maalia. Vastustajat joutuvat tässä tilanteessa usein paikkaamaan ja se tarjoaa Junttilalle syöttömahdollisuuksia. Nuo muutamat potkut rytminmuutoksissa ovat kyllä eliittiä ja hän niitä onnistuneesti nyt myös onnistuu hyödyntämään.

Bertrandin kanssa tietty hyötyvät toistansa nopeudesta nopeissa vastahyökkäyksissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös