Äijänsuon sairastupa kaudella 2017–2018

  • 71 656
  • 271

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toivottavasti et valmenna etkä muutenkaan harrasta joukkueurheilua. Olisit tuolla luonteella takuulla enemmän rasite kuin Tukonen ikinä.

Voi olla näinkin mutta en tätä nyt kuitenkaan koe optimaalisena tilanteena kenenkään kannalta. En ainakaan itse pistäisi 200 000 € kiinni kaveriin joka ei takuu varmasti pysty pelaamaan kuin muutaman pelin.
 

Dexu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva Suomen Mestari 2021
Itse en ainakaan valmentajana tai joukkuekaverina pitäisi tästä tilanteesta.

Itse taas valmentajana tai ketjukaverina hyppisin riemusta, joka kerta kun saisin Tukosen tasoisen pelaajan mukaan kentälle antamaan kaikkensa ja sytyttämään joukueen omalla esimerkillä.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Vähän olen kyllä skeptinen Laten pelaamisen suhteen vielä tämän vuoden puolella. Kun jalalle ei voi yhtään varata, niin kyllä siinä silloin puhutaan useammasta kuin kahden kuukauden toipumislomasta.

Siihen päälle pääseminen jääkiekkoilijan pelikuntoon ja rutiinin saaminen samalle tasolle kuin koko kauden pelanneet, niin aikaa kuluu.

Eihän noin huonoa tuuria voi toivoa edes pahimmalle vihamiehelleen.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivottavasti sen verran sallitte tämän vieraalla hiekkalaatikolla huutelun, että pääsen toivottamaan Tukoselle - jälleen kerran - pikaista toipumista. Rauman Lukon pärjääminen tai pärjäämättömyys ei sinänsä kiinnosta edes vähää alusta, mutta Lauri Tukonen kuuluu ehdottomiin suosikkipelaajiini Liigassa. Kuten moneen kertaan Tukosen tepsireissun aikana(kin) todettiin, niin kunnossa ollessaan ja pysyessään pelaisi tuo kaveri jossain huomattavasti Liigaa tasokkaamassa sarjassa.

Vaan kun ei näytä pysyvän ehjänä ei sitten millään. Tulee väkisinkin mieleen, että olisikohan se jo aika Tukosen ripustaa hokkarit naulaan, luulisi kropan olevan kaikkien loukkaantumisten jäljiltä jo suhteellisen paskana. Silti jollain tasolla ehkä epärealistisesti ja naiivistikin toivon, että Tukonen vielä joskus saisi pelata ehjän kauden ja näyttää kaikille irvileuoille mihin hänestä parhaimmillaan on.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vaan kun ei näytä pysyvän ehjänä ei sitten millään. Tulee väkisinkin mieleen, että olisikohan se jo aika Tukosen ripustaa hokkarit naulaan, luulisi kropan olevan kaikkien loukkaantumisten jäljiltä jo suhteellisen paskana.
Olisi ehkä sen aika, mutta ei Tukonen ole niin varakas että lopettaisi itse uransa kun sopparia on vielä kaksi vuotta jäljellä. Joo terveys on tärkein mutta kyllä se rahakin ihmiselle jonkinnäköinen vaikutin on elämän suurissa päätöksissä.

Eiköhän Late taas nuole haavansa jonkinnäköiseen happeen syksyn/talven aikana ja vetää taas tovin sata lasissa. Katsotaan mihin se riittää.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eiköhän Late taas nuole haavansa jonkinnäköiseen happeen syksyn/talven aikana ja vetää taas tovin sata lasissa. Katsotaan mihin se riittää.

Mulla ei ole tietoa Tukosen sopimuksen pituudesta, mutta ilmeisesti se siis kattaa tämän kohta alkavan ja vielä seuraavankin (2018-2019) kauden. Kohta alkavaa kautta Late ei viimeisimmän loukkaantumisen myötä kokonaan pelaa ja toivonkin koko sydämestäni, että seuraavalla kaudella kaikki menisi nappiin, Tukonen pääsisi aloittamaan kauden terveenä ja myös pysyisi terveenä.

Tukoselle maksettavasta palkasta mulla ei luonnollisesti ole mitään hajua, mutta arvatenkin tienaa ihan hyvät rahat joten ymmärrän kyllä tuon pointtisi siitä, että kesken sopimuskauden ei olisi mitään järkeä päättää uraansa. Ja kaveri on kuitenkin vasta kolmekymppinen, jos vain saisi tuon käsittämättömän huonon tuurin mukanaan tuoman loukkaantumiskierteen katkaistua, niin pelivuosiahan olisi jäljellä vaikka kuinka monta.

Mulla ei tosiaan ole mitään hajua Laten sopimuksen pikkupräntistä enkä tiedä edes mitä koko lapusta on kerrottu julkisuuteen, vai onko kerrottu mitään. Lukon kannalta tietysti helvetin sääli, jos joutuu maksamaan vaikkapa joku 300 kiloeuroa kaudessa siitä, että kaveri kuntouttaa itseään ja istuu poppareilla. Onhan se tietenkin mahdollista, että sopimusta sorvatessa on otettu huomioon Laten loukkaantumisherkkyys, mutta tähän en jaksa uskoa eikä tällaisten spekulointi oikeastaan tähän ketjuun kuulukaan.

Kaikkea hyvää ja nopeaa toipumista Tukoselle kuitenkin, toivottavasti pääsee vielä joskus pelaamaan kokonaisen kauden tai ainakin ison osan sellaisesta. Olisi todella surullista, mikäli tuollaiset kyvyt omaava pelaaja joutuisi lopettamaan uransa ennenaikaisesti loukkaantumisten vuoksi. Toki tuon skenaarion todennäköisyys on varmaankin aika suuri, mutta toivottavasti tämän loukkaantumisen ja lopettamisen välille mahtuu vielä useampi pelivuosi.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan se tietenkin mahdollista, että sopimusta sorvatessa on otettu huomioon Laten loukkaantumisherkkyys, mutta tähän en jaksa uskoa eikä tällaisten spekulointi oikeastaan tähän ketjuun kuulukaan.
Huhupuheiden mukaan Lukko tarjosi Latelle pelimäärään suhteutettua palkkaa kaudeksi 2014-15 mihin Late ei tietenkään suostunut. Vaikea uskoa että olisi nytkään suostunut, kun Lukko tarjosi sopimusta sillä hetkellä kun Late johti liigan pistepörssiä kaudella 2015-16, viikkoa ennen kuin täystuho-Tuppurainen iski.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lukon kannalta tietysti helvetin sääli, jos joutuu maksamaan vaikkapa joku 300 kiloeuroa kaudessa siitä, että kaveri kuntouttaa itseään ja istuu poppareilla. Onhan se tietenkin mahdollista, että sopimusta sorvatessa on otettu huomioon Laten loukkaantumisherkkyys, mutta tähän en jaksa uskoa eikä tällaisten spekulointi oikeastaan tähän ketjuun kuulukaan.

Onhan jokaisen pelaajan kohdalla loukkaantumishistoria varmasti sopimuksia sorvattaessa yksi huomioitava tekijä ja tuskin mikään seura Suomessa maksaa yltiöpäisiä summia pelaajalle, jonka loukkaantumistodennäköisyys on samaa luokkaa kuin Tukosella.

Lauri on ymmärtääkseni erittäin pidetty persoona ja kunnossa ollessaan ihan liigan parhaimmistoon luokiteltava laituri. En voi silti uskoa, että Lukkokaan olisi tätä rekrytoinut millään mottipäisellä summalla, vaikka sopimus olisikin tehty silloin, kun tämä pistepörssiä on johtanut.
 

lebak

Jäsen
Latelle tsemppiä kuntoutukseen! Toivottavasti loppukausi sitten ehjänä!

Onhan se tietenkin mahdollista, että sopimusta sorvatessa on otettu huomioon Laten loukkaantumisherkkyys, mutta tähän en jaksa uskoa eikä tällaisten spekulointi oikeastaan tähän ketjuun kuulukaan.
Jatketaan hieman OT:ta, spekulointia ja omien mielipiteiden laukomista. En jaksa uskoa etteikö viimeisen 7 vuoden loukkaantumiset/ikä jne. olisi vaikuttanut sopimuksen ehtoihin.

Lisäksi kiinnostaisi kuulla joltain faktaa miten tuo pelaajien vakuuttaminen menee käytännössä. Asiaa on voitu joskus jo puidakin, mutta omaan muistiini ei ole mitään varmaa käytäntöä jäänyt mieleen. Minkä osan vakuutusyhtiö maksaa pelaajan palkasta ja miltä ajalta? vakuutusmaksujen suuruus? Mitä vastuita seuralle jää?
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Länsi-Suomen mukaan Jyri Marttisen kuntoutuminen on edennnyt aikataulussa. Puolen vuoden topimisennusteesta on puhuttu ja se täyttyy sarja-avauksen kynnyksellä. -Hänen kanssaan ei riskejä oteta, sanoo Mika Kuosmanen lehdessä.

Valentin Claireauxin pelaaminen sarja-avauksessa on myös epävarmaa, lehden mukaan sekä Marttisen että Claireuxin "pelaaminen avausottelussa vaatisivat kaikkien taivaankappaleiden osumisen kohdilleen".

Janne Keräsen pelaaminen on kauden startissa sen sijaan on melko varmaa. Kuosmasen mukaan Keränen pystyisi jo nyt pelaamaan "jos pelattaisiin kauden tärkeimpiä pelejä".

----------------------

Aika näyttää mutta jotenkin musta tuntuu että Marttisen paluu voi venyä lokakuullekin.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Vähän olen kyllä skeptinen Laten pelaamisen suhteen vielä tämän vuoden puolella. Kun jalalle ei voi yhtään varata, niin kyllä siinä silloin puhutaan useammasta kuin kahden kuukauden toipumislomasta.

.....

Eihän noin huonoa tuuria voi toivoa edes pahimmalle vihamiehelleen.
Erittäin outo yleistys. Itselläni on nilkan paskomisesta kokemuksia, muutaman kerran käynyt niin että ekaan pariin päivään ei ole voinut laittaa grammaakaan painoa jalalle kun olisi taju mennyt. Mutta muutaman viikon päästä menty ihan normaalisti pallopeleissä, teipattuna tietysti.

Ja kuten kaikki tietävät, mistään tuurista tässä ei ole kyse. Vaan todennäköisen asian toteutumisesta ja siksi tämän ei pitäisi ketään edes yllättää. Valitettavaa, mutta totta.
 

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Samaa mieltä Myyrän kanssa. Kolme kokemusta nilkkavammasta eikä todella voi yleistää, jos nilkka ei heti kestä sille varaamista, että se ei olisi 2 kk kuluessa pelikunnossa.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukon riveissä kaksi debytanttia Vaasassa - Kiekkoareena
"Lukolta sivussa ovat eriasteisten vammojen takia hyökkääjät Lauri Tukonen, Valentin Claireaux, Janne Keränen, Ville Vahalahti ja Peter Tiivola sekä puolustaja Jyri Marttinen."
Tähän voisi tietysti laittaa kaikenlaisia kliseitä tyyliin parempi että loukkaantumisia on nyt kuin sarjan aikana, mutta on tää nyt aika, jos ei huolestuttavaa, niin erikoista kuitenkin että avainpelaajia pitää lepuuttaa vammojen takia jo 1 ottelu/viikko tahdilla pelattaessa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja Janne Keränenkin on ollut jo ties kuinka kauan sivussa, mutta Kiekkoareenan mukaan hänellä "ei pitäisi olla isompaa vammaa".
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Ja Janne Keränenkin on ollut jo ties kuinka kauan sivussa, mutta Kiekkoareenan mukaan hänellä "ei pitäisi olla isompaa vammaa".
Eiköhän ne ota Keräsen kohdalla vaan ihan varman päälle, jotta on kauden alussa kunnossa. Kyllä siitä nyt tietää mitä saa. Sama Vahalahden kohdalla.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Joku sanoi jossain haastattelussa, että Keränen pelaisi jo jos olisi kyseessä kauden tärkeimmät pelit.

Nyt ei saa vaipua synkkyyteen. Ehditään me myöhemminkin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Juuri näin, ei tässä synkkyyteen ole aihetta. Huvitti vaan jotenkin tuo Kiekkoareenan muotoilu.

Viime viikollahan lehdessä seisoi että Keränen pystyisi pelaamaan jos olisi pakko, ja vaikkei sitä lehdessä luekaan niin olen varma että Vahalahden kohdalla asia on ihan samoin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joakim Hillding jätti tänään Sport-pelin kesken toisessa erässä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin, Länsi-Suomessahan luki että Lukko tiedottaa tänään kuinka pitkään kukin sairaslomalainen joutuu olemaan sivussa. Ei vielä vissiin ole mitään kuulunut?
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin, Länsi-Suomessahan luki että Lukko tiedottaa tänään kuinka pitkään kukin sairaslomalainen joutuu olemaan sivussa. Ei vielä vissiin ole mitään kuulunut?
Janne Keränen palasi tänään perjantaina joukkuetreeneihin. Peter Tiivola sekä Jyri Marttinen tulevana maanantaina. Ville Vahalahden ja Joakim Hildingin vammat vaativat lisätutkimuksia. Asiasta lisää Kiekkoareenasta eli täältä:

Lukon sairastuvan ovi käy: Keränen harjoittelee jo, maanantaina palaa muutama muukin - Kiekkoareena
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Claireaux ja Tukonen siis varmoja poissaolijoita avauksessa. Sitten saattaa joku tulla mukaan tai sitten ei.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joakim Hilding oli normaalisti treeneissä mukana tänään maanantaina. Hieno homma. Hildingin laidoilla treenasivat Keränen sekä Fleury. Ville Vahalahtikin saattaa olla pelikunnossa perjantain startissa joten isommilta loukeilta näemmä säästyttiin. Loput kentälliset plus asiaa loukkaantumistilanteesta löytyy Kiekkoareenan saitilta eli täältä:

Hillding mukana Lukon harjoituksissa - Kiekkoareena
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Nyt loukkasi sitten Suuronen.
 

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toni Suuronen linkutti äsken talutuksen avulla päätyovista ulos. Loukkaantumistilannetta en nähnyt, tapahtuikohan edes kuvaruudussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös