TPS kaudella 2017–2018

  • 443 027
  • 1 704

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Heh, TPS pelaa omaa nimeään kantavaa turnausta Turussa ja ykköskorin hyökkääjät ovat metsässä. Sitten odotetaan yleisöä paikalle.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
No parempi, että ovat nyt metsässä kuin Liigan ollessa käynnissä.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siiki, Nieminen ja Karvonen tippuivat pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle kun Växjötä vastaan kavennettiin kolmeen ketjuun. Näistä Karvonen oli pirtein, Siiki todella kevyttä kamaa kuten myös Nieminenkin. Nurmi ja Pajuniemi olivat aika pirteitä ja edellä Siikiä ja Niemistä, vaikkakin Nurmen mies teki tuon ottelun ainoan maalin. Ihan ok näköstä joukkueen peli kuitenkin vaikka turpiin tuli. Puuttui kuitenkin ketjullinen kärkeä. Perrin pirteä, Kallio kankea!
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Siikille tämä nyt alkaa olla aika "kaikki tai ei mitään" - kausi. Hän on nyt useamman vuoden kärkkynyt pelipaikkaa yhdessä muiden junnujen kanssa. Ja huvittavaa, että mäkin puhun junnusta, jätkä on 22-vuotias.

Siiki oli viime vuonna SaPKon Mestis-mestari joukkueessa ihan kantavia lenkkejä, mutta ei sielläkään mikään ylivertainen pistehirmu. Tilanne on se, että jos taso ei riitä nyt oikeasti muuhun kuin neloseen sähisemään, niin sitten olisi järkevää päästää Siiki muualle. Nuoremmista häkkipäistä on täyttää tuo Siikin rooli. Niemisessä on lähtökohtaisesti enemmän aineksia oikeasti pisteitä tekeväksi hyökkääjäksi kuin Siikissä. Tämänpäiväinen ei hurraa huutoja aiheuttanut.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lyhyesti:

-Pappojen Yv todella surkeaa. Toivottavasti yv koostumuksia vähän sotketaan eikä jaotella iän mukaan.

-Nyströmille tarvitsee löytää nopeammat ketjukaverit. Muut eivät pysy perässä

- Nurmi oli hyvä. Toivottavasti huomenna saa paikan ylemmistä kentistä

- Pakeista Reunanen oli ehkä eniten pulassa omassa päässä

-Setänen oli myös hyvä

-Växjö oli kova porukka
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vuodenaikaan nähden peli oli yllättävänkin pirteätä ja tempo ottelussa olikin selvästi kovempaa kuin mitä oli päivän ensimmäisessä ottelussa Ässät-Lukko.

- Setänen maalissa varman oloinen/itse rauhallisuus
- puolustuksessa Berger ajoittain vaikeuksissa
- Filppulan "tietokone" jakeli taas sellasia passeja joista olisi voinut verkko heilua useampaankin kertaan. Kunhan ketjukaverit pääsevät samalle kartalle niin verkko tulee heilumaan vastustajan päässä tiuhaan tällä kaudella.
- Nurmelta todella ennakkoluulotonta pelaamista. Järjesteli ketjukavereilleen muutaman kerran loistavan maalipaikan ja hakien myös itse terävästi maalintekotilanteisiin. Maali roikkui hänen kohdallaan ilmassa. Näillä otteilla pitäisi peliaikaa siunaantua Liigassa.
- Pajuniemi haki rohkeasti maalia. Nurmen tavoin hyvää/ennakkoluulotonta pelaamista ja hänenkin kohdallaan luulisi peliaikaa siunaantuvan Liigassa.
- Nyström tosiaan kaipaa vierelleen liukkaammat ketjukaverit
- Jonnen ja Taavitsaisen yhteistyö toimi viimekaudella ja sama näyttäisi jatkuvan myös tälläkin kaudella.
- Siikin eväät vaan ei riitä Liigaan. Edellä mainitut nuoret ajaneet jo selkeästi ohi.
- Lahtiseen ja osittain myös Karvoseenkin pätee myös Siikin tavoin sama eli nuoremmat ajaneet ohi.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Aika sama oli analyysi eilisestä pelistä kuin edellä kirjoittaneilla. Kaikkiaan erittäin hyvätasoinen kamppailu harjoitusotteluksi, ja hyvin pysyttiin kyydissä. Yhtenäisestä pelitavastakin oli taas hiukan viitteitä.

Nurmi ja Pajuniemi olivat tosiaan hyviä. Hienoa, että Kaskinen antoi näille lisää peliaikaa lopussa ja näytti, että omilla otteilla voi pelien sisälläkin ansaita suurempaa ruutua. Minusta näyttää, että ainakin Nurmi voisi olla jo tänä talvena valmis liigaan. Tietysti tarvitsee nuorena pelaajana kehittyäkseen myös minuutteja, joten pelkkänä rotaatiopelaajana ei voi penkin päässä koko kautta istua. Sopivilla minuuteilla saattaa kuitenkin yhden talvenkin aikana kehittyä huimasti. Otteillaan ansaitsisi minusta paikan pelaavassa kokoonpanossa jo nyt.
 

TRILX

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minusta näyttää, että ainakin Nurmi voisi olla jo tänä talvena valmis liigaan. Tietysti tarvitsee nuorena pelaajana kehittyäkseen myös minuutteja, joten pelkkänä rotaatiopelaajana ei voi penkin päässä koko kautta istua. Sopivilla minuuteilla saattaa kuitenkin yhden talvenkin aikana kehittyä huimasti. Otteillaan ansaitsisi minusta paikan pelaavassa kokoonpanossa jo nyt.

Tästä samaa mieltä. Esiintyi eilen pirteästi ja rohkeasti. Ei noita oikealta ampuvia (lahjakkaita/hyviä) pelaajia TPS:lla liikaa muutenkaan ole.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Kuinka meidän pakisto suoriutui turnauksesta? Millä pareilla pääsääntöisesti vedettiin?

Kiitos
 

Fremont

Jäsen
Kuinka meidän pakisto suoriutui turnauksesta? Millä pareilla pääsääntöisesti vedettiin?

Kiitos

Tuossa eiliset kokoonpanot:
Kokoonpanot | TPS - Ässät 19.8.2017 | Liiga

Kaskinen ja Pylkkänen istuivat jostain ihmeen syystä penkillä, muut nyt räpiköivät mitä sattuu. Tirronen oli ihan ok, itse asiassa torjui jopa hyvin, maaleissa vain kenttäpelaajat hukkasivat omat äijät. Kaksi maalia alivoimalla, voittomaali läpiajosta, ehkä sen Tirronen olisi voinut ottaa, hanskakäden yläkulma.
Mielipiteeni turnauksesta voi lukea mediaketjusta, kokoonpanosta puuttuivat siis loukkaantuneiden Palmun ja Pikkaraisen lisäksi Kallio,Perrin, Filppula, Tallen ja Heikkinen.
 

Fremont

Jäsen
Onko joku, joka on nähnyt nämä kaikki kolme täysmittaista peliä?

Miltä homma näyttää? Kokonaisuus? Entä yksittäiset pelaajat, kuka on esiintynyt edukseen?

Kaksi peliä nähnyt, ja aika kaksijakoiset fiilikset. Rosterit olivat täysin erilaiset joten vaikea verrata, kuitenkin Jonne on tärkeä pelaaja, Jasu ja Virta vaarallisia hyökkäyspäässä, eilen vain Pajulahti jäi vähän ulkopuoliseksi ketjussa. Nyström oli hyvä Palmun kanssa, eilen ei esittänyt oikein mitään, kun taas Nieminen oli pirteä, samoin Nurmi täytti paikkansa. Lahtinen oli ihan tussu, mikä ei viime kautena nähtyjen pelien perusteella yllätä, Siiki ei myöskään edistä peliä millään tapaa, karvaus on Siikin ainoa ase.

Puolustus oli eilen niin heikko ettei ketään voi kehua, huonolta näyttää jos kahden äijän poissaolo tarkoittaa tätä. Olisin tosiaan kaivannut Pylkkästä kentälle, ja se Juolevi (tai joku) olisi tarpeen. Viisikoiden etäisyydet venyivät eilen aivan liian pitkiksi, ja lähes kaikki vaaralliset hyökkäykset lähtivät Jasu/Virta-parivaljakosta. Ylivoima oli sekavaa, välillä ei toiminut yhtään, ja silloin kuin kiekko saatiin alueelle, laukaukset uupuivat. Ässät karvasi todella ylhäältä ja aktiivisesti minkä olisi pitänyt avata nopeille ja pienikokoisille TPS-pelaajille hyökkäyksiä, mutta puolustus ei saanut millään kiekkoa keskustaan. Kaamean näköistä paria lyhyttä hallintajaksoa lukuunottamatta.

Edit. Nurmen nukahdus kyllä maksoi yhden omiin, heitti kuitenkin hienon ranteen Ässien verkkoon.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Onko tuo Ässien veskarin tajuttomat 9 torjuntaa jokin tilastoerhe? Aika vähältä tuntuu jos puhutaan pelin hallinnasta? Matsiahan en toki nähnyt.
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Onko joku, joka on nähnyt nämä kaikki kolme täysmittaista peliä?
Miltä homma näyttää? Kokonaisuus? Entä yksittäiset pelaajat, kuka on esiintynyt edukseen?
Ite olen nähny kaikki kolme.
HPK peli oli ihan hyvä koska se on toistaiseksi ollu ainoo peli mis on ollu vähänkään liigassa pärjäävä miehistö kasassa.
Sekavalta vaikuttaa tällä hetkellä. TPS cupin pelit mentii kahdella niin eri rosterilla ettei noita pelejä oikein edes voi verrata HPK peliin.
Yksittäisistä pelaajista sen verran mitä silmiin on osunut:
+ Filppula, vanha oma itsensä heti alkuun
+ Junnut, Pajuniemi ja Nurmi ollu parhaat junnuista
+ Nieminen, ollu todella aktiivinen ja mu mielestä mahdollisuus nousta kärkikenttiin
+ Tirronen, hyvä haku kyllä ja pystyy jakamaan vastuun Setäsen kanssa

- Siiki, ei vaan riitä, Mestikseen pitäis mennä kerää kokemusta
- Keskitalo ja Berger, heikolta vaikuttaa näidenkin kanssa. Avaus-syöttö todella tahmea

Perrin ja Kallio ei vielä vauhdissa mukana mut eiköhän ne herää ku CHL/Liiga alkaa.
 

Fremont

Jäsen
Onko tuo Ässien veskarin tajuttomat 9 torjuntaa jokin tilastoerhe? Aika vähältä tuntuu jos puhutaan pelin hallinnasta? Matsiahan en toki nähnyt.

Voi olla että pitää paikkansa. Statseista kyllä löytyy mielestäni ainakin yksi virhe, Nyström pelasi enemmän kuin 4 min., 14 lienee lähempänä.

Tähän asti nähdyllä ja kaikkien ollessa koossa lähtisin kasaamaan ketjuja näin:

Lindsten - Virta - Kallio
Nyström - Filppula - Palmu
Pikkarainen - Perrin - Nieminen/Nurmi/Pajuniemi
Taavitsainen - Virtanen - Nurmi/Nieminen
Väyrynen

Puolustus nykyisillä:

Tallinder - Eronen
Heikkinen - E-J/(Juolevi)
Försström - Pylkkänen/Keskitalo/Reunanen/Berger

Heikkiselle pitäisi saada varmempi kaveri niin E-J siirtyisi pykälän alemmas.

Muokattu kirjoitusvirhe
 
Viimeksi muokattu:

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
@Fremont in kanssa aika pitkälti samaa mieltä ketjuista.

Ekat kaks ketjua juurikin noin.
Kolmoseen sitte varmana Nieminen laitaan tuomaan vähän jalkoja koska Pikulta ja Perriniltä ei niitä hirveemmin löydy.
Neloseen varmoina lukittu Taavi&Monni kaksikko ja sinne puuttuvaan laitaan löytyy sitten Väyrynen, Lahtinen, Nurmi tai Karvonen.

Pakisto huutais Juolevia niin sit olis kasassa aika kova setti.
Tallen - Eronen
Bono - Juolevi
Förre - EJ
+Reunanen, Berger, Pylkkänen, Keskari

Toi puolustus oliskin sit Tapparan pakiston kanssa liigan kärkeä.
Ilman Juolevia ihan hyvä myöskin mut ei kestä yhtään loukkaantumista. Eikä kyllä hyökkäyskään kestä loukkeja.
Mikäli Palmu ei ole vielä tosipeleissä kehissä niin laittaisin Niemisen pörräämään Nyströmin kanssa 2.ketjuun. Kolmoseen Pajuniemi siks aikaa.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lindsten - Virta - Kallio
Nyström - Filppula - Palmu
Pikkarainen - Perrin - Nieminen/Nurmi/Pajulahti
Taavitsainen - Virtanen - Nurmi/Nieminen
Väyrynen



Kaikki harjoituspelit tullut katsottua ja lähtisin täysin samoilla kentällisillä. Nurmi ja Pajuniemi ovat tällä hetkellä täysin oikeutetusti Siikin, Lahtisen ja Väyrysen edellä kun pelipaikkoja jaetaan.
 

Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
No mikäs sen Juolevin aikataulu on? Siis tieto tuleeko vai eikö? Meneekö se tonne änäri-kauden alkuun sen tiedon odottaminen? Ja onko jossain ollut, että Vancouver haluaisi euroopassa häntä ehkä miesten sarjassa peluuttaa? 5. varaus kuitenkin, niin ei se kaukana ole, että ite jo rinkiin ottaisivat.
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
No mikäs sen Juolevin aikataulu on? Siis tieto tuleeko vai eikö? Meneekö se tonne änäri-kauden alkuun sen tiedon odottaminen? Ja onko jossain ollut, että Vancouver haluaisi euroopassa häntä ehkä miesten sarjassa peluuttaa?
Huhuketjua lukemalla saat vastaukset kysymyksiisi. Siellä tuota Juolevi-casea on käyty läpi.
 

Gemondo

Jäsen
Ei löytynyt Filppulan omaa ketjua joten kysytään täältä. Miltä Ilarin toinen tuleminen on vaikuttanut? Onko edelleen Liigaan kärkisentteri?
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Kaskisen haastattelusta Kiekkoareenassa käy ilmi, että Ilkka Pikkarainen tulee jo ensi viikolla mukaan täysipainoisesti. Tämä on kyllä varsin positiivinen uutinen ja Ilkka saanee vähintään yhden pelin ennen liigan alkua. Ja samaan syssyyn TS Kiekko tietää kertoa, että reissussa mukana olevien neljäntoista pelaavan hyökkääjän (Piku on mukana vaikka ei pelaa vielä) joukossa ei ole Oskari Siikiä. Nähtyjen otteiden perusteella täysin ansaittuahan tämä on, mutta kyllähän se hivenen naurattaa, että Ose sai kahden vuoden jatkon ja nyt ei ole edes seuran kuudentoista parhaan hyökkääjän joukossa.

Kaarlehdon koko kauden mittainen laina on vähän hassu veto tähän kohtaan. Kuitenkin ainoa maalivahti jolla sopimus jatkuu kauden jälkeen, niin olisi ollut melko fiksua testata sitä Karpan tasoa liigassa jo tällä kaudella.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Voiskohan sitä sitten tänään julistaa kausi avatuksi? CHL alkaa, niin nyt ne tosipelit sitten käytännössä alkaa myös. Eipä silti kyllä ole vielä täysiä odotuksia. Näistä peleistä silti toivoo menestystä.

Niin ja todella hieno juttu jos Sonni on taas kunnossa. Äärettömän tärkeä pelaaja noin kevyessä joukkueessa. Toivottavasti pelaa nyt täyden kauden, pari pelikieltoa kestän kyllä. Rapatessa roiskuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös