Liigan varmistuneet siirrot

  • 4 252 693
  • 9 611

R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aika erikoinen siirto sinällään. Mies kävi pelaamassa 1/4 kauden Lahdessa ja hyppääkin sitten yhtäkkiä KHLään? Luulisi tuosta Pelicansille tulevan ihan kivat siirtorahat, tuskin on kuitenkaan mitään KHL pykälää soppari sisältänyt, vaan tarkoitus ollut pelata tämä kausi Lahdessa ja ensi kaudella uusissa ympyröissä. Toki jos tämmöinen siirto mahdollistuu niin kyllähän se pelaaja on yleensä pois päästettävä, jos taloudellista hyötyäkin sitten tulee.

Joo erikoista myös siinä mielessä, että ainakin EP:n mukaan kovia laitureita on etenkin KHL jengille vapaana vielä runsaasti. Lähinnä miksi mennä Bornaa kosiskelemaan vai onko sitten pelannut jotenkin erikoisen hyvin Lahdessa? Ainakin tehot ihan ok, mutta ei mitenkään häikäisevät.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eikös näitä kesken kauden KHL:ään siirtoja tapahtunut ~muutama vuosi sitten enemmänkin. Nykyään onneksi vähenemään päin. Ikävää Liigalle, vaikka Borna vastustajassa olikin. Herran otteet jäivät myös hieman mystisiksi Lahdessa. Alku oli ainakin tahmea.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin vaikea uskoa, etteikö yhtään nimekkäämmiltä pelaajilta löytyisi kaikenlaisia vapautusehtoja sopimuksista. Pelaajan mahdollisuus siirtyä joustavasti rahakkaammille vesille nyt vaan on liigaseuroille merkittävä tapa saada kansainvälisillä markkinoilla kiinnostusta herättäviä pelaajia sainattua, kun taloudellisilla mittareilla ei kilpailussa pärjätä. Luonnollisesti Rendulicin lähtö tarjoaa Peicansille mahdollisuuksia jo sen myötä kokoonpanosta avautuvan kärkipelaajan paikan ja palkan myötä, vaikkei mitään siirtokorvausta tulisikaan.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Harmi kyllä, että tuon tason kaveri lähtee liigasta kesken kauden. Vaikka alku olikin hieman tahmea tällä Kerhokasvatilla, niin ilmeisesti oli kuitenkin viimeaikoina hyvin nostanut tasoaan. Jos sopimus oli sellainen, että oli tarkoitus koko kausi olla Lahessa, niin eiköhän tuosta Pelsuille rahaa siirry.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Rendulicin siirto näyttää taas sen että Liiga on parhaimmillaankin kasvattaja-sarja. Se että taitavat nuoret pelaajat tulevat liigaan kasvamaan tai antamaan näyttöjä ennen rahakkaammille maille siirtymistä kertoo tästä aika hyvin.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liiga on ehdottomasti kasvattajasarja, mutta en yhdistäisi Rendulic-kuvioita tuohon termiin - Rendulic täyttää maaliskuussa 26 vuotta ja on pelannut ammattilaisena aikuisten sarjoissa vuodesta 2010(?). Enemmänkin Rendulic on osoitus siitä, että liiga toimii hyvänä näyttöpaikkana ei paitsi nuorille, mutta myös ns. uutta nousua - ja sitä kautta rahakasta sopimusta rahakkaammasta sarjasta - hakeville laadukkaille ammattilaisille.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Eikös näitä kesken kauden KHL:ään siirtoja tapahtunut ~muutama vuosi sitten enemmänkin.

Vielä jokunen vuosi takaperin KHL:n massiseurat maksoivat käsittääkseni suomalaisen mittapuun mukaan jäätäviä summia kesken kauden siirtyvistä. Vehasen, Wallinheimon ja kumppanien kohdalla siirtosummat olivat sitä luokkaa eri lähteiden mukaan, että olisi ollut lähes idioottimaista olla hyväksymättä siirtoa. Sen jälkeen siirtosummat sitten maltillistuivat, ja sitä myötä kesken kauden ei enää ykköstähtiä ole pahemmin tuonne lähtenyt kesken kauden.

Tuo trendi huomioiden ja oletettu siirto Vitjaziin jättiläisten sijaan kielivät mielestäni siitä, että joko jotain on sovittu Rendulicin kanssa (pykälä tietyin reunaehtoin, suullisesti sovittu, jne.) sopparia tehdessä, tai joukkueen kannalta päästäminen muualle on koettu parhaaksi vaihtoehdoksi. En olisi yllättynyt, vaikka vaakakupissa olisi ollut pieni taloudellinen etu + Saarinen vs kopin reunalla siirron kariutumista murjottava Rendulic.
 
Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Rendulicin siirto näyttää taas sen että Liiga on parhaimmillaankin kasvattaja-sarja. Se että taitavat nuoret pelaajat tulevat liigaan kasvamaan tai antamaan näyttöjä ennen rahakkaammille maille siirtymistä kertoo tästä aika hyvin.

Toisaalta tällä samalla logiikalla voidaan todeta Liigan olevan NHL:ää kovempi sarja. Viime vuodet Rendulic pelasi Pohjois-Amerikassa, eikä päässyt siellä juuri pelaamaan. Taas Jesper Bratt, pelasi viime kaudella suhteellisen heikoilla tehoilla Allsvenskanissa. Esimerkkejähän nyt löytyy ja yksittäisten siirtojen pohjalta on mahdoton tehdä järkeviä päätelmiä.
Tietysti Liiga on kasvattajasarja, mutta myös ammattilaissarja kokeneille, rahalla täällä ei jokaiselle liigalle pärjätä, mutta kertoohan se jotain, että näitä Rendulicejä tänne tulee. Kuitenkin uutisessa sanottiin, että miehen tarkoitus oli kokonainen kausi pelata täällä, lisäksi tuo muuttoliike itään on kesken kauden vähentynyt, eikä lisääntynyt.

Vaikea sanoa saiko Pelicans tuosta jotain rahoja. Uutisoinnista päätellen sai, kun ei mitään katkeruutta ole kommenteissa.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
– Rendulicin lähtöön ei liity dramatiikkaa. Pelaaja haki Lahdesta ponnahduslautaa uralleen ja nyt se löytyi yllättävän nopeasti. Siirto tarjoaa uusia mahdollisuuksia sekä pelaajalle että meille, lahtelaisseuran urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen sanoo seuran tiedotteessa.

Miksi tälläistä ei ikinä kerrota silloin kun pelaaja on Suomeen hankittu? Sanottais että herra X tuli siksi aikaa kun löytää paremman liigan tai joukkueen. Faneja pissitään silmään ja ihan huolella tälläisellä toiminnalla.
 
Pori67s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ude&Parru
Pelicans on kriisissä. Kohta lähtee Pereshkokovit ja Juvoset.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei ollut sellaista.

Kyllä pelsukin hilloa sai.

"Siirto tarjoaa uusia mahdollisuuksia sekä pelaajalle että meille, urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kertoo."

Jos ja mitä luultavammin näin, niin mitä niin ihmeellistä Vitjaz Bornassa näkee, että on valmis maksamaan sopimuksen ulosostosta plus varmasti vähintään Pelicans liksan kertaa kaksi. Onko markkinat sitten niin kuivat vai Bornassa jotain sellaista mikä ei näy tilastoista?
 
Bay

Eihän tuossa mitenkään käy ilmi että raha olisi liikkunut. Toki sen voi halutessaan niin nähdä kun puhutaan uusista mahdollisuuksista seurallekin.
 
Jos ja mitä luultavammin näin, niin mitä niin ihmeellistä Vitjaz Bornassa näkee, että on valmis maksamaan sopimuksen ulosostosta plus varmasti vähintään Pelicans liksan kertaa kaksi. Onko markkinat sitten niin kuivat vai Bornassa jotain sellaista mikä ei näy tilastoista?

Lisäksi Vitjaz maksaa vielä Mankisen/Rissasen vai peräti molempien sopimuksen purusta rahaa tehdäkseen tilaa Rendulicille.
 
– Rendulicin lähtöön ei liity dramatiikkaa. Pelaaja haki Lahdesta ponnahduslautaa uralleen ja nyt se löytyi yllättävän nopeasti. Siirto tarjoaa uusia mahdollisuuksia sekä pelaajalle että meille, lahtelaisseuran urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen sanoo seuran tiedotteessa.

Miksi tälläistä ei ikinä kerrota silloin kun pelaaja on Suomeen hankittu? Sanottais että herra X tuli siksi aikaa kun löytää paremman liigan tai joukkueen. Faneja pissitään silmään ja ihan huolella tälläisellä toiminnalla.

No ei tietenkään kerrota. Minkälaisen viestin se antaa kannattajille ja sidosryhmille jos jo ennen kauden alkua kerrotaan, että kärkihankintamme on täällä vain tasan niin kauan, että löytää paremman seuran jos löytää? Noilla renduliceilla myydään lippuja, kausikortteja, fanipaitoja jne.
 
Pori67s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ude&Parru
Jesse Mankinen Pelicansiin. Sopimus kattaa tämän ja ensikauden.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jesse Mankinen Pelicansiin. Sopimus kattaa tämän ja ensikauden.

Katos vaan. Eikö nämä KHL-paluumuuttajat pitänyt olla poissa laskuista verojen takia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös