Päivän doping-käry

  • 1 039 982
  • 4 703

Salama44

Jäsen
Johaug olisi voinut selittää myös kuten Eremenko ettei niin pieni määrä jota sai huulirasvasta vahingossa edes paranna suoritusta.

Kumpaakaan porsaanreikää ei saa hyväksyä jotta uskottavuus säilyy. Eremenkon täytyy myös tietää että kokaiini on urheilussa kielletty dopingaine riippumatta siitä minkä verran sitä ottaa ja paljonko siitä on hyötyä.

Selityksillä ei voi voimassa oleviä sääntöjä kiertää vaan säännöt muutetaan jos siihen on aihetta. Kokaiinin sallimiseen urheilussa ei ole kuitenkaan mitään syytä.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Tasan ei mee pähkinät kaikkien kesken...
Kyllä tuo rangaistus on aivan alakanttiin mitoitettu, vaikka Johaug missaakin Oylmpialaiset. Noo, mutta Norjan kansa ja sponsorit eivät unohda tukeaan...
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hormonien käyttö kasvattaa viiksiä.

---

Suomalaisasiantuntija hämmästyi Johaugin tuomiosta - pettyi rankasti FIS:iin ja CAS:iin linkki IL
"Tämä johtaa siihen, että tähän samaan perusteluun tullaan vetoamaan monessa muussakin jutussa. En katsonut pakkausta enkä tiennyt siinä olevan kiellettyjä aineita. Luulen, että tämä johtaa jonkinlaiseen rangaistustason lievenemiseen. On makukysymys, onko se sitten hyvä vai huonoa asia, Rauste toteaa."

Veikkaisin, että Rauste tekee oikean johtopäätöksen.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ei helvetti! Tuossa YLEn pysäytetyssä kuvassa näyttää tosiaan ihan siltä kuin olisi oikein himonussijaviikset. No, ens kaudella on varmaan partakin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
NHL:n osalta kuitenkin joukkueet ja pelaajat lienevät samalla viivalla vaikkakin viiva on eri paikassa kuin jääkiekossa muuten. Itselleni on aika se ja sama douppaavatko huippu-urheilijat, mutta siinä kohtaa menee maku kun yhden maan ADT valvoo kunnolla ja toisen maan ADT peittelee käryjä/selittelee urheilijoiden puolesta.
Kun tätä logiikkaa oikein miettii, niin NHL:ssä se vaikuttaisi voimasuhteisiin jos ne pelaajat jotka harrastustoimintana osallistuvat maajoukkue-peleihin joutuisivat operoimaan eri säännöillä kuin jotka eivät osallistu. Toisaalta Olympialaisissa ja MM-kisoissa on sama ongelma toisinpäin.
 

Pekkis

Jäsen
Ensi kesänä ääni on jo möreämpi ja seuraavalla kaudella laitetaan ME:t uusiksi, kun on saanut treenailla testaajilta rauhassa.

Tämä vaatisi kyllä Theresen tapauksessa lajin vaihdon...

Tuomion pituudesta löyhästi tyytyväinen, neljä vuotta olisi kyllä minun puolesta saanut tulla. Parasta tässä on kyllä se, että tytölle tatuoitiin huijarin leima otsaan ja sen kanssa ei ole järin kiva kisoja kierrellä.
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Itsellä jäänyt häiritsemään, että asiaa ei kunnolla käsitelty dopingin käytön peittelynä ja sitä myötä tuomiokin olisi pitänyt olla pidempi.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Itsellä jäänyt häiritsemään, että asiaa ei kunnolla käsitelty dopingin käytön peittelynä ja sitä myötä tuomiokin olisi pitänyt olla pidempi.

En ole 100% varma, mutta ymmärsin että CAS ei tässä vaiheessa enää voinut tutkia tuota, vaan ainoastaan sitä oliko FIS:n antama kilpailukielto linjassa muihin tuomioihin ja tässä on otettava huomioon että FIS hyväksyi Johaugin huulirasvaselityksen, eli siihenkään CAS ei ottanut enää kantaa.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Cas:n päätöskin otti ikäänkuin annettuna tuon huulirasvaselityksen, vaikkei se mitenkään todista että huulirasva oli ainoa steroidin lähde.
@Uuhis #97 yllä samoilla linjoilla, ja on kai tässä ketjussakin asiaa joskus puitu. CAS ei kaiketi tutki itse dopingrikkomusta, vaan tuomiota. Siis sitä, onko rangaistus linjassa perusteluihin. Tässä kai kaikki aiemmat tahot ovat hyväksyneet "vahingon", joten ei ole kassillakaan vaihtoehtoja kuin antaa lievennettyä jotain väliltä 12-24kk. Eli kaikkiaan Norjan liitto pelasi tämän jutun hienosti, mutta ei riittänyt kuin ihan kalkkiviivoille.
 

Pekkis

Jäsen
Aika naurettava tuo norjalaisten itkuvirsi.

Minä niin nautin kun näin ton Norjan hiihtopomon väsyneen lärvin. Kaverin ylimielinen ja hyökkäävä käyttäytyminen "Blodracet"- dokumentissa sai minut kihisemään raivosta, mutta nyt helpottaa.

Jonkun maan ylivoima herättää aina vahvoja tunteita. Jääkiekossa en ole koskaan voinut sietää kanadalaisia, hiihdossa norjalaisia enkä alppipuolella itävaltalaisia. Minkä maan porukkaa muuten tuolla alppipuolella on päättävissä elimissä. Käryjä ei liioin ole tullut. Kai niitä sentään testataan?
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Minkä maan porukkaa muuten tuolla alppipuolella on päättävissä elimissä. Käryjä ei liioin ole tullut. Kai niitä sentään testataan?
Kovasti näytti saksankielisiä nimiä olevan ja ns. pääjehu tulee Italiasta.

Rainer Schönenfelderin ja Alain Baxterin muistan alppihiihdon kärynneistä. Rainer selvisi Itävallan hiihtoliiton antamalla varoituksella, mutta Baxter menetti Salt Lake Cityn olympiapronssinsa käryn yhteydessä. Häntä ei edes Britannian suuri ja mahtava hiihtoliitto pystynyt pelastamaan.
 

Pekkis

Jäsen
Kovasti näytti saksankielisiä nimiä olevan ja ns. pääjehu tulee Italiasta.

Rainer Schönenfelderin ja Alain Baxterin muistan alppihiihdon kärynneistä. Rainer selvisi Itävallan hiihtoliiton antamalla varoituksella, mutta Baxter menetti Salt Lake Cityn olympiapronssinsa käryn yhteydessä. Häntä ei edes Britannian suuri ja mahtava hiihtoliitto pystynyt pelastamaan.

Tosiaan, nämä kaksi hämärästi nyt muistankin. Toi Baxterin käry on jokaiselta kantilta ajateltuna ihan yks yhteen Valko-Venäjän Pankovin käryn kanssa. Aikamoista.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pellejä nuo norjalaiset on ollut jo tähänkin asti, mutta tuo olisi jo naurettavuuden huippu. Luulevatko ne, että muiden maiden urheilijat ottaisivat Theresen vastaan avosylin...
No Sundby teki tuon paluun muiden kilpailijoiden joukkoon saatuaan kilpailukielloksi kesäloman. Kyllä sitä itse katsoi alkuun hyvinkin pahalla silmällä, mutta kun se tarpeeksi kyynelehti ja teki itsestään uhrin, niin jotenkin siinä sydän hieman heltyi... Ja tuota uhri-tarinaa koko Norjan hiihtoperhe on laulanut maailmalle jo vuoden ajan, joten eiköhän tuo Johaug palaa kilpaladuille vääryyttä kärsineenä ja vainottuna taistelijana, jolla on vaan maailman hankalimmat huulet. Kaikki, jotka ovat toista mieltä, ovat vain katkeria hänen menestyksestään.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ainakin mun usko doping työhön on karissut ankarasti tämän Johaugin veivauksen takia. Se oli tietysti tiedossa, että kierretäään mitä voidaan ja kaikkien toimesta, mutta että 100% puhtaasta kiinnijäämisestä voidaan vielä pyristellä, niin aivan uskomatonta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös