Vitutusketju

  • 1 180 110
  • 6 569

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Eikä Juuso ole Liiga KalPaa koskaan edustanut. Mieheen ei luottoa ollut.
(lihavointi oma)

Aina yhtä hyviä juttuja nämä. Juuso Puustinen on vuodesta 2006 lähtien pelannut KalPaa isommissa tai houkuttelevammissa (WHL) seuroissa ehkäpä HPK:ssa vietettyä kautta 2010-11 lukuunottamatta. Tällaiset lainauksen jutut kuulostavat lähinnä omista epäonnistumisistaan katkeroituneen 17-kesäisen junnun kuuluisilta selityksiltä.
 

HokiHero

Jäsen
Kyllä alkoi vituttaa kun Saku Kinnunen iski lätyn suoraan vastustajan lapaan ja siitä momentum ja maali vaikka Sport oli saanut sitä ennen ainoastaan kolme laukausta maalille koko erässä.

Kuinka nappikauden jälkeen Timonen, Lyytinen ja Mikkola voidaan korvata Parikka, Kinnunen, Maione, Mäkinen nelikolla joista jokaisen taso on arvoitus ja kukaan ei osaa puolustaa. Perkele.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kyllä alkoi vituttaa kun Saku Kinnunen iski lätyn suoraan vastustajan lapaan ja siitä momentum ja maali vaikka Sport oli saanut sitä ennen ainoastaan kolme laukausta maalille koko erässä.

Kuinka nappikauden jälkeen Timonen, Lyytinen ja Mikkola voidaan korvata Parikka, Kinnunen, Maione, Mäkinen nelikolla joista jokaisen taso on arvoitus ja kukaan ei osaa puolustaa. Perkele.
Olin tulossa itse samaa laittamaan mutta ei enää edes jaksa. Sen verta paskaa räpellystä tuo homma on kaikkineen niin menny jo vähän fiilis. Ei tuossa hommassa ole päätä ei häntää. Godlan ansiosta ollaan edes ne muutamat voitot napsittu.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Todellakin on mennyt fiilis! Äkkiä se muuten menee. Mutta minkäs teet, kun puolustuksessa häärää jotain Kinnusia ja maalintekijöitäkään ei ole. Käsittämättömiä hankintoja todentotta huikean viime kauden jälkeen. Turskaa tulee tästä kaudesta tällä menolla ja näillä pelaajilla.

Ja jos rahaa halutaan käyttää kerran harkiten, niin minkä hiton takia sitä tuhlataan kaikkeen paskaan niin kuin esim. Mäkiseen?
 
Viimeksi muokattu:

Feliks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KalPa, KuPS
Ihan oikeasti voiko tuon tason apinalaumalle oikeasti hävitä! Tämän päivän pelissä vaan liikaa aivan junnutason virheitä ja sitä myöten selvä. Tällä hetkellä ei oikein tiedä edes kohteista, mistä aloittaa. Eihän se toki ole Kinnusen vika jos on 2-divisioonatasoa, mutta järkyttävää on katsella tuota sähellystä. Onko miehellä edes hirveää paloa koko lajia pelata, sen verran lujaa on viime vuosina menty alaspäin. Tavi, Jokinen huhuu? Kausi alkoi jo! Ja kyllä alkaa maku mennä hommasta kun jotkin v÷€×^ Riskat hakkaa kiekkoa maalivahdin suojista maaliin. Ei näin
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Tavi, Jokinen huhuu? Kausi alkoi jo!

Onko molempien todellinen taso sitten kuitenkin se, että tarvitsevat rinnalleen juuri ne pari KHL-tason tai lähes sen kaveria, joiden tarjoilusta pystyvät sitten iskemään ne 13-15 maalia kaudessa. Tavi on kyllä ollut suunnaton pettymys tähän saakka, tällä menolla saa etsiä seuraavaa pelipaikkaa jostain, öö, Vaasan Sportista. Tommia inhottaa kritisoida viime kauden jälkeen, koska totta kai tekee parhaansa, mutta kyllähän noiden "suonenvetokausien" aikana samassa ketjussa oli melko kovia pelimiehiä.

Olihan ennen kauden alkua tiedossa, että materiaali on todella todella ohut ja lisäksi täynnä nuoria ja kokemattomia pelaajia, mutta silti kaikkien uhkien realisoituminen on todella ikävää katsottavaa reaaliajassa. Ikonen ei ole valmis tälle tasolle, Sebokiin kohdistetut odotukset eivät ole läheskään toteutuneet. Puolustuksesta onkin sanottu jo aika paljon kaikkea osuvaa. Pitkä kausi tulossa, jos ei jokin muutu hyvin nopeasti. Jossain vaiheessa voi pohtia, tuleeko enemmän tappiota jatkamalla näin loppukauden vai panostamalla joukkueeseen vähän lisää ja mahdollisesti voittamalla sitä kautta edes vähän enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

#17:)

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Sami sanoi että joukkueessa on kurittomuutta ja ei tehdä sovittuja asioita, ja että pitää tietysti itse katsoa peiliin kun näin asia on, jännä nähä mitä tulee tapahtumaan...
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Sori vieraisiin pöytiin huutelu mutta siis eiväthän Janne Tavi tai Tommi Jokinen ole urallaan kumpikaan mitään sateentekijöitä olleet. Jokisen yhden kauden maaliennätys on 15 ja Tavin 16. Näkisin molemmat sellaisina pelaajina jotka saavat hyvässä joukkueessa oikein roolitettuna ja oikeiden ketjukaverien kanssa paritettuna itsestään hyvin tehoja irti mutta jos joukkueen maalintekovastuu laitetaan kyseisten kaverien varaan, voidaan ehkä hieman kyseenalaistaa onko joukkue silloin kasattu järkevästi?

Tavi pelasi tuloksellisesti parhaan kautensa pelatessaan SaiPassa Ville Kohon ja Jesse Mankisen ketjussa. Tuo oli silloin toimiva ykkösvitja koska SaiPan valmennus oli Pekka Tirkkosen johdolla laadukasta ja Ville Koho pelasi niin ikään elämänsä kautta. Jokinen hyökkäsi toissa kaudella Raun ja MacIntyren rinnalla ja paukutti silloin 33 pistettä. Viime kausikin sujui ihan mukavasti jo edellämainitun Mankisen ja Rissasen vierellä.

Mutta herranjumala kumpikaan ei ole urallaan rikkonut edes 40 pisteen rajaa Liigassa ja nytkö heidän pitäisi ottaa KalPa reppuselkään kun kukaan muukaan tossa joukkueessa ei osaa tehdä maaleja? (no ok Texier vaikuttaa ikäsekseen ihan ok maaliruiskulta)

Kokematon valmentaja jolla on käsissään suht nimetön hyökkäyskalusto niin voiko KalPan maalinteko-ongelmista oikeesti olla kovinki yllättyny?
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Onko molempien todellinen taso sitten kuitenkin se, että tarvitsevat rinnalleen juuri ne pari KHL-tason tai lähes sen kaveria, joiden tarjoilusta pystyvät sitten iskemään ne 13-15 maalia kaudessa.
Oikeastaan koko joukkue on täynnä kavereita, jotka tarvitsisivat hyvät ketjukaverit ollakseen parhaimmillaan. Niin Tavi, Jokinen, Texier, Ikonen, Lavoie. Ei kukaan noista ole ketjun moottori vaan täydentävä pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Oikeastaan koko joukkue on täynnä kavereita, jotka tarvitsisivat hyvät ketjukaverit ollakseen parhaimmillaan. Niin Tavi, Jokinen, Texier, Ikonen, Lavoie. Ei kukaan noista ole ketjun moottori vaan täydentävä pelaaja.
Juuri tätä ajoin viestilläni takaa! KalPalta puuttuu hyökkäyksestä täysin se terävin kärki ja se tulee olemaan koko kauden ajan suuri murheenkryyni ellei toimistolla reagoida vallitsevaan tilanteeseen hyvissä ajoin kun laiva on vielä käännettävissä. En kadehdi Sami Kapasen asemaa.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Juuri tätä ajoin viestilläni takaa! KalPalta puuttuu hyökkäyksestä täysin se terävin kärki ja se tulee olemaan koko kauden ajan suuri murheenkryyni ellei toimistolla reagoida vallitsevaan tilanteeseen hyvissä ajoin kun laiva on vielä käännettävissä. En kadehdi Sami Kapasen asemaa.

Olet ihan oikeassa siinä mielessä, että terävin kärki on nyt todellakin osoittautumassa täysin puuttuvaksi. Tähän tilanteeseen olisi reagoitava pikimmiten, tai muuten varmatenkin odottaa lopulta karumpi kohtalo kuin mikä odottaisi taloudellisesti vähän enemmän joukkueeseen nopeasti panostamalla. Tähän tilanteeseen on kuitenkin päädytty tavallaan ymmärrettävistä syistä, sillä eihän tuossa kauden 2016-2017 joukkueessakaan kukaan ollut tehnyt edes sitä 40 pistettä ennen viime kautta. Keräsen ja Jokisen piste-ennätykset taisivat olla 33 pinnaa, Rissasen 26 (tosin kaudella 2015-16 teki 19 peliin 19 pistettä ennen loukkaantumistaan), Myttynen oli täysi arpa, Ilomäki väläytellyt Tapparassa jne.

Tavi ja Kantola hankittiin joukkueeseen tälle kaudelle vähän samoilla periaatteilla, eli kun budjettia ei haluta heti nostaa, hommataan juuri tuollaista 30 pisteen pintaan tulosta tehnyttä tyyppiä ja toivotaan näiden ottavan seuraava ratkaiseva askel urallaan. Suuri pettymys kohdistuu nyt siis siihen, että näin ei ainakaan Tavin kohdalla näillä näkymin ole käymässä, toisin kuin ehkä sekä täällä että KalPan toimistolla odotettiin. Lavoiea ja Kantolaa en ole aivan valmis vielä täysin tyrmäämään, eivät nimittäin ole pelanneet kaikkia pelejä tällä kaudella. Mielestäni Tavilta tällaista ehkä olisi kohtuullisesti voinutkin odottaa aseman ja aiemmat näytöt huomioiden, mutta esimerkiksi Gymer, Luostarinen, Texier jne. joutuvat nyt tekemään aivan liian suuren roolin ikäänsä nähden. Sebok taitaa olla muuten vain mestistason sentteri. Pointti kai on lähinnä siis se, että tämä taktiikka on tavallaan toiminut juuri viime kaudella.

Se on aivan selvää, että tällaisen "arpapelitaktiikan" kanssa voi mahdollisesti käydä todella huonosti, kuten vaikkapa SaiPa on nyt samanaikaisesti osoittamassa. Ehkä sellainen eräänlainen kultainen keskitie kuitenkin olisi olemassa ja ehkä viime kauden joukkue edusti enemmän sitä - tavallaan samanlainen joukkue kuin nyt, täynnä nuoria ja "lupaavia" pelaajia, mutta kuitenkin sellainen takuuvarma pisteitä takova yksikkö löytyy. Sitä Keränen-Rissanen-parivaljakko jo itsessään oli. Osittain joukkueen kokoamisessa on myös osoitettu silkkaa laiskuutta, ikoset ja mäkiset ottavat suurta roolia koska sattuivat kaupunkiin eksymään.

Välillä peli näyttää kyllä tällä hetkellä niin holtittomalta, että vaikea on sanoa, iskisivätkö jessemankisetkaan läjäpäin maaleja. Varmaan ainakin tätä paremmin.
 

Kalakukko

Jäsen
Minä en usko, että esim. Jokisen nykyinen taso johtuisi siitä, ettei vierellä ole Mankisia ja Myttysiä. Jokinen oli viime keväänä hyvä aivan omin ansioin, enkä usko, että olisi kesän aikana unohtanut kuinka kiekkoa pelataan. Toinen vastaava pelaaja on esim. Mikko Nuutinen. Kummatkin ovat olleet pahasti pihalla tämän syksyn peleissä, vaikka viime kaudella pelasivat aivan mallikkaasti.

Näkisin, että suurin syy on valmennuksen vaihtuminen ja tämä uudistettu pelitapa. Jos pelaajan ratkaisut eivät tule selkärangasta, niin pelaaminen vaikuttaa helposti päämäärättömältä. Joko "prosessi on kesken", ja/tai Kapasella ei nyt vain (ainakaan vielä) ole Virran tasoinen valmentaja.

Kateeksi ei Kapasta käy. KalPa on tällä hetkellä liigan huonoimpia joukkueita ja pelejä pelataan aivan kaamealla tahdilla. Vaikea tuossa on kurssia korjata. Ihan hirveästi ei olisi vara kyykätäkään seuran tai oman valmentajaurankaan kannalta.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Pekka Virran kädenjälkeä viime kauden KalPan menestyksessä on tosiaan myöskään turha vähätellä. Olisiko kuitenkin niin että tällä hetkellä terävimmän kärjen lisäksi puuttuu sellainen selkeä pelitapa, jonka avulla niitä voittoja olisi helpompi kairata ja hyviin maalintekopaikkoihin helpompi päästä? Vai onko Sami Kapasen pelikirja vielä niin tuore että nuori, isosti uusiutunut KalPa-nippu ei ole vielä onnistunut sisäistämään sitä ja siksi peli näyttää ajoittain päättömältä kohellukselta.

En ole tietenkään niin tarkkaan tämän kauden KalPaa seurannut (sori, ei oo mulle tällä hetkellä niitä seksikkäimpiä jengejä) että osaisin antaa suoraa tuomiota mikä tossa paketissa eniten kiikastaa mutta olet kyllä @tulikaste sikäli oikeassa että mikäli Tavi hankittiin KalPaan täyttämään Jaakko Rissasen saappaat niin ei hän kyllä niitä ole täyttänyt. En sitten tiedä onko syy eniten Tavissa, huonossa ketjukemiassa vai toimimattomassa hyökkäyssapluunassa mutta 1+1 ykkösen laiturille kaheksassa pelissä on valitettavan vähän; ei sillä että Jokinen olisi onnistunut yhtään sen paremmin.

Mutta toisaalta KalPa on joukkueena tehnyt yhdeksään peliin anteeksi vaan, säälittävät 13 maalia ja joukkueen paras maalintekijä on teini-ikäinen liigadebytantti Ranskan maalta. Kyllä se maalinteon vaikeus vaivaa ihan koko joukkuetta vaikka toki katse on tällaisessa tilanteessa helppo kääntää niihin jätkiin ketä Kuopioon hommattiin tekemään tulosta...
 

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läpsytinpoppoo
Vituttaa kun menin ostamaan TPS-KalPa otteluun ensi kuulle liput hyvissä ajoin. Tämmöistä kannattajille vittuilua ja lupausten pettämistä ei kyllä jaksaisi mennä livenä katsomaan. Noh, onneksi rahat sentään menevät turkulaisten laariin.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Vituttaa taas kerran. Lisäksi alkaa päivä päivältä tulemaan mieleen, että tämä kausi muistuttaa "ujo peura/tet-harjoittelija" Laukkasen kausia KalPassa valmentajan roolissa. Ei taida Samilla vielä eväät riittää päävalmentajaksi. Olisiko syytä ollut käydä halkemassa vauhtia/meriittejä vaikka Mestiksestä kuten eräs Ville Nieminen teki? Uskaltaako Sami kenkiä itsensä, jos homma ei vaan edes ensi vuonnakaan toimi?

Pakisto on aivan riittämätön tähän sarjaan ja luvalla sanoen muutaman kärkiukon (Riikola, Lukka, Seppälä) jälkeen paska!
Vittu. Viime kausi oli todellakin suonenveto!
Pekka! Tuu takas! On ikävä!!!
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Eilisen vitutuksia: olin katsomassa peliä, niin yleisömäärä oli kakkosella alkava. Jumalauta perjantai-iltana!
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Kyllähän nuo 1-0 tappiot tuppaa vituttamaan.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kolmospakkipari ja hyvänä lisänä syksyn mittaan niiralanmontussa vierailleet tuomarit _jotka_tottahan_toki_menevät_todeeella_pitkässä_juoksussa_tasan.
 

Kalakukko

Jäsen
Onhan tuo nyt melkoista. Tänäänkin SaiPalle annettiin aivan kammottava määrä ylivoimahyökkäyksiä ja muita avopaikkoja tämän KalPan "aktiivisen pelaamisen" ansiosta. KalPan puolustuspelin organisointi on tällä hetkellä kammottavalla tasolla. Alkukaudella vain Godla ja onni armas on pitänyt päästetyt maaliluvut siedettävinä. Ennen uusien pelaajien hankintaa toivoisin Kapaselta hieman pohdintaa pelin organisoimisen suhteen. Ei noin voi pelata.
 
Viimeksi muokattu:

Knap

Jäsen
Useampaa näyttää vituttavan Saku Kinnunen ja hänen puolustustaidot, niin mitä se oikeastaan edes tekee teillä enää? Itse en ole edes halunnut katsoa KalPan pelejä tällä kaudella, niin kertokaa mulle miksi se edelleen roikkuu siellä? Väärä ketju on kysyä tätä, mutta entäs Joni Ikonen, miksi ei pelaa?
 

hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Viime kevään hurmos on saatu tapettua aika huolella. Joni ei pelaa paljoa, kun ei saa miesten peleissä mitään aikaan.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Useampaa näyttää vituttavan Saku Kinnunen ja hänen puolustustaidot, niin mitä se oikeastaan edes tekee teillä enää? Itse en ole edes halunnut katsoa KalPan pelejä tällä kaudella, niin kertokaa mulle miksi se edelleen roikkuu siellä? Väärä ketju on kysyä tätä, mutta entäs Joni Ikonen, miksi ei pelaa?
Ei ole parempiakaan tai rahaa ei haluta käyttää vielä. Ainakun soi omissa tasakentin niin Kinnunen on kentällä. Sitten kun kerran taas soi niin on viltissä. Pakko roikottaa siis mukana.
Ikonen pelaa tällä hetkellä väärässä sarjassa. Ainut mikä on ehkä vaadittavalla tasolla on laukaus. Sitäkään ei pääse muiden puutteiden takia käyttämään. Ei pärjää millään osa-alueella tällä hetkellä. Laina IPKhon tai a-junnuihin olisi paikallaan. Piipponen Knuutinen tai ihan kuka vaan tilalle.
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Väärä ketju on kysyä tätä, mutta entäs Joni Ikonen, miksi ei pelaa?
Saisi minun puolestani pelata, mutta ei nyt perkele missään 1. Ketjun sentterinä. Aivan väärä paikka tuon ikäiselle. Menisi hyvin esim. 3. Ketjun laiturina tuomassa käsiä ja luovuutta kahden kokeneemman ja varmistavan pelaajan kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös