Willimiehet – k*rosanoja jo vuodesta 2007

  • 56 548
  • 170

Paviaaniuros

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sen verran vaikutti olevan jo tosi kyseessä tämän kauden kannattajatoiminnan ketjussa, että polkaisenpa tulille omaa, ja toivon myös muutaman muunkin palstalaisen, sydäntä lähempänä olevan langan.

Kaikessa hiljaisuudessa on näetsän kulunut muutamaa viikkoa vaille 10 vuotta siitä, kun poikain kanssa päätettiin, että myö halutaan nyt kokeilla jotain muuta. Oikeasti, onko siitä todellakin jo 10 vuotta kun kaverin ulkovarastossa ensimmäistä banderollia suhrattiin kasaan? Huh huh. Ei tää missään vaiheessa ole ollut mitään paraatimarssia Uralille, mutta pääosin todella, todella hauskaa, kuten alla olevasta videoklipistä todennäköisesti käy ilmi:

WM10V - YouTube (Linkki vie YouTubeen)

Sitten vaan rohkeasti niitä ruusuja ja risuja!
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Hieno video ja näkyihän siellä myös kyltti "Hakali32", jota on mahdollisuus lähteä heiluttamaan Imatralle kun KeuPa saapuu Ketterän vieraaksi. Numerokin täsmää.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Älä käännä veistä haavassa. Kyllä koti-KooKoo olis pitäny voittaa, ihan jo tuon tifon sanoman takia.
 
Paviaaniuros

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hieno video ja näkyihän siellä myös kyltti "Hakali32", jota on mahdollisuus lähteä heiluttamaan Imatralle kun KeuPa saapuu Ketterän vieraaksi. Numerokin täsmää.

Tämä Hakali32-saaga lämmittää kyllä jotenkin aivan erityisesti allekirjoittaneen mieltä. Persoonia tarvitaan, niin kentälle kuin myös palstoille...

...ja ehkä myös se Hakali-kyltti takaisin Valtakadun liikenneympyrään. :)

Rupeaa muuten meidän rumpali-osaston muuttotappio olemaan sitä luokkaa, että heikompaa jo vähän hirvittäisi. Huomenna yritetään kuitenkin tehdä paluu normaaliin ajoon. Pienimuotoinen joulukalenterikin on ollut suunnitteilla. Tai katsotaan nyt miten monta videoklippiä saadaan aikaiseksi, tässä kuitenkin niistä ensimmäinen (linkki vie youtubeen): #WM10V - 1. Andreas Bernard
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat

Olen nyt saanut käsityksen että nimimerkki paviaaniuros on tuo huudattajamme (onko se nyt sitten capo tms). Tyttäreni kysyi vieraspelissä (hifk-saipa) että onko se sen ja sen näköinen (en muista miten kuvaili kotipeleissä nähtyä huudattajaa) saipan huutaja paikalla. Jossain vaiheessa hän sanoi että onhan se (lapsia kiinnosti enemmän fanitoiminta kuin itse peli). Oletan ettei 9v nää omiaan ja vaikka näkisikin niin suuret kiitokset Wllimiehille. Tuon meiningin takia tullaan Kisapuistoon koko perheen voimin (siis minä, lapseni ja äitini) 30.12. ja tietenkin perhepaikoille, joista näkee hyvin fanipäädyn meiningin.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Kiitoksia vaan. Nyt pitää alkaa jännittää, näkyykö jossain kalenterin pätkässä, kun A J Niemi ottaa lukua, kun pieni mies vähän hipaisee kylkeen. Youtubestahan tuota on aamuyön hämärinä hetkinä joskus herkistelty.
 
Siun 9-vuotinen ei todellakaan ole ainut muksu, kenen pää kääntyy alituiseen kohti päädyn rummutusta ja ääntelyä. Tämä onkin se juttu, minkä varaan mie asetan panokseni jostain suuremmasta. 60-luvulta asti peleissä käynyt käy siellä juuri kuten on aina käynyt, yhtyy mukaan ehkä siihen kaikkein kiivaimpaan ylivoimataputukseen ja that's about it. 9-vuotias on taas täysin avoin kirja, kenen status quo on tällä hetkellä se, että kannattajakatsomosta kuuluu jotain muutakin kuin pelkkä "SaiPa <tap tap tap>". Molemmat ovat aivan yhtä tärkeitä kannattajaryhmiä, he kannattavat seuraansa juuri kuten haluavat ja jos tuolle 9-vuotiaalle näytetään alusta asti esimerkkiä, niin todennäköisyydet, että hän on vuosien kuluttua huivi kaulassa laulamassa, ovat vähintäänkin kohtalaiset. :)

Sama mies olen, edellisessä Helsingin pelissä en tosin ollut työkiireiden vuoksi. Tällä palstalla operoin tämän nimimerkin alla ja kiitos tästä aliaksesta kuuluu muuten vanhalle kunnon käyttäjä (linkki palstan käyttäjäprofiiliin) KiVi:lle!

Tämän päivän tervehdys tulee Skotlannista (linkki youtubeen): #WM10V 2. Ville Hämäläinen
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Yritin laittaa yksityisviestin, mutta systeemi sanoo ettei onnistu, joten lataan tähän.
Willimiehet tekee erittäin hienoa työtä, jatkakaa sitä. Ja panostakaa nimenomaan nuoriin, nuorisossa on tulevaisuus eikä me vanhat köhmyt hallissa laulamaan innostuta. Muualla kyllä, kun Liverpool kävelee kentälle, niin you never walk alone lähtee koko stadioinilta, Suomessa tähän on vielä matkaa. Minä en hallissa laula, mutta minähän olen vähemmistöä muutenkin: keski-ikäinen mies joka tykkää viinasta,vitusta ja läskisoosista.
Eli lyhyesti sanottuna: laulakaa, huutakaa ja pitäkää mekkalaa. Olette oikealla asialla!!!
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Katsottiin tänään peliä. Ensimmäinen kommentti lapsilta "siellä ne taas huutaa SaiPaa!". Tähän minut totutettiin lapsena vanhempieni toimesta 80-luvun alussa ja yritän nyt parhaani mukaan jatkaa perinnettä vaikka asummekin pk-seudulla. Nuo videot on muuten hienoja, en malta odottaa mitä sieltä vielä tulee.
 
Paviaaniuros

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kiitoksia vaan. Nyt pitää alkaa jännittää, näkyykö jossain kalenterin pätkässä, kun A J Niemi ottaa lukua, kun pieni mies vähän hipaisee kylkeen. Youtubestahan tuota on aamuyön hämärinä hetkinä joskus herkistelty.

Sanotaan, että olet ehdottomasti oikeilla hajuilla mutta tänään joudumme kuitenkin vielä tyytymään Virtasen Jonneen (linkistä youtubeen):

#WM10V - 3. Jonne Virtanen
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Harmi kun 90 luvulla ei ollut kamerapuhelimia, eikä pelejä kuvailtu. Kyllä tekisi höpöä nähdä se, kun Niemi vihellyksen jälkeen napautti McTavishia pohkeille. Loput naputtelut tulikin sitten Dalen puolelta. Naamaan.
 
Paviaaniuros

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos jonkun arkistoista löytyy Atun viimeiseksi jääneen ottelun, 15.3.2012 SaiPa-Lukko, lehdistötilaisuus niin olisi hiton hieno homma jos toimittaisi sen miulle tai vaikka suoraan youtubeen. Oli muistaakseni suhteellisen tunteikas pamaus? (linkistä youtubeen)

#WM10V - 7. Ari-Pekka Selin
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Viimeksi olen odottanut joulukalenterin luukun avaamisia yhtä isolla innolla joskus 1960-luvulla. Isot kiitokset Wllimiehille ja @Paviaaniuros kelle!
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Poika muistaa mistä on kotoisin, siihen meillä Hakalissa lapset kasvatetaan. Juuriaan ei ei saa unohtaa.
Hakalin vanha kaarti kiittää!
 
Viimeksi muokattu:

Paviaaniuros

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Velvollisuudet painavat av-osastoa varsin pahasti ja harrastukset tahtovat jäädä vähän niiden jalkoihin mutta lähestulkoon 13. päivän puolella klippi ulos! Videon lopussa on kyllä yksi hienoimmista esimerkeistä, mitä tämä rapia 10 vuoden mittainen melskaus on tuonut tälle meidän yhteisölle. Kentältä kuuluu yksi sana ja... (linkistä youtubeen)

#WM10V - 13. Jani Nieminen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös