Mulla on ikävä vanhaa kunnon sika-IFK:ta. Trevor Gillies, Kip Brennan, Libor Ustrnul, Roman Vopat, Pasi Nielikäinen, Toni Mäkiaho, Tom Laaksonen jne. Oi niitä aikoja kun oikein odotti että pääsee matsiin. Viha ja väkivallan uhka ovat yksi tärkeimmistä jääkiekon "suolista". Toki myös NHL on IFK:n ohella menettänyt rintakarvansa kun enforcerit on ajettu sukupuuttoon.
Mites Schnabel?
Yks intensiivisimmistä näkemistäni eristä/10 minuuttisista oli päivälleen 13 vuotta sitten, kun Ässät ja HIFK kohtasivat Isomäessä pyhäinpäivän iltana. Nickerson-Lostedt vapautti painetta osaltaan, mutta muun muassa Nielikäinen ajo ukkoa surutta katolleen, Schnabel kuittas heittelemällä Pasia paria vaihtoa myöhemmin laitaan kuin rukkasta, Ässillä oli Kuparisen johtama telaketjunsa. 1. erän jälkeen fyysinen jännite purkautui ja keskityttiin enempi pelaamaan jääkiekkoa.
Vuotta myöhemmin näin yhden laimeimmista otteluistani koskaan. Samat jengit, tais olla tiistaipäivä. Silkkaa läpsyttelyä. Nielikäinen oli kerennyt jo Kerhon kautta IFK:hon. Laimeuden taustalla tietenkin se, että Liiga oli ottanut käyttöön ns. nollatoleranssilinjan, jota NHL oli työsulkukautensa jälkeen ajanut sisään edellisellä. Oli opettelemista pelaajilla, oli opettelemista tuomareilla linjan kanssa, peli meni silkaksi hipaksi. Toki linja sitten löyty jollain lailla paremmin myöhemmin, kuten tuppaa tapahtumaan. Nollatoleranssilinjaus kuitenkin alkusysäys sille missä nyt ollaan, nopeus ja taito voiman ja painimisen edellä.
Toinen sysäys tietoisuuden lisääntyminen, tai tosiasioiden tunnustaminen, päävammojen osalta. "Ei tappeluissa juuri koskaan mitään vakavampaa tapahdu" oli olevinaan yks totuus, joka saatto pitää osin paikkansakin - kun kysymys yhdestä tappelusta. Sitten kun noita kasautuu puolen tusinaa, saati kymmeniä kauden aikana, tähän päälle mahdolliset ylikovista taklaustilanteista tulleet pääkontaktit, ollaankin ongelmissa. Siksi enforcerien oli poistuttava areenalta. Aika paljon ulkonen paine, imago, raha ohjaa. Tai lähes täysin. Tais NHL:kin laskea, että jatkamalla entisellä linjalla ja joutumalla valokeilaan erinäisten tragedioiden kautta, ei kovin hyvältä näytä. Bisneksen kannalta.
Helenius palas Suomeen 2003. Nielikäinen ja RV myllytti 2006. Tuohon noin neljään kauteen tiivisty kilpavarustelu kovanaamojen suhteen Liigassa. Jokereilla ja IFK:lla tais olla legendaarista vihanpitoa Heleniuksen saapumista edeltävällä kaudella, samoihin mittasuhteisiin tiivisty sitten 10 vuotta myöhemmin. Ben-Amor-Peltonen, Ruutu-Gillies merkitsi myös jonkin aikakauden päätöstä, muutenkin kuin että Stadin paikalliset poistuivat. Oli vielä se viimenen jälkijäristys vanhan liiton vihakiekon suhteen. Ikoni-Peltosen muilutus jännitteiden päätteeksi, kenties hieman yli mennyt toimeenpano, pakotti imago/pr-koneistot reagoimaan Suomessakin. Jos nyt täällä sellasia asioita osataan hoitaa. Median/sosiaalisen median paine tekee julkisen vihanpidon hieman vaikeaksi.
Jäällä saa toki sattua ja tapahtua, mun puolestani. Launtaina pelattiin Vaasassa niinkin tarunhohtoinen kamppailu kuin Sport-Kärpät. Oli hyvin valmistautunut kotijoukkue, puolen Suomen dominanssi reilut 300 km pohjoisempaa, lauantai-latautunut Kuparisaari. Oli intensiteettiä, fyysisyyttä, jälkipeliä. Talaja ja Karvinen -yllätys- pudottivat lopulta hanskat Tommi Tikan -yllätys- laukoessa kiekkoa selkeästi vihellyksen jälkeen. Leijonat/KHL-statuksella paluun tehnyt Ohtamaakin antoi ja otti iskua.
Hyvää, reipasta, sopivasti kiukkusta kiekkoviihdettä. Totta toki on, ettei tuota liian usein nää. Tai sitten juuri sopivasti? Tampereella palataan paikallismatsien pariin ensi viikon lopulla. Edellinen päätty Tapparalle erinäisten törmäysten ja putoamisten jälkeen. Sopivasti jännitettä tuollakin. Tampereella ei ole ollut ominaista keskittyä liikaa ulkojääkiekollisiin asioihin, mutta nyt Ilveksen noustua varteenotettavaksi joukkueeksi löytyy kaupungista kaksi joukkuetta, jotka haluaa voittaa, ja yhtä tärkeää, ei todellakaan halua hävitä.