Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 2 737 340
  • 8 587

Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Nelosvaraukselle ei ole kuitenkaan aivan poikkeuksellista saada suurta roolia sen suuremmitta seremonioitta AHL:ssä. Condoms taisi olla vielä aika hyvissä takaa-ajoasemissa AHL-play-offsien viivan kanssa. Puljujärvelläkin on kuitenkin ammattilaistaustaa, eikä siellä ole sopimusteknisista syistä kanadalaisten juniorisarjojen 18-vuotiaita ollenkaan vertailua kestämässä.
Niin, itsekin muistan törmänneeni HfBoardsilla viestiin jossa hieman vertailtiin Jessen tasoisia talentteja jotka samassa iässä pelasivat AHL:ssä. Ei Jessen pisteillä vielä hirveän korkealle päässyt siinä listalla.

Ihan hyvinhän Jessellä on 18-vuotiaaksi mennyt Pohjois-Amerikassa, mutta vain jos unohdetaan se että Jesse varattiin varsin kovatasoisen draftin neljäntenä pelaajana eikä missään ykköskierroksen keskivaiheilla tai loppupäässä.

Eli vaikkei tässä nyt varsinaisesti vielä hätää ole, niin eihän Jesse nyt ihan odotetunlaisesti ole esiintynyt rapakon toisella puolen, edes pisteidenkään valossa.
 
Nelosvaraukselle ei ole kuitenkaan aivan poikkeuksellista saada suurta roolia sen suuremmitta seremonioitta AHL:ssä. Condoms taisi olla vielä aika hyvissä takaa-ajoasemissa AHL-play-offsien viivan kanssa. Puljujärvelläkin on kuitenkin ammattilaistaustaa, eikä siellä ole sopimusteknisista syistä kanadalaisten juniorisarjojen 18-vuotiaita ollenkaan vertailua kestämässä.

Tietenkin pitää verrata niihin pelaajiin, joihin on ylipäätään mahdollista vertailla. Viime kauden osalta esimerkiksi Alexander Nylander ja Denis Gurjanov ovat sellaisia vertailukohtia. Nylanderin pistekeskiarvo AHL:ssä viime kaudella 0,43 ja Gurjanovin 0,47 siinä missä Puljujärvellä 0,72. Gurjanov tosin on näitä kahta vuoden vanhempi. Jokainen heistä kuitenkin oman ikäluokkansa kärkivarauksia. Nylanderin varattiin Jessen kanssa samana vuonna numerolla 8 (hyökkääjistä 7.) ja Gurjanov vuotta aiemmin numerolla 12 (hyökkääjistä 9.), joten kyllä nuo ovat ihan hyviä vertailukohtia enkä ole kuullut kertaakaan esimerkiksi Nylanderista puhuttavan, että olisi kehitys pysähtynyt tai vastaavaa. Tai entäpä Kasperi Kapanen, joka siirtyi AHL:ään vuotta vanhempana kuin Puljujärvi, mutta hänkin sai vasta 2. kaudellaan eli viime kaudella kunnolla tehoja AHL:ssä.

Tietenkin tehopisteet ovat vain tehopisteitä eivätkä tee suoraan oikeutta kenellekään, mutta kun pisteistä tässä puhuttiin, niin halusin tuoda tämänkin vertailevan näkökulman esiin. Eli siis Puljujärven viime kausi AHL:ssä oli kuitenkin tehojen valossa suorastaan erinomainen verrokkeihinsa nähden.
 
Niin, itsekin muistan törmänneeni HfBoardsilla viestiin jossa hieman vertailtiin Jessen tasoisia talentteja jotka samassa iässä pelasivat AHL:ssä. Ei Jessen pisteillä vielä hirveän korkealle päässyt siinä listalla.

Itse en jaksanut tehdä vertailua montaa vuotta ajassa taaksepäin, mutta olisi mukava nähdä tämä listaus jos sen joku jostain kaivaa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Niin pointtini oli ehkä siinä että Jesse kuitenkin noista ilmiselvistä puutteistaan huolimatta kuitenkin pystyi tekemään noinkin paljon pisteitä. Ihan hyvä tuo Alexander Nylanderin nostaminen esille. Ei kai se ole minnekään muuttunut että häntä pidetään edelleen veljensä tasoisena talenttina ja tulevana tähtihyökkääjänä Ruotsin maajoukkueessa best-on-best turnauksissa sekä yhtenä Buffalon tärkeimpänä tulevaisuuden rakennuspalikkana.
 
Niin pointtini oli ehkä siinä että Jesse kuitenkin noista ilmiselvistä puutteistaan huolimatta kuitenkin pystyi tekemään noinkin paljon pisteitä.

Niin ja vieläpä kielitaidottomana uudella mantereella ja uudessa maassa. Vertailuna vaikkapa äsken mainittu Nylander, joka on viettänyt valtaosan elämästään Pohjois-Amerikassa ja osaa kielen ja tuntee paikalliset tavat sekä ammattilaisjääkiekkoilun lainalaisuudet ja vaatimustason täydellisesti.
 

Kavanagh

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tietenkin pitää verrata niihin pelaajiin, joihin on ylipäätään mahdollista vertailla. Viime kauden osalta esimerkiksi Alexander Nylander ja Denis Gurjanov ovat sellaisia vertailukohtia. Nylanderin pistekeskiarvo AHL:ssä viime kaudella 0,43 ja Gurjanovin 0,47 siinä missä Puljujärvellä 0,72. Gurjanov tosin on näitä kahta vuoden vanhempi.

Nylanderiltä löytyy kolmea ammattilaispeliä AIK:ssa ja edelliskausi meni OHL:ssä, joten ei siinä suhteessa vertaudu Puljujärveen. Gurjanov on parempi vertailukohta, mutta ammattilaissarjoissa ei kaveri ole varsinaisesti tulosyksikössä ollut ennen tuloaan, kuten Puljujärvi.

Kaikki ovat myös pleijareiden ulkopuolisten joukkueiden edustajia AHL:ssä, joten minkälainenkohan on taito- ja peliminuuttijakauma seuran omassa kontekstissa. Mestarijoukkueessa saattaa esimerkiksi olla kolme kovaa kenttää toisin kuin paikallisessa Barys Astanassa, joten aivan tasajakoinen sarja ei AHL ole.
 

Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Itse en jaksanut tehdä vertailua montaa vuotta ajassa taaksepäin, mutta olisi mukava nähdä tämä listaus jos sen joku jostain kaivaa.
Ei ollutkaan minkäänlainen lista niin kuin muistin vaan lähinnä toteamus LEAFS93:lta:

"You can't really use Draisaitl as a comparable, by that logic I could say Brett Howden is tracking better than Draisaitl. 6 games is way too small a sample to make any comparisons to Draisaitl worthwhile. Puljujarvi is also by far the most hyped prospect to spend is 18-year-old season in the AHL.

As for the 18-year-old season's, the sample is so small you can't really do much with it. It is behind Pastrnak, W.Nylander, and Filatov of guys who played over 25 games. Other guys in their draft +1 outperformed him dramatically like Rantanen. Just this year of U-20's, Christian Fischer had a stronger statistical season. Guys like Roslovic performed to a similar level.

I mean he could become better than Draisaitl, but I don't think the AHL production is a good basis to make that claim. I could just as easily make the argument he'd be the next Filatov based on AHL production (which would be very short-sighted)."
 
Nylanderiltä löytyy kolmea ammattilaispeliä AIK:ssa ja edelliskausi meni OHL:ssä, joten ei siinä suhteessa vertaudu Puljujärveen. Gurjanov on parempi vertailukohta, mutta ammattilaissarjoissa ei kaveri ole varsinaisesti tulosyksikössä ollut ennen tuloaan, kuten Puljujärvi.

Ai minä luulin, että tässä haluttiin vertailla Puljujärven tulokaskautta AHL:ssä muihin huippulupausten kausiin tulokaskausiin AHL:ssä samassa iässä. Siihen Nylanderin ja miksei myös Gurjanovin esimerkki uppoaa kuin veitsi voihin.

edit: Jos siis pitää löytää 18-vuotias AHL:ssä pelaava hyökkääjä, joka on varattu korkealla ja pelannut edellisen kauden tai kaudet vähintään Liigan tasoisessa ammattilaissarjassa tulosyksikössä, niin tosiaan sellaisia verrokkeja on vaikea löytää. Ymmärrät varmaan itsekin miksi.
 
Laitetaan nyt vielä McLellanin kommentit Jessestä kun tästä ketjusta on saanut lukea kaikenlaista:
"I like his attitude. He seems refreshed and excited about being here. He seems a little more confident. The other night (split-squad game vs Calgary) he could have left the game with two or three goals for the number of opportunities he had. It just didn’t go in for him. If he puts himself in those situations he’ll score. But he can do more than that. He can create on the forecheck and use his size and strength to help others."

Toisen mielestä perushokijargonia ja toisten mielestä sitten jotain muuta.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ollaampa nyt rehellisiä, eihän noissa statseissa ole mitään erikoista. Pate takoo kovempaa jälkeä änärin puolella.
Kiitos tästä. Tätä ei kukaan vielä tiennytkään.

Tosiaan Puljulta puuttuu sama tappajanvaisto kuin Laineelta. Sen näkee maalintekotilanteissa mutta myös kaksinkamppailutilanteissa. Siinä missä Laine menee taklaamaan ja voittamaan sen niin Pulju sörkkii sivusta vähän mailallaan ja koittaa kaapia kiekkoa. Nojoo ehkä vähän samaa tekee Matthews mutta _hieman_ eritasolla. Matti siis osaa voittaa kaksinkamppailut ilman sitä taklauspeliäkin. Kuitenkin hän myös on siinä vyysisesti läsnä toisin kuin Pulju. Jotkut pelaajat ovat luonnostaan vain tämmöisiä "arkajalkoja" ja siitä ei voi pois opettaa. Jos sinulla ei ole särmää tekemisesssä niin et sinä sitä samalle tasolle tule saamaan vaikka kuinka treenaisit jos sinusta ei siihen henkisesti ole.

En nyt osaa sanoa suoraa verrokkia mutta on paljon pelaajia jotka eivät mene ahtaasiin väleihin, päätykiekkoihin tai vastaaviin tilanteisiin. Vetää liinat kiinni tai kaartaa vierestä vähän mailalla huiskien. Jostain syystä nyt tuli mieleen Teräväinen ja vaikkapa Sakari Salminen. Toki heillä ei ole Jessen vysiikkaa mutta kyllähän nuita tekoja tekevät pienemmätkin kaverit. Sanoisin sen olevan enemmänkin henkisestä puolesta kiinni. Toisaalta taas Matthewsilla ei ole siihen taklaamiseen jne aina lähdettävä, vaikka pystyy kyllä sen tekemään. Kun on muuten vain fiksu ja hemmetin kova pelaamaan nuissa tilanteissa.
 
http://www.eliteprospects.com/leagu...ueteam=&teamname=&nation=&nationname=&age=u19

Sieltä katsomaan 18-vuotiaiden tilastoja AHL:ssä. Ei kärjessä ole kovin kummoisia nimiä.

Kiitos tästä. William Nylander, Nikita Filatov ja David Pastrnak ovat olleet siis saman ikäisinä Puljujärveä tehokkaampia AHL:ssä. Pastrnakin osaltakin otanta (siis ottelumäärä) on varsin pieni. Mielestäni edelleenkin tämä tilasto puhuu Puljun puolesta kuin häntä vastaan.

Jätin suosiolla nuo kaudet 40-luvulta ym. pois vertailusta. Ei liene tarvetta perustella tätä ratkaisua.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
http://www.eliteprospects.com/leagu...ueteam=&teamname=&nation=&nationname=&age=u19

Sieltä katsomaan 18-vuotiaiden tilastoja AHL:ssä. Ei kärjessä ole kovin kummoisia nimiä.
Ei ole varmaan ihan mieletöntä cherry pickingia jos tilasto typistetään pelkästään 2000-luvulla pelanneisiin vähintään 20 peliä pelanneisiin hyökkääjiin ja jätetään nuo 2. maailmansodan aikaiset pelimiehet pois laskuista.

Pistekeskiarvolla tarkasteltuna näyttää siis tältä:

David Pastrnak 1.12
William Nylander 0.86
Nikita Filatov 0.82
Jesse Puljujärvi 0.72
Niclas Bergfors 0.62
Kevin Fiala 0.61
Alexander Nylander 0.43
Zemgus Girgensons 0.28

Todistaako tämä nyt kauheasti sitten mitään suuntaan tai toiseen? No ei minusta kauheasti. Filatov oli täysin tyhjä arpa vaikka varattiin numerolla 6. Alexander Nylanderin ja Kevin Fialan kohdalla taas odotukset ovat edelleen erittäin korkealla.

Eli viisainta varmaan on se että katsotaan mitä siellä kentällä tapahtuu, eikä liikaa sokeana tuijoteta näitä tilastoja.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
En ole yhtään harjoituspeliä nähnyt tälle kaudelle, mutta en vetäisi mitään isompia johtopäätöksiä niistä, kun on nähty että jo vuosi sitten Puljujärvi oli hyödyllinen joukkueelleen NHL:n puolellakin. Toiseksi kun Pakarinen on Oilersin harjoituspelien kovimpia maalintekijöitä niin laittaa sekin perspektiiviä näille peleille. Edelleen omasta mielestäni se on pienestä / itseluottmauksesta kiinni millon alkaa oikeasti tapahtuun.

Paljon puhutaan siitä, kuinka Jessellä on yhtä kova lyöntilaukaus kuin Laineella. Ehkä, mutta milloin tästä voidaan saada viitteitä peleissä? Hieman ehkä kärjistän, mutta todella monta kertaa pistänyt mietityttämään, mitenkä se ei tuostakaan saanut kunnollista laukausta maalia kohti vaan joko sutaisi pölyt kiekon päältä tai sitten se heppoinen laukaus sujahti ohi maalin. Suoritusvarmuus Laineella täysin eri tasolla ainakin mitä laukaisuun tulee. Myöskin eräänlainen "killer instinct" puuttuu Jesseltä mikä taas näkyy Laineella aina kun tämä lähtee vetoaan virittämään.

Viitteitä tuosta kanuunasta ollaan saatu jo AHL.n puolella ja saadaan kenties jopa Oilersissa tällä kaudella mikäli pääsee ylivoimalle. Kyllähän Puljun laukaus on nostettava esiin vahvuuksista puhuttaessa. Kun katsoo kuinka moni Liigassa on ikinä paukuttanut tuollaisia maaleja säännöllisesti kuin Jesse. Vaikeudet ovat nyt kuten sanottu oman pelin siirtämisestä maailman kovimpaan kiekkosarjaan.

e. Ja siis montako harjoituspeliä Puljujärvi on edes pelannut tälle kautta? Ei kai vaan kaikki tämä paniikki yhden kahde pelin jälkeen?
 
Viimeksi muokattu:
Ja siis montako harjoituspeliä Puljujärvi on edes pelannut tälle kautta? Ei kai vaan kaikki tämä paniikki yhden kahde pelin jälkeen?

Yhden. Ja siinäkin päävalmentaja McLellan näyttää kehuneen pojan esityksiä, kuten tuossa ylempänä linkattiin.

Ensi yönä Oilers pelaa Jetsiä vastaan ja uskoisin Puljujärven olevan kehissä, koska huilannut kaksi edellistä.
 

Wire

Jäsen
Kun katsoo Jessen ja Paten kauden 15-16 laukaisu heatmappeja. Sieltä näkee selvästi että Pate laukoo sieltä tutusta vasemmalta B-pisteen kaarelta. Jesse laukoo käytännössä maalivahdin alueen kaarelta. Kiekon kanssa tälle paikalle NHL:ssä pääseminen on melkoisen työläämpää kuin liigassa.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Pientä liioittelua huomattavissa täälläkin Jessen laukauksen suhteen. Ei todellakaan ole missään Laineen tasolla. Laukaus on kova (tasoa Malkin ja muutenkin tulee Malkin herrasta mieleen), mutta ei lähelläkään lainetta.

Ei lähellekään yhtä kova vai yhtä hyvä? Jälkimmäisestä olen nimittäin täysin samaa mieltä (siksi sanoinkin "kovuudeltaan Laine-tier"), ensimmäisestä en. Puljujärven laukaus on järkyttävän kova, jos vielä oppisi sitä pelissä käyttämään.
 

Kiekura

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei lähellekään yhtä kova vai yhtä hyvä? Jälkimmäisestä olen nimittäin täysin samaa mieltä (siksi sanoinkin "kovuudeltaan Laine-tier"), ensimmäisestä en. Puljujärven laukaus on järkyttävän kova, jos vielä oppisi sitä pelissä käyttämään.

Ei ole läheskään yhtä tarkka eikä todellakaan lähde yhtä kovaa. Tarkoitin nyt kovuudella siis sitä, että laukaus on hyvä ja vähän samanlainen kuin Malkinilla.
 

Nick Neim

Jäsen
Ei lähellekään yhtä kova vai yhtä hyvä? Jälkimmäisestä olen nimittäin täysin samaa mieltä (siksi sanoinkin "kovuudeltaan Laine-tier"), ensimmäisestä en. Puljujärven laukaus on järkyttävän kova, jos vielä oppisi sitä pelissä käyttämään.
Onko Puljulla siis änärin kolmanneksi kovin laukaus?

No joo, Allstar-hassutteluilla sinällään voi pyyhkiä vaikka lattiaa, mutta mieleen jäi hyvin viime kaudelta, että Laine oli ainoa Weberin ohella, joka sen 100 mailia tutkaan rikkoi allstar viikonloppuna. Toki eri asia vielä on sekin, miten sen laukauksen saa pelitilanteessakin lähtemään, kuten sanoitkin.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Kun katsoo Jessen ja Paten kauden 15-16 laukaisu heatmappeja. Sieltä näkee selvästi että Pate laukoo sieltä tutusta vasemmalta B-pisteen kaarelta. Jesse laukoo käytännössä maalivahdin alueen kaarelta. Kiekon kanssa tälle paikalle NHL:ssä pääseminen on melkoisen työläämpää kuin liigassa.

Mielenkiintoista.. mulla on sellainen muistikuva, että Jesse olisi tehnyt noin 2/3 maaleistaan kauempaa. En muista että olisi mitenkään erityisesti maalinedustalla viihtynyt..
 
@Wire

Jesse Puljujärvi , Kärpät | Kaikki maalit runkosarjassa kaudella 2015-2016 | HD - YouTube

Tuostahan nuo viimeisen liigakauden maalit on nähtävissä. Ei noi mitään maalinedustalta hakattuja maaleja ole. Suurin osa maaleista on tehty suoralla omalla hyvällä laukauksella tai oman yksilösuorituksen päätteeksi läpiajosta. Onhan toi Puljujärven kuti hyvä. Tuossa b-pisteen kaaren takana molarista katsottuna oikealla. Siinä se mielipaikka näyttäisi olevan.

Ei Jessestä vieläkään mitään Hörnqvistiä tai Holmströmiä olla leipomassa eikä varmaan ole syytäkään.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ei Jessestä vieläkään mitään Hörnqvistiä tai Holmströmiä olla leipomassa eikä varmaan ole syytäkään.
Puljujärvelle on vaikeaa edes oikein keksiä mitään verrokkia. Wheeleristä on paljon puhuttu, mutta kun katsoin tuota Jetsien viimistä harkkapeliä, niin minusta Wheelerin ja puljun pelityylien välillä on valovuoden ero. Wheeler on älyttömän voimakas luistelija, hyvä suojaamaan kiekkoa, helvetin vahva kulmapeleissä ja sellainen soturin luonne että ei anna periksi missään tilanteessa. Koko ajan on siellä pelin ytimessä ja valmis ottamaan mustelmia. Eli nuo vahvuudet on oikeastaan kaikki juuri niitä Jessen pelin heikkouksia.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös