KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2017–2018

  • 369 247
  • 1 485

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Järkkärin lepuutus taas ei ole yllätys, kukas meidän kolmosveskari junnuista nykyään on?

Pitäisköhän alkaa jo soittelemaan vapaana oleville veskareille? Niklas Treutle on jo ehtinyt tekemään sopimuksen DEL:in Nürnberg Ice Tigersin kanssa, mutta Leland Irving näyttäisi olevan vielä vapaana.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Pöysti on pelannut kolmen viimeisen kauden aikana pelejä 68/180 mahdollisista otteluista, joten odotusarvot eivät olleet kovin korkeat, mutta korpeaahan tuo silti.

Järvenpää puolestaan sekä ihmetyttää, että huolettaa. Keväällä oli puhetta, että olisi pystynyt tarvittaessa pelaamaan jo tuolloin, jos peleillä olisi ollut merkitystä. Nyt kun loukkaantumisesta tulee kohta vuosi (17.8.), niin edelleen ollaan keskenkuntoisia. Tavallaan kyllä ymmrrän Kultasen pointin vähäisistä jääharjoituksista, mutta voisi kausi tuolla osastollakin lupaavammin alkaa. Noinkohan ollaan maalivahtiostoksilla ennen syyslomia?

Forsberg nyt on nykyisin lähinnä syvyyspuolustaja. Jos ei kestä kasassa, niin pikapuhelu OMG:lle.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Pöysti tosiaan oli keväällä jo lähellä lopettaa koko jääkiekko uransa polvensa takia, mutta ilmeisesti päätti sittenkin vielä kerran yrittää. Itse en ole koskaan polvivammoista kärsinyt, mutta sen mitä aiheesta tiedän, niin ei sitä klesaa polvea ihan hetkessä laiteta kuntoon, varsinkin jos se on vaivannut koko uran ajan, eikä se leikkaamallakaan kuntoon tule, päinvastoin, entistä heikommaksi vain.
 

Eipou

Jäsen
Pöysti tosiaan oli keväällä jo lähellä lopettaa koko jääkiekko uransa polvensa takia, mutta ilmeisesti päätti sittenkin vielä kerran yrittää. Itse en ole koskaan polvivammoista kärsinyt, mutta sen mitä aiheesta tiedän, niin ei sitä klesaa polvea ihan hetkessä laiteta kuntoon, varsinkin jos se on vaivannut koko uran ajan, eikä se leikkaamallakaan kuntoon tule, päinvastoin, entistä heikommaksi vain.
Riippuu vähän, miten se polvi hajalla on ja mistä kohtaa. Ihan totta että polven kuntoutus on pitkän ajan prosessi. Yleensä polven leikkaus ei vie asiaa ainakaan huonompaan suuntaan, mutta kuntoutuksella ja levolla on suurempi rooli polven kuntoutuksessa. Välillä on ollut sellaisiakin polvileikkauksia, että polvi on leikkauspöydällä avattu ja todettu samantien ettei leikkausta kannata erinäisistä syistä tehdä. Mutta huonolla/riittämättömällä kuntoutuksella, liian vähäisellä levolla tai liian aikaisin jäälle palaamisella on iso merkitys, joidenka takia noi vaivat vaan yleensä pahenee (pitkittyy/tulee uudestaan). Nämä jutut tiedän työni puolesta.

Mutta niin. Voihan se olla että silloin kolmisen kautta sitten on Pöystille jonkin asteinen polvileikkaus tehty, ja kuntoutusvaiheessa on jokin/useampi noista yllämainituista tekijöistä mennyt pieleen ja siksi tämä vaiva on kestänyt näin kauan.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pöysti on pelannut kolmen viimeisen kauden aikana pelejä 68/180 mahdollisista otteluista, joten odotusarvot eivät olleet kovin korkeat, mutta korpeaahan tuo silti.

Näinpä, Pöysti ja Järkkäri ovat molemmat riskejä, jos saletisti natsaa niin kiva, mutta toivottavasti ei haukata isoa kasaa haisevaa.

Jacobssonin loukkaantuminen on paha. Isot odotukset tätä kautta varten, Robin of Swedenilla on kaikki edellytykset olla ihan Liigan kärkipuolustajia eikä tää kausi nyt lähteny ihan fantsusti liikkeelle. Toivotaan toivotaan..
 

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Tottahan toki Eetu on käynyt lääkärintarkastuksessa ja peräti kahdella eri lääkärillä ennen sopimuksen allekirjoituksessa. Eetulla tosiaan oli nivelsidevamma, jonka takia joutui olemaan Kunlunin loppukauden otteluista sivussa. Jos lääkärit olisivat sanoneet, että polvi on vielä klesana niin mitäs luulet olisiko KooKoo siinä tapauksessa tehnyt sopimusta hänen kanssaan? Niinpä niin. Sitä en tiedä kuka on kertonut Pöystin kohdalla huippukunnosta vai onko tämäkin kuultu sisäpiiristä. Tietääkseni hän ei nyt luonnollisestikaan tässä vaiheessa kesää ole missään erityisessä huippukunnossa eikä toki tarvitse vielä ollakaan. Ylipäätään jääkiekkoilijat harvemmin kesällä vielä ovat huippukunnossa. No oli miten oli turha näitä asioita on etukäteen murehtia. Ei näitä kukaan pysty etukäteen ennustamaan kuka pelaa ja kuka ei. Edesmennyttä Mauno Koivistoa siteeraten "ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymää, olettakaamme, että kaikki käy hyvin".

Olis ihan mukava tietää pelaajan nykykunnon tietäen että ketä nämä tutkineet lääkärit olivat ja minkä diagnoosin he antoivat? Ei tunnu mitenkään perustellulta että tämmösen pelurin kanssa on soppari tehty ellei sitten ole menty ihan kulukorvausmentaliteetilla. Melko riskaabelia toimintaa ottaa tämmöisellä historialla oleva pelaaja rosteriin.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Ihan hyvä paikkaus Kookoolta. Jyri on kelpo peruspakki, niin kauan kun pysyy ehjänä (tuskin montaa kuukautta).
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ihan hyvä paikkaus Kookoolta. Jyri on kelpo peruspakki, niin kauan kun pysyy ehjänä (tuskin montaa kuukautta).

Kunhan nyt pysyisi ehjänä edes pari kuukautta, että saataisiin Robin Jacobsson sairastuvalta takaisin rosteriin. Robin Jacobssonhan loukkaantui Kuortaneen leirillä ennen ensimmäistäkään harjoitusottelua ja arvio hänen toipumisestaan on 6-8 viikkoa. Mitä tulee Henrik Forsbergiin ja Veeti Vainioon niin ovatko he olleet jo valmiiksi loukkaantuneina viime kauden jäljiltä? Jos näin on, niin KooKoo on näköjään tehnyt sopimuksia jo valmiiksi loukkaantuneiden pelaajien kuten Eetu Pöystin kanssa, vaikka tietääkseni ainakin Eetu Pöystin osalta lääkärit olivat jo näyttäneet vihreää valoa hänen pelaamisensa suhteen.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pienenä detaljina mainittakoon, että Jyri Niemi pelasi viime kauden viimeisen ottelunsa juurikin Kouvolassa, sillä hän loukkaantui liigan 12. kierroksella ottelussa KooKoo-Ilves. Niemellä todettiin jatkotutkimuksissa leikkauksen vaativa polvivamma, joka piti hänet sivussa loppukauden 2016-17. Siihen asti pelasi alkukauden Ilveksessä Jarno Parikan pakkiparina.

Jyri Niemi sivussa loppukauden | Uutiset | Ilves
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jyri Niemi on varmasti hyvä paikkaus tähän kohtaan. .

Alkaa ikävä deja vu -tunne nousemaan pintaan, harjoituskausi on hädin tuskin alkanut ja stunttimiehiä tarvitaan.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Alkaa ikävä deja vu -tunne nousemaan pintaan, harjoituskausi on hädin tuskin alkanut ja stunttimiehiä tarvitaan.

Joo sama tuli mieleen. Kaksi harjoitusottelua pelattu ja sivussa on eri vammojen takia jo Juha Järvenpää, Eetu Pöysti, Veeti Vainio, Robin Jacobsson ja Henrik Forsberg. Sama tahti jatkuu näköjään kuin viime kaudellakin.

Jyri Niemen sopimus kestää näköjään peräti 22 ottelun verran marraskuun maajoukkue taukoon asti. Vaikuttaa kyllä hyvältä haulta tähän paikkaan. Loukkantumiset sotkeneet uraa, mutta hänen kohdallaan +/-tilasto vaikuttaa tosi hyvältä. Oli mm. muutama kausi sitten HPK:n selkeästi paras kyseisessä tilaastossa. Veikkaan, että tulee saamaan myös loppukauden sopimuksen, vaikka sairastuvalta puolustajia palaisikin maajoukkuetaukoon mennessä rosteriin. Vaikuttaa kuitenkin huomattavalta parannukselta verrattuna vaikkapa Julius Nyqvistiin tai OMG:hen. Pitää nyt koputtaa puuta, että Jyri Niemi tosiaan pystyisi pelaamaan eikä ole heti tekemässä seuraan Ruotsin Robinille ja kumppaneille.
 
Viimeksi muokattu:

Mneme

Jäsen
Mitä tulee Henrik Forsbergiin ja Veeti Vainioon niin ovatko he olleet jo valmiiksi loukkaantuneina viime kauden jäljiltä?

Henrik Forsberg oli ilmeisesti loukkaantunut kesätreenien aikana ja Vainiolla taitaa olla samaa nivusvaivaa kuin mihin viime kausi päättyi. Sitä en tiedä, että onko vamma uusiutunut vai onko vain kuntoutuksessa tullut takapakkia. Vainiollahan oli kaksivuotinen sopimus, joten luonnollisesti se jatkui.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Vaikuttaa kyllä hyvältä haulta tähän paikkaan. Loukkantumiset sotkeneet uraa, mutta hänen kohdallaan +/-tilasto vaikuttaa tosi hyvältä.

Niemi on hyvä, jämäkkä pakki kunnossa ollessaan. Hyvä runkopuolustaja, jos pysyy kasassa. Valitettavasti vähän heikosti pysynyt toki kasassa viime kaudet.
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Niemi on hyvä, jämäkkä pakki kunnossa ollessaan. Hyvä runkopuolustaja, jos pysyy kasassa. Valitettavasti vähän heikosti pysynyt toki kasassa viime kaudet.

Kuulostaa juuri sellaiselta mieheltä joita tänne Kouvolaan tupataan raahaamaan. Toivotaan toivotaan.että kaverit saadaan jalkeilleen ja pysyvät vielä ehjänäki.
Antaas kattoo kestääkö Niemi ehjänä nää tän viikon 3 pelii.. Toivottavasti.
 

the karpov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pelikirjaan, ylivoimaan yms. en jaksa vielä näin aikaisin elokuun puolessa välissä keskittyä enkä huolestua. Mutta kertokaa miksi koko ikänsä pelanneet ja joka päivä harjoittelevat SM-liigan hyökkääjät maalipaikan saadessaan vetävät heti hätäpäissään silmät kiinni suoraan logoon. Olen nyt 2 harjoitusmatsia nähnyt niin pakko sanoa etten voi uskoa silmiäni miten surkeita maalintekoyrityksiä KooKoon hyökkääjät tekevät. Toivon sydämestäni että nämä hyökkääjät ovat kesäterässä tai muuten tulevalla kaudella on karmea maalinteko-ongelma joukkueella.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kuulostaa juuri sellaiselta mieheltä joita tänne Kouvolaan tupataan raahaamaan. Toivotaan toivotaan.että kaverit saadaan jalkeilleen ja pysyvät vielä ehjänäki.
Antaas kattoo kestääkö Niemi ehjänä nää tän viikon 3 pelii.. Toivottavasti.

Eiköhän Jyri Niemen kanssa sitten lopulta tehtykään sopimusta? Kukaan ei tunnu tietävän asiasta mitään. Jyri Niemi ei ollut eilen KooKoon kokoonpanosta, mutta hänen nimeään ei ollut enää edes poissaolijoiden listalla. Olisiko niin, ettei ole läpäissyt terveystarkastusta vai mistähän mahtaa olla kyse? KooKoon lääkärintarakastuksen läpäiseminen pitäisi kuitenkin olla maailman helpoin asia.
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Eiköhän Jyri Niemen kanssa sitten lopulta tehtykään sopimusta? Kukaan ei tunnu tietävän asiasta mitään. Jyri Niemi ei ollut eilen KooKoon kokoonpanosta, mutta hänen nimeään ei ollut enää edes poissaolijoiden listalla. Olisiko niin, ettei ole läpäissyt terveystarkastusta vai mistähän mahtaa olla kyse? KooKoon lääkärintarakastuksen läpäiseminen pitäisi kuitenkin olla maailman helpoin asia.

On kyllä aika mysteeri hankinnaks kun kukaan ei tunnu tietävän mitä kaveri tekee Kouvolas jos on edes koskaan tullutkaan.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Vähän vielä ja alkaa mennä Lämärin puolelle. Muttei ykkösen vaan johonkin 2-3 osan väliin. Lääkärintarkastus KooKoossa varmaan tehdään digitaalisesti faxin välityksellä, ei ole Niemellä voinut siitä jäädä kiinni...ellei toki sitten löytäny faxia.

Ilmeisesti siis Keränen ja Savilahti pois. Tänään kolmella kentällä höntsää Imatralle.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
On kyllä peli vielä sekaisin kuin haminan kaupunki. Ekalla kaudella harkkamatsit vedettiin ihan vihkoon että ehkä tää tästä. Luotto ei oo kyllä kovin kova
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Mikähän siinä on,että lähes tulkoon kaikki ylökulmaa ja maalia kohti tulevat yläkulma kudit painuu Perhoselle sisään oli maskia tai ei. Pitäs vissiin Samun alkaa pelaamaan pystytorjujana ennemmin kuin jäästä kun tuota kokoakin on herralle luotu.. Kyllä tulee taas hankalii otteluita luvassa kun Samu on maalilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös