Teemu Ramstedt – riittääkö taso?

  • 373 612
  • 1 235

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä itelläki jotenki sellaiset fiilikset, että näinköhän nähdään Ramu Tapparan paidassa. Ainakin itelle jäänyt Ramusta enemmän sellainen realistin kuva, kuin punaista romantisoiva. Eli eiköhän lähde menestystä jahtaamaan Zabon ja Kuuselan kanssa Tampereelle. Meinaa täällähän se ristiinnaulitaan, jos laiva ei käänny seuraavan kymmenen pelin aikana (tai mahdollisesti nopeamminkin). Tampereella tuskin shaisse kaadetaan Ramun niskaan, jos joukkue ei jostain syystä tällä kaudella onnistu. Tosin KHL:ssä varmaan yhtenä viimeisenä vaihtoehtona Dinamo Riga. Eikös ne ota yleensä kaikki ne, jotka muualle ei kelpaa? Eli mahdollisesti vielä Bratislavaakin köyhempi joukkue?

Edit. toki jos Ramu Suomeen muualle palaa, kuin HIFK:hon, niin kyllä paine Nybarin suuntaan varmaan entisestään kasvaa, vaikka tuo siirto epäonnistuisi hänestä riippumattomista syistä.
Samaa mieltä siitä, että Ramu tuskin laittaa seurauskollisuutta kaiken muun edelle uutta joukkuetta valitessaan. Sen sijaan luulen hänen laittavan ykkösprioriteetiksi edelleen rahan menestyksen edelle. Tapparalla ei voi olla budjetissa juurikaan tilaa ja haluavatko he ylittää sitä parilla sadalla tonnilla heti kauden alussa, kun joukkue on paperilla jo valmiiksi muita edellä. Kausi ei ole alkanut niin hyvin kuin odotettiin, mutta nyt joukkueeseen palaa Niko Mikkola ja JMJ on myös vielä toipilaana. Maalijyväkin on ruvennut löytymään. Palstalla taisi jotain arvailua olla myös siitä, että Ramstedt ja Zaborsky eivät olleet parhaita kavereita HIFK:ssa pelatessaan, kun Zabo taisi vastata sentteritoivomukseen Leinolla. Ei tälle paljon arvoa kannata antaa, mutta en pidä Zaborskyä syynä Ramstedtin mahdolliselle halulle mennä Tapparaan. Tapparalta myös löytyy senttereitä ja sentterinä pelaamaan kykeneviä pelaajia riittävästi, nyt kun Kärki pelaa keskellä. En siis jaksa uskoa Ramstedtin siirtyvän täksi kaudeksi Tapparaan sillä uskon hänen saavan selvästi enemmän rahaa joko HIFK:sta, Kärpistä tai ulkomailta. Jos nyt oltaisiin lähellä siirtorajaa, pitäisin Tapparaa hyvin mahdollisena kohteena.
 
Carlos

Jäsen
Davosin Perttu Lindgren on vähintään 2kk telakalla, en pitäisi ihmeenä jos tässä olisi sairaslomasijainen. Sveitsissä on yleensä tapana palkata ulkomaalaisvahvistuksille saitsusijaisetkin, ja meneehän se samalla try-outtinakin. Ramulle puolestaan siinä olisi paikka näyttää mitä osaa, eikä tarvitse matkustaa edes pois keski-Euroopasta.

Siitä eteenpäin sitten riippuu ihan otteista. Jos ne ovat kelvollisia, niin joku jengi NL:ssa tai SL:ssa (entiset NLA ja NLB) taatusti laittaa sen verran rahaa kouraan että tarttuu. Jos otteet ovat kelvottomia, niin sitten ei kyllä pitäisi kiinnostaa Hifkiäkään, ainakaan isolla diilillä.

Eli tällä ajatusjuoksulla on aika pienet tsäänssit että tulee ylipäätänsä Suomeen.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kärpät on yhtälailla etsinyt kesästä asti itselleen ykköskorin sentteriä ja ihmettelisin mikäli eivät tarjousta Ramstedtille tee. Myös Nybari tiedostanee, että silmukka kaulan ympärillä kiristyy entisestään mikäli kävisi niin, että Ramu karkaa johonkin toiseen liigaseuraan. Tässä vaiheessa ne "Nybari ulos"-lakanat sekä kumikanat jäällä olisivat jälleen pykälää lähempänä toteutua, jolloin myös mediahuomio olisi taattu. Eli vähän pakkorako kotiuttaa mikäli on pieinikin mahdollisuus, että palaa Liigaan.
 
Viimeksi muokattu:

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Davosin Perttu Lindgren on vähintään 2kk telakalla, en pitäisi ihmeenä jos tässä olisi sairaslomasijainen. Sveitsissä on yleensä tapana palkata ulkomaalaisvahvistuksille saitsusijaisetkin, ja meneehän se samalla try-outtinakin. Ramulle puolestaan siinä olisi paikka näyttää mitä osaa, eikä tarvitse matkustaa edes pois keski-Euroopasta.

Siitä eteenpäin sitten riippuu ihan otteista. Jos ne ovat kelvollisia, niin joku jengi NL:ssa tai SL:ssa (entiset NLA ja NLB) taatusti laittaa sen verran rahaa kouraan että tarttuu. Jos otteet ovat kelvottomia, niin sitten ei kyllä pitäisi kiinnostaa Hifkiäkään, ainakaan isolla diilillä.

Eli tällä ajatusjuoksulla on aika pienet tsäänssit että tulee ylipäätänsä Suomeen.

Itse näen Ramun pelityylin sopivan Sveitsiin, mutta suoraa sopparia ei välttämättä olisi saatavilla. Try-out on kova mahdollisuus ja siinä olisi hyvä stinttipaikkakn katsottuna. Jos pelaa hyvin, tulee saamaan rahakkaan jatkon, jos pelaa huonosti on vähemmän aikaa vuoden vaihteeseen, jolloin ei tarvitse Liigan paluun puolesta murehtia veroista. Eli tämä oli kaikista järkevin kuvio.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Edit. toki jos Ramu Suomeen muualle palaa, kuin HIFK:hon, niin kyllä paine Nybarin suuntaan varmaan entisestään kasvaa, vaikka tuo siirto epäonnistuisi hänestä riippumattomista syistä.

Niin siis kenen syy se on, että HIFK on tässä tilanteessa missä se nyt on? Mielestäni Nybondas on numero yksi syyllinen siihen, että kasassa on jälleen kerran sysipaska jengi (jota juuri Ramun tapaiset pelaajat saattavat karttaa).
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Täytyy sanoa, että nyt olisi kyllä Ramulle olemassa ihan suora paikka kokoonpanosta. Jengissä on huutava pula toiselle (Malinen on se toinen) kädelliselle sentterille jakamaan lättyä Thorellin lapaan. Toiselle puolelle löytyisi tuttu tutkapari Rask. Tietysti on olemassa myös muita vaihtoehtoja ja toki joku Sveitsi rahallisesti olisi varmaan parempi sauma, mutta sanoisin että paluu punaisiin on nyt kuin pedattu Ramulle. Loppukauden soppari sisältäen option parille seuraavalle, niin on motivaatiota laittaa pelinsä kuosiin.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Ramu. Ei ehkä se penaalin terävin kynä sai sitten yllättäen monon kuvan perseeseen Slovanista. Hiukkasen on ura niin sanotusti laskusuhdanteessa. TPS:n puolelle vois tulla cobrien tilalle tanssijaksi. Muuten en näe käyttöä.
 
#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins

Ramun persoonasta voi tykätä tai olla tykkäämättä, mutta mieleltään hitaaksi väittäminen kertoo lähinnä omista antipatioistasi. Ramu nyt vaan ei diggaa tepsin politiikasta tanssityttöjen suhteen.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Ramun persoonasta voi tykätä tai olla tykkäämättä, mutta mieleltään hitaaksi väittäminen kertoo lähinnä omista antipatioistasi. Ramu nyt vaan ei diggaa tepsin politiikasta tanssityttöjen suhteen.

No joo hassuttelut sikseen. Ramu on kyllä hiukan "ihmeellinen" hiihtäjä. Tuntuu ettei mies löydä oikein tällä hetkellä paikkaansa. Tuo Slovan sopimus kun tuli julki niin itselläni tuli ainakin mieleen heti ettei tuo hyvään tule päättymään. Olisi varmasti HIFK:lle vahvistus tällä hetkellä kun tuota touhua on katsonut. Mutta eiköhän ovi käy molempiin suuntiin jos Ramstedt tulee.
 
#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
No joo hassuttelut sikseen. Ramu on kyllä hiukan "ihmeellinen" hiihtäjä. Tuntuu ettei mies löydä oikein tällä hetkellä paikkaansa. Tuo Slovan sopimus kun tuli julki niin itselläni tuli ainakin mieleen heti ettei tuo hyvään tule päättymään. Olisi varmasti HIFK:lle vahvistus tällä hetkellä kun tuota touhua on katsonut. Mutta eiköhän ovi käy molempiin suuntiin jos Ramstedt tulee.

Kieltämättä samat aatokset Slovan-diilistä. Mutta uskon samaten että olisi IFK:lle hyödyksi, ja ettei tilanne olisi kuten viime comebackin aikoihin. Vaikka alla on nyt pelaamattomuutta, niin sentään tuo suolistosairaus on diagnosoitu ja siihen Ramu saa hoitoa; varmasti on paremmassa fyysisessä kunnossa kuin tuolloin.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siihen vaikuttaa tuo ensin mainittu asia, mutta myös se, ettei Ramu ole pelannut koko alkukaudella. Itseasiassa todella vähän pelejä on muutenkin alla sen jälkeen, kun IFK:sta edellisen kerran poistui.

Tällä kaudella on pelannut KHL:ssä ainoastaan kaksi ottelua (harkkamatseista ei tietoa), mutta kyllä Ramu veti viime kaudella aika täyden kauden eli 49 matsia, ja tehojakin tuli ihan hyvin huonon joukkueen keskellä. Se ettei tällä kaudella mahtunut lopulta kokoonpanoon kertoo siitä että jotain ongelmaa on ollut, mutta toisaalta KHL:ssä yhden kauden alussa floppaamisesta ei kannata vetää liiankaan suuriakaan johtopäätöksiä. Siellä on käynyt aika moni Liigaa dominoinut vetämässä yhden kauden vihkoon, Liigan kaksinkertainen maalipörssin voittaja Palola vaikka esimerkkinä. Tuskin Ramu tämän hetken IFK:ssa mikään sateentekijä olisi siitä olen samaa mieltä, ja ei välttämättä ole maailman mukavin koppipelaaja, mutta jäällä Ramu auttaisi joukkuetta varmasti paljonkin. En tiedä miten nuo palkan saannit ovat menneet KHL:ssä Ramulla ja miten verotukset Suomessa menisi, joten vaikea arvioida siirron realistisuutta kovin tarkasti. Epäilen kuitenkin että Ramu tähyää edelleen paikkaa ulkomailta. Aina löytyy seuroja jotka tarvii loukkaantuneiden paikkoja jne.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Eiköhän tuo Nybarin sivuun siirtymisen ilmoittaminen juuri nyt, tarkoita että Ramu meni ohi. Ehkä jopa toiseen liigajengiin? Nybbenburger tietää että sen julkistamisen jälkeen olisi ollut jo lynkkaamismentaliteettia ilmassa.
 
#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Eiköhän tuo Nybarin sivuun siirtymisen ilmoittaminen juuri nyt, tarkoita että Ramu meni ohi. Ehkä jopa toiseen liigajengiin? Nybbenburger tietää että sen julkistamisen jälkeen olisi ollut jo lynkkaamismentaliteettia ilmassa.

Erittäin todennäköinen skenaario. Valmentajan potkut, Ramun kaltaisen fisun uiminen naapurin verkkoon... Ilman tätä ilmoitusta tuollaiset tapahtumat olisivat kyllä johtaneet johonkin konkreettiseen; kumikanoihin, lakanoihin, kipinävuoroihin tms.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En usko sekuntiakaan, että Ramstedt menee Tapparaan. Voisin itse asiassa laittaa tästä asiasta jopa satasen vetoa. En kyllä usko siihenkään, että häntä meilläkään nähdään.
 
#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
En usko sekuntiakaan, että Ramstedt menee Tapparaan. Voisin itse asiassa laittaa tästä asiasta jopa satasen vetoa. En kyllä usko siihenkään, että häntä meilläkään nähdään.

Ehkä todennäköisin liigaseura IFK:n ulkopuolelta onkin Kärpät, jolla on a) maksukykyä b) tarve 1. sentterille c) mahdollisuus menestyä tällä kaudella.
 
MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Te ette nyt osaa yhdistää asioita oikein. Eli Ramuhan heittää hokkarit naulaan ja palkataan meille uudeksi urheilutoimenjohtajaksi.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vai olisiko mahdollista, että Ramu on sanonut ettei tule jos Nybondas on puikoissa? Olisko? Pliis?

Kieltämättä kävi mielessä. Lisäksi saman on saattanut sanoa moni muukin IFK-taustainen pelaaja. Osa tätä kautta rakentaessa ja osa jo aikaisemmin. Alkaa sillat palaa joka suuntaan, niin kannattaa lähteä ns. omasta aloitteesta. Varsin yleistä työelämässä. "Uusien haasteiden hakeminen" potkujen uhatessa tai joissain tapauksissa (ei tässä) jopa rikossyytteiden.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Ehkä todennäköisin liigaseura IFK:n ulkopuolelta onkin Kärpät, jolla on a) maksukykyä b) tarve 1. sentterille c) mahdollisuus menestyä tällä kaudella.

Ruohomaa on mielestäni pelannut suht hyvän alkukauden Kärpissä. Mutta veikkaan että Kärpät on myös haaskalla ja taskurahaa löytyy sen verran että ei olisi ihme jos Ramu Ouluun siirtyisikin. Tämä tosiaankin ihan mutu heitto eikä mikään huhu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Nostetaan ketju ylös. Katteliko kukaan eilen Ramun haastattelua Liigan lounaslivessä?? Mies itse uskoi palaavansa laatikkoon vielä tämän vuoden puolella. Seurasta Teemu ei vielä vihjaillut mitään. Liigakin on kuulemma yksi vaihtoehto muiden muassa.
 
M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Vain pari matsia tällä kaudella pelannut Ramsted ei jotenkin istu tuon ah niin työteliään porukan sekaan.
Kaveri on yhden kerran urallaan iskenyt huippu pisteet ja muuten ollut ihan ok. Ei ehkä ihan ansaitse sitä messiaan statusta, jota tällä palstalla rakennetaan kovaa tahtia. Muutenkin etoo ajatus siitä, että tullaan himaan siinä kohtaa, jos mikään muu ei natsaa...
 
scholl

Jäsen
Vain pari matsia tällä kaudella pelannut Ramsted ei jotenkin istu tuon ah niin työteliään porukan sekaan.
Muutenkin etoo ajatus siitä, että tullaan himaan siinä kohtaa, jos mikään muu ei natsaa...

Kaikki pelaajat toimivat samoin. Liigan palkkatasolla tänne ei tulla kuin silloin, jos uralle tulee muualla esteitä. Kesken kauden tullaan vain, jos saadaan muualta monoa ja kesällä puolestaan syynä on lähinnä joko laimea kysyntä muualla, koti-ikävä tai lasten meneminen kouluun. Jokainen pelaisi mieluummin Sveitsissä kuin liigassa, jos olisi mahdollisuus. Nyt on mahdollisuus tehdä Ramun kanssa IFK:lle edullisempi, pidempi sopimus, kun hänellä on ollut vaikeata jo kahdessa seurassa lyhyen ajan sisällä.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Ramun raahaminen stadiin olisi helvetin typerää tällähetkellä. Jos tänne joku rahanahne palkkasoturi pitää roudata niin ottaisivat edes Taimen. Olisi ainakin pelipaikaltaan lähempänä sitä mitä joukkue tarvii.
Ei siinä, en todellakaan Taimea halua jengissä nähdä mutta olisi silkkaa idiotismia hommata sentteri kun pakisto on luokkaa mestis+Heiskanen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös