Minkä CD:n ostit viimeksi?

  • 195 994
  • 2 162

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän noita levyjä tulee ostettua, pääosin tosin kirppareilta, niinkuin vinyylitkin. Ilolla tervehdin asiaa, että löydän parilla eurolla erinomaista musiikkia fyysisenä, välillä mukana saattaa olla melko rareakin tavaraa.

CMX:n Musiikin ystävälliset kasvot -ep taitaa olla viimeisin löytö. Maksoin muistaakseni tuosta euron.

Keikoilla tulee osteltua myös pienempien bändien tuotoksia, osittain myös tukemismielellä.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vajaa pari viikkoa sitten tuli Puotilan kartanon ilmaistapahtumasta Kartanorock ostettua kolme CD:tä suoraan esiintyjien taustajoukoilta. The Soulsin Superheroes ja Embassy of Silencen Verisimilitude ja Euphorialight. Edelleen haluan mahdollisuuksien mukaan fyysisen levyn, mutta kieltämättä viime aikoina sitä on selkeästi mieluummin ruvennut ostamaan vinyylejä, jos sellainen suinkin on saatavilla. Vaikka kuuntelu tapahtuukin entistä enemmän Spotifyn tai muiden nörttisoftien kautta.

Autossa CD:t on edelleen käteviä, kun ei ole mitään bluutuutteja käytettävissä siellä.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edelleen n. 50 levyä vuodessa tulee ostettua, eli levy per viikko. Enemmistö taitaa kuitenkin olla vanhaa musiikkia, eipä taida olla kuin kourallinen tänä vuonna julkaistuja levyjä hyllyssä. Vinyylimuoti on välillä kyllä ärsyttävää kun esim. Zacharius Carls Group julkaisi levynsä siten että cd:n saa vain vinyylin mukana. Mihin minä sen vinyylin laittaisin jos tuon ostaisin? Varastossa on jotain 300 vinyyliä pölyttymässä muutenkin.
 

M10

Jäsen
Magma - Udu Wudu
Yes - Fragile
Thor - Only The Strong
Genesis - ..And Then There Were Three
Circle - Terminal
Yes - Close To The Edge
Can - Soundtracks
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Musiikin osteleminen on kyllä vähentynyt, ja levyjen ostaminen vielä enemmän kun vihdoin siirsin itseni digiaikaan. Mutta joskus toki, juuri laitoin ennakkovaraukseen Wöyh!:n uuden ja Ismo Alangon livelevyn, jotka molemmat ilmestyvät 1.9. Sitä edellinen CD-ostos taisi olla keväällä Depeche Moden uusin, ja samassa rytäkässä mukaan tarttui muutama muukin, ainakin Ghostin Infestissumam ja CCR:n kokoelmalevy.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
PMMP - Veden varaan
The Carpenters - The Singles: 1969-1981
Simon & Garfunkel - The Essential
 

Larionov #8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Prince: Dirty Mind
Ei ihan tuore julkaisu, mutta tuli vastaan ja puuttui hyllystä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ostaako kukaan enää cd-levyjä?

Harvempi enää näinä vuosina. Mullakin entisenä kovana levyjen ostelijana on tahti hiipunut ja myönnän, että spotifyn helppoudenkin takia. Edelleen tiettyjen yhtyeiden perusteokset ovat itsestäänselvyys fyysisenä tekeleenä, mutta niiden yhtyeiden kohdalla, joiden kanssa hiemankin emmin, käytän ainakin ensin spotifya. Toisekseen, iso levymäärä ottaa aika paljon tilaa kämpästä ja laskemisen olen lopettanut jo muutama sata levyä sitten eli tällainen pieni käytännön ongelmakin pieni asuntoiselle tässäkin.

Tämä toisaalta hieman sotii arvomaailmaani kohtaan,sillä musiikin kuuntelu on ollut mulle aina nimenomaan kuuntelua esim. kotona siihen keskittyen ja lyriikoita tutkien jne. Edustan täyttä vähemmistöä tällä, koska harvempi enää näinä aikoina vain kuuntelee musiikkia cd-levyltä vaan he juoksevat, hiihtävät, odottavat bussia yms. samaan aikaan. Nykyään musiikki on varsinaista kertakäyttökamaa sopien juuri suoratoistopalveluihin.

Levymetrit ovat kauppojenkin hyllyillä vähentyneet koko ajan ymmärrettävästi ja tietyt rokkilevyt melkein pitää haalia messuilta tai vastaavilta. Toisaalta se hyvän löydön tuoma fiilis ei ole kadonnut minnekään, sitä vain tulee enää harvemmin. Viimeisimmät ostokset mullakin ovat kuukausien takaa, juurikin Metallican tuorein sekä myös Kreatorin tuorein. Plussan puolelle jäävät molemmat ehdottomasti ja kestävät näin ollen enemmänkin kuuntelua.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Kari-Tapion parhaat ja femman kustansi. Kovaa kamaa ja kuunnellessa mietin, että onko nuoruus oikeasti jo ohi? Nää on näitä juttuja, mitkä tajuaa kun maileja jokunen jo takana.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Bob Malmströmin Vi Kommer I Krig on viimeisin. Heillä oli niin kiva kesäkamppis, että oli pakko.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kirppikseltä on tapana napata levyjä mukaan, josko jotain puuttuvaa löydän. Varsinkin vanhempaa rokkia/heviä tulee noukittua säilöön.

Viimeksi löytyi Rainbown Rising. Nautinto kuunnella Stargazeria stereoistani.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Viimeksi tuli ostettua Acceptin uusin, The rise of chaos. Pari kertaa tullut nyt autossa kuunneltua läpi ja aivan loistava levy. Taattua Acceptia!
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Tänään tuli hankittua piiitkästä aikaa CD-levy, kun Beast In Blackin Berserker tarttui mukaan. Aivan helvetin hyvä levy, varsinkin laulaja antaa kyllä sellaisen työnäytteen osaamisestaan, että sukat pois.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Litku Klemetti: Juna Kainuuseen

Hassun taiteilijanimen ei kannata antaa hämätä, tämä on silkkaa timanttia. Sanna "Litku" Klemetin musiikissa yhdistyvät punk, pop, 60-luvun garage rock ja 70-luvun Finnhits-iskelmä. Upeaa lo-fi estetiikkaa, kitara sahaa, urut ujeltaa, sävellykset ovat painokkaita ja Litkun ääni on huumaava iskelmällisine lallatteluineen. Levy kestää vain puolisen tuntia, mutta siinä ei ole yhtään huonoa biisiä tai oikeastaan edes huonoa hetkeä. Jos Litku ei olisi tyyliltään niin indie, tämän tason sävellyksistä tulisi suuria valtavirtahittejä. Niin kovia biisejä naisen kynästä lähtee. Spotifystä olin tätä toki jo kuunnellut, mutta pakko oli ostaa omaksi.

Silkkaa neroutta!

Litku Klemetti: Jääkuningatar
Litku Klemetti: Juna Kainuuseen
Litku Klemetti: Tähtiyö

PS: Litku Kouvolassa huomenna la 18.11.2017!
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
PS: Litku Kouvolassa huomenna la 18.11.2017!
Liian myöhäistä nyt, mutta tänään olisi ollut Tampereella yhdessä hieman samanhenkisen Itä-Hollola Installaation kanssa. Hieman mietin, olisiko tuonne ajanut, kun pääsuunnitelmanani ollut Death Hawksin G Livelabin keikka pääsi yllättämään hyvissä ajoin loppuunmyynnillään, mutta tyydyin sitten kuitenkin vain tuijottamaan lätkää toosasta.

Mainiot kaksi levyä on tehnyt ja myös alkuvuoden Se Tuntematon Numero-kiertue Yarin kanssa oli mahtava kokemus (kaksi keikkaa näin) ja ehkä yllättäväkin menestys. Taisi olla pääosin loppuunmyytyjä saleja, vaikka kuulemma keikkajärjestäjät olivat kovin skeptisiä. Ehkä osin senkin takia Yari tuli kiskottua takaisin parrasvaloihin marginaalisilta trubaduurikeikoilta siinä määrin, että miehen äskeiset 60-vuotisjuhlakonsertit Savoyssa ja Tamperetalolla olivat kai nekin loppuunmyytyjä ja Litku vieraili parin biisin verran.

Niin Litku kuin tuo Itä-Hollola vetävät tavallaan punk-asenteella 70-lukuhenkistä matskua, mutta ovat kyllä taitavia soittajia - viimeistään Se-kiertue Litku Klemetin osalta todisti sen minulle, vaikka olin nähnyt bändin kyllä aiemminkin ja sen jälkeen useamman kerran. Kumpa ainakin joku niistä Se Tuntematon Numero-keikoista olisi taltioitu.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Näistä hankinnoista on jo vierähtänyt kolmisen kuukautta, mutta julkaisen ne silti.

Pearl Jam - Vs.
Norah Jones - Feels Like Home
Uriah Heep - The Ultimate Collection
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Nostalgiatäpinöissäni ostin eBaysta Mortal Kombat -leffan soundtrackin. Innostus ehtii jo varmaan laskea ennen kuin CD tulee postissa perille asti, mutta ehkä tuon vajaan viitosen menetyksen kestää.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Svart Recordsilla on käynnissä alennukset ja tuli ainakin hankittua Calliston Secret Youth hurjaan neljän(4) euron hintaan. Olisihan tuolla vaikka mitä, mutta katsotaan mikä on saatavuus ensi kuussa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ostaako kukaan enää cd-levyjä?

No minä ainakin ostan. Itse asiassa olen ostanut viimeisen reilun vuoden aikana varmaan enemmän levyjä kuin tätä edeltävinä kymmenenä vuotena.

Tähän on oikeastaan syynä se, että löysin uudestaan musiikin. Kun lopetin omat bändihommani reilu viisi vuotta sitten, takki oli jonkin aikaa aika tyhjä musiikin suhteen. Lisäksi moni silloin kuuntelenani artisti alkoi tehdä huonoja levyjä, eikä radiosta satunnaisesti kuulemani nykymusiikkikaan sytyttänyt pätkääkään. Musiikki jäi taustalle elämässäni.

Sitten aikaa kului, ja löysin Spotifyn. Päätin jostain hetken mielijohteesta alkaa tutustua progeen, joka oli jostain syystä varsin tuntematon musiikin osa-alue meikäläiselle, vaikka olenkin aina ollut vähän monimutkaisemman musiikin ystävä. Siitä se sitten lähti. Kuuntelen todella paljon Spotifysta eri artisteja, ja olen sieltä löytänyt hienoa musiikkia, jonka olen sitten laittanut ostoslistalleni. Koska olen vanhemman liiton miehiä, haluan kuitenkin kuunnella nimenomaan fyysisiä levyjä, ja Spotify on enemmänkin keino löytää uusia artisteja, tai kuunnella musiikkia silloin kun fyysisten levyjen kuuntelu ei ole mahdollista.

Onnekseni ihmiset luopuvat nyt CD-levyistä. Olenkin löytänyt monia todella hyviä levyjä edullisesti divareista. Lisäksi tästä syystä aina välillä uusiakin levyjä löytää ihan kohtuuhintaan.. Ja mielummin kulutan rahani fyysiseen levyyn kuin Spotifyn kuukausimaksuihin. Levy kuitenkin säilyy, Spotify taas saattaa ihan hyvin sulkeutua joskus. Silloin sinne tuhlatut rahat olisivat menneet hukkaan...

Ketjun aiheeseen: useampikin levy tuli hankittua:
- Gong: You
- Soft Machine: Fourth + Fifth
- Can: TagoMago
--Miles Davis: Jack Johnsson.
 
Viimeksi muokattu:

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Ostaako kukaan enää cd-levyjä?
Ensi vuonna tulee 15-vuotispäivä täyteen viimeisimmän cd:n ostosta.

Niitä on varastossa varmaan joku 300 kpl pölyttymässä. Kai levyistä joku voisi vielä maksaa vaikka euron/kappale? Etenkin, kun osa on korkkaamattomia.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Levy kuitenkin säilyy, Spotify taas saattaa ihan hyvin sulkeutua joskus. Silloin sinne tuhlatut rahat olisivat menneet hukkaan...

Muista sitten pitää hyvää huolta myös soittimesta. Eiköhän Spotify pysy pystyssä kauemmin kuin mistään liikkeestä ei saa enää CD-soitinta.

Toisaalta eiköhän soittimia saa taas parinkymmenen vuoden päästä, koska niin tämä aina menee.

Enpä nyt muista levyjä ostaneeni, mutta jostain lomaretkeltä jotain paikallista musiikia.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muista sitten pitää hyvää huolta myös soittimesta. Eiköhän Spotify pysy pystyssä kauemmin kuin mistään liikkeestä ei saa enää CD-soitinta.

Tappiotahan se Spotify tekee vuosi vuodelta, joten - vaikka se mammutti onkin - ei sen pystyssä pysyminen ainakaan tuollaisena ole mitenkään varmaa.

Jos CD-soittimet katoavat joskus täysin, voin toki siinä vaiheessa siirtyä suoratoistopalveluiden maksulliseksi käyttäjäksi. Sitten vain se raha, jonka tällä hetkellä laitan levyihin, laitankin suoratoistopalveluihin.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Itse ostan cd-levyt enää pelkästään autoon kuunneltaviksi, missään muualla en levyjä enää jaksa. Autossa ne jostain syystä vielä menevät mukavasti, vaikka aux-kaapelinkin virittelinkin soittimeen. Jotenkin vaan puhelimen virittely soittimeksi ei ole vielä ajanut levyjen ohitse. Ja viimeinen levy oli Marilyn Manson - Heaven Upside Down.

Ja mielummin kulutan rahani fyysiseen levyyn kuin Spotifyn kuukausimaksuihin. Levy kuitenkin säilyy, Spotify taas saattaa ihan hyvin sulkeutua joskus. Silloin sinne tuhlatut rahat olisivat menneet hukkaan...
Ei kai ne rahat hukkaan olisi menneet, jos kuitenkin olisi saanut kuunnella rahan edestä musiikkia siihen asti.

Itse tosiaan artistina panostaisin noihin kansiin, tai sisälmykseen, tai oheishärpäkkeisiin, tai vastaavaan näinä aikoina jollain tavalla erityisen kunnolla, jotta levyn houkutus kasvaisi melkoisesti "keräilyn muodossa". Tuntuu vaan oudosti päinvastaiselta, että nykyaikoina noihin panostetaan paljon vähemmän kuin esim. 90-luvulla.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei kai ne rahat hukkaan olisi menneet, jos kuitenkin olisi saanut kuunnella rahan edestä musiikkia siihen asti.

Siinä mielessä hukkaan, että enää sen jälkeen ei saisi kuunnella. CD-levyjä ostamalla taas rahalla sai kuunnella siihen asti ja siitä eteenpäin - jos vain soitin on kunnossa, eikä levy ole tullut käyttöikänsä päähän.

Artistillahan taitaa olla tänä päivänä aika vähän enää sananvaltaa noihin levyjen kansien sisältöihin, pois lukien todella isot artistit sekä omalla levymerkillään operoivat indieporukat. Levyjä tehdään vähemmän, joten niiden yksikkökustannukset halutaan pitää matalina.

Sinänsä ymmärrän hyvin, miksi vinyylit ovat kokeneet renessanssin. Onhan se vain pirun upeata katsoa levyn kansikuvaa samalla kun kuuntelee sen sisältöä. Vinyyliaikakaudella levyjen pituudetkin olivat "inhimillisempiä", joten musiikillinen sisältö oli helpommin priimaa alusta loppuun asti. Jotenkin tuo n. 40 minuuttia on minusta sopiva kesto levylle. Sitten vaan seuraavaa kehiin.

Ja vinyylisoitinta en siis omista, enkä vinyylilevyjä. Mutta olisihan sellainenkin ihan kiva.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse tosiaan artistina panostaisin noihin kansiin, tai sisälmykseen, tai oheishärpäkkeisiin, tai vastaavaan näinä aikoina jollain tavalla erityisen kunnolla, jotta levyn houkutus kasvaisi melkoisesti "keräilyn muodossa". Tuntuu vaan oudosti päinvastaiselta, että nykyaikoina noihin panostetaan paljon vähemmän kuin esim. 90-luvulla.
Koska raha. Miksi erityisesti fyysisiin kansiin ja oheishärpäkkeisiin panostaa, kun se musiikki nimenomaan kuunnellaan sieltä spotifystä. Ihmiset nyt vaan etsivät pääosin helpoimmat kanavat. Hulluutta nyt vielä artistina maksaa itsensä kipeäksi pelkästään jonkun "keräilyn muodossa", kun se cd:n painattaminen on vuosi vuodelta järjettömämpää (megabändejä ei tähän lasketa). Tietyssä skenessä toki tuota "panostusta" tapahtuu ja sitä suuresti arvostan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös