Veti surulliseksi / hiljaiseksi

  • 1 443 015
  • 4 839

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Kyllä se niin vain on, että Eurooppaan ei tuollaisia haluta, mutta tulevat silti.
Yhtenä syynä siinä on se, etteivät EU-maat pääse asian järjestämisestä yhteisymmärrykseen. Unkarin kaltaiset aidanrakentajat eivät edistä ongelman hoitamista vaan siirtävät sen vaan muualle ja aiheuttavat epäsopua euromaiden välille. Se, että yksittäiset maat sulkevat rajojaan ei auta mitään.
Ja mitä näille kiinni jääneille pitäisi tehdä? Ei niitä voi palauttaakaan ja tuskin kovin moni haluaa verovaroilla säilöä heitä Suomen vankiloissa. Haasteita riittää euroopan mailla näidenkin takia.
 

teppana

Jäsen
Kolme marokkolaismiestä pidätetty epäiltynä joukkoraiskauksesta. Hyvä niin, mutta se valtio saisi haistaa vitun.

Olen vieraillut, sellainen agressiivinen kohellusmaa missä koko ajan on joku kiskomassa hihasta ja sähläämässä jotain.


Kyllä se niin vain on, että Eurooppaan ei tuollaisia haluta, mutta tulevat silti.

Ei ole itse tullut käytyä mutta muutaman kerran ollaan Marokkoakin ajateltu kohteena. Itse en vain siedä sitä vitun tyrkytystä ja vänkäämistä. Olin Gambiassa reilu puoli vuotta sitten ja ei saatana enää ikinä. Sitä hölöttämisen ja kauppaamisen määrää. Jatkossa suuntaan Aasiaan päin että saa olla rauhassa.

Mutta joo, veti surulliseksi/hiljaiseksi/vihaiseksi tuo joukkoraiskaus. En tosin sitä uutista ole missään nähnyt mutta luotetaan sun sanaan.
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72

Nick Neim

Jäsen
Fyysisesti ja erityisesti henkisesti aina niin virkeä ja reipas mutsi alkoi hourailemaan. Eilen oli vielä OK, mutta yksi yö kaiken muuttaa voi. Näemmä.

Puhe on selkeää, muistikuvat ulottuvat kauas, mutta käytös on hyvinkin sekavaa. Tältä viikolta ei muista miltään päivältä mitään. Viime viikonloppu hämärää. Parin minuutin välein etsii puhelintaan tai kotiavaimiaan, koska ei muista niitä etsineensä. Ei muistanut millä kyydillä pääsi päivystykseen, eikä muistanut aamustakaan kuin ajaneensa pyörällä. Ei muistanut vuotta, kuukautta, päivämäärää tai edes viikonpäivää. Muisti kuitenkin kaikki henkilöt, sukulaiset, syntymäpäivät ynnä muut. Vitun hänmentävää.

Mutsilla todettiin 2014 paksusuolen syöpä, jonka aikoinaan jo "selätti", mutta pahimpana pelkonahan tuli aivoverenkiertohäiriön lisäksi jonkin sortin kasvainta päässä. Kuvat olivat - luojan kiitos - puhtaat, ja lääkäri diagnosoi vaivan väliaikaiseksi, jopa vuorokaudessa ohimeneväksi sairaudeksi. Varmuutta asiasta ei ole, mutta toivoa on. Huomenna ollaan jälleen paljon viisaampia.

Elämäni raskain päivä, ylivoimaisesti. Omassa lähipiirissä on porukkaa kannettu hautaan jo urakalla mun 25-vuotiaan elämäni aikana, mutta tämä päivä oli hyvinkin ahdistava kokemus. Aivan vitun ahdistava. Se hätä ja ihmetys ihmisen kasvoilla, kun lähipäivät, tunnit ja jopa minuutit ovat sumeaa, eikä henkilö muista miksi on lääkärissä, miksi päätä kuvataan tai mitä ihmettä täällä tehdään, on niin kauheaa. Se avuttomuuden fiilis, on aivan järkyttävä.

Siinä mielessä tuo sairaus, oli se sitten mikä tahansa, oli hyvinkin hämmentävä. Johtuen muistamattomuudesta mielikuva oli hyvinkin sekava, mutta tilannetta ehkä kymmenettä kertaa hänelle kertoessani, hän joka kerta vastasi, että mikähän tukos hänellä on aivoissa, kun on niin saatanan hämärää viime päivät. Minä tai hoitaja ei mainittu tuohon mennessä mitään aivoverenkiertohäiriöistä - eikä hän sitä olisi muistanutkaan - mutta tuollainen päättely mielestäni kertoo siitä, että kyllä se järki leikkaa siellä.

Sitä ei vaan muista, että leikkaa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika surullista oli lukea aamulla juttua Tommi Kovasen kirjasta, missä hän kertoo tuon Huhtalan taklauksen ja siitä seuranneen aivovamman jälkeisestä ajasta itsemurhayrityksineen.

EDIT: Hiljaiseksi vetää kyllä myös kannattamani seuran, eli Rauman Lukon toiminta tässä tapaus Kovasessa ja erityisesti tuon hyväntekeväisyysottelun kohdalla. Tylyä meininkiä, ja jos nämä jutut pitää paikkansa (miksipä ei pitäisi) niin ei tarvitse enää ihmetellä miksi Lukon täytyy maksaa pelaajista ylihintaa ja miksi pelaajabudjetti on vuodesta toiseen liigan kärkeä mutta joukkue ei.
 
Viimeksi muokattu:

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Aika surullista oli lukea aamulla juttua Tommi Kovasen kirjasta, missä hän kertoo tuon Huhtalan taklauksen ja siitä seuranneen aivovamman jälkeisestä ajasta itsemurhayrityksineen.
Täytyy sanoa, että nuo otteet kirjasta kalahtivat minuun kyllä aika syvästi. Olen oman osani kulkenut noita varjojen polkuja ja löytänyt lopulta ulos, mutta surun ja onneksi ilonkin muistot ovat jäljellä.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kovanen oli aamutelevisiossa mainostamassa kirjaansa, aika paskaa mainosta sm-liigalle tuli siinä.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Fyysisesti ja erityisesti henkisesti aina niin virkeä ja reipas mutsi alkoi hourailemaan. Eilen oli vielä OK, mutta yksi yö kaiken muuttaa voi. Näemmä.
Olen tosi pahoillani tilanteestasi, voin vain kuvitella miten kauheaa tuota on seurata vierestä, kun läheisen ihmisen muisti katoaa ja psyyke on koetuksella.

Paljon jaksamista. Toivottavasti äitisi tutkitaan kunnolla ja hänen tilansa paranee.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Postaisin tämän siihen itkeäkö vai nauraa -ketjuun, vaan kun tämä ketju hyppäsi silmille ja surulliseksihan tämä vetää, niin kyllä seuraava linkki tähänkin ketjuun sopii:

Postin uusi aluevaltaus – työntekijät huolehtimaan kuolevista vanhuksista - Paikalliset - Turun Sanomat

Turku kilpailuttaa tänä syksynä saattohoitopalvelunsa. Posti on kiinnostunut järjestämään jatkossa turkulaisten kotisaattohoidon.

Kyllähän siinä ruohonleikkaamisen/lumitöiden ohessa ja varsinkin keskivertopostinkantajan koulutuksella muutaman vanhuksen saattohoitaa.

Myönnän etten tiedä postinjakajien koulutuksesta hevon vittua, kunhan oletan.
 

Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Huhuja on ollut että ottaisivat VOK-toimintaan osaa. Kuitenkin Postilla on tiloja,logistiikkaa ja jakelukokemusta niin varmasti onnistuisi.

Kunhan eivät hoida palautuksia. Siellä pakolais-rukat seilaisivat Porin ja Helsingin väliä ja unohtuisivat välillä jakelukeskukseen.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Postaisin tämän siihen itkeäkö vai nauraa -ketjuun, vaan kun tämä ketju hyppäsi silmille ja surulliseksihan tämä vetää, niin kyllä seuraava linkki tähänkin ketjuun sopii:

Postin uusi aluevaltaus – työntekijät huolehtimaan kuolevista vanhuksista - Paikalliset - Turun Sanomat



Kyllähän siinä ruohonleikkaamisen/lumitöiden ohessa ja varsinkin keskivertopostinkantajan koulutuksella muutaman vanhuksen saattohoitaa.

Myönnän etten tiedä postinjakajien koulutuksesta hevon vittua, kunhan oletan.

LM: Postin uusi aluevaltaus on vanhusten saattohoito - Johtaja Iltalehdelle: ”Tämä on uutisankka”

Postin osalta todettu uutisankaksi.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Postin osalta todettu uutisankaksi.

Vetää hiljaiseksi tämä median nykypäivän toiminta. Kirjoitetaan harhaanjohtavaa uutista aiheesta kuin aiheesta. Faktoista ei edes vaivauduta ottamaan selvää, pääasia on, että otsikko on hyvä ja ihmisiä kiinnostaa. Ja uutinen on saatava nopeasti eetteriin, jätetään sen sisältö vaikka sitten tarkastamatta.

Ja ei, en ole Postissa töissä, kuten ei kukaan läheisistäni. Olen myös tyytymätön yhtiön laadun heikkenemiseen viime aikoina. Median nykytrendiin olen melkeinpä vielä tyytymättömämpi.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tyttöystävän tuttu, neljän pienen lapsen äiti, tappoi itsensä eilen. Ei ilmeisesti kovin läheinen ja minä en tunne tai edes tiedä kenestä on kyse, mutta ei tämä nyt hyvä juttu ole. Noin niin kuin kenenkään kannalta.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Tuo golfmailalla hanhen tappanut äijä veti hiljaiseksi. Vitun idiootti.
Ei edes hiljaiseksi vaan sai suorastaan veren kiehumaan! Niin saatanan älytön ja julma teko ! Toivottavasti on ikuinen porttari kaikille kentille Suomessa
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos edes jotain hyvää tuon idiootin toiminnasta pitää hakea, niin ilmeisesti tosiaan video tapahtumasta on sensuroimaton, joten urpon naama on kyllä nopeasti jengin tiedossa ja julkinen nolostuminen on kyllä taattu, varsinkin tuttavapiirin ympärillä. Puskaradio pyörii hyvinkin nopeasti.

Tuo on hyvinkin pieni hinta tuosta käsittämättömästä teosta, mutta onpahan edes jotain. Varmaan hieman mietityttää, mitä tulikaan tehtyä, ei varmaan hirveästi kannata naamaansa näyttää kaupungilla lähiaikoina.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Seiltyskin jo julkaistiin:
Nyt puhuu hanhea lyönyt golfaaja: Lintu pääsi tuskistaan ja on jo syötykin - Nykysuomi.com
Uskoo ken tahtoo.

Vähän vastaava tapaus on tämä:
Perheen rakas Hyrre-kissa löytyi metsästä ammuttuna - metsästysseuran puheenjohtaja retosteli teolla somessa
Kaikenlaista kulkijaa sitä on, en oikein tiedä mitä tuohonkin voi sanoa.

No jo on selitys...... ei jumalauta.... Svingillä piti päästää kärsivä eläin tuskista ja kuvaaja nauraa hekottaa vieressä.... Uuniin tollaset !
 

ReijoRotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsänreuna since 1975!!
Ottamatta kantaa selityksen uskottavuuteen, miten helvetissä tuo video on "joutunut" someen, koska naapurin traktorikin tajuaa mitä siitä seuraa.. varmaan tuo hököttelevä kuvaaja ottanut roolia?
..no olihan tuo tapa lopettaa ihan saatanan brutaali, ois vääntäny niskat nurin ja that`s it jos tilanne tosiaan ollut tuo?
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves

Mikäs media se tällainen Nykysuomi.com oikein on? Toimittaa nähtävästi ainakin Sebastian Tynkkysen ankkuroimaa "Monikulttuurisia uutisia". Väkisinkin hiipii mieleen, onko tämä selitys tehty lehtilehti.fi -hengessä, tai onko nykysuomicomia vedätetty oikein huolella. Ei kai kukaan voi olla niin vitun tyhmäm, että tehtyään tuollaisen kohun aiheuttaneen teon, kykenisi vielä laskemaan liikkeelle näin säälittävän meriselityksen.

Yhtäkaikki, vitun vastenmielinen paskakasa ja kuvaajansa kanssa saatanan tyhmäkin. Toivottavasti saa asiallisen sanktion ja saavikaupalla some- ja muiden yhteisöiden paskaa niskaansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös